Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


tiistai 30. marraskuuta 2010

Paperinkeräystä Intian malliin

Lauantaiaamuisin voisi kuvitella saavansa nukkua pitkään, kun ei tarvitse lähteä aamulla aikaisin mihinkään. Voisi myös kuvitella, että kaikki muutkin ajattelisivat samalla tavalla ja antaisivat toisilleen rauhan nauttia lauantaiaamun kiireettömyydestä.

Intiassa asiat eivät tietenkään mene näin. Koska suurin osa ihmisistä on melko varmasti lauantaiaamuisin kotosalla, lauantaiaamut ovat otollista aikaa kaikille niille, joilla on jonkinlainen tarve käydä soittelemassa ihmisten ovikelloja. Maitopoika käy hakemassa maksunsa kerran kuussa lauantaiaamuisin, kuten myös lehtipoika. Lehtimaksut sentään haetaan nykyään myöhemmin kuin ennen, jolloin lehdenjakaja soitti ovikelloa ja otti maksunsa samaan aikaan kuin hän lehdet jakoikin, eli puoli seitsemän ja seitsemän välillä. Nykyään maksut käydään keräämässä sentään vasta yhdeksän jälkeen. Roskienkerääjäkin hakee maksunsa kerran kuussa lauantaiaamuisin, mutta tämä tapahtuu sentään vasta joskus yhdentoista jälkeen.

Vakituisten kävijöiden lisäksi lauantaiaamuisin ovikelloa saattaa soittaa myös joku satunnaisemmilla asioilla liikuskeleva, kuten lehtimyyjä, jotka käy kaupittelemassa Deccan Chronicle -sanomalehteä erikoishintaan, tai talonvahti, joka käy keräämässä nimiä listaan niistä, jotka ovat halukkaita osallistumaan taloyhtiön uudenvuoden juhliin.

Tänä lauantaina ovikello soi puoli kymmeneltä, enkä osannut yhtään arvata, kuka siellä mahtaisi olla. Ovella seisoi kaksi kaveria, jotka kyselivät, oliko meillä vanhoja sanomalehtiä. Kun mieheni ihmetteli, että mitäs te niillä teette, he antoivat tarkemman selvityksen: he ostavat vanhoja lehtiä ja myyvät ne edelleen uusiokäyttöä varten.

Kaikenlainen jätteiden kierrätys on Intiassa varsin surkeassa jamassa, sillä esimerkiksi paperista vain 14 prosenttia päätyy kierrätykseen, kun Euroopassa vastaava luku on 70 prosenttia. Jätteiden lajittelu ja kierrätys on Intiassa muutenkin varsin erikoista puuhaa, sillä se on kokonaan yksityisen sektorin, "yksityisyrittäjien", vastuulla. Kotitalouksissa kaikki jätteet pannaan samaan pussiin, ja sitten joku kyseisen alueen jätehuollosta vastaava tulee hakemaan roskapussin kotoa, yleensä päivittäin. Jätteet kuljetetaan johonkin roskienkeräyspaikkaan, jossa ne vasta lajitellaan roskienlajittelijoiden (ragpickers) toimesta. Lajittelijat erottelevat jätteistä - useimmiten paljain käsin ja jaloin, ja muutenkin ilman minkäänlaisia suojavarusteita - kaiken kierrätyskelpoisen, kuten muovin, metallin ja vaatteet. Koska työolosuhteet ovat sellaiset kuin ovat, on sanomattakin selvää, että lajittelijat saavat kaikenlaisia terveysongelmia, kuten haavoja, allergioita ja hengityselinten sairauksia.

Olin aiemminkin lukenut systeemistä, että jossakin paikoissa lajitellut kierrätyskelpoiset jätteet (metalli, muovi ja paperi) käydään hakemassa kotiovelta ja että niistä jopa maksetaan: paperista 4 rupiaa per kilo; muovista ja metallista 2 rupiaa per kilo. En kuitenkaan koskaan ollut omakohtaisesti törmännyt tällaiseen palvelumuotoon. Sanomalehtikierrätys oli ollut minulle iso musta aukko, ja sanomalehdet tuppasivatkin kasaantumaan meidän huushollissamme aina harmiksi asti. Olin siis suunnattoman ilahtunut tästä uudesta palvelusta!

