Ihmiset pyytävät palautetta mutta haluavat tosiassa vain kiitosta.


perjantai 1. tammikuuta 2016

Karvainen aurinko ja muita ihmeellisyyksiä

Hyvää, onnellista ja kaikin puoli antoisaa alkanutta vuotta 2016 kaikille!

Kukkapilli päivittyi viime vuonna yleisesti ottaen harvakseltaan, joskus useammin, joskus harvemmin. Silloin kun on muussa elämässä kiirettä, blogi on ensimmäinen, joka ajanpuutteesta kärsii. Välillä on ollut motivaatiokin vähän kadoksissa. Pelkäänpä, että sama tyyli jatkuu tänä vuonnakin: välillä postauksia tulee harvemmin ja välillä useammin. Kiitos teille lukijoille, jotka olette jaksaneet pysyä matkassani ja jättäneet käynnistänne myös viestin. Olette minulle kovin tärkeitä. ♥

Viime postauksen kuvat olivat niin kertakaikkisen rumia, että nyt on pakko yrittää vähän skarpata. Nämä kuvat ovat suurimmaksi osaksi viime maanantailta, jolloin taisi olla näillä leveysasteilla ensimmäinen varsinainen talvinen päivä.

Venus aamutaivaalla.
Kuu sitten vähän myöhemmin.
Venus ja kuu aamulla. Tämä ei ole maanantailta, vaan kuva on otettu 8.12.


Venus näkyy aamutaivaalla tammikuussakin, joten jos taivas on selkeä, niin kannattaa katsella taivaalle (kaakon suuntaan). Venus on niin kirkas, että siitä ei voi erehtyä.

En yleensä tapaa tehdä uudenvuodenlupauksia - en siksi, että minulla olisi niitä jotain vastaan vaan siksi, että en ole kokenut lupausten tekemisille mitään erityistä tarvetta. Olen muutenkin ollut aina semmoinen "katsotaan, mitä eteen tulee" -ihminen. Tai olenhan minä joka vuosi aina sen saman "lupauksen" tehnyt: olen luvannut olla lupaamatta mitään.

Tänä vuonna uudenvuoden lupaukselle oli kuitenkin erityinen tilaus. En viime vuonna pitänyt huolta itsestäni, vaan laiminlöin moniakin juttuja, ja tänä vuonna olenkin päättänyt ruveta kohtelemaan itseäni paremmin. Se ei ole mitään ihan kovin helppoa: kun on tietynlaiset ajattelumallit omaksunut, niistä on kovin vaikea päästä eroon. Yritän motivoida itseäni sillä ajatuksella, että mitä paremmin itseäni kohtelen, sitä kauemmin ja sitä terveempänä saan elämästä nauttia.





Olen nauttinut lomasta täysin siemauksin - lomalla parasta on se, että silloin voi tehdä juuri sitä mitä haluaa, juuri siihen kellonaikaan kuin huvittaa. Esimerkkinä mainittakoon omituinen mieliteko toissa-aamuna puoli seitsemältä aamukahvia juodessani: minulle tuli äkillinen halu lähteä uimaan. Kun kerran lomalla olin, ja uimahallikin oli auennut sopivasti kuudelta, saatoin lähteä hallille siltä istumalta. Ei mennyt kuin reilut puoli tuntia, ja olin jo altaassa pulikoimassa.

