Voi ehkä näyttää siltä, etten tee mitään, mutta tosiasiassa odotan aktiivisesti ongelmieni poistumista.


sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Lukemisen vaikeus

Olen lukenut kirjoja aina varsin tuurittaisesti: joskus on mennyt monta kirjaa yhteen menoon, mutta sitten on saattanut tulla useammankin vuoden tauko, etten ole koskenut yhteenkään romaaniin. Joskus puolisen vuotta sitten lukemiseni kuitenkin säännöllistyi, kun rupesin lukemaan kirjaa aina ennen nukkumaanmenoa. Sitä ennen minulla oli ollut tapana katsella sängyssä läppäriltä jotakin tv-sarjaa niin kauan, kunnes minua alkoi nukuttaa. En koskaan kokenut, että läppäri olisi vaikeuttanut nukahtamistani millään lailla, mutta univaikeuksieni ollessa pahimmillaan päätin kuitenkin kokeilla, helpottaisiko sängyn rauhoittaminen läppärivapaaksi alueeksi nukahtamista.

Lukemisesta tuli muutoksen myötä säännöllisempää, mutta samalla siitä tuli myös hyvin hidasta. Joskus ehdin lukea vain pari kolme sivua, ennen kuin alkaa väsyttää niin kamalasti, että on pakko laittaa kirja sivuun. Koska en tykkää lukea kirjoja päiväsaikaan (päivällä on kai muita virikkeitä riittämiin), kirjat etenevät todella verkkaiseen tahtiin. Tämä puolestaan asettaa kirjoille tiettyjä vaatimuksia. Jos kertomus ei ole yhtenäinen, vaan kirjassa on esimerkiksi monta kertojaa tai paljon takaumia, punainen lanka katoaa helposti, eikä kirja jaksa pitää otteessaan.

Lukemisen säännöllistyttyä minulla piti olla aina jokin kirja yöpöydällä, ja olin uuden ongelman edessä: miten löytäisin hyviä kirjoja? Kirjastostahan niitä kirjoja kaikkein helpoiten löytää, mutta hyvien kirjojen löytäminen on minulle aivan järkyttävän vaikeaa. Kun kirjoja on hyllymetreittäin, iskee epätoivo: miten ihmeessä löytäisin kaikkien niiden keskeltä itseäni miellyttävän kirjan? Saan menemään uskomattoman paljon aikaa siihen, että otan hyllystä kirjoja, katselen niiden kansikuvia, lueskelen takakansien tekstejä ja laitan taas kirjat takaisin hyllyyn. Hyvin harva kirja tuntuu nimittäin sellaiselta, että se houkuttelisi lukemaan.

Tykkään kirjastoista, joissa kirjoja on aseteltu esille myös niin, että kirjojen kansikuvat näkyvät. Sellaisista kirjastoista on helpompi löytää luettavaa. Kansikuva on nimittäin usein juuri se, joka saa minut tarttumaan kirjaan, mikä on oikeastaan aika hirveä ajatus. Saatan tietämättäni jäädä  ties millaisista lukunautinnoista paitsi, ihan vain siitä syystä, että kirjan kansikuva oli mielestäni luotaantyöntävä tai - mikä pahinta - en huomannut koko kirjaa!

Aina silloin tällöin innostun lainaamaan kirjan, jota on kehuttu vaikkapa jossakin blogissa tai naistenlehdessä. Lähes poikkeuksetta kirja kuitenkin osoittautuu minulle pettymyksi, mikä vähän ihmetyttää. Onko kirjamakuni muka niin erilainen, ettei se osu yksiin kenenkään toisen maun kanssa? Epäilen. Pikemminkin kyse saattaa olla siitä, että kirjamakuni on niin rajoittunut: pidän vain tietynlaisista kirjoista, ja jos kirja poikkeaa pikkuisenkaan omista mieltymyksistäni, se ei jaksa kauan kiinnostaa. Muiden suosituksista ei siis yleensä ole minulle mitään apua.

Miten sinä löydät lukemista? Etsitkö kirjoja umpimähkään kirjastosta tai kirjakaupasta, vai löydätkö lukemista esimerkiksi kirja-arvosteluiden perusteella? Mikä kirjassa saa tekemään lukemispäätöksen? Onko se kansikuva, osuva nimi, takakannen teksti, tietty kirjailija tai jokin muu seikka?

Aiemmin ajattelin, että kirjaa ei saa jättää kesken, vaan huonoltakin tuntuva kirja pitää lukea loppuun. Taustalla oli kai ajatus, että huonon kirjan lukeminen voi olla jollakin tavalla kasvattava kokemus. Tämä tuntuu minusta nykyään ihan naurettavalta ajatukselta. Miksi helkkarissa tuhlaisin aikaani huonoon kirjaan? Saanko ehkä mitalin siitä, että olen jaksanut lukea tylsän kirjan loppuun?

Viimeksi kesken jäi Mats Strandbergin Risteily. Se ei kylläkään johtunut kirjan tylsyydestä.

