Kuinka homeongelma hoidetaan

Ensimmäinen päivä Intiassa alkoi vähemmän mukavissa tunnelmissa: tiedossa oli projekti nimeltä kaappien tyhjennys ja pahvilaatikoiden läpikäyminen. Anoppilan vierashuoneen yläkaapeissa oli nimittäin toistakymmentä pahvilaatikkoa, joissa oli meidän tavaroitamme niiltä ajoilta, kun asuimme Intiassa. Kävin laatikot läpi viimeksi pari vuotta sitten, ja totesin silloin, etten tarvinnut laatikoista itselleni mitään. Tavarat sai antaa minun puolestani jollekulle tai heittää pois.

Niin ei kuitenkaan ollut käynyt, vaan kaikki tavarat olivat edelleen laatikoissa. Laatikot piti käydä toistamiseen läpi siitä syystä, että yläkerran asunnossa oli tehty taannoin kylpyhuoneremontti, ja työmiehet olivat rikkoneet vesiputken. Vesi oli valunut yläkerrasta anoppilan vierashuoneen yläkaappeihin, jotka ovat suoraan kyseisen kylpyhuoneen alla. Hajusta päätellen ainakin osa laatikoista oli homeessa, ja laatikoiden sisältökin saattaisi olla kärsinyt. Anoppi ei ollut uskaltanut koskea laatikoihin, koska niissä oli meidän tavaroitamme, vaan hän oli odottanut, että minä tulisin avuksi.

Ryhdyimme hommaan heti eilenaamulla; autonkuljettaja, minä ja anoppi. Kun autonkuljettaja kiipesi tikkaille ja rupesi ojentelemaan laatikoita alas, asian todellinen laita valkeni meille. Yli puolet laatikoista oli vihreänmustan homeen peitossa, ja myös osa laatikoiden sisällöstä (muun muassa osa liinavaatteista) oli homeessa. Kaappien seinissäkin oli hometta. Ainoastaan pari oikeanpuolimmaista kaappia, jotka olivat kauimpana yläkerran kylpyhuoneesta, olivat säilyneet vesivahingolta ja siten myös homeelta.

Suomalaisen korvaan home on suorastaan kirosana, ja minä olisinkin ollut valmis heittämään kaikki kaapeissa olleet tavarat menemään. Anoppi oli kuitenkin toista mieltä. Hänen mielestään homeisistakin tavaroista saataisiin vielä käyttökelpoisia, jos niille annettaisiin oikeanlainen käsittely.

Keittiötarvikkeista ja muista vastaavista esineistä home poistuu sillä tavalla, että tavarat levitetään parvekkeelle aurinkoon kuivumaan.

Tupperware-esittely. 

Liinavaatteista home lähtee tietenkin pesemällä - vaikka koneen pesuohjelma onkin kolmenkymmenen asteen käsinpesu, koska pidempi ja/tai kuumempi pesu kuluttaisi liiaksi sähköä. Homehtuneisiin kaappeihin auttaa puolestaan se, että kaappien ovet pidetään auki useamman tunnin ajan, ja huoneeseen järjestetään läpiveto. Kattotuulettimetkin saavat pyöriä tuon ajan täysillä. Sitten huoneeseen laitetaan palamaan voimakkaan hajuiset intialaiset tuoksupötkylät, joista lähtee huumaava haju. Kun pötkylät ovat palaneet loppuun, homeen haju on hävinnyt, eikä mitään ongelmaakaan enää ole.

En ole nirppanokka, mutta on pakko myöntää, että ei ole tuntunut ihan hirveän kivalta nukkua huoneessa, jonka kaappien tietää olevan homeessa. Ei tässä tosin oikein muutakaan vaihtoehtoa ole, muuta kuin mennä hotelliin asumaan.

Anoppi ei ottanut kuuleviin korviinsa ehdotustani, että heittäisimme pois kaikkein pahimmin homehtuneet liina- ja vuodevaatteet. Anopin mielestä nekin voisi pestä ja antaa esimerkiksi kotiapulaiselle tai Tirupatin talonvahdin perheelle. Kun kotiapulainen sitten tuli eilen toiselle päiväkäynnilleen, kannoimme homepyykin talon katolle, jossa on perinteinen intialainen käsipyykkäyspaikka.

