Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Habitarea ja romumuotoilua

Sisustusmessut ja sisustaminen ylipäänsä eivät kuulu ajanvietelistallani ihan kärkijoukkoon, mutta kun ukkeli ilmoitti haluavansa käydä Habitare-messuilla, tuumin, että voisinhan minäkin siellä pyörähtää. Ehkä minunkin hihaani tarttuisi sieltä jotakin!

Luulin, että messuilla olisi pelkkiä huonekaluja, kankaita ja kaikkea muuta tylsää, mutta löytyihän sieltä lopulta myös jotakin semmoista, joka kiinnosti minuakin: Trash Design -näyttely! Osastolla esiteltiin ns. romumuotoilua eli esineitä, jotka on tehty käytöstä poistetuista, hylätyistä tai kuluneista tavaroista. Trash Design -osasto oli Habitaressa tänä vuonna ensimmäistä kertaa, mutta näyttely saa ilmeisesti jatkoa ensi vuonnakin. Hieno homma! Näyttely sai minut oikein innostumaan, sillä olen ollut jo pitkään kiinnostunut tavaroiden uusiokäytöstä. Haluaisin itsekin oppia tekemään kaikkea kivaa vanhasta romusta, mutta luovuus ja kekseliäisyys vain puuttuvat. Mistähän niitä saisi?

(Huomasin muuten, että Bloggerin zoomaus on muuttunut ihan omituiseksi. Jos klikkaa kuvaa, päätyy johonkin ihmeen diaesitykseen, jossa ei pysty edes zoomailemaan kuvia. Jos sen sijaan klikkaa kuvan vasemmalla puolella - ei siis kuvan päällä - pääsee halutessaan zoomailemaankin kuvia.)

Seinän takana romumuotoilua...

Vanhoista MeNaisten kansista tehty seinävaate.

Tekotapaa lähemmin.

Vanhoilla farkuilla päällystettyjä tuoleja.

Aika erikoisella tavalla tuunattuja ruokailuvälineitä.

Tyynyistä tehtyjä säkkituoleja.

Avotakka-sohva.

Kaksi tuolivanhusta yhdistettynä. Yhdistelmän nimi oli osuvasti Closer.

Pahviputkilot pöydänjalkoina.

Pöytäkoriste?

Langanpätkistä ja muista jämistä tehty taulu.

Lampunvarjostimia oli paljon erilaisia. Niitä oli tehty muun muassa maalipensseleistä, värikkäistä pusseista, pitsistä ja metallista, joka näytti taitelluilta sälekaihtimilta, sekä pienistä pulloista.

Lehdistä tehtyjä päähineitä.

Erikoisesti koristeltu seinä, joka johti Trash Design -alueelle.

Trash Designin lisäksi myös Ahead!-alue ja EcoDesign -näyttely olivat kiinnostavia. Ahead!:ssa esiteltiin nykymuotoilua, muotoilun klassikoita, uusimpia materiaaleja ja innovatiivisia ratkaisuja sisustamiseen. EcoDesign taas oli kansainvälinen näyttely, joka esitteli ekologisia muuntokalusteita eri suunnittelijoilta.

Tord Boontjen Shadowy-tuoli.

Alf Holmbergin koivuvanerista ja kierrätetyistä polkupyöränosista valmistettu polkupyörä, jossa ei kuulemma ole jarruja ollenkaan.

Manuela Bayerin Kunterbunt-tuoli, joka on tehty mm. vanhoista vaatteista, matonkuteista ja sukkateollisuudelta jääneistä jämistä.

Wetterhoff Wintagen Puola-puukengät, Kinneri-nilkkurit, Sirkka-nauhakengät sekä lasten tossut.

Kivi ja Tuuli Sotamaan sekä Marimekon yhteistyönä syntyneitä Folding Fabrics -kalusteita.

Perinteisemmällä messupuolella ei sitten niin hirveästi minua kiinnostavia juttuja ollutkaan, mutta muutama toki sielläkin.

Kotikuntosali, joka kirjaimellisesti vedettiin seinästä.
Ottaisin mieluusti yhden kumpaistakin: laitteen sekä
tuommoisen jampan jumppaamaan mun puolesta.GreenHouseEffectin kasviseinää.

Living Canvas -kasviseinän idea.


Eurokankaan osastoa. Pelottavan paljon kankaita... Hui!

Sokerina (tai tässä tapauksessa lihana) pohjalla:
Koti ja keittiö -lehden osastolla luomulihamaistiaisia yleisölle tarjoili Top Chef Akseli Herlevi.

9 kommenttia:

  1. Ihme kun rohkenit eurokankaan osastolle! :D

    VastaaPoista
  2. Aika kivoja ja jänniä juttuja sieltä kuitenkin löytyi! Kiva oli päästä kuviesi kautta noille messuile,ja tuon kotikuntosalin ottaisin heti;D
    Minäkin huomasin sen googlen uuden diajutun,mutta onneksi kuitenkin pääsee halutessa zoomailemaankin kuvia:)

    VastaaPoista
  3. Hihii, Taika, kyllä se hilkulla olikin! :-D Jos ihan totta puhutaan, niin menin Eurokankaan osastolle vain itseäni kiusatakseni, katsomaan, kuinka pelottavalta kankaat näyttäisivät. Löysin osastolta hyvin äkkiä tien ulos. :-)

    Yaelian, joo, minullekin kelpaisi kotikuntosali, jos vain olisi tilaa. Henkilökohtaisen jumppaohjaajan voisin myös ottaa, esim. tuon kaverin tuosta kuvasta. ;-)

    Minä en yhtään tykännyt tuosta Bloggerin uudistuksesta. Mikähän ”parannus”idea siinäkin oli taustalla?

    VastaaPoista
  4. Vooooi juku, onko nuo messut joka vuosi samaan aikaan.. pakko pidentää kesälomaa muutamalla päivällä.. jo pelkästään tuon Trash-puolen takia, tykkään käydä ihailemassa ihmisten äärettömän mielikuvituksen tuotoksia.
    Kiitti vinkistä, en tiennytkään että kuva suurenee vanhan mallisesti, bloggerin blogeissa on ärsyttänyt tuo ihme diakuva..

    VastaaPoista
  5. Sirokko, piti oikein käydä googlettamassa noiden messujen ajankohdasta, ja viime vuonna ne järjestettiin näköjään jo syyskuun alussa, mutta ensi vuonna ne on aika samaan aika kuin tänä vuonnakin, eli 12.-16. syyskuuta.

    En ymmärrä tuota bloggerin uudistusta, ja uudistuksia oikein aina ylipäätään, kun monesti tuntuu, että se vanha oli tuhat kertaa parempi kuin uusi. Yahoo esimerkiksi muutti sähköpostin ulkonäön ihan täysin joku aika sitten, enkä tykkää uudesta versiosta ollenkaan. Onkohan tämä jotain muutosvastustusta? :-)

    VastaaPoista
  6. Sinulle on jotain blogissani...

    VastaaPoista
  7. Yaelian, täytyypä tulla kurkkimaan...:-)

    VastaaPoista
  8. laitoin googleen "romumuotoilu" ja olit ensimmästen linkkien joukossa. Kiitos, nämä olivat inspiroivia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sait näistä inspiraatiota. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3