Jos jokin esine tuottaa sinulle iloa, pidä se. Jos ei, piilota se kaappiin.


maanantai 29. toukokuuta 2017

Lannistuva innostuja

Kylläpä nolottaa ilmestyä taas tänne norkoilemaan. Ensin haukun suurin piirtein koko blogistanian lyttyyn ja sitten ryömin muina naisina takaisin. Että miten olisi, jatketaanko taas?

Puolustuksekseni voin sanoa, että edellisen postauksen julkaistessani olin jo oikeastaan päättänyt, että se jäisi Kukkapillin viimeiseksi. Kävi kuitenkin niin, että sain teiltä lukijoilta niin paljon uusia näkökulmia ja uutta ajateltavaa, että oli ruvettava miettimään oikein perusteellisesti omaa suhdettani bloggaamiseen. Ymmärsin monia asioita, mutta ennen kaikkea tajusin sen, että monen ongelman alkulähde löytyy minusta itsestäni, ei muista blogeista tai blogistaniasta.

Minulla tuntuu ensinnäkin olevan jonkinlainen sisäinen ristiriita sen kanssa, mitä minun kuuluisi omasta mielestäni kirjoittaa. Aina välillä minuun iskee syyllisyydentunne, kun kirjoittelen omasta itsestäni, sillä alitajuisesti kai ajattelen, että minun pitäisi kirjoittaa jostakin "ylevämmästä" tai yleismaailmallisesti tärkeästä. On vähän outoa ajatella näin, kun blogien ideahan on kai yleensä juuri se, että blogeissa kerrotaan omasta elämästä ja/tai jostakin itselle läheisestä aiheesta. Tunnen olevani itsekäs, kun kirjoittelen omista asioistani - ja kaiken lisäksi vielä oletan, että minun asiani kiinnostaisivat jotakuta. Sama ristiriita vaivaa muutenkin: toisaalta olisi kiva saada huomiota, mutta toisaalta tuntuu hirveän tuomittavalta ajatukselta yrittää saada äänensä kuuluville tai näkyä millään tavalla. Minulla on päässäni ikään kuin sisäinen poliisi, joka on aina vaatimassa kaikenlaista ja jolle ei näytä koskaan kelpaavan mikään. Jos laitan blogiin kuvia itsestäni, olen poliisin mielestä turhamainen, ja jos pohdin ns. syvällisiä, poliisi jäkättää, että mitä sä nyt tuollaisia kirjoittelet. Nyt olen kuitenkin päättänyt antaa poliisille potkut ja lähettää sen vaikka Siperiaan. (Sinne tosin haluaisin itsekin, joten pitääköhän lähteä mukaan?) En tosin tiedä, miten se tulee onnistumaan, mutta pikkuhiljaa kai?

Poliisia kiusatakseni laitankin heti tähän kärkeen oman kuvani. Että revi siitä. 😝

Nämä päänsisäiset vaatimukset ovat myös omiaan ruokkimaan riittämättömyyden tunteita, jotka kärjistyvät helposti suorastaan jonkinmoiseksi kriisiksi varsinkin silloin, jos blogitauko venyy pitkäksi. Kun on sivussa blogimaailmasta, itsestä tulee ikään kuin sivullinen tarkkailija, ja kuilu itsen ja muiden välillä kasvaa. En mielelläni myöntäisi vertaavani itseäni muihin, mutta valitettava totuus on se, että vertailuakin tulee harrastettua, usein ihan huomaamattani. Sitten tulee surkea olo, kun en esimerkiksi ole semmoinen ihminen, joka uskaltaisi mennä rohkeasti isoihin blogitapaamisiin, joissa en tunne ennestään ketään. Mielelläni olisin sosiaalisesti mitään pelkäämätön ihminen, mutta kun en ole. Vertailu johtaa usein siihen, että alan nähdä vain omat puutteeni, ja tulen sokeaksi mahdollisille vahvuuksilleni. Vaikka varsin hyvin tiedän, että blogi ei ole koko totuus kenenkään elämästä, niin silti sen aina välillä unohdan, ja alan nähdä oman elämäni mitättömänä ja tylsänä harmaana mössönä, jossa ei ole mitään kerrottavaa kenellekään.

