Matka jatkuu

Vaikka Barcelona onkin kiva kaupunki, viikko siellä riittää oikein hyvin. Pakkasimme siis kamamme, suuntasimme lentokentälle ja hyppäsimme Vuelingin lennolle Malagaan. Ennen lentoa jänskätti kaksi asiaa: matkatavarat, joita oli paljon, sekä tietysti korona. Espanjalaiset saavat liikkua nyt hätätilan päätyttyä maan sisällä vapaasti, ja olin lukenut jostakin, että sama koskisi myös ulkomaalaisia turisteja. En ollut kuitenkaan ihan varma asiasta, ja siitä syystä hieman arvelutti kentälle mennessä. Mitä jos meiltä vaadittaisiinkin tuore todistus negatiivisesta koronatestistä? Meidän testituloksemmehan olivat jo yli viikon vanhoja, Suomessa saatuja.

Kukaan ei kuitenkaan kysellyt lentokentällä koronasta mitään siitäkään syystä, että lähtöselvitys piti tehdä itse automaatilla. 

Tämä ei kyllä hyvää tiedä...

Lähtöselvityksen jälkeen ruumaan menevät laukut piti jättää omatoimisesti hihnalle, ja siinä tulikin mutkia matkaan, sillä toinen laukku painoi 2,8 kiloa yli sallitun, eikä hihna suostunut ottamaan laukkua vastaan. Lentokenttävirkailija neuvoi joko ottamaan laukusta tavaroita pois tai maksamaan laukusta ylipainomaksun, ja päädyimme suosiolla jälkimmäiseen. Lähtöselvitystiskin mies ei lopulta kuitenkaan ottanut laukusta mitään maksua vaan vinkkasi vain silmää ja antoi laukkumme kadota hihnaa pitkin lentokentän uumeniin.

Laukku aiheutti ongelmia toisellakin lailla. Kun kävi ilmi, että hihna ei ottaisikaan laukkua vastaan, riuhtaisin laukun varomattomasti hihnalta pois, ja selkääni vihlaisi todella pahasti. Yleensä olen painavia matkalaukkuja heitellessäni tosi tarkka siitä, että keskivartalon tuki on kohdallaan ja että keskivartalon lihakset ovat varmasti hereillä tukemassa selkää, mutta nyt keskittyminen unohtui, ja sain maksaa virheestä välittömästi. Pahinta oli lähteä istuma-asennosta liikkeelle, ja seisomaan nouseminen olikin suoritettava varovasti tunnustellen. Kipukohta oli toki vanha tuttu SI-nivel, että siinä mielessä asiat olivat hyvin (tuttu kipu on aina parempi kuin tuntematon), mutta koskaan aiemmin kipu ei ollut ollut näin voimakasta eikä alkanut yhdestä ainoasta liikkeestä. Pelotti, miten pääsisin Malagassa lentokoneesta ulos, kun koneessa on yleensä suoriuduttava liikkeelle suhteellisen nopeasti, ja päätinkin ottaa särkylääkettä, jos se vaikka auttaisi.

"Eristyskoppeja" Barclonan lentokentän loungessa koronaa pelkääville.

Suuri osa lentokentän liikkeistä oli suljettu. Koronan takia tietenkin!

Lento Barcelonasta Malagaan kesti reilut puolitoista tuntia, ja lähtökin vielä viivästyi, kun koneesta piti saada ulos kolme laukkua, joiden omistajat olivat tehneet lähtöselvityksen mutta jotka eivät kuitenkaan itse olleet ilmestyneet lennolle. Laukut olivat siis päässeet koneeseen asti mutta niiden omistajat eivät. Mietin, että miten tuollaistakin voi sattua, että matka katkeaa lähtöselvitystiskin ja lähtöportin välille. Ehkä lähtijöiden ei ollut alun perin tarkoituskaan tulla lennolle, ja laukuissa oli esimerkiksi pommi... 

En jaksaisi jauhaa enää koronasta, mutta kyllä taas mietimme ukkelin kanssa, miten absurdia on, että lentokentällä kehotetaan ihmisiä pitämään välimatkaa toisiinsa, mutta kuitenkin lentokenttäbussissa ja lentokoneessa on pakko olla vieraiden ihmisten kyljessä kiinni.

Ja taas mennään!

Pohjois-Espanja jää taakse...

... ja Etelä-Espanja odottaa.

Pääsin kuin pääsinkin lentokoneesta ulos kunniallisesti, ja Malagan lentokentältä jatkoimme matkaamme Malagan vieressä sijaitsevaan Torremolinokseen, jossa Airbnb-asunnon omistaja jo odottelikin meitä. Jos edellisessä asunnossa parasta oli sijainti, tässä asunnossa parasta ovat ehdottomasti näkymät. 

Meidän oli tarkoitus vuokrata auto jo heti saapumista seuraavana päivänä eli tänään, mutta jotenkin lomakaupungin ilmapiiri imaisi mukaansa niin, että tuumasimme, että ehtiihän sitä myöhemmin. Teki vain mieli olla ja nauttia kiireettömästä elämästä. 

Ensimmäiseksi oli suunnattava läheiseen supermarkettiin, koska oli ostettava peruselintarvikkeita, kuten vettä ja kaljaa. Asunnostamme löytyi perässä vedettävä mummokärry, ja päätimme kokeilla sitä, koska sillä saisi kaljalastin siirtymään paikasta A paikkaan B, ilman että tarvitsisi kantaa mitään. Kärry olikin ihan pirun näppärä, ja kaiken lisäksi kaupassa oli ilmainen mummokärryparkki, jota piti sitäkin kokeilla.