Mieliteko oli siksi kummallinen, että normaalisti inhoan uimahallissa uimista. (Olen asiasta joskus avautunutkin.) Tämä aamu-uintikokemus oli kuitenkin aivan ihana, kun väkeäkin oli suhteellisen vähän. Ehkä se, miksi en ole uinnista pitänyt, onkin johtunut uinnin ajankohdasta. Jos menee uimaan heti aamusta, ei tarvitse pestä meikkejä (kun ei niitä yön jäljiltä ole), ja joka-aamuinen hiustenpesukin tulee suoritettua uimahallilla. Kaiken lisäksi pääsee aamusaunaan! Täysin ongelmitta ei tämäkään reissu tosin sujunut. Pukuhuoneessa tuli taas törttöiltyä: ensin en löytänyt ovea pesutiloihin (miten se onkin aina piilotettu niin kummalliseen paikkaan), ja sitten en löytänyt pukukaappiani, kun olin unohtanut kaapin numeron. Ystävälliset ihmiset onneksi auttoivat. Harmillista, että en pääse normaaliaamuina aamu-uinnille, koska kokemus oli kaiken kaikkiaan mukava. Toisaalta tämä saattoi olla sellaista uutuudenviehätystäkin: aamu-uinti oli kiva, koska en ole sitä koskaan ennen kokeillut. Voi olla, että kyllästyisin aamu-uinteihinkin aika pian, jos ottaisin ne tavakseni.

Nyt olen saanut päähäni, että minun tekee mieli kylpylään, mikä on aika erikoista, sillä inhoan kylpylöitäkin. En ole koskaan ymmärtänyt sitä vedessä lillumista.


Onkos tämä nyt sitten jonkinlainen kangastus? Näyttää aivan siltä kuin laiva olisi haukannut tuon saaren.


Olin aiemmin miettinyt, pitäisikö minun järjestellä kaappeja ja muita rojupesiä vai ei, ja ilmeisesti tuosta aamu-uinnista virkistyneenä päätin, että siivoan yhden lipaston. No. Eihän se taas siihen yhteen lipastoon jäänyt. Monesti päätän tehdä asioita pikkuhiljaa niin, että siivoan esimerkiksi tänään sen lipaston, huomenna vaatehuoneen ja ylihuomenna sitten jotain muuta. Yleensä siinä käy kuitenkin niin, että työt tulee tehtyä kertarykäyksellä, ja joko A) siivoan niin kauan, kunnes kaikki aiottu on siivottu; B) siivoan niin kauan, että en enää kerta kaikkiaan jaksa enempää tai C) päivä loppuu. Nyt kävi niin, että nämä kaikki vaihtohdot toteutuivat aika lailla samaan aikaan, ja illalla olin siinä pisteessä, että hyvä että jaksoin suihkussa seisoa.

Toisaalta on ihanaa, kun kaikki työt on yhden päivän aikana tehty, eikä seuraavaksi päiväksi ole mitään odottamassa. Minulla on tämmöisten siivousurakoiden jälkeen vähän hassu tapa käydä aukomassa kaappien ovia ja ihastelemassa, kuinka kaikki on hienosti järjestyksessä ja kuinka kaikilla tavaroilla on oma paikkansa. Suuri mysteeri on se, mihin se järjestys ja tavaroiden paikat taas jonkin ajan päästä katoavat. Ei tarvitse olla ennustaja, kun voi sanoa, että muutaman kuukauden päästä tuossakin eteisen kaapissa on taas rojua niin paljon, ettei peräseinää näy. Jospa tekisinkin toisen uudenvuoden lupauksen ja päättäisin pitää paikat tänä vuonna järjestyksessä?

Ja sitten vihdoinkin: 

Tadaa! Siinä se nyt vihdoin on!


Olin koko syksyn miettinyt kosketinsoittimien ostamista, jotta voisin taas elvyttää soittoharrastukseni. Olin siirtänyt ja siirtänyt ostoa, koska olin pelännyt, että en sitten enää muuta tekisikään kuin soittaisi. Mutta vihdoinkin maanantaina, kun tuli liikuskeltua lentokentän suunnalla taas muutenkin, kävin lähistöllä sijaitsevassa musiikkiliikkeessä soittimenhakumatkalla.

