Voi ehkä näyttää siltä, etten tee mitään, mutta tosiasiassa odotan aktiivisesti ongelmieni poistumista.


torstai 4. elokuuta 2011

Elämän unelmia



Ellei meillä ole unelmia, niiden ei ole koskaan mahdollista toteutua.
- Kiinalainen sananlasku -

Törmäsin Times of Indian nettisivuilla artikkeliin Dreams and beyond, joka hätkähdytti ja pisti miettimään. Artikkelin mukaan meidän kaikkien elämä on täynnä unelmia, olivat ne sitten unelmia hyvästä terveydestä, rakkaudesta, uudesta kodista, sopivasta työpaikasta, lomasta, laihtumisesta tai rikastumisesta. Unelmat seuraavat meitä läpi elämän; ne vain muuttavat matkan varrella muotoaan. Lapsena unelmoimme eri asioista kuin aikuisena, mutta unelmat ovat ja pysyvät. Unelmointi on hyvä asia, koska ilman unelmia elämämme on tylsää ja kuollutta.

Kauhistuin. Mutta eihän minulla ole unelmia! Ei minkäänlaisia! Toki toivon elämältä monia asioita, niitä samoja, joita varmaan kaikki muutkin: terveyttä itselle ja läheisille, rakkautta, iloa, taloudellista turvaa. Mutta en mitenkään aktiivisesti unelmoi näistä asioista, ja harvemmin edes tulen ajatelleeksi niitä. Ne ovat varmaan vähän niin kuin elämän itsestäänselvyyksiä, joiden arvon tajuaa vasta sitten, kun ne menettää.

Hämmennyin. Miksi minulla ei ole unelmia? Olenko realisti, joka ei halua unelmoida siksi, koska unelmat eivät toteudu kumminkaan. Vai enkö vain uskalla unelmoida: unelmathan saattaisivat vieraannuttaa todellisuudesta ihan kokonaan. Vai onko minulla muka kaikki, mitä elämältäni voin kaivata, eikä minulla ole enää mitään unelmoitavaa jäljellä? Vai onko minulla sittenkin unelmia, mutta en vain tunnista niitä tai tunnusta niiden olemassaoloa, koska eihän järkevän aikuisen kuulu unelmoida?

Lapsena ja nuorena unelmoin paljonkin. Tuli unelmoitua sellaisistakin järjettömyyksistä, että Ritari Ässä tai Michael Jackson rakastuisi minuun ja hakisi tämän ihanan suomalaistytön omakseen. (Ja paloauto oli väriltään...punainen...) Oli minulla "järkevämpiäkin" unelmia: halusin esimerkiksi tulla Suomen presidentiksi, päästä astronautiksi ja omistaa Ford Scorpion.

Missä vaiheessa ja miksi unelmointi loppui, sitä en tiedä. Osa unelmista tallautui luultavasti muun elämän alle: ei muka ollut enää aikaa unelmoida. Osa unelmista kariutui siinä vaiheessa, kun joutui tunnustamaan omat rajansa: kaikki ei vain yksinkertaisesti ole minulle mahdollista. En voisi koskaan ruveta esimerkiksi astronautiksi, koska kärsin ahtaan paikan kammosta, enkä pyrkiä Suomen presidentiksi, koska minua ei kiinnosta politiikka (varsin huomattava rajoite presidenttiydelle, haha!). Muutenkaan elämän realiteetteja ei voi aikuisena noin vain sivuuttaa: kuinka voisin unelmoida esimerkiksi loma-asunnosta jossakin Välimeren rannalla, kun asuntolainaa on kotimaassakin maksamatta vielä vaikka kuinka paljon?

Aikuisena unelmointi tyssää useimmiten siihen, että ruvetaan järkeilemään ja pohtimaan sitä, millä keinoilla unelmat voisi saavuttaa. Unelmien toteutumisen tiellä nähdään kaikenlaisia esteitä ja vaikeuksia, ja unelmista kiinni pitäminen alkaa tuntua vaikealta: on harmillista haaveilla sellaisesta, jonka toteutumisen toteaa alun perinkin mahdottomaksi. Pitäisi vain uskaltaa unelmoida, vaikka järki kuinka yrittäisi heittää kapuloita rattaisiin. Pitäisi palata lapsuuteen ja lapsen kykyyn osata keskittyä itse unelmaan, siihen ilon tunteeseen, jota pelkkä unelmointi antaa. Ehkä elämästäkin tulisi aivan uudenlainen seikkailu, jos antaisi itselleen luvan leijua joskus pilvissä. Ehkä joku unelmista saattaisi toteutuakin!