Anoppi toimii työnjohtajana, ja kotiapulainen pesee.

Otin pesuoperaatiosta pari videota, joista toisen olenkin jo laittanut aiemmin Instagramiin.



Tästä jälkimmäisestä näkee, kuinka pyykkiä hakataan kiveä vasten. On se ihme, jos eivät homeetkin lähde!

Ja pyykki näyttää taas kuin uudelta.

Laatikkoshow oli hieman rasittava siitäkin syystä, että anoppi kysyi sen aikana ainakin 274 kertaa, miksi olimme hankkineet niin paljon tavaraa. Samaa ihmettelin itsekin. Olimmeko todella tarvinneet niin monta lautasta, muovipurkkia, keittiöpyyhettä, tyynyliinaa tai leikkuulautaa? En ymmärrä. Minun oli ollut tarkoitus mennä eilen vaatekaupoille ostamaan uusia intialaisia tunikoita eli kurtia, mutta homeisia laatikoita pengottuani minulle tuli sellainen tunne, etten halua ostaa enää ikinä yhtään mitään.

Kunnia ihan kaikesta tavarasta ei kuulunut kuitenkaan pelkästään minulle, sillä oli joukossa anopin tavaraakin. Laatikoista kuoriutui esiin esimerkiksi kolme riisinkeitintä, eikä meillä ollut todellakaan ollut kolmea riisinkeitintä. Emme keksineet mitenkään, miksi riisinkeittimiä oli niin monta, mutta sitten anoppi muisti, että joku tuttu oli tuonut hänelle yhden keittimen Dubaista. Yksi keitin ei siis kuulunut minulle. 😆

Onneksi homma on nyt takanapäin ja tuostakin episodista on taas opittu jotain! Asunnon omistaja kävi tänään katsomassa homehtuneita kaappeja remppamiehen kanssa ja päättämässä, mitä asialle tehtäisiin. Mies on todella ystävällinen ja hauskaluonteinen, ja olemme käyneet ukkelin kanssa miehen perheellä pari kertaa kylässäkin. Kerran toimme hänelle suomalaisia suklaita, kun mies oli niitä erityisesti toivonut. Nyt mies päivitteli, miksi appivanhemmat eivät olleet kertoneet kaappien homeongelmasta aikaisemmin. Syy oli tietysti se, että appivanhemmat eivät olleet itsekään tienneet ongelman vakavuutta kuin vasta nyt, kun tyhjensimme kaapit. Omistaja käy kuulemma omat kaappinsa läpi kerran kahdessa viikossa ja tarkistaa, ettei kaapeissa ole kosteutta. Juu niin varmaan.

Homeesta ruoka-asioihin. Anoppi tietää, että tykkään dosa-lätyistä, joten hänellä on aina dosa-taikina valmiina, kun tulemme Intiaan.

Eilen oli tarjolla chilitahnalla täytettyjä kaaram dosia. Voiko parempaa ruokaa olla? Ei voi, jos minulta kysytään!

Minäkin auttelen anoppia keittiöhommissa ja opin siinä samalla aina jotakin uutta. Eilen sain seurata, kun anoppi teki jogurtista voita. Olen nähnyt saman tapahtuman toki ennenkin, mutta en ole koskaan oikein syväntymällä syventynyt prosessiin. Minun jogurttini kun tulee kaupasta. 😀

Anoppi tekee jogurttia kerralla aina ison satsin, ja jogurtin päälle muodostuu paksumpi rasvakerros. Anoppi kaapii tuota paksumpaa kerrosta päivien aikana talteen, ja kun sitä on tarpeeksi, hän laittaa sen astiaan ja alkaa kirnuta voita puisella "vatkaimella", kavvamilla.

Kun voita on kirnuttu tarpeeksi kauan, seos alkaa näyttää vetiseltä raejuustolta. Kun rasvapalloset kerää yhteen ja niistä rutistaa nesteen pois, onkin saatu aikaiseksi köntti voita.