Kovin innokas en kuitenkaan ollut soittimen kimppuun pääsemään, sillä pari ensimmäistä päivää soitin virui laatikossa, kun en jostain syystä halunnut avata laatikkoa. Toiseksi meillä ei ollut soittimelle mitään paikkaakaan, minkä olin tajunnut vasta siinä vaiheessa, kun olin roudannut soitinta sisään. Ei kannata miettiä tämmöisiä asioita etukäteen, koska sillä tavallahan saattaisi säästyä ongelmilta, ja ongelmathan pitävät mielen virkeänä. Lopulta oli pakko ottaa soitin esille, kun ukkeli soitteli jatkuvasti Intiasta ja kyseli, joko olin kokeillut soitinta.

Noin minuutissa tajusin, että se, että olen osannut soittaa joskus 20 vuotta sitten, ei tarkoita sitä, että voisin alkaa tuosta vain soittamaan. Nuottien lukutaito oli kyllä tallella, joten melodian soittaminen onnistui aika vaivatta, mutta vasemman käden soinnut olivatkin sitten vähän eri asia. En muistanut yhtäkään sointua, ja jos opinkin yhden muistamaan, se ei paljon auttanut, kun yhdessä kappaleessa saattoi olla kymmenenkin sointua. Sointujen vaihtamisen tulisi tapahtua nopeasti, ettei musiikkiin tulisi katkoja, ja kaiken huipuksi oikealla kädelläkin pitäisi soittaa koko ajan! Niinpä jouduin nöyränä toteamaan, että Coldplayn A Sky Full Of Stars on harjoittelukappaleeksi aivan liian hankala, ja kaivoin vanhasta nuottivihosta esiin Maijan karitsan.

Sointujen muistamisongelman ratkaisin niin, että kirjoitan ylös ne soinnut, joita soittamassani kappaleessa tarvitaan ja kiinnitän lapun nuottien viereen. Näin ei tarvitse koko ajan plarata sointuja soitto-oppaasta.


Toiveena on tietenkin, että jossakin vaiheessa oppisin muistamaan soinnut, etten tarvitsisi noita lappusia enää.

Siivotessani löysin myös vanhoja nuottejani. Voitteko uskoa, että olen ollut joskus niin viitseliäs, että olen kopioinut kappaleiden nuotteja nuottivihoista - käsin!


Ei voi uskoa! Ja nyt olen niin laiska, etten viitsinyt edes piirtää koskettimia sointukarttoja varten, vaan tulostin netistä valmiit kuvat, jotta saatoin vain värittää sormien oikeat paikat kuviin tussilla.

Tässä vaiheessa siis tuntuu, että soittamisessa on melkoinen opetteleminen, mutta onneksi opettelu on niin kivaa. Ja voi sitä riemun tunnetta, kun kappale menee noin sadannen yrityskerran jälkeen vihdoin suunnilleen oikein! Nyt pitäisi harjoitella jokin kappale niin hyvin, että voin sitten pitää ukkelille konsertin, kun hän palaa kotiin. Smiley

Maanantaina tuli tehtyä sellainenkin huomio, että meidän parvekkeelta näkee tähän aikaan vuodesta auringonlaskun. Vastahan tässä on 13 vuotta asuttukin, että oli korkea aika havaita tämmöinenkin asia.





34 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta Satu! Kauniita kuvia. Lapsilta terveisiä :).Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle ja perheellesi! :-) Ja kerrohan lapsille takaisin terkkuja. ♥

      Poista
  2. Onpa hienoa, että olet soittoharrastuksen levyttänyt. Siinä on taito, jota ihailen ja tietty vähän kadehdinkin.
    Noin komea aurinko ja 13 vuotta meni huomaamatta, hm, just :)

    Siivouksen suhteen olen samanlainen, jos aloitan, niin lopetan vasta kun kunto pettää. Siksi pitää tarkkaan ja kauan miettiä koska moiseen ryhtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko tuosta auringosta sanoa, että parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan? :-)

      Minunkin on parasta ryhtyä suurempiin siivousoperaatioihin vasta sitten, kun aikaa on riittävästi, kun homma tulee karkaamaan kuitenkin käsistä...

