Rohkeutta on syödä raakaa piparitaikinaa.


lauantai 21. joulukuuta 2024

Aivopestyt suklaauhrit

Sekalaiset lätinät Savonlinnasta jatkuvat.

Testasimme äidin kanssa (meille) uutta suklaata.

Tämmöinen päätyi ostoskoriimme siitä syystä, että jouduimme mainonnan ja myyntipuheiden uhreiksi. Haahuilimme äidin kanssa Prismassa Lindtin suklaiden edessä, ja äiti kertoi nähneensä telkkarissa Lindtin suklaamainoksia. Ei mennyt kuin hetki, kun viereemme ilmestyi joku nainen, joka alkoi kehua Lindtin Lindor-suklaita maasta taivaaseen. Niitä on kuulemma monta eri lajia, ja nainen oli testannut ne kaikki. Olisi voinut luulla, että nainen oli joku Lindtin salainen agentti, joka kyttää hyllyjen välissä potentiaalisia uhreja. Naisella oli kuitenkin rintapielessään Sydänliiton merkki, mistä päättelimme, että hän oli Sydänliiton lahjapaketointipalvelusta, joka oli Prisman kassojen vieressä. Nainen kertoi laittavansa suklaapallon suuhunsa ja antavansa sen sulaa siellä, ja ajatus suussa sulavasta suklaapallosta tuntui niin houkuttelevalta, että melkein otin hyllystä yhden suklaapakkauksen. Sitten kuitenkin totesin, että ei voi olla Maraboun suklaan voittanutta.  

Olimme jo siirtymässä pois suklaiden edestä, kun paikalle pelmahti toinenkin nainen. Naisella oli jo kärryssään yksi Lindtin suklaapakkaus, mutta nyt hän oli tullut hakemaan toista. Nainen liittyi keskusteluumme, ja hänkin alkoi kehua, kuinka Lindor-suklaat ovat maailman parhaita. Niinpä oli pakko antaa periksi, ja pyysin naisia suosittelemaan mielestään parasta suklaalaatua. Naiset osoittivat kuin yksissä tuumin kumpikin tuota punaista suklaapakettia, joten valinta oli helppo.

Kotona laitoimme äidin kanssa suklaapallot suurin toivein suuhumme ja odotimme taivaiden aukeavan. Kohta enkelikuorot laulaisivat ja Jeesus tekisi toisen tulemisen. Pallo pehmeni suussa ja valui pikkuhiljaa mahaan, mutta mitään ei tapahtunut. Tässäkö tämä nyt oli? Miten ihmisillä voi olla niin erilainen maku, että tämä suklaa on jonkun mielestä maailman parasta? 😆 Tulipahan kuitenkin kokeiltua, ja onneksi rahat eivät menneet ihan hukkaan, kun siskon appiukko sentään tykästyi näihin. Oletko sinä maistanut Lindtin suklaita, ja jos olet, niin mitä tykkäsit?

Tuli käytyä pitkästä aikaa Kerdilläkin, jota voisi ehkä parhaiten kuvailla paikalliseksi sekatavarakaupaksi. 

Kerdin lehmät olivat saaneet jouluiset asusteet.

Tämmöinen pitäisi ostaa ukkelille. 😆

Äiti löysi itselleen pulkan ja minä mekon, joka maksoi kokonaiset viisi euroa. 

En tiedä, tuleeko mekolla olemaan käyttöä, kun se kinnaa hieman hauisten kohdalta, mutta pakkohan tuo oli ostaa pois kuljeksimasta, kun se oli niin halpa. Sillähän voi pukea vaikkapa variksenpelättimen.  Meillä Espoossahan käytetään variksenpelättimiä aktiivisesti, joskus ihan sisätiloissakin. 

Emme osta enää lahjoja aikuisten kesken, emmekä ole tehneet sitä enää moneen vuoteen, ja on ihanaa, kun ei tarvitse pakko-ostaa mitään. Lahjojen antaminen on kivaa, mutta vihaan sitä, jos sitä tehdään vain siksi, että niin on tapana. Uskaltaisin jopa veikata, että aika moni pakko-ostetuista joululahjoista on sellaisia, että saaja ei varsinaisesti hihku riemusta paketin sisällön nähdessään. Ainoat joululahjat, jotka tänä vuonna annan, ovat siskontyttöjen rahalahjat. Raha on tylsä ja mielikuvitukseton joululahja, mutta en usko, että kukaan on pahoillaan rahaa saadessaan. 

