Tämä syksy on alkanut tavallista surkeammin. Normaalistihan tykkään syksystä, ja minusta on ihanaa, kun pimeä tulee illalla aikaisin ja viipyy aamulla pitkään. Sadekaan ei harmita eikä viileys varsinkaan. Nyt olen kuitenkin ollut apea ja synkkämielinen. Mikään ei tunnu miltään, enkä jaksa innostua mistään.
Ukkeli lähti taas Intiaan, ja syitä oli tällä kertaa kaksi: Tirupatin kesämökin remontti ja erään sukulaisen kunto. Sukulainen (tarkemmin sanottuna appiukon serkku) sairastaa neljännen asteen vatsasyöpää, ja viime ajat ovat olleet aikamoista taistelua. Nyt keskusteluihin on noussut sellainenkin ajatus, että kannattaisiko sukulaiselle lähteä etsimään hoitoa Intian ulkopuolelta, lähinnä kai Singaporesta. Intialaisessa suvussa parasta on se, että varsinkin silloin, kun jollakulla on hätä, voimat yhdistetään, eikä ketään jätetä yksin.
Kun se uuden talon rakentamisprojekti päättyi niin kuin päättyi, ukkeli keksi, että laitetaankin nyt sitten Tirupatin kesämökki uuteen uskoon. Jokin rakennusprojekti täytyy näköjään olla koko ajan vireillä. 😅 Ukkelin perheellä on siis Tirupatissa (560 kilometrin päässä Hyderabadista) guest house eli niin sanottu kesämökki, jossa appivanhemmat käyvät nelisen kertaa vuodessa. Samalla he tapaavat kaikki Tirupatin lähistöllä asuvat sukulaiset, joita on paljon, sillä sekä anoppi että appiukko ovat kotoisin niiltä seuduilta. Mekin kävimme aiemmin ukkelin kanssa Tirupatissa useinkin, mutta viimeisimmästä käynnistäni on (ainakin blogin mukaan) jo kymmenen vuotta. Se tarkoittaa myös sitä, etten ole tavannut monia sukulaisiakaan (esimerkiksi anopin sisaria) kymmeneen vuoteen.
| Tässä kesämökki, jonka kuvan kaivoin yhdestä vanhasta postauksestani. Mökkipostauksia löytyy tirupati-tunnisteen alta, jos jotakuta kiinnostaa tutkiskella paikkaa enemmänkin. |
| Rakastan kesämökin ympäristön maalaismaisemia. |
Mökki on päässyt vuosien saatossa surkeaan kuntoon, sillä siellä ei ole tehty koskaan kunnon remonttia. Nyt remontti on tarkoitus tehdä kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa laitetaan ainakin kylpyhuoneet uuteen uskoon, uusitaan sähköjärjestelmä ja vaihdetaan lattialaatat. Sama arkkitehti, joka suunnitteli sen kesken jääneen talon Hyderabadissa, vastaa myös kesämökin remontista, ja työmiehetkin tulevat Hyderabadista. Näin jo silmissäni, miten työmiehet köröttelivät avolava-autolla 560 kilometriä Hyderabadista Tirupatiin. 😅 Työt aloitettiin viime viikolla, ja ensimmäiseksi purettiin kylpyhuoneet.
Nyt kun kerran hommiin ryhdyttiin, niin ukkelin aivot rupesivat raksuttamaan, ja hän keksi, että kesämökkiä pitää myös laajentaa. Alakertaan pitää saada iso oleskeluhuone ja yläkertaan suuri makuuhuone kylpyhuoneineen ja walk-in closeteineen. Eipä aikaakaan, kun arkkitehdillä oli piirustukset valmiina. Laajennus tehdään kuitenkin vasta seuraavassa vaiheessa.
Toki mökillä on tehty pientä pintaremonttia, esimerkiksi vuonna 2012. Olimme tuolloin mökillä appivanhempien kanssa, ja minulla oli tylsää. Joku sattui mainitsemaan, että yläkerran makuuhuoneet pitäisi maalata, ja innostuin: minähän voin tehdä sen!
| Maalikaupassa appiukon kanssa valitsemassa maaleja. Myyjä ja appiukko hoksasivat jutellessaan, että hehän ovat kaukaisia sukulaisia! |
Yhdellä kaverilla oli kerran krapula, eikä hän jaksanut lähteä meidän muiden kanssa ostamaan kaupungista televisiota, vaan hän jäi mökille odottelemaan. Kun palasimme takaisin mökille, en meinannut uskoa silmiäni.
Kaveri oli löytänyt jostakin itselleen hierojan ja makasi nyt hierottavana mökin puutarhapenkillä iho öljystä kiiltäen.
Tirupatia muistellessani tuli hieman ikävä Intiaan ja varsinkin Tirupatiin, vaikka olin jo päättänyt, etten mene tänä talvena lainkaan Intiaan.
