Ihmiset pyytävät palautetta mutta haluavat tosiassa vain kiitosta.


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Ja parhaan pääosan esittäjän Oscar menee...

Blogimaailma on näyttäytynyt minulle viime aikoina kovin erilaisessa valossa kuin ennen. Olen tarkastellut blogeja jotenkin kriittisemmin ja miettinyt, että tätäkö meidän elämämme nykyään on: yhtä suurta teatteria, jossa kaikki pyörii oman navan ympärillä. Olen osallistunut samaan teatteriin itsekin, sillä olen kirjoitellut paljon itsestäni ja perustellut kirjoituksiani sillä, että ehkä joku tunnistaa jutuistani itsensä, saa vertaistukea tai muuta bullshittiä.

Olen myös pohtinut vakavasti sitä, haluanko itse enää olla osa tätä showta, jossa sama ihminen on käsikirjoittaja, roolittaja, pääosan esittäjä, editoija, kuvaaja, ohjaaja, maskeeraaja ja puvustaja. Haluanko enää viettää aikaani sellaisessa maailmassa, jossa teeskennellään, kaunistellaan, jätetään asioita sanomatta, annetaan ymmärtää ja tehdään elämästä esitys. Millaiseksi maailma on oikein mennyt? Onko tämä sitä, mitä ihmiset haluavat? Onko tämä sitä, mitä itse haluan? Blogimaailma on tuntunut minusta niin vastenmieliseltä, että on tuntunut mahdottomalta kirjoittaa yhtään mitään.


Olen itse yrittänyt olla blogissani mahdollisimman rehellinen, aito ja kokonaisvaltainen, mutta jonkinlainen roolihan minullakin täällä on. Minun on itse vaikea sanoa, millainen tämä rooli on ja millaisen kuvan minusta saa, mutta lukijoilla on blogiminästäni varmasti selkeä käsitys. Elämäni oikeat ihmiset tietävät onneksi, että olen paljon muutakin kuin blogiini kirjoitetut sanat. On suuri onni, että on olemassa ihmisiä, joille voi olla kokonainen ja joille ei tarvitse suodattaa tai esittää.

Kun en ole viime aikoina kirjoitellut kokemuksistani blogiin, elämäni on ollut yksinomaan minun, ja se on tuntunut yllättävän hyvältä. Olen todennut, etten tarvitse kokemuksilleni todistajia, jotta kokemukset tuntuisivat todellisilta. Olin ihan unohtanut, miltä tuntuu elää vain itselleen! Kun ei ole tarvinnut miettiä jokaisen kokemuksen äärellä, kirjoittaisinko siitä blogiini vai en, olen pystynyt olemaan tilanteissa kokonaisvaltaisemmin läsnä ja nauttinut asioista enemmän. Olen muistanut, että on aivan eri asia elää elämää kuin kertoa siitä.

En myöskään halua olla mikään tien reunassa makaava raato, jota haaskalinnut käyvät nokkimassa. Ajatus siitä, että elämäni (joka minulle itselleni on tietysti hyvin todellista) on jollekulle vain "matskua", tuntuu äärimmäisen vastenmieliseltä. Olisin tykännyt myös pohtia syvällisempiä, mutta on varmasti idealistista ja naiivia ajatella, että nykyajan ihmiset haluaisivat blogeista (tai somesta muutenkaan) muuta kuin hetken mielihyvää mahdollisimman nopeasti omaksuttavassa muodossa. Kauniita kuvia ja sisällyksettömiä sanoja. Mutta niinhän se menee, että jokainen lähestyy asioita omalla tavallaan, eikä minulla ole asiaan nokan koputtamista.


Olin ajatellut, että tämä vastenmielisyyden tunne menisi ohi ja että blogimaailma alkaisi taas jonakin päivänä vetää puoleensa, mutta niin ei ole käynyt. Tunne vain jatkuu, enkä ymmärrä, miksi. En siis osaa sanoa, tuleeko blogini enää päivittymään, ja tulenko varsinkaan kirjoittamaan enää mitään kovin henkilökohtaisia asioita. Voisin tietysti jaaritella pelkästään yleisistä asioista, kuten kylmästä keväästä tai Euroviisuista, mutta tiedän, että sellainen ei jaksa minua kovin kauan innostaa. Jos kirjoittamisellani on liian tiukat rajat, intoni loppuu hyvin pian.

Olen jo pitkään vatvonut tämän tekstin kirjoittamista, sillä tämmöiset selittelypostaukset tuntuvat aina niin typeriltä. Tämä olkoon kuitenkin selityksenä niille, jotka ovat blogini perään kyselleet. Ja jos joku on tykönään miettinyt, että jokohan se on laihduttanut itsensä hengiltä, niin voin kertoa, että ihan hyvässä lihassa täällä ollaan.

47 kommenttia:

  1. Ensinnakin kiva kuulla etta olet hengissa ja hyvissa voimissa!

    Mietteitasi ja pohtimistasi on kylla ollut hyvin antoisaa lukea, ala kuvittele etta taalla vain upeita matkakuvia ja muita hehkutuksia halutaan. Ja kyllahan sita elamassa muutenkin kuin blogissa usein jonkinlaista roolia vedetaan kanssaelajien seurassa.

    Eli minun mielestasi voisit kylla jatkaa!
    Paraskin puhuja olen kun oma blogini on kanssa lahes unohtunut talviunilleen eika taalla edes ole ollut kylma kevat vaan painvastoin tavallista lampimampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimista en tiedä, mutta hengissä kyllä ollaan. :-)

      Se on ihan totta, että esim. työelämässä ihmisillä saattaa olla jonkinlainen rooli päällä. Läheisten seurassa pyrin kuitenkin aina olemaan oma itseni.

      Hyvää jatkoa sinulle! Ei taida päteä samat luonnonlait Israelin ja Suomen kevääseen. :-)

      Poista
  2. Minuakin on viime aikoina ärsyttänyt kaikenlainen esittäminen ja päteminen - niin tosi- kuin virtuaalimaailmassakin. Kun aloitin blogin halusin olla ennen kaikkea rehellisesti oma itseni koska mitä mieltä hommassa muuten on? Olen yrittänyt pitänyt linjastani kiinni ja olla aktiivisesti tarkkana, etten esiintyisi blogissa mitenkään erityisen edukseni vaan ihan vain omana itsenäni. Toisaalta en tunne tarvetta avata koko persoonaani toisten tökittäväksi eli kaikkinensa en ajatuksiani tai elämääni blogissa avaa. Lapsistani tai muista läheisistä en halua kertoa kovinkaan paljoa ja se itsessään rajoittaa kirjoittamista aika paljon, ihan hyvällä tavalla.