Lukupiiri suosittelee varsinkin kaikille heikkohermoisille.
Olin bongannut kyseisen kirjan jostakin naistenlehdestä, jossa sitä ilmeisesti kehuttiin maasta taivaaseen. Kirjaston varausjono oli pitkä, ja sain odottaa kirjaa aika kauan. Kun vihdoin sain kirjan käsiini, tajusin, että minulta oli jäänyt kirja-arvostelusta yksi oleellinen seikka huomaamatta: kyseessä olikin kauhukirja. En ole lukenut kauhukirjallisuutta sitten teinivuosien, jolloin luin paljonkin Kingiä ja Koontzia. Kauhukirjojen lukeminen loppui minulta kerrasta luettuani Kingin ja Straubin Talismaania juuri ennen nukkumaanmenoa. (Olen ehkä kertonut tämän joskus ennenkin.) Heräsin yöllä kamalaan painajaiseen, ja kun nukahdin uudestaan, sama painajainen jatkui. Nukahdin, ja sama painajainen jatkui taas. Kun tämä oli toistunut kolme kertaa, ei tehnyt enää mieli nukkua. Sen kerran perästä en ole kauhukirjallisuuteen koskenut.

Päätin kuitenkin nyt kokeilla, miltä kauhukirja maistuisi näin monen vuoden jälkeen ja antaa Risteilylle mahdollisuuden, kun kirjan alkukin tuntui niin mukaansatempaavalta. Laivassa oli kiinnostavan oloisia henkilöitä, ja tunnelma oli kuin leppoisalla Ruotsin-risteilyllä konsanaan. Vaan eipä sitä leppoisuutta kauan jatkunut. Kun kirjassa alkoi ensimmäisen kerran tapahtua, kirjankannet paukahtivat minulta kiinni. Kiitos ja näkemiin!

Mietin, tulisinko näkemään nyt taas painajaisia tuon yhden lukemani episodin tähden. Kuinka ollakaan, näin koko yön yhtä ja samaa unta, joka ei loppunut, vaikka heräsin kuinka monta kertaa! Painajaiset ovat kuitenkin näköjään muuttaneet muotoaan, ja tämä oli kai sellainen moderni nykyajan painajainen: olin au pairina jossakin perheessä, ja kaikki kotitaloustyöt, joita yritin tehdä, menivät päin helvettiä. Muistan ajatelleeni unessa, että tämä on ihan hirveän noloa, kun en osaa tehdä mitään, vaikka olen jo tämän ikäinen. Pitäisihän minun osata edes kahvia keittää!

Kirjakaupasta tuntuisi löytyvän lukemista helpommin kuin kirjastosta, sillä kaupassa kirjat näyttävät aina jotenkin niin värikkäiltä ja kutsuvilta. Olen kuitenkin tehnyt sen päätöksen, että en osta omakseni enää muuta kuin tietokirjallisuutta, sillä romaani on minulle kertakäyttötavara. En halua omakseni sellaista, mistä tiedän jo ostaessani, että en tule sitä sen yhden kerran jälkeen tarvitsemaan. Ja tulisiko sitä yhtäkään kertaa, jos kirja olisi huono...

Onnekseni olen onnistunut löytämään myös sellaisia kirjoja, jotka ovat miellyttäneet ja jotka olen saanut luettua loppuun asti. Näiden kirjojen yhtäläisyyksiä pohtiessani tajusin, että kirjoja yhdistää ainakin se, että niissä tapahtuu koko ajan jotakin (olisiko juonivetoisuus oikea termi?). Minulla ei ole näköjään tarpeeksi kärsivällisyyttä lukea sellaisia kirjoja, joissa junnataan paikoillaan, vaikka kirja olisi muuten - esimerkiksi kielellisesti - kuinka ansiokas tahansa.

 

Viimeksi luin Kathryn Stockettin Piiat, joka kertoo 1960-luvun mustista kotiapulaisista ja heidän valkoisista työnantajistaan. Kirja oli minusta hyvä ja ajatuksia herättävä, vaikka loppu olikin pieni pettymys. Sitä ennen luin Murong Xuecunin Unohda minut tänä yönä, Chengdu, joka oli kaikessa räävittömyydessään ja holtittomuudessaan hyvin erikoista iltaluettavaa. En voi sanoa, että olisin erityisesti pitänyt kirjasta, mutta päähenkilö oli niin kertakaikkisen kamala tyyppi, että oli ihan pakko katsoa, miten hänelle käy. Sitä ennen luin Jan-Philipp Sendkerin Sydämen ääntä ei voi unohtaa, joka oli oikein kaunis ja mukaansatempaava tarina Burmasta, vaikkakin ehkä vähän kliseinen. Nyt on menossa Reidar Palmgrenin Kirpputori, ja meno tuntuu sen verran reipasotteiselta, että uskoisin saavani tämänkin kirjan luettua.

Joskus olen yrittänyt pitää listaa lukemistani kirjoista tai osallistua kirjallisiin haasteisiin, mutta molemmat ovat varmoja tapoja saada lukuinnostukseni tyrehtymään kokonaan. Heti jos lukeminen alkaa lähennellä suorittamista esimerkiksi tyyliin "yritän lukea tämän vuoden aikana niin ja niin monta kirjaa", lukemisesta katoaa ilo, eikä tee mieli lukea yhtään mitään. Lukemisen pitää tuntua siltä, että sitä harrastaa omaksi huvikseen ja omalla tahdillaan. Jonkinlaista vapaudenkaipuuta ehkä tämäkin?

Lukemisiin!

