Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


torstai 1. lokakuuta 2009

Junamatkalla Intiassa

Tutkiskelin vanhoja valokuva-cd:itä, ja yllätyksekseni huomasin, että olin tallentanut yhdelle cd:lle kuvat vajaan viiden vuoden takaiselta Intian-matkalta. Matkustin tuolloin ensimmäistä kertaa elämässäni junalla Intiassa, ja on ihan pakko jakaa tuo kokemus, sillä matka oli melkoisen mieleenpainuva kokemus! Samaiselta cd:ltä löytyi myös matkapäiväkirja, johon olin kirjoitellut aika tarkkaan myös junamatkan tapahtumat, joten matka palautui mieleen, aivan kuin olisin tehnyt sen eilen. Varoitankin jo etukäteen, että tästä tulee taas melko perusteellinen selvitys... :-)
(Kuva: Maps of India.)
Matkustimme Nagpurista Nelloreen, anopin sisaren perheen luota anoppilaan. (Nagpur on kartan yläosassa keskellä ja Nellore itärannikolla Chennaista ylöspäin.) Juna, jolla matkustimme, oli GT Express (Grand Trunk Express), joka on yksi Intian vanhimmista junista, sillä se on operoinut jo vuodesta 1929. Juna kulkee väliä New Delhi-Chennai, ja koko matkaan kuluu noin 35 ½ tuntia. Kilometrejä matkalla kertyy yhteensä 2184, ja asemiakin on matkan varrella 36. Delhistä juna lähtee illalla hieman ennen seitsemää, ja Nagpuriin se saapuu seuraavana päivänä puoli yhdeltä. Chennaissa juna on aikaisin seuraavana aamuna. (Tarkempi asemaluettelo löytyy täältä.) Matka Nagpurista Nelloreen kestää reilut 14 tuntia, ja Nelloreen juna saapuisi seuraavana aamuna kymmentä vaille kolme. Mietin, mitä ihmettä junassa voisi tehdä noin monen tunnin ajan, kun neljän tunnin matka Helsingistä Itä-Suomeenkin lähenteli mielestäni jo tylsyyden huipentumaa. Valokuvia varmaan ainakin ottaisin paljon! Junamatka jännitti minua aika paljon, sillä minulla ei etukäteen ollut mitenkään ruusuinen kuva Intian rautateistä. Pahimmassa tapauksessa junassa saattaisi päästä hengestään, sillä lista Intiassa sattuneista junaonnettomuuksista on pitkä. Nagpurin asemalla kuitenkin hieman rauhoituin, sillä asema oli ihan siisti ja nykyaikainen - mitä nyt raiteiden alustat kuhisivat rottia. Matkatavaroitakin meillä oli taas aivan ylettömät määrät, ja ihmettelinkin, miten ihmeessä saisimme kaiken mahtumaan junaan. Kaiken lisäksi Nagpurin auntie oli lähettänyt meidän mukanamme siskolleen säkillisen joitakin hedelmiä. Eväätkin hän oli tietysti laittanut matkaamme varten: oli chapateja, riisiä, peruna-kukkakaalicurrya, pikkelssiä ja jogurttiriisiä. Nälkään siis tuskin kuolisimme, vaikka matka pitkä olikin. :-)
Eräs juna Nagpurin asemalla. Tuo vaaleanpunainen rakennus on eräänlainen lepohuone (retiring room), jossa matkalaiset voivat tarvittaessa levätä. Nämä asemien lepohuoneet ovat kuulemma aina kovin täysiä eivätkä tasoltaan kovin kaksisia.
On hyvin tavallista, että junat ovat Intiassa myöhässä, sillä junat taittavat niin pitkiä matkoja, että pieniä myöhästymisiä tulee melkein väkisinkin. Meidän junamme ei onneksi ollut myöhässä kuin puoli tuntia - asemalla kuulimme kuulutuksia sellaisestakin junasta, joka oli myöhässä kokonaiset 12 tuntia! Tavallisin syy junan myöhässäoloon on kuulemma onnettomuus - lupaavalta siis kuulosti!
Juuttisäkkejä junaan menossa.
Junan saavuttua nousimme kyytiin, ja kaikille tavaroillekin löytyi jollakin ihmeen ilveellä paikka istuinten alta; sinne mahtui niin iso matkalaukkuni kuin auntien hedelmäsäkkikin. Hyvästelimme auntien ja unclen ja siirryimme peremmälle tutkimaan istuma-/makuupaikkojamme. Tällainen oli ensinäkymä junanvaunusta:
Löytyykö ahtaan paikan kammoisia?
Matkustimme ensimmäisessä vaunuluokassa, tarkemmin sanottuna AC2-luokassa, mikä tarkoitti sitä, että osasto oli ilmastoitu ja sänkyjä oli päällekkäin kaksi kappaletta (kerrossänkyjen tyyliin). Kuvassa näkyvän käytävän vasemmalla puolella oli neljän sängyn osasto ja oikealla puolella kaksi sänkyä seinän suuntaisesti päällekkäin. Osastot oli erotettu käytävästä verhoin. Koska oli juhlasesonki (sankranti eli pongal), junaliput olivat olleet kiven takana (kuten yleensä aina juhlasesonkien aikaan Intiassa), ja siksi olimme saaneet paikat eri puolilta käytävää: minun paikkani oli käytävän oikealla puolella yläpedissä, jonkun isomahaisen äijän päällä, ja pojilla (ukkelin serkulla ja ukkelilla) oli kaksi paikkaa käytävän toisella puolella, neljän pedin osastossa. Itselläni ei ollut ylälavetilla ikkunaa ollenkaan, ja poikien neljän pedin osaston ikkunakin oli melkoinen pettymys: ikkuna oli peitetty kauttaaltaan keltaisella "teipillä" (auringon takia), joten sen läpi ei nähnyt juuri mitään. Tulisipa tylsä reissu, kun ei voisi edes maisemia katsella - eikä varsinkaan valokuvata! Kun näin, missä oma makuulavettini sijaitsi - körilään yläpuolella ja kaukana matkatovereistani - hieman panikoin ja läksin vaunuosaston oviaukkoon haistelemaan raitista ilmaa. Siellä sitten laskeskelin, kuinka monta tuntia minun pitäisi ikkunattomalla lavetilla virua. Katselin Nagpurin asemaa oviaukossa seisten, kun juna yllättäen nytkähti liikkeelle. Minä ihmettelin, kun juna liikkui, eikä lipuntarkastaja tai vastaava tullut vetämään ovea nenäni edestä kiinni. Junan vauhti vain kiihtyi, ja joitakin virkailijoita kyllä liikuskeli käytävässä, mutta kukaan ei käskenyt minua oviaukosta pois tai edes sulkemaan ovea. Kun on Suomessa tottunut VR:n tiukasti kiinni pysyviin junan oviin, tällainen matkustustapa liikkuvan junan oviaukossa oli ihan uusi ja jännittävä! (Vain pölvästit harrastavat tällaista, joten en missään nimessä kehota ketään kokeilemaan tätä!) Jonkin ajan kuluttua ukkelin serkku tuli kertomaan, että he olivat saaneet paikat vaihdettua: meillä kaikilla kolmella oli nyt paikat neljän pedin osastossa. Joku mies oli kuulemma ystävällisesti luopunut paikastaan neljän pedin osastossa, kun oli kuullut, että joku ulkomaalainen oli vetänyt herne-maissi-paprikat, ja lipuntarkastajallekin tämä paikkojen uusjako sopi - kunhan häntä oli ensin hieman lahjottu. (Näin se Intiassa menee...)
Uusi makuupaikkani.

