Holia juhlittiin Intiassa eilen, mutta meillä on ollut nettiyhteys poikki useamman päivän ajan, ja siksi tämä postaus pyrkii ulos vasta nyt.
Holi on yksi hindujen suosituimmista juhlista, ja sen juhlinta on varsin näkyvää, kuten melkein kaiken muunkin juhlinta Intiassa. Holia sanotaan värien juhlaksi, sillä holia juhlitaan lähinnä niin, että ihmiset sotkevat itsensä ja toiset erilaisilla väreillä niin kirjaviksi kuin vain saavat. Kummallisen värisiä ihmisiä näkee kaikkialla, ja olen nähnyt jopa holi-väreillä sotkettuja koiriakin. Silloin minua on kyllä suututtanut: onko viattomat luontokappaleetkin pakko töhriä?
Minä en ole koskaan ymmärtänyt, mitä hauskaa siinä muka on, että saa töhriä itsensä ja muut väreillä. Minua saa vapaasti kutsua tosikoksi tai tiukkapipoksi (kylläpä kiristääkin, hihii), mutta minusta ajatus itseni tai vaatteitteni sotkemisesta on vastenmielinen, varsinkin kun tietää, mikä peseminen ja puunaaminen sen kaiken "huvin" jälkeen on. Niinpä en tänäkään vuonna ostanut ainuttakaan väripussia tai vesipyssyä, vaikka niitä joka kadunkulmassa näkyikin. Enkä todellakaan mennyt mihinkään suuriin holikokoontumisiin, vaan kiersin ne hyvin kaukaa.
Holin värit olivat aiemmin luonnonvärejä, joita valmistettiin muun muassa puiden kukkasista. Nykyään värit sisältävät usein iholle ja silmille vahingollisia kemikaaleja, jotka voivat aiheuttaa joskus hyvinkin vakavia seurauksia. Tänäkin vuonna esimerkiksi Mumbaissa 170 lasta päätyi sairaalaan saatuaan väreistä allergisen reaktion, värimyrkytyksen. Värien sisältämien riskien takia ihmiset ovatkin alkaneet palata takaisin luonnonväreihin, jotka ovat sekä ihmisten että ympäristön kannalta turvallisempia.
Kyllä minäkin pikkuisen holia juhlin, mutta omasta mielestäni sotkemista paljon miellyttävämmällä tavalla; minut oli nimittäin kutsuttu aamiaiselle yhden talomme asukkaan kotiin. Kaikki muutkin talon naiset olivat saaneet kutsun, sillä kyseessä oli talomme naisväen get together. Koska talomme on pieni - tässä on vain 12 asuntoa, ja niistäkin 2 on tyhjillään - tämmöinen tapaaminen on ylipäänsä mahdollista järjestää jonkun kotona. Hieman minua jänskätti mennä tapaamiseen, kun en tuntenut naisista sen paremmin ketään ennalta, mutta toisaalta tapaaminen oli loistava tilaisuus tappaa kaikki kärpäset yhdellä iskulla eli tutustua kaikkiin talon naisiin kerralla.
Jännitys unohtui onneksi hyvin pian, sillä tunsin oloni heti alusta lähtien kotoisaksi. Kaikki naiset olivat oikein mukavan oloisia - lukuun ottamatta yhtä iäkästä naista, joka istui koko ajan yrmeän näköisenä, sanomatta montakaan sanaa. En oikein ymmärtänyt, miksi hän oli edes tullut mukaan, jos hänen kerran piti istua koko ajan naama rusinana, mutta ehkä yrmeys johtui ikäerosta: useimmat naiset kun olivat aika nuoria - tai ainakin mieleltään nuoria.
Joitakin hupaisia kulttuurierojakin tapaamisessa tuli ilmi. Naapurit kertoivat esimerkiksi luulleensa, että meillä ei ole koskaan kukaan kotona, koska meidän ulko-ovemme on aina kiinni. Intiassa kun on tapana pitää ovia auki ikään kuin merkkinä siitä, että naapurit ovat tervetulleita piipahtamaan milloin tahansa. Naiset kertoivatkin kuluttavansa aikaansa erityisesti aamupäivisin ja iltaisin vierailemalla toistensa luona juttelemassa, mikä on erittäin yleinen ajanviettotapa Intiassa muutenkin. Kun Suomessa jokainen kykkii kerrostaloissa omissa asunnoissaan, täällä naapurit saattavat olla hyvinkin paljon keskenään tekemisissä. Poikkeuksia tietysti löytyy aina, ja esimerkiksi siinä talossa, jossa ennen asuimme, meno oli ihan erilaista. Anoppikin on kärsinyt täällä heidän Hyderabadin-asunnossaan hirveästi siitä, että heidän talossaan naapurit olla kököttävät omissa oloissaan. Aluksi anoppi kävi soittelemassa naapureiden ovikelloja ja kutsumassa itsensä kylään mutta luovutti pian huomattuaan, että vastapuoli ei ollut oikein innostunut hänen vierailuistaan.
