Mihin pääni kallistan

Thilda kirjoitteli taannoin, millainen hänen mielestään on hyvä hotelli ja mitä hotellissa saisi mieluusti olla, ja se innosti minuakin pohtimaan aihetta. Olen jo aiemmin kirjoitellut siitä, mitä hotellihuoneessa pitäisi olla (täällä), ja päivitän niitäkin ajatuksia tässä samalla. Kuvamateriaalina käytän hotelleja, joissa asuimme tällä matkalla, joka muuten tuli päätökseensä, sillä olemme kotiutuneet taas Hyderabadiin. Anoppila rulettaa. 😊

Yövyimme matkalla kolmessa hotellissa: neljä yötä Ho Chi Minh Cityn Vinpearl Landmark 81:ssa, seitsemän yötä Danangin Hyatt Regencyssä ja viisi yötä Anantara Siam Bangkokissa. Ho Ci Minh Cityn hotelli oli tuttu vuodelta 2023, ja koska varsinkin ukkeli oli ihastunut hotelliin, yövyimme siellä toistamiseen. 

Landmark 81 on korkein hotelli, jossa olen yöpynyt. 

Tällä kertaa huoneemme oli kerroksessa 61.

Hotellin aula ja vastaanotto ovat minusta vähän kuin hotellin käyntikortti. Vastaanotto- ja aulatilojen tulisi olla minusta silmää miellyttäviä, ilmavia ja valoisia. Kävimme pällistelemässä Bangkokissa Anantaran lähellä sijaitsevaa Grand Hyatt -hotellia, ja jo heti aulassa tuli sellainen tunne, että onneksi emme majoittuneet kyseiseen hotelliin, kuten olimme suunnitelleet. Ilmassa leijui nimittäin viemärimäinen tuoksu, ja aula oli pimeä ja luotaantyöntävä. 

Landmarkin vastaanotto on kerroksessa 48, mikä tekee jo itsessään hotellin vastaanotosta aika ainutlaatuisen. 

Landmarkin vastaanotto.

Aulassa on paljon tyhjää tilaa, mikä nostaa kukat kivasti esille.

Oli toisaalta hieman rasittavaa asua noin ylhäällä, sillä jos halusi vain pistäytyä nopeasti jossakin, piti ajaa kahdella hissillä: ensin yhdellä hissillä vastaanottokerrokseen, ja sitten sieltä toisella hissillä pohjakerrokseen. Landmarkin kerrokset 1–47 ovat asuinkäytössä. 

Anantaran aula Bangkokissa oli yksi kauneimmista hotellin auloista, jonka olen nähnyt.   

Kukka-asetelmat olivat taidokkaita, taide upeaa, ja aulassa oli poikkeuksellisen miellyttävä ilmapiiri. Kun astui sisään Bangkokin kostean kuumuuden jälkeen ja vastaan tulvahti Anantaran ihana viileys ja kauneus, tuntui kuin olisi astunut taivaaseen. 😅 

Ensinäkymä Anantaran ovelta.

Sisäänkirjautuminen hotelliin saisi sujua mahdollisimman vaivattomasti ja jonottamatta jo ihan siitäkin syystä, että takana saattaa olla pitkäkin matka. On ärsyttävää, jos huonetta joutuu odottelemaan, vaikka ymmärrän kyllä, että jos ilmestyy hotellille aamupäivästä, kun sisäänkirjautuminen alkaa tyypillisesti vasta kolmesta eteenpäin, huone ei ole välttämättä vielä siihen aikaan valmis. 

Sisäänkirjautumisen yhteydessä tarjottavat tervetulodrinkit ovat kiva yksityiskohta, mutta harvoinpa niistä ehtii sen enempää nautiskelemaan, kun on jo kiire huoneeseen. 

Landmarkin tervetulojuoma.

Aamiainen on minusta todella tärkeä osa hotellikokemusta, vaikken pystykään enää syömään samanlaisia määriä kuin joskus aiemminkin – enkä haluakaan enää mättää itseäni heti aamusta tainnoksiin. Aamiaisaika saisi mielestäni olla mahdollisimman pitkä, vaikka usein aamiaiselle tuleekin mentyä aika samoihin aikoihin, joskus puoli yhdeksän, yhdeksän maissa. 

Anantaran aamiaistilaa. Ei ollut mikään suosikkini aamiaispaikoista.

Aamiaistila saisi olla mahdollisimman rauhallinen ja miellyttävä, mikä toteutuu kyllä aika harvassa paikassa, varsinkin jos menee aamiaiselle ruuhkaisimpaan aikaan.

