Parvekelasit

Kun asuimme aiemmin Matinkylässä, talossamme oli lasittamattomat parvekkeet. Tykkäsin parvekkeestamme kovasti, sillä parvekelasit tuntuivat ajatuksena epäkäytännöllisiltä ja epämiellyttäviltä. Tykkäsin siitä, että ei tarvinnut kuin avata parvekkeen ovi, ja oli oikeasti ulkona eikä jossain tunkkaisessa lasikopissa. 

Yhtenä vuonna saimme tarjouksen parvekelasituksista, ja lähes kaikki muut talomme asukkaat laitattivatkin parvekkeilleen lasit. Me päätimme kuitenkin olla ottamatta laseja, sillä niiden hinta oli aika korkea, eikä niistä saatava hyöty minusta korreloinut hinnan kanssa. 

Toki lasittamattomassa parvekkeessa oli huonot puolensakin. Sää oli harvoin sellainen, että parvekkeella olisi viihtynyt. Oli aina liian kylmä tai liian kuuma, liian tuulista tai liian aurinkoista (parvekkeemme oli etelään päin). Talvella parvekkeelle tuprutti lunta, eikä parvekkeelle voinut jättää siitä syystä mitään, vaan kaikki piti raijata talveksi alakerran varastoon. Siinä oli hommaa, kun siirteli tavaraa varastoon ja sieltä takaisin kaksi kertaa vuodessa surkean pienellä hissillä. Parveke piti myös pitää aika paljaana, eikä sinne voinut laittaa mattoja ja muita tekstiilejä, koska ne olisivat kastuneet sateessa. 

Asuimme kyseisessä asunnossa kahdeksantoista(!) vuotta, mutta ensimmäisenä koronakeväänä päätimme vaihtaa maisemia ja muuttaa Jätkäsaareen. Jätkäsaaren asunnossa oli koko asunnon mittainen parveke, joka oli lasitettu, ja parvekkeella oli pituutta 15 metriä. 

Parveke vielä tyhjillään.

Jätkäsaaren parveke oli loppujen lopuksi aika ankea, mutta sain kuitenkin sisustettua sen mielestäni ihan viihtyisäksi. 

Pitkässä parvekkeessa oli hommansa. Parvekelaseja oli 17 kappaletta, ja lasit ulottuivat lattiasta kattoon, joten pestävää riitti. Jätkäsaarta rakennettiin yhä, ja rakennustyömailta kantautui pölyä ja satamaliikenteestä liikenteen saasteita, joten laseja olisi saanut olla pesemässä jatkuvasti, jos olisi halunnut niiden olevan koko ajan kirkkaat. Toisaalta lasit suojasivat itse parveketta likaantumasta, vaikka kyllä pöly kulkeutui parvekkeellekin lasien raoista. 

Suurin ongelma oli kuitenkin kuumuus. Lasien avaaminen oli kaksipiippuinen juttu, sillä jos lasit olivat auki, ilma pääsi kiertämään ja parvekkeella oli siedettävämpi olla, mutta samalla myös kaikki pöly ja lika pääsivät parvekkeelle vapaasti. Parveke oli idän ja kaakon suuntaan, joten aurinko paistoi sinne auringonnoususta puoleenpäivään, ja koska parveke oli koko asunnon mittainen, myös sisätilat kuumenivat siinä samalla, ja tuntui kuin olisi asunut jossain kasvihuoneessa.

Jätkäsaaressa sain ensimmäiset kokemukseni lasitetusta parvekkeesta, enkä tykännyt parvekkeesta yhtään, vaan suoraan sanottuna vihasin sitä. Mutta se ei ollut varsinaisesti lasien vika, vaan vihasin enemmänkin hämähäkkejä ja kolkkouden tunnetta, jonka parvekkeen rakennusmateriaalit aiheuttivat. Hämähäkkejähän Jätkäsaaren talossa oli niin valtavasti, että paikka oli kuin suoraan jostain kauhuelokuvasta. 

Alkuaikoina, kun meillä oli vielä merinäköala (myöhemminhän näköala rakennettiin peittoon), ihastelin parvekkeelta merelle ja monenlaisia valoilmiöitä, kuten näitä kangastuksia. 

Sinnittelimme Jätkäsaaressa kolme vuotta, ja sitten pakkasimme kamamme ja muutimme takaisin Matinkylään (eri asuntoon tietysti). Tämä jaksaa huvittaa minua edelleenkin. Että kävimme kokeilemassa vähän cityelämää ja sitten palasimme takaisin tuttuun ja turvalliseen Matinkylään. 😂

Täällä meillä on taas lasitettu parveke, joka ei ole mikään suuren suuri, mutta ihan riittävän kokoinen. Parvekkeella on käytetty värejä sekä puuta, joka on materiaalina paljon lämpimämpi ja kotoisampi kuin Jätkäsaaren tiilet ja betoni. Jätkäsaaren avarat näkymät vaihtuivat varsin tiiviisti rakennettuun pihapiiriin, ja aluksi hieman pelkäsinkin ahdistuvani siitä, että vastapäinen talo on niin lähellä. Sieltähän voi joku vaikka kytätä, mitä jännittävää meidän parvekkeellamme tapahtuu! 

Vastapäisen talon läheisyys on kuitenkin haitannut minua vähemmän kuin oletin. Me kaikki olemme loppujen lopuksi ihan samanlaisia ihmisiä ja teemme samanlaisia juttuja. Minun tekemiseni kiinnostavat siis tuskin ketään yhtään sen enempää kuin muiden tekemiset kiinnostavat minua. Jos joku papparainen nyt välillä tiiraileekin hieman intensiivisemmin parvekkeeltaan pihapiirin ja meidän talomme tapahtumia, niin sallittakoon se hänelle.  