Vaikka ovemme onkin suljettu, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vieraat eivät olisi meille tervetulleita. Vierastan oven auki pitämistä monestakin syystä, enkä vähiten siksi, että hiippailen kotona näissä lämpötiloissa niin pienissä vaatteissa, että siveellisten intialaisten silmiä särkisi, jos he sattuisivat ohikulkiessaan vilkaisemaan sisälle. Puolialaston länsimaalainen moppaa siellä lattiaa! Ensimmäinen toimenpiteeni onkin aina jonkun koputtaessa ovelle (kun sitä ovikelloa ei vieläkään ole) vetää jotakin peittävämpää ylle. Puuseppä hämmentyi siltikin kerran polvimittaisesta hameestani niin, että käveli sisälle kengät jalassa - jolloin hänen vanavedessään tullut talonvahti komensi puuseppää jättämään kenkänsä ulkopuolelle, jolloin puuseppä-raukka hämmentyi entistäkin enemmän.
Holipäivän naapuritapaamisella minua huvitti myöskin sarikaitselmus: yksi naapuri kipaisi hakemassa hillittömän kasan ostamiaan sareja, joita hän rupesi esittelemään kaikille. Sitten jokainen hipelöi vuorollaan sarien kangasta (minä tietysti muiden mukana, hyvin asiantuntevan näköisenä): mitä materiaalia sari oli, ja millainen se mahtaisi olla päällä. Hinnatkin piti tietysti ottaa hyvin tarkasti selville. Jotta emme kaiken muun touhuilun lomassa kuitenkaan ihan unohtaisi holin värejä, talon emäntä kävi hakemassa tarjottimella kurkumaa ja sinooperia, joilla hän piirsi jokaisen vieraan toiseen poskeen keltaisen viirun ja toiseen punaisen.
Loppuun vielä yksi holiin mitenkään liittymätön juttu. Arvatkaas mikä se tämä on?!
No sehän on tietysti meidän rotansyömä pesukone, joka tuli maanantaina ja joka toimii niin hemmetin hyvin. Valotkin palaa ja kaikki, kattokaa ny! Aikaa korjaamiseen ei siis todellakaan mennyt kuin se luvattu muutama päivä, ja hintakin oli alhaisempi kuin oli arvioitu. Taisivat olla ammattimiehet asialla! Perun kaikki pahat puheeni intialaisista ja kiitän ja kumarran joka ilmansuuntaan.
Holi on yksi hindujen suosituimmista juhlista, ja sen juhlinta on varsin näkyvää, kuten melkein kaiken muunkin juhlinta Intiassa. Holia sanotaan värien juhlaksi, sillä holia juhlitaan lähinnä niin, että ihmiset sotkevat itsensä ja toiset erilaisilla väreillä niin kirjaviksi kuin vain saavat. Kummallisen värisiä ihmisiä näkee kaikkialla, ja olen nähnyt jopa holi-väreillä sotkettuja koiriakin. Silloin minua on kyllä suututtanut: onko viattomat luontokappaleetkin pakko töhriä?
Kuva: International Business Times.
Holin värit olivat aiemmin luonnonvärejä, joita valmistettiin muun muassa puiden kukkasista. Nykyään värit sisältävät usein iholle ja silmille vahingollisia kemikaaleja, jotka voivat aiheuttaa joskus hyvinkin vakavia seurauksia. Tänäkin vuonna esimerkiksi Mumbaissa 170 lasta päätyi sairaalaan saatuaan väreistä allergisen reaktion, värimyrkytyksen. Värien sisältämien riskien takia ihmiset ovatkin alkaneet palata takaisin luonnonväreihin, jotka ovat sekä ihmisten että ympäristön kannalta turvallisempia.
