Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 8. syyskuuta 2014

Sammalet myllätyt

Satuinpa kuulemaan tässä taannoin, että metsässä on nyt erityisen paljon sieniä. Koska sienet ovat hyviä, ja niiden kerääminen on hauskaa, päätimme viettää eilen rattoisan sunnuntaipäivän sienimetsässä samoillen.

Eilen ei olisi kyllä mitenkään uskonut, että oli syyskuun seitsemäs päivä. Älkää nyt kivittäkö minua, mutta jos nyt ihan rehellinen olen, niin alan olla vähän kyllästynyt näihin lämpimiin päiviin. Auringonpaisteessa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta viileämpää saisi olla. Jos en olisi vielä aivan liian nuori saamaan vaihdevuosien oireita, väittäisin, että mummokymmenet ovat alkaneet, kun hikoiluttaa koko ajan niin kovasti.

Ilahduin muuten kovasti, kun törmäsin jokin aika sitten Ilta-Sanomissa juttuun meteopaatista eli sääherkästä ihmisestä. Olen reagoinut säähän aina todella voimakkaasti - ja valittanut asiasta blogissanikin jo useamman kerran. Sateisina, pilvisinä ja varsinkin sumuisina päivinä minut valtaa epämääräinen ahdistus, joka voi olla hyvinkin voimakasta. Tekisi mieli mennä vain peiton alle piiloon maailmaa siihen asti, kunnes aurinko taas näyttäytyy. Olen kuvitellut ahdistuksen syyn olevan jossakin muualla (lapsuudessa tietysti, koska sieltähän ne kaikki ongelmat juontavat), joten oli suuri helpotus, kun sain vaivalleni diagnoosin. (Kuka näitä diagnooseja muuten oikein keksii? Joku eläkkeelle jäänyt psykologi varmaan.)

Aurinko nousi tänäänkin.
Sieniretkelle lähtö muodostui hieman ongelmalliseksi sen takia, että en minä eikä sienikaverini tunne pääkaupunkiseudun metsiä lainkaan. Mihin ihmeeseen sitä osaisi lähteä sieneen? Näppäränä ihmisenä keksin, että Google tietäisi varmasti tämänkin, ja tiesihän se. Nokka kohti Pirttimäkeä! Minulla ei ollut kyllä aavistustakaan, missä moinen Pirttimäki mahtoi olla, mutta kännykkäkartasta sekin sitten selvisi.

Koska sienituntemukseni on tasolla kantarelli-kärpässieni, nappasin mukaani äitini vanhan sieniopasvihon. Olin löytänyt vihon joskus kaappeja siivotessani, ja olin ihmetellyt suuresti, miksi minulla oli äitini vanha sieniopas, kun en käy sienessäkään (muuta kuin joskus Itä-Suomessa, jossa on tarjolla henkistä tukea). Vihkonen on vuodelta yksi tai kaksi, ja sivut ovat jo aika kellastuneet ja repaleiset. Vihko alkaa kannustavasti sanoilla Lehmät sieniä syövät. Eivät ne ihmisten ravintoa ole, ja jatkuu seuraavasti: Sienten käytöstä ruuaksi kuulee yhä mitä mielettömämpiä väitteitä. Miljoonien markkojen arvoiset sienisaaliit jäävät yhä mätänemään metsiin, vaikka esimerkiksi viennille olisivat ovet avoinna Etelä-Eurooppaa myöten. Yleinen käsitys on, ettei sienillä ole mitään ravintoarvoa. Totta on, että kilo sieniä sisältää vain 300-400 kaloria, mutta mikä olisikaan tervetulleempi tieto vaikkapa laihduttajalle. Oikein asiallinen opas siis.

Matkalla Pirttimäkeen huomasimme, että muutama muukin oli päättänyt lähteä sienestämään. Jokainen tienpätkä, johon vain sai auton tungettua, oli jonkun sienestäjän miehittämä. Parhaassa tapauksessa autoja saattoi olla samassa ryppäässä kuusikin. Emme viitsineet jäädä samoille apajille, joten ajoimme Pirttimäen ohi, kunnes vastaan tuli ensimmäinen vapaa pysäköintimahdollisuus. Ämpärit käteen ja metsään! Pian kävi kuitenkin ilmi, että pyöriskelimme erään talon pihassa, joten kaasutimme pois paikalta. Ajoimme edemmäs ja tulimme Velskolaan - toinen paikka, jonka olemassaolosta en ollut tiennyt. Mietin, että kylläpä tätä Espoota riittää. Löysimme melko suuren parkkipaikan, jolla ei ollut yhtään autoa, joten lupaavalta näytti. Sienestäjät olivat saapuneet.

