Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Bollywood-elokuvien maassa

Tästä blogista ei ole tulossa mikään Hyderabadin matkailumainos, vaikka siltä ehkä uhkaavasti näyttääkin. Smiley Vieraan kanssa on vain tullut kierrettyä Hyderabadia, ja kun en ehdi muuta kirjoittelemaan, laittelen edes kuvia käymistämme paikoista. Tämä onkin sitten viimeinen postaus lajiaan, sillä tiistaina suunnistamme kohti Goaa, jossa viivymme viikon verran. Seuraavaksi on siis luultavasti tulossa (toivottavasti myönteistä) asiaa Goasta.

Tällä kertaa kävimme Hyderabadin laidalla sijaitsevassa Ramoji Film Cityssä, joka on suurin elokuvastudio maailmassa. Studio on kooltaan 674 hehtaaria, ja ennätys on rekisteröity oikein Guinnessin ennätysten kirjaankin, joten se ei ole pelkästään suuruudenhullujen hyderabadilaisten keksintö. Olen käynyt Ramojissa kerran aikaisemmin, vuonna 2005, mutta en muistanut puistosta oikein mitään. Sen kuitenkin muistin, etten tuolloin pitänyt filmistudion bussikierroksesta, kun minusta tuntui, ettei sen aikana ehtinyt nähdä kunnolla oikein mitään tai saada edes kuvia. Siksi ajattelinkin, että voisimme tällä kertaa katsella aluetta kävellen, mikä osoittautui hyvin pian huonoksi ajatukseksi: lämpötila hipoi 38 astetta, oli tukahduttavan kuuma, eikä minun polvenikaan oikein tykännyt rappujen kapuamisesta tai muustakaan kävelystä, vaikka olin varannut jalkaani oikein lenkkarit.

Jaksoimme katsella kävellen vain hieman Villiä länttä ja lähintä puutarhaa (Leg Garden).



Lopulta oli pakko antaa periksi, kääntyä takaisin lähtöpisteeseen ja lähteä bussikierrokselle.

Ensimmäinen bussikyyti täytyi ottaa jo Ramojin portilta itse filmistudioon, joka oli ainakin viiden kilometrin päässä portista ja pysäköintialueesta. 


Varsinainen bussikierros alueella tehtiin punaisella avobussilla, ja mukaan tuli opas, joka esitteli (käsittämättömällä englannilla) kaikki tärkeimmät kohteet.


Ajoimme läpi erilaisten rakennusten julkisivujen, joita voitiin muuntaa tarpeen mukaan.



Asutusalueet olivat varsin aidon näköisiä.




Alueella oli myös jättimäinen metallikehikko, jota käytetään kerrostalolavasteena ja joka voidaan lavastaa ulkoapäin vaaditun näköiseksi.



Kaikkein eniten olin odottanut näkeväni lentokentän, eikä riemullani ollut rajoja, kun pääsimme kurkistamaan sisään lentokentälle ja vielä oikein lentokoneeseenkin!






Pääsimme kurkistamaan sisään myös palatsin lavasteisiin, joita en muista viime kerralta ollenkaan.





Rautatieasema muuntuu tarpeen mukaan eri kaupunkien rautatieasemiksi: jos tarvitaan Kalkutan rautatieaseman lavastetta, asemakyltti vaihdetaan Kalkutan kyltiksi, jos taas Warangalin aseman lavastetta, vaihdetaan Warangalin kyltti ja niin edelleen.



Ramojissa on myös paljon kauniita puutarhoja ja kasveja.









Kripalun luolat olivat nekin mielenkiintoiset, enkä muista niitäkään aiemmalta käynniltä.





Olemme aika lailla kuitteja, sillä Ramojissa meni koko päivä, ja kuumuuskin oli omiaan uuvuttamaan meidät aika lailla totaalisesti. Nyt pitää kerätä energiaa huomista varten, sillä huomenna pitäisi jaksaa valmistautua Goan matkaan. Lähetän täältä lämpöasteita sinne Suomen suuntaan (ja muuallekin, missä tarvitaan lisää lämpöä) ja toivottelen taas mukavaa alkavaa viikkoa. Smiley

32 kommenttia:

  1. ONpa upea vierailupaikka! Muistan että aiemminkin olet jotain kirjoittanut Bollywoodista. Tuo jännä patsas,missä iso alakroppa ja pieni yläkroppa on aika mielenkiiintoinen! Ja viimeisessä kuvassa niin nätti asu tytöllä.Aiemmin intialaiset leffat olivat täällä niin suosittuja että Jaffassa oli ihan oma leffateatterikin intialaisille leffoille,mutta ei ole enään.Mahtavaa Goan matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael. :-) Oletkin vaihtanut nimimerkkiä. :-)

      Ovatpa Bollywood-filmit olleet siellä suosittuja, kun on ollut oikein oma teatterikin!