Eräs lukija mietti kommentissaan blogikirjoittajista seuraavasti: "minusta ei ole kauheasti tärkeää, onko elämänne oikeasti sellaista mitä kirjoitatte, kunhan kirjoitatte hyvin". Tämä oli tärkeä lause, sillä se sai minut ajattelemaan, että lähes fanaattinen todenmukaisuuden tavoitteluni saattaa olla turhaa tai ainakin ylimitoitettua. Keskityn aivan liiaksi siihen, että antaisin mahdollisimman todenmukaisen kuvan itsestäni; etten yrittäisi olla liikaa edukseni tai näyttää vain parhaita puoliani. Pidemmän päälle tällainen itsensä kyttääminen alkaa ahdistaa pahasti. Olen miettinyt, että taidan kuitenkin olla perusluonteeltani suhteellisen vaatimaton, tai ainakaan en ole mikään elvistelijä, joten ehkä voisin antaa totuuspoliisillekin potkun persuksille ja luottaa siihen, että kyllä sisäinen ääneni kuuluu ilman sitäkin.

Tässä olivat keskeisimmät ajatukset lyhyesti, vaikka monta muutakin asiaa toki tajusin. Toivoisin näiden havaintojen lopputuloksena pystyväni kirjoittamaan jatkossa vähän rennommalla asenteella ja ennen kaikkea löytämään taas bloggaamisen ilon. Aika varmaankin näyttää, miten tämän kanssa tulee käymään.

Omia vahvuuksiani pohtiessani muistin linkin erääseen testiin, jonka olin bongannut kerran Hesarista. Kyse on VIA-luonteenvahvuustestistä, jonka tarkoituksena on löytää 24 eri vahvuuden joukosta itselle ominaisimmat vahvuudet, siis ne, jotka hallitsevat omaa luonnetta. Testi on siinä mielessä kiva, että sen tarkoituksena ei ole etsiä heikkouksia tai puutteita, vaan vain auttaa näkemään itsensä ehkä uudessa valossa tai oppia löytämään omat vahvuutensa. Nekään ominaisuudet, jotka ovat tuloslistan loppupäässä, eivät siis ole heikkouksia; ne ovat vain vähemmän hallitsevia ominaisuuksia omassa luonteessa.

Vaikka suhtaudun kaikenlaisiin luonnetesteihin ja luokitteluihin erittäin suurella varauksella, tämmöisten testien tekeminen on kuitenkin niin mukavaa, että pitihän tämäkin käydä tekemässä.

Huvitti suuresti, kun näin, että sinnikkyys ja urheus eivät kuulu suurimpiin vahvuuksiini vaan että molemmat olivat ihan listan loppupäässä. Saattaa hyvinkin pitää paikkansa.

Viisi vähiten hallitsevaa luonteenvahvuuttani.

Kauneuden ja erinomaisuuden arvostustakaan (mitä ikinä se tarkoittaakaan) minulta ei oikein tunnu löytyvän, eikä harkitsevaisuuskaan ole ehkä ihan vahvin puoleni. Henkisyyden määritelmää hieman kritisoisin, sillä kysymysten perusteella henkisyys tarkoittaa tässä pelkästään uskonnollisuutta (jota minusta ei löydy pätkän vertaa). Minusta henkisyys on kuitenkin paljon muutakin kuin uskonnollisuutta, ja sitä muuta henkisyyttä minusta kyllä löytyy, ainakin vähäsen.

Suurin vahvuuteni näyttäisi testin mukaan olevan innokkuus, mikä saattaa hyvinkin pitää paikkansa. 😀 En tosin tiedä, voiko innokkuutta pitää aina vahvuutena...

Viisi ydinvahvuuttani.





Oletko sinä kokeillut VIA-testiä? Millaisia tuloksia sait? Pitivätkö tulokset mielestäsi paikkansa?

Kiitos vielä teille kaikille hyvistä ja fiksuista ajatuksistanne, jotka laajensivat ajatusmaailmaani taas pikkuisen!

