Aikuisten iltapäiväkerho

Uutta postausta pukkaakin nyt jo. 

En muista, kerroinko viime Intian matkalla, kun kävimme appivanhempien, ukkelin ja yhden perhetutun (kutsuttakoon häntä vaikkapa nimellä PR) kanssa tutustumassa Gymkhana-kerhoon (Hyderabad Gymkhana Club), johon PR kuuluu. Kerho on vähän huono suomennos, kun ainakin minulle sanasta tulee mieleen jokin lasten iltapäiväkerho, mutta koska sana klubi taas tuo mieleeni yökerhon, puhun tästä eteenpäin kuitenkin kerhosta. 

Hyderabadissa (ja varmasti muuallakin Intiassa) on pilvin pimein samantyylisiä kerhoja, jotka on tarkoitettu tyypillisesti samalla alalla oleville ihmisille ja heidän perheilleen. Kerhojen jäsenyysmaksut ovat yleensä varsin korkeat, mutta rahalla saa käyttää kerhojen palveluita ilmaiseksi tai nimellistä maksua vastaan. Kerhojen palveluihin saattavat kuulua esim. ravintolat ja baarit, kokous- ja bankettitilat, erilaiset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet sekä terveyden- ja kauneudenhoitopalvelut. 

Kävimme Gymkhanassa syömässä, ja ruoka oli todella hyvää ja muistaakseni todella halpaa. Kerhot eivät tavoittele tuottoa, ja siksi hinnat ovat niin alhaiset. Muuten kerho oli minusta kuitenkin vähän synkeä, ja täpötäysi ja meluinen baari täynnä pelkkiä ukkoja jätti mielikuvan ukkojen mellastuspaikasta. Ravintolassa oli toki lähes yksinomaan perheitä.

Appiukko liittyi taannoin toiseen kerhoon nimeltään Telangana Contractor's Cultural Club (TCCC), joka on niin uusi, että kaikki tilat eivät ole vielä edes valmiit, vaan paikkoja rakennetaan edelleen. Toiminta on kuitenkin ollut käynnissä jo useamman kuukauden, ja ukkelikin on käynyt kerhossa pari kertaa. Viime viikolla ukkeli lainasi isänsä jäsenkorttia ja vei minut tutustumismatkalle kerhoon. Tällaiset kerhohommelit ovat minulle ihan uusi käsite, enkä ollut tiennyt ennen PR:n kerholla käyntiä, että tällaisia kerhoja on olemassakaan. 

Havainnekuva kerhosta TCCC:n verkkosivuilta.

Tältä rakennus näytti auton tuulilasin läpi nähtynä.

Parkkihalli oli tilava, ja hallista oli hissiyhteys kaikkiin kerhon tiloihin. Ajoimme ensin ylimpään eli seitsemänteen kerrokseen, joka oli vielä keskeneräinen. Sinne on tulossa uima-allas, tenniskenttä, suihkut ja jopa sauna. 

Kuudennessa kerroksessa oli mm. huoneita, joita voi vuokrata sekä spa ja kauneussalonki. 

Ukkeli on käynyt jo kerran kerhon pedikyyrissä ja oli saamaansa hoitoon tyytyväinen. Kävimme hieman selailemassa tarjolla olevia hoitoja, ja niitä oli niin paljon (katalogissa oli ainakin 20 sivua), että miten niistä pystyy ikinä valitsemaan mitään. Hinnatkin olivat naurettavan halvat, ja halvimmat hoidot taisivat maksaa jotain 120 rupian tienoilla (1,35 euroa). On kyllä pakko käydä testaamassa jokin hoito!

Seuraavaksi kävimme tutustumassa kuntosaliin, joka oli myönteinen yllätys. 

Kuntosali oli siisti ja hyvin ilmastoitu, ja väljääkin siellä näytti olevan. Kuntosalivastaava kertoi kuitenkin, että salilla oli tavallista tyhjempää sen takia, koska oli vielä festivaalikausi (se Sankranti), ja ihmiset olivat lomilla. Minulla oli vielä tuona päivänä kuntosali hakusessa, ja olisin voinut ruveta käymään täälläkin, jos se olisi ollut lähempänä. Kerho on yhdeksän kilometrin päässä anoppilasta, ja matka sinne kestää vähintään puoli tuntia (ruuhka-aikoina paljon enemmänkin), ja sali piti siitä syystä unohtaa.  

Menimme lopulta kahvilaan, mutta sitä ennen piti pällistellä vielä kerhon muita tiloja. 

Kokoustila.

Tuohon keskelle tulee tila elokuvien ja muiden näytösten katselemista varten.

Istuimia on tulossa varmaankin vielä lisää.

Taidetta.

Ravintola.

Lappu ravintolan ikkunassa: autonkuljettajilta ja pyssymiehiltä pääsy kielletty.

Ukkeli ja appivanhemmat ovat käyneet täällä pari kertaa syömässä, mutta ruoka ei kuulemma ollut yhtä hyvää kuin Gymkhanassa.

Kahvila.

Minun sipulisamosani. Ukkelin maissisamosat olivat parempia. 😅

Kerho oli kaiken kaikkiaan myönteinen kokemus, varsinkin jos katsoi viimeistelytöiden laatua sormien läpi. Olen kertonut aiemminkin, että rakentaminen Intiassa on usein sellaista, että työt tehdään kyllä, mutta viimeistelyhommiin ei oikein jakseta panostaa. 

Appiukko oli maksanut jäsenyydestään 4 lakshaa eli 400 000 rupiaa (n. 4500 euroa), ja vaikka kyseessä on käsittääkseni ns. pysyväisjäsenyysmaksu eikä mikään toistuva vuosimaksu, hinta on minusta silti hirvittävän korkea. Saamme käydä kerhossa aika monta kertaa, ennen kuin raha maksaa itsensä takaisin.

