Työ on pakopaikka niille, joilla ei ole parempaakaan tekemistä.


torstai 14. toukokuuta 2020

Kangastuksia

Viikko on vierähtänyt edellisestä postauksesta, ja muuton työläys on jo ehtinyt hävitä mielestäni kokonaan. Nyt kun ajattelen muuttoa, minusta tuntuu, että eihän se nyt mikään kovin iso homma ollutkaan. Minulla on taipumus unohtaa vastoinkäymiset ja koettelemukset saman tien, enkä tiedä, onko se aina ihan hyvä asia. Siksi olenkin tyytyväinen, että kirjoitin tuon edellisen postauksen ihan tuoreeltaan. Jos muutto rupeaa kangastelemaan uudestaan mielessä kovin pian, tarvitsee vain käydä lukemassa tuo edellinen kirjoitus, ja muuttohalut katoavat varmasti sen sileän tien. Uutta muuttoa ei ole tulossa kuitenkaan lähitulevaisuudessa, jos se minusta mitenkään riippuu. Olen nimittäin kääntänyt jälleen kerran takkini: minusta tuntuukin nyt sellaiselta, etten halua muuttaa tästä ikinä pois. Tässä on nyt hyvä.

Vaaleanpunainen ilta satamassa.

Tämä asunto on muuttanut myös aika radikaalisti käsitystä ja toiveita siitä mahdollisesta tulevasta omasta asunnosta, joka tällä hetkellä tuntuu tosin hyvin kaukaiselta ajatukselta. Jos vielä joskus sen oman asunnon hommaamme, asunto saisikin sijaita ihan toisenlaisessa ympäristössä kuin olin alun perin ajatellut. Haluaisin asua jossakin avarammassa paikassa kuin esimerkiksi Matinkylässä Länsiväylän vieressä. Oli siis todellinen onni, että se yksi asunto meni sivu suun, koska tämän asunnon jälkeen olisi harmittanut suuresti, jos olisi pitänyt muuttaa siihen! Mitä iloa on täydellisestä pohjasuunnitelmastakaan, jos asuinympäristö on sellainen, että se ei miellytä tai että se pahimmassa tapauksessa jopa ahdistaa? Avaruuden tuntu tuntuu tekevän hyvää minun päänupilleni, sillä on jotenkin ihmeellisen rauhoittavaa, kun saa tuijotella talojen kattojen ylle tai merelle. Ehkä kauas tuijottelu on jonkinlaista piilomeditointia, joka rauhoittaa samalla lailla kuin "oikea" meditointikin.

Satamassa sataa lunta – toukokuussa.

Mutta luontoahan täällä ei ole, ei sitten yhtään. Toissapäivänä kun kävin hakemassa Espoosta viimeisiä tavaroita vanhasta asunnostamme, oikein yllätyin, kun pääsin Länsiväylän alkupäähän ja näin tien vieressä vihertävät puut. Kevät oli edistynyt jo muutamassa päivässä valtavan harppauksen! Tässä meidän lähiympäristössämme ei ole yhden yhtä puuta, ja jos en liikkuisi kotoa pariin viikkoon, kesä pääsisi tulemaan ihan varkain. (Kävin tarkistamassa asian ikkunoista ja totesin puhuneeni palturia: kyllä tuolla raksamiesten parkkipaikalla näkyy sittenkin yksi puu. 😆) Tilanne on kuitenkin tulevaisuudessa muuttumassa, sillä aivan tuohon parvekkeemme alle on rakenteilla puisto, Hyväntoivonpuisto, josta tulee Jätkäsaaren suurin viheralue. Puistosta tulee kokonaisuudessaan reilun kilometrin mittainen ja 88 metriä leveä eli suunnilleen Kaivopuiston kokoinen. Puistoa on rakennettu jo hyvän matkaa, mutta tämä viimeinen eteläosan pätkä on vielä täysin alkutekijöissään.

Puiston valmis osa vihertää tuolla takana, ja uskoisin, että etualalla näkyvä aluekin avataan pian.
Puiston eteläpäässä menee kuitenkin vielä aikaa.
Eteläpäähän on suunnitteilla myös lähiliikuntapaikka ja uimapaikka, mutta ihmettelen, mihin meinasivat sen uimapaikan laittaa, kun satama on tuossa ihan vieressä.

Ainoa kosketus luontoon täällä ovat olleet toistaiseksi lokit, jotka käyvät välillä kahlaamassa vesilammikossa, ja välillä ne tappelevat hampurilaispihvistä. Kun olin tulossa sieltä Espoon-keikaltani, pysähdyin liikennevaloihin hampurilaispaikan viereen ja näin, kuinka lokit nokkivat tohkeissaan maassa olleen paperikassin sisältöä. Yksi lokki onnistui saamaan suuhunsa puolikkaan hampurilaispihvin, ja muut halusivat halusivat tietysti heti päästä osille. Pihvin löytänyt lokki lähti lentoon saalis suussaan, ja muut lokit lehahtivat kiihtyneinä perään. En nähnyt, mitä pihville kävi, sillä seurasi taistelu, ja se käytiin autoni katolla. Istuin autossa keskellä auton kattoa kohti syöksähteleviä lokkeja ja mietin, että tämähän on kuin jostain Hitchcockin elokuvasta.

