Rakastuin mä Malagaan

Toivottavasti Suomessa sujui juhannus hyvin ja kaikilla oli oikein mukavaa! 

Meillä on Espanjaa vielä ripaus jäljellä, mutta pian on palattava Suomeen. Sitä ennen kuitenkin vielä yksi postaus tämän viikon kotkotuksista. En ehdi kirjoitella hirveästi, joten tässä tulee nyt enimmäkseen kuvia.

Barcelona on saanut vakavasti otettavan kilpailijan, nimittäin Malagan. Enpä olisi uskonut sanovani tätäkään, sillä muistikuvani Malagasta olivat sellaiset, että ne eivät varsinaisesti houkutelleet käymään kaupungissa uudelleen. Mutta silloin vuonna 1999 vierailuni syy oli eri (pakollinen espanjan opintoihin kuuluva kieliharjoittelujakso) ja vuodenaikakin oli eri (talvi). Varmasti kaupunkikin on muuttunut yli kahdessakymmenessä vuodessa aika paljon, tai näin ainakin epäilen, sillä harmaasta ja rumasta kaupungista ei ollut nyt jälkeäkään.

Olemme käyneet Malagassa monena iltana (ukkelin töiden jälkeen) tekemässä milloin mitäkin. Malagaan tutustuminen piti aloittaa tietenkin korkeimmalta paikalta eli Gibralfaron linnoituksen kukkulalta, jolta oli kivat näköalat kaupunkiin.

Malagan katedraalissa ei ollut tarkoitus käydä, mutta kun näin, miten valtava katedraali oli, niin pakkohan sitä oli käydä ihmettelemässä. Katedraalissa kävi pienoinen moka: ihmiset jonottivat ovensuussa olevan myymälän kassalle, ja minä luulin, että porukka jonottaa maksamaan matkamuistojaan tai jotain. Niinpä painelimme ukkelin kanssa ihmisten ohi kirkkoon. Yksi jonossa seisoneista naisista juoksi peräämme ja huusi, että meitä kuulemma kutsuttiin ja viittilöi tulemaan mukaansa. Selvisi, että kirkkoon piti ostaa pääsyliput ja että ne ihmiset olivatkin jonottaneet pääsylippuja. Kylläpä nolotti, kun olimme yrittäneet mennä pummilla sisään, mutta – kuten sanoinkin lipputiskin myyjällekin – eipä ollut tullut mieleeni, että kirkkoon pääsystäkin pitäisi maksaa. 

Katedraalia oli mahdoton saada yhteen kuvaan, joten tässä kuva vain toisesta päädystä. 😆

Malagan vanhakaupunki oli todella viehättävä ja aivan uskomattoman siisti.

No nyt löytyi alan kauppa! (En käynyt, koska ajattelin säästää ukkelin hermoja.)

Päädyimme vanhassakaupungissa drinksuille La Terraza de San Juaniin, kun olin lukenut, että kyseiseltä kattoterassilta olisi hienot näköalat vanhaankaupunkiin. 

Tässä ne näköalat sitten olivat: 

Tarjoilija kaatoi giniä gin toniciin varsin avokätisesti, ja alkoholimitat tuntuvat olevan täällä muutenkin aika tulkinnanvarainen käsite, mikä on oikein kiva juttu varsinkin silloin, jos on autolla liikenteessä. No tietysti kuski voisi juoda vaikka vissyvettäkin, että turhaa valitan. 😆

 

Yhtenä iltana ukkeli halusi syödä intialaista, joten päädyimme pohjoisintialaiseen Amigos-ravintolaan. Tai oikeastaan ravintolasta sai sekä intialaista että meksikolaista ruokaa, mikä on minusta aika erikoinen yhdistelmä, kun ei intialaisella ja meksikolaisella keittiöllä ole minusta kauheasti mitään yhteistä.

Madras chickeniä, biryania, valkosipulinaania, dal tadkaa sekä riisiä.

Ruoka oli ihan syötävää muttei mikään mieleenpainuva kulinaarinen makuelämys. Tarjoilija kysyi vielä syömisen jälkeen ukkelilta, oliko ruoka ollut tarpeeksi mausteista, sellaista kuin se Intiassa on, ja ukkeli myönteli. Mausteita ruoasta ei kyllä ollut puuttunutkaan! Kun emme ottaneet jälkiruokaa, talo tarjosi vielä drinkit paikallista pacharán-likööriä. 

Kun nyt ruoasta rupesin puhumaan, niin puhutaanpa vielä vähän lisää.

Ruokakokemukset ovat olleet matkallamme hyvin vaihtelevat. Parasta ruokaa saimme tietenkin Chennai Masala Dosassa, mutta jos sitä ei lasketa, parhaiksi ruokapaikoiksi ovat osoittautuneet hieman yllättäen asuntomme lähiravintolat, los Manueles ja Casa Franco. Erityisesti kala- ja mereneläväruoat ovat olleet ihan huippuja.