Hyvin toimii! (Meidän kärry on vasemmanpuoleinen.)

Kauppa oli iloinen yllätys, sillä sieltä sai ihan kaikkea. 

Valmisruokapisteestä lähti mukaan grillattu broileri, jottei tarvinnut syödä illalla ulkona.

Kakkujakin oli tarjolla monenmoisia.

Barcelonassa en ollut oikein löytänyt läheltä hyvää ruokakauppaa, millä ei sinänsä ollut väliä, koska tarvitsimme loppujen lopuksi kaupasta tosi vähän mitään, sillä söimme lähes kaikki ateriat ulkona. Aamiaiset söimme tosin kotona, sillä en voi sietää sitä, jos pitää lähteä haeskelemaan aamiaista jostakin. Siinä alkaa päivä kyllä niin väärällä jalalla, että vitutuskäyrä on maksimissaan jo ennen kello kymmentä. Minä vedinkin aamiaiseksi Weetabixia ja ukkeli joko mysliä tai muroja.

Viimeisenä Barcelonan-aamuna suostuin kuitenkin syömään aamiaisen – tai oikeastaan brunssin – ulkona, kun ukkeli oli löytänyt läheltä kivan aamiaispaikan, La Esquinan. Oli kyllä pakko myöntää, että Esquinan aamiainen päihitti Weetabixit mennen tullen. 😆

Otimme kevyen aamiaisen, johon kuului paahtoleipää avokadolla ja fetalla sekä kvinoaa mm. punajuuren kera...

... sekä hedelmiä että jogurttia.

Barcelonan ruokakaupoista tuli muuten mieleen, että yhdessä kaupassa oli (ainoalle) kassalle sen verran jonoa, että myyjä huikkasi minua menemään automaattikassalle. Pelkään kaikenlaisia automaatteja ihan hirveästi, varsinkin ulkomailla, kun niiden kanssa tulee aina jotain ongelmia, ja vastasin myyjälle, että en osaa käyttää automaattia. Myyjä ei ollut tästä moksiskaan vaan sanoi, että hän voi tulla auttamaan minua, ja niin myyjä skannasi kaikki tuotteeni, ja minun täytyi vain maksaa ne. 

Avulias myyjä.

Selkäni oli tänään jo niin hyvässä kunnossa (luojan kiitos!), että uskalsin ajatella jo jumppaamistakin. Ukkelin ilme oli näkemisen arvoinen, kun kaivoin esiin jumppapallon ja rupesin pumppaamaan siihen ilmaa. Ukkeli kysyi, olinko tuonut pallonkin mukanani, ja lisäsi vastauksen kuultuaan, että ei ole ihme, jos matkalaukkumme painavat niin paljon, kun pitää lennättää kuntoiluvälineitäkin ympäri Eurooppaa. 😆 Joku ehkä ajattelee, että kyllä on hullu ihminen, kun pitää jumpata matkallakin, mutta liikunta kuuluu samalla lailla oleellisena osana elämääni kuin vaikkapa syöminen ja nukkuminen, enkä lopeta niitäkään vain sen takia, että satun olemaan matkalla.

Tähän talokompleksiin kuuluu myös muun muassa uima-allas, ravintola ja tenniskenttä, mutta koska tänään oli pilvistä ja aika kylmä (25 astetta toki, mutta se tuntui jotenkin tosi kylmältä Barcelonan jälkeen), uima-allasalue jäi testaamatta. 

Olin haaveillut aamu-uinneista altaalla, mutta allas aukeaakin vasta 10.30, joten aamu-uinnit jäävät nyt haaveeksi – ellen sitten innostu menemään mereen uimaan. 

Iltapäivällä päätimme lähteä käymään taksilla läheisessä Benalmadenan kylässä, mutta taksia olikin yllättävän vaikea saada. Barcelonassa käytimme Free Now -sovellusta, joka toimi aivan loistavasti, mutta täällä emme saaneet samaisella sovelluksella autoa. Uber kumminkin toimi, joten pääsimme kuuden kilometrin päässä sijaitsevaan Benalmadenaan. 

Olin katsellut Airbnb-asuntoa myös Benalmadenasta, ja minusta potentiaalisin ehdokas oli Benalmadenan satamassa sijaitsevassa talossa. 

Asunto oli tällaisessa rakennuksessa, ehkäpä juuri tässä talossa.

Ukkeli ei ollut kuitenkaan innostunut asunnosta yhtään, kun parvekenäkymä oli sataman "takavesiin" (ei siis avoimelle merelle), ja nyt talot nähtyäni minäkin olin tyytyväinen, että emme olleet valinneet kyseistä asuntoa. En tykännyt muutenkaan sataman ympäristön ahtaasta turistirysämäisestä tunnelmasta.

Taksien saamisen vaikeuden todettuamme päätimme vuokrata sittenkin jo huomenna auton, ja ehkäpä käymme huomenna jossain vähän kauempanakin.

Nyt lopetan kumminkin tältä erää tähän! Kuulin, että siellä Suomessa on hirveät helteet, ja mietin, että minun parvekekukkasista ei ole kyllä enää mitään jäljellä, kun pääsemme takaisin kotiin. Onneksi maltoin mieleni, enkä hankkinut enempää kukkasia!

Pitääkö olla huolissaan?