    En juuri koskaan mieti etukäteen mistä kirjoittaa - kirjoitukset kehittyvät omia aikojaan ja jos sattumalta olen tullut ottaneeksi jotain kirjoittamaani liittyviä kuvia jotka voin lisätä jutun lomaan niin hyvä niin mutta jos ei niin sillä ei ole väliä, ilman kuvia on ihan yhtä hyvä. Kirjoitan blogiin silloin kun siltä tuntuu enkä välitä siitä jos väliin tulee pitempiäkin taukoja. Voin kuvitella, että blogi alkaa ahdistaa jos se liikaa alkaa määrittää omaa elämää!

    Minulle kirjoittaminen on ihan pienestä asti ollut tärkeä tapa ilmaista itseäni. Blogikirjoittamisessa nautin itse kirjoittamisen lisäksi kovasti niistä keskusteluista joita omassa ja muiden blogeissa parhaimmillaan kehittyy kommenttiosioissa. Muidenkaan blogeista en hae kauniita kuvia tai sanoja vaan juurikin vertaistukea ja yhteyttä ulkomaailmaan. Sinun blogisi on ollut lukulistallani jo aika monta vuotta ja saa siihen jäädä edelleenkin odottelemaan mitä tuleman pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Sitä piti siis sanomani, että ymmärrän kyllä hyvin blogimaailmaan turhautumisen ja väsähtämisen, mutta mielestäni itse ilmiöön voi suhtautua hyvin moni eri tavoin, esiintyminen ja elämänsä parhainpäin esittäminen ovat vain yksi elementti johon eivät minusta onneksi suinkaan kaikki blogit syyllisty.)

      Poista
    2. En minäkään ymmärrä, mitä järkeä koko hommassa on, jos pitää koko ajan esittää ja päteä. Epäilen, että monen kohdalla virta on vienyt mukanaan, eli mitä muut edellä niin itse perässä. Ehkä moni ajattelee (ainakin alitajuisesti), että omana itsenään ei pärjää tai kelpaa tai ole tarpeeksi kiinnostava muiden silmissä.

      Minä olen kyllä miettinyt etukäteenkin, mitä blogissani kirjoittaisin. Joskus on ollut oikein lista suunniteltuna. :-) Ja joskus on tuntunut, että aiheita on ollut niin paljon, etten ole edes ehtinyt kirjoittamaan kaikesta. Aiheista ei olisi pulaa nytkään, mutta blogimaailma ei vain houkuttele muista syistä.

      Kirjoittaminen on ollut minullekin tärkeää, ja tärkeää on ollut nimenomaan se, että joku lukee tekstejäni ja kommentoi niitä. En koe pöytälaatikkoon kirjoittelua kovin motivoivaksi. Nyt täytyy kai etsiä jokin muu kanava tai keino ilmaista itseäni.

      Onneksi on tosiaan olemassa vielä ns. aitoja blogejakin, mutta tuntuu, että ne ovat nykyään aika lailla vähemmistössä. Mutta jospa vielä jonakin päivänä asiat kääntyisivät päälaelleen ja ihmiset kyllästyisivät kaikkeen pintaliitoon, ja aidot blogit kokisivat renesanssin?

      P.S. Olet näköjään vaihtanut profiilikuvan. Kiva kuva. :-)

      Poista
    3. Kiitos! Ajattelin, että oli aika vaihtaa vuosia vanha kuva vähän ajankohtaisempaan.

      Minä en ihan ylipäätään niin kovin välitä mitä muut ympärillä tekevät, minä teen joka tapauksessa omia juttujani omalla tavallani tekivät muut ympärillä mitä hyvänsä. Niin kauan kuin olen itse blogia kirjoittanut - kuutisen vuotta tai jotain sinnepäin - ovat blogimaailmassa eniten esillä olleet kaikenlaiset muoti- ja ns lifestyleblogit. Ne eivät ole oma juttuni, mutta eivät toisaalta oman blogini kirjoittamiseen vaikuta millään tapaa. Kaikille on netissä tilaa. Yritän olla tarkkana, etten kuormita itseäni sellaisella mikä ärsyttää tai vie muuten turhaan aikaani ja energiaani, joten pyrin seuraamaan blogeja aika harkitusti. En siis ole hirveän hyvin selvillä blogimaailman tilasta noin yleisesti. Kirjoittelen omiani - niin kuin joku muukin sanoi niin jos en kenellekään muulle niin sitten itselleni - ja ilahdun aina kun löydän blogimaailmasta omanhenkistä luettavaa. Harmittaa aina kun joku seuraamani blogi lakkaa olemasta! Elelen siis toivossa, että ennen pitkää innostut taas kirjoittamaan...

      Poista
    4. Tuo on tärkeä havainto, että netissä (eikä muutenkaan) ei saisi kuormittaa itseään liikaa sellaisella, mikä ärsyttää tai mikä vie liikaa aikaa tai energiaa. Rupesin miettimään, että tavallaan ongelma on täällä minunkin päässäni, sillä olen huomannut ärsyyntyväni blogimaailmassa nykyään hirveän helposti sellaisistakin asioista, jotka eivät aiemmin ärsyttäneet yhtään. Olen yrittänyt ymmärtää, mistä tämä mahtaisi johtua, mutta en ole vielä keksinyt vastausta. Omassa elämässäni on tällä hetkellä kaikki varsin hyvin (paitsi terveys), eli tässä ei pitäisi mistään kateudestakaan olla kyse. (Kun kaikkihan kuuluu laittaa Suomessa aina kateuden piikkiin.)

      Katsellaan, mitä tuleman pitää. Hyvää jatkoa teille! Toivottavasti lomanne koittaa pian! :-)

      Poista
  3. Touche! Olipas osuvasti muotoiltu! Jes! Sulta en kyllä vähempää olisi odottanutkaan, senkin sielunsisko :)

    Noin ylipäätäänkin (muuallakin kuin Blogistanissa) tekisi välillä mieli oikein ravistella ihmisiä. Että mihin ihmeeseen kaikkea teatteria ja pinnallista huttua oikein tarvitaan? Toisaalta olen yrittänyt ajatella, että kaipa se jollekin on just se oma juttu, josta hän saa tyydytyksensä. Mitäpä sitäkään tuomitsemaan, mutta ärsyttää ja rasittaa vaan toisinaan.

    Tuossa kun itsekin olin vissiinkin noin kuukauden poissa (ja sitä ennenkin melkolailla poissaolevana), pohdin että palaiskohan ollenkaan. Että mihin ja miksi tarvitsen blogia. Mitään korkealentoista vastausta en keksinyt, mutta palasin nyt kumminkin. Aattelin myös, että kerronko mitään suuresta ilostani. Että vituttaako moinen riemuitseminen muita liikaa. En tiedä, mutta jaoin kumminkin. Mulle iso juttu on mulle iso juttu, josta tahdoin kertoa ainakin kerran. Talo- tai sisustus- päiväkirjailijaksi en kuitenkaan aio palata, se tuntuisi jo dorkalta. Eikä ees kiinnostaisi enää.