Kyllä minäkin pikkuisen holia juhlin, mutta omasta mielestäni sotkemista paljon miellyttävämmällä tavalla; minut oli nimittäin kutsuttu aamiaiselle yhden talomme asukkaan kotiin. Kaikki muutkin talon naiset olivat saaneet kutsun, sillä kyseessä oli talomme naisväen get together. Koska talomme on pieni - tässä on vain 12 asuntoa, ja niistäkin 2 on tyhjillään - tämmöinen tapaaminen on ylipäänsä mahdollista järjestää jonkun kotona. Hieman minua jänskätti mennä tapaamiseen, kun en tuntenut naisista sen paremmin ketään ennalta, mutta toisaalta tapaaminen oli loistava tilaisuus tappaa kaikki kärpäset yhdellä iskulla eli tutustua kaikkiin talon naisiin kerralla.
Jännitys unohtui onneksi hyvin pian, sillä tunsin oloni heti alusta lähtien kotoisaksi. Kaikki naiset olivat oikein mukavan oloisia - lukuun ottamatta yhtä iäkästä naista, joka istui koko ajan yrmeän näköisenä, sanomatta montakaan sanaa. En oikein ymmärtänyt, miksi hän oli edes tullut mukaan, jos hänen kerran piti istua koko ajan naama rusinana, mutta ehkä yrmeys johtui ikäerosta: useimmat naiset kun olivat aika nuoria - tai ainakin mieleltään nuoria.
Joitakin hupaisia kulttuurierojakin tapaamisessa tuli ilmi. Naapurit kertoivat esimerkiksi luulleensa, että meillä ei ole koskaan kukaan kotona, koska meidän ulko-ovemme on aina kiinni. Intiassa kun on tapana pitää ovia auki ikään kuin merkkinä siitä, että naapurit ovat tervetulleita piipahtamaan milloin tahansa. Naiset kertoivatkin kuluttavansa aikaansa erityisesti aamupäivisin ja iltaisin vierailemalla toistensa luona juttelemassa, mikä on erittäin yleinen ajanviettotapa Intiassa muutenkin. Kun Suomessa jokainen kykkii kerrostaloissa omissa asunnoissaan, täällä naapurit saattavat olla hyvinkin paljon keskenään tekemisissä. Poikkeuksia tietysti löytyy aina, ja esimerkiksi siinä talossa, jossa ennen asuimme, meno oli ihan erilaista. Anoppikin on kärsinyt täällä heidän Hyderabadin-asunnossaan hirveästi siitä, että heidän talossaan naapurit olla kököttävät omissa oloissaan. Aluksi anoppi kävi soittelemassa naapureiden ovikelloja ja kutsumassa itsensä kylään mutta luovutti pian huomattuaan, että vastapuoli ei ollut oikein innostunut hänen vierailuistaan.
Vaikka ovemme onkin suljettu, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vieraat eivät olisi meille tervetulleita. Vierastan oven auki pitämistä monestakin syystä, enkä vähiten siksi, että hiippailen kotona näissä lämpötiloissa niin pienissä vaatteissa, että siveellisten intialaisten silmiä särkisi, jos he sattuisivat ohikulkiessaan vilkaisemaan sisälle. Puolialaston länsimaalainen moppaa siellä lattiaa! Ensimmäinen toimenpiteeni onkin aina jonkun koputtaessa ovelle (kun sitä ovikelloa ei vieläkään ole) vetää jotakin peittävämpää ylle. Puuseppä hämmentyi siltikin kerran polvimittaisesta hameestani niin, että käveli sisälle kengät jalassa - jolloin hänen vanavedessään tullut talonvahti komensi puuseppää jättämään kenkänsä ulkopuolelle, jolloin puuseppä-raukka hämmentyi entistäkin enemmän.
Holipäivän naapuritapaamisella minua huvitti myöskin sarikaitselmus: yksi naapuri kipaisi hakemassa hillittömän kasan ostamiaan sareja, joita hän rupesi esittelemään kaikille. Sitten jokainen hipelöi vuorollaan sarien kangasta (minä tietysti muiden mukana, hyvin asiantuntevan näköisenä): mitä materiaalia sari oli, ja millainen se mahtaisi olla päällä. Hinnatkin piti tietysti ottaa hyvin tarkasti selville. Jotta emme kaiken muun touhuilun lomassa kuitenkaan ihan unohtaisi holin värejä, talon emäntä kävi hakemassa tarjottimella kurkumaa ja sinooperia, joilla hän piirsi jokaisen vieraan toiseen poskeen keltaisen viirun ja toiseen punaisen.