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Täyttä höyryä eteenpäin.

32 kommenttia:

  1. Välillä tuntuu, että bloggaaminen on yhtä jatkuvaa riittämättömyyden, osaamattomuuden ja kaiken mahdollisen sekamelskaa, ja lopettaminen käy tämän tästä mielessä.
    Mutta kiva kun et jättänytkään meitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiselta sekamelskalta minustakin usein tuntuu. Omalla kohdallani nuo ajatukset syntyvät juuri vertailusta ja siitä, että tiedän, että on olemassa paljon, paljon taidokkaampia bloggaajia kuin minä. Olisi kiva jos pystyisi unohtamaan kaikenmoisen vertailun ja nauttimaan vain siitä, mitä itse tekee.

      <3

      Poista
  2. Blogi on itselleni harrastus. Niin kauan kuin se enemmän antaa kuin ottaa, bloggaan. Jos jotakuta ei kiinnosta se mitä bloggaan, hän ei kaiken käsitykseni mukaan tule sitä lukemaan. SIllä selvä, mitä siitä murhetta kantamaan. Onneksi ilkeilijät ovat pysyneet pääsääntöisesti poissa. Ainoat stressipisteen taitavat tulla niistä blogitauoista, kun ei vaan ehdi kuvaamaan tai kirjoittamaan. Kunnes tajuaa, että entä sitten. Ei siihen kukaan kuole, jos blogi pysyy hiljaa. Joten siitä vaan ja löysin rantein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle asiat eivät ole ihan noin yksioikoisia, mutta ehkä ne vielä jonakin päivänä ovat. Toisaalta on kiva pohtia ja analysoida, joten ehkei selkeys olekaan omalla kohdallani toivottavin asiaintila?

      Poista
  3. Ihanaa että et lopettanut blogiasi,ja kiva nähdä täällä taas tekstiäsi. Toivottavasti se bloggaamisen ilokin tulee vähitellen takaisin . Minulle tulee kohta 9 vuotta täyteen bloggaamista, ja edelleenkin nautin siitä;harmittelen ainoastaan etten pääse kaikkiin blogitapahtumiin johon olen kutsuttu tämän välimatkan vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se ilokin sieltä taas löydy. :-)

      Muistelen, että sinun blogisi olikin ihan yksi ensimmäisiä blogeja, joihin tutustuin! Kävin katsomassa ihan ekaa ruokablogiani, ja siellä näkyi ensimmäinen postaus olevan päivätty 27.6.2008, eli minullakin alkaa olla aika tarkalleen 9 vuotta bloggaamista mittarissa. :-)

      Poista
  4. Täälläpä ollaankin nyt syvien äärellä. Multa on mennyt se avautuminen ihan ohi. En meinaa ehtiä vierailuille, kun sekä pihalla että töissä on kiireisin aika. No, kiire loppui, kun tauti iski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan taidetaan olla, mutta eiköhän täältä siirrytä pian matalammille vesille. ;-)

      Pikaista paranemista sinulle! Uskon, että blogille ei meinaa paljon jäädä aikaa, kun eikös kevät ole puutarhurin kiireisintä aikaa. :-)

      Poista
  5. Olen saanut blogisi perusteella sinusta kuvan rehellinen, avoin ja vaatimaton, asioita perinjuurin pohdiskeleva, sinulla on huumorintajua ja kaiken lisäksi kirjoitat hyvin. Kaikista aiheistakin tulee mielenkiintoisia, kun ne osaa kirjoittaa. Siksi käyn täällä edelleen virkistämässä päivääni, vaikka muuten blogimaailmani onkin hiipunut jo taustalle.
    Välillä on hyvä päivittää omia tarpeitaan. Ylenpalttinen velvollisuuden tunne, pätemisen tarve, huomiohakuisuus, mikä tahansa ylimääräinen tarve tekee bloggaamisesta koukuttavaa ja lopulta rasittavaa. Helpottavaa huomata, että vihdoinkin blogi ei vie minua vaan minä blogia, silloin kun haluan, jaksan ja huvittaa. Aina ei huvita, se pitää vaan hyväksyä. Joku päivä voi taas alkaa huvittaakin. Elämä jatkuu silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin iloinen, että jaksat yhä käydä täällä. <3 Täytyy nyt yrittää taas aktivoitua ja kirjoitella kaikkien näiden valitusten jälkeen vähän jotain myönteisempääkin. :-)