    Ainahan nää on pelkkiä raapaisuja, vaikka olisi syvällisiäkin (joista ite tykkään erityisen paljon). Jotkut ymmärtää sen, ja jotkut ei. Se muuten ottaa joskus pattiin, että käydään ikään kuin vaatimaan, niinku lukijoiden puolelta. Että juurikin pitäisi selitellä tai todistella joka hitsin asiaa. Tai olla läsnä tietyin väliajoin, tarkasti tietyistä aiheista, ja mitä näitä nyt on. Miksi ihmeessä? Syö pointit ja inspiraatiot ja kaikki, jollei ei kelpaa ihan vaan sellaisenaan.

    Sä oot Satu ihana. Ei mulla muuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Samanlainen ravistelun tarve minullakin joskus on. Jotenkin tuntuu, että ihmisiltä on lähtenyt mopo ihan käsistä ja some ja todellinen elämä ovat vaihtaneet paikkaa. Somesta on tullut isäntä ja todellisesta elämästä renki, joka toimii vain jonkinlaisena välikappaleena sille, että pystytään elämään some-elämää. Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä ihmisten psyykkeelle tapahtuisi, jos kaikki sosiaaliset mediat sulkeutuisivat vaikkapa kuukaudeksi. Jos kukaan ei pääsisi facebookiin tai laittamaan kuviaan instaan tai bloggaamaan. Vieroitusoireet saattaisivat olla aika mahtavat! Tai ehkä ihmiset löytäisivät todellisen elämän ilot uudestaan, kun ei tarvitsisi olla kameroineen ja kännyköineen koko ajan joka paikassa.

      Minä vielä ymmärrän tuon "vaatimisen" sellaiselta lukijalta, joka on kommentoinut tekstejäni ja osallistunut blogiini aktiivisesti. Siitä en sen sijaan pidä, että lukija, joka ei ole koskaan aiemmin kommentoinut, ilmaantuu blogitauon aikana kyselemään, että missä päivitykset viipyvät. Raivostuttavaa suorastaan.

      Ite oot ihana. <3 Täytyypä tulla lukemaan suuresta ilostasi. :-)

      Poista
  4. Onhan tämä blogimaailma viime vuosien aikana muuttunut kovasti. Itse en enää jaksa kovin montaa ruokablogia lukea koska kaupallisten juttujen ja tontonton-ruokien osuus osuus on kovin suuri. Muutamaa koirablogia seuraan ahkerasti, samoin jokusta ulkosuomalaisblogia.
    Tee niinkuin hyvältä tuntuu. Minä kiitän kaikista mielenkiintoisista jutuista ja kivoista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aivan totta, että blogimaailma on muuttunut vuosien aikana todella paljon! Kovin olivat blogit erilaisia silloin, kun minäkin tämän blogin kahdeksan vuotta sitten aloitin. Tuli oikein ikävä niitä aikoja. :-(

      Kiitos sinulle, Luimupupu, että olet jaksanut pysytellä mukanani. <3

      Poista
  5. No voi,nyt sitten selvisi miksi täällä on ollut niin hiljaista. Toivon että se into kuitenkin palaa jossain vaiheessa, sillä kirjoituksesi ovat niin mielenkiintoisia. Itse en ole kauheasti tuonut itseäni esille ,ja koska olen kaukana en voi myöskään hyppiä kaikenlaisissa blogikissanristiäisissä mutta itse tykkään vielä kirjoittaa blogia ,ja lukeakin niitä joita ehdin,. Itse asiassa joskus salaisesti toivon että herättelisit ruokablogisi henkiin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei taida ruokablogi olla heräämässä henkiin. :-) Joskus toki mieleen tulee ajatus, kun tulee tehtyä vaikkapa jokin onnistunut ruoka, että olisi kiva voida kirjoittaa tästä blogiin. Mutta kokemuksesta tiedän, että ruokabloggailuintoa ei kovin pitkälle riittäisi.

      Sinä olet varmasti yksi pitkäaikaisimmista ja uskollisimmista lukijoistani, ellet jopa kaikkein pitkäaikaisin. Erityisesti arvostan sitä, että olet jaksanut kommentoida niin ahkerasti. <3

      Poista
  6. Minulla ei ole omaa blogia, joten kirjoittajan näkökulmaa minulla ei ole. Mutta ajattelin kertoa yhden blogien lukijan näkökulmaa: minä en oikeastaan ajattele - kääk ja anteeksi! - teitä blogikirjoittajia "oikeina, elävinä ihmisinä". Minulle te olette oikeastaan samanlaisia kuin kirjojen fiktiiviset hahmot. Ja sen takia minusta ei ole kauheasti tärkeää, onko elämänne oikeasti sellaista mitä kirjoitatte, kunhan kirjoitatte hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen näkökulma. Ja tavallaan jopa ymmärrän tuon.

      Kerron omasta elämästäni yhden tapauksen, joka ei oikeastaan liity tähän, tai ehkä jollain tavalla liittyykin. Tapanani on ollut silloin tällöin käydä lueskelemassa yhtä blogia, vaikka kyseinen blogi ärsyttää minua suuresti. Kyseinen bloggari oli minulle juuri tuollainen fiktiivinen henkilö, ja olin muodostanut hänestä päässäni selvän kuvan, eikä se ollut mitenkään mairitteleva. Sitten yhtenä kauniina päivänä kävi niin, että tapasin tuon bloggarin aivan sattumalta. Kun edessäni oli ihminen, joka katsoi silmiini ja hymyili, kuva, jonka olin hänestä muodostanut, lakkasi olemasta. Oli vain oikea, aito ihminen. :-)

      Poista
  7. Minua blogeissa kiinnostaa sanat. Haluan lukea mielipiteitä, tarinoita oikeasta elämästä iloine ja suruineen. Minua ei kiinnosta siloitellut kuvat. Siksi olen pitkään ollut harmistunut, että yhä enemmän paino blogeissa on siirtynyt kuviin.

    Arvostan sitä siis enemmän sitä, että ne bloggaustunnit käytetään kirjoittamiseen eikä sen täydellisen hetken kuvan muokkaukseen. Joka kerta kun "kirjoitusblogi" lakkaa minua harmittaa niin vietävästi.

