Melkein kuin junamatka

Päätin lähteä torstaina käymään Hyderabadin suuressa vuosittaisessa Numaish-tapahtumassa, mutta keksin, että käyn sitä ennen Nampallyn Deccan-rautatieasemalla, kun se on melkein Numaishin vieressä. Reissusta tuli sen verran mielenkiintoinen, että pitää jakaa rautatieasema ja Numaish kahteen eri postaukseen. 

Nampallyyn ja Numaishiin pääsee kätevästi anoppilasta metrolla, ja päätinkin jättää auton taas kotiin, koska pysäköintipaikan etsiminen ei kuulu lempipuuhiini. Matkalla Durgam Cheruvun metropysäkille näin koulusta palaavia koululaisia, ja päätin ottaa heistä huomaamattomasti valokuvan. Mitä luulette lasten ilmeistä, onnistuinko salakuvauksessa? 😆

Intiassa käytetään edelleen koulupukuja, mikä on minusta aika kiva juttu. Ei tule pulmaa, mitä laittaa kouluun päälle, eikä ketään voida ainakaan kiusata vaatteiden takia. 

Jouduin odottelemaan metroaseman lippuluukulla sen verran kauan, että rupesin lueskelemaan aikani kuluksi lippuluukun vieressä olevia sääntöjä, mitä metroon ei saa ottaa mukaan. Kohta seitsemän aiheutti melkoista hämmennystä. 

Metrossa ei siis saa kuljettaa muun muassa ihmisten eikä eläinten ruumiita, ihmisruumiin osia, luurankoja eikä verta missään muodossa. 🙈

Rautatieasemien ympäristöt ovat Intiassa usein hyvin likaisia, meluisia ja tottumattomalle ehkä hieman pelottaviakin. Itseäni hämmentää nähdä ihmisiä nukkumassa mitä omituisimmissa paikoissa. 

Nampallyn metroaseman vieressä oli erittäin kiinnostavan näköinen pytinki, mutta Intiassa tämmöiset on parempi jättää tutkimatta, ellei halua leikkiä hengellään. 

Siitä on todella monta vuotta, kun olen käynyt viimeksi Nampallyn Deccan-asemalla, ja koska olen ollut aina liikkeellä paikallisjunalla, en ole koskaan tutkinut itse asemaa. Nyt asemalla tehtiin näköjään jotain remonttia, kun koko aseman edusta oli kaivettu auki. 

Asemarakennus on tuo taustalla näkyvä neliminareettinen rakennus.

Deccan ei ole Hyderabadin tärkein eikä suurin rautatieasema, vaan suurin rautatieasema on Secunderabadissa. Joitakin junia lähtee kuitenkin Deccaniltakin.

Asemalle päästyäni seuraani lyöttäytyi ukko, joka hoki minulle "which country?", "which country?". En viitsinyt vastata ukolle mitään, vaan kävelin kuin en näkisi koko tyyppiä. Viimein ukko älysi lähteä pois. 

Asemahallissa oli kauniita maalauksia joka seinällä. 

Asemalla näkyi olevan Godavari Express -juna, joka lähtikin aika pian kohti Vishakhapatnamia. Koska olin tullut asemalle ex tempore, minulla ei ollut mitään tietoa junista, mihin ne olivat menossa tai moneltako ne olivat lähdössä. Huomasin vasta kuvia katsellessani, että junien lähtöajat olivat selvästi näkyvillä asemahallin taulussa. 🙈

Godavari Express.

Luin jälkeenpäin, että Godavari Express lähtee Hyderabadista kello 17.15 ja saapuu Vishakhapatnamiin seuraavana aamuna kello 5.50. Matkaan kuluu siis 12 tuntia ja 35 minuuttia, ja matkan pituus on 711 kilometriä. Matka on aika lyhyt, kun vertaa Intian pisimpään junareittiin nimeltään Vivek Express, joka kulkee Assamin Dibrugarhista Intian eteläisimpään kärkeen Kanyakumariin. Kilometrejä matkalla kertyy 4189, ja matka kestää kokonaisuudessaan 74 tuntia ja 35 minuuttia.