30 kommenttia:

  1. Olen lukenut aina paljon. Yksi vaikuttavimmista kirjoista on ollut Ken Follet, Taivaan pilarit.
    Nykyisin lukeminen jää vähemmälle, kun tulee katsottua netistä elokuvia ja sarjoja.
    Jostakin syystä pidän eniten aiheista, jotka liittyvät historiaan ja matkustamiseen.
    Hyvän kirjan lukeminen on kyllä parasta ajan kulua.
    Mukavaa kesää❣️��������


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että minullakin on lukeminen vähentynyt viime vuosina huomattavasti juuri netin takia. On paljon helpompi vain katsella netistä jotakin kuin keskittyä lukemaan. Vaikka jos kirja on hyvä, niin ei siihen keskittyminen kyllä suuria ponnisteluja vaadi!

      Minäkin tykkään matkusteluun liittyvistä kirjoista, mutta historiallisista kirjoista en ole koskaan pitänyt. Nuorempana luin paljon kaikenlaisia selviytymistarinoita merellä, ja ai että ne olivat hyviä.

      Mukavaa kesää sinullekin! Ja kiitos kommentistasi. <3

      Poista
  2. Tietokone sängyssä oikeasti vaikeuttaa unensaantia, tai sekin kai riippuu siitä mitä sillä tekee. Minä olen lopettanut kauhuelokuvien katsomisen kokonaan, jännäreitäkään en katso kovin myöhään, ne tulevat uniin paljon helpommin kuin kirja. Kirjan voi aina jättää ja tehdä vaikka sanaristikon sen jälkeen, mielikuvat häipyvät helpommin päästä kuin valmiit kuvat.
    Minä luen pääasiassa Suomi-lomalla, täältä ei sellaisia kirjoja saa joita haluaisin lukea. Viime vuosina lähinnä dekkareita, suosikkini Kepler odottaa siellä jo. Kirjamakukin vaihtelee elämäntilanteiden mukaan, olen varmaan lukenut kaikenlaista mahdollista laatua elämäni aikana, paremman puutteessa jopa mökillä harlekiineja :) Pahin lukuhimo on netin myötä onneksi laantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettisarjojen katselu ei vaikuttanut minulla muuten kuin väsyttävästi, ellei sitten ollut jokin erityisen dramaattinen käänne menossa esim. Bachelorissa. :-D Mutta sellaisia keskittymistä vaativia tai pikkaisenkaan innostavia juttuja en voi ennen nukkumista netissä tehdä. Esimerkiksi matkasuunnitelmien teko on paras keskittää päiväsaikaan. :-)

      Minäkään en ole katsonut kauhuelokuvia enää vuosiin. Niiden katselu taisi loppua samoihin aikoihin kuin kauhukirjojen lukeminenkin. Ristikko on myös hyvä unilääke, varsinkin jos ristikko on tarpeeksi vaikea. :-)

      Minä en ole koskaan osannut jostain syystä lukea dekkareita. Tai nyt kun rupesin miettimään tarkemmin, niin olenkohan koskaan edes yrittänyt? Täytyisi joskus kokeilla. Ruotsistahan tuntuu tulevan hyviksi mainostettuja dekkareita jatkuvalla syötöllä. Tosin dekkareistakin saattaa mennä yöunet.

      Poista
  3. Minusta tuntuu, että myös oma mielentila vaikuttaa siihen millaisia kirjoja tulee luettua. En siis pysty sanomaan, että minkälaisista kirjoista pidän mitenkään yksityiskohtaisesti. Kauhukirjoja minäkään en lue, kuten en enää ikinä katso kauhuleffoja. Dekkarit menee joskus, mutta en ole niiden suurkuluttaja. Kunnes löydän jonkun sarjan ja pistelen menemään kaikki putkeen. Ja mitenkö löydän kirjat jotka luen? Joskus jonkun vinkistä, useimmiten kirjastotätien vuoksi, siis juuri siksi, että ovat laittaneet joitakin kirjoja tyrkylle ja tartun niihin sen vuoksi. Elif Shafakin kaikki suomennetut olen ahminnut- liittyy takuulla niihin Turkki-vuosiin, samoin kun luin kaikki ne Istanbuliin liittyvät dekkarit, joiden kirjailijaa ja nimeä en muista. Kun käytiin Venetsiassa, luin sen jälkeen ne Venetsiaan liittyvät dekkarit, joista en myöskään muista kirjailijaa tai sarjan nimeä:). Hyvä kirjavinkkaaja siis täällä hei:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään sellaisista "henkilökunta suosittelee" -hyllyistä kirjastoissa! Niissä on yleensä aika monipuolisesti kaikenlaisia kirjoja, ja kirjat on laitettu kivasti esille.

      Mulla on tuo sama ongelma, että luetut kirjat ja niiden kirjoittajat unohtuvat hyvin pian lukemisen jälkeen. Juonenkäänteitäkään en enää jonkin ajan päästä muista. Nytkin jouduin googlettamaan tuota Sendkerin kirjan nimeä hakusanoilla "kirja" ja "Burma", kun en enää muistanut kirjasta mitään muuta. :-D

      Poista
  4. Jee, lukujuttuja! :) Itse ole varsinainen kirjarakastaja, mutta minäkään lue päivisin kuin poikkeustapauksissa. Sen sijaan en osaa mennä sänkyyn ilman kirjaa eli pakko lukea ainakin vähän ennen nukkumista. Meillä makuuhuone on "elektroniikkavapaavyöhyke" eli siellä ei ole mitään kiinteitä laitteita. Mies tosin lukee/katsoo tablettia, mutta ei se minua häiritse. Itse en ikinä käytä sängyssä mitään nettilaitteita, en siis edes puhelinta. Menen myös melko aikaisin sänkyyn, joten siinä ehtii lueskella (olen aamuvirkku enkä jaksa valvoa kovin myöhään).

