Barcelonalaisia nallekarkkeja

Vietimme viikonlopun Barcelonassa, ja matka oli taas sellainen melko spontaani pikamatka, jota ei hirveästi ehditty suunnitella. Alun perin ukkeli oli ehdottanut Budapestiin menoa, mutta kun olin katsonut sääennustusta ja todennut, että Budapestiin luvattiin koko viikonlopuksi sadetta, päätimme lähteä Espanjaan. Siellä olisi taatusti aurinkoista!

Aion tehdä kerrankin sellaisen poikkeuksen, että teen matkasta kaksi erillistä postausta, koska yhdestä postauksesta tulisi aivan järkyttävän pitkä. Näin voin tehdä kaksi järkyttävän pitkää postausta. :-)

Inhoan aikaisia lentoja, mutta niin vain löysimme itsemme lennolta, joka lähti Helsinki-Vantaalta kello 5.40. Yöunet menivät taas aika pipariksi kummaltakin, mutta ainakin olimme Barcelonassa hyvissä ajoin. Olimme ilmoittaneet hotellivarauksen yhteydessä saapuvamme kymmenen aikoihin aamulla, mutta huone ei ollut saapuessamme vielä valmis.

Rannikkoa Barcelonan lähellä.

Jätimme matkatavarat hotellille säilytykseen, ja vastaanottovirkailija otti ukkelin puhelinnumeron ylös. Hän soittaisi heti, kun huoneemme olisi valmis.

Päätimme lähteä käymään katedraalilla, kun se oli sopivasti kävelymatkan päässä, ja tutkailemaan lähiympäristöä muutenkin.

Juu, Espanjassa ollaan.

Katedraali olikin melkoisen komea rakennus, jonka jyhkeyttä oli vaikea vangita kuvaan (seli seli).

Pukeutumisohjeet kirkkoon menijöille.

Katedraali oli sisältä valtavan komea, mutta komeus ei pääse näissä kuvissa oikeuksiinsa.

Seteleitä ei saa lahjoittaa; vain kolikot kelpaavat.

Kirkon alla sijaitseva krypta.

Barcelonan kreivin Ramon Berenguer I:n ja hänen vaimonsa Almodiksen haudat. Berenguer aloitti aikanaan kirkon rakennustyöt.

Ilokseni huomasin hissin, jolla pääsisi kirkon katolle, ja kun kysäisin lippuja myyneeltä tädiltä, että oliko kattotasanne auki, täti tokaisi, että totta kai on; en kai minä muuten tässä istuisi.

Olen nähnyt aika usein sellaista unta, että yritän puhua espanjaa, mutta vaikka kuinka yritän unessa miettiä lauseita espanjaksi, suustani tulee vain telugua. Tällä matkalla tuli todettua, että näin käy ihan oikeassa elämässäkin eikä vain unissa! On kulunut niin monta vuotta siitä, kun olen aktiivisesti espanjaa puhunut, että puhevalmiuteni on kadonnut aivan tyystin - varsinkin, jos pitää sanoa jotakin nopeasti. Suustani tulee joko telugua tai jotain ihmeellistä espanjan ja telugun sekoitusta, jolloin osa lauseesta on espanjaa, osa telugua. Taisinkin keksiä vahingossa uuden kielen, tespanjan.

Kun minun piti esimerkiksi hotellista lähtiessämme sanoa taksikuskille, että matkalaukut olivat vielä tulossa, sanoin, että "las maletas testaaru", jossa las maletas (matkalaukut) ovat espanjaa ja testaaru (he tuovat) telugua. Jos sen sijaan saan miettiä rauhassa, mitä aion sanoa, saan muodostettua ihan kunnollisia espanjalaisia lauseita, vaikka osa sanastosta onkin tietysti unohtunut. Lukuvalmiuteni on sen sijaan säilynyt hämmästyttävän hyvin, ja olinkin oikein ilahtunut, että pystyn edelleen lukemaan sujuvasti espanjalaisia akkainlehtiä. :-D

Hissipömpeli näytti ulkoapäin aika epäilyttävältä, mutta ihan toimiva laitos se kumminkin oli. Hyvin kulki ylös ja alas.

