Ruskeat paperipussit ovat perseestä

Tere tere! Olemme palanneet pitkäksi venähtäneeltä juhannusmatkalta takaisin, ja heti kärkeen on pakko todeta, että kylläpä olikin mukava päästä takaisin kotiin. En tiedä, onko minusta ja ukkelista tullut vanhoja, tylsiä, laiskoja, mukavuudenhaluisia vai näitä kaikkia, kun emme oikein jaksaisi elellä hotelleissa ja kiitää pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Matka oli kaikin puolin onnistunut, eli siitä ei ollut kyse, mutta oli jotenkin niin ihanaa päästä kotiin omien rutiinien pariin. Toki korona tekee näinä aikoina matkustamisesta väkisinkin hieman erilaista kuin normaalisti, joten sekin vaikutti varmasti siihen, että oli mukava päästä kotiin. En itse asiassa välittäisi puhua koronasta lainkaan, sillä olen kurkkuani myöten täynnä koko aihetta, ja voisimme minusta jo siirtyä elämässä eteenpäin. En kuitenkaan voi oikein vaietakaan aiheesta, kun se vaikutti kumminkin matkalla aika moneen asiaan.

Meidän oli alun perin tarkoitus mennä vain Viroon ja tulla sieltä heti juhannuksen jälkeen takaisin, mutta päätimmekin ajaa saman tien Latviaan ja viipyä reissulla pari päivää pidempään. Juhannus meni siis Latviassa, vaikka emme juhlineetkaan juhannusta sen kummemmin. Baltian maissa (tai ainakin Virossa ja Latviassa) juhannusta juhlitaan eri aikaan kuin meillä Suomessa, sillä juhannusaatto on siellä aina 23. kesäkuuta ja juhannuspäivä sitten seuraavana päivänä. Juhannus meni siitäkin syystä ihan huomaamatta ohi. 

Matkalta tulee pari (pitkää) postausta, tämä ensimmäinen Latviasta ja toinen Virosta. Yrittäkää kestää.

Ilma oli lähtöaamuna todella ankea.

Ajoimme suorinta tietä Tallinnasta Riikaan, ja jo tuo reilun neljän tunnin ajomatka vei meikäläisestä mehut jotenkin pois. Asia saattoi johtua tosin siitäkin, että yöunet olivat jääneet muutamaan tuntiin, kun aamuyöstä rupesi ukkostamaankin. Suomen harmaa taivas vaihtui jo Tallinnassa auringonpaisteeseen, ja Riiassa olikin sitten jo 32 astetta lämmintä. Ukkelinkaan ei siis tarvinnut valittaa enää kylmyydestä. 😆

Ukkeli oli varannut ensimmäiseksi illaksi pöydän Barents-ravintolasta, joten olihan se lähdettävä liikenteeseen, vaikka en olisi ehkä ihan jaksanutkaan.

Barents kuuluu sarjaan hifistelyravintolat, joissa saa maksaa muutamasta hassusta suupalasta itsensä kipeäksi. Onneksi olen jo oppinut vaimentamaan kriittisen järjen äänen tällaisilla ravintolakäynneillä ja nauttimaan elämyksestä (tai ainakin yrittämään). Onhan se hienoa ja kunnioitettavaa, että jotkut tuntevat ruokaa kohtaan niin suurta intohimoa, että jaksavat (ja kehtaavat) tehdä pienestäkin suupalasta niin ison numeron.

Barentsin kantava teema on "fine seafood dining", ja merenelävillä mentiinkin. Maistelumenua ei ollut jostain syystä saatavilla (alkoikohan syy k:lla?), joten oli tilattava listalta. Itse asiassa emme kuitenkaan tilanneet listalta, vaan söimme tarjoilijan suositusten perusteella listan ulkopuolelta.

Alkupalaksi perunalastuja, joita oli yksi per lärvi. Riittoisaa tavaraa, kun hitaasti syö.

Muistaakseni langustiinia? Näitä oli kypsennetty vain 15 sekuntia.

Pääruoaksi kalaa aasialaiseen tapaan valmistettuna.