Olin suunnitellut, että kun ukkeli lähtee Intiaan, minä lähden Lappiin. Tekisin oikein eeppisen matkan ja kiertäisin kaikki paikat Norjaa myöten. Minulla oli suunnitelmat jo niin valmiina, ettei olisi tarvinnut kuin varata majoitukset (jotka olin jo valinnut), pakata auto ja lähteä. En yleensä viitsi kertoa matkasuunnitelmistani kenellekään etukäteen, vaan ilmoitan vasta sitten matkan päältä, jos joku sattuu kyselemään, että täällä ollaan. Tällä kertaa mainitsin kuitenkin suunnitelmistani ukkelille, ja ukkeli sanoi, että älä lähde. Hänellä oli kai tuoreessa muistissa, mitä kävi edellisen Lapin-matkan ja pitkällisen autossa istumisen jälkeen (vanha takapuolivaivani eli ilmeisesti jonkinlainen hermokipu palasi, ja siitä toipumiseen meni useampi viikko). Ehkä ukkeli pelkäsi talvisia kelejäkin.
Ukkelin epäröinti sai minutkin miettimään asiaa realistisemmin. Yleensähän en viitsi miettiä matkalla mahdollisesti ilmeneviä ongelmia etukäteen, vaan ongelmat selvitetään sitten, jos niitä tulee. Ensinnäkin polttoaine on nykyään järkyttävän kallista, ja Lapissa se on käsittääkseni vieläkin kalliimpaa kuin täällä etelässä. Suurempi syy matkan peruuntumiseen olivat kuitenkin polveni, jotka ovat tällä hetkellä aika huonossa kunnossa. Siitä saan syyttää valitettavasti ihan vain itseäni.
Minullahan on polvissa kondromalasiaa eli kulumaa, ja etureisien voiman ylläpitäminen ja lihasten vahvistaminen ovat polvien kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Minulla nämä treeniasiat tuppaavat kuitenkin lähtemään tunnetusti aina hieman laukalle. Näin jälkiviisaana ajatellen minun olisi pitänyt olla maltillisempi ja tehdä pidempiä sarjoja kevyemmillä painoilla, mutta on vain niin hiton koukuttavaa, kun jaksaa liikutella raskaita painoja. Jos nivelissä on jo ennestään ongelmia, raskaat painot kuormittavat niveliä epätoivotulla tavalla, mikä kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Ilmassa oli ollut ennusmerkkejä jo pitkään, mutta olin kieltäytynyt näkemästä niitä, ja lopulta vastassa oli tilanne, että polveni eivät kestäneet kivuitta juuri mitään – eivät kävelyä, eivät pidempää istumista eivätkä varsinkaan minkäänlaista voimaharjoittelua.
On raivostuttavaa tajuta, miten typerä olen ollut ja miten helposti olisin voinut välttää ongelmat, jos vain olisin toiminut toisella tavalla. Mutta ei auta kuin niellä kiukkunsa ja yrittää miettiä, miten tästä eteenpäin. Kuinka saan polveni ensin kivuttomiksi ja sitten taas sellaisiksi, että pystyn treenaamaan salilla täysipainoisesti – toivottavasti kuitenkin hieman järkevämmin tällä kertaa? Tuhansien kilometrien istuskelu autossa ja kiipeilyt Norjan vuorilla tuskin olisivat olleet oikea ratkaisu tähän pulmaan. 🙈 Salasin polvivaivani ukkelilta (kyllä, olen hyvä salailemaan asioita), koska en ensinnäkään halunnut huolestuttaa ukkelia, ja toiseksi en halunnut kuulla, että oletko ihan pösilö, kun kuvittelet lähteväsi Lappiin tuossa kunnossa.
Nyt kun rupesin valittamaan terveysongelmistani, niin jatketaanpa vielä vähän. Oikeasti en tiedä, kannattaisiko näistä edes kirjoitella, koska uskon vakaasti siihen, että ihminen pystyy itse vaikuttamaan kokemuksiensa voimakkuuteen. Jos siis antaa valtaa kielteisille asioille puhumalla niistä ja ajattelemalla niitä, se on ikään kuin merkki universumille, että tätä lisää kiitos. Ja sitähän saa, mitä tilaa. Toisaalta en kannata sitäkään, että ihmisen pitäisi pakottaa itsensä olemaan positiivinen, koska se taas on tunteiden kieltämistä, mikä on luultavasti vieläkin huonompi asia kuin ikävistä asioista puhuminen. Jos pahan olon yrittää sivuuttaa, se jää muhimaan mieleen ja tulee aiheuttamaan myöhemmin lisää henkistä pahoinvointia, jonka alkuperää ei pysty siinä vaiheessa enää edes jäljittämään.