Loppuun vielä yksi holiin mitenkään liittymätön juttu. Arvatkaas mikä se tämä on?!
No sehän on tietysti meidän rotansyömä pesukone, joka tuli maanantaina ja joka toimii niin hemmetin hyvin. Valotkin palaa ja kaikki, kattokaa ny! Aikaa korjaamiseen ei siis todellakaan mennyt kuin se luvattu muutama päivä, ja hintakin oli alhaisempi kuin oli arvioitu. Taisivat olla ammattimiehet asialla! Perun kaikki pahat puheeni intialaisista ja kiitän ja kumarran joka ilmansuuntaan.
Just luinkin tuosta holista meidän lehdessä:D Sotkeminen ei ole kivaa,mutta nuo värit ovat kyllä ihania.Harmi vaan ,että ovat noin myrkyllisiä niiden entisten luonnonvärien sijaan.
VastaaPoistaJa kiva varmaan oli tutustua naapurinaisiin:) Jännää tuo,että ovia pidetään auki,en minä ainakaan tykkäisi..Muistan tosin kun kerran Harlemissa New Yorkissa kävimme katsastamassa asuntoa eräässä kamalassa talossa,ja siellä oli ovet auki joissain asunnoissa.Muistan,että eräässä oli perhe just syömässä,ja tuntui oudolta että ovi oli auki.
Hih,et kyllä paljon holia laittanut naamaasi;D
Ja loistojuttu että pesukone toimii taas:)
Moro, tuli ihan ikävä holia! Mä tykkäsin juhlasta ja sotkemisesta:). Muuten kun nipotan sotkusta vuoden ympäri, niin lapset olivatkin vuosi sitten aivan ihmeessään, kun äiti käski sotkemaan:). Meidän 3-vuotias pelkäsi kyllä villiä menoa, mutta on jälkeenpäin sitä kyllä muistellut ja koko perheen yhteistä suihkua, kun yritettiin hangata väriä pois:). Meillä sillon värit oli luonnonvärejä tai niin kaikki ainakin niiden väitti olevan;). Vaatteista väri ei lähtenyt ikinä pois, mutta laitoinkin kaikista huonoimmat vaatteet lapsille ja itellä päälle.
VastaaPoistaKiva kun sait pesukoneet takaisin. Joskus ne intilaisetkin yllättävät:)./Marja
Onpa hienoa että pesukone on tehnyt kotiinpaluun :) Se kun ei varmaan ollut niin varma juttu kumminkaan.
VastaaPoistaAivan ihana tuo väripussikuva! Voin vain kuvitella mitä intialaiset noihin väreihinsä laittavat. Olen itse altistunut mm. hiusväreille kiitos joskus ottamani hennatatuoinin jossa oli joukossa ppd-kemikaalia ja olen tullut aika vainoharhaiseksi mitä tulee noihin kemiallisiin labraväreihin.
Muuten kuulostaa kyllä aivan ihanalta juhlalta.
Hihii!!! Minusta taas olisi ihana olla ihan värien peitossa ja sotkea muutkin!!! Mutta kuvia ehkä ottaisin mieluiten kuitenkin... :)
VastaaPoistaVoi että miten ihana oli tuo teidän naapuritapaaminen!!! Minäkin haluan! Kyllä tuohon asuntoon muuttaminen oli just se oikea päätös. :) Aika hauska kyllä että pidetään ovia auki. En tiedä pystyisinkö... ahdistaisi ehkä vähän ja minua koko ajan pelottaisi että sieltä tulee joku jonka ei pitäisi. iiiiiiik! Mutta sitten toisaalta olisi hirmuisen kiva kun joku kävisi kyläilemässä. :)
Yaelian, en minäkään tykkäisi pitää ovea auki; varsinkaan kun meillä on vielä senmallinen huusholli, että heti ovelta aukeaa iso oleskelutila, eli ovelta näkee yhdellä silmäyksellä vähän niin kuin kaiken. On ollut hakusessa semmoinen sermi tuohon ulko-oven läheisyyteen, mutta sitä ei ole vielä löytynyt, enkä sittenkään varmaan pitäisi ovea auki, vaikka semmoinen olisikin. :-) Täällä ovia pidetään auki ilmanvaihdollisista syistäkin; ilma liikkuu paremmin, kun käy läpiveto.