Neljän pedin osasto oli oikeastaan ihan mukava, ja vaikka se ei ollutkaan mikään siisteyden huipentuma, se menetteli kyllä. Pedit olivat samalla tavalla osaston reunoilla kuin laivan hytissä, ja keskellä oli pieni pöytä. Kunkin pedin päädyssä oli pieni lukuvalo, ja jokaisella pedillä oli peitto. Myöhemmin tuotiin vielä tyynyt ja lakanat. Varsinkin alkumatkasta kaikenlaiset kauppiaat kävivät raottelemassa osaston verhoja; myynnissä oli kasviskotletteja, vadoja ja muita pikkuruokia, jäätelöä, limsaa, vettä, kahvia ja teetä. Kaikkea tuli maistettua, ja kaikki oli ihan hyvää. Monilla, ellei kaikilla, matkustajilla oli mukanaan myös omat eväsdabbansa (rasiat), jotka useimmat kaivoivat esiin heti alkumatkasta. Intialaiset eivät matkusta mihinkään ilman eväitä, ja he ovatkin tehneet matkaeväistä pienimuotoisen taiteenlajin. Eväsrasiat ovat luku sinänsä, sillä niitä löytyy kaikenvärisinä ja -kokoisina. Rasioihin pakattava ruoka on tyypillisimmin mausteista kasvisruokaa. Mitään kylmälaukkuja Intiassa ei tietääkseni tunneta, joten säilyvyys pitkillä junamatkoilla asettaa ruoalle omat rajoitteensa: kasvisruoka säilyy paremmin kuin non-veg -ruoka, ja mausteet toimivat myös säilöntäaineina sen lisäksi, että ne antavat ruoalle makua. 