Sivuhuomautuksena sanottaakoon, että kävin toissapäivänä Sortti-asemallakin – tällä kertaa Konalan Sortissa. Olisin kyllä kehdannut(?) käydä Ämmässuollakin, mutta kilometrejä olisi tullut paljon enemmän kuin Konalaan (seli seli). Mitään kommelluksia ei onneksi sattunut, ja käsilaukkukin köllötti koko käynnin ajan turvassa autossa.

Koronajonoa Sortti-asemalle.

Tällä kertaa kyydissäni oli lähinnä puutavaraa kirjahyllyn muodossa. Päätimme nimittäin ukkelin kanssa, että kirjahyllyä ei meidän huusholliin enää tule, joten vanhasta hyllystä oli päästävä eroon. Nopein tien onneen oli sahata reilut kaksi metriä korkea kirjahylly käsisahalla palasiksi, jotta hylly mahtui auton takakonttiin ja saattoi jatkaa matkaansa Sortti-asemalle. Pilkkomisessa oli hommaa, ja sahanpuruakin tuli eteisen lattialle melkoinen keko, mutta tulipahan sahattua. Sahaamisen jälkeen katsoin, että mitäs palkeenkieliä minulla roikkuu haaroista, jolloin huomasin, että olin sahannut työn tuoksinassa housunikin. Onneksi oli sentään housut jalassa, ettei mennyt jalka! Iskä oli puuseppä, mutta ei ole tyttärestä polvi ainakaan parantunut...

Jätkäsaaren asuinmpäristön keskeneräisyys ei kuitenkaan haittaa. Pitää vain osata katsoa tarpeeksi kauas, keskeneräisen puiston ja rakennustyömaiden yli talojen katoille, taivaalle tai merelle. Jo ensimmäisen vuorokauden aikana sain nähdä upean punaisen täysikuun, auringonlaskun sekä auringonnousun.

Taivaalla oli harmillisesti pilviä, mutta onneksi pilvien välistä näkyi pieni pala kuuta.

Aurinko laskee jonnekin Pohjois-Espoon taakse.
Ja aurinko nousee Tuomiokirkon takaa.

Mustarastaan liverrystä ja luonnon vehreyttä täällä ei ole, mutta toisaalta täällä ovat meri, laivat ja avaruus. Voi olla, että luontoa tulee vielä ikävä, mutta nyt olen onnellinen näin.

Toinen auringonlasku ja aurinkopilari (pystysuora haloilmiö).

Pari viikkoa sitten kirjoittelin siitä, että meillä oli tarkoitus yrittää myydä entinen asuntomme. Otimmekin yhteyttä välittäjään, joka tuli seuraavana päivänä katsomaan asuntoa ja antamaan siitä hinta-arvion. Teimme samalla myyntisopimuksen, ja vaikka minä olin hyvin skeptinen myymisen suhteen, välittäjä oli kuitenkin rohkaiseva ja sanoi, että asuntokauppa kävi edelleen hyvin. Ihmiset laittoivat asuntojaan nyt poikkeusaikana vähemmän myyntiin, joten kilpailua oli myös vähemmän, joten mahdollisuudet asunnon myymiselle olivat ehkä jopa paremmat kuin normaaliaikana.

Välittäjä kävi valokuvaajan kanssa ottamassa valokuvat asunnosta (kun minä olin ensin "stailannut" asunnon saamieni ohjeiden mukaan), ja myynti-ilmoitus oli välitysliikkeen omilla sivuilla pari viikkoa sitten torstaina ja Etuovessa ja Oikotiellä perjantaina. Lauantaina kävivät ensimmäiset katsojat, jotka myös tekivät asunnosta tarjouksen jo saman päivän iltana. Kaksi muutakin katsojaa kävi, mutta ei tuottanut vaikeuksia hyväksyä ensimmäisten tekemää tarjousta, koska se oli paras. Asuntomme meni siis kaupaksi käytännöllisesti katsoen kahdessa päivässä, mikä tuntuu minusta vieläkin ihan käsittämättömältä. Pakko tässä on kumminkin ruveta uskomaan, että asia on totta, sillä kauppakirjat allekirjoitettiin eilen, ja asunnon hallintaoikeus siirtyy uusille omistajille huomenna. Nyt ei siis ole enää paluuta vanhaan, eikä vanhaa asuntoa tarvitse enää edes ajatella, kun se ei ole enää meidän. Sitä kahden asunnon loukkuakaan ei tullut. 😊

Näkymä edellisen asunnon parvekkeelta. Lehdettömänä aikana horisontissa näkyi pienen pieni siivu merta, ja vitsailinkin, että meillä on merinäköala.

Tämä uusi vapaus maallisista rasitteista on saanut minut ajattelemaan, etten välttämättä haluaisi enää ollenkaan omistusasuntoa. Tuntuu niin helpolta asua vuokralla, kun ei tarvitse miettiä yhtiökokouksia, tulevia korjauksia ja korjauslainoja tai mitään muitakaan omistusasumiseen liittyviä "iloja". Nyt olemme vapaita tekemään mitä haluamme: pysymään tässä vaikka lopun elämäämme, muuttamaan milloin tahansa kuukauden irtisanomisajalla tai vaikka lähtemään ulkomaille ja laittamaan tavarat jonnekin varastoon. Tuntuu kuin taakka olisi nostettu harteilta ja olisi paljon helpompi hengittää.