      Poista
  2. Ei haittaa vaikka tulisikin valilla matkailumainontaa :) Paikka on minulle ihan vieras niin kaikki kiinnostaa. Sulla on ihana tunika paalla kuvassa ja tosi mielenkiintoine paikka, olisin ollut ihan pahkinöina myös tuosta lentokentta ja -kone vierailusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Farkkujen – jotka ovat vielä lemppifarkkuni – kanssa kävi kyllä vähän huonosti, kun ratkesivat persuksista. Olisi kannattanut syödä edellisen illan buffassa ehkä vähän vähemmän. :-D

      Poista
  3. Aivan mahtava postaus jälleen!!!
    - lisää vaan samanlaista
    Jään odottelemaan Goan postausta, katotaan oletteko kulkeneet samoissa paikoissa kuin me :)
    Hyvää matkaa Goalle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan nyt, miten jaksamme liikuskella Goassa, vai jämähdämmekö ihan kokonaan uima-altaalle tai muuta vastaavaa. ;-)

      Poista
  4. Olipas siinä kierros! Luolista olisi ollut kiinnostava kuulla lisää, mutta ymmärrän, että olet poikki. Onnistunutta matkaa Goalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo luolat olivat ihan siellä kierroksen loppupäässä, eikä siinä vaiheessa ollut oikein enää energiaa ottaa selvää luolien tarinasta. Jäi siis epäselväksi, olivatko nekin jonkinlainen elokuvalavaste vai ihan vain luonnon oma nähtävyys.

      Toivon minäkin onnistunutta matkaa. :-)

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoinen vierailupaikka. Vieraskin varmasti tykkäsi. Mukavaa lomaa teille ja lämpöasteita otetaan mielellään vastaan. Auton lämpömittari näytti nollaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieras kyllä tykkäsi, vaikka vähän väsyneitä oltiinkin. :-) Toivottavasti lämpöasteet saapuvat perille! Täältä kyllä joutaisi muutama aste pois.

      Poista
  6. Minustakin olisi ollut mielenkiintoista vierailla tuolla. Kiva kun päästiin siivellä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On pitänyt käydä tuolla monen monta kertaa, mutta aina se vain on jäänyt. Onneksi nyt tuli mentyä. :-)

      Poista
  7. Herätit halun nähdä leffoja joissa seikkaillaan noissa historiallisissa lavasteissa... Enkä ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi että niin, jonkun jättifilmistudion alueellahan nuo lentokenttä-, rautatie- ja kukkatarhakohtaukset tietenkin on kuvattu. Täytyypä ottaa puheeksi lasten kanssa kun niin monta kertaa ollaan mietitty että onpas varmaan epistä kun paikat pitää aina tyhjentää jonkun filmin kuvausten takia, pääpari vaatii vain itselleen ylikansoitetun Intian kauneimmat kohdat ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opas mainitsi leffoja, joita on tehty missäkin lavasteissa, mutta valitettavasti ne meni minulta ihan ohi. :-(

      Kyllä varmaan (suuri?) osa kuvauksista onkin tehty ihan aidoilla paikoilla. Mietin sitäkin, että onkohan jotenkin hienompaa kuvata elokuvia aidoilla paikoilla kuin tuollaisissa studioissa, joissa on kuvattu paljon muitakin elokuvia. Tosin noita lavasteita voidaan muuttaa mielen mukaan, joten ne varmaan ovat aika erinäköisiä eri elokuvissa. Opas kertoi sellaistakin, että puutarhakohtausten kukkaistutukset voidaan vaihtaa sen mukaan, mikä sopii esimerkiksi näyttelijättären sarin väriin. :-)

      Poista
  8. Olipas mukava ja mielenkiintoinen postaus!

    Minulla on salaisena haaveena päästä joksikin 'crowd-memberiksi' tai tyhmäksi turistiksi Bollywood-leffaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi minustakin kivaa! Minua tuli kerran eräs elokuvatuottaja (vai oliko se ohjaaja?) pyytämään paikallisessa food courtissa Bollywood-leffaan, mutta (tyhmänä) kieltäydyin. :-D

      Poista
    2. Seuraavalla kerralla menet sitten mukaan, ja tietenkin bloggaat kokemuksesta!

