Memory lane

Blogissa on ollut tosi hiljaista viime aikoina, mikä on johtunut suurelta osin siitä, että äiti oli kylässä. Tykkään jättää netissä pyörimisen minimiin, jos joku on vieraisilla. En siis ole vajonnut (ainakaan vielä) mihinkään kevätapatiaan, mikä johtuu ehkä siitäkin, että kun katsoo ulos, niin eipä siellä kovin keväiseltä näytä! Jatkakaamme siis talvea hamaan tulevaisuuteen. Pitäisiköhän oikein mennä ostamaan sukset, niin saisi tästä pidennetystä talvesta kaiken ilon irti. 😆

Palautin äidin takaisin Savonlinnaan viikonloppuna ja innostuin katselemaan siellä äidin vanhoja valokuvia lapsuusajoiltani. Niitä meinasin nyt laittaa tähänkin postaukseen. Ehkäpä seuraavassa postauksessa päästään taas vähän ajankohtaisempiin asioihin? Innostuin kaivamaan kotonakin vanhat valokuva-albumit esiin, joten muutama kuva on omista arkistoistani. 

En tiedä, kuinka vanha olen tässä kuvassa, mutta alle vuoden kuitenkin. Iästäni huolimatta väitän, että tämän kuvan tilanne on ensimmäinen asia, jonka lapsuudestani muistan: minne tahansa katsoinkin, ympärilläni oli vain valkeaa "aukeaa" (tuota sänkyä siis), tunsin olevani aivan yksin ja minua pelotti ihan hirveästi. Piti siis päräyttää ilmoille oikein kunnon itkut, jos sillä saisi vaikka vähän teetä ja sympatiaa.

Ensimmäinen jouluni. Kuvassa Jekku-koira, iskä sekä tietysti rakas ensimmäinen nalleni, jonka olin saanut mammalta ja joka on minulla edelleen.

Tykkäsin äidin mukaan kovasti kaikenlaisista keittiöhärpättimistä ja keittiöleikeistä. Eipä ole mieltymys jatkunut aikuisiälle asti. 😆 Toki sellainenkin aika oli (jokin mielenhäiriö varmaan!), kun tykkäsin ruoanlaitosta niin paljon, että opiskelin ravintolakokiksi. Sille kiinnostukselle kävi kuitenkin niin kuin monelle muullekin ns. kiinnostavalle asialle: intoni loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Joulupukki toi ihan oman vatkaimen.

Toinen lempparijuttuni oli "lähteä kauppaan" eli laittaa ykköset päälle, ottaa käsiveska ja nalle kainaloon ja lähteä kaupalle eli mennä ovensuuhun töröttämään.

Melkein kolme ja puoli vuotta minun jälkeeni maailmaan pullahti sellainen kummallinen olento kuin pikkusisko, jota piti ihmetellä oikein sormet suussa.

Hohhoijaa, eiköhän tämä ole jo nähty!

Lumilinnassa serkkupojan kanssa.

Vähän kesäisemmissä tunnelmissa.

Minulta murtui jalka sen seurauksena, että iskä otti minut pyörän tarakalle ilman lastenistuinta. Äitihän ilahtui tästä vallan. Murtuma ei kuitenkaan menoani haitannut, kun iskä teki mulle näin komean kävelykepinkin! Kattokaas tätä!

Kummisetäni harrasti valokuvaamista ja kehittikin kuvansa itse, ja hän otti aina hienoja mustavalkokuvia. Tässä kuvassa piileskelen kummitädin rukin takana.

Synttärikakussa näyttäisi olevan neljä kynttilää, ja kummitäti auttaa niiden puhaltamisessa.

Tässä olemme muuttaneet omakotitaloon, jossa asuinkin 18-vuotiaaksi asti, ja siskostakin on kasvanut kelpo kansalainen, jonka kanssa pystyi jo riitelemäänkin. 😆

Pyhätunturilla.

Suuri laskettelijalupaus.

Tässä kuvassa olen "laskettelemassa" Laajavuoressa. Urani laskettelijana oli lyhyt mutta ikimuistoinen, eikä muiltakaan jäänyt huomaamatta, kun olin saapunut rinteeseen. En tiedä, kumpi oli hankalampaa – rinteessä ylösmeno vai alastulo. Minä kun tuppasin putoilemaan ankkurihissistä puoleen mäkeen (jos en onnistunut raahautumaan hissin mukana ylös asti), ja alas tullessa taas en tajunnut, että suksilla pitää "kiemurrella", vaan vedin koko mäen pystysuoraan alas. Vauhti oli niin kova, että jos joku seisoi mäessä poikittain (näinkin kävi), oli laskettava luonnollisesti kyseisen henkilön suksien päältä. Mitäs seisoskeli siinä.

Jonakin jouluna.

Joulupukin lähdön jälkeen uskaltaa jo nauraakin. Perkele, että sitä pukin tuloa piti aina jännittää paskat housuissa. Vieläkin tekee mieli hyppiä seinille, jos näen joulupukin jossakin. "Onkos täällä ollut kilttejä lapsia..., hohohoo!".

Sitten hypätäänkin minulle mieluisimpiin muistoihin eli ulkomaanmatkoihin. 