Minäkin haluaisin oppia taas unelmoidaan, mutta ensin pitäisi tietää, mistä haluaisin unelmoida ja millaista olisi minun unelmaelämäni. Kuulostaa naurettavalta, mutta juuri sitä minä en tiedä. Onneksi on olemassa viisaita ihmisiä, kuten kouluttaja ja konsultti Kristiina Harju, joka on auttanut tuhansia ihmisiä löytämään unelmansa ja toteuttamaan ne. Hän antaa hyviä neuvoja kaikille unelmattomuuden suossa tarppoville:
Omaan unelmaan pääsee kiinni, kun rauhoittuu miettimään, millaista on hyvä elämä: millaisessa työssä, ihmissuhteissa ja oloissa olisi onnellinen.

Unelmat pulpahtavat mieleen, kun rauhoitumme ja annamme aivojen eri osien tehdä yhteistyötä ja tuottaa tietoisuuteen erilaisia oivalluksia tai näkymiä.

Unelman tajuaminen voi kuitenkin viedä aikaa. Kun Kristiina Harjua aikoinaan alkoi askarruttaa, millaisessa elämässä hän olisi onnellinen, häneltä kesti kahdeksan kuukautta, ennen kuin vastauksia alkoi pulpahdella. Hän kysyi itseltään joka päivä saman kysymyksen. Kun vastauksia ei kuulunut, hän ajatteli rennosti ottavansa seuraavana päivänä uuden sisäpuhelun.
Kuulostaa helpolta - ja samalla aivan kauhean vaikealta. Pelottavaakin tällainen oman elämänsä tonkiminen on. Harjukin toteaa: "unelmat voivat myös pelottaa ja paljastaa jotain sellaista, mikä on pielessä."

Ehkä unelmattomuus onkin jonkinlainen keino tuudittautua siihen uskoon, että omassa elämässä kaikki on täydellisen hyvin. On kauhean vaarallista ja pelottavaa ruveta haaveilemaan uusista asioista, koska se paljastaa oman elämän epäkohdat ja puutokset. Ihmiset, jotka uskaltavat unelmoida, ovatkin itse asiassa harvinaisen rohkeita ihmisiä. Meitä muita lohduttavat Harjun sanat: "unelmoida voi myös siitä, että se hyvä, mikä on, pysyisi".


Kuvat: free-extras.com ja leeheiss.com

6 kommenttia:

  1. Kirjoitit tosi hyvin tästä aiheesta.Aloin miettimään,onko minulla mitään unelmia,ja kyllä sellaisia pieniä löytyy aina.
    Mutta,vuosia haaveilin(unelmoin)pääsystä Etelä-Amerikkaan,ja sitten pääsin sinne ihan asumaankin;D

    VastaaPoista
  2. Yaelian, kiitos, ja ihanaa, että unelmasi Etelä-Amerikasta toteutui! Nyt kun mainitsit asiasta, niin muistin, että minullakin on ollut haaveena päästä Etelä-Amerikkaan, joten lisään sen toivelistalleni, jolla ei ole vielä kyllä paljon mitään :-) Tästä on hyvä aloittaa! Kiitos sinulle. :-)

    VastaaPoista
  3. Minä olen kyllä ollut aina innokas unelmoimaan, mutta en ole saanut tehtyä mitään sen eteen, että niistä unelmista tulisi joskus totta.. ja sitten luovutin kokonaan, kun tuntui että on ihan turha unelmoida kun en ikinä pysty mitään saavuttamaan. huokaus. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa yritän saada jotakin unelmia takaisin.. tai kehittelen uusia :). Aloitan ihan pienillä vain. Yksi on se minun ruokaprojekti. Olisi niin hienoa saada kokattua yksi kirja kokonaan läpi. Isompia unelmia olisi tietenkin se, että saisin ylimääräiset kilot pois jne. oih. Minusta tuntuu että unelmien kanssa on niin, että alkuun pääseminen on vaikeaa, mutta mitä enemmän sitä unelmointia harrastaa, sitä helpommin niitä tulee lisää.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa tutulta, Laura. Unelmia olisi kiva olla, mutta kun ne vaan joskus tuntuvat itsepetokselta. Kunpa pystyisi olemaan miettimättä sitä, miten unelmat voisi toteutua ja uskaltaisi vaan rohkeasti unelmoida! Sinulla on hienoja unelmia – pidä niistä kiinni! :-)

    VastaaPoista
  5. Kyllä minä luulen, että mulla on aina jotain pikku-unelmia ja onhan monet toteutuneetkin.

    VastaaPoista
  6. Allu, kiva kuulla, että sinulla on unelmia ja että jotkut ovat toteutuneetkin. Minäkin olen alkanut harjoitella unelmointia... :-)

    VastaaPoista