Jos olen ihan rehellinen, niin on kumminkin on pakko myöntää, että ilman lahjoja joulusta jää ikään kuin puuttumaan jotain. Se johtuu kai siitä, että kun on koko ikänsä ehdollistettu uskomaan, että lahjat kuuluvat jouluun, on vaikea ajatella toisinkaan. 

Ostimme äidin kanssa Prismasta samanlaiset korvikset jouluksi.

Treenaaminen onnistuu Savonlinnassakin, koska minulla on täälläkin sali, josta tykkään aivan mahdottomasti. Luulin aiemmin, etten pysty treenaamaan aamulla, vaan minulle paras aika treenata on vasta iltapäivällä, mutta joskus tämän vuoden alussa aloin kokeilla aamutreenejä ja yllätyin. Treenit kulkevat aivan yhtä hyvin, treenasin sitten aamulla seitsemältä tai vasta iltapäivällä kahdelta. Todella yllättävä havainto ja ihana asia, koska aamutreeneissä on jollain lailla ihan oma tunnelmansa. Lisäksi salilla on aikaisin aamulla harvemmin ruuhkaa, mikä on mahtava juttu. On jopa käynyt niinkin, että olen saanut olla salilla ihan yksinäni. Kerran menin Espoossa salille puoli seitsemältä ja sain olla siellä yksinäni puoli kahdeksaan asti. Nykyään suorastaan rakastan aikaisia aamutreenejä, joten aamutreenit ovat jatkuneet täällä Savonlinnassakin.

Aamujumppaaja.

Espoon kotisalillani, joka on auki ympäri vuorokauden, saattaa nähdä aikaisin aamulla mielenkiintoisia tyyppejä. Yhtenä aamuna naisten pukuhuoneessa oli yhdet päällysvaatteet, jotka haisivat niin voimakkaasti tupakalle, että koko pukuhuone löyhkäsi. Päällysvaatteiden omistaja löytyi heiluttelemasta laitteita, ja hänen pukeutumisensa herätti kysymyksiä. Nainen oli sukkasillaan, hänellä oli jalassaan farkut ja puserona kuvioitu paitapusero. Päässään hänellä oli lentäjänlakin mallinen toppahattu ja silmillään aurinkolasit. Olisi ollut kiva tietää, mikä oli naisen todellinen syy olla salilla, koska treenaaminen se ei ainakaan ollut.

Savonlinnan salilla ei tällaisia hihhulityyppejä näe, vaan siellä on heti aamusta tekemisen meininki. 

Penkkiä pukkaa heti aamusta.

Salilla on jatkunut maaliskuusta asti remontti, ja olen seurannut remontin etenemistä aina Savonlinnassa käydessäni. Remontti ei ole varsinaisesti haitannut treenaamista, vaikka treenivälineet ovatkin vaihdelleet välillä paikkaansa, ja sitten niitä on joutunut etsimään. 

Suurimmat muutokset ovat olleet yläkerran treenitilan laajennus ja lounge-tilojen rakentaminen yläkertaan. 

Kuntosalin yhteydessä on myös padelhalli.

Palapeliharrastus on kulkeutunut sekin Savonlinnaan. Tilasin joskus alkuvuodesta netistä minikokoisia palapelejä, joita toin Savonlinnaan. 

Valmiin minipalapelin koko on vain 42 cm x 29 cm, joten palapeli ei tarvitse suurta kasausalustaa, eivätkä palapelit vie äidin luona niin suuria tiloja kuin normaali palapeli veisi. Palapelin kasaaminen on jäänyt nyt kuitenkin vähän paitsioon, sillä innostuin neulomaan taas pitkästä aikaa sukkia.

Koska palapeli on pieni, myös palaset ovat minikokoisia, ja tämä kiristää joskus hieman kupolia. 

Kukkapillin väki toivottelee tunnelmallista ja seesteistä joulun aikaa kaikille! 😘

16 kommenttia:

  1. Tuo suklaa on kyllä minunkin mielestäni melkein maailman parasta. Laivasta aina sitä ostamme ja nyt sitä näkyy olevan lähikaupassammekin. Siitä on muitakin makuja, ehkä niistä tykkäisit enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas. Ehkä pitäisi vielä antaa Lindtille mahdollisuus ja maistaa jotain toista laatuakin. Kiva, että sitä on ilmestynyt lähikauppaannekin, jos on kerran mieleistä. 😊

      Poista
  2. Onpa suloiset joulukorvikset! 👍🏻

    Minulla on ollut kaksi Lindtin suklaarasiaa. Toinen oli hyvä ja toinen aika tavallinen, mutta en muista, minkä värinen oli hyvä, niin en uskalla suositella. Suklaarasiat on siitä hankalia, etten tykkää tummasta enkä järin valkoisestakaan suklaasta, niin jää osa syömättä. Parhaat suklaarasiat on olleet Anthon Bergin. Niitäkin on monenlaisia.

