Kaikenlaisia pönttöjä

Lintupönttöjen bongailusta on tullut näköjään oleellinen osa Savonlinna-vierailujani, ja olenkin taas bongannut useamman pöntön. Savonlinnahan on tunnettu upeista lintupöntöistään, jotka valmistuvat savonlinnalaisen haudankaivajan ja ITE-taiteilijan Marko Ruuskasen käsissä. Pöntöt ovat joko näköispönttöjä, jotka kuvaavat esikuvaansa (esim. Olavinlinnaa), tai taidepönttöjä. Kesällä 2021 kävimme siskon kanssa opastetulla linnunpönttökierroksella, ja saimme silloin nähdä monta upeaa pönttöä (postaus kierroksesta löytyy täältä). Linnunpönttöjä on tullut sen jälkeen lisää, joten piti käydä tutkiskelemassa näitä uusia pönttöjä.

Ensimmäiseksi kävin bongaamassa upean näköispöntön 1890-luvulla valmistuneen huvila Suruttoman pihalla. 

Huvila Suruton ja sitä jäljittelevä pönttö (oikealla puussa).

Pönttö Joel Lehtosen puistossa. Minulle jäi valitettavasti hämärän peittoon, mitä rakennusta pönttö esittää.

Piispanmäeltä, lyseon lukion parkkipaikan liepeiltä, löytyi kertakaikkisen kaunis pönttö, joka oli valmistunut vuoden 2022 helmikuussa. Pönttö jäljittelee paikalla aiemmin ollutta Piispanlinnaa, ja Ruuskaselta oli mennyt pöntön rakentamiseen yli 200 tuntia. Helppo uskoa, että tämä on vaatinut työtä!

Alkuperäinen Piispanlinna valmistui vuonna 1897 piispa Gustaf Johanssonin itselleen rakennuttamana, mutta linna tuhoutui vain 46 vuotta myöhemmin, kun rakennukseen iski salama.

Olin lukenut, että Sulosaarella, jolla sijaitsee myös kuuluisa lettukahvila Kalliolinna, olisi useampi pönttö, joten Sulosaarelle piti lähteä ihan ajan kanssa kävelylenkille.

Silta Sulosaarelle.

Viehättävä lettukahvila Kalliolinna.

Olen käynyt tuolla lettukahvilassa aiemminkin, mutta en ole koskaan kierrellyt Sulosaarta, mikä nyt vähän ihmetytti ja suorastaan harmitti. Sulosaari oli kertakaikkisen viehättävä paikka juurakkoisine polkuineen, rantakallioineen ja järvimaisemineen, ja voisin jopa sanoa, että Sulosaaresta tuli suosikkipaikkani Savonlinnassa! Intouduin kokeilemaan pehmeillä poluilla pitkästä aikaa juoksemistakin, ja juokseminen tuntui aivan ihanalta.

Tulistelupaikka.

Joku satunnainen lenkkeilijä Sulosaaressa.

Ja olihan saaressa niitä linnunpönttöjäkin, peräti viisi kappaletta, ja onnistuin löytämään ne kaikki!

Kalliolinnaa esittävä pönttö.

Sulosaaren linnunpöntöt esittävät viittä huvilaa, jotka rakennettiin Sulosaareen vuonna 1899 kylpylä- ja kesävieraita varten. Huviloista on jäljellä enää Kalliolinna, mutta onneksi linnunpöntöt ovat nyt muistuttamassa menneistä huvila-ajoista. 

Pohjola-niminen huvila, jossa oli 18 huonetta.

Runolinna.

Huvila Runolinna muistutti pohjakaavaltaan ristiä, ja ensimmäisessä kerroksessa oli neljä huonetta erillisillä sisäänkäynneillä. Varakkaat kylpylävieraat houkuttelivat myös varkaita, ja heinäkuussa vuonna 1918 Runolinnassa yöpyneeltä senaattorinrouva Sariolta anastettiin mm. 600 markan arvoinen jalokivillä koristeltu kultasormus. Poliisi sai kuitenkin kiinni tekoon syyllistyneen helsinkiläisen joutomiehen anastettuine tavaroineen. Runolinna paloi ennen vuotta 1971.

Metsäpirtti.

Wäinölä, joka paloi myös vuoden 1971 tietämillä.