Tässä menee ukkelin serkulla jogurttiriisiä ja pikkelssiä. Huomatkaa myös seinällä näkyvät hauskat pullotelineet!

Juna pysähteli aina silloin tällöin eri asemilla, ja välillä kävin hiippailemassa ulkona ja haistelemassa asemien ilmapiiriä; välillä kurkistelin vain ovensuusta. Yhdellä asemalla noin seitsemänvuotias kerjäläistyttö bongasi minut seisomasta vaunun oviaukossa ja tarttui jalkaani. Pääsin pakenemaan takaisin vaunuosastoomme, mutta ei mennyt kuin hetki, kun samainen tyttö kulki junan käytävää nelinkontin, muka lakaisten luudalla lattiaa, samalla kurkkien verhojen ali nähdäkseen, missä minun jalkani olivat. Kun tyttö sitten tuli meidän osastomme kohdalle, hän möyri osastoomme verhon alta käsi ojossa. Onneksi mukanani oli "alkuasukkaita" (ukkelin serkku ja ukkeli siis), jotka ajoivat tytön tiehensä. Jos olisin ollut yksin, en tiedä, miten olisin päässyt tytöstä eroon. Antamalla rahaa kai - ja tätä en periaatteesta koskaan tee. Yhdellä asemalla, jossa juna teki hieman pidemmän pysähdyksen, näin, kuinka junan vessat siivotaan. Asemalta astui junaan mies, jolla oli selässään jonkinlainen säiliö - voisin kuvitella jonkun hyönteismyrkyttäjän näyttävän samanlaiselta. Sitten mies meni vessan ovelle, käänsi säiliön letkun vessan suuntaan ja suihkutti koko vessan katosta lattiaan vedellä. Olinkin aiemmin ihmetellyt, miksi länsimaisissa vessoissa (joissa siis oli pönttö) pöntön reunat olivat niin märät. Olin luullut, että joku oli asioinut vessassa hieman epäsiististi, mutta nyt tuokin asia sai selityksen. Länsimaiseen vessaan vilkaistuani olinkin katsonut parhaakseni käyttää intialaisia vessoja, joissa oli jalankuvat lattiassa ja reikä keskellä. Toimitukset näissä vessoissa vaativat kyllä hieman tasapainoilua ja tarkkaavaisuutta, sillä juna huojui aika paljon, eikä lattialle tehnyt mieli kellahtaa. Onneksi seinällä oli kaksi paksua metallitankoa, jotka olivat siinä ilmeisesti juuri kiinnipitämistä varten. Koska AC-osaston ikkunasta ei juurikaan näkynyt ulos, ravasin junan oviaukossa ottamassa kuvia ja seisoskelemassa siellä muuten vaan. Kerran, pari joku junan henkilökuntaan kuuluva kävi sulkemassa oven, mutta koska kukaan ei käskenyt pitää ovea suljettuna, avasin sen pian taas uudelleen. :-) Yksi hienoimmista kokemuksista matkalla oli tämän joen ylitys. Koska oli tammikuu, joessa oli hyvin vähän vettä, mutta sadekautena joki kuulemma virtaa raivoisasti. Joki oli todella leveä, eikä silta tuntunut loppuvan koskaan. Samaan aikaan sillalla tuli toista raidetta pitkin vastaan tavarajuna, ja meteli oli korvia huumaava. Tässä kohtaa hieman pelotti roikkua ovella, kun pudotustakin oli alapuolella aika monta metriä... Juna menee joskus tosi läheltä pylväitä ja tolppia, ja tässäkin tuon sillan ja junan väliin ei kauheasti tilaa jää. Ei siis kannata pistää päätään liian pitkälle ulos - yksi ukkelin tuttava on päässyt hengestään, kun pää on osunut johonkin tolppaan junan oviaukosta kurkotellessa.