Puolessa vuodessa on tapahtunut todella paljon, enkä olisi kyllä ikinä osannut viime vuoden lopulla arvata, miten elämä tulee lähiaikoina muuttumaan. Minun oli tarkoitus käydä joulukuussa auttamassa vanhempiani muutossa, palata sen jälkeen Kolumbiaan ja olla siellä ainakin kesään asti. Nyt olemme kuitenkin Suomessa, asuntomme on myyty, ja asumme Jätkäsaaressa, jossa en olisi ikinä kuvitellut asuvani, saati sitten viihtyväni. Ehkä ukkelin aivoverenvuoto sai tajuamaan, että jos elämässä haluaa tehdä jotakin, se on tehtävä heti, eikä jäätävä odottamaan otollisempaa ajankohtaa. Sitä kun ei ehkä koskaan tule.

Minun piti laitella vielä kuvia merestä ja laivoista, mutta jätän ne toiseen kertaan, kun eiköhän tässäkin ollut riittävästi asiaa yhteen postaukseen. On kuitenkin pakko laittaa vielä muutama kuva erikoisesta ilmiöstä, jonka näin viime viikonloppuna.





Meressä näkyi tuommoinen jännä vaaleampi kaistale, ja kaistaleessa näkyi kaksi kuvajaista, jotka tajusin kangastuksiksi. Piti oikein googlettaa, mistä kangastus johtuikaan, ja selvisi, että ilmiö johtuu lämpötilaeroista ja ilman tiheyseroista. Aivan meren pinnassa on kylmempää (ja tiheämpää) ilmaa kuin ylempänä, joten valo taittuu lämpimämmästä ilmakerroksesta alaspäin.

Kuva täältä.
 
Kangastuksen avulla on mahdollista nähdä horisontin takana olevia kohteita, tässä tapauksessa siis rahtilaivoja, jotka näkyvät katsojalle ylösalaisin.

Kuvassa näkyy myös Harmajan luotsiaseman majakka.






Näkemisiin! 😘

27 kommenttia:

  1. Wow, sieltä näkyy Clarionin baarikin! Olen kuullut, että asuntokauppa käy Suomessa nyt hirveän hyvin, en olisi osannut odottaa. Ystäväni myi viime vuonna mökkinsä pilkkahintaan, nyt siitä olisi saanut paljon enemmän, kun suomalaiset ehkä joutuvat enemmän lomailemaan Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Clarion näkyy tänne oikein hyvin. En ole vieläkään tullut käyneeksi siellä, ja nyt en taida kehdatakaan, kun se on melkein tuossa naapurissa. ;-D

      Mullekin oli yllätys, että asuntokauppa käy niinkin hyvin. Ehkä ihmiset panostavat nyt tosiaan asumiseen ja kotimaan lomailuun mökkeineen, kun ulkomaan reissut ovat poissa kuvioista varmaan aika lailla koko kesän. Harmillista, että tuttavasi ehtivät myydä mökkinsä jo viime vuonna.

      Poista
  2. Janna kangastus! On nuo urbaanitkin maisemat ihan mukavia katseltavia. Kun me aikoinaan etsimme asuntoa, joka kohteessa menimme ensin katsomaan maisemia ikkunoista ja parvekkeelta. Nayttajatkin ihmettelivat kun ei heidan modernit keittionsa ym kiinnostaneet kovin paljon vaan juuri tuo avaruus. Varmaan kun silloisesta kodista maisemaa oli n 3-4 metria naapuritalojen seiniin eika aurinkoa juuri nakynyt.
    Niimpa sitten paadyimme tanne 16.kerrokseen hautausmaan viereen. Sinne ei ainakaan rakenneta joten osa maisemasta pysyy avoinna kylla tulevaisuudessakin.
    Tuleeko noilta tyomailta metelia? Pysyyko maisemat jatkossakin avoimina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tähän asti tuijottanut asunnoissa lähinnä makuuhuoneiden kokoa, vessojen määrää ja sijaintia sekä keittiötä (onko avokeittiö ja minkä mallinen), mutta tästä lähtien näkymät ikkunasta ja parvekkeelta saattavat olla jopa tärkein kriteeri, jos siis uutta asuntoa tässä joskus vielä haemme. Niin ne toiveet ja tärkeysjärjestykset muuttuvat. :-)

      Näkymä naapuritalon seinään on kyllä yksi ahdistavimmasta näkymistä, jonka voin kuvitella. Lomallakin on ihan hirveää, jos hotellihuoneesta näkyy naapurirakennuksen seinä tai jokin rojuinen takapiha.

      Työmailta ei tule meteliä juuri lainkaan, mikä oli minulle suuri (ja iloinen) yllätys. Ainoastaan jos kaivuri kaivaa maata, jokin muu kone käy, tai joku heittää roskalavalle kamaa, silloin tulee ääntä, mutta mitään yhtenäistä rakentamisen ääntä ei tule. Maisemat tuonne merelle päin pysyvät avoimina käsittääkseni jatkossakin, mutta tuonne kaupungin suuntaan on tulossa pari taloa väliin. En sitten tiedä, miten korkeita taloista tulee. Jos niistä ei tule kovin korkeita, näkymät pysyvät sinnekin suuntaan aika lailla entisellään.