En juo kotioloissa koskaan mehuja, mutta jostain syystä hotellissa mehu nousee aina keskeiseksi osaksi aamiaistani, eikä mikään latista fiilistä niin kuin purkista kaadettu ylimakea litku. Sen sijaan tuorepuristetut mehut ja erilaiset sekoitukset saavat minulta pisteet. Kahvin suhteen minulla ei ole vaatimuksia, sillä olen niin tottunut omaan pressopannukahviini, että mikään muu kahvi ei tyydytä makuhermoja kuitenkaan, joten on ihan sama, mitä juon.

Hauska yksityiskohta Danangin aamiaisen kahvipisteellä.

Ajattelin aiemmin, että hyvä hotelliaamiainen on mahdollisimman runsas ja monipuolinen, mutta nykyään ajattelen, että niukempi ja laadukkaampi aamiainen on parempi kuin valtavat laarit keskinkertaista syötävää. Päädyn muutenkin syömään kaikkialla aika samantyylisiä juttuja, ja vaikka aina välillä kokeilen aamiaisella esimerkiksi nuudeleita, paistettua riisiä, sushia tai jotain keittoa, tykkään kuitenkin rakentaa aamiaiseni leivän, jogurtin, kananmunan ja hedelmien ympärille. 

Yhtenä aamuna saimme Landmarkin aamiaisella ihanan kulmapöydän.

Hotellin yleiset tilat saisivat olla viihtyisät, toimivat ja tietysti siistit, eikä silmiä miellyttävistä yksityiskohdista ole ainakaan haittaa. Tykkään tuoksuista, mutta niissä on se vaara, että ne ovat liian voimakkaita tai "vääränlaisia" omaan nenään. Kaakkois-Aasiassa tykätään aika voimakkaista tuoksuista hotellien yleisissä tiloissa, ja tuoksut olivat monta kertaa minulle siinä rajalla, että siedänkö vai en.

Anantaran kakkoskerrosta.

Tykkään kokolattiamatoista siitä syystä, että ne vaimentavat ääniä niin tehokkaasti. On rasittavaa, jos yläkerrassa kopistellaan korkokengissä tai siirrellään huonekaluja keskellä yötä. Kokolattiamatot ovat toki ongelmallisia puhtaanapidon kannalta, ja rumat tahrat hotellihuoneen matossa ovat kyllä aika ilkeä näky.

Kuntosali on itselleni tärkeä osa hotellikokemusta, sillä treenaaminen ei keskeydy lomallakaan. Hotellien kuntosalien suurin heikkous omasta näkövinkkelistäni on se, että laitteet ja välineet on valittu tavallisesti aerobista treeniä silmällä pitäen, eikä voimaharjoitteluun ole useinkaan panostettu. Käsipainot loppuvat kahteenkymmeneen kiloon, levytankoa ja -painoja ei ole juuri koskaan, ja voimaharjoittelulaitteitakin on tarjolla yleensä hyvin rajallinen määrä. Ymmärrän, että raskaita painoja vältellään hotellien saleilla ehkä turvallisuussyistä, mutta silti ärsyttää. Juoksumattoja on sen sijaan usein pitkä rivi.

Vaikka hienot näköalat salilta ovat kiva juttu, itselleni ne ovat kuitenkin sivuseikka, koska pääasia salilla on kuitenkin treenaaminen. 

Landmarkin kuntosali on kerroksessa 64, mutta välinevalikoima voimaharjoittelua ajatellen oli näistä hotelleista huonoin. Smith-laite on toki jo ihan hyvä apu.

Hyattin valikoima oli jo pikkuisen parempi, mutta muuten sali jätti toivomisen varaa.

Hyattista tuli mieleeni, että koska olen niin kova hikoilemaan, hyvä ilmastointi salilla on ihan ehdoton. En voi sietää sitä, jos hiki alkaa lentää sillä samalla hetkellä, kun astuu salin ovesta sisään. Hyattin salilla oli.

Hotellin salilla pitää olla myös tarjolla pyyhkeitä sekä kylmää vettä – mieluiten pulloissa, koska pahvimukin kanssa kulkeminen salilla tuntuu vähintäänkin idioottimaiselta. Nykyään hotellit(kin) yrittävät vähentää muovijätteen määrää, joten saleilla käytetään enenevässä määrin pahvimukeja. 

Hyattin tarjontaa.