Tämänkertainen lenkkini.

Siinä olivat linnunpöntöt tällä kertaa! 

Kävin myös yhtenä iltana pesemässä muutaman maton monen vuoden tauon jälkeen ja totesin, että pikkuisen on matonpesukin muuttunut niistä ajoista, kun pesin lapsena mattoja polvillani Kymijoen rannalla Kallioniemessä.

Nykyäänhän matonpesupaikat ovat useimmiten viemäröityjä kuivan maan pesupaikkoja, ja kaikki Savonlinnan matonpesupaikatkin ovat tällaisia. Helsingissä asia on toisin, sillä googlettaminen paljasti, että vain yksi Helsingin kahdestatoista matonpesupaikasta on viemäröity, ja muilla pesupaikoilla matot pestään edelleen luonnovesissä. Olin hieman pöyristynyt, että pääkaupungissamme ollaan noin jälkeenjääneitä matonpesuasioissa! Espoossa sentään ovat asiat paremmin, sillä kaikki Espoon seitsemän matonpesupaikkaa ovat viemäröityjä. 

Minä en ole koskaan pessyt mattoja näin hienolla pesupaikalla, joten hieman jännitti mennä paikalle mattoineni, mutta äiti ohjeisti, että "katsot, miten muut tekevät, ja teet perässä". Pesupaikalla ei ollut kuin yksi nainen, joka oli juuri lähdössä pois, mutta onneksi sain häneltä lyhyen opastuksen, kun kysyin, että mitenkäs täällä oikein toimitaan.

Konkarilla on tässä just ensimmäinen matto työn alla.

Tämä Savonlinnan keskustan eli Koululahden matonpesupaikka sijaitsee tosi kauniilla paikalla järven rannalla, ja kuivauspaikkoja on ruhtinaallisesti (paikkoja oli vielä lisää kuvan ulkopuolella).

Opin käyttämään kuivausmankeliakin, eikä sen käyttäminen ollut ollenkaan niin vaikeaa ja pelottavaa kuin olin kuvitellut. En saanut edes tungettua mankelin väliin kättäni tai mitään muutakaan ylimääräistä, vaikka yritystä kyllä oli. 😆

Paikallinen mankeloimassa. Kuten kuvasta näkyy, fiksut ihmiset tajuavat tulla matonpesupaikalle vähissä vaatteissa ja ilman kenkiä.

Minäpä en ollut, nähkääs, tajunnut, että matonpesussa saattaisi kastua itsekin, ja olinkin pukeutunut oikein lämpimästi, ettei minulle tulisi vain kylmä. Onneksi kastuin vain etupuolelta, joten auton istuin säilyi kuivana. Matot tulivat kuitenkin puhtaiksi, eikä homma ollut ollenkaan niin perseestä kuin olin lapsuudesta muistellut, ja voisin mennä (ehkä) pesemään mattoja toistamiseenkin. Mutta jos paikalla olisi paljon porukkaa ja joutuisin odottelemaan vuoroani, pinnani saattaisi kiristyä ihan kriittisiin lukemiin. 😆

Sunnuntaina meillä oli rippijuhlat, sillä nuorempi siskontyttö pääsi ripille. Tapahtumaan liittyi osaltani ylimääräinen jännitysmomentti, sillä tyttö oli pyytänyt minua siunaajakseen, ja minua hieman jännitti, miten tulisin suoriutumaan tehtävästä ja mokaisinko jotenkin. 

Savonlinnan tuomiokirkko.

Tuommoinen nuoren siunaaminen ei ollut minulle entuudestaan tuttu asia, mutta sain kuulla, että asia tarkoitti lyhykäisyydessään sitä, että kummi (tai joku muu nuoren läheinen) osallistuu alttarilla siunaukseen pitämällä kättä konfirmoitavan nuoren pään päällä ja sanomalla siunattavan nimen.

Homma ei mennyt minulta täysin putkeen, sillä ensinnäkin myöhästyin siunaajien "briiffaustilaisuudesta", koska juttelin kummitytön ja tämän ukin kanssa, enkä huomannut, että kaikki muut siunaajat olivat jo kokoontuneet alttarille kuulemaan papin ohjeita. Pinkaisin siis paikalle hieman myöhässä, mutta onneksi pappi oli hymyilevä ja muutenkin ihana ja jaksoi toistaa ohjeet, jotka olivat menneet minulta ohi korvien. 