      Poista
  3. Vau mikä näköalapaikka auringonlaskuihin ja -nousuihin! Ja mielettömän hienot kuvat!

    Mua harmittaa, kun iltaisin paistaa aina aurinko (siis tämä ei sinällään harmita), mutta meiltä pitäisi lähteä johonkin kauas, jos haluaisi kuvata auringonlaskua ilman, että maiseman edessä on jotain tyhmää. Mutta koska aurinko laskee nykyään niin myöhään, en koskaan jaksa enää siinä vaiheessa liikahtaa sohvalta mihinkään.

    Ja jotenkin olen aina kuvitellut, että kangastus on vaan joku oman mielen harha, joka tulee, kun on liian kauan vaeltanut juomatta liian kuumalla aavikolla tai jotain. Mutta siis tosi mielenkiintoinen kuva ja tieto tämäkin, että kangastuksia ihan oikeasti voi nähdä.

    Ja ihanaa, että tunnut(te) viihtyvän uudessa kodissa ja ympäristössä. Olispa aika kurjaa, jos niin ei olisi, mutta sitähän ei voi mitenkään etukäteen tietää.

    Tuli hyvä mieli tästä postauksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annukka. :-) Ja mukava kuulla, että tästä tuli hyvä mieli. <3

      Ymmärrän harmituksesi paremmin kuin hyvin. Meilläkin oli edellisessä asunnossa auringonlaskun edessä aina jotain (paitsi joskus keskitalvella), ja auringonnousukin näkyi vain tiettyinä kuukausina vuodesta. Täällä auringonnousu näkyy melkein tuohon sohvalle, joten voin olla siinä kyttäysasemissa. :-) Auringonnousuja en ole nähnyt kuin tuon yhden, jonka näin heti ensimmäisenä aamuna, kun olen saanut sentään nukuttua aamulla sen verran pidempään, että aurinko on ehtinyt nousta jo.

      Minäkin olen pitänyt kangastusta eksoottisena ilmiönä, jonka voi nähdä autiomaassa tms. paikassa, vaikka merellä olen kyllä muistaakseni nähnyt kangastuksen joskus ennenkin. En kyllä yhtään muista, missä ja milloin.

      Minä kotiuduin tänne heti ensi päivästä lähtien, mutta ukkelilla oli vähän vaikeampaa. Sopeutumisvaikeudet eivät johtuneet kai niinkään itse asunnosta kuin siitä, että tyhjä tila korosti jotenkin sitä tosiasiaa, että ukkelin kauan suunnittelemat ja toivomat sukulais- ja kaverivierailut kaatuivat koronaan. Mutta onneksi tutut rutiinit jatkuivat täälläkin ja toivat sitä kautta jatkuvuuden ja tuttuuden tunnetta, ja ukkeli on jo paljon paremmalla mielellä. Saunottukin on jo useampaan otteeseen. :-)

      Poista
  4. Teillä on upea näköala merelle! Olen tässä miettinyt, että ihminen on varmaan kokemustensa vankin asuntoa ja asuntoaluetta haaveillessa. Olen aina ollut muka kaupunkiasuja ja nauttinut palveluista ja vilskeestä, nyt olen kuitenkin halukas muuttamaan mihin vaan korpeen, jossa olisi luontoa ja hiljaisuutta. Olen tullut tulokseen, että kaupunkiasuminen on marinoinut meitä nyt liikaa, ja joku tappi on tullut täyteen. Kaupungit Suomessa ja Turkissa ovat kuitenkin ihan eri asia, ja Suomessa melkein mikä tahansa kaupunkiasuminen on varmasti aika mieluisaa. Onnea uuteen kotiin ja nauttikaa uusista kulmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti sanottu tuo, että ihminen on kokemustensa vanki asunnosta haaveillessaan. Voisin allekirjoittaa tuon ihan sataprosenttisesti! Mullekin on varmaan käynyt just noin, että olen hakeutunut aina samantyyppisiin paikkoihin asumaan, koska olen ajatellut olevani tietyntyyppisten paikkojen asuja. Nyt tuli kuitenkin tehtyä aika pikainen päätös muuttaa Jätkäsaareen, joka on niin täysin erilainen asuinympäristö kuin kaikki aikaisemmat, että hieman mietitytti, tulenko viihtymään täällä ollenkaan. Mutta kävikin ilmi, että löysin täältä jotain, mitä olen kaivannut tietämättäni koko elämäni ajan, eli juuri tuon avaruuden tunteen. Joskus on näköjään ihan hyvä tehdä järjettömältä tuntuvia äkkipäätöksiä. :-)

      Toivottavasti teidänkin asuntoasiat järjestyvät sitten, kun tämä elämä vähän normalisoituu, ja löytyy se mieluisa paikka asua. <3

      Poista
  5. Huikeat näköalat! Ja tosi hämy toi kangastus... olisipa kiva nähdä joskus kangastus ihan "livenä".
    Onnittelut asuntokaupoista ja mukavaa asumista uudessa kodissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja toivotuksista! Uusi koti on tuntunut onneksi kodilta heti ensimmäisestä päivästä alkaen.