VastaaPoistaOn tuota väriä nyt ainakin kaksi viirua, että voin juuri sanoa jotain laittaneeni. :-D
Marja, muistelin tässä just viime vuotta ja sitä, kun melkein kutsuin itseni sinne teidän juhliin, mutta menin sittenkin lopulta puihin. :-D Ei ole vaan mun juttu. Onneksi täällä oli nuo muutkin naiset sitä mieltä, että sotkeminen ei kuulu aikuisille, että en ollut ainoa tosikko paikalla, hih. Yhteissuihku kuulostaa kyllä aika mieleenjäävältä tapaukselta. :-D
Taika, juu, ei tosiaankaan ollut. Minä olin ihan varma, että ei siitä pesukoneesta enää kalua saada, tai jos saadaankin, niin eihän sitä uskalla käyttää. Yksin en kyllä uskalla sitä jättää pyörimään, jos siellä vaikka onkin jäänyt joku johto vähän huonosti tai jotain muuta vastaavaa...
Väripussit näyttävät kyllä aika hauskoilta, kun niitä on paljon ja vaikka minkävärisiä, mutta ei näistä intialaisista väreistä varsinkaan tiedä, mitä kaikkea ne saattavat sisältää. Vähän vainoharhainen kannattaa varmaan ollakin.
Laura, sinun pitäisi kyllä päästä sitten ehdottomasti juhlimaan holia ainakin kerran elämässäsi. Tulet sitten ensi vuonna tänne, hih.
Naapuritapaaminen oli kyllä ihana, ja muutenkin olen sitä mieltä, että tähän taloon muuttaminen oli tosiaan oikea päätös. :-) Onhan tässä ollut kaikenlaista harmiakin, mutta toisaalta ehkä pienet vaikeudet tekevät aina välillä ihan hyvää, että sitten muistaa taas, miten kivaa on kun kaikki toimii ja sujuu. :-)
Minua ehkä lähinnä ärsyttäisi pitää ovea koko ajan auki, kun sitten pitäisi olla salonkikelpoinen koko ajan, hihii.
Hih, minäkään en ole koskaan ymmärtänyt Holin olemusta ja sitä, mitä hauskaa on itsensä sotkemisessa ja sen jälkeen kaikki se puunaaminen... välttelen juhlijoita aina viimeiseen saakka! Onneksi meille tuli ystäviä tänä vuonna vasta illalla syömään sen jälkeen, kun he olivat jo "leikkineet" holia (juten täällä sanotaan).
VastaaPoistaHauskalta kuulostaa tuo yhteisöllisyys teidän talossanne. Tosin avointen ovien kanssa tulee väkisinkin se, että yksityisyys vähenee ja juorut lisääntyvät... mutta minusta Intiassa on hauskaa tuo, kun kaikki kokoontuvat yhteen viettämään juhlia ja muutenkin juttelemaan - vielä kun miettii, miten paljon yksinäisiä ihmisiä Suomessa on ja joskus on joku löydetty kuollut ihminen viikkoja sen jälkeen asunnostaan...
Tämän hetkisessä kerrostalossamme on vähemmän yhteisöllisyyttä, mutta edellisessä paikassa, jossa asuimme, tutustuimme moniiin naapureihimme ja vietimme juhlapyhiä porukalla. Hauskaa hommaa!
Minulla on muuten sulle blogissani haaste :)
Anna, ihanaa, kohtalotoveri! :-D Minäkin välttelen juhlijoita ihan samalla tavalla, ja jos jossain näen niitä, kierrän ne mahdollisimman kaukaa. :-)
VastaaPoistaMinä kanssa ajattelin noita juoruja, että mitenköhän ne mahtavat talossa kulkea. Meidän elämässä nyt ei pitäisi hirveästi olla juoruttavaa, mutta jos jotain keksivät, niin antaa mennä vaan, hihii.