    Minä olen niin lahjaorientoitunut, että lahjon ja saan lahjoja. Nyt kun lapset on isoja, ovat lahjatkin tarpeellisia ja/tai toivottuja. Jotain yllättävää haluan kuitenkin myös lahjoittaa. 🎁

    Minun korttijoulukalenterini jatkuu vielä tapaninpäivään plus uuden vuoden alle. Onnellista joulun aikaa sinulle! ✨🎄❄️💖🧑🏻‍🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitihän nuo korvikset ensin bongasi, ja minä halusin saada samanlaiset. Nyt ollaan sitten samikset. 🤭

      Suklaarasiat ovat joskus tosiaan vähän kinkkisiä. Niissä on yleensä muutama tosi hyvä suklaa, sitten on monta ok:ta, ja sitten on muutama, jotka jäävät yleensä ihan viimeisiksi jostain syystä. 😅

      On kyllä hyvä, jos ihmiset ilmoittavat lahjatoiveensa, niin ei tule mitään hutiostoksia.

      Onnellista ja kaikin puolin ihanaa joulun aikaa sinullekin! ❤️ 🧑🏻‍🎄 🤗

      Poista
  3. Oijoi, nuo Lindtin punaiset on hyviä ja ne muutkin värit. Harmillisesti Lindt käyttää maitosuklaissaan tosi usein ohramallasuutetta ja se ei keliaakikolle sovi - jää nykyään nuo herkut syömättä. Italiassa asuessamme oli Lindtin tehtaanmyymälä aika lähellä, sieltä ei päässyt ulos ilman isoa kassillista ja sen jälkeen tullutta ”yliannostusta”. 😄 Maraboun olen laittanut boikottiin, kun ovat osa Venäjälle edelleen myyvää konsernia.
    Lahjoja hankin, lähinnä tarpeellista tavaraa, mitä on toivottu, ja tietysti suklaata!
    Pikku-A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että sinäkin tykkään Lindtin suklaista. Me ei sitten äidin kanssa vissiin ymmärretä hyvän päälle. 😅 Mutta harmillista, että Lindtin suklaat eivät sovi keliaakikolle. Tehtaanmyymälän lähellä asuminen kuulostaa suorastaan vaaralliselta. 🤭

      Enpä tiennytkään, että Maraboulla on kytköksiä Venäjälle. Minä taidan kuitenkin jatkaa Maraboun suklaiden syömistä, koska en ihan hirveästi fanita Fazeriakaan.

      Kivaa joulua sinulle! Toivottavasti pukki tuo mieluisia lahjoja. 🤗

      Poista
  4. Minä tykkään noista Lindtin suklaapalleroista;tosin en ole pitkään aikaan.niitä syönyt. Oikeastaan voin vain syödä tummaa suklaata ilman oireita kun laktoosi-intoleranssi.Sain muuten just lahjaksi Mozart kuulua,ja niistä en tykkää lainkaan.
    Aika hyvä.löytö tuo mekko ja ihanat joulukorvikset.
    Täällä kun joulu ei virallinen juhla niin ei tarvitse ostella lahjoja,helpotus..Lahjoja on kuitenkin kiva antaa ihan muuten vain jos haluaa jotakuta ilahduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tumma suklaa on siitä hyvää, että sitä ei tule syötyä niin paljon. 😅 En muista, olenko koskaan maistanut Mozartin kuulia. Googletin niitä juuri, ja niissä näyttäisi olevan täytteenä marsipaania, joka on toinen inhokkini kookostäytteen lisäksi. Ei siis tarvitse maistaakaan. 😅

      Korvikset ovat ihanat, mutta hieman arveluttaa laittaa ne korviin, kun saan ns. epäaidoista korviksista aina kipuja korviini. Mutta ehkä niitä pystyy muutaman tunnin käyttämään.

