Sisustajapirkon tarinatuokio

Terveisiä sohvalta.

Perjantai-iltana se uusi vihreä sohva sitten vihdoinkin tuli, ja olen tänään suorittanut menestyksekkäästi uuden sohvan sisäänajoa. Ukkelikin on löytänyt sohvalta oman tonttinsa, ja nyt näyttääkin uhkaavasti siltä, ettemme ehkä tehneetkään ihan huonoa ostosta.

Ensin kuitenkin kuva vanhasta sohvasta, joka lähti sohvan toimittaneiden poikien matkassa pois:

Voisinpa sanoa, että sohvaa tulee ikävä, mutta enpä oikein voi. Aika surkean näköinenhän tuo oli. Voi ressukkaa. Sohvan takana kulmassa oli sellainen pieni pöytä ja pöydän vieressä karmean ruma lehtiteline. Niitäkään ei tule ikävä.

Kuljetusliikkeen pojat pärähtivät paikalle perjantai-iltana vähän ennen puolta kymmentä. Sovituissa aikarajoissa siis mentiin, sillä toimitus oli luvattu kello 19.30 ja 21.30 väliseksi ajaksi. Vanha sohvamme ei mahtunut hissiin, joten pojat joutuivat kantamaan sen seitsemän kerrosta alaspäin. Uuden sohvan toinen osa ei sekään mahtunut hissiin, joten pojat joutuivat kantamaan sen seitsemän kerrosta ylöspäin. Sitten pojilla oli vielä kasaustehtäviä, sillä olimme tilanneet sohvan sillä periaatteella, että meidän tehtäväksemme ei jäisi muuta kuin istua. Istumaan pääsimme kymmenen maissa, jolloin pojillakin oli päivä varmasti täynnä. Sohva näytti illan hämäryydessä jotenkin harmahtavalta, mutta kun päivä valkeni, sohva osoittautui kumminkin vihreäksi.

Sohvan ensimmäinen aamu. Ukkeli on käynyt jo varaamassa sohvalta oman paikkansa tuomalla sinne tärkeimmät esineensä.

Seuraavaksi pitäisi sitten vaihtaa matto, vaikka ei tuo vanhakaan ehkä ihan järkyttävältä sohvan kanssa näytä.

Kuten jo sanoinkin, olemme suorittaneet tänään menestyksekästä sohvan sisäänajoa. Rompetta on kertynyt sohvalle jos jonkinlaista.

Astiatkin ovat varmasti kaikki eri paria.

Kamerani vääristää sohvan värin jotenkin ihan kummalliseksi (asetuksissa on varmaan jotain vikaa...), ja tuo aiempi, kännykkäkameralla otettu kuva on lähempänä oikeaa väriä.

Viime sunnuntaina konmaritin taas menestyksekkäästi, sillä pihallemme oli tuotu siirtolava. Meidän talossamme on sellainen tapa, että aina syksyllä ja keväällä järjestetään pihatalkoot (joihin minä olen tietysti innokkaasti osallistumassa), ja pihalle tuodaan siirtolava, johon asukkaat saavat talkoiden jälkeen viedä omia rojujaan. Minä olen jo useampana vuotena osallistunut roskalavan täyttöoperaatioon, mutta silti tänäkin vuonna löytyi yllättävän paljon lavalle heitettävää.

Matkalaukut eivät ole meidän, eivätkä nuo puuritilät. Eikä ruumispussi.

Tällä viikolla saimme taas seurata jännitysnäytelmää nimeltä "yllättääkö talvi autoilijan?". Renkaiden vaihdon ajan varaus kun oli jäänyt minulta vähän viime tippaan, ja olin saanut ajan vasta tämän viikon torstaiksi. Säilytämme renkaitamme yhdessä autoliikkeessä, jossa ne myös vaihdetaan, ja siksi renkaiden vaihto omatoimisesti ei oikein onnistu. Ennen kun säilytimme renkaita alakerran kanakoppivarastossa, saatoin vaihtaa renkaat itse.

Sunnuntai-iltana luin, että keskiviikkona saataisiin eteläänkin reippaasti lunta ja että saattaisi tulla oikein lumikaaos. Mitenkäs nyt suu pantaisiin: jos keskiviikkona tulisi lunta, niin minun pitäisi ajaa torstaina kesärenkailla autoliikkeeseen. Kun en saanut renkaidenvaihtoa aikaistettua, vaikka kuinka yritin pyytää ja anella, jouduin ottamaan käyttöön suunnitelman B: ajoin jo tiistai-iltana rengasliikkeeseen ja kysyin, saisinko jättää auton sinne torstaita odottelemaan. Se onneksi sopi autoliikkeelle, ja kaiken lisäksi renkaat vaihdettiin etuajassa jo keskiviikkona, ja pääsinkin heti tuoreelle lumelle talvikeleillä ajoa harjoittelemaan.

