Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Sininen ilta

Nyt on minusta valon kannalta paras aika vuodesta. Illat pimenevät mukavaan aikaan, eikä aurinkokaan herättele aamulla liian aikaisin. Minusta on ihana käyskennellä ulkona auringon laskettua, kun ilma on syksyisen raikas, mutta vielä kuitenkin mukavan lämmin, ja valot alkavat syttyä pimenevään iltaan.

Tällaisina iltoina voisi kuvitella olevansa vaikkapa jossakin Välimeren rantakaupungissa, joka alkaa valmistautua iltaan. Siellä lomalaiset ovat palanneet rannalta hotelliinsa, jossa he nyt lääkitsevät palaneita neniään after sun -voiteella, ja istuvat parvekkeella siemailemassa paikallista olutta, joka ei maistu yhtään samanlaiselta kuin suomalainen.

Samalla lomalaiset pyörittelevät mielessään päivän suurinta kysymystä eli sitä, mihin tänä iltana mentäisiin syömään. Mentäisiinkö siihen ravintolaan, johon tuttu suomalaispariskuntakin oli menossa, vai mentäisiinkö syömään rantakadulle, jossa voisi grillikanaa järsiessään katsella sataman veneitä ja valoja?

Illallisen jälkeen voitaisiin mennä siihen yhteen kahvilaan lähellä vanhaakaupunkia ja juoda siellä kupilliset paikallista kahvia, joka tulee hyvin pienessä kupissa mutta joka on todella vahvaa.

Toisaalta tällaisena iltana voisi kuvitella olevansa purjehtija, joka rantautunut satamaan pitkän purjehdusetapin jälkeen. Takana ovat merten tyrskyt, puuduttavan yksitoikkoiset päivät, polttava aurinko ja aava meri.

Nyt voi täydentää veneen varastoja, tavata uusia naamoja, käydä parturissa ja saada vaihtelua tylsäksi käyneeseen ruokavalioon. Muutaman päivän päästä on taas aika lähteä merelle, mutta nyt on hyvä hengähtää ja vaihtaa kokemuksia muiden purjehtijoiden kanssa.

Tunnelmallisten valojen äärellä ajatukset lennähtävät vieläkin kauemmas: aivan kuin olisin Japanissa. Istun veneessä, joka lipuu hiljalleen kauniisti valaistujen rakennusten ohi. Paperilyhdyt heijastuvat veteen, ja vuoret häämöttävät taustalla tummanpuhuvina. Ajoittaiset valojen liikkeet vuorilla paljastavat, että sielläkin on elämää. Korviin kantautuu laulua, joka ei muistuta mitään aiemmin kuultua - onko tuo japania? Elämä tuntuu olevan tässä ja nyt, lipuvan airojen ali, seuraavan niiden toistuvaa liikettä: mitä tästä ikinä tuleekaan - ja tuleeko koskaan mitään?

Mutta kun katson oikein tarkkaan, huomaan kaukana Uspenskin katedraalin. Olenkin Helsingissä. Mielikuvituskierros maailmalla päättyy, ja herään todellisuuteen viimeistään silloin, kun istun lätäkköön, joka on jäänyt kivimuurin päälle sateen jäljiltä.

Tuomiokirkollakin kuljeskelen takapuoli märkänä ja siunaan mielessäni pitkää villatakkiani, joka peittää onneksi aika paljon. Ei tarvitse noidenkaan turistien luulla, että rouvalle on tainnut käydä pieni vahinko.

7 kommenttia:

  1. On se Helsinkikin vaan ihana paikka. Mahtava tuo sininen taivas.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tää oli ihanaa luettavaa ja katottavaa :) Oikeeta mielikuvitusmatkailua!
    -anne-

    VastaaPoista
  3. Mystisiä kuvia Helsingist',kiitos Hippu! Tuo sininen valo on kaunis,ja todellakin voisi kuvitella kuviesi kautta olevansa jossain Välimeren rannoilla....

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos, Anne! :-)

    Yaelian :-) Kunpa pääsisi sinne Välimeren rannoille ihan oikeastikin!

    VastaaPoista
  5. Sinulla sitä riittää mielikuvitusta ja sait kaiken näyttämään niin uskottavaltakin :)
    Minä kohta saan katsella oikeasti kalastusaluksia Välimerellä jos vain tuulten jumalat sen sallivat.

    VastaaPoista
  6. Sirokko, turvallista matkaa sinulle takaisin sinne Välimeren rannalle! Katselehan niitä kalastusaluksia sitten minunkin puolestani... :-)

    VastaaPoista