      Poista
    3. Hih, ihan varmasti bloggaan, jos tilaisuus vielä tulee. Leffassa voisi päänäyttelijänä ihana Siddharth, ja minä olisin tietenkin sitten se vastanäyttelijä enkä mikään venäläinen siivooja. :-D

      Poista
    4. Mutta sehän vasta tunteita ja kyyneleitä kirvoittaisi, kun venäläinen siivooja saisikin lopussa unelmien poikamiehen against all odds - ja musiikki raikaa!

      PS. Postasin juuri kirjasta, josta voisit tykätä, käy kurkkamassa!

      Poista
    5. Hih, totta. :-)

      Täytyy tulla heti kurkkaamaan kirjaasi! Pahoittelen, että olen näin myöhässä!

      Poista
  9. Ja taas tuli ikävä sinne! Käytiin tuolla Ramojissa silloin ja se oli kyllä hieno kokemus. Minä en myöskään ymmärtänyt englantia, jota bussikuski puhui..:). Se eka matka sieltä portilta sinne puistoon oli ihan järkyttävä ja jäi hyvin muistiin... Se bussi oli ihan kauhessa kunnossa ja piti kamalaa ääntä ja tie oli mutkikas ja kanoja juoksi tielle ja bussi ei meinannut jaksaa eteenpäin. Siellä haisi kanankakalle ja ihmisten tavarat sinkoilivat bussissa ja kaikki tuijotti meitä ainoita valkoihoisia.

    Minusta on myös tuollainen reward-kuva otettuna ja koko meidän perheestä myös! Noissa palatsin saleissa ei istunut silloin kukaan. Ne oli kyllä aika hienoja, kun niitä oli monen värisiä. Lentokoneessa me ei päästy käymään, olikohan sitä edes silloin?

    Pääsittekö tekin kaikkien jonojen ohi siellä? Me taidettiin silloin olla ainoat vaaleaihoiset siellä, joten pääsimme joka paikkaan jonottamatta ja ihmiset halusivat kuvaan meidän kanssamme. Siellä oli myös yksi aivan ihana puisto, jossa pensaat oli leikattu eri eläinten muotoisiksi.

    Kuuma siellä oli myös, koska se oli muistaakseni ainut kerta, kun iho koko puolen vuoden aikana Intiassa paloi. Juoda piti koko ajan ja jäätelö suli muutamassa sekunnissa käsille:). Vaihtaisin sen lämpötilan silti tähän pakkaseen kuitenkin heti:).

    Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se eka bussimatka oli tosiaan aika mielenkiintoinen kokemus. :-D Kuski latasi kännykkää jollakin ihmevirityksellä ties mistä ja joi vettä pulloista, joita oli kuskin penkin vieressä vanhassa maalipurkissa. Meitäkin varmaan tuijotettiin, mutta en kiinnittänyt asiaan huomiota. :-D Kanankakan haju oli yhdessä kohdassa aika huumaava, kun siinä ihan tien vieressä oli kanafarmi. :-)

      Jonoja tuolla ei ollut lainkaan, mikä oli aika ihme, kun oli sunnuntai. Oli ehkä liian kuuma päivä tai jotain, kun siellä oli niin väljää. Täällä oli myös yksi juhlapäivä silloin, ja sekin ehkä sai ihmiset pysymään kotona tai ainakin poissa Ramojista.

      Minusta tuo bussikierros Ramojin sisällä oli muuttunut tosi paljon sitten viime kerran (ukkeli kyllä väitti, että se oli ihan samanlainen kuin viimeksikin) ja ihan hyvin voi olla, että sitä lentokonetta ei silloin edes ollut siellä, kun te kävitte Ramojissa, tai ehkä sinne ei vain päästetty ihmisiä sisälle. Silloin viimeksi näin minäkin lentokentän vain ulkopuolelta, ja siksi olinkin nyt niin onnessani, kun päästiin oikein sisällekin. :-)

      Muistin ne eläinten muotoon leikatut pensaat viime kerrasta, mutta nyt emme nähneet niitä lainkaan. :-(

      Poista
  10. Kiitos taas Hippu ihanista kirjoituksista. Olen lukenut kyllä kaikki, mutta en ole ehtinyt kommentoimaan, kun yritän istua koneella kotona vähemmän nykyään ja tabilla kirjoittaminen on niin hankalaa.

    Hih, ehdit tulla Goasta pois ennen kun me rantaudumme mieheni kanssa sinne. Viikon päästä ollaan parhaillaan matkalla Mumbaihin ja sunnuntaina menemme Goaan. Odotan lomaa niin innokkaasti pimeän ja työntäyteisen talven jälkeen!