Metsä ei kuitenkaan näyttänyt oikein lupaavalta, eikä sieniäkään tuntunut löytynyt. Mutta sitten löysin yhden sienen, jonka satuin myös tunnistamaan: karvalaukku! Pudotin saaliin ylpeänä ämpärin pohjalle. Tästä se lähtisi!

Käykäähän kaivamassa suurennuslasit, jos ette muuten näe. Se ON sieni.
Muita sieniä ei kuitenkaan löytynyt, mikä tietysti harmitti. Kuulin, että parkkipaikalle ajoi toinenkin auto ja sen jälkeen vielä kolmaskin, ja minulle tuli kiire kiivetä ylös mäkeen, etteivät muut sienestäjät vain näkisi minua. Tulisivat vielä kyselemään, olinko löytänyt sieniä, ja minulla olisi ämpärin pohjalla vain yksi vaivainen karvarousku. Miten noloa!

Jäin vakoilemaan kukkulalle puiden taakse ja näin, kuinka sienestäjät menivät polkua pitkin toiseen suuntaan. Huokaisin helpotuksesta, mutta sitten tajusin, että päässäni käveltiin. Sain syyllisen kiinni, ja paha aavistukseni kävi toteen: hirvikärpänen! Hirvikärpäsiä oli paljon, ja ne tunkivat joka paikkaan - hiuksiin, sieniämpäriin ja kaula-aukosta sisään. Yritin sohia ja listiä niitä, mutta eihän niiltä lähtenyt nirri millään. Samassa hädässä tajusin myös, että sienikaverini oli hävinnyt näkyvistä ajat sitten, ja minulle tuli kiire lähteä etsimään häntä. Lähdin laskeutumaan kukkulalta, mutta arvioin pudotuksen väärin: jalkani lipesi kostealla sammalikolla, ja tulin kierien rinnettä alas. Oksat rymisivät siihen malliin kuin metsässä olisi loikannut isompikin hirvi. Iskin polveni johonkin - tietenkin sen saman, joka on kipuillut jo ennestäänkin - ja vaatteetkin likaantuivat, mutta suurimmat kolhut sai kuitenkin ylpeyteni. Onneksi kukaan ei ollut sentään näkemässä v-tyylin alastuloani. Jonkin ajan kuluttua tajusin vilkaista ämpäriini ja huomasin sen olevan tyhjän. Se ainoakin sieni oli pudonnut kyydistä.

Sienikaveri löytyi onneksi kännykän päästä, ja kun hänenkään saaliinsa ei ollut erityisen mairitteleva, ehdotin, että mitä jos lähdettäisiinkin Espoon Keskuspuistoon. Siellä olisi ainakin metsällä kokoa. Riittävä koko on todettu ihan omakohtaisesti useammankin kerran, sillä Keskuspuiston-lenkkeilyni on päättynyt melkein joka kerta eksymiseen. Olin alun perinkin ajatellut, että voisimme mennä sienestämään Keskuspuistoon, mutta olin hylännyt ajatuksen, kun olin ajatellut Keskuspuiston olevan niin keskeisellä paikalla, ettei siellä mitään sieniä enää olisi. Nyt tuttu Keskuspuisto alkoi tuntui kuitenkin oikein miellyttävältä vaihtoehdolta.

Kun pääsimme Velskolan metsästä ulos parkkipaikalle, totesimme, että meidän jälkeemme tulleilla oli tainnut olla vähän kiire metsään: heiltä oli jäänyt auton takaovi auki. Kuinka joku oli saattanut unohtaa autonsa oven selkosen selälleen?


Emme osanneet tehdä asialle mitään, ja lähdimmekin hetken ihmettelyn jälkeen menemään. Parkkipaikalta pois kurvatessamme huomasimme parkkipaikan laidalla ison kyltin, jossa ilmoitettiin parkkipaikan olevan yksityisaluetta: pysäköinti oli 60 euron sakon uhalla kielletty.