      Tuntuu, että merelle pitäisi olla kyttäämässä koko ajan, kun siellä tapahtuu koko ajan jotain mielenkiintoista. Heti kun selkänsä kääntää, niin jää jostain mielenkiintoisesta paitsi. Äskenkin ukkeli huomasi, että TallinkSiljan Star, joka on ollut parkissa tuossa laiturissa siitä lähtien, kun tänne muutimme (kuvissa näkyvä vihreä laiva), olikin yhtäkkiä hävinnyt. Oliko se perhana ruvennut liikennöimään tänään, enkä mä edes huomannut sen lähtöä. :-D

      Poista
  6. Ihana näköala! Tota kattelisin ja kutoisin tai kuuntelisin kirjaa samalla kun laivat liikkuu, Ihana liikkuva näköala, mun nököalassa liikkuu vain puun lehdet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puun lehdetkin ovat ihania. <3 Mulla on sellainen tunne, että tulen vielä kaipaamaan puita! Mutta minäkin odottelen lämpimämpiä kelejä, että parvekkeella pystyisi oikein istuskelemaan ja katselemaan rauhassa merelle. Kauankohan menis, että kyllästyisin meren tuijotteluun...? Veikkaan, että useampi vuorokausi siinä saattaisi vierähtää. ;-D

      Poista
  7. Onnea uuteen kotiin ja hienoa, että se tuntuu noin hienolta ja saitte vielä vanhan asunnon näin uskomattoman nopeasti myytyä! Tämän voisin miekin kirjoittaa: "Avaruuden tuntu tuntuu tekevän hyvää minun päänupilleni, sillä on jotenkin ihmeellisen rauhoittavaa, kun saa tuijotella talojen kattojen ylle tai merelle. Ehkä kauas tuijottelu on jonkinlaista piilomeditointia, joka rauhoittaa samalla lailla kuin "oikea" meditointikin." Horisontin tuijottaminen rauhoittaa tai siis katse kauas, niinkuin meillä mökillä.

    Täällä on tosi kylmää, vaikkakin kaunista. Olin tänään yhden kaverin kanssa kaksi tuntia kävelyllä ja olen ihan poikki. Huomenna pitää taas mennä pakkaamaan työhuonetta. Ei se pakkaaminen, vaan omien ja edeltävien kollegojen papereiden poistaminen. Niissä kansioissa - edellisen jäljiltä - on sellaisia papereita, jotka pitää laittaa turvaroskikseen ja käydä kaikki paperit läpi, kun niitä on siellä täällä.

    Mukavia iltoja ja päiviä uudessa asunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena. :-) On vieläkin tosi vaikea uskoa, että vanha asunto on myyty, ja odotankin edelleen koko ajan soittoa, että myynti on jostain syystä peruuntunut. Vaikka eihän se nyt enää voi peruuntua, kun kauppakirjat on allekirjoitettu ja rahatkin on jo tilillä. :-D Mutta silti, ei vaan meinaa uskoa.

      Jännä juttu tuo horisonttiin tuijottelu. Mikähän siinä mahtaa rauhoittaa? Onkohan siinä jokin sellainen juju, että kun katsoo tarpeeksi kauas, ei oikeastaan näe mitään, ja ajatukset saavat levätä, kun ei tarvitse prosessoida näköhavaintoja.

      Huh, pystyn ehkä jollakin tavalla kuvittelemaan, miten iso operaatio papereiden läpikäyminen on. Mulla oli kellarikomerossa pari pahvilaatikkoa toisen firman melkein 20 vuotta vanhoja papereita, ja nekin piti käydä varmuuden vuoksi läpi ennen poisheittämistä. Jo siinä oli ihan tarpeeksi hommaa, saati sitten että papereita olisi ollut vielä enemmän. Edelleen kovasti tsemppiä muuttopuuhiin! Toivottavasti loppu alkaa kohta häämöttää!

      Poista
  8. Vau, ihan mahtavat näkymät tuolta, ja näette nuo isot laivatkin, cool! Ei ihme että olet tykästynyt uuteen kotiinne, alue on vielä keskeneräinen mutta varmasti paljon kivempi tulevaisuudessa, ja kiva että puistokin tulee ihan viereen. Minä muutin Pikku Huopalahteen kun alue oli vielä kesken, ja oli kiva seurata sen valmistumista, joten varmaan tuollakin sama tunne. Paljon onnea myös sille että saitte asuntonne niin nopeasti myydyksi. Ehkä oli tarkoitus tosiaankin että teidän piti jättää Kolumbia,etenkin kun koronatilannekin siellä aika paha,ja olisi ollut kurjaa jos olisitte joutuneet jäämään sinne sen vuoksi ilman pääsyä muualle. Itse olen niin kaupunkilainen , enkä varmaan pystyisi asumaan maaseudulle,mutta luonnon läheisyys on tärkeää.Kun muutin tähän asuntooni, ympärillä oli paljon luontoa, ja kettujakin.. Nyt alueille on rakennettu niin että luontoa ei lähelläni enään ole yhtä paljon,mutta jonkin verran kuitenkin. Tämän oman asuntoni valitsin sen edessä olevan puiston vuoksi (ja koska olin kyllästynyt etsimiseen) . Kun asuin täällä eksän kanssa ennen Venezuelaa, asuimme tornitalon 15. kerroksessa, ja sieltä oli myös tosi upeat näkymät, vaikka ei ollutkaan parveketta. Mukavia hetkiä uudessa kodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laivojen näkeminen jaksaa kyllä ilahduttaa aina vain. Olenkin miettinyt, tuleekohan niihinkin jonkinlainen kyllästyminen, että alan pitää laivoja itsestäänselvyytenä, enkä jaksa enää innostua niiden näkemisestä samalla lailla kuin nyt alkuaikoina. Saa nähdä!