      Olen samaa mieltä, että joskus on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä tekee ja miksi tekee – ja ennen kaikkea olla itselleen rehellinen. Kaikki nuo mainitsemasi tarpeet ovat äärimmäisen kuluttavia, ja toisaalta ne ajavat myös ehkä siihen ns. epäaitouteen. Haluaisin itse päästä eroon velvollisuudentunteesta, sillä vaikka bloggaankin omasta halustani, niin joskus huomaan kuitenkin ajattelevani, että kamalaa, nyt en ole postannut mitään niin ja niin pitkään aikaan; nyt on pakko kirjoittaa jotain. Ihan kuin se elämä tosiaan siihen loppuisi. Ja kuten tiedetään, pakkohan ei ole mikään erityisen kannustava tunne.

      Mukavaa viikon jatkoa sinne!

      Poista
  6. Toivottelen sun sisäiselle poliisille tervemenoa sinne Siperiaan! Ei oo kiirettä takaisin..

    Välillä ne omat aivoitukset on kyllä niin kummallisia, että mulle ainakin tulee sellanen tunne, että jos en edes itse pysty niitä ymmärtämään, niin miten sitä päänsä sisältöä voisi koittaa muille edes yrittää selittää? Ei mitenkään.

    Välillä innostaa, välillä lannistaa ja välillä ei kiinnosta mikään, mutta olen niin iloinen, kun sut täällä <3. Sitäpaitsi näytät kauniilta kuvassa <3.

    Ja kiitos testilinkistä. Rakastan testejä (etenkin jos lopputulos miellyttää ...), joten en malta jättää tätäkään kokeilematta.

    Ja PS. Muakin pelottaa mennä tapaamisiin, joissa en tunne ketään. Ja olen myös joutunut tilanteisiin, joissa olen rohkaissut itseni ja mennyt avoimesti esittäytymään tunnistamalleni bloggaajalle, jonka olen kuvitellut oppivani vuosien varrella "tuntemaan". Ja kun olen palkaksi rohkeudestani saanut ylenkatsovan katseen (siltä se on tuntunut) päästä jalkoihin ja jonkun väkinäisen tervehdyksen, niin kyllä siinä kohtaa on tehnyt mieli painua matosena maan alle. Enää en samaa virhettä tee, vaan pysyttelen niissä porukoissa, joissa tunnen oloni oikeasti kotoisaksi. Niitäkin onneksi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis olen niin iloinen, kun näin sut täällä oli se lause, joka piti kirjoittaa...

      Ja vielä tohon PS-kohtaan sellainen lisäys, että niitten pahaa mieltä ja alemmuuden tunnetta tuottaneiden tapaamisten jälkeen on tuntunut erityisen teennäiseltä, kun olen saanut kommenttiboksiin ko. bloggaajalta viestin "Oli ihana nähdä". Paskan marjat sanon minä.

      Poista
    2. Ja vielä varastan tätä palstatilaa :).

      Klikkasin linkkiä ja olinkin näköjään tehnyt testin viime vuonna, vaikken sitä muistanutkaan. Tuloksetkin oli tallessa ja sen mukaan mun vahvuudet oli rehellisyys, harkintakyky, sinnikkyys ja kiitollisuus. Kuulostaa kivalta. Mutta häntäpäässä sen sijaan oli innostuneisuus (ehkä oli "ei kiinnosta mikään"-vaihe menossa), tiimityöskentely (totta), oppimisenhalu (riippuu aiheesta) ja hengellisyys.