Katedraalin sisäpihalla oli hauskoja lintuja, joita kuvasin innoissani.

Huutelin ukkelille, näkikö hän joutsenet, mutta ukkeli valisti minua, etteivät linnut mitään joutsenia olleet, vaan ehkä jotain hanhia. Lintubongaustaidoissani taitaa olla vielä hieman parantamisen varaa?

Katedraalilta jatkoimme Barri Gòticoon eli Barcelonan vanhaan kaupunkiin. Alue jakoi taas mielipiteet - minä tykkäsin, ukkeli ei.

Alue oli minusta yllättävänkin monimuotoinen, sillä jotkin kadut olivat hyvin pieniä ja jopa hieman epäilyttäviä, kun taas jotkin kadut olivat varsin kotoisia ja nättejä. Kauniissa pikkuliikkeissä olisi saanut menemään aikaa vaikka kuinka kauan (ja rahaa vaikka kuinka paljon). Nyt ei tehnyt mieli ostaa mitään ylimääräistä kannettavaa mukaan.

La Ramblallakin - Barcelonan ehkä tunnetuimmalla ja vilkkaimmalla kadulla - kävelimme, mutta emme siellä kauan viihtyneet. Ihmisiä ja turistikrääsää oli paljon.

Tämän kuvaustilanteen nähdessäni minulle tuli vastustamaton halu mennä ilveilemään tuon haastateltavan herran taustalle. En sitten kuitenkaan viitsinyt, kun en tiennyt, millaista ohjelmaa tuossa tehtiin. Jos kyseessä olisikin ollut esimerkiksi ohjelma, jossa käsitellään mielenterveyspotilaiden hoidon nykytilaa...

Raahasin ukkelin puoliväkisin läheiseen La Boqueria -kauppahalliin, vaikka tiedän, että ukkeli ei tykkää kauppahalleista lainkaan. Niissä kuulemma haisee ja on sotkuista. Joskus ajattelen, että ukkeli on oikea hienohelma, mutta sitten muistan, että aika moni tuntemani intialainen ajattelee vähän samansuuntaisesti. Intia ei itsekään ole varsinaisesti mikään hygienian kehto, ja siinä mielessä vähän ihmettelen intialaisten mielipiteitä. Mutta ehkä se on niin, että kun kerran tottuu puhtauteen ja siisteyteen, ei kestä enää sitäkään vähää epäsiisteyttä, mitä joku koko ikänsä esimerkiksi puhtaassa Suomessa asunut sietää?

Täältä sai sitä kuuluisaa serranon kinkkuakin!

Kauppahallissa viimeistään tuli selväksi, että espanjalaiset tuntuvat syövän koko ajan jotain. Kauppahallissa myytiin kaikenlaisia pieniä suupaloja, joita ihmiset sitten kulkiessaan söivät - makkaranpalasia hammastikuissa, juustoa, tortillapaloja, jopa ostereita.

Barcelonassa syödään todella paljon kaikenlaisia mereneläviä, mikä tuli ihan omakohtaisestikin todettua. Merenelävät voivat olla jollekulle suorastaan intohimo, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Espanjalaista herkkua bacalaoa eli suolaturskaa.

Nälkä kurni vatsassa, ja kun hotellilta ei ollut vieläkään kuulunut soittoa, päädyimme syömään yhteen kauppahallin pihalla olleeseen paikkaan. Ukkeli on erittäin epätyypillinen intialainen siinä suhteessa, että hän maistelee ennakkoluulottomasti lähes kaikkea. Nyt ukkeli tilasi muun muassa annoksen nimeltä callos, vaikka ei edes tiennyt, mitä se piti sisällään. Kysyimme tarjoilijaltakin, mitä annoksessa oli, mutta emme kumpikaan ymmärtäneet englanninkielistä sanaa tripe. Jotain lihaa se kumminkin oli.