    Löydän vähän liiankin helposti luettavaa eli minulla on päinvastoin kuin sinulla eli turhankin moni kirja kiinnostaa. Toisaalta tunnistan omat mielitymykseni eli en lehtien tai blogien myönteisten mielipiteiden perusteella välttämättä ota kirjaa lukuuni: ei kehuva arvio aina tarkoita, että kirja on minua varten. Joskus negatiivisempi miete voi tuoda esille sellaisia piirteitä, joiden takia kirja alkaa kiinnostaa minua.

    Itse löydän luettavaa lähes mistä tahansa: blogeista, lehdistä, kaupoista, kirjastosta, katalogeista jne. Kirjastossa minäkin tykkään, kun on esillepanopöytiä teemojen mukaan. Tsekkaan sellaiset aina ensin.

    Tuo mainitsemasi kirja, Risteily, ei kiinnosta minua lainkaan. Olen lukenut siitä arvioita, mutta ei vain synny lukufiilistä. Jos minulle ei sellaista synny, en edes tartu kirjaan. Stockettin Piiat on lukulistallani ja hyllyssäni (ollut jo pari vuotta), mutta en ole vielä "ehinyt" lukea sitä :D Olen melko varma, että tykkään siitä (Piioista), mutta aina joku muu kirja kiilaa eteen.

    Mietin oletko ehkä suorittajapersoona, kun koet että lukemisesta tulee suorittamista jos osallistuu johonkin haasteeseen tmv? Itse osallistun vaihtelevasti erilaisiin lukuhaasteisiin, mutta osaan olla stressaamatta niistä eikä niihin osallistuminen saa minua ajattelemaan, että tässä suoritan jotain. Jos sellainen olo minulle tulisi, en osallistuisi haasteisiin.

    Rentoa lukusunnuntaita! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen rauhoittanut makuuhuoneen myös kännykältä, joka häiritsee nukkumistani paljon enemmän kuin läppäri. Tai kännykkä on kyllä makuuhuoneessa, mutta ei siinä käden ulottuvilla, vaan kauempana. Rupean niin helposti näpräämään kännykkää, jos en saa unta, ja se vie kyllä viimeisetkin unet! Ukkeli taas tykkää katsella ohjelmia tabletilta ennen nukkumista, eikä se häiritse minuakaan - ellei kyseessä ole jokin telugukomedia, jolloin ukkeli nauraa niin, että koko sänky hytkyy. :-D Silloin saattaa tulla hieman sanomista.

      Minun on jotenkin vaikea tunnistaa minua miellyttäviä kirjoja toisten kuvauksien tai arvostelujen perusteella. Niin paljon riippuu siitä, miten kirja on kirjoitettu. Suhtauduin hyvin epäileväisestä Piikoihinkin (johon tartuin sattumalta kirjastossa, kun kansi oli niin kiva värinen :-)), kun ajattelin, että aihe ei välttämättä kiinnostaisi minua, mutta kirja olikin kirjoitettu niin mukavasti, että se tempaisi mukaansa. Helpottaisi kovasti, jos tietäisi omat mieltymyksensä yhtä hyvin kuin sinä. Mutta ehkä se vaatii vain harjaantumista? Minähän olen lukenut elämäni aikana romaaneja loppujen lopuksi aika vähän.

      Ajattelin aiemmin, että minun pitäisi vähän laajentaa kirjallista maailmaani eikä lukea aina vain tietynlaisia kirjoja. Tunsin jopa syyllisyyttä siitä, etten lukenut mitään "hienoja" kirjoja. Nykyisin ajattelen, että ihminen saa lukea tasan sitä mitä huvittaa; kerranhan täällä vain eletään!

      Kaikki haasteet alkavat vain jollakin tavalla ahdistaa minua ihan kauheasti - oli kyseessä kirjahaaste, valokuvahaaste tai ihan mikä tahansa pitkäkestoinen juttu. Tulee sellainen olo kuin olisi pallo jalassa. Kyse voi olla toki suorittamisestakin (koska suorittajahan minä olen, ainakin joissakin asioissa), mutta ennemmin minusta tuntuu siltä, että ne vievät jollakin tavalla minulta vapauden. Mikä on tietysti aivan päätön ajatus.

      Mukavia sunnuntai-illan lukuhetkiä sinullekin! :-)

      Poista
  5. Olin lapsena oikea lukutoukka ,ja sain lahjaksi aina --vain kirjoja..
    Nykyään luen paljon vähemmän,päivälehteni lukemiseenkin, vaikka nyt tilaan vain viikonloppunumeroa,menee niin paljon aikaa koska siinä on niin monta liitettä. Suomenkielisiä kirjoja saan suomalaisesta kirjastosta ,joka onneksi jatkuu kirjastonhoitajan luona, mutta kotona on aivan liian monta lukematonta kirjaa...Kauhukirjoista en niin pidä,enkä kauhuleffoistakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin lapsena lukutoukka, ja raahasin kirjastosta aina hirveät määrät luettavaa. Tosin en tainnut lopulta lukea kirjoista puoliakaan...