Välillä joku muukin kävi seisokelemassa oviaukossa ja nauttimassa maisemista.
Päivä kului ja vaihtui hiljalleen illaksi. Junamyyjät olivat lopettaneet kiertelynsä, ja meillä alkoivat juomiset loppua. Päätimme siis lähteä "ravintolavaunuun"! Matka ravintolavaunuun junan läpi oli pienimuotoinen seikkailu sekin. Ravintolavaunuun täytyi kävellä viiden tai kuuden vaunun läpi, ja yksin en tätä matkaa olisi kyllä rohjennut tehdä. Näin matkalla erilaisia vaunuosastoja: 3-tier AC oli periaatteessa samanlainen kuin 2-tier AC, jossa me matkustimme, mutta siellä kerrossänkyjä oli kolme päällekkäin. Sleeper class oli jo hieman erilainen, sillä siellä osastoja ei ollut eroteltu verhoilla mitenkään, vaan koko vaunu oli avonaista tilaa. Ilmastointia siellä ei myöskään ollut, vaan ikkunat olivat avoimet ja niissä oli vaakasuorat kalterit, joiden välistä myyjät saattoivat asemilla myydä tuotteitaan junaan. Tämä luokka on kuulemma hieman haasteellinen matkustaa, sillä junan kolina kuuluu vaunuun niin selvästi, ja varsinkin kesällä siellä on todella kuuma. Meno tässä luokassa näytti minusta vähän villin lännen touhulta: ihmiset roikkuivat laveteiltaan kuin apinat, he istuskelivat käytävillä (jolloin heidän ylitseen täytyi hyppiä, jos halusi päästä ohi), söivät ja pelasivat korttia - jotkut jopa lauloivat. Jos haluaa tehdä intialaisten kanssa lähempää tuttavuutta, täällä se varmaan onnistuisi helposti! Saavuimme "ravintolavaunuun", joka oli ihan erilainen kuin olin luullut. Minä olin nimittäin kuvitellut mielessäni, että vaunussa olisi pöydät ja tuolit ja että ihmiset voisivat käydä siellä syömässä, kuten suomalaisissa ravintolavaunuissakin. Mutta "ravintolavaunu" olikin keittiövaunu (pantry car), jossa vain valmistettiin ruokaa. Sieltä junamyyjät sitten ottivat ruoan mukaansa ja lähtivät myymään sitä eteenpäin junanvaunuihin. Junissa ei kuulemma ole suomalaistyyppistä ravintolavaunua siksikään, koska yhden ravintolavaunun palvelut eivät mitenkään riittäisi junan ihmismäärälle. Minua oli varoiteltu etukäteen syömästä junassa valmistettua ruokaa, ja keittiövaunun nähdessäni ymmärsin, miksi. Vaunun etuosassa oli taso, josta junamyyjät ottivat valmiit, myytäväksi lähtevät ruoat. Vaunun keskiosassa oli keittiö ja perällä säilytysosastot. Keittiövaunu oli todella siivottoman näköinen ja siellä haisi - ei ruoalle, kuten olisi voinut kuvitella, vaan lähinnä navetalle. Lattia näytti siltä, että sitä ei ollut siivottu koskaan, ja silti se näytti toimivan patojen ja pannujen säilytyspaikkana. Kokki laski lattialle juuri pataa, jossa oli jotakin kasvisriisiä muistuttavaa ruokaa. Juomat saimme keittiöosaston vieressä olevasta kopperosta, jossa juomia säilytettiin suuressa vesisaavissa. Sieltä myyjä sitten kirjaimellisesti onki meille pullon Mirindaa ja toisen Pepsiä.
Ilta alkaa hämärtyä.
Illan tullen ihmiset alkoivat mennä yöpuulle: he kävivät junan vessassa suorittamassa iltatoimensa ja kaivautuivat peittojen alle omiin punkkiinsa. Intialaisessa junassa saa kuulemma makoisat unet, kun junan hytkyminen tuudittaa mukavasti uneen. Minulla ei ollut aikomustakaan nukkua, koska herätys olisi kuitenkin puoli kolmen aikaan, ja halusin nauttia junamatkasta koko rahan edestä. Muiden mentyä unten maille aika kävi kyllä vähän pitkäksi, kun en uskaltanut enää pimeällä roikkua junan oviaukossakaan.
Aurinko laskee.