      Jätkäsaaressa ei keskeneräisyys haittaa (ainakaan vielä), koska tämän alueen rakentaminen on kuitenkin jo aika loppusuoralla. Mehän pohdimme jossain vaiheessa asunnon hankkimista Finnoolta, joka on ihan siinä Matinkylän vieressä ja jonka rakentaminen on vasta alkamassa. Se tietäisi monta vuotta kestäviä rakennustöitä, enkä haluaisi asua vuosikausia keskellä rakennustyömaata.

      Olen kuullut, että Kolumbiassa liikkumista on rajoitettu todella ankarasti nyt koronan aikaan ja että ulkona saa käydä vain kerran viikossa. Liikkumista säännöstellään cédulan (henkilökortin) perusteella. Olisin saattanut tulla hulluksi, jos en olisi päässyt ulos siitä meidän asunnosta kuin kerran viikossa, ja jo ajatus hirvittää. Oli siis tavallaan onni, että kävi miten kävi, ja jouduimme lähtemään Kolumbiasta pois hyvissä ajoin ennen koronaa.

      On surullista, jos alueet rakennetaan täyteen taloja, ja luonto katoaa kokonaan. Onneksi sinun ympäristössä on kuitenkin vielä luontoa jäljellä, vaikka sitten vähänkin.

      Pikku Huopalahti onkin kivaa seutua, joskin mulle aika tuntematonta. Pitäisikin käydä joskus tutustumassa siihenkin. :-)

      Kivaa loppuviikkoa, Jael!

      Poista
  9. Kuu jaksaa aina ilahduttaa :-) kauniita ovat kyllä myös noi auringon nousut ja laskut. Sulla on kyllä mukavat maisemat katseltavana ( ehkä täydelliset jos ei olisi taloja ja taustalla vuorimaisemaa ;-D)

    Olen joskus lukenut tai kuullut jostain, että ihminen rauhoittaa ja tyhjentää parhaiten mielensä tuijottamalla kaukaisuuteen.. kaiketi se on verrattavissa johonkin joogaan tms mielenhallinnan juttuihin. Itse kyllä huomaan, jos olen väsynyt tai stressaantunut, jään herkästikin tuijottamaan yhteen pisteeseen. Katson mukamas tv.tä mutta en katso vaan tuijotan. Tätä nyt oli vähän vaikee kuvailla :-/

    Hitsin nopeesti saitte kämpän myytyä, onnee siitä. Ja mahtavaa että olet löytänyt uudesta kodista noin positiivisia juttuja ja koet sen omaksi. Kaikkea hyvää sinne teille!

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorimaisemat kelpais kyllä mullekin. Harmi kun kaikkea ei voi saada. ;-D

      Minä ainakin voisin allekirjoittaa tuon, että ihminen rauhoittaa mielensä parhaiten tuijottamalla kaukaisuuteen, koska itselleni kaukaisuuteen katselu on helpompaa kuin lähelle. Meditoidessa voisi tuijottaa esim. kynttilän liekkiä tai sulkea silmänsä kokonaan, mutta kumpikin vaihtoehto tuntuu itsestäni kamalan vaikealta ja sellaiselta pakotetulta. Kauas tuijottelu sen sijaan ei tuota mitään vaikeuksia, vaan se käy ihan itsestään. :-)

      Ymmärsin hyvin tuon telkkarinkatsomisjutun. Mulle käy joskus ihan samalla lailla, varsinkin jos yritän katsoa uutisia. :-D

      Kiitos toivotuksista. <3 Kämppä meni tosiaan hämmästyttävän nopeasti kaupaksi, vaikka olihan sen sijanti ihan mahtava, kun kaikki oli niin lähellä. Paitsi se meri. ;-) Tosin meille osui myös tosi mahtava ja osaava välittäjä, ja luulen, että on kiittäminen myös häntä. Välittäjiä kun on niin monenlaisia. Esim. joltain Jethro Rostedtilta en ostaisi edes koirankoppia. :-D

      Poista
  10. Onnea uuteen kotiin. Parvekkeellehan saa luotua hulppean kokoisen ikioman viheralueen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Uniomena. <3

      Kävinkin eilen vähän katselemassa kukkasia, ja iski pienoinen rimakauhu. Kukat olivat niin arvokkaita, että oikein hirvittää ostaa parvekkeelle mitään, jos kasvit eivät säilykään hengissä. Mutta periaatteessa ikioma vihrealue olisi kiva idea. Kunhan ei mitään viidakkoa kumminkaan olisi. :-D

      Poista
  11. Siis mun on pitänyt käydä kommentoimassa ainakin sata kertaa tämän kevään aikana, mutta aina se vaan on jäänyt; joko on ollut niin kiirettä, etten ole koko päivänä ehtinyt tai sitten en vaan enää iltaisin ole jaksanut. Olin yhdessä vaiheessa sen verran romuna kaikesta mahdollisesta, että myös se lamaannutti, mutta nyt onneksi elämä hymyilee taas (niin paljon, kuin se näissä olosuhteissa nyt voi hymyillä).