      Onneksi se teidän kirjasto löysi paikan. Hieno ele Anulta (eikös se hänen luokseen mennyt)! <3

      Poista
  6. Mulla on vähän sama ongelma lukemisen suhteen. Tai siis ongelmat kai. Ensinnäkin se, ettei tiedä, mitä alkaisi lukemaan ja toisekseen se, että ei siitä lukemsisesta tuu mitään, kun aina nukahdan.

    En edes muista, milloin olen viimeksi edes yrittänyt lukea yhtään romaania. Ennemminkin mun viimeaikaiset kirjat on ollet sellasia "Self-help"-opuksia, joitten avulla olen koittanut ymmärtää omaa järjenjuoksuani tai jotka on muuten vaan osuneet sen hetkisiin mielenkiinnon kohteisiin. Vaikkapa turhasta tavarasta luopumiseen tai mitä milloinkin.
    Viimeksi lainasin urheilulääkäri Pippa Laukan kirjoittaman "Hyvinvoiva nainen"-kirjan yhden blogin suosituksen perusteella, mutta se ei kyllä ollut ollenkaan mun juttu. Ärsyynnyin heti alkumetreillä ja päätin, että nyt laukkaa Laukka samaa tietä takaisin kirjastoon, mutta annoin opukselle kumminkin mahdollisuuden, ja kyllä siellä loppupäässä sitten ihan asiaakin oli. Tai siis sellaista asiaa, jonka koen omakseni. Mutta ei siitä mikään suosikki tullut todellakaan, eikä yhtään viisautta jäänyt käyttöön.

    Tänä aamuna näin paikallislehdessä mainoksen kirjasta nimeltään "Huijarisyndrooma" ja ajattelin, että jos se löytyy kirjastosta, käyn lainaamassa.

    PS. Olin työmatkalla viime viikon ja luin sun Ateenan matkapostauksen junassa, mutten pystynyt kommentoimaan. Jäi vähän harmittamaan se, jos turistien puutteesta viime vuodet kärsinyt maa koittaa nyt paikata vajetta sillä, että esim. taksit/ruokapaikat laskuttaa ylihintoja. Ei lyö pidemmän päälle leiville semmonen. Mutta muuten Ateena kuuluu mun suosikkeihin. Ehkä siksi, että olen siellä aina ollut paikallisten vieraana (työmatkoilla) ja päässyt näkemään/kokemaan kaikenlaista, joka olis yksin matkaten varmaan jäänyt välistä.

    Mutta nyt mun tarttee välillä tehdä töitä. Kuulumisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen on kyllä melkoisen turhauttavaa, jos ei pysty lukemaan kuin muutaman sivun kerrallaan. Kirja ei tunnu etenevän ollenkaan, ja edellisiltana luettu on jo pahimmassa tapauksessa unohtunut ja joutuu kertaamaan. Kirjan täytyy olla harvinaisen "selkeä", jotta sitä pystyisi lukemaan hyvin lyhyissä pätkissä. Novellit olisivat tietysti toinen ratkaisu (tai runot!), mutta itse en tykkää novelleista jostain syystä ollenkaan.

      Self-help -opukset ovat varsin tuttuja minullekin. Parhaillaan on menossa kirja nimeltä Itsemyötätunto. :-) Tosin senkään lukeminen ei ole edennyt ehkä kymmenettä sivua pidemmälle, ja kohta se pitää jo taas palauttaakin kirjastoon.

      Huijarisyndrooma oli mulla lainassa, mutta kirjan pikaisesti selailtuani tulin siihen tulokseen, että se ei ole minun juttuni ollenkaan. Kirja oli tosi teoreettisen oloinen; ei ollenkaan sellainen käytännönläheinen teos kuin olin kuvitellut.

      Self-help -kirjoja on tosiaan hyvin erilaisia, ja jos tyyli on pikkuisenkin väärä, ne alkavat ärsyttää. Itse en voi sietää sellaista amerikkalaistyylistä hehkutusta enkä yltiöpositiivisuutta lainkaan.

      En tiedä, onko ylilaskuttaminen Ateenassa kovinkin yleistä, mutta meidän kohdalle sattui kumman monta kyseenalaista taksia. Ehkä me oltiin sen näköisiä, että meitä on helppo vetää höplästä.

      Ja se on totta, että sama kaupunki voi näyttäytyä aivan erilaisena, kun sitä tarkastelee eri näkökulmista. Itselleni on jäänyt kauhea kammo Ranskaa ja varsinkin Pariisia kohtaan, mutta mielikuvani Ranskasta on syntynyt lapsena/teininä vanhempien kanssa asuntovaunulla matkustaessa. Luulen, että Ranska voisi näyttäytyä nyt aikuisena, omalla matkalla, ihan erilaisena. En tosin uskalla ottaa sitä riskiä, että menisin kokeilemaan. :-D

      Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
    2. Mun on nyt pakko sen verran vielä kirjoittaa, että kävin tänään kirjastossa ja siitä turhautuneena, että Huijarisyndroomaan oli 3 varausta, istuin hakukoneelle ja etsiskelin muutamilla päähän pälkähtäneillä hakusanoilla lukemista.
      Nyt mulla on tässä edessä kirja nimeltään "Hyvän mielen vaatekaappi", jota olen lukenut (osittain tosin hyppimällä) jo 102 sivua. Ihan loisto-opus. Sarkastisesti kirjoitettu ja kolahtaa meikäläiseen :). Luulen, että mun on ihan pakko kirjoittaa siitä blogissa,vaikka ihan muut aiheet on ollu mielessä. Vielä on tosin parisataa sivua jäljellä.