Jos Landmarkin ja Hyattin salit olivat keskinkertaiset, Anantaran sali olikin sitten ihan omaa luokkaansa. Ja tietenkin minä olin vatsapöpöni takia niin heikossa hapessa, etten pystynyt treenaamaan täysipainoisesti. 😭

Anantaran salin vastaanotto. Vastaanottoa vastapäätä oli squash-halli!

Enpä ole ennen saanut salille mennessäni sellaista vastaanottoa kuin Anantarassa: vastassa oli kaksi työntekijää, jotka tervehtivät sydämellisesti hymyillen ja kumartaen, ja toinen ojensi minulle treenipyyhkeen – tarjottimella. 😆

Ensimmäinen asia, joka osui silmiini, oli kyykkyräkki ja levytanko. Jeesus sentään. 

Olen nähnyt levytangon aiemmin vain kahdella hotellin salilla – Hyderabadin Park Hyattissa ja Panama Cityn Sortis-hotellissa – ja Anantarasta tuli nyt kolmas sali.

Raskaampia käsipainojakin löytyi.

Saatavilla oli jopa proteiinijauheita ja -patukoita sekä kuulokkeita lainaan.

Varsinaisen kuntosalitilan lisäksi salin yhteydessä oli myös ns. kardiohuone, jossa järjestetään erilaisia ohjattuja tunteja. Pukutilatkin olivat upeat, siistit ja viihtyisät poreammeineen, mutta itse en yleensä tarvitse hotellien saleilla pukutiloja, joten ne jäivät kokeilematta.

Uima-allas on mieluinen lisä hotellissa, ja vielä kivempi on, jos allas on riittävän kokoinen uimiseen. Toki kuumissa maissa, kuten Thaimaassa, altaassa on kiva ihan vain vilvoitellakin – jos vesi ei ole liian viileää. 

Landmarkin altaalta oli hienot näköalat, mutta allasalue itsessään oli aika ankea, ja vesi oli liian viileää.

Anantaran allasalue oli kiva, vaikka se olikin korkeiden hotelli- ja asuinrakennusten keskellä.

En tullut ottaneeksi kuvaa Danangin Hyattin pääallasalueesta, joten kävin pöllimässä kuvan Tripadvisorista.  

Ranta- ja allasalue näyttävät aurinkoisena ja tyynenä päivänä aika erilaisilta kuin tuulessa ja myrskyssä. 😆 Hyattissa oli pari muutakin uima-allasta, ja tykkäsin fitness clubin vain aikuisille tarkoitetusta altaasta, koska siellä oli aina rauhallista, ja se soveltui hyvin uimiseen. 

Fitness clubin allas.

En ole itse lainkaan rantaihmisiä, mutta onhan se toki kiva, jos hotelli on lähellä merta. En käy meressä uimassa enkä tykkää hiekasta iholla tai vaatteissa tai meren aikaansaamasta nihkeydestä iholla. 

Tämmöinen aurinkotuoli nurmikolla (tai altaalla) -ratkaisu on enemmän minun mieleeni.

Kylpylä on itselleni mieluinen lisä hotellissa, vaikka hoidot ovat usein niin kalliita, että niitä tulee käytettyä harvakseltaan ja silloinkin pitkin hampain. Siksi tykkään, jos hotellissa on myös ns. omatoimikylpylä, jossa on saunoja ja altaita ja jossa voi käydä ilman hoitojakin. 

Epähygieenisyyden tunne, viemärin hajut ja muut vastaavat ovat minulle kylpylässä iso turnoff, ja siksi käynnit Hyattin omatoimikylpylässä jäivät minulta yhteen kertaan. Saunassa ja suihkukopeissa haisi viemäri, ja valituista materiaaleista (luonnonkivi) johtuen puhtaanapito on varmaankin vähän haasteellista. Lisäksi kylpylässä oli puutteita, jotka olisi ollut helppo korjata ja jotka ärsyttivät siitä syystä aika paljon. Pukukaapit olivat vanhat, eivätkä niiden lukot toimineet kunnolla, eikä suihkukopeissa ollut koukkuja, joihin olisi voinut ripustaa pyyhkeen ja uimapuvun. Kaiken lisäksi pukutiloissa ei ollut tarjolla minkäänlaista voidetta niin kasvoille kuin vartalollekaan, vaikka se kuuluu minusta olennaisena osana kylpylän tarjontaa. Valituksen aiheeni ovat jonkun mielestä varmasti ihan naurettavan pieniä, mutta tämän tasoisissa hotellissa tällaisten suhteellisen yksinkertaisten perusasioiden pitäisi olla mielestäni kunnossa.