    Toivon että jostain löytyisi sinulle iloa ja intoa jakaa ajatuksia ja elämääsi blogissasi edelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu tosiaan siltä, että painopiste on blogeissa yhä enemmän kuvissa. Pidän itsekin sanoista, vaikka joskus hyvin valitut kuvat voivatkin kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta joskus kuvat voivat myös sotia tarkoitustaan vastaan. Minua esimerkiksi ärsyttävät suunnattomasti sellaiset tekstit, joiden välissä on kuvia, jotka eivät liity tekstiin mitenkään. Kuvat vain häiritsevät lukemista ja vievät huomion pois todellisesta asiasta. Minusta tuntuu hassulta ajatella, että postauksessa olisi pakko olla kuvia, mutta ehkä olenkin muinaisjäänne menneiltä blogiaikakausilta.

      Kaiken blogiärsytyksen keskellä tein vielä sen virheen, että erehdyin lukemaan Anna-Kaari Hakkaraisen kirjaa Kristallipalatsi, joka kertoo juuri tällaisesta kuvapainotteisesta lifestyle-bloggauksesta. Kirja on toki fiktiivinen, mutta uskon, että se kuvastaa aika hyvin nykyajan blogimaailmaa: elämästä tulee asetelma.

      Poista
  8. Ei ole blogin pitäminen helppoa. Olen itse pysynyt itselleni uskollisena ja sen huomaan...lukijoita ei juurikaan tule uusia. Pidän kolmea blogia, siinä on iso työ mutta teen paljon erilaista. Yhteen tulee taiteiluni, toiseen rakas puutarhani,yrtit ja ammattiini liittyviä juttuja ja yhteen kirjoitan. Olen voisiko sanoa moniosaaja, mutta en tee hienoja postauksia kodistani, muodista jne jotka vetävät lukijoita. Teen blogeja omaksi ilokseni ja olen mukana muutamissa haasteissa joihin "pitääkin" postata säännöllisesti,mutta omasta halusta tietenkin. Kun blogi on sellainen josta itse tykkää ainakin minulle se riittää, onhan se turhauttavaa itselleen postailla, mutta ainakin joku niitä lukee. Ja kirjoitan myös tästä päivästä, surullisistakin asioista,runoista, jne jne. Mutta ketä kiinnostaa??..harvaa. Sepä se. Kommentit ovat kyllä vähissä itsellänikin.
    Blogeja on monenlaisia,ja syynsä jokaisella miksi tekee kuten tekee blogiaan, mitä sillä haluaa tavoitella, kuten ihmisiäkin on erilaisia ja minusta hyvä niin, seuraan vain niitä jotka minua kiinnostavat. Tsemppiä sinulle eteenpäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole helppoa, ei, ja aina vaikeammaksi taitaa käydä.

      Minun täytyy tunnustaa, etten ihan ymmärrä, miksi juuri esimerkiksi muotiblogit vetävät niin paljon lukijoita. Ymmärrän kyllä, että meidän kaikkien täytyy pukeutua, että siinä mielessä aihe on paljon yleismaailmallisempi kuin vaikkapa meikäläisen tiskirätti- tai hammasharjakuvat, mutta sitä en ymmärrä, mikä niissä vetää ihmisiä puoleensa. Mutta ehkä se kertookin enemmän minusta ja siitä, että en ymmärrä pukeutumisesta ja muodista yhtään mitään. :-)

      Minulle kommentit ovat olleet oikeastaan suurin motivaattori, miksi olen jaksanut tätä hommaa niinkin pitkään tehdä. Jos kukaan ei kommentoi, ajattelen heti, ettei kirjoitukseni kiinnostanut ketään. Lannistun, vaikka kyse voi joskus olla ihan vain siitä, että ihmiset ovat kokeneet kyseisen aihepiirin vieraaksi tai että olen kirjoittanut tavalla, johon on ollut vaikea kommentoida.

      Ehkä tämä blogikriisi on merkki siitä, että kaipaisin jonkinlaista uudistumista. Jokin aika sitten mietin jopa, että pitäisiköhän ruveta tekemään videopostauksia. :-) Silloin kyllä kaikkoaisi varmasti viimeinenkin lukija! :-DD

      Hyvää jatkoa sinullekin! :-)

      Poista
  9. Kirjoitit sen, mitä olen jo miettinyt pitkään blogihiljaisuudessani. On ollut jotenkin vapauttavaa olla päivittämättä, muissa blogeissakin olen vieraillut harvakseltaan. On ollut mukava välillä panostaa enemmän käytännön asioihin kuin blogiin, viehän se aikaakin ihan julmetusti.
    Aika ristiriitaista kuitenkin, kun blogeissa on ollut kiva vierailla, etenkin sinun kirjoitustyyliäsi on ollut ilo seurata. Otan blogit samalla tapaa kuin aikakauslehdet,ilmainen korvike, selailen ja luen minua kiinnostavat jutut, harvoin ajattelen niitä henkilökohtaisina, paitsi jos olen tavannut kirjoittajan. Ei sen minusta sen enempää tarvitse ollakaan. Erilaisia blogeja, erilaisia lukijoita, jokaiselle jotakin, ei niitä kaikkia lehtiäkään kaikki tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, että blogi vie todella paljon aikaa. Olen huono kuvaaja siinä mielessä, että otan yleensä "varmuuden vuoksi" monta kuvaa, joten kuvissa on sitten aina hirveä läpikäyminen. Kirjoittamiseen menee aikaa, kuten myös muiden blogien lukemiseen, kommentteihin vastaamiseen ja niiden kirjoittamiseen. (Viimeksi mainituista en kyllä valita, sillä kuten tuossa edellä sanoin, kommentit ovat minulle äärimmäisen tärkeitä.) Kaiken lisäksi minä olen semmoinen, että jos joku on esim. pahoittanut mielensä kirjoitusteni takia, en pysty unohtamaan asiaa, vaan asia jää kaivelemaan mieltä. Erittäin kokonaisvaltainen harrastus, siis, sanoisin.

      Jäin miettimään, että onkohan minulla sitten tapana ottaa blogit ja kaikki niihin liittyvä jotenkin liian henkilökohtaisesti. Ehkä minunkin pitäisi oppia suhtautumaan blogeihin jotenkin neutraalimmin eikä ottaa aina kaikkea niin vakavasti? Luopua siitä ajatuksesta, että olen velvoitettu välittämään kaiken lukijoille mahdollisimman todenmukaisesti, ja opetella pitämään vähän hauskaa, blogissakin?

      Poista
  10. Mun on nyt pakko sanoa, että olen vähän hämilläni. Tai ehkä jopa surullinenkin, en oikein tiedä.

    Mulle kun kaikki se, mitä olet täällä kirjoittanut, on ollut tärkeää ja totta. Ja haluan edelleen uskoa, että on ihan sun oikeita ajatuksia ja elämää, vaikka onkin vaan häviävän pieni ja valittu murto-osa kaikkea sitä, mistä sun elämä koostuu. Se on itsestäänselvää se.