Joskus puolenyön aikaan ukkelin alalavetilla istuskellessani huomasin, että osastoomme kipitti verhon alta joku. Tämä tungettelija oli melko hyvin syöneen näköinen, sillä oli pitkä häntä ja sen kynnet rapisivat junan lattiaa vasten. Rotta! Rotta juoksi sen lavetin alle, jolla istuin - sinne, missä matkatavaramme olivat. Sain aikamoisen hepulikohtauksen, ja todennäköisesti ainakin puoli junanvaunua heräsi. Ukkelin serkku meni kolistelemaan laukkujamme, jotta rotta pelästyisi ja lähtisi lipettiin. Kun lavetin alta ei enää kuulunut mitään, oletimme, että rotta tosiaankin oli jatkanut matkaa. Minun loppumatkani tämä ilmestys oli kuitenkin pilannut, eikä tunnelmaa yhtään kohottanut se, että seinää pitkin kiipeili iljettävän näköisiä punertavia ötököitä. Ne nähtyäni minulta katosivat viimeisetkin nukkumishalut, ja loppumatkan istuinkin sitten jalat vastapäiselle lavetille nostettuna ja kaukana irti seinästä, kelloa tuijotellen. Tämän kokemuksen perusteella luulin, että rotta on intialaisessa junassa ihan tavallinen salamatkustaja, mutta minulle kerrottiin, että näin ei ole. Meidän tapauksessamme rotan houkutteli paikalle luultavasti lavetin alla oleva hedelmäsäkki, jonka tuoksun rotta ehkä bongasi. Junien ongelmana on myös se, että niitä ei siivota kunnolla. Ihmiset syövät junissa eväitään ja tiputtelevat lattialle kaikennäköistä, ja osa matkustajista roskaa junanvaunua ihan tarkoituksella. Osastoissa ei ole edes roskiksia, vaan ainoa roskis on vaunun ulko-oven vieressä oleva pieni roskalaatikko. Kuka jaksaa kuljettaa roskansa joka kerta siihen yhteen roska-astiaan (paitsi ehkä tunnollinen suomalainen)? Ja äkkiäkös sekin astia täyttyy, kun ottaa huomioon, kuinka paljon kussakin vaunussa on ihmisiä ja kuinka paljon roskaa he tuottavat. Alkumatkasta junassa kierteli kyllä joku mies keräämässä roskia, mutta tuon kerran jälkeen - kun niitä roskia olisi oikeasti jo kertynyt - miestä ei enää näkynyt. Intian rautatiet on kuulemma maan korruptoitunein laitos, ja siitä syystä siivouspuolikin on ihan rempallaan. Bussit ovat kuuleman mukaan paljon siistimpiä kuin junat, sillä ne kuuluvat yksityisille omistajille, toisin kuin rautatiet, joka on valtion laitos. Junia ei ole edes uusittu pitkään aikaan, vaan samat junat ovat olleet käytössä jo yli kolme vuosikymmentä. Rahaa junien uusimiseen on toki annettu, mutta se raha on aina mennyt parempiin taskuihin. Tästä johtuen junat ovat vanhanaikaisia ja epäkäytännöllisiä - hupaisimpana esimerkkinä mainittakoon osastojen valokatkaisijat, joita oli kaksi: toinen oli tarkoitettu valon sytyttämiseen ja toinen sammuttamiseen! :-D
Junamme jollakin väliasemalla.
Kun aloimme lähestyä määränpäätämme, menin siirtämään matkalaukkuani lavetin alta, ja meinasin saada halvauksen, kun lavetin alta alkoi taas kuulua kynsien rapinaa. Siellä lavetin allahan se rotta oli piileskellyt koko ajan! Rotasta ja ötököistä huolimatta junamatkasta jäi hyvä mieli, ja se on ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista kokemuksistani Intiassa. Jos jollakulla vain on mahdollisuus kokeilla junamatkailua Intiassa, suosittelen kokeilemaan sitä, ainakin kerran! Muutamia linkkejä: Train travel in India - a beginner's guide Sisältää paljon tietoa mm. erilaisista matkustusluokista Indian Railways Intian rautateiden virallinen sivusto Wikipedia: Indian Railways Yleistä tietoa Intian rautateistä