Paperinkerääjät kertoivat maksavansa sanomalehdistä 60 paisaa kappaleelta. Tämä on mielestäni aika paljon, sillä jos uuden sanomalehden hinta on 2 rupiaa, lehden hinnasta saisi melkein kolmasosan takaisin. Minä olisin kyllä voinut antaa lehdet ilmaiseksikin, kunhan vain pääsisin niistä jotenkin eroon.

Kannoimme vanhat sanomalehdet paperinkerääjille ovensuuhun. He ottivat lehdet, istuivat käytävälle oven eteen ja rupesivat laskemaan.

Sanomalehtiä oli 70 kappaletta, mikä teki siis 42 rupiaa.


Rahasummaa suurempi ilo tuli kuitenkin siitä, että pääsimme lehdistä näin helposti eroon. Mieheni oli niin ilahtunut hyvästä palvelusta, että otti vielä miesten puhelinnumerotkin. Miehet lupasivat tulla joka tapauksessa taas kuukauden päästä uudestaan. :-)

4 kommenttia:

  1. Hei!

    Löysin blogiisi ystäväni vinkin perusteella. Olen armoton Intia-fani ja haluaisin joskus itsekkin päästä Intiaan pitemmäksi aikaa asumaan, mutta vielä ainakaan toive ei ole toteutunut. On kyllä tosi mielenkiintoista lukea intialaisesta arkielämästä suomalaisin silmin. Toivottavasti jaksat kirjoitella jatkossakin!

    VastaaPoista
  2. Onpas kiva palvelu,kun lehdet tullaan hakemaan ihan kotiovelta ja vielä maksetaankin niistä! Täällä kannan lehdet keräyslaatikkoon.Tosi mielenkiintoista oli taas lukea tuosta teidän kierrätyksestä,aika erilaista kuin mihin on tottunut-
    Ja onpa paljon ovikellon pimputtajia lauantai-aamuisin!

    VastaaPoista
  3. Minusta on kiva, kun nuo paperinkerääjät tulevat kotiin hakemaan paperia. Täällä heillä on jokin kehno vaaka mukanaan, ja he ostavat paperia 5 rupian kilohintaan. Eli vähän eri systeemi!

    Meillä ei onneksi ole tässä talossa niin paljon pimputtajia, koska security ei laske heitä sisään, laskujen tuojia lukuunottamatta. Mutta laskijen tuojat on aika ärsyttäviä, koska saattavat tulla mihin aikaan minä päivänä tahansa, eikä silloin satu yleensä olemaan vaihtorahaa kotona!

    Kyllä Intiassa noita kierrättäjiä on paljon, me ulkomaalaiset ei vaan tiedetä, kuka niitä kerää ja minne viedä. Yksi tuttavani esim. antaa eteenpäin kaikki maitopussitkin jollekin kerääjälle. Itse kierrätän takeaway-astiat ja muut jutut lähinnä meidän kotiapulaiselle.

    VastaaPoista
  4. Tuulihattu, kiva että löysit tänne! Ja toivottavasti toiveesi Intiassa asumisesta toteutuu - ei täällä elämä ainakaan ihan heti tylsäksi käy! :-)

    Yaelian, tosiaankin hyvää palvelua! Olen miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että ehkä se, että lehdet haetaan kotoa, on ainoa keino saada intialaiset kierrättämään lehtiä. En osaa kuvitella yhtäkään intialaista kantamassa lehtiä johonkin keräyslaatikkoon. Ellei sitten joku kotiapulainen, autonkuljettaja tai muu vastaava sitä tekisi.

    Anna, minustakin on kiva, että lehdet tullaan hakemaan kotoa - vaikka hakuajankohta sattuisikin olemaan se "rauhallinen" lauantaiaamu. Meilläkin on portilla vartiointi, mutta en ymmärrä, miten sitä väkeä kuitenkin ravaa ovella suhteellisen paljon. Nuo laskujen tuojat ja muut maksujen hakijat hieman tosiaan joskus ärsyttävät, kun aina pitäisi olla jossakin jemmassa vaihtorahaa...

    Mitä ihmettä joku tekee käytetyillä maitopusseilla?! :-) No hyvä tietysti, että niillekin löytyy joku jatkokäyttötarkoitus. Taitaa tosiaan olla niin, että kierrätys hoidetaan Intiassa pitkälti epävirallisia teitä, jolloin ulkomaalainen ei välttämätttä ikinä pääse selville kierrätyskanavista.

    VastaaPoista