    Se, mikä tässä ehkä tekee vähän surulliseksi, on se, että en ole tähän asti niin piitannut siitä aina vaan yleisemmäksi tulevasta yleistyksestä, jossa blogit jaetaan ns. aitoihin ja epäaitoihin, ja yleensä vielä juuri sillä perusteella, että jos kuvat ovat tarkoin harkittuja ja aseteltuja, blogi menee automaattisesti kategoriaan epäaito, vaikka kirjoittaja/kuvaaja olisi henkilö, jolle nimenomaan se valokuvaus on intohimo, josta ammentaa iloa elämäänsä. (Joskin ymmärrän, mitä niillä siloitelluilla kuvilla tarkoitetaan, mutta silti). Ja samaan epäaitouden romukoppaan päätyy armotta mm. kaikki, mikä viittaa vähänkään sisustukseen päinkään Olkoonkin, että kirjoittaja tuottaisi teksteillään ja kuvillaan oikeaa iloa paitsi itselleen, myös muille samoista asioista kiinnostuneille. (Joskin edelleen ymmärrän, mitä tälläkin ajetaan takaa).

    Mutta nyt kun sinäkin kirjoitat tästä, se mun surullinen olo tuli ehkä siitä, että alkoi tuntua siltä, että voiko sitä enää itsekään blogissaan olla oma itsensä vai pitäisikö alkaa esittämään jotenkin erityisen "aitoa" ollakseen hyväksytty. Sitä kun välillä tulee kirjoiteltua kaikenlaista jonninjoutavaa diipadaapaa, joka ei täytä syvällisyyden kriteerejä ei sitten niin millään tavalla, mutta on silti pala mua ja mun elämää ja itselleni tärkeä henkireikä päästä välillä pakoon niitä elämän pimeitä puolia, joiden kanssa joudun tahtomattani painimaan. (En esim. blogissani ole kirjoittanut veljieni rankasta skitsofreniasta, enkä kirjoita. En vaan jaksa, enkä halua, vaan mieluummin "pakenen" tänne aina välillä. Vaikka niiden kauniiden kuvien pariin, jos se tuntuu sillä hetkellä auttavan).

    Mua kiinnostaa ihmiset ja juurikin se, että kirjoittaja kirjoittaa itsestään, omista ajatuksistaan ja tekemisistään. Eikä mulle ole silti tullut koskaan mieleenkään, että se olisi itsekästä oman navan ympärillä pyörimistä. Eri asia tietty, jos ilmoittautuu kaikentietäväksi kaikkien muiden yläpuolella olevaksi henkilöksi, joka on aina ja ainoa oikeassa. Tai joka on ihan oikeasti kiinnostunut vain itsestään. (Joskus olen törmännyt lauseisiin "En lue kenenkään muiden blogeja", mutta kyllä sitä sitten aika yksi saa siellä omassa ylhäisyydessään kirjoitellakin).

    Mutta tästä ei nyt taida syntyä yhtään mitään järkevää. Sen vaan sanon, että mitä ikinä päätätkin, sulla on pysyvä paikka mun sydämessä. Oikeasti <3. Sen verran pitkään on tätä yhteistä matkaa täällä kuljettu. Ja tottakai toivon, että se jatkuu. Edes joskus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. Viimeinen asia, mitä tällä halusin, oli tehdä sinut tai ketään muutakaan surulliseksi. :-(

      Ilmaisin itseäni ehkä vähän huonosti tai epäselvästi, mutta yritän nyt vähän tarkentaa... Aitoa blogia – tarkoitan siis minulle aitoa, sillä aitous voi varmasti tarkoittaa eri ihmisille aivan eri asiaa – ei minusta määrittele aihepiiri eli se, mistä aiheesta kirjoittaja kirjoittaa. Minulle aitouden tunne muodostuu siitä, miten bloggaaja kirjoittaa. En siis missään nimessä ole sitä mieltä, että sisustusblogit tai kuvablogit olisivat automaattisesti “epäaitoja”. Aitouden tunne tulee minulle siitä, että bloggaajalla on sydän hommassa mukana ja että bloggaajan persoona ja ajatukset näkyvät ja välittyvät lukijalle, joko siis tekstin tai kuvien välityksellä. En osaa aina edes sanoa tarkasti, miksi jokin blogi tuntuu aidolta; aitouden vain jotenkin aistii. Ihminen voi kirjoittaa kosmetiikasta, muodista, sisustamisesta tai muusta joidenkin mielestä tyhjänpäiväisistä aiheista ja silti bloggaajan persoona ja aitous voivat välittyä tällaisesta blogista paljon paremmin kuin jostakin ns. syvällisiä aiheita käsittelevästä blogista.

      Minusta tuntuu lähestulkoon absurdilta, että mietit sitä, pitäisikö sinun ruveta esittämään jotenkin erityisen aitoa, sillä minusta sinun blogisi on hieno esimerkki aidosta blogista. Kirjoitat sillä tavalla – oli se sitten sisustaminen tai mikä muu aihe tahansa – että persoonasi välittyy lukijalle ja että lukija pystyy ymmärtämään sinua ja samastumaan. Siksi en oikein ymmärtänytkään, mitä tarkoitit sillä jonninjoutavalla diipadaapalla, kun blogissasi ei mielestäni sellaista ole.

      Ehkä joidenkin mielestä aitous on juuri sitä, että kirjoitetaan elämän mustimmista hetkistä tai suurimmista vaikeuksista, mutta kuten sanoin, minun käsitykseni aitoudesta muodostuu lähinnä siitä, kuinka hyvin kirjoittaja on läsnä teksteissään. Minua ei erityisemmin viehätä sellainen neutraalius, että kirjoitetaan asioista niin kuin kirjoitettaisiin kauppalistaa, vaikka sellaisillekin blogeille on varmasti paikkansa ja lukijansa. En myöskään pidä sellaisista blogeista, joista välittyy ensisijaisesti tarve mielistellä tiettyä lukijakuntaa, houkutella yhteistyökumppaneita, mainostaa tai muuta vastaavaa, mutta niillekin on varmasti tarpeensa ja lukijansa. Nämä ovat mielestäni juuri niitä epäaitoja blogeja - ei uskalleta sanoa asioista yhtään mitään, kun pitää olla mielin kielin kaikille - ja niiden määrä on minusta lisääntynyt hurjasti viime vuosina.

      Ehkä luokittelu epäaitoihin ja aitoihin on typerää, koska blogeja on niin moneen erilaiseen tarpeeseen. Ja sekin, että bloggaajan persoonallisuus ei näy, voi joskus palvella jonkinlaista tarkoitusperää.

