Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


lauantai 18. elokuuta 2018

Maailman tylsin tie

Eilen oli aika jättää hyvästit Käsivarrelle, vaikka muutama paikka jäikin vähän kaivelemaan. Mutta sehän tietää vain sitä, että pohjoiseen on päästävä uudestaan!

Näitä maisemia tulee ikävä.


Vaikka päivän tarkoitus oli vain siirtyä paikasta toiseen, muutama mukava pysähdyspaikka kevensi matkaa, eikä matkanteko tuntunut niin tylsältä.

Ensimmäinen pysähdys oli Muoniossa, jossa ostin S-Marketista evästä. Sen jälkeen suuntasin eväineni Särkitunturin parkkipaikalle.

Olen muuten huomannut, että kaupassa käynti on varmasti yksi niistä asioista, joissa ihmisellä on eniten rutiineja ja joissa ihminen on tapoihinsa kangistunut. Ainakin minä olen niin tottunut ostamaan aina niitä sanoja tuotteita aina samoista kaupoista, että olen kuin joku ulkoavaruudesta pöllähtänyt olento, kun joudun johonkin omituiseen kauppaan, kuten Kilpisjärven K-Markettiin. Onko mitään turhauttavampaa kuin pyöriä kaupassa nälkäisenä, kun pitäisi ostaa jotain, mutta ei yhtään tiedä, mitä.

Särkitunturi oli jäänyt kaivelemaan mieltä viime vuodesta, sillä silloin ei tehnyt mieli lähteä tutkiskelemaan tunturia, kun satoi vettä oikein kunnolla, ja lämpötilakin taisi olla jotain neljän asteen paikkeilla. Nyt ei satanut, ja kun lämpötilakin oli huikeat 18 astetta, Särkitunturi kutsui.

Särkitunturin laelle johtaa kolmen kilometrin pituinen, erittäin helppokulkuinen polku. Nousut ovat loivia, ja levähdyspaikkoja löytyy. Särkitunturi näyttikin olevan erityisesti vanhemman väen suosiossa.


Puolessavälissä matkaa on hieno Särkivaaran kota sekä huussit.

Tykkäisin periaatteessa tulistella kodilla ja laavuilla, mutta tulien tekemisessä on hirveä homma, eikä valmiille tulillekaan oikein kehtaa mennä, ainakaan kysymättä. Tosin harvemmin minulla onkaan makkarapakettia mukana, eikä tulen ääressä voi ilman makkaraa istua.

Loppumatkasta polku muuttuu vähän kivikkoisemmaksi, mutta se on silti varsin helppokulkuinen.

Maisemia ei ala näkyä kuin vasta ehkä puoli kilometriä ennen huippua, kun puut loppuvat.






Maisemat Särkitunturin laelta ovat huikaisevan kauniit, eikä ole ihmekään, että näkymä Särkitunturilta Pallakselle päin on valittu Suomen kansallismaisemaksi.





Mutta tuulista tunturin laella on. Olin suunnitellut syöväni eväät ylhäällä olevassa kodassa, mutta kodassapa ei ollut muuta kuin pokasaha. Ei edes penkkejä! Myös kanssani samoihin aikoihin huipulle saapunut pariskunta aukoi kodan ovea pettyneenä ja lähti sen jälkeen jonnekin kallioille evästelemään. Niin päätin tehdä minäkin. Etsin suojaisan ison kivenmurikan, jonka taakse tuuli ei käynyt, ja söin evääni siinä. Olisin voinut myös kävellä takaisin Särkivaaran kodalle, mutta en viitsinyt, sillä halusin syödä evääni näköaloja katsellen.

Särkivaarasta matka jatkui "ihan nurkan taakse" Keimiöniemen kalapirteille. Luvassa oli siis historian lehtien havinaa.

Kalapirtit ja -aitat sijaitsevat kalaisan Jerisjärven rannalla, ja samalla paikalla oli kalapirttejä jo 1500-luvulla. Kaikki sen ajan kalapirtit ovat palaneet, mutta palaneiden pirttien tilalle on rakennettu uusia. Vanhimmat näistä olemassa olevista ovat peräisin 1700-luvulta, mutta suurin osa taitaa olla 1800-luvulta.


Pirtit ovat hauskassa jonossa rannalla, ja luulin ensin, että niitä on vain muutama. Kun jatkoin kävelyä, eteen tuli aina vain lisää pirttejä, ja pirttejä taisikin olla toistakymmentä.

Jerisjärven kalastusoikeus kuului pysyvänä etuutena tietyille taloille, joilla oli myös oikeus rakentaa kalamajansa järven rannalle. Tärkeimmät pyyntikalat olivat siika ja muikku, ja varsinainen pyyntiaika oli syksyllä. Pyyntipaikat jaettiin arpomalla, ja apajapaikkaa vaihdettiin päivittäin.

Jokainen pirtti oli omanlaisensa, eikä kahta samanlaista pirttiä ollut.