Ylempien matkustusluokkien odotustila.

Odotustila sisältä.

Virtsan väri -infoa odotushallin seinässä.

Ilmastoidun odotushallin tarjontaa. Kielenpuhdistajalla on varmasti kova kysyntä. 😆

Asemalle tuli juuri Hyderabadin paikallisliikenteen juna, ja sitä piti käydä tutkimassa tarkemmin. Minullahan oli aiemmin tapana matkustaa paikallisjunilla useinkin, mutta ukkeli ja appivanhemmat eivät tykänneet, että luuhasin milloin missäkin ja kävelin lähimmälle juna-asemalle useita kilometrejä porottavassa auringonpaisteessa. Asia ratkaistiin lopulta sillä tavalla, että minulle hankittiin auto. 🙈

Paikallisjunan naisten osasto.

Naisten osastolla näkyy istuvan yksi ukkokin. 

Täytyy kyllä sanoa, että metron jälkeen paikallisjuna näytti aika epähoukuttelevalta. Ihan kuin junassa ei olisi tehty minkäänlaisia uudistuksia, vaan kaikki on saanut rapistua hiljalleen. 

Kun seisoin naisten vaunussa, kuulin takaani yhtäkkiä tutun äänen: "which country?". Käännyin ympäri, ja se sama ukko, joka oli lähestynyt minua aiemmin asemalla, oli nyt täällä naisten vaunussa! Johan on sinnikäs tyyppi! Kiivastuin ja tokaisin, että mikä sinun ongelmasi oikein on. Miksi seuraat minua?! Äänensävyni oli sellainen, että ukko lähti, eikä häntä enää tämän jälkeen näkynyt. 😆

Ykkösluokkaa en ole paikallisjunassa ennen nähnytkään. Tämähän oli mentävä katsomaan.

Nyt on laatu kohdallaan. 

Miehet tekivät raiteilla vissiin jotain huoltotöitä. Taustalla näkyy Hyderabadin luultavasti kuuluisin temppeli Birla Mandir, joka on rakennettu valkoisesta marmorista.

Ykkösraiteella oli parhaat päivänsä nähneen näköinen juna, joka osoittautui Hundry Express -junaksi, joka kulkee Hyderabadista Kurnooliin.

Täälläkin oli ovet auki, joten ei muuta kuin pällistelemään! Oman mielenkiintoisen lisänsä junien pällistelyyn toi se, että en tiennyt junien aikatauluista. Mahtaisivatko junat lähteä liikkeelle ja mihin aikaan? En kuitenkaan ollut asiasta kovin huolestunut, sillä liikkuvasta junastakin pystyy kyllä hyppäämään pois.

Matkatavaravaunu.

Liikuntarajoitteisten vaunu.

Hieman ihmettelin liikuntarajoitteisten vaunua, kun sisäänpääsy näytti kaksine askelmineen aika haasteelliselta.

Liikuntarajoitteisten vaunu sisältä.

Chair car eli istumapaikkavaunu.

Jaahas, täällä siivotaankin.

Tämän junan tutkiskelu jäikin sitten tähän, sillä juna lähti asemalta. Onneksi olin tullut juuri junasta ulos. 😆 

Uutta teknologiaa.

Punapaitaiset kaverit ovat laukunkantajia.

Sitten olikin aika mennä ylikulkusiltaa raiteelle kuusi, sillä siellä näytti olevan juna, Charminar Express.

Googlettelin myöhemmin, että Charminar Express kulkee Hyderabadista Chennain Tambaram-asemalle, ja matkustusaika on kokonaisuudessaan 13 tuntia 45 minuuttia. Pysähdyspaikkoja matkalla on 17 kappaletta, lyhimpien pysähdysaikojen ollessa minuutin ja pisimmän kymmenen minuuttia (Vijayawadassa). 