      Poista
    3. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta! Täytyy minunkin lukea tuo - tai siis ainakin yrittää lukea. :-) Näkyisi olevan saatavillakin joissain lähikirjastoissa.

      Täällä saa odottaa uutuuskirjoja joskus tosi pitkään, sillä varauksia voi olla useita satoja (Huijarisyndoomaan näyttäisi olevan tällä hetkellä 264 varausta; tosin kirjojakin on eri kirjastoissa 69 kappaletta.) Oikein harmittaa, kun on kieli pitkällään odottanut jotain kirjaa kuukausikaupalla, ja sitten se ei olekaan sellainen kuin oli ajatellut. Elämä on. :-)

      Poista
    4. Kääk! Täällä on yksi kirja kutakin ja kolme varausta on yhtäkuin kauhee jono :D. (ei tarvi noteerata tätä,kun täällä jatkuvasti häiriköin, mutta alkoi itseä huvittaa nää erilaiset mittakaavat :))

      Poista
    5. Mutta ajattele: Jos kirjoja on vain yksi ja varauksia on kolme, niin kirjaa joutuu odottamaan (mun laskuopin mukaan) kolme kuukautta, jos siis kirjan laina-aika on kuukauden. Jos kirjoja on 69, ja varauksia on 264, niin odotusaika on vajaat neljä kuukautta, eli periaatteessa tilanne on aika lailla sama. Melkein yhtä kauan jouduttaisiin siis odottelemaan. :-) Tietysti joku voi palauttaa kirjansa aikaisemmin tai myöhemmin kuin tasan kuukauden päästä, mutta en rupea nyt enää siitä saivartelemaan. :-)

      Poista
  7. Minullakin on ollut hiljaisia kirjavuosia, ei vaan ole sattunut sellaista oikein mukaansa tempaavaa luettavaa. Yritän ylläpitää lukemista vaikka lukemalla dekkareita. Tykkään Donna Leonista, koska kirjat sijoittuvat Venetsiaan, niissä on aina joku yhteiskunnallinen näkemys, niissä syödään paljon ja tutkittavat tapaukset eivät ole verisiä. Ruotsalaiset dekkarit uppoavat minuun myös.

    Minun lähikirjastossa virkailijat sijoittavat kirjoja, siten että kansi on nähtävillä. Ne eivät ole satunnaisia teoksia, vaan jostain syystä virkalijoiden siten laittamia. Olen aika usein noukkinut niitä mukaan. Juuri nyt minulla on koekäytössä BookBeat ja olen tykännyt tosi paljon sen helppoudesta. Sen kuin vain valitsee valikoimasta kirja ja se on hetkessä ladattu tabletille. He markkinoivat itseään äänikirjoilla, mutta suurimman osan voi myös lukea. Äänikirjojen kuunteleminen on minulla vasta opettelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Leon kuulostaa mielenkiintoiselta kirjailijalta. Tosin en ole ihan varma tuosta yhteiskunnallisesta näkemyksestä, kun en ole yhteiskunnallisesti kovinkaan valveutunut kansalainen. :-)

      Minäkään en tykkää sellaisista kirjoista, joissa veri roiskuu. Inhoan sellaisilla yksityiskohdilla mässäilyä.

      Mun on pitänyt jo pitään kokeilla BookBeatia, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Ehkä olen epäröinyt siksi, että en ole mikään äänikirjojen suuri ystävä, enkä tajunnut, että kirjoja voi myös ihan oikeasti lukea. Tosin en oikein tykkää lukea kirjoja miltään elektroniselta laitteeltakaan, vaan sellainen vanhanaikainen kirja kahisevine sivuineen on minusta paljon kivempi.

      Poista
  8. Mäkin luen kaiketi kovin vähän, ja ehdottomasti fiilisluontoisesti. Koska juurikin vapauden tarve :) Romaaneja ei tule luettua ollenkaan, vaan tietokirjoja. Tai vaihtoehtoisesti jotakin sellaisia, jotka perustuvat todellisiin tapahtumiin. Kirjastokorttia mulla ei oo lainkaan, oon kumma tyyppi :) Saan kirjoja yhden sivutyöni puolesta, ja ostan myös itse. Sekä perinteisiä että e-kirjoja.

    Nyt viimeksi, ihan hiljattain, hankin mulle vähän epätyypillisemmän e-kirjan, Katja Kallion Yön kantaja. Se on romaani, mutta perustuu todellisen henkilön oletettuun elämänmenoon. Kertoo hulluksi tuomitusta seikkailijanaisesta, joka heitetään lopulta Seilin saarelle pois parempien ihmisten silmistä. Se saattaa jäädä kesken, näköjään jo sivulle 53. Muuten ihan jees ja mielenkiintoinen, mutta koen loputtomat kielelliset yli-kuvailut turhauttaviksi ja tylsiksi. Ei niinku päästä eteenpäin, vaan jumitetaan sivuseikoissa. Ja mihinkään tylsään ja epäolennaiseen ei todellakaan pidä tuhlata tätä ainutkertaista elämää :)

    p.s. Tosi kivaa että olet bäk! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaankohan me synnytty samana päivänä tai jotain, kun tuntuu, että ollaan niin monessa asiassa kovin samankaltaisia. Vapauden tarvekin (sanan kaikissa merkityksissä ja kaikissa mahdollisissa yhteyksissä :-D) tuntuu sinulle varsin tutulta asialta. :-)