Keskuspuistossa olin viisastunut vahingosta sen verran, että päätin ottaa mukaani vain muovipussin. Hetken samoiltuamme tapahtui ihme: löytyi ensin yksi karvalaukku, sitten toinen ja kolmas. Saimme karvalaukkuja ja kangassieniä lopulta niin paljon, että ämpäri tuli melkein täyteen. Reissu ei ollutkaan loppujen lopuksi mikään turha, ja taas tuli todistettua sekin, että on ihan turha lähteä metsää edemmäs sieneen. Kaiken lisäksi Keskuspuistossa ei ollut ensimmäistäkään hirvikärpästä!

Metsässä näkyi muutama muukin sienestäjä, ja nyt ei sentään tarvinnut piiloutua, kun oli saalista, mitä esitellä. Sain leikkiä sieniasiantuntijaakin, kun törmäsimme pariskuntaan, joka oli vain ottamassa valokuvia sienistä. Pariskunta ei kuulemma uskaltanut kerätä sieniä, kun ei tuntenut niitä, ja nainen olikin kovin kiinnostunut saaliistamme ja siitä, mitä olimme löytäneet. Kun hän kuuli meidän löytäneen karvarouskuja, hän halusi nähdä, miltä karvarousku oikein näytti, ja minähän mieluusti esittelin. Tunnustin toki, että en ollut minäkään mikään sieniasiantuntija, mutta kannustavasti selostin, että karvarousku on sellainen sieni, mitä aloittelijakin voi kerätä, kun "tässä on nämä karvat, joista ei voi erehtyä".

Älkääkä nyt vain sanoko, että tämä ei olekaan karvarousku!
Kohtasin metsässä myös epämieluisan näyn. Maastossa liikkui jokin nauhamainen otus, ja pian äkkäsin sahalaitaisen kuvion sen selässä. Kyy! Mitä kyy metsässä tekee - eivätkö ne paistattele päivää vain kallioilla? Ei tänne saa tulla sienestäjiä säikyttelemään! Oikeasti en kuitenkaan osannut edes säikähtää, kun ensimmäinen ajatukseni oli, että käärmeestä piti saada kuva. Varmasti karhun kohdatessanikin ajattelisin ensimmäiseksi, että nyt äkkiä kamera esille. (Tähän kohtaan piti tulla kyyn kuva, mutta en saanut kuvaa millään ladattua, vaikka kuinka yritin. Joudutte siis luottamaan sanaani. Kuva ei tosin ollutkaan mikään erityisen onnistunut, joten tämä ei ole mikään maailmanloppu.)

Yhteenvetona voisin sanoa, että oli oikein kannattava ja mukava sienestysreissu. Lähtisin kyllä toistekin. Siitäkin huolimatta, että löysin vielä illalla päästäni yhden hirvikärpäsen.

28 kommenttia:

  1. Ääk kyy! Onneksi ei ehtinyt purra.
    Sympasiteeraan tuon lämmin sää-herkkyyden kanssa.Olen niin kyllästynyt helteisiin,mutta täällä sitä vielä riittää pitkään.
    Ja hyvä sienisaaliskin löytyi:) mitäs teit niistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se kyy ei ollut mitenkään puremishaluinen. Lähti vain luikertelemaan karkuun, ja minä laukkasin perässä kameran kanssa. :-D

      Täällä meillähän ei ole edes mitään helteitä, mutta silti on minulle liian lämmintä. Näin ei tietystikään saisi sanoa, koska kohta tulee talvi ja kesästä pitäisi nauttia viimeiseen asti.

      Annoin oman saaliinikin sienikaverille, kun en oikein tiennyt, kuinka karvarouskuja olisi hyvä valmistaa. (Kaveri tekee suolasieniä.) Kantarelleja olisin mieluusti ottanut itsekin, kun ne ovat niin helppoja, mutta niitä ei löytynyt – edes yhtä. Tatitkin ovat vissiin aika helppoja, mutta niitä en tunne lainkaan.

      Poista
  2. On se karvarousku, tuo tuossa kuvassa:)
    Kyyt, eikö ne jo mene kylmää piiloon jonnekin, kauas mielellään, hyi!
    Vedet silmissä nauroin sienireissunne käänteitä. Anteeksi, mutta oli pakko, kun meillä mies kantaa herkkutatteja ja kanttarelleja korikaupalla tuosta muutaman sadan metrin päästä. Hän muuten opiskeli aikoinaan Helsingissä ja kävi jo silloin sienessä paljon, Nuuksiossa. Vinkkinä vaan. Siellä käy nytkin kummipojan perhe, joka asuu siinä Espoossa lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kommenttisi tuli kahteen kertaan – taitaa blogger taas temppuilla. Poistin sen jälkimmäisen.