      Nyt en enää häiriköi. Heippa ja kuulumisiin taas <3

      Poista
    3. Poliisi on vasta hankkimassa viisumia, eli hän ei ole vielä poistunut talosta mutta on kyllä jo tekemässä lähtöä. :-D

      Tunnistan niin hyvin nuo kummalliset aivoitukset ja sen, että niitä on ihan mahdoton yrittää selittää kenellekään. Joskus melkein toivon, että oppisin viittaamaan kintaalla ajatuksilleni, en kaikille, mutta osalle. Tai siis että oppisin tunnistamaan ne, joihin oikeasti kannattaa kiinnittää huomiota, ja erottamaan ne niistä, jotka voi jättää huomiotta, tai siis joiden pyörittelystä ei ole ainakaan mitään hyötyä. Kuulosti ehkä vähän sekavalta (ylläri pylläri). :-D

      Tuo mainitsemasi blogitapaamisesimerkki kuulostaa aivan kamalalta. Juuri jotain tuollaista pelkään, että tulisin jonkun ylenkatsomaksi, ja siitä jäisi hirveä trauma. Miten tuollaisia ihmisiä voi edes olla (koska en usko, että olet ylenkatsetta kuvitellut, vaan uskon, että se on oli ihan todellista). Kaikki me ollaan kuitenkin ihan samanlaisia ihmisiä, oli kyseessä sitten miten tunnettu bloggari tahansa, ja kaikki me ansaitsemme tulla kohdelluksi ystävällisesti. Ja että vielä kehtaa jättää tapaamisesta tuommoisen kommentinkin. Mitä teeskentelyä! Oikein vihaksi pistää. Mutta oppi oli ainakin hyvä: mitä sitä turhaan tunkemaan itseään sellaiseen seuraan, jossa ei oikeasti viihdy. Olen itsekin saanut oppia tämän karvaasti muissa yhteyksissä. Joskus aiemmin ajattelin, että on jotenkin kasvattavaa yrittää olla sellaistenkin ihmisten kanssa, joiden kanssa ei viihdy, mutta semmoisten kanssa saa olla ihan tarpeeksi tekemisissä muutenkin ilman että vielä vapaa-ajallaankin pitäisi heidän seurassaan olla.

      Mukavan kuuloisia tuloksia olit testistä saanut! Kuulostaa ihan sinulta. :-) Ja se on ihan totta, että tuommoisten testien tulokset riippuvat aika paljon senhetkisestä mielentilastakin. Mulla taisi olla testiä tehdessäni hyvä päivä. :-DD

      Minä puolestani ilahdun sinun kommentistasi aina niin paljon, että et voisi koskaan olla häiriöksi. <3

      Tekisi mieli sanoa vaikka mitä tuosta kuvasta, mutta sanonkin sen sijaan vain, että kiitos. <3 (Täytyy nyt yrittää muuttaa asennettaan tässäkin asiassa...)

      Poista
    4. Samaa harjoittelen. Että jos joku kehuu, en heti ehdota esim. käyntiä optikolla, tai kuittaa vaikkapa vaatekehua kiirehtimällä kertomaan, kuinka vanha kyseinen vaatekappale jo on ja kuinka halvalla sen sain, vaan yritän vaan sanoa yksinkertaisesti kiitos. Kauhian vaikiaa olevinaan :).

      Mutta kiitos tuosta toiseksi viimeisestä lauseesta. Ihan tosissaan <3.

      Ja vielä yksi PS.
      Mulla ei yleensä ole blogin luonnoksissa odottamassa mitään, vaan syydän tekstiä päästä ulos sitä mukaa kun sitä tulee. Siis silloin harvoin kun tulee. Mutta nyt siellä roikkuu muutamakin keskeneräinen juttu, joita aloin tohkeissani kirjoittamaan, mutta jotka alkoi oikolukuvaiheessa tuntua niin kertakaikkisen typeriltä, että jätin sinne häpeämään. Varmaan päätyvät jossain kohtaa kokonaan roskiin, kun alkavat tuntua paitsi tyhmiltä, myös vanhoilta. Ja toi sanapari on justiin se, jollaiseksi olen tuntenut myös itseni viime aikoina. Toivottavasti ei ole pysyvää.