Anopilta kuulee myös mielenkiintoisia, intialaiselle kulttuurille ominaisia juttuja. Jäin hämmästyneenä tuijottamaan, kun anoppi otti palasen voita ja rupesi sivelemään sillä käsivarsiaan. Anoppi selitti, että voita käytettiin entisaikaan - ja käytetään vieläkin monessa paikassa - myös ihonhoitoon. Maaseudulla ei varsinkaan aiemmin tunnettu mitään purkissa olevia voiteita, joten käytettiin sitä, mitä oli saatavilla. Voi kosteuttaa ihoa ihan samalla lailla kuin voileipääkin. 😀

Anoppi aloittaa ruoanlaiton jo aamutuimaan, ja minunkin eteeni saattaa ilmestyä työtä jo heti aamusta. Kun istuin eilen juomassa aamukahvia, eteeni ilmestyi tämmöinen.

Tiedossa oli siis pullokurpitsan pilkkomista!

Vihannesten ja hedelmien ostaminen anopin kanssa on mukavaa, kun minun ei tarvitse muuta kuin töllistellä vieressä, kanniskella ostoskoreja ja vastailla uteliaiden paikallisten kysymyksiin siitä, kuka olen ja mistä tulen. Tänään yksi mies uteli ensin, puhunko telugua, ja kun olin vastannut puhuvani sitä vähän, mies tiedusteli äidinkieltäni, ja miten sana 'vähän' sanottaisiin minun kielelläni. Sitten mies toisteli selvällä suomen kielellä moneen kertaan, että "vähän, vähän", mikä kuulosti hieman hassulta, vaikka mies lausuikin sanan niin hyvin, että kuulosti melkein suomalaiselta.

Tänään ostimme vihanneksia kuorma-auton lavalta.

Toki vihanneksia myytiin perinteiseen tapaan tien vierelläkin.

Hinnat oli merkitty selvästi listaan, joten ehkä minuakaan ei olisi yritetty huijata, vaikka olisin ollut ostoksilla yksin? Esimerkiksi tomaatit maksoivat 16 rupiaa (20 senttiä) per kilo ja okra 36 rupiaa (45 senttiä) per kilo.

Anopin saamat currylehdet eivät miellyttäneet anoppia, joten myyjä joutui kaivamaan kaupanpäällisiä. 😂

Anopin oli ollut tarkoitus ostaa vain muutamaa eri vihannesta ja jotain hedelmiä, mutta tulimme takaisin täyden ostoskorin ja kahden muovikassin kanssa. Ahneella ei sentään tällä kertaa ollut paskainen loppu, kuten kerran aiemmin, kun vihannekset levisivät hissiin.

Nyt taidan lopettaa höpinäni tähän! 

Minne tiemme vie

Jos olisin viime yönä nukkunut, olisin herännyt aamulla kaukana koti-Suomesta. Ajattelinkin "ilahduttaa" teitä taas kuva-arvoituksella, ja saatte yrittää arvata, missä kallistan tänä iltana pääni tyynyyn.

Yritämme siis arvuutella maata.

Viiden pisteen vihje:

Kun on kanniskellut kädessään pienen hetken paikallista sanomalehteä, sormenpäät ovat tämännäköiset. Sanomalahdet ovat täällä älyttömän halpoja, ja lentokentälläkin niitä saa ottaa mukaansa ilmaiseksi!

Neljän pisteen vihje:

Vastaanottokomitea lentokentällä.

Kolmen pisteen vihje:

Suomen-lennon jälkeen piti vaihtaa kotimaan lentoyhtiön koneeseen, jossa tarjottiin tämmöinen aamiainen. Näyttääkö jokin ruokalaji tutulta?

Kahden pisteen vihje:

Kanssamatkustajat - ja ihmiset täällä yleensäkin - ovat pukeutuneet tavallisesti hyvin värikkäisiin vaatteisiin.

Yhden pisteen vihje: 

Tässä saamme kyytiä tuloportilta maahantulotiskien luokse. Kuten huomaatte, kello on vähän yli puoli kuusi aamulla. Suomessa kello oli tuolloin vähän yli kolme, eli maiden välinen aikaero (kesäaikana) on kaksi ja puoli tuntia.

Varmaan jo arvasittekin, mistä maasta on kyse!

Mie olen tullut mustan mummon luokse Intiaan!