Pirtit ovat kalastajien käytössä edelleen, joten sisään niihin ei pääse. Ulkoapäin niitä saa kuitenkin ihailla.

Tästä on laskettu vene vesille varmaan monet kerrat.

Huomio kiinnittyi pieniin yksityiskohtiin, kuten verkkojen ja nuottien kuivaustelineisiin ja vanhoihin seinäkaiverruksiin.



Tämä oli taas sellainen paikka, jossa koki siirtyvänsä ajassa kauas taaksepäin. Pystyin oikein näkemään, kuinka vanhat parransänkiset ja ahavoituneet kalastajat istuivat illalla kynttilänvalossa läiskimässä korttia. Suupielessä saattoi olla piippu ja lasissa miestä väkevämpää.





Kalapirteiltä siirryinkin sitten aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Olin kuullut (kiitos Menninkäiselle), että Levin huipulle pääsisi autolla, ja sinnehän sitä oli päräytettävä.

Huippua lähestyessäni sain taas ihmetellä kiviröykkiöitä Levin rinteillä.



Jos Särkitunturilla oli tuullut, niin Levillä TUULI. Pelkäsin, että takin huppu lähtee irti, vaikka se oli ommeltu kiinni.

Mutta näkymät olivat hienot!








Mie Levitoin.
Huipulle vei myös lenkkipolku, joka näytti olevan sauvakävelijöiden ja -juoksijoiden suosiossa. Näyttää muuten jokseenkin koomiselta, kun joku juoksee sauvojen kanssa tuommoista jyrkkää rinnettä ylös. 

Leviltä alkoi sitten viimeinen puserrus kohti Inaria. Tie numero 955, joka kulkee Könkäältä Inariin, on potentiaalisesti maailman tylsin tie. Sen varrella ei ole kerta kaikkiaan yhtään mitään, ja kaiken lisäksi melko suuri osa tiestä on päällystämätöntä. (Anteeksi, nyt valehtelin. Onhan tien varrella sentään Tieva-Baari!) Huvitukset ovat tuolla tieosuudella vähissä, joten jos näkee jotain vähänkin poikkeavaa, sitä on lähdettävä välittömästi tutkimaan.

Pokan kylän asukasluku on noin kymmenen, mutta silti Pokassa näkyi olevan lentokenttä. Se oli tietenkin pakko nähdä omin silmin. 

Metsäistä soratietä jonkin aikaa ajeltuani vastaan tuli kyltti: lentokenttä 1.5 km.

Ja kyllä! Siellä oli lentokenttä!

Nyt voin kuolla tyytyväisenä, kun olen nähnyt Pokan lentokentän. 

Ihan Inariin asti en ajanut, sillä olin varannut majoituksen yhdeksi yöksi hotelli Korpikartanosta, noin 33 kilometriä Inarista. Hotelli on nimensä mukaisesti "korvessa", mikä on hyvä juttu kaikille retkeilijöille, sillä täältä on Lemmenjoen kansallispuistoon vain noin 15 kilometriä.


 
Hotelli on ihanan persoonallinen ja kodikas, ja mikä parasta: huonehintaan kuuluu oma tunnin mittainen saunavuoro hotellin saunassa. Kuinka monessa muussa hotellissa on tarjolla ihan oma saunavuoro? Minä en ole ainakaan törmännyt vielä yhteenkään sellaiseen paikkaan. Arvaatte varmaan, että meikäläiseltä ropisee pisteitä jo pelkästään saunavuoron ansiosta, varsinkin kun sauna on vielä sellainen Lappi-henkinen ja erittäin tilava.

Mie tykkään.

Tänään olisikin sitten tiedossa hieman pidempi patikkalenkki. Saa nähdä, pääsenkö maaliin asti kahdella jalalla, vai pitääkö ottaa neliveto käyttöön.

20 kommenttia:

  1. Paljon olet ehtinyt nähdä. On hienoa nähdä paikkoja, joissa aika on pysähtynyt. Maisemat tunturin laelta ovat aina huikeita. Jos sinun reittiin ja aikatauluun sopii, on upea reitti ajaa Ivalosta Nellimiin. Sinne rakennetaan uutta tietä ja vaaroja on räjäytelty matalaksi. Venäjän rajallekin pääsee sitä kautta, jos haluaa. Mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun Nellim ei sopinut aikatauluuni. Myös Utsjoen kirkkotuvat olisivat kiinnostaneet, mutta nekin olivat niin pirun kaukana, etten viitsinyt ajaa sinne asti pelkästään niiden takia. Mutta pitää laittaa korvan taakse tulevaisuuden varalle. Kiitos vinkistä! <3