      Poista
    5. Anteeksi, mutta tuo optikkojuttu nauratti. Olen nimittäin itse tainnut käyttää samaa vastausta. :-)

      Olen viime aikoina ruvennut harjoittelemaan myös kehumista, siis ihan tuntemattomien ihmisten, ja vain silloin, jos kehut tulevat sydämestäni (ei siis mitään sellaista kehumisen vuoksi kehumista, mikä on mielestäni epämiellyttävää). Olen huomannut, että kehujen vastaanottaminen tuntuu olevan oikeasti vaikeaa monelle ihmiselle. Kerrankin hissiin sattui kanssani samaan aikaan joku nainen, jolla oli minusta aivan ihana laukku, ja sanoinkin sen naiselle. Nainen alkoi selitellä, että laukku oli jo monta vuotta vanha ja sateella kovin huono, kun siinä ei ollut vetoketjua. Siis mitä ihmettä? Joskus melkein kaduttaa, että tuli kehuttua, kun toinen tuntuu niin kiusaantuneelta. :-(

      Minun on vaikea uskoa, että sinulla olisi luonnoksissasi mitään typerää. Mutta tutulta kuulostaa tuokin. Jos minulla sattuu jotain luonnoksissa olemaan, niin sinne ne tuppaavat kanssa jäämään. Olen huomannut, että on parempi kirjoittaa ja julkaista tekstit melko pikaisesti, koska muuten en varmasti tulisi julkaisseeksi koskaan mitään. Mikähän siinä onkin, että jonkin ajan päästä tekstit alkavat näyttää ihan erilaisilta?

      Minäkin toivon, että mielialasi paranee pian, sillä et taatusti ole kumpaakaan. <3

      Poista
  7. Kiva kuulla sinusta!

    Tein tuon testin, mutta sehän kertoo vain siitä millainen oma käsitykseni itsestäni on. Ehkä toisilla olisi erilainen näkemys. Siitä kaikki lienevät yhtä mieltä, että vaatimattomuus ei kuulu vahvuuksiini, mutta onko päällimmäinen hyveeni reiluus, siitä voisi varmaan saada toisenkin mielipiteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-)

      Totta turiset. Tätä piti nyt oikein miettiä. Testi tosiaan saattaa kertoa sen, millainen oma käsitys itsestä on, mutta toisaalta itse tuntee itsensä paremmin kuin kukaan muu (tai näin ainakin kuvittelisin), että olisikohan jonkun toisen mielipide sen luotettavampi? Olisi kyllä mielenkiintoista teettää testi jollakulla, jonka ajattelisin tuntevan minut hyvin. Samalla se olisi kuitenkin myös aika pelottavaa! Toisaalta tässähän ei analysoida heikkouksia tai puutteita, joten mahdollisuus paljastua toisen mielestä karmeaksi riivinraudaksi ei ole kovin suuri. :-D

      Poista
  8. Kiva, että et lyönyt hanskoja tiskiin! Jatkoa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se mieli muuttuu, kun vähän miettii. :-)

      Poista
  9. Hienoa, että tulit takaisin! Tykkään lukea sun juttuja, ihan mistä vain, sulla on mukava tapa kirjoittaa ja teet jutusta kuin jutusta mielenkiintoisen! Ja sille poliisille vaan hyvää matkaa, mutta onkohan Siperia riittävän kaukana, no, kunhan pysyy siellä ja antaa sun tehdä juttujasi!

    Olet muuten tuossa kuvassa tosi kaunis!

    Blogisi perusteella minusta nuo testisi tulokset kuullostavat kyllä ihan oikeilta ja sinua kuvaavilta. Tykkään testeistä, tuota kyseistö en olekaan tehny, täytyy sekin jossain välissä kokeilla.

    Ja kuule, samoja ajatuksia bloggaamisen suhteen on käyty täälläkin läpi, aika monta kertaa. Miten se aina onkin niin, että tulee verrattua itseänsä muihin, miksei sitä vain voi tehdä omaa juttuaan ja olla iloinen ja ylpeäkin siitä (sillain hyvällä tavalla ylpeä), aina tulee podettua sitä huonommuutta... Ja kyllä sitä juttua kirjoittaessan ja julkistaessaan ana miettii, että ihan tyhmä juttu ja miksiköhän kukaan vaivautuisi tätä(kään) lukemaan, ihan hölmöä, tiedän, mutta niin se vaan tuntuu menevän!