Espetos eli grillattuja sardiinivartaita.

Gambas al pil-pil eli tirisevän kuumia katkarapuja mausteöljyssä.

Los Manuelesin järisyttävän hyvä paella.

Avotulella grillattua kalaa (en enää muista, mitä kalaa).

Tilasimme los Manuelesissa alkuruoaksi noita pil-pil -katkarapuja ja pääruoaksi halusimme paellaa ja avotulella grillattua kalaa. Tarjoilija ei oikein innostunut ideastamme, sillä annokset olisivat isoja, ja niissä olisi kuulemma liikaa syötävää kahdelle. Vaan eipä tiennyt tarjoilija, että nyt olivat suursyömärit lähteneet liikenteeseen, sillä putsasimme lautasilta lähes kaiken (paellasta jäi ihan vähän syömättä). Kun tarjoilija kysyi, että maistuiko, ja vastasimme, että kyllä vain, tarjoilija totesi, että "kyllä te söittekin paljon".😅

Kalat ja muut grillataan ravintolan pihalla olevissa veneen näköisillä tulipaikoilla.

Takaisin Malagaan. Lempipaikkamme Malagassa löytyi kuitenkin veden ääreltä, ja se oli Muelle Uno eli ravintola- ja ostosalue Malagan satamassa. 

Otin yhtenä iltana Muelle Unolla pienen videonkin, kas tässä: 

Marbellassakin tuli käytyä pikaisesti eilen, mutta paikka ei tehnyt meihin oikein vaikutusta – ei varsinkaan luksussatamaksi kehuttu Puerto Banus. Olihan siellä hienoja aluksia, mutta muuten paikka oli kuin huonosti tehty rikkaan elämän kulissikaupunki, jossa kaiken lisäksi haisi pahalle (viemärille tms.). 

Meikäläinenkin saattaisi alkaa harrastaa veneilyä, jos olisi tämmöinen paatti. Tosin paatin mukana pitäisi tulla myös riittävästi palvelusväkeä, joka hoitaisi veneen ohjaamisen ja muut työt, jotta minä voisin vain "veneillä".

Nämä Costa del Solin lomakaupungit ovat muutenkin kaikki enemmän tai vähemmän samanlaisia, eikä Torremolinokseenkaan jää mitenkään ikävä. Rento lomaelämä jaksaa viehättää hetken, mutta sitten alkaa kaivata elämään jotain muuta. 

Yhtenä aamupäivänä tein pitkän kävelyn melkein Benalmadenaan ja takaisin, ja tuntui ihan epätodelliselta saada kävellä rantakadulla palmujen alla. 

En käynyt täällä, vaikka tarjous houkuttikin kovasti. 😆

Otin pienen videon kävellessänikin. 

Kävelyretki oli ihana, mutta polveni ja selkäni ärtyivät siitä taas, enkä voi nähtävästi edelleenkään harrastaa kävelyä. Harmittaa, sillä tykkäisin kävelystä kovasti, mutta täytyy vain olla kiitollinen siitä, että on niin paljon muita asioita, joita pystyn tekemään.

Tuolloin alkuviikolla täällä oli vielä hyvin erilainen tunnelma kuin nyt loppuviikosta. Espanjalaisten lasten kesälomat alkoivat tällä viikolla, ja Torromolinokseenkin tulvi turisteja, lähinnä Espanjasta. Ulkomaalaisia turisteja täällä näkee vielä vähänlaisesti (marokkolaisia on kumminkin yllättävänkin paljon). Rannoilla on nyt ihmisiä huomattavasti enemmän, ravintolat ovat alkaneet täyttyä, ja vapaan parkkipaikan löytäminen on työn ja tuskan takana. 

Palmun alla.

En ole koskaan nähnyt näin erikoista puuta. Sattuuko joku tietämään, mikä puu tämä on?

Meistä on ukkelin kanssa tullut kai vanhoja ja tylsiä, kun aika usein on tuntunut, että parasta on ollut kuitenkin tämä "oma" asunto ja sen näkymät. Tässä parvekkeella istutaan nytkin ja juodaan kaljaa. 😆

Loppuun täytyy todeta, että tämä on ollut kyllä yksi elämäni parhaista matkoista. Kaiken yllä koko ajan roikkunut musta pilvi nimeltä korona ei ainakaan vähennä sitä kiitollisuutta, että kaikki on sujunut niin hyvin ja että olemme saaneet pysyä terveinä. 

Barcelonasta tulee vielä jossain vaiheessa vähän juttua, mutta muuten tämä matka oli aika lailla tässä. Kiitos, että olette jaksaneet lukea. 😘