Polvien lisäksi toinen ongelma on oikea olkapääni tai oikeastaan koko olkapään, kainalon ja kaulan seutu. Tuokin alue on varmasti rasittunut salilla raskaiden nostelujen seurauksena, mutta vieläkin pahempi asia tuntuu olevan tämä läppärillä näpyttely. Olkapääni oli tänäkin aamuna ihan jees, mutta minun ei tarvinnut istua kauan tietokoneella, kun kivut olivat sellaiset, että särkylääkepakkaus alkoi kangastella mielessäni. Pitäisi varmaan olla jokin aika kokonaan ilman läppäriä, mutta mitenkäs se onnistuisi.
![]() |
| Palapelien kasaaminen sentään onnistuu, kun käsi ei ole jumittuneena koko ajan samaan asentoon, kuten läppärillä. Tämä valmistui viimeksi. |
Olen aina luullut, että syy siihen, että minäkin lähden reissuun ukkelin lähdettyä Intiaan tai jonnekin muualle, on se, että tykkään reissaamisesta niin paljon. Nyt kun Lapin-matkani peruuntui ja tyhjyys valtasi ukkelin lähdettyä kodin, tajusin yhtäkkiä, mikä todellinen syy on: yksinäisyyden aiheuttama ahdistus.
Olin nuorempana hyvin yksinäinen, ja sinkkuajat ennen ukkelia olivat vaikeita. Tyhjä koti tuntui niin painostavalta paikalta, että joskus romahdin kotiin tultuani eteisen lattialle itkemään. Luulen, että näin äärimmäinen yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunne on syntynyt joskus lapsuudessani ja jäänyt elämääni sieltä. Tunne on liian voimakas ollakseen ns. aikuisen ihmisen tunne. Ajattelen (syyttämättä tai syyllistämättä ketään), että minulta on jäänyt jossakin kohtaa jokin lohtu saamatta, ja kokemus on ollut niin voimakas, etten ole päässyt tunteesta koskaan eroon, vaan se on varjostanut minua koko elämäni ajan.
Olen jossain määrin yksinäinen edelleen, mutta saan syyttää tästäkin suureksi osaksi itseäni. Olen todella huono pitämään yhteyksiä ihmisiin, ja toisaalta viihdyn loistavasti yksinäni, enkä kaipaa ihmisiä ympärilleni pelkästään seuran vuoksi. Kuten jo totesinkin, yksinäisyydessäni on kyse jostakin muusta kuin seuran puutteesta, sillä ihmisten läsnäolokaan ei aina poista sitä kalvavaa ja pohjatonta yksinäisyyden tunnetta, joka sisälläni on. Onneksi viime vuosina, kun olen oppinut olemaan paremmin läsnä, yksinäisyys ei ole enää vaivannut, sillä osaan nauttia ihmisten seurasta paremmin, ja elän muutenkin pääni sisällä vähemmän.
![]() |
| Teki mieli ostaa tämä tänään Prismasta, kun olisi saanut halvalla. |
Sokos-hotelleilla on menossa tarjouspäivät, ja vanhasta muistista menin tutkiskelemaan netistä hotelleja. Seuraavaksi huomasinkin varanneeni hetken huumassa ensi viikon lopulle pariksi päiväksi pienen hotelliloman. Pakkohan se oli, kun halvalla sai! Heti seuraavassa hetkessä kaduin tekoani. Eihän minua edes huvita lähteä mihinkään, vaan mieluiten piiloutuisin kaappiin. Nyt on kuitenkin pakko saada itseni liikkeelle, kun varaus on jo maksettu, enkä saa enää rahojani takaisin. Idiootti.
Loppukevennyksenä voisin vielä todeta, että olen vanhentunut lyhyessä ajassa tosi paljon, ja naamani näyttää nykyään vielä enemmän perseeltä kuin aiemmin. Ei paljon huvittaisi esitellä sitä missään. Googletinkin jo realistiselta näyttäviä naamioita, jollaisen voisin vetää naamalleni aina ulos lähtiessäni. Tämä seuraava vetosi minuun syvästi, koska näytän jo muutenkin melkein samalta:
Kiitos, anteeksi ja näkemiin.


Voi Satu! En kyllä usko sun noin pahasti rypistyneen. Ehkä ne on alakulokurttuja. Ne häviää onneksi. Ehkä jo sillä lomasella.
VastaaPoistaMutta tuo yksinäisyysteoria voi olla osin totta. Toisaalta olet lähtenyt omille reissuille juuri siksi, että olet yksin ja saat ja voit päättää tekemisistäsi ja itsenäinen ja voimakas sinä on päättänyt lähteä reissuun. Toisaalta nyt, kun et lähde ja olet yksin kotona, sulla on enemmän aikaa miettiä faktaa, että olet yksin, mutta se voi olla myös ärsytystä siitä, ettet tee sinä-ajallasi mitään kivaa ja erikoista, sinun näköistä.
Kivaa viikonloppua, unohda yksinäisyys vaikka suunnittelemalla ensi viikonlopun lomasen ohjelmaa.