      En nyt osaa tätä tämän paremmin selittää, mutta toivon, että sait edes vähän kiinni siitä, mitä yritin ajaa takaa.

      Minua alkoi melkein itkettää tuo viimeinen kappale. Ja edelleenkin tunnen suurta syyllisyyttä siitä, että pahoitin mielesi. Rakkaudella. <3

      P.S. Selvennykseksi vielä sinulle ja muillekin, että minulla on tuossa viereisessä blogiluettelossani vain mielestäni aitoja blogeja. :-)

      Poista
    2. Aamen :). Nyt ymmärrän kuule oikein mainiosti, mitä ajoit takaa. Tästä olen t ä s m ä l l e e n samaa mieltä: "Aitouden tunne tulee minulle siitä, että bloggaajalla on sydän hommassa mukana ja että bloggaajan persoona ja ajatukset näkyvät ja välittyvät lukijalle, joko siis tekstin tai kuvien välityksellä."

      Samoin kuin tästä: "Minua ei erityisemmin viehätä sellainen neutraalius, että kirjoitetaan asioista niin kuin kirjoitettaisiin kauppalistaa" ja tästä: " ei uskalleta sanoa asioista yhtään mitään, kun pitää olla mielin kielin kaikille - ja niiden määrä on minusta lisääntynyt hurjasti viime vuosina."

      Ehkä tuli itse vedettyä se kuvitteellinen raja justiin siihen, että aitous olisi jotenkin aiheriippuvainen. Tai että aito on aina ankeaa ja kaikki positiivisuus on epäaitoa (siltä niitä yleistyksiä lukiessa on alkanut tuntua).

      Että nyt kuule itse pahoittelen ihan todellakin hetkellisen mielenpahoittamiseni (joka meni jo ohi) aiheuttamaa mielipahaa.
      Asia on nyt täysin selvä, mutta se mitä kirjoitin loppuun, ei muutu <3. Paitsi että nyt toivon, että palaat pian <3. Kohtahan se alkaa olla kaikenmaailman ötököitäkin liikenteessä ja kukas niitä sitten kuvaa ellet sinä :).

      Poista
    3. Hienoa, jos sait sepustuksestani jonkin tolkun! Ja olen niin iloinen, jos et ole enää pahalla mielellä. <3

      Tämä teksti tuli kirjoitettua ehkä hieman kärkevästi, mutta sainpahan ainakin mieltäni kevennettyä. Ei ollut todellakaan tarkoitus loukata ketään. Jäin miettimään jo, että olinkos minä nyt sellainen töksäyttelijä, jollaisista taannoin blogissani purnasin. :-O

      Tuosta aiheriippuvaisuudesta ja bloggaajan persoonasta tuli vielä mieleeni, että minähän en ole normaalisti pätkän vertaa kiinnostunut esim. kosmetiikasta, mutta niin vain luen Minäkö keski-ikäinen? -blogia, ihan vain Tiian valloittavan persoonan takia. :-)

      Jaa niin, ne ötökät. Mitäs niiden kanssa nyt sitten... :-D

      Poista
  11. Mulla on viime aikoina ollut aika rajallisesti aikaa blogata ja lukea blogeja, kerran viikossa yritan syventya niihin sellaisena iltana kun ei ole muita tekemisia ja nautin kylla edelleen molemmista, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Ymmarran kylla varsin hyvin tuon turhautumisen ja kyllastymisen blogimaailmaa kohtaan, jos asiaa alkaa pohtimaan niin eihan tassa nyt tunnu olevan aina mitaan jarkea. Mutta mulle seurannassa olevia blogeja olen useimmiten seurannut monta vuotta, samoin omien vakkarikommentoijien kanssa samoin joten jonkunlainen vuorovaikutussuhde on syntynyt. Sinun blogi on ehdottomasti yksi suosikkejani juuri siksi etta sielta valittyy kirjoitusten takaa persoona, jolla on mielenkiintoisia ajatuksia ja sanottavaa. Mieluummin luen ajatuksia arjesta kuin aikakausilehtien juoruja. Toivon etta saisit viela kiinni kirjoitusken innosta mutta ellet niin ei sita vakisin kannata etsia, terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhautumisen tunteita taitaa tulla jokaiselle bloggaajalle aina joskus, kun eihän tässä tosiaankaan tunnu olevan mitään järkeä, jos asiaa rupeaa tarkemmin ajattelemaan. Lukijan osa on jollakin tavalla ymmärrettävämpi, mutta kun ajattelee itseään kirjoittajana, bloggaaminen alkaa tuntua absurdilta puuhalta: tuntuu ihan hullulta ajatella, että minun elämäni kiinnostaisi ketään. Kuka minä oikein kuvittelen olevani?! Mutta jos ajattelee bloggaamista kokonaisuutena, niin ehkä tässä onkin jotain järkeä, sillä avaahan tämä kuitenkin uusia maailmoja ja uusia näkökulmia.

      Poista
  12. Siis mulle ainakin tämä sun blogi on ihan ehdottomasti lemppariblogi kaikista!
    Pidän juuri siitä kun olet niin aito ja 'tavallinen', eikä nämä sun bloggaukset ole mitään kiillotettuja ja kaunisteltuja ärsytyskäyrää nostattavia nykyhengen mukaisia "hei meillä menee loistavasti ja näättekö kun meillä on niin ihana perhe ja koti ja matkojakin tehdään eksoottisiin paikkoihin ja oi kuinka ihanaa vauvavoidetta/superfoodia olis nyt kaupan, saat alennuksen koodilla pilipalibloggaajacom" (joo sori tosta, mutta valitettavasti monet blogit on menossa tohon suuntaan :( )

    Mä oon kanssa välillä miettinyt, että mitä jos facebookki ja muut somekanavat vaan loppuisivat, niin mitä ihmettä sitä ihmiset tekisivät ;) Se vasta olisikin hauskaa :)

    Minä olen todella huono kommentoimaan ihan käytännönkin syistä; mulla on niin huono paikka käyttää läppäriä, että olen selkä jumissa kun kirjoitan tämänkin verran tekstiä :). Ja kun en itse bloggaa, niin en ole edes tajunnut, että kommentit ovat todellakin äärimmäisen tärkeitä monelle bloggarille. Luen kyllä aina itse kaikki kommentit ja monesti on todella mielenkiintoisia kommentteja ja keskusteluja syntynyt näihin koommenttiosioihin. Pitää yrittää jatkossa itsekin kommentoida useammin.

    Ja tykkään juuri siitä, että tekstiä ja ajatuksia laidasta laitaan on ja jos kuvia, niin ne kuvat liittyvät tekstiin jollain tavalla. Sinulla on juuri näin ollutkin.