      Minäkin olen lukenut enemmän ja säännöllisemmin tietokirjoja kuin romaaneja. Tosin viime aikoina tietokirjojen lukeminen on jäänyt aika vähälle. Olen kai tylsistynyt. :-)

      Luin jostain lehdestä Katja Kallion haastattelun, jossa hän kertoi Yön kantajasta. Kiinnostukseni kirjaa kohtaan ei herännyt, mutta pakko oli ihailla sitä perusteellisuutta (ja intohimoa?), jolla Kallio oli taustatietoihin paneutunut. Oli muistaakseni lentänyt kuumailmapallollakin, jotta olisi tiennyt ihan omakohtaisesti, millaista se on.

      Minäkään en kestä kielellisiä ylikuvailuja; hermohan niihin menee. :-D Taitava sanankäyttö on tietysti hieno ja arvostettava asia, mutta joskus tuntuu, että kirjailijat kompastuvat omiin nokkeluuksiinsa. Lyhyt ja ytimekäs tyyli kolahtaa minuun. :-)

      Olen iloinen, että olet edelleen mukana. <3

      Poista
    2. Pakko mainita, että vapaus on minullekin todella tärkeää, mutta en koe että lukeminen jotenkin rajoittaa sitä. En myöskään koe, että kasvissyönti rajoittaa vapauttani - ainakaan se ei rajoita eläinten vapautta. Vapautta on monenlaista ja rohkenen väittää, että joissakin tapauksissa vapaus on illuusio tai tekosyy. Kukin voi omalla kohdallaan miettiä näitä: itse olen miettinyt paljonkin. <3

      Poista
    3. Totta kai kyse on suurimmaksi osaksi illuusiosta, mutta illuusio voi tuntua kuitenkin hyvin todelliselta. Eihän kyse ole todellakaan mistään todellisesta vapauden menettämisestä - siis siinä mielessä, miten vapaus yleensä mielletään – vaan kyse on todella pienistä jutuista, jotka voivat ulkopuolisen silmin näyttää vähintään käsittämättömiltä tai suorastaan järjettömiltä. Mistä tämmöinen vapauden tarve tulee, sitä en tiedä. Olen aina ajatellut, että se vain kuuluu luonteeseeni ja on oleellinen osa sitä. Ylenmääräistä vapauden tarvetta on hirveän vaikea selittää sellaiselle, joka ei itse sitä tunne.

      Poista
  9. Minäkin olin nuorempana kirjojen suurkuluttaja,kesken saattoi olla samaan aikaan 3-4kirjaa,yhtä illalla sängyssä,toista yöllä kun ei saanut nukuttua ja vielä työmatkalla bussissa jne. Hamstrasin myös hyllyyni opuksia metrikaupalla ja mikä ihana pölyjen pyyhkiminen ja painavien kirjalaatikoiden roudaaminen oli lukuisissa muutoissa. Nyt olen lahjoittanut suurimman osan sairaaloihin ym ja tulevassa muutossa on enää n 20kpl joista en halunnut syystä tai toisesta luopua. Nykyään luen enää illalla sängyssä ja virallisesti valvoessani kun aikoinaan saatoin vapaapäivänä lukea tuntitolkulla aamusta iltaan.Tiedätkö Heidin blogin "Ei saa mennä ulos saunaiholla"? Hän kirjoittaa hauskan lakonisesti ja on julkaissut myös samannimisen esikoisromaanin joka oli vallan riemukasta luettavaa! Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat ovat todellakin epäkäytännöllisiä asumisen kannalta ja muutoissa. Minäkin olen luopunut todella suuresta määrästä kirjoja, mutta vieläkin olisi vara vähentää. Oikeastaan tuossa luopumisprojektissa minulle kirkastuikin se ajatus, että en koskaan osta enää yhtään kirjaa (muuta kuin sitä tietokirjallisuutta), kun ei niistä kirjoista olen sen yhden lukemiskerran jälkeen kuitenkaan muuta kuin harmia.

      En tiedä kyseistä blogia, mutta täytyypä perehtyä! Kiitos vinkistäsi!

      <3

      Poista
  10. Ennen mun motto oli: koti ilman kirjoja on kuin ihminen ilman sielua kunnes kyllästyin pölynkerääjään kirjahylyyn, kirjahylly roskiin ja kirjat keräykseen ja kirjat lainaan kirjastosta. Ois kiva lukee enemmän suomenkielisiä kirjoja mutta helponpi löytää ruotsinkielisiä kun kerran täälä asutaan. Kesälomalla tulee luettua hirveesti , talvella kudon sukkia :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, että vastaan kommenttiisi näin myöhään, mutta olin pienellä matkalla, enkä päässyt koneelle.