Barents oli pärjännyt koronan aikanakin hyvin, sillä se oli ollut avoinna koko ajan. Mitään pitkäkestoisia taukoja ravintolan toimintaan ei siis ollut tullut, vaikka ravintola olikin pitänyt ovensa suljettuna kahtena iltana viikossa.

Aamiainen, ja nimenomaan buffetaamiainen, on minulle tärkeä osa matkoja, ja jännityksellä odotinkin, millainen olisi korona-ajan aamiaistarjonta hotelleissa. Yövyimme vanhoissa tutuissa hotelleissa – Riiassa Radisson Latvijassa ja Tallinnassa Swissotelissa – mutta nyt tuli sellainen tunne, että ensi kerralla voisi kokeilla muitakin hotelleja. 

Vaikka hotellit olivat auki, moni palvelu ei ollut, ja melkein rupesi tuntumaan siltä, että jos tässä kesän aikana on pakko matkustaa jonnekin, melkein mieluummin yöpyisin airbnb:ssä kuin hotellissa. Turha maksaa palveluista, kun niitä ei kuitenkaan saa. En tosin tiedä, miten hotellien toiminta tulee muuttumaan kesän mittaan, ja palaako niiden toiminta joskus täysin ennalleen.

Radissonin kylpylä oli auki mutta yläkerran Skyline-baari ei. Aulassa oli pöytä, josta sai halutessaan ottaa kertakäyttökäsineitä ja maskeja, ja hissiin sai mennä vain yksi ihminen kerrallaan. Kaikki hotellin työntekijät käyttivät maskia tai visiiriä, ja sama tyyli jatkui myös Swissotelissa. Swissotelin tunnelma oli lähes ahdistava, sillä hotellissa oli niin vähän ihmisiä. Radissonissa oli sentään ihan kohtalaisesti porukkaa. Swissotelissa huoneita ei siivottu muutoin kuin erityistoivomuksesta, ja kylpylään tai kuntosalille oli varattava aika etukäteen. Yläkerran executive lounge oli suljettu, mikä oli toisaalta ihan hyväkin, niin ei tullut kiusausta mennä drinksuttelemaan sinne "ilmaisilla" juomilla, kuten muutama vuosi sitten uutenavuotena.

Tutut näkymät Radissonin huoneesta.

Radissonin aaamiainen oli aivan ala-arvoinen. Tarjolla oli ruskeisiin paperipusseihin yksittäispakattuja valkoisia leipiä, croissanteja, muffinsseja ja hedelmiä. Jogurttia oli purkeissa, ja (säilyke)hedelmistä oli tehty pieniä annoskuppeja. Tuoremehua ja kahvia sai ottaa itse. Ruskeiden paperipussien lisäksi tarjolla oli pieni à la carte -menu, jossa oli viisi eri vaihtoehtoa, mm. uppomunia, tuoreita hedelmiä ja pannukakkuja. 

Koska ruskeat paperipussit eivät houkutelleet, tilasin à la carte -listalta (tai oikeastaan listan ohi) joka aamu sämpylän tyyppistä leipää, munakokkelia ja lohta. Ensimmäisenä aamuna tilasin myös tuoreita hedelmiä, mutta jätin ne seuraavina aamuina suosiolla tilaamatta, sillä "tuoreet" hedelmät olivat nekin suoraan säilykepurkista.

Tällä pitäisi vissiin jaksaa. Edes juustoa ei tullut, vaikka pyysin, leikkeleistä puhumattakaan.

Swissotelissa mikään ei ollut itse otettavissa, ei edes kahvi, vaan kaikki tuotiin pöytään. Tarjontaa oli huomattavasti enemmän kuin Radissonissa, mutta edelleen leivät, croissantit ja muut vastaavat oli pakattu ruskeisiin paperipusseihin. Myslit ja raejuustot oli pakattu pieniin muovikippoihin, ja lohiviipaleet saapuivat pöytään tiukasti kelmutettuina.