    Mitäs vielä piti sanoa, tämä mun kommenttini on siis niin sekava, ettei tästä ota selvää..(ad/hd) Niin se, että kun tuntuu, ettei tässä blogimaailmassa ole järkeä, niin eihän tässä koko maailmassakaan tunnu olevan mitään järjenhiventäkään välillä. Nämä sinun blogin kaltaiset blogit ovat siis siinäkin mielessä hyvä pitää elossa, että jossain olisi sitä järkeä ja aitoa tunnetta ja voisi lukiessaan nähdä maailmankin parempana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin, suuri kiitos kommentistasi! <3 Siitä sai oikein hyvin selvän. :-)

      Kommentit ovat tosiaan äärimmäisen tärkeitä, ainakin minulle. Ehkä en ole tarpeeksi intohimoinen bloggaaja, kun kommentit motivoivat minua niin paljon, etten jaksaisi ilman niitä kauan kirjoitella. Kai kommentti on minulle jonkinlainen todiste siitä, että tekstini on tavoittanut lukijan. Muuten tuntuu, että teksti on päätynyt vain jonnekin blogiavaruuteen yksinään pyörimään.

      Toisaalta ymmärrän senkin, että nykyaikana, kun blogeja luetaan kännyköillä ja tableteilla, kommentointi voi olla todella työlästä. Jos itse lukisin blogeja kännykällä, en varmasti kommentoisi koskaan mitään, sillä olen niin surkea kännykällä näpyttelijä. Whatsapp-viestien kirjoittamisessakin kestää ikuisuus, kun sormi osuu aina siihen vierimmäiseen kirjaimeen. :-) Pitäisi varmaan opetella näpyttelemään kahdella peukalolla eikä tökkiä vain toisella etusormella, mutta ajatuskin tuntuu niin työläältä, että on helpompi pysytellä vanhassa tavassa.

      Olisi tosiaan hauska nähdä, mitä tapahtuisi, jos kaikki somekanavat sulkeutuisivat. Oikein hykertelen ajatuksesta. :-)

      Mukavaa kesän odotusta sinulle! Tuntuu ihan käsittämättömältä ajatella, että kohta voi ehkä luopua toppatakeista ja talvikengistä ja tepastella kesävaatteissa. Voiko se olla tottakaan... :-)

      Poista
  13. Minäkin luen kaikki blogisi tekstit, vaikka en jatkuvasti kommentoikaan. Puhelimella olen joskus näppäillyt pitkänkin vastauksen ja sitten sen on vaan hävinnyt jonnekin? Olisi tosi harmi, jos lopettaisit kirjoittamisen. Käväisen melkein päivittäin kurkkaamassa, josko olet jotain kirjoittanut :). Mukavaa kesää sinulle ja jos ajelet Ouluun päin, niin tule ihmeessä käymään!

    Kyllä tämä talvi jo saisi loppua! Äitienpäivänä tuli monta senttiä lunta. Tytär lähti tänään Pikku-Syötteelle leirikouluun ja heillä piti olla vaellusta ohjelmassa. Nyt heillä on lumikenkäkävelyä... pakkasin toppatakin mukaan :(. /Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, että olet jaksanut pysyä mukana, vaikka tämä meikäläisen blogitie onkin joskus vähän kuoppainen. :-)

      Harmillista, että kommenttisi on kadonnut! Jostain syystä sitä tapahtuu aina joskus. Minä olen ottanut tavakseni kopioida kommentin aina ennen julkaisunappulan painamista, että kommentti on minulla tallessa, jos se häviää jonnekin. Ja tietysti juuri sen kerran, kun unohdan kopioida kommentin, se katoaa. :-(

      Mun täytyy tunnustaa, että olen alkanut haaveilla taas kesäisestä matkasta Lappiin. Itse asiassa olen salaa jo vähän päättänytkin lähteä, jos vain tilaisuus tulee. :-) Tosin polvi ei ole tällä hetkellä sellaisessa kunnossa, että sillä mitään tuntureita kiipeiltäisiin, mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä. Kun ei se tosiaan ole vielä alkanutkaan!

      Kiitos kutsusta! Täytyy tällä kertaa lähteä liikenteeseen vähän väljemmällä aikataululla, että ehtii pysähtyäkin matkalla. :-D

      Harmin paikka, että tytön vaellussuunnitelmat menivät mönkään. :-( Toppatakki on varmaan tarpeen... Minä siivosin sunnuntaina vaatekaappeja, ja mietin moneen kertaan, uskallanko jo pakata talvitakit laatikoihin ja ottaa kesätakit esille. Tuntuu, että talvivaatteista ei uskalla luopua tänä keväänä ollenkaan.

      Mukavaa kesää teillekin! <3

      Poista
  14. Minä olen pitänyt blogistasi juuri siksi, että se on mutkaton kuten kirjoittajansakin. On mielenkiintoista lukea minkälaista on elää ulkomaisen miehen kanssa. On ollut antoisaa lukea anopistasi ja muista intialaisista. Kuvasi ovat hyvin realistisia, eivät mitään kiiltokuvia. harmittaa todella jos aiot lopettaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se elämä ulkomaalaisen suvun kanssa joskus aika erikoista ja hupaisaakin. Sunnuntaina ajattelin, että teenpä nyt hyvän työn ja soitan anopille hyvät äitienpäivät (kun ei poikansa muista kuitenkaan edes koko päivää). Anoppi tokaisi, että mitä sinä minulle hyvää äitienpäivää toivotat; hyvää anopinpäiväähän sinun kuuluisi toivottaa. :-D No oli hän kumminkin lopulta aika otettu. <3 Ja sitten jouduin puhumaan myös anopin sisaren kanssa, kun hän oli Hyderabadissa kylässä, ja sisar vain kikatteli koko puhelun ajan, kun minun teluguni kuulosti hänestä vissiin niin hassulta. :-)

      Poista
  15. No voi mitä täällä olikaan, vaikka ymmärrän kyllä tavallaan ajatuksesi erittäin hyvin. Minä olen tykännyt sun blogista juuri aitouden vuoksi ja tykkään tavastasi kirjoittaa, sitä on niin mukava lukea. Ja kaikkia ihania kokemuksiasi ja seikkailuitasi tulee kyllä ikävä.

    Itsekin kovasti aika mietin blogin kohtaloa ja en oikein tiedä, mitä sen kanssa tehdä, mutta aika korjannee tilanteen...

    Toivottavasti kuulemme vielä sinusta! Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Taitavat nämä blogikriiseilyt olla aika yleisiä. Nostan kyllä hattua sellaisille, jotka jaksavat päivittää blogiaan jopa joka päivä! Huh huh.