15 kommenttia:

  1. Meidan oli naapurin kanssa tarkoitus menna viime kevaana junalla Bangaloresta Chennaihin mutta viime hetkella jouduimme sen perumaan. Silloin harmittelin tuota peruuntumista kovastikin ja nyt taman juttusi jalkeen harmittaa viela enemman. Ilmeisesti mun on saatava tuo junamatkailu Intiassa toteutettua! Vaikka sitten tormaisinkin rottiin tai muihin elukoihin...

    Kiitoksia jalleen mielenkiintoisesta kertomuksestasi! :)

    VastaaPoista
  2. Bangaloresta, jos uusi tilaisuus vaan tulee, niin kokeile ihmeessä junamatkailua! On se sen verran jännittävää... :-)

    Mäkin olen kauheasti halunnut matkustaa uudestaankin junalla, ja monta kertaa on ollut meininkikin, mutta matkatoverit ovat sitten kuitenkin halunneet mennä lentämällä, kun junalla matka olisi kestänyt kuulemma liian kauan. Tottahan se tietysti on, mutta kyllä se kokemuksena voittaa lentämisen mennen tullen!

    Ja kiitos. :-)

    VastaaPoista
  3. Kiva kun postasit taas:-) Ja tässä olikin tosi perusteellinen kertomus junamatkasta Intiassa;jos on tarvis joskus sellaiseen niin kantsii lukea sun kirjoitus;-) Hui,rotta ja ötökät siellä vaunussa, eipä kuulosta kauhean mukavalta....

    VastaaPoista
  4. Yaelian :-) Multa aina karkaa mopo vähän käsistä näiden juttujen kanssa, ja ne venyvät kuin pullataikina. :-D

    Rotta varsinkaan ei ollut kauhean kiva ylläri siellä junassa, mutta täytyy kai yrittää ajatella positiivisesti, että eihän niitä sentään onneksi ollut kuin se yksi!

    VastaaPoista
  5. Mukava kuvaus! Omalla reissullani matkustelin junalla Chennaista Kochiin siksak-reittiä mm. Bangaloren ja Madurain kautta.

    Noissa AC-luokan vaunuissa emme menneet kertaakaan, joten oli hauska lukea millaista siellä on. Jossain sanottiin että AC-luokassa ilmastointi on usein lähinnä vitsi ja nuhjuisista ikkunoista ei näe ulos, joten arvelimme että sleeper classin kalterit ovat uteliaan turistin valinta. Vaunut olivat pääosin kohtalaisen siistejä eikä meille sattunut hirvittävän täysiä pätkiäkään.