Tänään olemme lähinnä viruneet ja yrittäneet toipua matkasta. Vaikka matka ei ollut pitkä, niin yö meni omalta osaltani taas aika harakoille, sillä en osannut nukkua koneessa yhtään. Nukkumisen kanssa on ollut viime aikoina muutenkin todella suuria ongelmia, ja kaikki sai alkunsa yölennosta Panamaan, jolloin yöunet jäivät silloinkin kokonaan välistä. Siitä se alamäki sitten alkoi. Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, uni maistuu täällä anoppilassa paremmin kuin hyvin. Vetäisimme ukkelin kanssa tänään jo parin tunnin päikkäritkin, ja uni oli niin syvää kuin joku olisi iskenyt lekalla päähän.

Matkalla lentokentältä anoppilaan katselin auton ikkunasta tuttuja maisemia.

Muistatteko kalan muotoisen rakennuksen? Se piti kuvata taas, ties monennenko kerran!

Rakennus näytti nyt siltä, että se oli jäänyt tyhjilleen. Harmin paikka. Kala on niin sympaattinen, että sille soisi pitkän elämän.

City Center -ostoskeskus.

GVK Mall.

GVK Mallin viereen oli noussut uusi hotelli, Hyatt Palace, joka näyttää minusta jo uutena jotenkin tosi vanhalta.

Appivanhempien autonkuljettaja on ollut on-off -työsuhteessa jo varsin pitkään ja käynyt töissä lähinnä silloin, kun häntä on huvittanut. Autonkuljettaja on nuori poika, ja olen kirjoitellut hänestä paljon ennenkin. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, autonkuljettaja tulee töihin paljon innokkaammin nyt, kun ukkeli on maisemissa. Ukkelihan kohtelee autonkuljettajaa hyvin eri tavalla kuin appivanhemmat, ja tapa miellyttää autonkuljettajaa ilmeisen paljon.

Ukkeli kysyy aina ennen Intiaan tuloaan, tarvitseeko autonkuljettaja Suomesta jotakin, ja aika usein vastaus on se, että hän haluaisi t-paidan. Värikin on tavallisesti autonkuljettajalla mietittynä. Tällä kertaa autonkuljettaja halusi vihreän, ruskean ja valkoisen pikeepaidan, ja niitä minä sitten metsästin espoolaisessa kauppakeskuksessa muutama tunti ennen lentokentälle lähtöä. Paidat löytyivät onneksi lopulta varsin helposti Henkkamaukasta. 

Meidän vanha ja uskollinen pikkuautomme odotti appivanhempien talon parkkipaikalla. Tuosta autosta tulee niin paljon muistoja mieleen - sekä hyviä että huonoja. Kamalin muisto on ehdottomasti se, kun törmäsin tielle juosseeseen sikaan. Vaikka sika juoksi tielle niin yllättäen, etten olisi ehtinyt tehdä mitään estääkseni törmäyksen, tapaus surettaa edelleenkin.

Illanedellä kävimme autonkuljettajan kanssa pienellä ajelulla tässä lähiympäristössä, sillä tarkoituksenamme oli katsella asuntoja. Appivanhemmat tarvitsevat todella kiireellisesti uuden asunnon, sillä tämä nykyinen pitäisi remontoida perusteellisesti, eikä omistajaa tunnu kiinnostavan remontoiminen. Hissikin toimii erittäin vaihtelevasti, eikä vanhojen ihmisten pitäisi enää joutua kapuamaan neljänteen kerrokseen. Appivanhemmat muuttivat tähän vuokra-asuntoon vuonna 2011 tilapäisesti korkeintaan yhdeksi vuodeksi appiukon töiden takia. Tilapäinen ratkaisu on siis kestänyt jo seitsemän vuotta! Appivanhemmilla on talo Nelloressa, mutta he ovat kotiutuneet niin hyvin tänne Hyderabadiin, että Nelloreen paluu ei tule enää kysymykseen.