      Sukkien kutominen taitaa olla minullakin sesonkiluonteinen juttu. Olin ajatellut, että kutoisin sukkia ympäri vuoden, mutta kutominen on ollut tauolla nyt ainakin kuukauden. Onneksi on riittävästi sukkia varastossa, että ei niitä tarvitse jatkuvalla syötöllä tehdäkään. :-)

      Poista
  11. Minä olen tainnut lukea tietokirjoja ainoastaan opiskeluaikana, vapaalla luen aika lailla vain romaaneja ja joskus hyvin harvoin elämäkertoja. Valitsen kirjat miten milloinkin, mutta ihan mieluiten itse kirjakaupassa vaellellen. Kirjastot ovat ihania mutta olen niistä vieraantunut ulkomaanvuosien aikana enkä oikein kunnolla osaa lomillakaan niitä valitettavasti hyödyntää. Nykyään tulee tilattua Amazonilta kirjat vanhempien kotiin odottamaan ja siitä niitä luettua Suomessa loman aikana tai viimeistään pitkin vuotta Sudanissa.

    Meillä on kotona paljon kirjoja - sekä miehen että minun lapsuudenkodissa että omassa kodissamme Suomessa ja myös kiertolaiskuormassamme maailmalla mukana. Kirjat ovat minulle hurjan tärkeitä ihan esineinä. En ole ikinä lukenut kirjaa koneelta tai tabletilta, suosin vanhanaikaista alkuperäisversiota.

    Viime aikoina olen lueskellut muutamia romaaneja jotka ainakin osin sijoittuvat Sudaniin ja vastaavia tilasin tällekin lomalle odottamaan. Mutta tartuinkin sitten kuitenkin ensin omasta hyllystä löytyneisiin kirjoihin joita en ollut aiemmin lukenut. Ensimmäisessä kiinnosti kirjailija - Gilmore Girls -sarjan nuori äitihahmo on kirjoittanut parikin kirjaa ja niistä ensimmäisen, romaanin, luin ihan loman aluksi. Se oli ihan näppärä tarina ja siitä mukava, ettei herättänyt suuria tunteita - aina ei jaksa niin kovin eläytyä! Nyt luen lapsen katoamisesta kertovaa romaania - vähän varoen kun en tiedä järkyttääkö se ennen pitkää kovin, toistaiseksi ei vielä ole järkyttänyt.

    Olen huomannut, että suosin naiskirjailijoita. Hyvin harvoin tartun miehen kirjoittamaan romaaniin. Jotenkin itseäni kai enemmän kiinnostaa naisnäkökulma, en oikein kyllä osaa itsekään sanoa, että miksi.

    Tuon Piiat-kirjan olen lukenut pariinkin kertaan. Sain sen aikoinaan anopilta joululahjaksi - oli tainnut olla harvoja englanninkielisiä kirjoja kotikaupunkinsa kirjakaupassa! Minua se kosketti kovastikin sillä ensimmäisellä lukukerralla elin Jamaikalla ja toisella Sudanissa, missä molemmissa piikakulttuuri elää valitettavan vahvana edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut sinullekin, että vastaan kommenttiisi vasta nyt.

      Minäkin olen miettinyt, että elämäkerrat voisivat olla kivaa luettavaa, mutta hyvien elämäkertojen löytäminen on jostain syystä hirveän vaikeaa. Viimeksi luin Jari Sillanpään elämästä kertovan kirjan, ja sekin oli pienoinen pettymys.

      Kirjat olivat minullekin aiemmin tärkeitä esineinä, mutta nykyään koen ne lähinnä ärsyttävinä tilanviejinä. Hyvin harva kirja on sellainen, että haluaisin omistaa sen.

      Minulla on sama juttu, että en aina jaksaisi eläytyä kirjan tarinoihin. Koen kirjojen tapahtumat jotenkin hirveän voimakkaasti, ja se on joskus melkoisen rasittavaa. Joskus on kiva lukea vain, ilman että tarvitsee olla tunteiden vuoristoradassa.

      Itsekin luin aiemmin lähinnä naisten kirjoittamia kirjoja, mutta nykyään kirjailijan sukupuolella ei tunnu olevan enää väliä. Karttelin aiemmin myös kotimaisia kirjoja, mutta nykyään tulee luettua niitäkin.

      Poista
  12. Minakin olen vahan tuulella kayva lukija, valilla kirjoja menee ihan ahmien ja sitten tulee jaksoja jolloin ei ole aikaa/jaksamista keskittya. Tylsa kirja jaa helposti kesken mutta yleisesti ottaen tykkaan kylla aika erilaisistakin kirjoista, nautin suunnattomasti siita tunteesta kun paasen sisaan kirjan maailmaan ja odotan jo iltaa etta paasen rauhassa taas siihen maailmaan kun paivan hommat on hoidettu. Nukkumaan en mene juuri koskaan ilman lukemista, ainakin yksi sivu on luettava etta paasen univaiheeseen kiinni. Viime vuonna mulla oli dekkarikausi, nyt taas kausi jolloin etsin kirjoja jotka keskittyvat lahialueille kuten Iraniin, Afganistaniin tms. Kirjahylly on mulle tarkea silla kai se on jonkunlainen side suomalaiseen kirjan lukemisen kulttuuriin, olen kylla miettinyt etta voisin sita hieman raivata ja jattaa vaan ne parhaat jaljelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana tunne, kun on löytänyt jonkin oikein mieleisen kirjan ja illalla oikein odottaa, että pääsee kyseisen kirjan pariin. Minulle tuo Kirpputori tuntuu olevan tällä hetkellä sellainen. Nyt kirja ei tosin ole edistynyt moneen päivään sivun sivua.

      Iranista ja Afgnistanista kertovia kirjoja olisikin mielenkiintoista lukea. En muista, olenko lukenut yhtäkään!

      Poista