Paras asia nykyisessä parvekkeessamme on se, että se on pohjoiseen päin. Aurinko paistaa parvekkeelle ainoastaan kesäiltaisin kuuden jälkeen, mikä on minusta aivan ihanaa. Parvekkeella ei ole oikeastaan koskaan liian kuuma, mutta lasit suojaavat kuitenkin sen verran, että parvekkeella on mukavan lämpöinen olla myös keväällä ja syksyllä. Totuuden nimessä on sanottava sekin, että emme ole ukkelin kanssa kumpikaan mitään parveke-ihmisiä. En saa kahvihetkeeni mitään lisäarvoa siitä, jos menen juomaan kahvini parvekkeelle.  

Tässä viime vuosien aikana olen siis muuttanut mielipiteeni parvekelaseista, ja pidän lasituksia nykyään ihan hyvänä asiana – jos ilmansuunta vain on oikea. Lasit suojaavat sateelta, lumelta ja roskalta, joten parveke pysyy puhtaana, ja parveke on myös viihtyisämpi, kun siellä voi pitää mattoja ja muita tekstiilejä. Pohjoisparvekkeella ei tarvitse myöskään suojautua porottavalta auringolta mitenkään. En yhtään kadehdi vastapäisen talon asukkaita, joiden parvekkeet ovat etelään päin. He kun joutuvat aurinkoisena päivänä suojautumaan auringon porotukselta kaihtimilla ja muilla systeemeillä, ja moni peittää parvekkeensa niin, ettei yksikään auringonsäde pääse tunkeutumaan parvekkeelle. Itseäni ärsyttäisi suunnattomasti tällainen jatkuva säätäminen verhojen kanssa. 

Vastapäisen talon verhoratkaisuja. 

Jos nyt jotain kielteistä pitäisi nykyisestä parvekkeesta löytää, niin ensimmäisenä tulee mieleen se, että vain ylälasit saa avattua. Alalasit ovat kiinteät, mikä tarkoittaa sitä, että niitä on hyvin hankala pestä ulkopuolelta. Lasit pestään ulkopuolelta kerran kesässä talon puolesta, mutta pesusysteemi on niin naurettava, että eipä sitä voi juuri pesemiseksi kutsua. Ukko seisoo alhaalla pihalla ja sutii laseja sellaisella jumalattoman pitkällä teleskooppivartisella harjalla, eikä ikkunoita kuivata mitenkään. Jälki on sen mukaista – eli ei läpäise minun tiukkaa seulaani. 😆 Minä kun tykkään siitä, että ikkunat näyttävät pesun jälkeen puhtailta. Tykkään muutenkin puhtaista ikkunoista, ja taisin pestä kadun puolen makuuhuoneiden ikkunat tänä kesänä (ulkopuolelta) kolme tai neljä kertaa. 

Olen pessyt parvekkeen alalasit muutaman kerran itse koukkimalla parvekkeen sisäpuolelta sellaisella pitkävartisella lastalla, mutta se on kyllä aika hankalaa, kun joutuu roikkumaan kaksin kerroin parvekkeen reunan yli. Kerran yksi mummo sattui näkemään puuhani ja pysähtyi pihalle katselemaan touhujani. Lopulta hän huusi minulle, että "älä nyt vain putoa sieltä", ja minä lupasin olla putoamatta. 

Toinen ongelma on petivaatteiden ja vaatteiden tuuletus. Tykkäisin ravistella ja pöyhiä petivaatteet ulkoilmassa, mutta se ei onnistu parvekkeella, koska kiinteiden lasien yläreuna on niin korkealla, että pitäisi kiivetä aina jonkin jakkaran päälle. Parvekkeelta ei tosin saisi pudistellakaan mitään, kuten ei nykyään vissiin missään muuallakaan saa tehdä. Olen ratkaissut asian sillä tavalla, että ravistelen peitot ja tyynyt makuuhuoneen ikkunan kautta (siis kadun puolella), ja vien ne sitten parvekkeelle tuulettumaan. 

Parvekelasit helpottavat myös tavaroiden säilyttämistä parvekkeella, ja näyttääkin siltä, että monelle parveke toimii lähinnä romuvarastona. Esimerkiksi meidän talossa on useampikin parveke, joiden ainoa käyttötarkoitus on selkeästi säilyttää tavaroita. Meidän alakerran naapurillakin on parvekkeellaan kaksi jättikokoista jääkaappi-pakastinyhdistelmää, pesukone, jonkinlainen kylpypalju ja valtava määrä sekalaista tavaraa. Tietenkään en ole kyttäillyt naapurin parvekkeelle, vaan olen vain sattunut havaitsemaan asianlaidan pihalla kulkiessani. 😆 

Loppuun vielä muutamia parvekekuvia Jätkäsaaresta ja Sompasaaresta. 

Tämän talon parvekkeet olivat niin hyvin naamioituja, ettei niitä olisi edes tajunnut parvekkeiksi, ellei lasien takaa olisi näkynyt parvekekalusteita.

Avoparvekkeita näkee harvemmin, ja ne näyttävät olevan nykyään hyvin pelkistettyjä. 

Tässä talossa oli tehty erikoinen ratkaisu, sillä lasitettujen parvekkeiden jatkeena oli pieni avoparveke.

Ranskalaisia parvekkeita harrastetaan yhä, vaikken itse ihan ymmärräkään, mikä virka niillä on. Tupakointi? Vuodevaatteiden pudistelu?

Millaisia ajatuksia parvekelasit tai parvekkeet yleensä siellä päässä herättävät?