Ja nälkä lähtee

Olemme selvinneet menestyksekkäästi Bangaloreen, ja iltasella matkamme jatkuu Hyderabadiin. Päätimmekin olla Bangaloressa kaksi yötä (tai oikeastaan vain yhden, mutta siitä tuonnempana lisää), vaikka alun perin tarkoituksena oli jatkaa matkaa Hyderabadiin jo lauantaina. Olin eilen niin tyytyväinen, että olimme tehneet tämmöisen päätöksen, sillä matka kokonaisuudessaan oli sen verran piinallinen, että oli ihana saada vain olla ja möllöttää yksi päivä paikallaan. 

Keskiviikkoiltana kotona kävi vielä sellainenkin juttu, että istuin pimeässä sohvalle katsomaan BB:tä, kun takapuoleni alta kuului kummallinen rusahdus. No meikäläisen lukulasithan ne siellä olivat!

Tekisi mieli sanoa, että lasit eivät ole oikeasti noin likaiset vaan että ne vain näyttävät siltä, mutta se olisi emävalhe. 😆

Olen toki aiemminkin istunut laseilleni tai maannut niiden päällä, mutta en koskaan ihan koko painollani. Laseille ei käynyt tällä kertaa kovin hyvin, sillä sangat vääntyivät tosi pahasti, toinen linssi lähti kokonaan irti, ja toinenkin natisi liitoksissaan. Ei auttanut muu kuin kiikuttaa lasit torstaina kaikkien lähtökiireiden keskellä silmälasiliikkeeseen siinä toivossa, että lasit saataisiin korjattua, ettei tarvitsisi lähteä matkaan ilman laseja. Intiasta saisi kuulemma halvalla hyviä lukulaseja, mutta kivahan se olisi olla jonkinlaiset lasit jo matkalla mukana. Onneksi lasit saatiin kuitenkin korjattua – vieläpä ilmaiseksi!

Kuu laskee jossakin Helsingin ja Frankfurtin välillä.

Pahamaineinen "The Putki" Frankfurtin lentokentällä.

Frankfurtin terminaaleja yhdistävä putki on pahamainen siitä syystä, että yksi Intian-matkani meinasi katketa kyseiseen putkeen. Sain noissa liukuportaissa nimittäin sellaisen neronleimauksen, että mitäpä jos hyppäisinkin istumaan tuon käsikaiteen päälle. Eikö olisikin näppärää, kun ei tarvitsisi seisoa, vaan voisi istua liukuvan kaiteen päällä?! 

Pahaksi onneksi hyppyni meni vituiksi ja putosin täydellä painolla polvilleni maahan terävää metallia vasten. Polveeni sattui niin kamalasti, että luulin kuolevani, ja kun käveleminenkin tuotti suuria vaikeuksia, luulin matkani katkeavan siihen. Onneksi aika ja lepo kuitenkin auttoivat, ja pääsin kuin pääsinkin Intian-koneeseen. Siinä oli taas appivanhemmilla ihmettelemistä, kun he kuulivat ukkelilta (ukkeli jakaa aina auliisti näitä meikäläisen päähänpistotarinoita kaikille), mitä oli tapahtunut. Viisivuotiaat lapset ehkä saavat tällaisia ideoita, mutta eivät aikuiset naiset! 😆  

Neuloin taas matkalla sukkaa, kun olin melkoisen pähkäilyn jälkeen vihdoin löytänyt sopivan sukkamallin matkalle. Stanstalle jo kirjoittelinkin, että lentomatka asettaa meikäläisen neulemallille paljon vaatimuksia: Neule ei saa olla kirjoneuletta (jotta ei tarvitse kuljettaa mukana monta lankakerää) eikä se saa sisältää palmikkoja, koska minulla on vain metallinen apupuikko (onko puisia tai muovisia apupuikkoja edes olemassa?). Lanka ei saa olla liian ohutta, koska pienillä puikoilla neulominen on huojuvassa koneessa haasteellista, eikä liian löysäsäikeistä (samasta syystä). Lisäksi malli ei saa olla liian monimutkainen, koska jos nautin matkalla ns. virvoitusjuomia, vaikean mallin seuraaminen saattaa muodostua haasteelliseksi, eikä toisaalta liian yksinkertainenkaan, koska liian helppoa on tylsä neuloa. Nyt malliksi valikoitui kuitenkin semmoinen sukka, jossa on muutama palmikkokin, sillä askartelin vanupuikosta lentomatkalle soveltuvan apupuikon. 

Hyvin toimii!

Frankfurtin loungessa luokseni käveli yksi ukko, joka kertoi minulle, että hänen vaimonsa on "crazy knitter". Sitten mies näytti kännykästään vaimonsa kuvan, jossa vaimo istui sohvalla jokin massiivinen neuletyö kädesssään. Neule oli valehtelematta monta metriä pitkä, joten olisiko siitä ollut jokin peitto tulossa. Sitten mies kysyi, voisiko hän ottaa kuvan neuletyöstäni ja minusta ja lähettää sen vaimolleen. Kaikkea sitä.