Anantaran hoitolan vastaanottotilaa.

Otimme ukkelin kanssa Anantarassa hieronnat (ukkeli otti stressinpoistohieronnan ja minä perinteisen thaihieronnan), ja koska halusimme hierontamme samaan aikaan, saimme yhteishuoneen. 

Hierontahuone kahdelle.

Hieronnat alkoivat jalkakylvyllä.

Hieronta oli miellyttävä elämys puitteiden puolesta mutta itse hieronta jätti toivomisen varaa eikä ollut hintansa väärti (107 euroa/90 minuuttia). Olisin toki voinut antaa palautetta hierojalle hieronnan aikana ja pyytää häntä hieromaan voimakkaammin, mutta hieroja osasi niin huonosti englantia (ja minä ymmärsin vielä huonommin, mitä hän puhui), etten jaksanut alkaa säätää kesken kaiken. 

Hieronnan jälkeen tarjottiin juomista ja pientä naposteltavaa, mutta emme juuri ehtineet nauttia niistä, kun hierojat rupesivat kauppaamaan tuotteitaan. Myynnissä olisi ollut muun muassa lämpötyynyjä, magnesiumia ja lihaksia rentouttavaa balsamia. Koin tuote-esittelyn ja pakko-ostattamisen siinä kesken loppurentoutumisen hyvin ärsyttävänä, ja siitäkin syystä hieronnasta jäi hieman paskan maku suuhun. 

Silmäni osuivat erittäin omituiseen näkyyn:

Kävi ilmi, että hotellissa oli myös Vivid-niminen "drip bar" eli vapaasti suomennettuna tippabaari. 

Tippabaari tarjoaa asiakkailleen heidän toiveidensa mukaan räätälöityjä suonensisäisiä IV-cocktaileja, joilla voidaan esimerkiksi parantaa vastustuskykyä, edistää suorituskykyä urheilussa ja hidastaa ikääntymistä. Tämä oli kyllä omituisin juttu, jonka olen vähään aikaan kuullut.

Hotelli saisi olla sijainniltaan sellaisella paikalla, että kävelyetäisyydellä on useampia ravintoloita (lomaresortit ovat asia erikseen), ja hotelli saisi olla kooltaan korkeintaan keskiluokkaa. Inhoan ylisuuria hotellikomplekseja ja jättimäisiä resortteja, joissa joutuu käyttämään buggyja päästäkseen paikasta toiseen. 

Hyattissa.

Olisi kiva, jos hotellissa olisi useampi (kohtuuhintainen) ravintola ja jos ainakin yhdestä ravintolasta saisi ruokaa pitkin päivää. Meidän lounasaikamme kun tuppaavat olemaan aika myöhään, jolloin varsinainen lounasaika ravintoloissa on tyypillisesti jo päättynyt.

Lopuksi vielä hotellihuoneeseen ja siihen, mitkä asiat ovat mielestäni tärkeitä itse huoneessa. 

Lueskellessani alussa mainitsemani vanhan postausken listaa huomasin, että jotkin asiat ovat menettäneet vuosien saatossa merkitystään. Pidin aiemmin tärkeänä, että huoneesta on mahdollisimman miellyttävä ja avoin näköala, mutta olen todennut, että on loppujen lopuksi aika sama, mitä huoneesta näkyy, kun ei niitä näkymiä tule kuitenkaan tuijoteltua. 

Hyattissa meillä oli sviitti merinäköalalla.

Näköalat huoneestamme Ho Chi Minh Cityssä.

Myös kahvinkeittomahdollisuus oli minulle aiemmin hyvin tärkeä, mutta nyt keittelen kahvia huoneessa aika harvoin. En tykkää kapselikahvinkeittimistä enkä niiden kanssa säätämisestä, kun ensin pitää selvittää, miten mikäkin keitin toimii.

Landmarkin huoneen kahvi- ja teeasema.

Hyattin Illyn Francis Francis -kapselikeitin oli itselleni tähän mennessä näkemistäni mieluisin.

Monet aiemmassa postauksessa mainitsemistani jutuista – kuten wifi, hiustenkuivaaja ja riittävä määrä pistorasioita – ovat nykyään jo ennemminkin sääntö kuin poikkeus hotellihuoneissa. 