    Pari mukavaa kohtaamistakin sattui: keralalainen intianortodoksi pappi kommentoi länsimaiden maallistumista. Ja tamil nadulainen opettajapariskunta lapsineen, joille meinasin juuri selittää missä Suomi on, kun poika kysyi että "eikös Suomea sanota tuhansien järvien maaksi". Ällistyksestä toivuttuani totesin että niinhän se on. Meillä oli mukana jotain Suomi-esitteitä, niissä oli kuvia lentävistä lehmistä, jotka olivat tässä tilanteessa hieman ihmetystä herättäviä ja nolojakin.

    VastaaPoista
  6. Hauska kirjoitus!

    Mina matkustin aina aluksi sleeper-luokassa, joissa todella naki sita perinteista Intiaa kaupustelijoineen, eunukkeineen ja sokeine laulajineen. Verhoja en ole vielakaan nahnyt lavettien edessa, koska olen ollut vain 3-tier ilmastoiduissa vaunuissa (en ole kokeillut ykkosluokkaa). Sleeper-vaunussa on mielenkiintoista matkustaa, ja oisin ikkunat on auki joten on mukavan viileaa. Paivalla on tietysti tosi kuuma. Maisemia nakee tosiaankin paremmin sleeperista. Ilmastoidussa pystyy kylla parhaiten nukkumaan, koska siella tapahtuu vahemman! Junan ulkopuoliset kaupustelijat ja kerjalaisethan eivat paase ilmastoituihin vaunuihin.

    Sleeper-luokassa minua yokottaa otokoitakin enemman se, miten kaikki roskat lentavat ikkunasta ulos. Roskista ei ole missaan nakyvilla ja ihmisilla on tapana heittaa kaikki ruokatarjottimen roskat ja muovipullot suoraan raitelle...raiteet onkin ihan hirveeta katsottavaa.

    Rajdhani-pikajunat on kaikista parhaita; niissa on rauhallista ja ruokaa tarjoillaan valtion puolesta vahan valia. Hauska kokemus!

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Okapi. :-)

    Meillä taisi ilmastointi toimia ihan kohtuullisesti, kun en ainakaan muista, että olisi mitään valittamista ollut. En kyllä yhtään ihmettele, jos se joskus jää vitsin tasolle, heh. Ikkunat tosiaan olivat aika nuhjuiset ja vielä peitetty sillä teipillä, joten jos halusi katsella maisemia, ainoa vaihtoehto oli roikkua siellä oviaukossa. Ensi kerralla haluaisinkin matkustaa siinä sleeper-luokassa, jotta saisi oikein kunnolla tuntumaa junamatkustamiseen Intiassa!

    Arvelinkin, että tuossa luokassa saattaa tutustua paikallisiin aika helposti. Siellä AC:ssä kun kaikki istuvat omissa kopeissaan verhojen takana.

    Voi ihme: miten siinä esitteessä oli lentäviä lehmiä. :-O Voin kuvitella, että ne tosiaankin herättivät ihmetystä intialaisissa. :-D :-D

    Anna, kiitos. :-)

    Kuulosti todellakin aika autenttiselta tuo kuvailemasi meno siellä sleeperissä! Nukkuminen olisi varmaan onnistunut AC:ssä aika hyvin - ainoa häiriötekijä oli joidenkin tyyppien uskomattoman kovaääninen kuorsaus! Olisi kyllä mukava kokeilla tuota sleeperiäkin, mutta yksin en ehkä uskaltaisi siellä matkustaa - pelkäisin, että joku pöllii yöllä kamat jne.

    Tuo roskaaminen on kyllä ihan kamalaa ja tosi ällöttävää. En tajua, miksei niitä roskiksia voi laittaa junanvaunuihin. Tosin epäilen kyllä, että ei niitä kukaan kuitenkaan käyttäisi, vaikka siellä sellaiset olisikin. Sitä paitsi, nehän pitäisi jonkun käydä tyhjentämässäkin...

    Tuota Rajdhani-junaa mun täytyy kyllä vielä ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
  8. Monivaiheinen reissu taas teillä ollut! Kirjoitat todella elävästi ja juttujasi on hauska lukea! Kiitos.
    Pikkutorakat ovatkin siis ihan siedettäviä, rottien rinnalla! Huhuh.

