Vähän väsynyt

Kävinpä sittenkin taas kurtakaupoilla, vaikka olin päättänyt, että en enää mene. (Uusille lukijoille tiedoksi: kurta on siis tunikamainen, kapeahko yläosa, jota käytetään erityyppisten alaosien, mm. legginsien, kanssa.) Tylsistyminen kuitenkin yllätti, ja koska en ollut vielä ihan varma voinnistani, päätin pysytellä lähimaisemissa. Suuntasin siis kävellen Inorbitin ostoskeskukseen, jonne ei ole anoppilasta kuin ehkä kilometrin matka. 

Inorbitiin oli tullut ilmainen kuljetuspalvelu metroasemalta. Mahtava idea!

Vaan eipä ollut Inorbitissa sen kummoisempi kurtavalikoima kuin AMB Mallissakaan. Tai valikoimaa siis oli, mutta jotenkin kaikki kurtat näyttivät rumilta, vanhahtavilta ja oudoilta.

Löytyi sentään jotain sovitettavaakin, ja pääsin testailemaan sovituskoppeja. Oli ihan yhtä kauheat olosuhteet (elleivät vielä kauheammat) kuin Suomessa. 😆

Tilaisin yhden pizzan.

Sovitettujen vaatteiden palautusrekki ja -korit.

Kurtakauppojen lisäksi toinen paikka, jossa halusin käydä, oli kirjakauppa. Inorbitissa on Crossword, joten sinne siis!

Etsiskelin erityisesti jotain kirjallisuutta Sadhgurulta, mutta en löytänyt kaupasta kuin yhden Sadhgurun kirjan, eikä se oikein inspiroinut. 

Kirja nimeltä Kuolema. Ostaako vai eikö ostaa – siinäpä vasta pulma.

Ihania kirjanmerkkejä. Tuollainen autoriksa minulla jo onkin.

En ostanut uusia kirjanmerkkejä, sillä lukuharrastukseni ei ole edennyt yhtään. Otin ennen Intiaan lähtöäni kokeeksi sekä BookBeatin että Nextoryn ilmaisjaksot (ensiksi mainittua sai kokeilla ilmaiseksi 30 päivää; jälkimmäistä 45 päivää), ja latailin maksimimäärät kirjoja tileilleni, jotta voisin kuunnella niitä ilman nettiä esim. lentokoneessa. Taisin kuunnella lennolla yhtä kirjaa ehkä noin kymmenen minuuttia, enkä ole sen jälkeen edes koskenut äänikirjapalveluihin. Ilmaisjaksotkin ovat varmaan jo päättyneet, ja joudun maksamaan palveluista. Myös kierrätyskeskuksesta ostamani oikeat kirjat ovat koskemattomia, muutama täällä Intiassa, loput Suomessa. 

Iso osa vapaa-ajasta onkin kulunut blogin parissa, ja jos tätä blogia ei olisi, ehkä lukuharrastuskin olisi houkutellut toisella tapaa. Loppuaika – lähinnä siis viimeiset hetket ennen nukkumaankäymistä – on mennyt läppäriltä jotain ohjelmaa katsellessa, enkä usko, että lukeminen rupeaa innostamaan jatkossakaan sen enempää.

Mutta jos kirjoja pitäisi ostaa, niin Intia olisi siihen oivallinen paikka, sillä esimerkiksi tuo Sadhgurun kirja maksoi vain 299 rupiaa (3,4 euroa), ja kirjat ovat täällä muutenkin ihan älyttömän halpoja. Itse asiassa ostinkin Crosswordilta yhden kirjan.

Kirjan nimi ei sinänsä houkutellut, sillä en ole lainkaan murehtijatyyppiä, mutta se oli tuo 'achieving calm', joka vetosi. 😆

Tuokin kirja maksoi vain 599 rupiaa eli 6,8 euroa.

Housukauppa, joka myy kurtiin sopivia housuja kaikissa mahdolllisissa väreissä ja malleissa.

Paluumatkalla Inorbitista poikkesin Ratnadeepiin, kun piti ostaa mm. tuorejuustoa. Tarkoitus oli nimittäin testata anopin kanssa porkkanakakun leipomista. Joku toivoi aiemmin kauppakuvia, ja koska en ole käynyt tällä reissulla missään muussa ruokakaupassa kuin tuossa lähi-Ratnadeepissä (joka on tosi pieni), laitan muutaman kuvan sieltä. 

Ratnadeepin ovella on edelleenkin vartija, joka pysäyttää liian isojen kassien kanssa sisään pyrkijät (isommat kassit pitää jättää ulos säilytykseen) ja joka leimaa ostoskuitin ulos mennessä. Tuo ostoskuitin leimaaminenhan on yksi järjettömimmistä asioista, jonka tiedän, mutta ei ole auttanut muu kuin alistua siihen.