Bideesuihku sen sijaan uupuu edelleenkin monesta hotellihuoneesta, vaikka se olisi omasta mielestäni ihan ehdoton juttu. Toinen vastaava asia on riittävät säilytystilat ja riittävä määrä henkareita, enkä ole vielä koskaan ollut sellaisessa hotellihuoneessa, jossa olisi ollut riittävä määrä henkareita. Tosin voi olla kyse siitäkin, että minulla on liikaa ripusteltavaa... 🙈

Hyattissa oli oikein erillinen vaatehuone, ja tilaa oli kerrankin riittävästi (henkareita sen sijaan ei 😆).

Olisi kiva, jos huone olisi mahdollisimman tilava ja viihtyisä, mutta usein tilat ovat perushuoneissa aika rajalliset. Sängyt saisivat olla sellaisia, että ne oikein kutsuvat kääriytymään valkoisiin ja rapsakoihin lakanoihin. 😅

Hyattin sviitin makuuhuone.

Landmarkin huone.

Sama toisesta suunnasta.

Anantaran huone.

Anantarasta tämäkin.

Tykkäisin siitä, että hotellihuoneessa on sohva, divaani tai jokin vastaava, jolla voisi löhöillä, sillä en ole lainkaan nojatuolissa istuskelevaa tyyppiä, mutta tämä toive toteutuu äärimmäisen harvoin. Tavallisesti huoneessa on nojatuoli tai kaksi. En tykkää siitä, että sänky on huoneessa ainoa paikka, jossa voi olla vähän rennommin.

Kylpyhuone saisi olla myös mahdollisimman tilava ja valoisa ja siellä saisi olla kaksi pesuallasta. Ukkeli kun on sellainen läträäjä, että altaan reunoilla voisi surffata hänen jäljiltään. 😆

Hyattin ihana ja valoisa kylppäri. Vessoja oli Hyattissa muuten kaksi, mikä osoittautui varsinkin Danangin viimeisinä päivinä huomionarvoiseksi seikaksi. 😆

Anantaran kylpyhuone oli minusta yllättävän vaatimaton, jopa vähän ankea.

Kylpyamme on meidän hotellihuoneessamme turhake ja jopa epätoivottu, ja vaikka aina päätän, että nyt kyllä käyn kylvyssä, sitä ei kuitenkaan tapahdu koskaan. Hirvittää jo se kaamea veden tuhlaaminenkin. Jos huoneessa on kuitenkin kylpyamme, sen lisäksi pitää olla ehdottomasti erillinen suihku, jottei jokaisella suihkukäynnillä tarvitse kiivetä ammeeseen.

Käytän itse aika vähän mitään kylpyhuonetarvikkeita (lähinnä vain vanupuikkoja ja meikinpoistolappuja), mutta ukkeli tykkää käyttää kaikenlaista, joten tarvikevalikoima on hyvä olla mahdollisimman monipuolinen. 

Toinen asia, josta hotelli ei saa tinkiä, on juomavesi. Vesipulloja on hyvä olla huoneessa riittävä määrä, jottei niiden perään tarvitse olla koko ajan soittelemassa. 

Anantarassa oli vettä riittävästi (kylpyhuoneessakin vielä kaksi pulloa).

Olen sitä mieltä, että hotellihuone pitää siivota joka päivä. Vihaan sitä, että vedotaan ympäristöön tai muuhun vastaavaan ja ilmoitetaan asiakkaalle, että huone siivotaan vain tarvittaessa. Minusta huoneen hintaan kuuluu siivous päivittäin, mutta pyyhkeet ja petivaatteet voidaan vaihtaa tarpeen mukaan. Tosin pyyhkeiden kuivattelu on hotellihuoneessa usein niin hankalaa, että kosteat pyyhkeet alkavat tuntua aika pian vastenmielisiltä käyttää. Mistä tulikin mieleeni, että sekä huoneessa että kylpyhuoneessa tulisi olla koukkuja, joihin ripustella asioita!

Minulle aivan ehdoton asia hotellihuoneessa on myös silitysrauta ja -lauta, sillä inhoan ryppyisiä vaatteita sydämeni pohjasta. TV:tä en sen sijaan katso koskaan (sen enempää hotellissa kuin kotonakaan), joten telkkari on minun hotellihuoneessani turha kapistus. Toinen turha asia, josta en suuremmin piittaa, on turndown-palvelu, sillä en tykkää siitä, että hotellin henkilökunta ravaa huoneessa jatkuvasti. 

Turndown-palvelu tarkoittaa siis sitä, että asiakkaan huone valmistellaan yötä varten sillä aikaa, kun asiakas on itse jossain muualla, esimerkiksi syömässä.