    Ihanaa reissua!
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Simran. :-) Ei haittaa mitään, vaikka ei aina ehtisi kommentoimaankaan, vaikka kommentti lämmittää mieltä aina. <3

      Ihanaa matkaa teille! Varaahan hellehattu mukaan, sillä Goassa oli aika kuuma. ;-)

      Poista
  11. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta paikalta! Olen jo melkein kymmenen vuoden ajan pitänyt erään kaverin kanssa päällä Bollywood-leffaperinnettä, jonka mukaisesti olemme käyneet joka syksy katsomassa yhden elokuvan Helsingin leffafestareilla. (Viime syksy nyt jäi väliin...) Ovat olleet melkein poikkeuksetta minun mieleeni: juoni on ihan päätön, mutta hienoja lavasteita ja pukuja, jossain vaiheessa Shah Rukh Khan itkee, ja lopulta kaikille jää hyvä mieli.

    Hyvää Goan reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava perinne teillä!

      Minä katson Bolly-(tai edes Tolly-)wood leffoja tosi harvoin, kun täkäläiset elokuvat ovat minusta aina ylipitkiä, ja minulla keskittyminen herpaantuu yleensä ennemmin tai myöhemmin. Kaksi tuntia on minusta maksimiraja elokuvan pituudelle, ja siinäkin on jo vähän liikaa. :-)

      Poista
  12. Leg Garden, heh. Minusta olisi kiva päästä katsomaan mitä tahansa elokuvastudiota, niin uskomattomia feikkijuttuja kun niissä yleensä on. Vielä kun näkisi miten tekevät niitä huikeita katastrofikohtauksia, vaikka onhan niitä telkussa nähnyt, mutta ei jotenkin tunnu samalta. Mutta juu, ne lämpöasteet saat pitää siellä, älä missään nimessä niitä tänne lähetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leg Garden oli kyllä aika hupaisa ja harhaanjohtava nimitys, kun kartassa puutarhan nimen nähtyäni oletin siellä olevan enemmänkin jalkoja. Ei sitten ollut kuin nuo yhdet, mikä pettymys. :-D

      Minustakin olisi tosi kiva päästä näkemään elokuvakohtausten tekoa, vaikka luulen, että se taitaisi olla enimmäkseen aika tylsää odottelua.

      Lupaan pyhästi olla laittamatta ainuttakaan lämpöastetta sinnepäin. :-D

      Poista
  13. Olemme tulleet Intiaan perinteisesti aina noin viikkoa myöhemmin ja lämpötilat ovat olleet kuumempia eli tämän kertaiset lämpötilat ovat olleet ihan yes :).
    Mun mies on käynyt Goassa ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten. Silloin Calangutessa oli vain pari majapaikkaa ja huonemajoitusta perheiden kodeissa. Minä olen käynyt ekan kerran Goassa 22 vuotta sitten. Silloin Calangute oli turistirysä. Me majoitumme silloin Bagaan, joka oli "kaukana kaikesta hullunmyllystä" vain kourallinen hotelleja ja ravintoloita. Se oli ainoa kerta kun makailimme Bagan rannalla. Nykyään Candolim-Calangute-Baga on yhtä sirkusta ja kanariansaaria. Nykyään majoitumme näiden alueiden ulkopuolella pienissä perhehotelleissa ja käymme joko etelän tai pohjoisen rannoilla. Pari vuotta sitten "jouduimme pakottavista syistä" majoittumaan hotellissa, jossa oli intialaisia konferenssiporukoita. Yöks! Ja tällä reissulla pysähdyimme hotellissa, jossa majoittuu bussiryhmiä naapurimaakunnista. Melko hupaisaa oli istua kahvilla ravintolassa, jossa ryhmä oli pakettiin kuuluvalla lounaalla :o.
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa teillä pitkä Goa-historia! Jotenkin sitä helposti mieltää Goaksi vain sen Candolim-Clangute-Baga -alueen, vaikka onhan Goassa paljon muutakin. Perhehotelli kuulostaa oikein kivalta vaihtoehdolta noille isoille pakettimatkalaisten kansoittamille hotelleille. Nauratti tuo "yhtä sirkusta", koska sitähän se juuri on. :-)

      Monesti kun näen jossain hylätyn talon, ajattelen, että olisi hirveän kiva päästä siirtymään ajassa taaksepäin ja nähdä, millaisia ihmisiä talossa aikanaan asui ja millaista elämää siellä vietettiin. Tässä tapauksessa olisi kiva päästä näkemään, millainen paikka Calangute oli 30 vuotta sitten, ennen kuin siitä tuli turistien kansoittama. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3