      No hyvä että tuli nyt todettua ihan asiantuntijan suusta, että tuo on todellakin karvarousku. :-) Kun en ole sataprosenttisen varma enää mistään, kun on olemassa vale-sitä ja vale-tätä, jopa valekantarelleja.

      Vähän jähmeessä se kyy tuntui tosiaan olevan. Ei ollut kovin vauhdikasta sen meno, kun tällainen sienestäjäkin pysyi hyvin sen perässä. Pakeni lopulta kannon alle koloon. Taisi se säikähtää enemmän minua kuin minä sitä.

      Teillä se sienestäminen on helppoa. :-) Täällä pitää ensin etsiä sienestyspaikat internetistä ja sitten paikantaa sienet satelliitilla. :-D

      Minäkin olen kuullut, että Nuuksio on suosittu sienipaikka, mutta sinne ei viitsitty lähteä, kun se on niin kaukana. Vaikka tulihan sitä ajelua jo tuostakin. :-)

      Poista
  3. Minä olen aina tykännyt olla sienimetsällä, mutta INHOAN sieniä. Hyi. No, tänä vuonna ei ole ehtinyt mihinkään metsään. Ei mustikka, puolukka, sieni eikä karpalo. Ehkä sitten ensi vuonna. Mutta olipa komea tuo ensimmäinen kuva, eikä muissakaan ole valittamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkelikaan ei tykkää sienistä, kun ne ovat hänen mielestään hometta (englanniksi “fungus”). Koska en ole osannut selittää sienen olemusta ukkelille sen tarkemmin, sienet tuppaavat jäädä häneltä syömättä. Herkkusieniä tuo kyllä syö ja kantarellejakin, mutta ei mitenkään riemusta kiljuen niitäkään.

      Ensi vuonna otat sitten vahingon takaisin ja keräät kaikkea mahdollista varastot täyteen. :-)

      Poista
  4. Musta ei ainakaan oo apua sienien tunnistamisessa... kärpässieni taitaakin olla ainoa tietämäni sienilajike :D

    Olisin muuten voinut antaa sulle lainaksi kuvamateriaalia käärmeestä! Nappasin eilen tän kuvan: http://instagram.com/p/sskUWhjAeZ/

    Oisit voinut vielä pullistella päästäneesi sen päiviltä! :D Joku oli meinaan ystävällisesti tappanut sen meidän portinpieleen.. mutta minnekkäs tämän pää on kadonnut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen joskus tuntenut sieniä enemmänkin (ainakin kaksi tai kolme lajiketta :-D), mutta muisti on päässyt vähän rapistumaan, kun en ole käynyt metsässä verestämässä sitä.

      No tuo olisi melkein voinut mennäkin kyykäärmeestä! Iljettävä otus. Ja vielä tapettu portinpieleenkin... :-O

      Poista
  5. Hehee, sun kertomukset on niin hauskoja kun niihin voi kunnolla eläytyä ja näin sielunisilmissä alastulot ja muut :D Ajatus hirvikärpäsistä saa kyllä pitämään mut mustikka- ja sienimetsästä kaukana. Tyydyn tähän Helsingin Keskuspuistoon (ja lenkkeilyyn), josta tosin ei kannata niitä syötäviä keräillä alueelta löytyvien korkeiden lyijypitoisuuksien vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-)

      Hirvikärpäset vievät multakin halut käydä metsässä. Hyttyset ja paarmat vielä jotenkin menettelevät, mutta hirvikärpäset ovat ihan hirveitä, kun ne kaivautuvat hiuksiinkin. Heti alkoi päätä kutittaa, kun vain ajattelinkin hirvikärpäsiä. :-D

      Mä en ole vielä koskaan käynyt Helsingin Keskuspuistossa, mutta ehkä sekin päivä vielä joskus koittaa. :-)

