Kuvia lähiympäristöstä

Joskus muistelen hämmentyneenä niitä kahta päivää vuonna 2005, jotka vietin ensimmäistä kertaa Hyderabadissa. Hyderabadista jäi minulle tuolloin hyvin vastenmielinen kuva, enkä ajatellut enää koskaan palaavani tähän kaupunkiin.

Kuitenkin kun nyt olen viettänyt Hyderabadissa pidempiä aikoja, olen oppinut pitämään kaupungista todella paljon. Jos joku paikka Intiassa tuntuu minusta kodilta, se on Hyderabad. Kaupunki on toki muuttunut viidessä vuodessa paljon, ja luultavasti olen itsekin aika eri ihminen kuin tuolloin ensi vierailun aikaan. Toisaalta myös joku muu Intian kaupungeista saattaisi tuntua ihan yhtä lailla kodilta, jos sen vain oppisin tuntemaan yhtä hyvin kuin Hyderabadin. Olen myös oppinut pitämään lähiympäristöstämme, vaikka aluksi vihasin tätä taloa, tätä asuinaluetta ja tätä kaupunginosaa. Kun tämä paikka ei olekaan niin syvältä kuin ensi alkuun luulin, kävin hieman kuvailemassa lähiympäristöäni. :-)

Ensiksi kiipesin talomme katolle, koska korkealtahan tunnetusti näkee kauas. Olen käynyt katolla tasan kerran aikaisemmin, pilkkopimeässä kauan sitten, kun televisiostamme ei jostakin syystä tullut kuvaa ollenkaan. Minä ja ukkeli keksimme ruveta tee-se-itse-miehiksi-ja-naisiksi, ja kiipesimme katolle tutkiskelemaan, olisiko satelliittilautasemme piuha irti tai jotain. Pieni seikkailuhan siitä kehkeytyi, koska katto oli niin täynnä kaikenlaista rojua, että sai olla todella tarkkana, ettei kompastunut pimeässä johonkin. Satelliittilautasiakin oli sellainen viidakko, ettei ollut toivoakaan löytää sitä omaamme.

Nyt katto oli kuitenkin siivottu kaikesta rojusta!

Mietiskelin, että tänne voisi hyvin roudata jonkun aurinkotuolin... Ja grillijuhlatkin täällä voisi järjestää!

Katolta aukeaa aika erilaiset näkymät, riippuen siitä, mihin suuntaan katsoo. Jos katsoo asuinalueemme suuntaan, näkee moderneja taloja viivasuoreissa riveissä, hyvinhoidettuja teitä ja kasveja, joita puutarhurit kuopivat ja leikkaavat päivittäin.

Jos taas katsoo takapihan puolelle, asuinalueemme muurien ulkopuolelle, silmien eteen avautuu toisenlaisia asumuksia: matalia majoja, joiden välissä virtaavat likavesiuomat ja joiden kattopeltien päälle on aseteltuja suuria tiiliskiviä, joiden tarkoituksena on ilmeisesti estää kattopeltien liikenteeseen lähtö. Roskia on kaikkialla, ja sähkölankoja on viritelty vähän miten sattuu.

Yhden talon eteen, kadun yli, on viritetty katos (merkitty kuvaan nuolella). Katoksen alla istuu rivi ihmisiä syömässä metallilautasilta.

Mietin, olisiko kyse häistä tai joistakin muista juhlallisuuksista, ja liittyisikö aamuöinen häiriköinti jotenkin tähän. Olin nimittäin muutamana aamuna herännyt järkyttävään meteliin, jota hyvällä tahdolla voisi ehkä kutsua musiikiksikin - rumpujen paukutusta ja epämääräisiä säveliä, joita on mahdoton kuvailla sanoin. Olin yrittänyt jatkaa uniani, mutta musisointi vain oli jatkunut ja jatkunut, eikä kattotuuletinkaan ollut auttanut häivyttämään melua taka-alalle. Kello oli näiden bileiden alkaessa niinkin paljon kuin 3.50.

Intiassa on tyypillistä se, että varakkaiden ja köyhien asumukset sijaitsevat vierekkäin: vain kivenheiton päässä luksusasunnoista saattaa olla slummikylä, johon ei tule juoksevaa vettä ja jossa peseydytään kaiken kansan nähden suuressa vesialtaassa tien vieressä. Intialaisia tällainen rinnakkaiselo ei tunnu häiritsevän, vaan tuloerot hyväksytään osana yhteiskuntaa. Rikkaat elävät omassa maailmassaan ja köyhät omassaan.

Talomme länsipuolella näkyy vanha kanafarmi, jossa ei ole ollut pitkään aikaan mitään toimintaa.

Farmin alueella näkyy hyvin harvoin mitään liikettä; mitä nyt joku vanha ukko joskus kulkee siellä keppi kädessä tai kulkukoirat juoksentelevat farmin pihalla. Sadekautena farmin läheisyys harmittaa, sillä sen pihalle kerääntyy suuria vesilammikoita, jotka houkuttelevat puoleensa hyttysiä - ja hyttysethän levittävät täällä kaiken maailman tauteja.

Idän suunnalla ei näykään sitten mitään muuta kuin pala sisäpihaa ja naapuritalon portaat.

Jos haluan shoppailla, suuntaan yleensä ensimmäiseksi Inorbit Malliin. Se on Hyderabadin suurin, uusin ja kaunein ostoskeskus, ja mikä parasta - myös meitä lähinnä sijaitseva!

Ostoskeskus sijaitsee korkealla mäellä Durgam Cheru -järven vieressä, ja ostoskeskuksesta on kauniit näkymät järvelle.

Mukavaa Inorbit Mallissa on myös se, että sijainti on osattu käyttää hyödyksi, sillä järven puolella on kahviloita ja ravintoloita, joista voi katsella näkymää järvelle. Kaiken kukkuraksi pihalla on puutarhamainen terassi, jossa ihmiset voivat käydä istuskelemassa shoppailun lomassa. Tämä on minusta Intiassa aika epätavallista, että jotakin on tehty ihan vain ihmisten viihtyvyydeksi. Ehkä tämän terassinkin takana piilee joku liikeidea?

Näin eilen ensimmäisen jouluun vähääkään viittaavaan merkin ostoskeskuksen hypermarketissa, Hypercityssä: marketin ovelle oli tuotu joulukuusi.

Kun kristittyjä on Hyderabadin (tai muunkaan Intian) väestöstä vain pieni murto-osa (3 %), ei ole ihmekään, että joulu ei täällä näy ainakaan vielä missään. Joulukuusen lisäksi myyjät laittelivat juuri myyntiin joulutuotteita: pieniä tekokuusia, kuusenkoristepaketteja, kullanvärisiä ja joulunpunaisia joulukelloja ja -tähtiä, ovikransseja ja punaisia lahjasukkia. Joulutuotteet mahtuivat muutamalle hyllymetrille, joten ei niitä kovin paljon ollut.

Lopuksi vielä yksi jännän näköinen lintu, jonka kuvasin yhtenä päivänä parvekkeeltamme. Ei ole aavistustakaan, mikä tulkku tämä mahtaa olla. Olisiko tämä se kuuluisa ruskotulkku (isäni lanseeraama lintulaji)?

Linnun pitämä kauhea mekkala kuului sisälle asti, ja menin parvekkeelle katsomaan. Siellä lintu istui puun oksalla ja kuikelsi. Olisiko se tai vaikkapa sen poikaset olleet jotenkin uhattuina, kun se pörhisteli välillä niskavillojaankin?