Ruoka oli minusta valtavan hyvää ja maukasta, ja ukkeli oli samaa mieltä. Kun sitten rupesimme katselemaan palasia vähän tarkemmin, tajusimme, että palaset olivatkin naudan mahalaukkua. Olen aina ajatellut, että mahalaukku on sellainen osa eläintä, jota en kyllä pystyisi syömään, ja siihen se syöminen sitten jäikin - kummaltakin. Mutta niin kauan meni hyvin, kun emme tienneet, mitä ruoka oli!

Patatas bravas eli perunoita tomaattikastikkeen ja valkosipulimajoneesin kera. Tästä ei tullut ihan lempiperunaruokani.

Terassilla syödessämme totesimme epäuskoisina, että taivaalle oli kertynyt tummia pilviä ja että alkoi sataa. Pöydän päällä ollut varjo suojasi sen verran, että emme kastuneet, jos istuimme oikein lähellä pöytää. Hetken päästä pamahti ukkonen sellaisella voimalla, että kauppahallin katolla istuneet pulut lehahtivat pelästyneenä parvena pakoon.

Hotellilta ei ollut vieläkään kuulunut soittoa, vaikka kello oli jo melkein yksi, mutta ukkeli oli saanut tarpeekseen, kun oli alkanut vielä sataakin. Nyt ottaisimme kyllä taksin ja lähtisimme vaatimaan huonetta!

Kun tuli aika poistua hotellin edessä taksin kyydistä, läksin takapenkiltä sellaisella kiireellä, että iskin polveni todella kovaa etuistuinten välissä olleeseen ulokkeeseen. Polveeni sattui aivan hirveästi, ja linkutin hotellin aulaan. Ukkeli käski minun mennä istumaan ja lepuuttamaan jalkaani ja jäi itse vastaanottoon tiedustelemaan huonetta.

Polveani särki aivan valtavasti, ja minusta tuntui, että nyt olisi saatava jääpussi ja vähän äkkiä. Löysin rahin, jonka raahasin sohvan eteen, jotta sain jalkani suoristettua. Omaa varomattomuuttani manatessani seurasin dramaattista näytelmää, kun eräs nainen melkein itki Barcelonan säätä. Kuinka Barcelonassa saattoi sataa - heiltä menisi nyt koko loma pilalle!

Pitkähkön odottelun jälkeen saimme vihdoinkin huoneemme, ja laukunkantaja tuli saattamaan meitä perille. Ensi töikseni pyysin mieheltä jäällä täytettyä pussia, jotta saisin pitää sitä polveni päällä.

Huoneessa meitä odottivat nallekarkit. Ne eivät menneet tasan, sillä minä söin molemmat.

Jääpussin tuotuaan mies koputti taas hetken päästä ovelle ja toi matkatavaroitamme. En tunnistanut miehen kädessä ollutta mustaa reppua omakseni, eivätkä muutkaan laukut olleet meidän. Miehen oli epäuskoisena todettava, että hänelle oli käynyt kömmähdys nimien kanssa. Jäimme odottelemaan, jos vaikka ensi kerralla tulisi oikeat laukut.

Ulkona satoi kaatamalla ja ukkosti, ja taivas oli kauttaaltaan harmaa. Minulla oli jääpussi polven päällä, enkä tiennyt, miten pystyisin jalallani kävelemään. Näpräsin puhelintani, ja näin kalenterissa tutun päivämäärän. Meillähän on tänään hääpäivä! Paljon onnea, ukkeli! Toistaiseksi kaikki oli sujunutkin oikein juhlallisissa merkeissä.

Jee! Yksi suihkumyssy lisää kokoelmaani!

Muutaman tunnin päästä sade onneksi loppui, ja pilvet alkoivat väistyä. Polvestanikin oli turvotus laskenut, ja kipukin oli poissa, kun olin ottanut särkylääkkeen. Päätimme mennä tutkiskelemaan hotellin kattoterassia.