Eihän tällaisina aikoina voi olettaakaan saavansa mitään viiden tähden aamiaisia, mutta kyllä paperipussiaamiaiset aika apeaksi vetävät. Itselleni kun hotellin aamiainen ja nimenomaan se, että on vara valita, on niin tärkeä osa hotellikokemusta. En halua olla epäkiitollinen, mutta kyllä vähän harmittaa. Vaikka toisaalta turha tässä on marista: jos kerran paperipussiaamiaiset eivät kelpaa, niin sitten kannattaisi varmaan pysytellä kotona syömässä Weetabixeja. 😆 Kotona ei tarvitse myöskään kytätä aamiaisaikoja, vaikka ei niitä tarvinnut kytätä nytkään, sillä kummassakin hotellissa sai aamiaista kello 11:een asti. Jos siis jollakulla on matkustaminen lähiaikoina mielessä, kannattaa ottaa etukäteen selvää, mitä palveluja kohteessa on saatavilla ja mitä ei.

Perjantaina 32 asteen lämpötilat jatkuivat, joten jätimme Riian pölyt taaksemme ja kurvasimme Jurmalaan. Tykkäämme molemmat Jurmalasta kovin, ja siellä menikin mukavasti koko päivä.

Seuraava valituksen aihe: aurinkotuolien hinnat. En muista, olenko törmännyt koskaan missään niin kalliisiin aurinkotuoleihin kuin Jurmalassa. Tuossa vihreiden tuolien osastolla tuolit kustansivat 30 euroa kipale, ja naapurissa (punaisilla tuoleilla) hinta oli 20 euroa per tuoli. Jos halusi tuollaisen luksuskatoksen, siitä sai pulittaa 70 euroa. Mutta ei auttanut kuin maksaa, jos halusi päästä aurinkotuolille köllöttelemään. Toki hirveistä hinnoista piti ensin antaa hieman palautetta (t. nimim. Moukka).

Lounasta söimme Baltic Beach -hotellin terassilla.

Auringossa ei kärsinyt olla, joten oli siirryttävä varjoon.

Ei ollut kova nälkä, joten pääruoaksi riitti tiikerikatkarapusalaatti.

Seuraava ohjelmanumero oli yhden hylätyn hotellin etsiminen. Hotelli löytyikin helposti, ja ukkeli odotteli taas kärsivällisesti autossa, kun kävin ottamassa pari kuvaa. Pysyttelin tällä kertaa vain hotellin ulkopuolella, koska olin luvannut ukkelille olla menemättä hotelliin sisälle. Joskus lupaukset on ihan hyvä pitääkin. 😆

Latviassa on muuten tosi paljon kiinnostavia hylättyjä kohteita, ja päätinkin, että teen joskus Latviaan hylättyjen paikkojen kierroksen. Sille reissulle pitää lähteä varmaankin taas yksin, kun en ilkeä retuuttaa ukkelia ympäri Latviaa tyhjien tönöjen perässä.

Pyörimme Jurmalassa muutenkin, ja bongasimme muun muassa upeita taloja ja kauniita kirkkoja.

Villa Milia.

Latvialainen arkkitehtuuri oli minusta muutenkin paljon omaperäisempää kuin suomalainen, ja se miellytti silmää kovasti.

Perjantai-ilta ei mennyt niin sanotusti ihan putkeen. Päädyimme nälkäisinä johonkin random-ravintolaan, ja kävi ilmi, että suurin osa ruokalistan ruoista oli päässyt jo loppumaan. Kaiken lisäksi ruokien tulossa kestäisi (pizzoissa tunti), ja minulla oli jo ihan hirveä nälkäkiukku. Saattoipa olla, että se näkyi naamastakin. Koska kylmä punajuurikeitto tulisi alkuruoista pöytään nopeasti, tilasin sitten sitä.

Maussa ei ollut sinänsä valittamista, mutta minulle tuli keiton ulkonäöstä niin vahvasti mieleen vedessä lilluva punajuurisalaatti, että keitto jäi sen takia lähes kokonaan syömättä.

Pääruoista oli jäljellä enää possun ribsejä tai pihviä, ja otin jälkimmäisen.

Onneksi pihvi ja grillatut kasvikset olivat sentään varsin hyviä.

Hotellilta lähtiessämme oli ollut kuumaa ja aurinkoista, mutta nyt taivaalle alkoi kerääntyä pilviä. Ilta huipentui kaatosateeseen, ja lämpötilat putosivat ainakin kymmenellä asteella.