    Ihan valtavasti onnea uuteen kotiin! Noi teidän merinäkymät on ihan mielettömän huikeat, ihan kateeks käy (mut silleen nätisti)! Mä RAKASTAN merta ja se on elementti, mitä kaipaan tosi paljon täällä sisämaassa asuessa. Haaveilen aina välillä siitä, että jos joskus muutetaan "eläkepäiviksi" pois täältä (mikä on ihan mahdollista, koska siinä vaiheessa kun jäädään kahdestaan, tilaa ja lääniä on kahdelle ihan liikaa asuttavaksi ja hoidettavaksi), niin ihan taatusti haluan muuttaa takaisin meren rannalle (kerkesin siellä asua melkein 40 vuotta).

    En tiennytkään, että sinne on rakenteilla noin jättiläsmäinen puisto, vau! Ja vielä jos siihen tulee lähiliikuntapaikka ja uimapaikka, niin siitähän tulee upea. Tänä kesänä, kun ulkomaanreissuja ei ole tiedossa, niin varmaan tulee reissattua kotimaassa enemmän ja mulle se tarkoittaa aina myös Helsinkiä - pitääkin oikein tulla kurkkaamaan tota puistoa kesällä!

    Ihania auringonlaskuja ja -nousuja, sekä kangastuksia siihen suntaan. Koitan muistaa käydä höpisemässä täällä vähän useammin ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. p.s. niin ja se teidän parveke on tosi makee!!

      Poista
    2. No kiva, että kerkesit kommentoimaan nyt. <3 On helppo uskoa, että tämä kevät on ollut sinulle todella vaativa. Toivottavasti nyt alkaa jo helpottaa!

      Mulla on sama juttu, että rakastan merta. Pystyn toki asumaan sisämaassakin, mutta siellä tuntuu, että jotain oleellista puuttuu. Vaikeinta on, jos meren rantaan on satoja kilometrejä (kuten Hyderabadissa oli), eikä ole oikeastaan mitään toivoa päästä meren rannalle edes käymään. Toki järvetkin ovat kivoja, mutta ne eivät ole ollenkaan sama asia kuin meri. Ymmärtänet hyvin :-).

      Tuosta puistosta ei ole tosiaan vasta kuin osa valmiina, mutta juuri pari päivää kävelin sen läpi, ja se on kyllä aika kiva. Pyöräilijöillekin on tehty omat väylät. Ja olen aina vähän morkannut nykyarkkitehtuuria "värilänttiajatteluineen", mutta Jätkäsaaren arkkitehtuurista pidän. Enkä ole puolueellinen, koska ajattelin näin jo viime vuonna, ennen kuin oli mitään hajua, että tulemme asumaan täällä joskus. ;-D

      Toki meiltä näkyy niitä rakennustyömaitakin ja raksamiesten parkkipaikkoja, mutta aina voi valita, mitä katsoo. :-) Onneksi asutaan sen verran korkealla, että on helppo katsella edellä mainittujen yli ja nähdä vain meri, taivas ja talojen katot.

      Mukavaa viikon ja kevään jatkoa!

      Poista
  12. Onnittelut nopeista kaupoista!!
    Meren rannalla asuminen on haave, jonka toivomme vielä joskus vanhuuden päivillä toteutuvan... Joka kesä hankkiudumme jonnekin rannikolle, mielellään saareen, mielellään yöpymään majakkaan tai luotsiasemalle (no, ihan tavallinen hotellikin käy oikein hyvin!), se on yleensä se kesän kohokohta. Meri rauhoitta ja rentouttaa, oikein muualla ei vastaavaa koe...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Edelleenkin ihmettelen, että kuinka tässä näin pääsi käymään. :-D Olin niin henkisesti valmistautunut siihen, että asunnon myynti pitkittyy, ja saamme stressata asiasta kuukausitolkulla.

      Majakka ja luotsiasema kuulostavat ihan mahtavilta yöpymispaikoilta! Majakalla yöpyminen on ollut aina mun haave, mutta enpä ole saanut koskaan toteutettua. Meressä on tosiaan jokin oma viehätyksensä, jota ei missään muussa elementissä ole.

      Poista
  13. Haa, minussa on vähän samaa: itsekin unohdan melko nopeasti vastoinkäymiset ja muut koettelemukset ja vaivalloisuudet. Tosin sellainen tunne jää elämään, että hyvä että ovat takanapäin – eivät esimerkiksi edessä :D

    Teitin asunto näytti kyllä kuviesi perusteella ihanalta – sitä parveketta edelleen ihailen mielessäni! Ja minun makuuni sijainti on mainio eli hyvät kulkuyhteydet ja keskeinen sijainti. Kämpän pohjaratkaisut sun muut eivät tosiaan paljon lämmitä, jos itse miljöö ei miellytä. Minulle ensimmäinen kriteeri muutoissa on nimenomaan sijainti (autottomana olen julkisten varassa, joten se on otettava aina huomioon, koska haluan paljon liikkumistilaa myös seinien ulkopuolella – siksi en voisi missään landella asua).