Ensimmäinen ulkomaanmatkamme suuntautui – yllätys, yllätys – laivalla Ruåtsiin.

Kävimme myös tuttavaperheen kanssa asuntovaunulla Neuvostoliitossa. (Itse asiassa taisimme käydä siellä kaksikin kertaa, mutta toisella kertaa eri perheen kanssa.) Nuo matkat olivat hyvin jännittäviä jo siitäkin syystä, että autoon ei saanut jättää mitään sellaista, mikä saattoi lähteä ohikulkijan matkassa irti, sillä sehän lähti. 

Tämä kuva on otettu neuvostoliittolaisella leirintäalueella, ja kuva on kuin suoraan jostain Anttilan verkkarimainoksesta. 😂 Voi luoja noita aikoja!

Ensimmäinen lentokoneella tehty ulkomaanmatkamme suuntautui – yllätys, yllätys – Kanariansaarille ja Playa del Inglesiin. Muistan vielä hotellin nimenkin, joka oli El Timon.

El Timonin pihalla.

Rupesin oikein kuukkeloimaan, vieläkö moinen hotelli on pystyssä, ja ainakin hotellin perusfaktatiedot löytyivät. 

Harmillista, että ovelle ei pääse suksilla.

Lanzarotella kokeilimme kamelilla ratsastamista.

Rupesimme myös kiertämään Eurooppaa asuntovaunulla, ja useampi kesä vierähti milloin minkäkin pituisilla reissuilla.

Löysimme Norjasta keskellä kesää melkoisen lumiesiintymän, ja sitähän piti juhlistaa kunnon lumisodalla.

Joskus taukojen aikana tehtiin muutakin kuin vain syötiin ja asioitiin vessassa, ja saatoimme pelata esimerkiksi sulkapalloa. Minä olin muuten (ainakin omasta mielestäni) hiton hyvä sulkapallossa, sillä minulla oli nopeat refleksit ja kova lyönti. Ainakin olin parempi sulkapallossa kuin laskettelemisessa!

Yhdistetty kahvinjuonti- ja lehdenlukutilaisuus.

Sisko pelleilee.

Kumiveneilemässä siskon kanssa Gardajärvellä. Kumiveneily oli muuten oikein kivaa, mutta pissahädän yllättäessä vaadittiin hieman kekseliäisyyttä. 

Kas näin homma hoituu.

Juhannuksena oli tarjolla aina makkaraa ja ruisleipää, olimme sitten missä maassa tahansa (äidillä oli herkut jemmassa).

Meillä oli pitkä telivaunu ja siinä etuteltta, joten tilaa oli ihan mukavasti. 

Viimeisenä yhteisenä kesänämme (ennen kuin minä liukenin omille teilleni) minulla ja siskolla oli oma teltta, jossa nukuimme aina säiden salliessa. Oma tupa, oma lupa. 

Tässä olemme siskon kanssa vähän lisänneet haastetta tiskipaikalla käymiseen ja laittaneet rullaluistimet jalkaan. Kuva on otettu Venetsian läheltä Camping Mediterraneosta, jossa viihdyimme muistaakseni ainakin kahtena kesänä. Leirintäalue näyttää olevan vieläkin olemassa, ja hienolta paikalta näyttääkin! Jugoslaviassakin tuli käytyä, eikä sitäkään maata ole enää olemassa, kuten ei ole Neuvostoliittoakaan.

Mikähän se tämänkin homman idea on?

Balatonjärvellä Unkarissa.

Asuntovaunulla matkailu oli asuntoautomatkailuun verrattuna siinä mielessä mukavampaa, että saatoimme ottaa vaunun milloin tahansa irti koukusta, jättää sen leirintäalueelle ja lähteä autolla kauppaan tai nähtävyyksiä katsomaan. Melkein kaikki tärkeimmät nähtävyydet tulikin reissuilla katsottua. 

Hahaa, vihdoin todistusaineistoa, että olen käynyt Pariisissa! Meikäläinen Champs-Elyseellä! Näytänkin ihan aidolta pariisittarelta. 😆 Très chic.

Belemin torni Lissabonissa.

Tykkäsin Lissabonista aivan valtavasti, ja olen aina haaveillut pääseväni sinne uudestaan. Itse asiassa meillä olikin ukkelin kanssa jo maaliskuun alussa matka varattuna sinne, mutta siirsimme matkaa, koska Lissabonissa oli kyseisenä ajankohtana niin kylmää ja sateista. Seuraava yritys olisi ensi viikolla, mutta nyt näyttää siltä, että tätäkin lähtöä siirretään. Säät eivät ole edelleenkään suotuisat, ja ukkelikin on Intiassa, josta hän kotiutuu vasta sunnuntaina (jos kotiutuu). Jotenkin minulla on sellainen tunne, että Lissabonin matkasta ei tule ikinä mitään, sillä kumpikaan meistä (edes minä!) ei taida haluta Lissaboniin erityisen kiihkeästi. Sanokaa minun sanoneen, mutta tässä käy lopulta niin, että löydämmekin itsemme Lissabonin sijasta Barcelonasta syömästä Chennai Masala Dosan herkkuja. 😆

Eiköhän kuvia ole tullut jo riittämiin, joten se on moro!

😘