Olen monta kertaa ajatellut sitä, miten paljon masentuneisuutta esim. Suomessa on, ja minusta se johtuu suurimmaksi osaksi juuri siitä, että Suomessa ihmiset ovat niin yksin. Istutaan miettimässä omia murheita, jotka ovat monesti aika pieniä, kun ajattelee millaisia murheellisia tarinoita ja surkeita kohtaloita vaikkapa Intiasta löytyy. Pienetkin ongelmat alkavat silloin tuntua ihan hirveän suurilta, kun ei ole ketään kenen kanssa ne jakaisi ja joka laittaisi ongelmat oikeisiin mittasuhteisiin. Totta kai yhteisöllisyydessä on aina huonojakin puolia, mutta enemmän minusta kuitenkin hyviä.
Kiitos haasteesta, täytyy tulla katsastamaan se. :-)
Luoooojan kiiiitos meillä ei ole tommoista värinampumisjuhlaa täällä! Ei uskaltaisi pariin viikkoon ulos mennä.
VastaaPoistaTuommoinen naapuritutustuminen kyllä on ihan kiva juttu, en kyllä tykkäisi että meille lappaisi vähän väliä väkeä sisään, sitä haluaa jo olla rauhassakin.
Vaikea on uskoa näkemääni alakuvassa. Ihan totta, se toimii!!! Näyttää kuin uudelta, uskomatonta. Nostan hattua!
Sirokko, minä olenkin vähän ihmetellyt, kun intialaiset ovat rajoittaneet holin juhlimisen vain tuohon yhteen päivään. Kun esim. diwalina, jolloin rakettien ampuminen on yksi tärkeimmistä juhlimismuodoista, täällä aletaan paukutella pommeja jo ainakin pari viikkoa ennen sitä varsinaista juhlapäivää. En kestäisi, jos väreillä sotkemistakin joutuisi kärsimään pari viikkoa!
VastaaPoistaIhan sama juttu, minäkin halua olla välillä rauhassa enkä tykkäisi siitä, että huushollissa on jatkuva avoimien ovien päivä. Hihii, kyllä se pesukone vaan toimii, usko tai älä. :-D Minultakin meinasi silmät pudota päästä, kun maanantai-iltana ukot ilmestyivät oven taaksen pesukoneen kanssa. Ainoa pikku ylläri oli, että pesukoneen kaupanpäällisiksi tuli muutama torakka, mutta ne oli onneksi äkkiä tapettu. :-D
Mun mielestä Holin juhlistaminen kuvaa hyvin intialaisten leikki- ja lapsenmielisyyttä. Ihan samoin kuin työpaikoilla tapahtuva synttärikakulla sotkeminen ja leikkiminen.
VastaaPoistaJäyhä suomalainen ei tuollaiseen taivu ;). Mutta täytyy sanoa, että olihan sitä iloa ja riemua ihana seurata kun meidänkin lapset asuinalueen holiriehaan osallistuivat ja siitä nauttivat :).
Suzhouren, totta; ovathan intialaiset leikkimielisempiä kuin suomalaiset. Onneksi intialaisissakin on jäyhempiä tapauksia, että ei ole ihan yksinäinen olo. :-D Tuota kakulla leikkimistä varsinkaan minä en mitenkään tajua; ihan hirveää tuhlausta! Minä kyllä mieluummin söisin jokaisen murusen. :-) Lapsille holi on kyllä varmaan ihan napakymppijuhla!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHuono Suomi ja minä.ei kun uus kommentti.ikävää et käyttävät jotain kemikaleja:) muistan kerran kun olin songramin aikaan Thaimaassa ja olin ollut pitkään yksin kun palasin viidakosta ihmisten ilmoille kaikki heitti vettä päälle hulluna ja kaikki oli onnellisia tunsin itteni tosi ärsyyntyneeks ,märäksi ja yksinäiseksi,ei huvittanut yhtään..kemikaalit varmaan vie vähemmän vaikka kauniita värejähän ne on:) onnea uudelle pesukoneelle!
VastaaPoistaNinoh, höh, no ei kyllä ollut yhtään kiva tapaus tuo Thaimaan juttu. Minusta on ihan ok, että ne ihmiset, jotka haluavat juhlia, juhlivat, mutta en tykkää yhtään siitä, että semmoisetkin ihmiset, jotka ei halua juhlia, vedetään pakosti mukaan. Minä välttelen holina ulosmenoakin, kun pelkään, että jostain puskasta ilmestyy lauma intialaisia töhrimään mut. :-D
VastaaPoistaKiitos, kyllä on pyykinpesu nyt helppoa, kun ei tarvi muuta kuin tunkea pyykit koneeseen ja ottaa ne sieltä pois (jos muistaa, hih).