      Poista
    2. Jäi mainitsematta, että nuo meri- ja laivakuvat olen kuolannut jo useasti läpi. Jos siis niissä näkyy kuolaa, se on minun :D

      Poista
    3. :-D Mä en onneksi mitään kuolia huomaa, kun mun läppärin näyttö on niin likainen. :-)

      Poista
  3. Mukavaa alkanutta vuotta ja iloa soittoharrastukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, Luimupupu!

      Poista
  4. Seuraavaksi varmaan pulahdat avantoon, kun noin tarmokkaasti aloitit. Hyvää jatkoa vaan uudelle vuodelle!
    Minä niin tykkäsin tuosta edellisestä ITE-löydöstäsi, ensi kesänä sinne on päästävä, toivottavasti on vielä silloin olemassa. Olen kyllä nytkin Suomen kamaralla, mutta näillä viluilmoilla käperryn vain sohvan nurkkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hemmetti, avantoon mua ei saa kyllä millään. Tai ehkä jos olisi tarpeeksi paksu kumipuku tai mitä niitä nyt on, mutta semmoiset eivät oikein taida sopia avantouinnin ideaan. :-)

      Suosittelen tosiaan käymistä siellä ITE-paikassa vähän lämpimämmillä keleillä. Mulla oli sormet aivan jäässä ja jäykkinä sen reissun jälkeen.

      Poista
  5. Hyvää uutta vuotta!!
    Hienoa, että olet aloittanut soittoharrastuksen elvytyksen. Minulle on käynyt niin, että en enää edes osaa nuotteja. Nyt pitäisi kuitenkin yrittää pientä elvytystä. Esikoinen sai kitaran ja ajattelin että jos itsekin opettelisin vähän rämpyttämään :)
    Upeat auringonlaskukuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää alkanutta vuotta sinullekin ja perheellesi!

      Olisi kyllä hienoa osata soittaa kitaraa, kun se on minusta hirveän vaikean soitin. Ukuleleä kokeilin taannoin, ja saatoin jopa oppia vahingossa pari sointuakin. :-) Mulle tulee kielisoittimilla kaiken lisäksi sormenpäät kipeiksi, että parempi vaan pimputtaa koskettimia. :-)

      Poista
  6. Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    Mä haluaisin osata soittaa pianoa tai kitaraa, mutta mun nakkisormet vaan on liian lyhyet. Joskus aikoinaan skidinä osasin soittaa nokkahuilua, mutta unholaan on jäänyt kaikki. Mutta toisaalta harjoius tekee mestarin ja varmasti pikkuhiljaa sielä muistoista kumpuaa se aiemmin opittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! Onnea ja menestystä vuodelle 2016!

      Ei mullakaan mitkään soittajan sormet ole, mutta yrittänyttä ei laiteta. Nakkisormet löytyvät siis täältäkin. :-) Nokkahuilua muistan inhonneeni, kun sitä piti aina koulussa pakosta soittaa, enkä ollut sen soittamisessa mikään erityisen taitava, vaan ihan huono.

      Poista
  7. Mulla meinaa loppua täällä sanottava, kun nyt joudun tohon aamu-uinti- ja loamahommaankin toteamaan, että justiin tänään miehelle sanoin, että näissä vapaapäivissä on ihan parasta se, että voi hetken mielijohteesta tehdä mitä huvittaa. Vaikkapa lähteä aikasin aamulla uimaan :D. Usko tai älä, mutta näin on :). (Seuraavaa kertaa varten mun tarttee varmaan vaan hankkia sellanen kohokukkakuvioilla tai muilla vastaavilla varustettu sivistynyt uimalakki, koska se näytti kuuluvan aamu-uintilaisten perusvarustukseen. Keski-iän voi ehkä päätellä tosta. Olin siis varmaan porukan nuorin..).
    Nyt tosin alkaa tuntua siltä, että sais jo tää aikatauluttomuus riittää, mutta voi olla, että tulen toisiin ajatuksiin heti maanantai-aamuna, kun herätyskello ekan kerran pärähtää. Hrrr. pelottaa pelkkä ajatus.