      Kivaa joulun aikaa sinulle, vaikka siellä ei joulua juhlitakaan. 🤗

      Poista
  5. Ihanat korvikset! Olen kerran syönyt juurikin kuvan mukaisia suklaapalleroita ja tykkäsin. Rauhallista ja makoisaa joulua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, Stansta! ❤️ Vielä ei ole löytynyt ketään, joka ei olisi tykännyt Lindtin palleroista. 🤭

      Poista
  6. Ulrika50v.blogspot.com21.12.2024 klo 15.00

    Täälä yks 🙋‍♀️ joka ei tykkää lindt suklaasta 😊 Mutta Mozardin kuulat on mun herkkua ja niitä kun syö niin jeesus tekee toista tulemista ja enkelit laulaa 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😂 Hyvä, että on löytynyt sellainen suklaa, että taivaat aukeavat. 😅 Mä en oikein tiedä, mikä mun ehdoton lempparini olisi, mutta Maraboun Oreo- tai Toffee whole nut -levyt on ainakin kärkikahinoissa.

      Poista
  7. Täytyy siteerata tähän alkuun Foorrest Gumpia "elämä on kuin suklaarasia, koskaan ei tiedä mitä saa. " Paitsi jos suklaarasiassa on vain yhtä ja samaa lajia, kuten esim.Wiener nougat, joka on yksi lemppareistani. Tai Mozartin kuulat. Ehkä päädyn kuitenkin tänä jouluna johonkin Anthon Bergin rasiaan. Olen päättänyt entisenä suklaaholistina, että ostan itselleni vain yhden rasian, enkä ole vieläkään päättänyt minkä. Elämän vaikeita valintoja.
    Minä taas en oikein tykkää noista Lindtin palloista, ovat jotenkin liian pehmeän makuisia, ei mitään särmää. Pasilan Triplassa on muuten Lindtin myymälä, jossa on noita palleroita kymmeniä eri makuja, jos ei pelkkä maitosuklaa nappaa.
    Tuli mieleen nyt yksi hyvä Lindtin suklaarasia, taisi olla nimeltään Champs Elysee. t.Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä siteeraus! Minusta suklaarasian idea on se, että siellä on eri laatuja, ja jos on vain yhtä lajia, niin idea vähän vesittyy. Mutta toki jos laatu on itselle mieleistä, niin sehän on vain plussaa, kun joukossa ei ole mitään "huonoja".

      Anton Bergin rasiat taitaa nekin olla minulle tuntemattomia, joten täytyy joskus testata niitäkin. Jännä huomata, miten näissä suklaahommeleissa ei mielellään ota riskejä. 🤭

      Minä tunnistan myös itsessäni suklaaholistin, ja siksi suorastaan välttelen arjessa suklaata. Vaarana kun on, että menee koko levy tai rasia kerralla. 🙈

      Ainakin tuo Lindtin punainen pallo oli minusta juuri sellainen särmätön. Lisäksi siinä oli jokin outo makuvivahde, josta en oikein tykännyt.

      Saisikohan siellä Triplan myymälässä maistella eri laatuja? 🤭

      Kiitos vinkeistä, ja hyvää joulua, Selja! 🤗 ❤️

      Poista
  8. Siellä on nyt koko karhujen suku koolla!
    Suosittelen leikkaamaan halkiot kiristävien hauisten kohdalle vaatteeseesi. nehän ovat ihan muotia!
    Olen joskus ostanut jostain erikoiskaupasta noita suklaita. Jotkut niistä olivat ihan mahtavan hyviä, mutta eivät kaikki. Jos voi valita, ostan ihan perusmaitosuklaata, tai Fami, tai valkosuklaa, tai Geisha Crunch (uusin suosikkini). Moni muukin käy. Ostin näköjään kaksi pientä pussia noita LIndorffeja viime kauppakäynnillä. Ajattelin syöttää ne naapureille ;)
    Kännykkähäkki voisi olla ensi kesän mökkikäsityöprojektini! Mahtava idea ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhujen suku on tosiaan koolla Vanhaa setää myöten. 🥰

      Halkioiden leikkaaminen on hyvä idea. 😅 Tai sitten voisi leikata hihat kokonaan irti, niin ei varmasti kiristä. 🤪

      Valkosuklaa on myös hyvää, mutta Geisha Crunchya en ole maistanutkaan. Geisha oli ennen lempisuklaani, mutta söin sitä kai liikaa, kun ei se enää oikein maistu. Tai siis toki maistuu, mutta ei ole enää mitään himoa sitä kohtaan.

      Naapurit saavat arvokasta suklaata. 🤭 Minusta nuo Lindtin suklaat olivat aika hinnakkaita, mutta niin ovat kaikki muutkin suklaat nykyään.

      Kiva jos kännykkähäkki innosti ideoimaan! 🤗

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3