Uuden asunnon löytäminen on todella hankalaa, sillä appivanhemmat haluavat pysyä tällä samalla asuinalueella, ja uudet asunnot ovat täällä harvassa. Mietimmekin ukkelin kanssa, eivätkö appivanhemmat voisi muuttaa väliaikaisesti (!) johonkin vuokra-asuntoon siksi aikaa, kun uusi asunto löytyy. Uuden asunnon etsiminen oli viimeksikin lähinnä minun ja ukkelin homma, ja toiveissa on, että löytäisimme nytkin appivanhemmille jonkinlaisen, parempikuntoisen kodin. Tässä ei ole kyllä enää mitenkään mukava asua. Keittiö ja kylpyhuone varsinkin ovat sellaisessa kunnossa, että nirppanokka ei täällä kyllä pärjäisi.

Kirjoittelin muuten seitsemän vuotta sitten tästä kyseisestä asunnosta, ja jos asunto kiinnostaa, siitä voi lukea lisää täältä.

Kävin illalla ostamassa maitoa tutusta lähikaupasta, ja siellä(kin) oli kaikki lähes ennallaan. Tosin kauppaan oli ilmestynyt uutta tuoremaidon tyyppistä purkkimaitoa, jota piti ostaa heti kokeeksi. Minullahan on taas omat Weetabixit mukana, kun intialaisia aamiaisia ei vain jaksa syödä päivästä toiseen. 

Nyt rupesi väsyttämään niin hirveästi, että on pakko mennä nukkumaan. Anteeksi kaikki mahdolliset kirjoitus- ym. virheet.

Mukavaa viikkoa!

Kaikki munat yhdessä korissa

Pääsiäinen on taas vietetty, ja sehän meni varsin rauhallisissa merkeissä.

Kuviokelluntaa.

Tämähän sopisi vaikka intialaisiin häihin.

Timmi kroppa on peittynyt taas laardiin, kun on tullut vedettyä munaa ja makkaraa vuoron perään.

Pientä kevyttä iltapalaa.

Makkarasta puuttuu palanen, koska Suomen ennakkoverot.

Hauska pääsiäisleivonnainen. Ihan ite söin.

Lunta oli ainakin idässä niin maan perkeleesti, että hautausmaakeikastakin tuli haudankaivuukeikka. 

Etsivä löytää.

Mee sie. Myö ootetaan tässä.

Villasukkatehdas pyörähti taas käyntiin, kun kaupasta löytyi pääsiäisen väristä lankaa.

Erikoisen mallinen tiimalasikantapää.

Toki urheilukin kuului pääsiäisen ohjelmistoon.

Kävin kokeilemassa hiihtämistä ja totesin, että se ei ole minun lajini ollenkaan. Polvi alkoi vihoitella jo lenkin aikana ja jatkoi vihoittelua vielä seuraavina päivinäkin.

Maisemissa ja hiihtokeleissä ei ollut kyllä valittamista.

Pyhäjärven jäällä.

Tuli myös tutustuttua paikalliseen kuntosaliin. Salilla ei näkynyt Kaappeja (muita kuin ensiapukaappi).

Pakkasta riitti varsinkin pääsiäisen alkuöinä, ja pakkasen puraisemissa jutuissa olikin ihmettelemistä. 

Mutta onhan se kevät kumminkin sieltä tulossa, ainakin jos narsisseihin ja sulaviin jääpuikkoihin on uskomista.

Perheen WhatsApp -ryhmässä on jauhettu pääsiäispyhinä sontaa siinä määrin, että olen harkinnut eroavani koko ryhmästä. Ei ole minkäänlaista vaaraa siitä, että minusta tulisi someaddikti, kun nämä olemassaolevat kanavatkin tökkivät joskus niin pahasti. Eikö ihmisillä ole oikeasti muuta tekemistä kuin kirjoitella kaikenlaisia järjettömyyksiä WhatsAppiin, päivä toisensa jälkeen? Joskus tunnen olevani niin eri planeetalta kuin nuo intialaiset, että olenkin jo päättänyt skipata tulevat sukukokoontumiset, häät ja mitä näitä nyt on.

Olen tehnyt myös Suomen televisiosta sellaisen havainnon, että on ihan sama mikä vuoden- tai vuorokaudenaika on, telkkarista tulee aina Huvila & Huussi. Jos telkkarista taas sattuu tulemaan mainoksia, silloin tulee Kun aika on.

Että sellainen pääsiäinen. Vappua odotellessa.