Bangaloren-kone lähti vähän myöhässä, koska lähtöportilla oli hirveä selvittely covid-matkustusdokumenttien kanssa. En oikein ymmärrä, miksi näitä dokumentteja pitää esitellä joka käänteessä. Johan olimme näyttäneet kaikki paperit Helsingissä, emmekä olisi edes päässeet ensimmäiselle lennolle, jos kaikki ei olisi ollut kunnossa. Sama koski varmasti kaikki muitakin matkustajia. 

Salamatkustaja.

Palvelu on minusta huonontunut Lufthansalla huomattavasti, ja ruoatkin olivat sellaisia, että en viitsinyt oikein edes kuvata niitä. 

Tarvikepussukka oli saanut tällä kertaa käytännöllisen muodon, sillä lentosukat ja muu pussin sisältö oli pakattu ostoskassiin tavanomaisen kosmetiikkapussukan sijaan. Pussukan sisältöä oli kuitenkin kutistettu, ja sisältä puuttui minulle se tärkein eli silmämaski. Saimme kuitenkin silmämaskit lentoemännältä erillisestä pyynnöstä. 

Otin lähdöstä hieman erilaisen videon ja kuvasin vähän koneen sisätilojakin, kun ukkeli istui ikkunapaikalla.

- -

Eipä tullut uni silmään, kun oli niin outo aika nukkumiselle.

Nyt aletaan olla jo lähellä!

Lento oli perillä Bangaloressa paikallista aikaa noin puoli kolmelta yöllä (kello 23 Suomen aikaa) ja kuvittelin, että olisimme hotellin lakanoissa nukkumassa "in no time". No eihän se taas ihan niin mennyt. Koronadokumentit oli kohtuullisen äkkiä esitelty, mutta maahantulotiskeille oli pitkä jono, ja jono liikkui niin hitaasti, että epätoivo meinasi iskeä. Suunnilleen kahden tunnin päästä pääsimme kuitenkin vihdoin lentokentältä ulos.

Bangaloren kentällä oli melkoinen säpinä keskellä yötäkin (tai aamuhan se jo olikin).

Majoituimme ITC Windsoriin, jonne oli lentokentältä vielä yli kolmenkymmenen kilometrin ajomatka. Kun vihdoin saimme päät tyynyyn, kello oli kuusi aamulla. 

Kuinka ollakaan, hotellissa tehdään remonttia – kyllä vain, myös lauantaisin – ja lauantaipäivän remonttikohteeksi oli valikoitunut meidän huoneemme yläpuolellamme oleva huone. Poraaminen ja hirveä naputtelu alkoivat siis jo heti aamusta. Miten mukavaa kuunnella työn ääniä! Onnistuimme kumminkin torkkumaan noin yhteen asti, jolloin olikin jo vuorossa lounas. Olin haaveillut meneväni hotellin salille, mutta oloni oli sellainen, että eipä ollut salille meno heti ensimmäisenä mielessä (ja salikin oli tosi pieni). 😆

Lounas oli kuitenkin niin mahtava, että kaikki matkan aiheuttamat harmit pyyhkiytyivät mielestä pois. Hotellissa on useampikin ravintola, mutta valitsimme eteläintialaisen Dakshinin, kun mielessä kummittelivat dosat ja idlit. Lopulta otin kuitenkin non-veg -thalin (ja niin teki ukkelikin), sillä rakastan thaleja, kun ne sisältävät montaa eri ruokalajia. 

Ensin pöytään kannettiin kuitenkin neljää erilaista chutneyta ja rapeita suolapaloja, mm. wadiyaluja ja appalameja.

Buttermilk (valmistetaan jogurtista, vedestä ja mausteista) ei ole mitään mun herkkuani, mutta tämä oli ihan jees, kun juoma oli niin mausteista.

Sitten pöytään tuli thalilautanen, ja millainen thalilautanen! Kaikki oli ihan uskomattoman hyvää. Lautanen sisälsi mm. lammas- ja kanacurrya, pinaatteja ja linssejä, kanabiryania, jogurttiriisiä, jogurttia ja semiya payasamia jälkiruoaksi. Leipinä thalin kanssa tuotiin tällä kertaa akki rotia (dosan kaltainen lätty, joka on karnatakalainen erikoisuus) sekä ragi dosaa (joka on valmistettu sormihirssistä, joka antaa lätylle luonteenomaisen, punertavanruskean värin). Akki rotia ja ragi dosaa tuotiin lisää sen verran kuin halusi, ja sen jälkeen oli valkoisen riisin tai sambarriisin vuoro. Thali oli niin hyvä, että kuola alkaa valua, kun vain ajattelenkin sitä. 😆

Dakshin.