Onneksi istuimme ison varjon alla, joka piti vettä, ja vaikka selkä ja takapuoli hieman kastuivatkin, niin säilyimme pääasiassa kuivin nahoin. Vilu tuli kyllä.

Sadekin loppui ennen pitkää, ja pääsimme takaisin hotellille kastumatta.

Lauantai piti sisällään muun muassa jugend-talojen ihastelua, käynnin Mangalsalan laiturilla Riian pohjoispuolella sekä paljon hyvää ruokaa. Tästä matkasta tulikin vähän sellainen ruoka- ja juomamatka, vaikka se ei välttämättä ollut alun perin tarkoitus. Kun muut huvitukset ovat vähissä, hyvä ruoka ja juomat pelastavat aina.

Suosikkidrinkkejäni ovat muuten tällä hetkellä gin tonic ja negroni. Ne eivät ole yhtä ällöttävän makeita sokerilitkuja kuin monet muut drinkit, ja niissä on vähemmän kaloreitakin. 

Negroni Galleria-ostoskeskuksen kahdeksannen kerroksen terassilla.

Gin tonic hotellin terassilla. Tarjoilija kysyi, että laitetaanko tuplana, eikä tarjouksesta voinut toki kieltäytyä.

Latviassa on minusta harvinaisen upeaa jugend-arkkitehtuuria. Harmi kun en osaa kuvata taloja sillä lailla, että yksityiskohdat pääsisivät oikeuksiinsa.

Häntä ei olisi voinut jugend-arkkitehtuuri vähempää kiinnostaa.

Mangalsalan laiturilla. Riikaan tulevat laivat kulkevat tuosta ohi.

Latvialainen pakettiautomaatti.

Kyläkauppa.

"Medics to the world" eli Latvian kunnianosoitus kaikille terveydenhuoltoalan ihmisille koronapandemian aikana.

Kaipasimme vaihteeksi kotiruokaa, eli suunnistimme intialaiseen Singh's- ravintolaan. Olimme kärsineet Latviassa taas ruoan mauttomuudesta (onneksi minulla oli käsilaukussa hampurilaispaikoista ryövättyjä suola- ja pippuripusseja), mutta täällä oli ruoassa jo jotain makuakin.

Alkupaloiksi lihasamosoita.

Pääruoaksi chana masalaa, kanabiryania ja suosikkileipiäni eli täytettyjä kulcha-leipiä.

Illalla päädyimme syömään Daugava-joen varrella sijaitsevalle ravintola-alueelle, jonka tiesimme entuudestaan kivaksi paikaksi. Tällä kertaa suunnistimme kuitenkin Koyaan, kun viimeksi olimme syöneet Aqua Lunassa.

Aqua Luna edessä; Koya takana.

Ulkoapäin ravintolat näyttävät teollisuushalleilta, mutta sisällä meininki on vallan toinen.

Saimme Koyassa koko matkan parhaat ruoat.

Alkuruoaksi grillattua mustekalaa. En ole eläessäni saanut näin hyvää ja pehmeää mustekalaa!

Pääruoaksi kalaa (kuhaa?).

Jälkiruoaksi brownieta (sori epätarkka kuva).

Koya ei ollut selvinnyt koronasta yhtä hyvin kuin esimerkiksi Barents, sillä ravintola oli ollut kaksi kuukautta suljettuna, ja oli hilkulla, että ravintola ei avannut oviaan enää ollenkaan. Koya oli kuitenkin päättänyt vielä yrittää ja muuttaa tyyliään fine dining -paikasta rennompaan suuntaan. Ruoka ja palvelu olivat ainakin ihan loistavia, joten toivon Koyalle menestystä.

Paluumatkalla Riiasta Tallinnaan pysähdyimme Latvian puolella vielä valkoisella dyynillä (Balta Kapa).

Viron puolen jutut tulevat sitten seuraavassa postauksessa. Kiitos kärsivällisyydestä ja pahoittelut, etten osannut taaskaan kirjoittaa lyhyemmin.

Vielä yksi asia: tämä on ensimmäinen postaus, jonka kirjoitan uudella Bloggerilla, joten jos kuvissa tai missä muussa tahansa on jotain omituisuuksia, pliis kertokaa. 😘