Kuvassa näkyvistä muroista tuli mieleeni, että monet tuotteet eivät ole täällä todellakaan samanlaisia kuin länsimaissa, vaikka tuotemerkki olisi täysin sama. Esimerkiksi nuo Special K -murot ovat kamalaa sokerimössöä verrattuna Suomessa myytäviin samannimisiin muroihin. Lemppariaamiaistuotettani Weetabixia saa metsästää täällä kissojen ja koirien kanssa, ja jos sattuu löytämään sitä jostain, paketti maksaa järjettömästi (aiemmin hinta liikkui 300 ja 400 rupian välillä eli 3,4 ja 4,5 euron välillä), eikä tuotteen laatu ole verrattavissa todellakaan Suomesta saatavaan. Onpa käynyt joskus niinkin, että ostamissani Weetabixeissa on ollut ötökäitä, mutta koska olin etsiskellyt niin epätoivoisesti Weetabixeja ja sitten vihdoin löytänyt niitä, en jaksanut enää välittää ötökäistä, vaan nostelin niitä vain syödessäni lautasen reunalle. Jokunen saattoi mennä mahaankin, mutta tulipahan proteiinit siinä samalla. 😆

Oikealla on hyllyjen täyttö meneillään.

Vihanneksia ja hedelmiä ei tarvitse punnita itse, vaan ne punnitaan kassalla.

Yksi tuttavapariskunta kehui taannoin kylässä käydessään valmischapateja (ohuita pannuleipiä), ja me päätimme kokeilla niitä anopin kanssa yhtenä päivänä.

Totesimme, että leivät (kuvassa vasemmalla) ovat ihan ok erityisesti silloin, jos tarvitsee vain muutaman leivän, mutta muuten omat, kotona paistetut leivät (anoppilassa tavallisimmin phulkat) vievät ehdottomasti voiton. Kotileivissä ei ole mikään iso hommakaan, sillä leipien teko sujuu meiltä anopin kanssa kahdestaan näppärästi: toinen kaulii ja toinen paistaa.

Mausteita.

Valmiita shrikhand-jälkkäreitä.

Tuoremaito myydään täällä pusseissa.

Otsatäpliä eli bindejä, jotka eivät todellakaan ole mitään kastimerkkejä, vaikka monet niin luulevat. Nykyään niitä käytetään lähinnä koristautumistarkoituksessa.

Paneer-juustoa ja jogurttia (curd).

Pari iltaa sitten näin puistossa suloisen koiraperheen, jota jotkut syöttivät. 

Hyderabadissa on valtavasti kulkukoiria, ja olen aina suhtautunut niihin suurella varauksella ja pienellä pelollakin, vaikka en yleensä koskaan pelkää koiria, päinvastoin. Kerran Nelloressa lauma kulkukoiria kävi ärhentelemään minulle, ja sen jälkeen olen hieman pelännyt intialaisia katukoiria. 

Koirapelkoni ei ole viime aikoina ainakaan vähentynyt, sillä pari viikkoa sitten kulkukoirat purivat neljävuotiaan pikkupojan kuoliaaksi (uutinen täällä), ja toinen samankaltainen tapaus oli sattunut jo aiemmin. Syitä koirien käytökseen ei tiedetä, mutta yhdeksi syyksi on epäilty nälkää. Eräs vanhempi nainen tapasi syöttää koirille lihaa, mutta jostain syystä naista ei ollut näkynyt pariin päivään, eivätkä koirat olleet saaneet ruokaansa. 

Durgam Cheruvun kävelyreitilläkin näkyy usein koiria, ja minua on ruvennut ahdistamaan koirien kohtaaminen entistä enemmän. Yleensä koirat eivät ole millään lailla kiinnostuneita ihmisistä, mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin jokin raivopäinen yksilö osuu kohdalle. Joku kyseli aiemmin lemmikkikoirista, ja kyllä täällä ihmiset pitävät koiria lemmikkeinäkin, mutta ei tietenkään siinä määrin kuin esimerkiksi Suomessa. Omasta mielestäni lemmikkikoirien määrä on lisääntynyt Intiassa huomattavasti viime vuosina, ja ehkä korona sai täälläkin monen hankkimaan koiran.

Tämä onkin viimeinen Intia-postaus hetkeen, sillä lähdemme ukkelin kanssa ensi yönä pienelle turneelle Vietnamiin ja Thaimaahan. Lento kohti Bangkokia lähtee yöllä 1.30, ja koko yö menee matkustaessa, joten tuskin tarvitsee nukkua silmänräpäystäkään. Mutta onhan minulla niitä äänikirjoja, joita voin kuunnella vaikka yön läpeensä. 😆 

Oman haasteensa matkustamiseen tuo se, että vatsani meni uudestaan sekaisin eilen, ja tänä aamuna heräsin 5.30, kun posliini-istuin kutsui useampaan otteeseen. Ilmeisesti se saamani bakteeri jyllii vatsassa edelleen eikä jätä rauhaan. Nyt olemmekin siirtyneet kotikonsteista apteekin tavaraan, ja toivottavasti selviän lentomatkasta kunnialla. Keuhkoissa on edelleen melkoiset rohinat, mutta kai sekin osasto joskus tervehtyy. Kohta pitäisi ruveta pakkailemaan, vaikkei nyt olisikaan oikein energiaa semmoiseen.

😘