Puuvillaa, palmuviiniä ja synttärikakkua

Kävimme ugadina vierailulla ukkelin yhden ystävän kotikaupungissa Karimnagarissa, noin 200 kilometrin päässä Hyderabadista. Ajomatkoihin kului kolme tuntia suuntaansa, joten retkeen kului koko päivä. Ihmiset olivat kyläpaikassa ihania, näkymät mielenkiintoisia ja ruoka hyvää, joten uusi vuosi alkoi oikein mukavasti. On kyllä myönnettävä, että kuuden tunnin ajaminen keskinkertaisilla teillä veti voimat sen verran finaaliin, että päästyämme takaisin Hyderabadiin suorastaan hoipertelin autosta ulos. Onneksi jatkoimme ugadin juhlimista anoppilassa, joten ei sentään tarvinnut laittaa ruokaa, kun saimme istua anopin valmiiseen pöytään.

Maisemat matkan varrella olivat enimmäkseen aika masentavia, koska kaikkialla oli niin kuivaa.

Tietä tehtiin nelikaistaiseksi, ja osa tiestä oli jo valmistunut. Uudella tieosuudella ajettaessa matka sujuikin oikein joutuisasti mutta kuoppaisilla osuuksilla sitten sitäkin hitaammin.

Matkan varrella näin ensimmäistä kertaa elämässäni puuvillapeltoja. En ollut koskaan aiemmin ajatellut, miten puuvilla kasvaa, saati sitten nähnyt sitä omin silmin. Nyt minulle selvisi, että puuvilla kasvaa matalana, puskamaisena kasvina, johon tulee parin kuukauden päästä kylvämisestä kukkia. Kukat aukeavat, vaihtavat väriään ja lopulta kuihtuvat ja putoavat maahan. Kukat jättävät jälkeensä vihreät siemenkodat, jotka sisältävät siemeniä ja valkoisia kuituisia siemenhahtuvia. Hahtuvat kasvavat ja laajenevat kuuman auringon alla ja niitä ympäröivä siemenkota muuttuu vihreästä ruskeaksi. Lopulta siemenkota avautuu ja valkoinen pumpuli tupsahtaa ulos maailmaan.

Ihanan pehmeää pumpulia.

Maisemat olivat matkan varrella pääasiassa kuivia, mutta jokien läheisyydessä, jossa maaperä oli kosteampaa, maisemat muuttuivat kuin taikaiskusta vihreiksi.

Palmuja ja riisipeltoja.

Silta joen yli. Joki on niin kuiva, että vettä näkyy vain kaukana horisontissa.

Sillan läheisyydessä näimme paikallisia alkoholiyrittäjiä, jotka myivät itse keräämäänsä palmuviiniä tien varressa. Palmuviiniä saadaan niin, että kerääjät kiipeävät korkealle palmuun. Siellä he tekevät puuhun viillon, ja laittavat viillon alle astian, johon palmupuun mahla valutetaan. Puun mahla ei sinällään sisällä alkoholia, vaan se alkaa käydä jouduttuaan kosketuksiin hapen kanssa. Muutama tunti mahlan keräämisen jälkeen mahla on käynyt miedoksi palmuviiniksi, mutta jos sen antaa käydä pidempään, viinistä tulee voimakkaamman makuista.

Palmuviini (toddy, Etelä-Intiassa myös kallu) näyttää aika lailla maidolta. Myyntipisteissä viiniä kaadettiin saviruukuista pulloon, ja minunkin olisi tehnyt hirveästi mieli ostaa kokeeksi vähän palmuviiniä. Jotenkin minulla oli kuitenkin sellainen tunne, että oli viisaampaa jättää palmuviinit ostamatta.

Karimnagarissa kävimme katsomassa Lower Manair -patoa, joka oli kyllä upea rakennelma.

Järvimaisematkin olivat kauniita.

Minulla on kuvassa otsassa punainen täplä (bottu tai bindi), joita näkee intialaisillakin. En yleensä käytä otsassani mitään koristeita, mutta aina jossakin yhteydessä joku haluaa laittaa minulle punaisen kumkum-jauhetäplän. Nyt kyläpaikkamme äiti halusi laittaa minulle ja ukkelille täplät otsaan eräänlaiseksi siunaukseksi, koska kävimme kyseisessä kodissa ensimmäistä kertaa. Koska en yleensä laita otsaani mitään koristeita, sen harvan kerran, kun joku otsaani jauhetäplän laittaa, unohdan koristeen olemassaolon heti. Seuraavassa käänteessä raavin otsaani, hieron naamaani tai jotain muuta vastaavaa, ja täplä leviää epämääräiseksi sotkuksi.

Padonvartijan koppi, johon joku on käynyt raapustamassa hienon puumerkkinsä.

Tänään olemme juhlineet syntymäpäivääni aika leppoisasti, kuten näin vanhemmalla iällä kuuluukin. Intialaisiin synttäriperinteisiin kuuluu uuden vaatekerran ostaminen, joten suuntasimme ukkelin kanssa aamupäivällä vaatekaupoille. Koska minä ja ukkeli olemme täysin erilaisia shoppailijoita - ukkeli tekee ostoksensa viidessä minuutissa, ja minä saatan juosta kaupoilla neljä viisi tuntia ilman, että löydän mitään ostettavaa - päätin, että riittäisi, jos löytäisimme yhdenkin vaatekappaleen ilman, että jommallakummalla menee hermot. (Yksi paita löytyi jo toisesta kaupasta, ja olimme ukkelin kanssa puheväleissä vielä kauppareissun jälkeenkin. )

Anoppi oli laittanut meille herkkulounaan, vaikka yleensä synttärisankarin pitäisi tarjota päivällinen kaikille. (Nyt alkaa kyllä vaikuttaa ihan siltä, että me olemme jatkuvasti anoppilassa syömässä, hihii.) Ennen lounaalle menoa koukkasimme kakkukaupan kautta, koska pitihän minun päästä syntymäpäiväkakkua leikkaamaan.

Nyt lähti kuola valumaan.

En halunnut mitään kermakakkua, vaan halusin kunnon suklaakakun, vaikka näin jälkeenpäin joku hedelmäkakku olisi ollut ehkä parempi vaihtoehto. Kakun päälle sai toivomansa kirjoituksen, ja kakun mukana tuli myös muovinen kakkulapio, jonka kylkeen oli teipattu yksi kynttilä.

Chocolate chip cake - kunnon kakku eikä mikään töräys.

Yksi pieni kynttilä, eikä se perhana meinaa sammua millään!

Mitäs te muut meinasitte syödä?

Ahmaisin kakkua kaksi isoa palaa (muut söivät vain yhden pienen, hihii), ja sen jälkeen minulla olikin sekä suklaa- että kakkukiintiö täynnä.

Illalla olikin sitten taas hyvä lähteä lenkille!