Vastaanottovirkailija kertoi yöllä hotelliin tullessamme, että ITC Windsor on  40 vuotta vanha. Pientä (ja vähän isompaakin) kuluneisuutta on nähtävissä siellä täällä, mutta hotellissa on hurmaavaa vanhan ajan henkeä. 

Onneksi tuli jätettyä metsästyskivääri kotiin.

Lounaan jälkeen nukuimme taas hetken (sen minkä remonttimelulta pystyimme), ja sen jälkeen oli vuorossa intialainen päähieronta. Olen aina haaveillut intialaisesta päähieronnasta, mutta en ole saanut koskaan kokeiltua sitä. Nyt matkustamisen ja huonojen yöunien jälkeen ajatus päähieronnasta tuntui enemmän kuin tervetulleelta. Sitä ennen piti kuitenkin mitata lämpö (myös hotelliin tullessa mitattiin lämpö, ja koska asteet olivat fahrenheitissa, en ymmärtänyt asteista mitään – kuumemittari kun harvemmin näyttää 97 astetta). Ukkeli otti öljyhieronnan ja minä kuivahieronnan, ja hieronta oli juuri niin ihana kokemus kuin olin ajatellutkin. En olisi ikinä uskonut, miten paljon kipeitä kohtia päästäkin voi löytyä! Erityisesti takaraivo ja silmien väli otsassa olivat todella kipeät. Mistähän tämä mahtaa kertoa?

Naistenhuoneen ovi.

Naistenhuoneen tiloissa ei ollut valittamista.

Intiassa monessa paikassa käsien pyyhintään on tarjolla ihan oikeita pyyhkeitä. Ei siis puhettakaan mistään käsipyyhepapereista, saati sitten käsienkuivauspuhaltimista.

Vietimme siis koko lauantaipäivän hotellissa, vaikka minä olisin kyllä saattanut lähteä käymään kaupungillakin. Oli aika harmaa ja sateinen päivä, eikä se innostanut ukkelia lähtemään mihinkään, ja jos totta puhutaan, niin minustakin tuntui ihan kivalta vain olla ja rauhoittua.

Normaalisti Intiassa ei enää juurikaan sada tähän aikaan vuodesta, mutta tänä vuonna monsuunisateet eivät ole päässeet jostain syystä siirtymään Himalajan yli pohjoiseen (tai näin ainakin ukkelin kaveri tiesi kertoa), vaan ne ovat jääneet pyörimään Intian päälle. Ukkelin kaveri soitti juuri eilen Nelloresta ja kertoi, kuinka siellä paikallinen Pennar-joki tulvii niin, että tämä kaverikin on nyt kotinsa vanki, kun hirveät vesimassat virtaavat kaduilla. Sähkötkin olivat menneet  poikki, joten kaveri ei saanut edes puhelintaan ladattua. Onneksi kaverin talo on sen verran ylös rakennettu, että vesi ei pääse rakennukseen sisälle, mutta moni muu ei ole yhtä onnekas. Kuolonuhrejakin on tullut jo lukuisia.

Illalla tilasimme ruokaa huonepalvelusta, ja koska aamiaista oli saatavilla kellon ympäri, tilasimme eteläintialaiset aamiaislautaset (kymmenen aikaan illalla). Loistava huonepalvelu on yksi intialaisten hotellien kivoimmista jutuista: ruokaa on tarjolla usein kellon ympäri, ja valikoimat ovat hyvät. Viimeksikin ukkeli oli tilannut (toisessa hotellissa tosin) Bangaloreen Suomesta tullessaan kahden aikaan yöllä idlejä. 

Eteläintialaiset aamiaislautaset.

Aamiaiseen kuului perunaseoksella täytetty masala dosa, vada, idli, kookosvettä, sambaria, kolmea chutneyta, podia (maustejauhetta) sekä gheetä. Osui ja upposi!

Minua vähän harmitti, että minulta jäisi matkan takia Big Brother -kauden loppu näkemättä, mutta hätä ei ollutkaan tämän näköinen! BB 24/7 näkyy nimittäin täälläkin.

Etualalla tämän vuoden voittaja eli Aki (ei ole kyllä oma suosikkini).

Tosin nyt kun olen päässyt Intiaan, Big Brotherin seuraaminen ei jostain syystä enää oikein kiinnostakaan. 😆

Tänä aamuna paistoi jo hieman aurinkokin, ja uskaltauduimme ukkelin kanssa pihalle asti katsomaan mm. uima-allasta. 

Nyt rupean lopettelemaan, kun pitää laittaa kamat kasaan viimeistä lentoa varten. Seuraava postaus tuleekin sitten Hyderabadista.

Mukavaa sunnuntain jatkoa! 😘