    No, joka tapauksessa olen tosi iloinen, että olet täällä takaisin ja toivottavasti sinäkin olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle aivan ihanasta kommentistasi. <3 Olen niin iloinen, jos tykkäät lueskella juttujani. :-)

      Siperia ei tosiaan ole kovin kaukana! Pitäisiköhän yrittää saada se poliisi vaikka mukaan jollekin avaruuslennolle ja jättää se pyörimään ikuisiksi ajoiksi Maata kiertävälle radalle. ;-)

      Olen yrittänyt viime aikoina nähdä itseni myönteisemmässä (tai ainakin ei-kielteisessä) valossa ulkonäöllisesti(kin), joten kiitän kovasti kehuistasi - vaikka kuinka tekisi mieli sanoa kaikenlaista kielteistä tuosta kuvasta ja ulkonäöstäni muutenkin. Nyt on vain opittava unohtamaan kaikenlainen itseni mollaaminen ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, mikä on kyllä kamalan vaikeaa, kun on koko elämänsä sitä itsensä mollaamista harrastanut.

      Minäkin haluaisin oppia olemaan hyvällä tavalla ylpeä, mutta en uskalla, kun pelkään, että en osaakaan olla hyvällä tavalla ylpeä, vaan käyttäydynkin koppavasti, tai että hyvä ylpeys tulkitaankin huonoksi ylpeydeksi. Vie varmasti osaltaan ilon tekemisistä, kun omista aikaansaannoksista ei uskalla oikein nauttia, vaan pitää aina pyrkiä olemaan vaatimaton ja vähättelemään itseään. Ja vertailusta haluaisin kernaasti päästä eroon, sillä sehän on loputon suo. Aina on olemassa joku, joka on fiksumpi, hauskempi, sanavalmiimpi, kauniimpi, treenatumpi ja kaikin puolin “parempi” ihminen kuin minä.

      Bloggaamisen iloa sinulle! <3

      Poista
  10. Tervetuloa takaisin !!!!!!!!!

    VastaaPoista
  11. Yhdyn täysin Ulrikan sanoihin, Tervetuloa takaisin!!! Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja. Kiva, että olet yhä mukana. :-)

      Poista
  12. Musta on oikein mainiota, että palasit blogiin sen sijaan, että olisit jonkun periaatteen nimissä jättänyt kirjoittamatta. Yksi parhaita ohjeita minkä olen elämässäni saanut on se, että on ihan ok muuttaa mieltä, silloinkin kun se saattaa vaikuttaa epäjohdonmukaiselta.

    Nyt lähden uteliaana tekemään tuota testiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä elämänohje! Laitankin tuon korvan taakse. Onhan se joskus noloa muuttaa mieltään, varsinkin jos on ensin ollut varsin ponnekkaasti toista mieltä, mutta kiva että ymmärrystä löytyy. <3

      Toivottavasti testin tulos miellytti. :-)

      Poista
  13. Hienoa etta palasit eika sita tartte tehda nolona, kylla niita omia ajatuksia ja tuntemuksia pitaakin valilla vahan ravistella ja muuttaa. Ma tykkaan kaikenlaisista tuon tyylisista testeista tosin hieman aina epailen niiden tuloksia kun tuntuvat riippuvan aika pitkalti mun omasta mielentilasta silla hetkella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tottahan tuokin on, että omia ajatuksia pitää välillä ravistella, mutta silti vähän nolottaa...

      Testien tulos riippuu tosiaankin mielentilasta, ainakin osittain. Kannattaa varmaankin valita testin tekemiseen hyvä hetki, niin saa mieluisan lopputuloksen. :-)

      Poista
  14. Ihanaa, että tulit takaisit!!

    Kävin tekemässä tuon testin uteliaisuudesta. Tulos oli kyllä minusta osaltani ihan odotettavissa oleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Kiva kuulla, että testin tulos oli sellainen kuin arvelitkin!

      Poista