Konfirmoitavat laulamassa.

Toinen kuumottava tilanne sattui, kun tuli siunaajien aika siirtyä seisomaan alttarille oman nuoren taakse. En nähnyt kummityttöäni missään, ja parkaisin vieressäni istuneelle naiselle, että "apua, mä en löydä mun kummityttöäni!". Alttarille polvistuneista nuorista oli hirveän vaikea erottaa takaapäin, kuka oli kuka, ja olisi ihan hirveän noloa, jos menisin seisomaan väärän ihmisen taakse! Olin ymmärtänyt, että kummityttöni olisi alttarin oikeassa laidassa, joten kun meidät siunaajat kutsuttiin alttarille, päätin pinkaista ensin alttarin vasempaan reunaan, jotta näkisin nuorten kasvot ja löytäisin oman kummityttöni. Tytön ilme oli paljonpuhuva, kun hän näki minut loikkimassa väärällä puolella alttaria. 😅 

Myöhemmin ihmettelin, miten olin saattanut pudota kartalta noin pahasti, mutta valokuvia katsellessani tämäkin selvisi: siksi koska olin keksinyt valokuvata nuorten siirtymistä alttarille, ja keskittymiseni oli ollut yksinomaan kännykässä. Miten noloa.

Ei tässä nyt kerkeä mitään havainnoimaan, kun on tätä tärkeämpääkin tekemistä eli valokuvaamista.

Ihanilla nuorilla on vielä koko elämä edessään.

Ja tällä muijalla on jo melkein koko elämä takana. 😒

Juhlakahvit olivat sisareni luona, ja koska sisko asuu nykyään niin lähellä Olavinlinnaa, että linna on heille ihan perusarkea, minäkin pääsin taas näkemään Olavinlinnan. 

Linnassa oli sinä päivänä pride-tapahtuma, kuten lipustakin näkee.

Vietimme myös äidin kanssa tällä viikolla yhden päivän siskon perheen mökillä, ja vaikka en mökki-ihmisiä olekaan, päivä oli aivan ihana – kiitos rakkaiden ihmisten (ja Pörren)! 

Päivään sisältyi muun muassa grillailua, saunomista ja uimista, Pörre-koiran touhujen seurailua – sekä elämäni ensimmäinen SUP-lautailukokemus! 

Pörre ja rakas possu.

Pörre on haistanut grillituotteet. 😅

Tästä pitäisi tulla SUP-lauta.

Ilman pumppaaminen SUP-lautaan kävi suppailun alkulämmittelystä, ja sitten vain vesille! Tuulta oli sen verran paljon, että ensimmäinen haaste oli rannasta irtautuminen. Siinä liikkeelle lähtöä yritellessäni huomasin, että Pörrekin oli hypännyt laudalleni. 😃

Olin uhonnut olevani luonnonlahjakkuus, joka ei putoaisi kertaakaan veteen, ja ihmeekseni pysyinkin laudalla koko ajan, jopa seisoma-asennossa. 😅

Tässä kuitenkin vielä polvillaan...

Myötätuuleen lauta liikkui oikein mukavasti, mutta paluumatka vastatuuleen oli sen verran haastava, että harkitsin jo rantautuvani naapurimökin laiturille ja kantavani laudan takaisin pihaan metsän poikki. Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan ryhtyä noloihin kantamispuuhiin (tässä tulee suuri SUP-lautailumestari metsän läpi! 😆), kun kummityttö opasti, miten saisin laudan liikkumaan paremmin vastatuulessa. 

Vihaan kylmää vettä, mutta uskalsin kuitenkin pulahtaa saunasta veteen – jopa kaksi kertaa! 

Raikas järvivesi odottaa polskijaa.

Siinä lähti tämän kesän talviturkkikin – ellei Barcelonassa tapahtunutta vahinkouimista lasketa. Barcelonassa kävi nimittäin niin, että menin rantaveteen seisomaan ja testaamaan, uskaltaisinko kastautua, mutta siinä asiaa pohtiessani tulikin niin iso aalto, että se kasteli minut kaulaa myöten. Pohdinta oli täten päättynyt.

Kivaa loppuviikkoa! 

😘