Anantaran turndown-palveluun kuuluivat seuraavat toimenpiteet: Sängyltä poistettiin koristetyynyt, ja ne laitettiin kaappiin piiloon. Peittojen reunat käännettiin ylös, ja reunojen päälle aseteltiin kukkanen. Sängyn viereen lattialle tuotiin kummallekin puolelle pyyhe, jonka viereen aseteltiin tossut. Yöpöydille tuotiin vesipullot sekä juomalasit. Kylpyhuone siivottiin pääpiirteittäin, ja sinne sytytetiin pieni yövalo. Lisäksi jääpala-astia täytettiin jääpaloilla, ja huoneeseen tuotiin jokin pieni makea syötävä.

Tärkeintä hotellihuoneessa on minusta kuitenkin se, että kaikki toimii moitteettomasti ja vaivattomasti: ilmastointi on tehokas, ja sitä on helppo säätää; viemärit vetävät hyvin eivätkä haise millekään, eikä valokatkaisimien kanssa tarvitse säätää, vaan ne ovat helposti löydettävissä. Tykkään myös ripeästä huonepalvelusta: jos jotain puuttuu tai jos on tarvetta jollekin (esimerkiksi lisätyynylle tai toiselle peitolle), se tuodaan huoneeseen nopeasti.

Monessa hotellissa on club-huoneita, jotka maksavat vähän enemmän mutta joihin kuuluu monenlaisia lisäpalveluja, kuten iltacocktailit syötävineen, lounge-tilat ja erillinen vastaanotto. Landmarkissa club-asiakkaiden vastaanotto oli kerroksessa 71, ja myös lounge oli samassa kerroksessa. 

Mukava kulmapöytä loungessa.

Anantaran lounge.

Hyattin lounge.

Iltacocktailien yhteydessä tarjottavat ruoat vaihtelevat tosi paljon, minkä saattoi todeta jo ihan näitä kolmea hotellia vertaamallakin. Landmarkin loungessa oli aivan loistavat eväät, ja tarjolla oli myös lämpimiä ruokia ja jopa erityinen ruokakärry, josta saattoi tilata pho-keittoa. Kaikki seuraavat kuvat ovat Landmarkista.

Ruokia oli tarjolla niin monipuolisesti (kello 17–20), että näiden lisäksi ei tarvinnut enää välttämättä illallista ollenkaan. Lisäksi näköalat Ho Chi Minh Cityyn olivat huikeat. 

Lounget eroavat myös alkoholitarjoilujen osalta. Joissakin loungeissa on itsepalveluperiaate, eli asiakas saa kaataa juomia omantuntonsa mukaan, ja joissakin loungeissa juomat tilataan henkilökunnalta. Itsepalveluperiaatteella toimivissa loungeissa juomat eivät ole tavallisesti yhtä laadukkaita kuin niissä loungeissa, joissa henkilökunta hoitelee kaatamisen. Aina nimittäin löytyy löppäsuita (kuten meikäläinen 🙈), joille lasillinen viiniä tarkoittaa lasillista viiniä. 😆 

Loppuun vielä muutama spesiaali yllätys tältä matkalta. 

Usein hotellihuoneessa odottaa jokin tervehdys asiakkaalle, mutta tämä Hyattin tervehdys oli minusta erityisen kiva.

Hyattissa oli gin-ravintola, jossa oli ikkunan vieressä kolme loosityyppistä syvännettä. 

Enpä muista, että olisin koskaan aiemmin saanut nautiskella gintoniciani näin mukavassa asennossa!

Bangkokin Anantara oli matkamme viimeinen hotelli, sillä lensimme Bangkokista Singaporen kautta takaisin Hyderabadiin. Ukkeli tilasi hotellilta kuljetuksen lentokentälle, ja ällistyksemme oli melkoinen, kun lentokentälle päästyämme meitä oli vastassa Anantaran työntekijä, joka lastasi kuljettajan kanssa matkatavaramme matkatavarakärryyn. Tämän jälkeen nainen kärräsi matkatavaramme lähtöselvitykseen, teki lähtöselvityksen puolestamme ja saatteli meidät niin pitkälle kuin pystyi eli Immigration-alueen rajalle. 

Tämmöisen loppuhuipennuksen jälkeen kotimatka ei voinut alkaa muuta kuin iloisissa merkeissä.

Tästä tulikin näköjään sitten taas vähän perusteellisempi selvitys. Yllättyneet parijonoon. 😆