    VastaaPoista
  9. Sirpa, kiitos. Ihana kuulla! :-)

    Tosiaankin, jos pitäisi valita pikkutorakoiden ja rottien väliltä, niin kyllä ehkä ne pikkutorakat ottaisin... vaikka nekin ovat kauhean iljettäviä. Mutta rotta on kyllä iljettävyydessään ylitse muiden!

    VastaaPoista
  10. Oi voi, miksi löysinkään tämän huippumielenkiintoisen ja kivasti kirjoitetun blogisi juuri nyt kun olisi kiire saada työvuori matalaksi ennen Intian koneeni lähtöä :-)

    VastaaPoista
  11. Kirjuri, no minusta oli oikein mukava, että löysit, mutta niiden töiden kannalta ehkä ei... ;-) Ja kiitos, piristit päiväni. :-)

    Oikein mukavaa matkaa sinulle, sitten kun lähdet. Toivottavasti et joudu kaamean tulvan keskelle!

    VastaaPoista
  12. Mikä Sleeper class se on, jossa on neljä sänkyä yhessä "kolossa". Onko se Second class vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole Intian junamatkailun asiantuntija, mutta käsittääkseni neljä petiä yhdessä kolossa on vain A.C. 2-tier -luokassa. Sleeperissä on kuusi petiä (ylä-, ala- ja keskipeti) yhdessä kolossa, ja kakkosluokassa (second class) vain istumapaikkoja, ei petejä.

      Poista
  13. Kiittelempä vielä tännekin junamatkasta Intiassa...
    Siis mahtavan aito postaus ja sopisi niin-niin meikäläisille...
    Minä kyllä luulen, että olisin nukkunut kuin tukki... tuli mieleen Vietnamin yöbussit - siellä heräsin muutaman kerran kurkatakseni millä perunapellolla ajelemme... kun peppukin pomppasi petistä ainakin 10cm ja rottia nyt on juoksennellut Lontoolaisessa keskustan hotellissakin, hih.. kaatoivat roskiksemme, kun siellä tosiaan oli jotain eväsleipien murusia jäänyt houkuttimeksi. Me ei tosiaan reisuillamme valita first-, eikä edes second-kläässejä, hih... Jotenkin se palava halu nähdä/kokea paikallista tapaa elää ja olla on seikkailujen pääpointti... matkoilla usein pääsee juttusille myös paikallisten kanssa - kyläkutsujakin saatu ja vastaanotettukin.
    Jäi aikanaan tekemäti ne Interrailit... joten viimeisen reilun vuosikymmenen aikana on matkailtu tosi paljon paikallisbussein, junin, vuokra-autoin ja mönkkärein... Intiaan tekisi hetimiten mieli...Kiitos tästä postauksesta ja vinkkaa lisää matkalukemista.... jäi oikein "nälkä" lukea lisää - sinulla on niin ihanan elävä ja aito tapa kirjoittaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana kuulla, että pidit kirjoituksesta! <3

      On kyllä mahtava taito nukkua minkälaisessa paikassa tahansa! Minä olen ollut aina tosi surkea nukkuja, ja aina jokin häiritsee – jos ei meteli, niin sitten hiljaisuus! :-D En pysty nukkumaan yöjunassa Lappiinkaan, vaikka etukäteen olen aina ajatellut, että kyllä onkin mukavaa, kun pääsee Lappiin ilman että tarvitsee ajaa kilometriäkään, ja aamulla on sitten levänneenä perillä. Haha!

      Minäkin saattaisin majoittautua kaikenlaisissa majapaikoissa, mutta ukkeli on ollut aina sellainen, että hän tykkää ketjuhotelleista, joiden tasosta voi olla aina enemmän tai vähemmän varma. Homma taitaa olla heillä suvussa, kun veljensä on samanlainen. Enkä minäkään välttämättä haluaisi nukkua samassa huoneessa rottien kanssa, kun ne seinillä kiipeilevät (täysin harmittomat!) liskotkin aiheuttavat joskus pientä kiljuntaa. :-D

      Mukavaa toukokuun jatkoa sinulle! Ihanaa, että olet olemassa. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3