Ensimmäinen tutkimuskohde oli kuvassa näkyvä Sleeper Class -vaunu, joita on junassa kahdeksan kappaletta. Intialaiset junat ovat yleensäkin valtavan pitkiä, ja Charminar Expressissäkin on 22 vaunua. Sleeper class on Intian rautateiden yleisin matkustusluokka, ja vaunuissa on makuupaikkoja joko kaksi tai kolme päällekkäin. Ilmastointia ei ole.

Tässä vaunussa ei ollut valoja lainkaan, mikä teki vaunun tutkimisesta suhteellisen jännittävän kokemuksen. 

Seuraavaksi oli tutkimusvuorossa AC three tier -luokka.

AC three tier -luokka on ilmastoitu (ja hyvin ilmastoitu olikin!), ja tyyny ja peitto kuuluvat lipun hintaan. 

Oikealla puolella käytävää on seinän vierellä kaksi petiä päällekkäin, ja vasemmalla puolella on neljän pedin makuutila, ja pedit ovat junanvaunuun nähden poikittain. Käytävän suuntaisesti olevien alapetien etu on se, että ne saa myös istuma-asentoon.

Nyt se on istumapaikka.

Nyt se on makuupaikka.

En välttämättä haluaisi tällaista tyynyä pääni alle. Mitähän kaikkea näissä on? 🙈

Otin vaunusta videonkin, josta tulee petien sijoittelu vähän paremmin selville. Vaunussa kulkee myös teekauppias, joka huutelee "chai, chai" eli teetä, teetä. 

Seuraavaksi oli vuorossa AC two tier, joka on muuten hyvin samanlainen AC three tierin kanssa, mutta makuuosastot on eroteltu verhoilla, joten yksityisyyttä on enemmän. Olen itse matkustanut tämmöisessä vaunussa, ja minulle nuo verhot aiheuttivat hieman klaustrofobisen fiiliksen.

Tuo mies jakoi juuri peittoja ja tyynyjä makuupaikoille.

Toinen AC two tier -vaunu, joka oli väritykseltään hieman erilainen.

Toinen WC on näköjään varattu. 

Noiden WC-valojen yläpuolella oli valvontakamera, ja varmaankin minunkin haahuiluni junassa tallentui jonnekin. 🙈

Pesuallas vaunun päässä.

Kuvassa näkyvä Second class on ilmastoimaton, ja siellä on pelkkiä istumapaikkoja. En viitsinyt mennä vaunuun, kun siellä oli niin paljon ihmisiä. Ykkösluokkaankaan en viitsinyt tunkeutua, kun ovella seisoi niin tärkeän näköisiä herroja. 🙈

Tässä vielä videonpätkä asemalaiturilta junan etupäästä. 

Junaan alkoi saapua pikkuhiljaa ihmisiä, ja arvelin, että juna saattaisi lähteä kohtapuoliin. Netistä selvisikin myöhemmin, että juna lähtee Hyderabadista kello 18.30 ja saapuu Chennaihin seuraavana aamuna kello 8.15. Tässä vielä junan reitti (Wikipediasta):  

Näppärä tapa vaihtaa laiturilta toiselle.

Palatessani ylikulkusiltaa pitkin takaisin kohti asemarakennusta minut piiritti lauma muslimityttöjä, jotka kysyivät (arvatkaapa huviksenne mitä 😆), että "which country?". Tytöt jäivät maistelemaan sanaa Finland ja pyysivät, voisivatko he ottaa kanssani selfien. Sanoin, että sopiihan se – jos minäkin saisin ottaa selfien heidän kanssaan.

Poistin itseni kuvasta, koska halusin, että huomio kiinnittyy noihin ihaniin nauraviin silmiin eikä minun lärviini. 🙈

Koska rakastan junia, tämä rautatieasemakäynti oli minusta ihan täydellinen. Asemalta jatkoin vielä Numaishiin, ja päädyin sielläkin hieman yllättävään paikkaan. 😅 Mutta siitä lisää toisella kertaa!