Kattoterassin baari oli kuitenkin edelleen sateen takia suljettu, joten oli lähdettävä etsimään kaljaa jostakin muualta. Päädyimme katedraalin viereisen aukion terassille, jossa saimme kuunnella sivusilmällä taidokasta iskuyritystä, joka ei jäänytkään pelkäksi yritykseksi. Ranskalaisen oloinen nuori mies rupesi nimittäin tekemään tuttavuutta viereisessä pöydässä istuneen, hieman tummahipiäisen naisen kanssa, jolla oli musta pitkä kihara tukka. Ensiksi mies pyysi klassisesti naiselta tulta tupakkaansa. Hetken päästä mies avasi keskustelun uudelleen ja kysyi, mitä nainen kirjoitteli pöydällä olevaan vihkoonsa. Naisen runoista riitti juttua pieneksi toviksi, minkä jälkeen mies kysyi naisen ikää (nainen oli 35; mies itse oli 30) ja nimeä. Kun nämä tiedot oli vaihdettu, mies uteli, oliko naisella suunnitelmia loppupäiväksi. Kun niitä ei ollut, mies kertoi suunnitelleensa käyntiä eräässä lähellä olevassa museossa - haluaisiko nainen lähteä mukaan? Nainen suostui. Loppukeskustelua en kuullut, sillä läksimme ukkelin kanssa jatkamaan matkaa.

Huvittavinta on se, että myöhemmin illalla, kun olin palaamassa läheisestä supermarketista hotellille, sama pariskunta tuli kadulla vastaani. Miehellä oli varsin tyytyväinen hymy naamallaan, mutta nainen oli vähän myrtsin näköinen. Oltiinkohan sitä vasta museoon menossa vai jo sieltä palaamassa? :-D

Terassilta jatkoimme Montjuïcin kukkulalle, josta piti olla hienot näköalat. Näköalat olivatkin hienot, mutta en ole ihan välttämättä hirveän kiinnostunut satamanäköaloista. Pari muutakin näköalapaikkaa minulla oli tiedossa, mutta niillä emme ehtineet käydä, mikä jäi luonnollisesti harmittamaan. Kaksi päivää on Barcelonassa kovin lyhyt aika, mutta toki parempi kuin ei mitään!

Montjuïcin linnaankin oli ollut tarkoitus tutustua, mutta linnan koon nähtyäni totesin, että taidanpa jättää senkin välistä. Linna oli valtava, eikä sitä ihan lyhyessä hetkessä katsottaisi. Näköalakävelypolku kulki aivan linnan vieressä, meren tuntumassa.

Hotelli W.

Palasimme kukkulalta alas köysirataa pitkin.

Köysirata tarjosi mainiot kaupunkinäkymät.

Sagrada Família ja nosturit.

Köysiradan jälkeen piti vielä ottaa funikulaari eli toiselta nimeltään kai kiskoköysirata, jotta pääsi suurin piirtein maan tasalle.

Näin asemalla ajatuksia herättävän mainoksen.

"En koskaan tullut ajatelleeksi, että pahinta vanhenemisessa olisi yksinäisyys. Concepció, 92 vuotta." Lähetä  tekstiviesti yksinäisyys numeroon 28014 ja lahjoitat 1.2 euroa.

Olen aina ajatellut, että Espanjassa suku on niin suuri ja tiivis, että vanhuksetkaan eivät siellä kärsi yksinäisyydestä, mutta näköjään vanhusten yksinäisyys on ongelma Espanjassakin.

Huoneemme sängylle oli sillä aikaa tuotu suklaatervehdys ja kortti, jotka olivat kai jonkinlainen hyvittely-yritys aikaisemmasta.

Ruokailu tuotti illalla hieman vaikeuksia, sillä kaikki ravintolat, joihin olisimme halunneet, olivat aivan täynnä (panimme conciergen töihin ja soittelemaan yhteen jos toiseenkin ravintolaan).  Lopulta päädyimme syömään hotellin ravintolassa, mikä ei loppujen lopuksi hirveästi harmittanut, sillä ulkonakin taas satoi ja ukkosti.

Erikoisin tiramisu, jonka olen koskaan nähnyt: matcha-tee -tiramisu. Ei ollut kuulemma hyvää (maistoin ja olin samaa mieltä).

Tämä oli siis vasta ensimmäinen osa matkastamme. Lisää on vielä tulossa, varmaankin ainakin samanmoinen pläjäys. Yrittäkää kestää (toki saa jättää lukemattakin)!