      Aika tekee yleensä näissä asioissa tehtävänsä, suuntaan tai toiseen. :-)

      Poista
  16. Mut kiitos ja onnea elämään, jatkoit tai et! Sua on ollut niin kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Mukavaa kesän odotusta, ja terkkuja kaikille pihapiirin sympaattisille luontokappaleille!

      Poista
  17. En tiedä blogimaailman pinnallisuudesta, kun seurailen aina vaan muutamia pitkäaikaisia suosikkiblogejani. Vanhan Lumia-kännykkäni raihnaisuudesta johtuen olen laiska kommentoija, mutta nyt onnistuin liittymään joukon jatkoksi kiittelemään persoonallisista postauksistasi. Intia-aiheet toivat minut tähän blogiin, kun omalla miehellänikin on intialaiset sukujuuret, mutta sympaattinen kirjoitustyylisi saa kyllä aiheen kuin aiheen kiinnostavaksi. -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi, ja kiva että olet pysynyt lukijanani! Olisi pitänyt kirjoitella intialaisista jutuista enemmänkin, mutta jotenkin olen hirveän huono kirjoittelemaan Intiasta, jos en ole itse siellä. Mieli on näköjään siellä missä ruumiskin. :-)

      Poista
  18. Hei,minä taidan olla juuri tuo raivostuttava uusien postauksien kärttäjä,pyydän anteeksi! Luen blogeja aina puhelimella ja edellisellä (lumia)luurilla kommentointi ei ikinä onnistunut. Hommasin uuden(Lenovo k6) helistimen ja tällä onnistuu tosi hyvin niin olen alkanut kirjoitella kommentteja ihan riesaksi asti. Sun blogi on ollu mun lemppareitani pitkään ja tosi harmi jos lopetat haahuilu/hortoilu/ruokailu/seikkailu-ym kirjoittelut. Kiitos että laitoit nyt elonmerkin ittestäs,tsemppiä ja ihanaa kesää! Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tässä pitää pyytää anteeksi! Minulle kävi näköjään niin kuin monesti ennenkin, että ajattelin asiaa vain omasta näkökulmastani ja unohdin toisen näkökulman ihan kokonaan. :-( Minullehan nuo kommentointiongelmat ovat henkilökohtaisesti vieraita, kun käytän vain läppäriä, ja koska kirjoitan koneella niin paljon, en varmaan koskaan mitään muuta vempelettä tule käyttämäänkään. Olen niin surkea kännykän näpyttelijä, että nostan hattua niille, jotka jaksavat kännykällä jotain kirjoittaa! Enkä usko, että kukaan bloggari voi koskaan kokea kommentteja riesana; tai en minä ainakaan. :-)

      Ihanaa kesää sinullekin! Kukaties Kukkapilli saa vielä jatkoakin? Kesäkuussa on nimittäin tulossa iso intialainen sukukokoontuminen, ja mietin jo, että miten maltan olla kirjoittamatta siitä. :-D

      Kaikkea hyvää elämääsi. <3

      Poista
  19. Kukkapilli on ollut lempiblogejani, ikävä jos lopetat. Ymmärrän toki, jos kyllästyttää.
    Tottakai blogin kirjoittajalla on jokin rooli, ihan kaikkea ei kannata itsestään paljastaa, koska kirjoittaa tuntemattomille ihmisille.
    Blogeja on kaiken näköisiä ja kaikille. Vähän kuin aikakauslehtiä. Eihän sitä osta Heppa lehteä jos ei ole hevosista kiinnostunut.
    Mietin ärsyyntymistäsi kaikenmaailman muoti ja lifestyle blogeihin, he painivat aivan eri sarjassa, eivätkä ole verrattavissa Kukkapilliin.
    Ihanaa kesää sinulle ja kiitos mielenkiintoisista lukuhetkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita kirjoittelit. Jäin miettimään tuota, kun sanoit, että blogeja on erinäköisiä ja eri ihmisille sopivia. Ehkä en ole sisäistänyt kyseistä ajatusta kuitenkaan, vaikka periaatteessa olen asian ymmärtänytkin. Ehkä olisin halunnut (ainakin alitajuisesti) miellyttää kaikkia. Olen miettinyt, että olenko kokenut jonkinlaista tyytymättömyyttä, kun en ole sitä ja tätä, ja kiintiö tuli lopulta täyteen. Sinä ja muut kommentoijat olette saaneet minut todella ajattelemaan omaa suhdettani bloggaamiseen. Kiitos siitä. <3

      Ja ei tosiaan kannata paljastaa itsestään kaikkea. Onneksi olen sentään kirjoittanut jokaisen postauksen harkiten, eli mitään en kadu. Kaikella on varmasti ollut jonkinlainen tarkoitus.

      Ihanaa kesää sinullekin! Toivotaan, että se kesä pian alkaa!

      Poista
  20. Millään en malta odottaa tuota sukukokousreportaasia! Toivottavasti saat kipinästä uuden tulen;) Aattele,mä en ollut ikinä mistään blogeista ennen v2011 kuullutkaan mutta sitten luin iltsarista jutun Patzysta joka lähti Gileille(moottoripuuma) ja sieltä se sitten lähti,kommentista toiseen ja lukulista kasvoi kasvamistaan. Sun blogi on harvoja joita Suomesta seuraan,muut on ulkosuomalaisten. Esim Petra,Kata,Lotta,Marjukka,Johanna,Heli,Lisay,Camilla ym ym.. terkuin (taas) Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua jännittää jo aika lailla tuo kokoontuminen. Että mitähän siitä tulee, kun on niin monta ihmista yhtä aikaa koolla, ja kaikilla on varmasti omat mieltymyksenä. Mutta ehkä se menee hyvin; menihän viimesyksyinen Taj Mahal -matkakin, vaikka hermoilin sitäkin niin paljon etukäteen.

      En tunnistanut tuosta nimilistasta kuin muutaman. Ulkosuomalaisten blogien seuraaminen on jäänyt minulta vähiin sen jälkeen, kun tulimme Intiasta takaisin.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  21. Mä en montaa blogia seuraa mutta sun on yksi, älä nyt vaan ihmeessä lopeta ;) sun blogi on todella hyvä , hauska ja mielenkiintoinen. Facebook on enemmän teatteria kun nämä blogit ! Mun blogi on tavallaan kuvapäiväkirja itselleni , sitä niin helposti unohtaa kaikki pikkujutut :) ja jos joku haluaa katsella mun blogia niin ihan kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet tykännyt. :-)

      Kuvapäiväkirja itselle kuulostaa kivalta ajatukselta. Silloin tulee varmasti kirjoitettua jotenkin rennommin kuin jos koko ajan ajattelee kirjoittavansa muille.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista