Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Iloinen perhetapahtuma ja muita uutisia

Muovipussikielto (ja kuinka sitten kävikään?)

Kirjoittelin viime toukokuussa muovipussien valmistus- ja käyttökiellosta, joka oli määrä ottaa käyttöön Hyderabadissa heinäkuun alusta. Kaupoilla kun on täällä ollut tapana pakata asiakkaiden tavarat naurettavan moniin muovipusseihin, jotka sitten lopulta kulkeutuvat luontoon ja aiheuttavat monia ympäristöongelmia.

Koska palasimme Suomeen ennen kiellon voimaan astumista, minulta jäi näkemättä, kuinka hyvin kielto lopulta toteutui. Olikin mielenkiintoista palata nyt puolen vuoden jälkeen Hyderabadiin ja nähdä, onko muovipussikulttuurissa tapahtunut minkäänlaista muutosta. Monestihan Intiassa tehdään kaikenlaisia suunnitelmia ja lakeja, mutta aina löytyy jonkinlainen porsaanreikä, jonka kautta lakia pystytään kiertämään.

Muovipussit eivät ole kadonneet kaupoista minnekään, joten siinä mielessä suunnitelman toteutus on mennyt vähän penkin alle. Pientä muutosta asiassa on kuitenkin tapahtunut: pusseja ei enää tyrkytetä asiakkaille automaattisesti eikä varsinkaan ilmaiseksi, vaan niistä joutuu nyt maksamaan. Tavallisessa pienessä supermarketissa muovipussin hinta on yleensä kolmisen rupiaa (4,5 senttiä) ja tavarataloissa 3-7 rupiaa (4,5-10 senttiä). Joissakin kaupoissa tavarat pakataan kuitenkin edelleen muovipusseihin, kyselemättä ja ilmaiseksi.

Se että pussit eivät ole enää kaikkialla ilmaisia, vähentää muovipussien määrää varmasti aika dramaattisesti. Olen törmännyt useamman kerran kaupassa tilanteeseen, jossa asiakas on vastannut myyjälle haluavansa pussin, mutta muuttanutkin yllättäen mielensä, kun on kuullut pussin olevan maksullinen. Smiley

Itse yritän muistaa aina kantaa kangaskassia käsilaukussani, aivan kuten Suomessakin, mutta joskus se unohtuu, ja silloin pitää ostaa pussi. Haluan täällä välttää muovipussien käyttöä erityisesti siksi, että minusta on niin hienoa, että muovipussien käyttöä yritetään tosissaan vähentää, ja tuntuu ihan rikokselta ostaa muovipussi. Alun perin muovipusseja kanniskelevia ihmisiä piti alkaa oikein sakottaakin, mutta niin pitkälle ei sentään ole vielä menty!

Jos juot ja ajat, älä kärähdä ratista (...eli intialaista alkoholipolitiikkaa)

Alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen on ollut ainakin Andhra Pradeshissa suuri ongelma, koska valvonta on ollut toistaiseksi aika vähäistä, ja säännötkin joustavat tapauksen mukaan.

Juomisen ja ajamisen yhdistelmästä varoittelevia kylttejä näkee usein
- ja joskus itse kyltitkin on ajettu kumoon!

Säännöt eivät ole kaikille samat, vaan rikkailla, vaikutusvaltaisilla ja kuuluisuuksilla on mahdollisuus ostaa poliisi hiljaiseksi. He voivat aiheuttaa vaikka minkälaisen kolarin, ilman että tapausta edes välttämättä rekisteröidään poliisin kirjoihin. Erityisesti nuoriso aiheuttaa pikkutunneilla paljon vaaratilanteita palatessaan kosteista juhlista ja kaahaillessaan kaupungin autioilta näyttäviltä kaduilla.

Nyt tässäkin asiassa on havaittavissa jonkinlaista muutosta: esimerkiksi viime viikonloppuna poliisi järjesti erityisen puhallutuskampanjan, jonka seurauksena humalaisilta kuljettajilta takavarikoitiin yhteensä 210 ajoneuvoa.
Linkki

Takavarikoitujen autojen ruuhkaa viime viikonlopun jälkeen Banjara Hillsin poliisiasemalla.
(Kuva: Times of India.)

Kaikkein suurin edistysaskel minusta asiassa on se, että rikkaita ja kuuluisia on alettu kohdella (ainakin sanomalehtien mukaan) lain edessä samanarvoisina kuin tavallista kansaa: heidän rikkeitään ei paineta enää välttämättä villaisella, ja rikkeet tulevat myös muun kansan tietoisuuteen. Viime viikonloppuna rysän päältä jäi kiinni muun muassa näyttelijä Shiva Balaji. Ehkä Intialla on vielä toivoa. Smiley

Rakennusvimma

Hyderabadia rakennetaan voimakkaasti, ja on uskomatonta, miten paljon voi tapahtua jo puolessa vuodessa. Erityisesti kaupungin laita-alueet, kuten Gachibowli, kasvavat voimakkaasti, ja uusia rakennuksia nousee kuin sieniä sateella. Lähellä entistä asuinpaikkaamme, jossa oli kesäkuussa Hyderabadista lähtiessämme tyhjä tontti, on nyt uusi hulppea monikerroksinen huonekaluliike ja sen vieressä iso kiinalainen ravintola. Anoppilan lähelle on nousemmassa kaksi suurta luksushotellia, Hyderabadin ensimmäinen Radisson Blu sekä Park Hyatt.

Tuo hirveä jättimäinen möhkäle tulee olemaan joskus Radisson Blu.

Molempien on määrä avautua tämän vuoden alkupuolella, mutta tuo kuvassa oleva Radisson ei kyllä taatusti valmistu tämän vuoden alkupuolella - hyvä jos valmistuu loppupuolellakaan!

Toisaalta taas Hyderabadissa on olemassa ikuisuusprojekteja, jotka eivät näytä valmistuvan koskaan. Esimerkiksi yhden noin sadan metrin mittaisen tienpätkän rakentaminen on kestänyt niin kauan kuin muistan, eikä kukaan näytä tietävän, mistä syystä tie ei ole vieläkään valmistunut.

"Iloinen" perhetapahtuma

Kun appivanhemmat olivat kymmenen päivän ajan poissa kotikaupungissaan Nelloressa, ihastuttavat lintuystävämme pulut olivat nautiskelleet rauhasta ja ryhtyneet tositoimiin. Ne olivat vääntäneet jonkinlaisen pesän tiskiparvekkeen hyllylle ja nyt siellä on sitten pululapsi. Jos pulut eivät olisi niin suunnattoman ärsyttäviä, poikanen voisi olla jopa hieman suloinen.

Mamman pieni kakkatykki.

8 kommenttia:

  1. Hyvä juttu,vaikkei pusseja olekaan kokonaan poistettu,niin hyvä,että niistä peritään maksua,se takuulla karsiin pussin ottajia.Harmittaa,kun täällä supermarketeissa vieläkin annetaan ilmaisia pusseja.Myönnän,että hieman hamstraan luomumarkettiketjun biohajoavia ilmaiseksi jaettavia pusseja..Täälläkin saisivat kyllä ottaa maksun pusseista.Itselläni on aina 2! kangaspussia messissä,joten en ota pusseja,ellei kyseessä ole jotain hyvin märkää tai sitten nuo luomumarketin ympäristöystävällisemmät pussit.
    Ai tuollainen perheenlisäys:pahoittelen. Minulla oli ihan sama juttu ja nyt yksi pariskunta kovasti yrittää taas tehdä poikuetta,saan niitä koko ajan hätistellä pyykinkuivaustasanteelta,,,

    VastaaPoista
  2. Kakkatykki on loistova nimitys puluille. :D

    VastaaPoista
  3. Kiva kun päivität nyt usein :) Varsinkin noita pieniä arjen tilanteita on mukava lukea.

    VastaaPoista
  4. Yaelian, karsii varmasti ainakin Intiassa, jossa erityisesti vanhemman sukupolven väestö tuntuu olevan niin hirmuisen tarkkaa joka ainoasta rupiasta. ;-) Minullakin on Suomessa usein useampi kassi mukana, ja nyt harmittaa, kun en tajunnut ottaa tänne kuin yhden kangaskassin. Pitäisikin käydä ostamassa niitä lisää.

    Muistankin, että sinä olet myös saanut kärsiä noiden pulujen kanssa. Että ne osaavatkin olla ärsyttäviä! Niihin ei taida auttaa kuin jonkinmoinen koko parvekkeen peittävä verkko. Olen katsellut, että monella täällä on tehty semmoisia verkkovirityksiä.

    Allu, ainakin kun noita alakerran autoja katselee... Niiden päälle on tykitetty, paljon ja joka suunnasta. :-D

    Anonyymi, kiva kun kommentoit! :-) Kommenteista tulee aina niin hyvä mieli, kun tietää, että on joku joka lukee. :-)

    VastaaPoista
  5. Täällä on vähän samaa meininkiä kuin sielläkin. Muovipusseista ei olla päästy eroon eikä ikinä päästäkään, varsinkin kun ruokaostokset tekevät usein miehet, eivät ne kulje kangaskassit taskuissa..
    Alkoholin kanssa sama juttu. Lakia on kovennettu ja kortti hyllytetään vähästäkin, mutta senkin saa takaisin kun sakkojen päälle maksaa 'vähän ylimääräistä'.
    Otan osaa perhetapahtumaan. Yritän tiirailla meidän pihapuita siltä varalta. Kakkatykkejä tykkejä nimittäin löytyy, muitakin kuin pulut. Osuva nimitys :D

    VastaaPoista
  6. Aika samankaltaiselta tosiaan kuulostaa meno siellä. Paitsi että miehet käyvät kaupassa – sen minäkin haluaisin nähdä täällä. Johtuuko se jotenkin uskonnosta, vai mistä syystä miehet tekevät siellä usein ruokaostokset?

    Hihii, onhan noita kakkatykkejä varmaan muitakin kuin puluja. Täällä on jo niin paljon noita puluja, että toivottasti tänne ei ilmesty vielä muunlaistakin tykistöä. :-)

    VastaaPoista
  7. Miesten ostosreissut ehkä juontaa ammoiselta ajalta, jolloin naiset ei paljoa kotoansa poistuneet, tai kaupat oli kaukana, oikeasti en tiedä. Miehen rahoista perheen elatus kuitenkin otetaan joten ihan hyvä että ruuankantokin kuuluu samaan sopimukseen. Sitä paitsi kun ei ole niitä marketteja, niin saisi laukata leipä-maito-liha-vihannes-sekatavarakaupoissa ja kassit vaan painaisivat enemmän ja enemmän, kerralla kun ostetaan isojakin määriä.Minä en ainakaan edes jaksaisi..

    VastaaPoista
  8. Sirokko, mutta sittenhän on ihan hyvä, että miehet hoitavat siellä kauppa-asiat, kun ei siellä kerran niitä markettejakaan ole.

    Jos minä laittaisin miehen asialle kauppaan, minua kyllä vähän pelottaisi, että mitähän sieltä kaupasta tulee. :-) Mutta on tietysti eri asia, jos mies on konkari kauppa-asioissa, niin eiköhän sieltä silloin tule ihan oikeita juttuja. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3