      Poista
  6. Olipa taas hauskasti kerrottu juttu, nauroin vedet silmissä, vaikka ei se alas kieriminen varmasti tapahtumahetkellä sinua naurattanut. Kävin viikko sitten sienestämässä monen tunnin reissun, saalista tuli, mutta muuten reissusta seurasi enemmän harmia kuin hyvää. Vasen polvitaive ja polvi ärtyi ( vanha vaiva) niin pahasti että koko polvi ja pohje on nyt turvonnut nilkkaan asti. Jalka on kuin puupökkelö eikä sillä päse säällisesti kävelemään. Ai että ärsyttää, en kestä ollenkaan mitään vaivoja, kun yleensä en sairastele koskaan. Anteksi, meni ihan valittamisteksi koko kommentti :(
    Ja joo, karvarouskuista saa hyviä suolasieniä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierimishetkellä ei tosiaan naurattanut, kun pelästyin, että polveen sattui pahemminkin. Mutta sitten kun huomasin, että eihän tässä juuri kuinkaan käynyt, niin harmitti vain se kadonnut sieni. :-D

      No voi harmi, tulipa sinulle sienireissusta harmillisia seuraamuksia. :-( Polvivaivat ovat todella ikäviä, kun kipeällä polvella ei paljon liikuta – ei varsinkaan, jos jalka on noin pahasti kipeä ja turvonnut. Toivottavasti vaivasi paranee pian. Lähetän kovasti sympatiaa sinulle!

      Poista
  7. Mussa ei ole kylla meteopaatin vikaa, en ikina ymmarra miksi toisia kiinnostaa lampöasteet tai saatiedotukset, kesa tai talvi, lamminta tai kylmaa, ihan sama. En ikina muista mainita jonkun maan plussapuoliksi tai miinukseksi ilmastoa, ihan sama :)

    Kavin pari vuotta sitten viimeeksi sienessa kaverin kanssa Suomessa, saatiin sieniakin mutta kuljin kylla tiiviisti kaverin peesissa silla en tunnista enaa sienia vaikka niista hulluna tykkaankin, en muutenkaan tykannyt olla siella pöheikössa silla olin varma etta kohta jostain tulee karhu tai vahintaan joku pienempi örkki. Sanon aina etta mulla on ikava Suomen metsia mutta todellisuudessa en halua sinne menna...

    Teilla oli oikein seikkailuretki, kylla taas nauratti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olisin mieluusti tuommoinen ihminen, johon sää ei vaikuta millään lailla. Meidän äiti on kanssa sellainen, että sillä on hankaluuksia saada itsensä aktivoitua pilvisinä tai sateisina päivinä, joten olisikohan tämäkin sitten perinnöllistä. Siedätyshoito ei tähän vaivaan ainakaan auta; sitä on kyllä tullut täällä Suomessa kokeiltua. :-)

      Tunnistan hyvin haluttomuutesi mennä metsään, sillä olin itse ennen ihan samanlainen. Metsä pelotti minua, ellei se nyt sitten ollut joku pieni metsäläntti jonkun takapihalla. En olisi ikinä uskaltanut mennä mihinkään synkkään metsään yksinäni, eikä mulla ollut edes mitään haluja mennäkään sinne. En tiedä, mitä nyt on tapahtunut, kun metsässä onkin yllättäen ihan kivaa. :-)

      Poista
  8. Minulla on ihan oikeasti ikava Suomen metsia ja niiden satoa. Yleensa niista kesaisin nautinkin, mutta tana vuonna jai valiin.

    Hirvikarpaset ovat kaameita. Niista on muutama muukin bloggaaja juuri valittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen metsät ovat varmaankin aika ainutlaatuisia satoineen kaikkineen. Vähän harmitti, kun en tänä vuonna voinut oikein kerätä marjoja, kun pakastin oli niin täynnä jo ennestäänkin.

      Poista
  9. Hyvä sienisaalis! Ja onneksi et satuttanut itseäsi pahemmin siinä alaskierintä operaatiossa. En ole itse ollut vuosiin sienestämässä, mutta joka syksy tekisi mieli ja olen jopa harkinnut. Sieniä tunnistan muutaman - ei ole kummoiset meikäläisenkään tunnistustaidot, mutta ne pesee mennen tullen olemattoman suuntavaistoni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monena vuonna olen minäkin sienestämistä harkinnut, mutta ei ole tullut lähdettyä, ennen kuin nyt, kun sain kaverin. Nyt saattaisin uskaltaa mennä jopa yksinäni sieneen, mutta eipä taida aika riittää moniin sienestysreissuihin.