    Itse en osannut koskaan soittaa nuoteista, vaan korvakuulolta. Joskin repertuaari oli aika rajallinen. Kissanpolkka tietty, mutta toisena bravuurina Peltoniemen Hintriikan surumarssi, joka toki on aika selviö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas on mennyt ajatukset näköjään samaa rataa. :-D Johtuukohan tämä ajatusten yksiin osuminen niistä meidän noitamaisista ominaisuuksista? :-)

      Meidän uimahallissa ei näkynyt kukkakuviolla varustettuja uimalakkeja, mutta sen sijaan näin muutamalla tädillä sellaisen tavallisen kankaisen lierihatun, siis mitä käytetään kesällä. Ihmettelin, että miten sellaista kangashattua saa edes käyttää uimahallissa? Ja mikä tarkoitus sillä ylipäänsä on, kun ei se nyt kastumiselta suojaa ainakaan. Mietin, että mun pitäisi ehkä panna paremmaksi ja mennä seuraavan kerran uimaan joku sombrero päässä. Siitähän voisi syntyä vaikka uusi trendi?

      Täytyy tunnustaa, että mäkin olen jo pari kertaa ajatellut, että alkaa tämä aikatauluttomuus kyllästyttää. Että kohta ei enää tiedä, miten aikansa käyttäisi, kun sen voi käyttää miten vaan. :-D Vaan kyllä se ääni varmaan taas muuttuu kellossa, kun loma loppuu. Sitten voikin alkaa taas valittaa aamuheräämisistä. :-)

      Mä en ole ikinä ollut niin musikaalinen, että olisin osannut soittaa korvakuulolta. Piti oikein googlettaa Peltoniemen Hintriikan surumarssi, kun en ollut koskaan kuullutkaan moisesta. :-D

      Poista
  8. Ihanaa ja oikein hauskaa vuotta 2016 Satu!! :) Minäkin olen täällä edelleen innokkaana lueskellut vaikken olekaan jättänyt jälkeä itsestäni - ihania reissuja tehty mukanasi tutkimassa paikkoja! Kiitos että olet jaksanut jakaa ne kanssamme :)

    Ei hitsi, aamu-uintisi alkoi jostain kumman syystä kuulostaa niin houkuttelevalta että haluaisin itsekin... Meidän lähin hallimme vaan on Yrjönkadun uimahalli, jonne saa mennä uiskentelemaan joko uimapuvussa tai halutessaan syntymäasussaan :o Eipä kai siinä, jos kaikki muutkin naiset uiskentelevat nakupelleinä niin voinhan minäkin... Kai? Mutta jos kaikilla onkin uimapuku? En uskalla poiketa massasta. Tämä pukukoodi on siis toistaiseksi estänyt uimahallimatkani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava kuulla sinusta, Nana! Joskus mietin, että ovatkohan kaikki vanhemmat lukijat kyllästyneet juttuihini ja kadonneet linjoilta, joten oli tosi ihana kuulla, että sinä ainakin olet vielä mukana. ♥ Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

      Hih, minun käyntini Yrjönkadun hallissa on tyssännyt tismalleen samasta syystä. Olen käsittänyt, että Yrjönkadun halli on uimahalliksi poikkeuksellisen kaunis, ja siksi olisin monesti halunnut käydä siellä uimassa. Mutta kun tuntuu jotenkin hassulta uida nakuna, ja toisaalta sekin on jotenkin noloa, jos kaikki muut uivat nakuina ja vain itsellä on uimapuku. Miten tämänkin pulman nyt ratkaisisi? Vaikeeta on. :-D