Autonkuljettaja tuli tekemään sunnuntaina anoppilaan biryania, koska hän taitaa biryanin teon niin hyvin. Jos joku ihmettelee, miten ruoanlaitto liittyy autonkuljettajan tehtäviin, niin vastaus on, että ei mitenkään. 😆 Autonkuljettajan työtehtäviin ei kuulu myöskään esimerkiksi anopin kauppa-asioilla käyminen, mutta työnkuvat ovat Intiassa joskus hyvin venyvät ja tilanteiden mukaan muuttuvat. Pari päivää sitten ihmettelin, mitä autonkuljettaja teki etuhuoneessa (jota voi sanoa myös jonkinlaiseksi vierasolohuoneeksi), kun sieltä kuului niin hirveä hakkaaminen, mutta mieshän tamppasi siellä sohvaa ja nojatuoleja. Tyynyt löytyivät operaation jälkeen hienosti istuimille aseteltuina. 😅

Minäkin osallistuin pienesti biryanin tekoon, kun uppopaiston biryanin päälle tulevia sipuleita. 

Ukkeli sai päähänsä, että lähdetään ajelulle, ja minua huvitti ajatus, että autonkuljettaja jäi tekemään biryania ja me lähdimme ajelulle.

Samantapaisia ajelukuvia kuin nyt meinaan laittaa on nähty tässä blogissa ennenkin, mutta ehkä joukossa on jotain uuttakin. 

Ikean lähelle oli noussut valtava kukkula jonkin maankaivuoperaation seurauksena.

Liikenneympyrätaidetta.

Ukot huomasivat, että kuvaan heitä, joten naurussa oli pitelemistä. 😅

Katettua pyörätietä (kuvan oikeassa laidassa) oli rakennettu lisää, ja sen liepeille oli ilmestynyt polkupyörävuokraamojakin. Hieno homma!

Kävimme Ratnadeepissa, kun anoppilan lähellähän ei enää Ratnadeepia ole. On vain se yksi kälyinen Vijetha. Ratnadeepin tilalle oli tullut nyt jokin ravintola, joka on kuulemma surkea ja joka menee varmasti kohta konkurssiin. 

Kokapetin Ratnadeepiin oli tullut asiakasvessa, joka näytti todella siistiltä, vaikka olikin unisex-vessa. 😆 En itse käynyt vessassa, mutta näin vessan, kun yksi nainen tuli sieltä ulos. 

Näin hyllyssä myös luonnollisia makeutusaineita, joista kiinnostuin. 

Kun googlettelin myöhemmin kyseisen yrityksen sivuja, kävi ilmi, että nämä ovatkin lapsille suunnattuja tuotteita. Mutta kai noita saavat aikuisetkin käyttää. 

Bongasin hyllystä jotain, mitä en ollut koskaan ennen nähnyt. Lehmänpaskakuppeja. 

Sambrani-kupit kuulostivat niin erikoisilta, että oli ryhdyttävä taas googlettamispuuhiin. Selvisi, että sambrani-kupeilla on (tai niin ainakin väitetään) puhdistava vaikutus, ja niiden polttaminen poistaa negatiivista energiaa ja tuo positiivista energiaa tilalle. Rupesin oikein miettimään, että pitäisiköhän viedä tuollaisia Suomeenkin. En kyllä tiedä, mitä ukkeli tykkäisi, jos käryttelisin jotain lehmänpaskakuppeja kotona.

Sitten tuli mieleeni, että onkohan Ratnadeepissa palapeleja, ja perkele sentään, olihan niitä! Ja minkälaisia!   

Nämä meinasivat lähteä heti mukaani, mutta ukkeli toppuutteli, että osta palapelit toisella kertaa. Pitkin hampain jätin palapelit hyllyyn. Tuskin rupean kasaamaan palapelejä anoppilassa, mutta Suomeen nämä pitää taatusti viedä. Tulee vähän ahdasta sinne matkalaukkuun.  😆

Ratnadeepin vihannesosastolla kävi kuhina.

Bongasimme kauniin valkoisen temppelin, joka oli aivan uusi. 

Temppeli on nimeltään Lord Siva Kesava Maha Sannidhanam Temple, ja videota sen avajaisista voi katsoa täältä. Nyt temppeli oli kuitenkin suljettu, joten oli tyydyttävä katselemaan temppeliä ulkoapäin.

Temppelin lahjoittajia.

Kävimme vielä Knowledge Cityssa Starbucksissa kahvilla. En suuremmin fanita Starbucksia, mutta ukkeli tykkää siitä, ja siksi käymme siellä aina joskus. Se hyvä puoli Starbucksissa on, että sieltä saa pressopannukahvia! 

Tuossa vihreällä suojalla peitetyssä rakennuksessa oli taannoin tulipalo.

Tämän riksan olen kuvannut ennenkin. Harmitti, kun nallet eivät olleet mukana, koska tämä olisi ollut oivallinen kuvauspaikka. 😎

Otin pienen videon, kun ajelimme Durgam Cheruvun flyoverilla.

Kun pääsimme anoppilaan, biryani olikin jo valmistunut, ja pääsimme syömään.

Autonkuljettaja oli tehnyt Dum Biryania, joka voisi olla suomeksi patabiryani. Kansi suljetaan taikinasuikaleella, mikä takaa sen, että höyryt tai aromit eivät pääse karkaamaan padasta. Taikinaa näkyy vielä vähän tuossa padan reunoilla.  

Söin biryania kaksi isoa lautasellista, koska se oli niin hyvää, ja sen jälkeen alkoikin väsyttää niin, että piti ihan ottaa pienet päikkärit. 

Heipat!