      Poista
  2. Kyllä Suomessa nähtävää riittää kun vaan haluaa niin tehdä. Onneksi sinä haluat ja saan samalla minäkin iloita näistä upeista maisemista. Lapissa olen toki käynyt mutta aikaa sitten joten tuntuu että ihan uusia suuntia. Kiitos tästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on tosiaan vaikka mitä katsottavaa, jos vain lähtee katselemaan. Joskus pitäisi tehdä sellainen Etelä-Suomen kierroskin. Sekin olisi varmaan mielenkiintoinen. Kiva että olet matkassa mukana! :-)

      Poista
  3. Saat kyllä reissusi kuulostamaan tosi kivalta ja kuvat olivat taas hienot.
    Minä tykkään myös noista alkuaforismeistasi (vai miksi niitä pitäisikään kutsua). Usein ensimmäinen hymy irtoaa jo niiden kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kyllä ollut tosi kiva reissu (ainakin tähän asti), ja ihmettelen, miten hyvin kaikki on mennyt. Pelottaa varsinkin se, että jos auto hajoaa jossain tuolla korvessa. No, kai siitäkin jollakin tavalla selvittäisiin.

      Nuo alkuaforismit ovat yhden naisen vastaisku niille tavanomaisille aforismeille. Ne ovat minusta jostakin syystä aivan tavattoman ärsyttäviä. Kaikesta sitä ihminen voi ärsyyntyäkin. :-D

      Poista
    2. Minäkään en ole koskaan harrastanut niitä perinteisiä. Samat ärsytykset näemmä tässä asiassa :-)

      Poista
    3. Onpa mukava kuulla, että en ole ainoa. <3

      Poista
  4. Urgh toi Levi-Inari ON tylsä... Ja syvältä ajaa. Ajeltiin se viime kesänä ja toista kertaa en samaa virhettä tee. Ukolta meinasi mennä hermo, kun oli ihan varma, että saadaan auto rikki sillä tiellä.

    Kiva, että ehdit Levin huipulle, otan vaihtarina tuon Särkitunturin, siellä ei ollakaan käyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin pelkäsin, että autosta tippuu pakoputki tai jotain. Mutta jos haluaa päästä Leviltä Inariin, niin silloin ei taida paljon muita vaihtoehtoja olla? Paitsi ajaa Sodankylän kautta, ja siitähän tulee ihan hirveästi lisäkilometrejä.

      Kiva että sait vaihtarina jotain. :-)

      Poista
  5. Ihana kynttilänjalka näkyy pirtin ikkunasta , on vähä eroa tämän päivän materialismi tavaroihin .Hyvää matkan jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entisajan esineissä on kyllä jotain ihan erityistä "henkeä".

      Kiitos. :-)

      Poista
  6. Erittäin hienot maisemat, mutta kyllä Nalle vei kuitenkin voiton. Ja hän osaa levitoidakin! Muiskuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nalle on monitaituri. En tiedäkään, mitä kaikkia kykyjä hänellä on. ;-)

      Airi-tädille nallelta kovasti terveisiä. <3

      Poista
  7. Tuttuja paikkoja ja maisemia! Pokan lentokenttää en ole koskaan nähnyt, mutta olen käynyt legendaarisessa Alman baarissa. Olisi siellä ollut minulle tärkeä nähtävyys, Taatsin seita noin 5 km Pokasta Inariin päin ja sitten tie vasemmalle (huonoa tietä).
    Guuglasin tämän hotellin ja minähän olen yöpynyt sen asuntolassa, sillä yksi kaveri asui siellä parikymmentä vuotta sitten. Hyvää vaellusta ja matkan jatkoa! Meinaatko käydä Ukonkivellä Inarissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatsin seita on minullekin tuttu, sillä kävimme siellä viime vuonna. Tosin sade hieman vesitti (kirjaimellisesti!) suunnitelmat ja latisti vähän tunnelmaa. Hieno paikka kumminkin!

      Ukonkiven jätin välistä, sillä se(kään) ei tuntunut jostain syystä mielenkiintoiselta. En tiedä, mikä siinä on, että jokin paikka vetää puoleensa, ja jokin toinen taas ei.

      Kiitos! Ei tarvinnut käyttää nelivetoakaan patikoidessa. :-)

      Poista
  8. Lähes spooky sattuma, että oot matkannut monessa samassa paikassa, minne myö ollaan muutaman viikon päästä menossa :))

    Onnistunutta loppureissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas! Mutta sehän on vain osoitus siitä, että meillä on samanlaiset kiinnostuksen kohteet. :-)

      Mukavaa reissua teillekin! Naattikeehan. <3

      Poista
  9. Ihania maisemakuvia. Minä en ole käynyt kuin kerran Lapissa kesällä ja silloin olin Kilpisjärvellä ja käveltiin ylös Saanalle. Pitäisi kyllä päästä joskus uudestaan kesällä Lapppiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli jäänyt aiemmasta Kilpisjärvi-käynnistä (2001 tai 2002) sellainen mielikuva, että Kilpisjärvi on kamalan tylsä paikka. Nyt kävin Kilpisjärvellä uudestaan, ja mielikuva osittain muuttui, osittain säilyi.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3