      Poista
    2. Kiitos oikein paljon <3

      Haha, ei minusta ainakaan niin helpolla pääse ;) Rakastan blogiasi ja se onkin ainoa jota seurailen vakituisesti. Minusta on ihanaa seurata luontokuviasi ja kaikkia mielenkiintoisia reissuja uusiin "tutkimuskohteisiin" :) Tai sitten vain ihan tavallisia arkisia juttuja. Aina tulen iloiseksi kun huomaan uuden jutun! Täytyy varmaan kunnostautua ja jättää useammin merkki käynnistäni niin tiedät että täällä ollaan! :)

      Mahtavaa että sinulla on sama ongelma tuon uimahallin kanssa :D :D Voih. Ehkä sinne pitäisi mennä uikkarin kanssa ja sitten seurailla hetki vaivihkaa että missä asussa muut sinne uimaan siirtyvät? :D

      Poista
    3. Voi miten onnelliseksi tulinkaan kommentistasi. Kiitos sinulle, ihana ihminen. :-) Ja kiva, ettet ole luovuttanut lukemista niin helpolla, vaikka Kukkapillissä on ollut välillä pitkiäkin taukoja. Yritän nyt vähän ryhdistäytyä, ettei niin kamalan pitkiä taukoja tulisi (olikohan tämä uudenvuodenlupaus?).

      Hyvä ajatus seurailla, miten muut Yrjönkadulla toimivat! Tai sitten voisi myös kysyä esim. kassasta lipunmyyjältä, että millainen tapa täällä teillä yleensä on, uidaanko nakuna vai ei. Tosin kassa saattaisi vastata, että jokainen voi tehdä niin kuin haluaa, ja sitten olisi taas nollapisteessä. Eli ei muuta kuin tarkkailemaan, miten muut toimivat. :-)

      Poista
  9. Eihän sun kuvat ikinä rumia ole.En ole käynyt uimassa pitkään aikaan,kaapissa liian pienet bikkarit/uimapuvut...Olen täysin unohtanut nuottien ymmärtämisen,vaikka olen joskus niitä opetellut ja käynyt kitaratunneillakin jossa piti niitä ymmärtää..OIkein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa uutta vuotta, Jael!

      Mulla on semmoiset kirkuvanpunaiset bikinit, ja ihmettelen, mitä oikein olen ajatellut, kun olen semmoiset ostanut. Eihän niissä kehtaa mennä mihinkään, kun olen kuin kävelevä huutomerkki. Onneksi uimapuku on hillitymmän värinen. ;-D

      Kitaraa olisi hieno osata soittaa, mutta kitara tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömän vaikealta soittimelta. Kai sitäkin oppis soittamaan, jos tarpeeksi harjoittelisi...

      Poista
  10. Hienoa! Minä olen aina haaveillut soittamisesta, mutta en jaksa opetella mitään. Onneksi tässä talossa kaikki muut soittaa, niin saa vierestä kokea onnistumisen iloa:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiden onnistumisen ilo voi tuottaa melkein yhtä ison ilon kuin oma onnistuminenkin. Joskus isommankin!

      Poista
  11. Ihanaa lukea sun viihdyttäviä juttuja, kun näistä tulee aina niin hyvä olo. Hyvää uutta vuotta, toivottavasti jatkat kirjoittamista, vaikkakin sitten säännöllisen epäsäännöllisesti :)

    Minäkin inhoan uimahalleja ja löysinpä itseni eilen miettimästä, että pitäiskö sittenkin hankkia uimapuku monen vuoden jälkeen (eihän sitä voi biksuissa mennä), jotta voisi mennä joku päivä uimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Annika! Kommenttisi ilahdutti kovasti. ♥ Ihanaa alkanutta vuotta sinullekin!