Sitten oli myös tämä halloween-juhla, johon minäkin sain tahtomattani osallistua. Ukkelilla meni maanantaina myöhään, mutta illalla kahtakymmentä yli yhdeksän ukkeli soitti viimein ovikelloa (hän ei jaksa koskaan kaivaa avaintaan vaan soittaa mieluummin kelloa). Satuin vilkaisemaan ovelle mennessäni peiliin, ja näky huvitti minua suuresti. Olin aiemmin kahvakuulaillut, ja vaikka olin käynyt suihkussa, en ollut jaksanut pestä vielä naamaani, ja silmänaluseni olivat mustat, kun meikit olivat valahtaneet hikoillessani. Tukkakin oli kerääntynyt päälaelle kummalliseksi töttöröksi, ihan kuin minulla olisi ollut herkkusieni päässäni. Kyllä ukkeli ilahtuisi, kun näkisi vaimonsa taas niin edustavan näköisenä!

Paitsi että ovella ei ollutkaan ukkeli. Oven takana seisoi viisi intialaista tyttöä, jotka kiljaisivat "trick or treat". Jäin tuijottamaan tyttöjä hölmistyneenä, sillä en ollut tajunnut, että halloween oli vasta maanantaina. Olin ajatellut sen olleen jo edellisenä viikonloppuna. Samalla yritin kuumeisesti miettiä, miten tässä tilanteessa piti toimia: ilmeisesti virpojille kuului antaa palkkioksi jotakin? Tytöt kysyivät, oliko ***-setä kotona, ja kun totesin, että ei ollut, tytöt sanoivat heipat ja lähtivät menemään. Tunsin itseni ihan ääliöksi, kun olin antanut tyttöjen mennä ilman mitään palkkiota, mutta olin ollut jotenkin niin pöllämystynyt, etten ollut ollenkaan tajunnut toimia niin kuin olisi pitänyt. Hetken päästä repesin nauruun, kun tajusin, että olin itsekin ollut halloween-meikissä.

Kun ukkeli sitten reilun puolen tunnin päästä tuli ja kun kerroin episodista hänelle, ukkeli kertoi, keitä tytöt olivat olleet. Kaksi tytöistä olivat olleet hänen ystävänsä tyttäriä, ja minäkin tunnen kyseisen ystävän oikein hyvin.Tyttäriä en ollut kuitenkaan nähnyt moneen vuoteen, ja siksi en ollut tunnistanut heitä. Tytöt olivat tulleet meidän ovemme taakse sen takia, että ukkeli oli kerran mainostanut tytöille, että meillä on kotona aina suklaata ja muita herkkuja. Minulle tuli entistäkin huonompi omatunto! Teki mieli läimäyttää itseäni, kun olin käyttäytynyt niin idioottimaisesti.

Herkuista puheen ollen: tein viikonloppuna ensimmäistä kertaa elämässäni sokerittoman ja gluteenittoman leivonnaisen, jota myös suklaakakuksi kutsutaan. Olen suhtautunut erittäin epäluuloisesti tällaisiin "terveysleivonnaisiin", koska eihän sellainen leivonnainen, jossa ei ole sokeria tai mitään muutakaan makeutusta, voi mitenkään olla hyvää.

Nyt minulla on kuitenkin ilo ja kunnia myöntää olleeni väärässä. Kakku oli ihan oikeasti hyvää, vaikka en laittanut kuorrutukseenkaan yhtään mitään makeutusta. Kakkuahan minun leivonnaisestani ei tosin tullut, sillä minun oli pakko maistaa kakkua ennen tarjoamista, jotta saisin selville, oliko kakku ollenkaan syömäkelpoista. Miten voisin tarjota kenellekään sellaista, minkä mausta minulla ei ollut etukäteen harmainta hajua? Kakku näytti maistamisen jälkeen vähän nololta, kun siitä puuttui yksi kulma, ja päätinkin sitten tehdä pieniä leivonnaisia. Kas tällaisia:

Tajusin ottaa kuvan vasta tänään, kun löysin jääkaapin uumenista kaksi torttusta.

Laitoin leivosten päälle makeuttajaksi mangoa, sillä olin löytänyt Aseanic Tradingistä ihania, makeita mangoja. Mangot sopivat torttuihin oikein hyvin, ja teen näitä taatusti uudelleenkin. Saatanpa kokeilla muitakin sokerittomia leivonnaisia, kun minulla nyt on kerran sitä raakakaakaojauhettakin. Mihin tämä vielä johtaakin? Ensin joogaa ja sitten sokerittomia leivonnaisia! Oikein rupeaa pelottamaan.

Nyt on jo sen verran pimeää, että voisin lähteä vaikka lenkille. Minä olen siinä mielessä ärsyttävä tyyppi, etten lannistu syksyn pimeydestä ollenkaan, vaan minusta on päinvastoin ihanaa, kun illat ovat pimeitä.

Moro!