      Sienimetsälle, hopi hopi - sienessä on kivaa! :-) Jaa, mutta näytkin olevan juuri paraikaa Islannissa. No siellä ei ehkä kannata yrittää sienestää. ;-)

      Poista
  10. Sienten arvostamisesta saadaan kiittää meitä karjalaisia (kröhöm, aivan kuin minä, evakkojen jälkeläinen, muka jotenkin ansaitsisin tästä kiitosta), länsisuomalaisethan ne noita "lehmän ruokaa" -ylenkatseleimoja sieniin jättivät ;-) Äitini ja isoäitini ovat kumpikin oikeita sienestäjämestareita, eikä äitini lähde metsään ilman avaruuspukua ja hupaisaa hirvikärpäsverkkopäähinettä. itse en yleensä sienten mausta niin perusta mutta popsisin kyllä vaikka kuinka mainittujen sukulaisten sieni-perunasalaattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoinen avaruuspuku ja hirvikärpäspäähine olisivat kyllä tosi kätevät metsässä. Hankin semmoiset ehkä sitten, kun rupean ahkeraksi sienestäjäksi. ;-)

      Sienet sopivat muuten hyvin intialaisiin ruokiinkin. Olen tehnyt menestyksellisesti oikein hyvää intialaista ruokaa kantarelleistakin. :-)

      Poista
  11. Kiitos kuule tuhannesti tosta meteopaatti-linkistä. Mää oon just semmonen.

    Matalapaineisella kelillä olen itsekin oikein kaikkien matalapaineiden äiti. Huoh. Ei oo yhtään kivaa, mutta vaikka kuinka koitan muka piristyä, ei kertakaikkiaan huvita mikään ja koko maailma tuntuu olevan mua vastaan.

    PS. Harmi homma se liukastuminen, mutta ainakin sitä olis voinu käyttää selitykseksi, jos olis joutunut palaamaan kotiin ämpäri tyhjänä. "Kyllä mulla muuten olis sieniä, mutta kun se ämpäri kaatui, kun...."

    Kyykäärmeistä mulla on yliannostus lapsuusvuosilta, joten en halua tavata enää yhtään yksilöä. En valitettavasti keksi niistä mitään hyvää sanottavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyi toinenkin meteopaatti, vaikka meteopaattina olo ei ole kyllä yhtään kivaa. :-( Myydäänköhän missään sellaisia laseja, jotka päässä ilma näyttäisi aina aurinkoiselta? :-D

      Mä vähän luulen, että kukaan ei olisi uskonut mun selitystä, jos olisin sanonut sieniämpärin kaatuneen. Äitikin oli kovin ihmeissään, että olimme ylipäänsä löytäneet jotain (ja vielä niin paljon). Että kova on luotto meikäläisen sienestystaitoihin.

      Ei ole mullakaan mitään hyvää sanottavaa kyistä. Vaikka kai niilläkin jokin tehtävä täällä maailmassa on.

      Poista
  12. Mä jo mietin, että miksi menitte Pirttimäkeen kun Espoon keskuspuistostakin löytyy sieniä. Itse pidän sienistä, mutta vatsani ei ole samaa mieltä kanssani vaan hylkii niitä, joten sienestäminen on jäänyt melko vähälle.

    Aikoinaan kuljin Espoon keskuspuiston läpi töihin ja kyllä niitä käärmeitä kesällä vilisti jatkuvasti. Pyörällä oli välillä vaikea väistellä ilman, että olisi itse ojaan kaatunut. Itse on pidä käärmeistä ja ajoittain niitä meidän mökilläkin esiintyy, mutta puolisoni mielestä ne kuuluvat luontoon ja sitten niitä kuljetellaan pois mökin ympäristöstä. Yhtenä kesäyönä neljän aikaan järjestettiin käärmen metsästystalkoot ja sitten viemään kolmen kilometrin päähän tontista. Voiko mielenkiintoisempaa hommaa mökillä olla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tarvitse toistamiseen mennä Pirttimäkeen – vaikka nyt tietäisinkin missä se on. :-) Mutta tulipahan katseltua vähän Espoota siinä samalla.

      Onpas teillä ollut mökkiaktiviteetit! :-D Tuon jälkeen halonhakkuu ja mölkyn pelaaminen kuulostavat aika tylsiltä.

      Poista
  13. No mutta! Tässähän meinasi tosikoltakin päästä hymy! Onneksi kukaan ei nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä taidat olla kyllä aika kaukana tosikosta!

      Poista
  14. Sinulla on tuo kertomisen lahja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana aloitus päivälle. :-) Kiitos kaunis!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3