      Minunkin piti hankkia uimapuku pari vuotta sitä varten, että rupean käymään uimassa. No onhan sillä uikkarilla käyttöä ollut – muutaman kerran. :-D Biksuissa ei tosiaan oikein kehtaa uimahalliin mennä, ja uimapuku vaikuttaa muutenkin bikinejä vakavammin otettavalta asulta. ;-)

      Poista
  12. Voihan vempula, onnea kosketinsoittimen ostosta! Mä haluaisin kanssa NIIIIIIIIIIIIN PAAAAAAALJOOOOON elvyttää mun soittoharrastuksen, se on asia, jota kaipaan tosi paljon mun elämään. Että saisin soittaa ite ja laulaa samalla. No, täällä kerrostalossa se menisi niin, että pitäs ostaa just joku sähköpiano ja soittaa kuulokkeiden kanssa ja unohtaa se laulaminen, mutta siksipä haaveilen omakotitalosta, johon toisin mun äidin vanhan pianon (josta käytiin iso tappelu, kun porukat muutti pienempään kämppään ja isä olis heittäny pianon veks, mutta mä olin ilmottanu, että sitä pitää säästää, että kun saan oman talon, niin se tulee sinne ja onneks äitee piti mun puolia ja piano on niillä säästössä) ja sitten soittelisin ihan tunteella siellä mun talossa päivät pääksytysten... En edes muista, montako vuotta siitä on kun oon viimeks soittanu. Enkä oo siis ikinä ollut mikään hyvä, että kehtaisin mihinkään mennä säestää ketään, mutta omaksi ilokseni osaan soittaa tarpeeks hyvin.

    Jee vielä sulle! :) Toivottavasti mullekin koittaa toi päivä joskus, kun mulla asuis soitin samassa talossa kuin mä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että meillä on soittamisen suhteen täsmälleen samanlaiset fiilikset. Mäkin olin kaivannut soittamista niin paljon, kun soittaminen on jotenkin niin koukuttavaa ja palkitsevaa. Muu maailma unohtuu ihan täysin, kun harjoittelee jotain kappaletta. Tuossa yhtenä iltanakin mun piti vain vähän aikaa istua soittimen edessä, ja siinä vierähtikin sitten pari tuntia, kun piti soittaa kappale “vielä yhden kerran”. Ja sitten kun kappale alkaa sujua tarpeeksi hyvin, niin musiikista alkaa nauttia niin, että siihen oikein eläytyy. :-) Mutta mikään hyvä soittaja minäkään en ole koskaan ollut, ja laulaa en osaa pätkääkään, mutta silti rakastan soittamista. Oon soittanut tähän asti vain kuulokkeet korvilla, kun pelkään, että naapurit häiriintyy, kun sama biisi lähtee aina vaan uudestaan. :-D

      Olen ihan varma, että se päivä tulee vielä, kun pääset soittimesi kanssa samaan taloon! :-)

      Näin muuten viime yönä unta, että sinä ja Rantis olitte mun luona kylässä, eikä mulla ollut teille mitään tarjottavaa. Pitäisköhän huolestua? :-D

      Poista
    2. Ahhahhaa, nauroin niin tolle viimeiselle kappaleelle. Mutta ei siitä kannata huolestua, sun pitää vaan etukäteen muistuttaa Rantista, että se leipasee ne tarjottavat meille kaikille ja ottaa ne mukaan :D

      Poista
  13. Hyvaa tata vuotta Satu ja vaikka paivityt vahan harvemmin valilla niin kylla sun teksteja jaksaa aina odottaa eli jatka omaan malliin! Me kaytiin viime kesana Suomessa uimahallissa, oli se aika hauskaa kun viime kerrasta oli kulunut varmaan 10 vuotta, hieman sekaisin me siella palloiltiin ja panikoitiin etta osataanko toimia, onneksi oli rauhallista ja hiljaista joten hyvin selvittiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta myös sinulle, Petra!

      Uimahallissa on kyllä pitkän tauon jälkeen aina oma harjoittelunsa. Nyt tuohon halliin, jossa kävin, oli tullut uudet rannekkeet, joilla mentiin portista sisään ja jotka toimivat myös pukukaappien avaimina. Niiden kanssa olikin ihmetteleminen. :-)

      Poista
  14. Feliz año nuevo amiga ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feliz año nuevo para ti también. ♥

      Poista