    Aika iso työmaa siellä vielä näkyy olevan, mutta eiköhän se siitä joskus valmistu. On ainakin paljon katsottavaa: lähtevät ja tulevat laivat ja ennen kaikkea meri <3 Merta kaipailen itse. Ihania auringonlaskukuvia. Pitäisi joskus mennä ulos katselemaan auringonlaskua, kun täällä ei sitä juuri tule ikkunasta ihailtua, koska vastapäinen talo nököttää edessä. Pakko pitää verhot kiinni iltaisin.

    Aivan mahtavaa, että entinen kämppännekin meni jo kaupaksi. Minulla on samantyyppisiä ajatuksia omistamisesta: minulle ei ole tärkeää asua omistusasunnossa, vaikka se tuntui etenkin nuorempana asialta, jota ”pitää” haluta. Vuokralla asuminen olisi vain ”välivaihe”.

    Me asumme nyt vuokralla eikä ole aikeita ostaa mitään. Jos muuttaisimme takaisin Suomeen, mies haluaisi ostaa asunnon (hänellä oli omistusasunto tavatessamme). Itse en näe siinä järkeä edelleenkään, vaikka koko oma sukuni on ns. omistusasuntoasujia. Minäkin koen vapautta vuokralla asumisessa, samoin muutamat isot muutot tehneenä olen alkanut inhota materiaa (paitsi kirjojani, mutta voisin niistäkin ehkä luopua tarvittaessa). Joskus mietin, että olisi kiva elää jotain karavaanielämää :D

    Ihana aina lukea blogiasi, kuin juttelisi ystävän kanssa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kivasti sanottu. <3 Minustakin sinä tunnut ihan ystävältä, ja meissä on paljon samaa, vaikka toki on eroavaisuuksiakin. :-)

      Hih, ihan totta, kyllä mullekin jää takaraivoon vastoinkäymisistä sellainen tunne (vaikka vastoinkäymiset muuten unohtuisivatkin), että hyvä että ovat sentään takanapäin.

      Sijainti on ainakin julkisten kulkuyhteyksien perusteella varsin hyvä, sillä ratikkapysäkki on ihan kivenheiton päässä. Pahimpia rekkaruuhkia ei ole vielä nähty, kun laivaliikenne ei ole ollut täydessä toiminnassa, mutta pientä lisääntymistä rekkaliikenteessä on ollut havaittavissa. Kohta pääsemme ehkä “nauttimaan” niistä todellisista ruuhkista.

      Kauppaongelmaa pukkaa myös, sillä Ruoholahden Cittari on mun mielestä ihan hirveä labyrintti, ja kalliskin se on. Yritän kartella sitä viimeiseen asti. Lidl olisi ihan lähellä, ja siellä pitää kai opetella käymään, kun ei viitsisi pyöriä aina entisten kotikulmien Prismassa. :-D

      Työmaata tosiaan riittää ympärillä, mutta onneksi ainakin toistaiseksi työmailta ei ole kuulunut melua. En tosin tiedä, mitä kaikkea tähän ympärille on tulossa ja millä aikataululla. Olen katsellut Jätkäsaaren asemakaavoja, ja aika paljon kaikkea näyttäisi olevan tulossa. Tiedä vaikka tässä joutuisi kohta taas muuttamaan. :-D

      Mulla oli nuorempana ihan sama juttu, että ajattelin, että aikuisuuteen kuuluu asua omistusasunnossa ja että on parempi maksaa lainaa omasta kuin maksaa vuokraa vieraalle. En enää osaa ajatella noin, sillä omistuasunnon mukana tulee paljon rasitteita ja sitoumuksia, ja vuokra-asunnon mukana taas vapautta. Toki jos olisi paljon irtorahaa, sijoittaisin kyllä mieluummin asuntoon hyvällä paikalla kuin esim. osakkeisiin.

      Karavaanielämä voisi olla mukavaa, mutta sen verran kermaperseen vikaa minussa on, että pitäisi olla vähintään kaikilla mukavuuksilla varustettu mökki, eikä sellaista ehkä ihan vedetä auton perässä. :-D Tai sitten voisin asua hotelleissa ja katsoa, milloin kyllästyisin.

      Minäkin olen alkanut inhota materiaa juuri sen epäkäytännöllisyyden takia. Lisäksi ajatuskin tuntuu kulkevan jotenkin selkeämmin, kun ei ole hirveää tavaramäärää ympärillä. En ymmärräkään, miksi mun kumminkin pitää säilöä kaikenlaista, jota en koskaan tarvitse?! Nytkin varastossa on muistaakseni 12 pahvilaatikkoa tavaraa, joka ei mahtunut sisään huusholliin ja josta tulen tuskin tarvitsemaan mitään. Voihan vee tätä ihmisen elämää. :-D

      <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3