Ajatusten Tonava

Pääsin tutustumaan Helsinki-Vantaan uuden kakkosterminaalin lähtöaulaan pikemmin kuin luulinkaan, sillä käväisimme ukkelin kanssa pienellä matkalla Budapestissä. En yhtään tiedä, miten juuri Budapest valikoitui matkakohteeksemme, mutta näin kuitenkin kävi. Unkarihan on yksi niistä maista, joista on jäänyt lapsuuden asuntovaunumatkoista hieman karvas maku suuhun, enkä olisi siitä syystä kuvitellut ikinä matkustavani Unkariin uudestaan. 

Yhdeksän vuotta sitten kirjoittelin asuntovaunukertomuksessani pätkiä vanhoista matkapäiväkirjoistani ja myös Unkarin-muistoista. Tässä pieni lainaus vanhan postauksen Unkari-osiosta:

"Balatonilta jatkoimme Budapestiin, ja heti alkumatkasta meillä oli epäonnea.

"Ei päästy pitkää matkaa, kun ajettiin kolari. Tien reunalla ajoi polkupyörä, ja pyöräilijältä levisi lompakko tielle. Setelit lentelivät lompakosta edellä ajavan auton tuulilasiin, jolloin tyyppi pelästyi ja iski jarrut pohjaan, ja me pamahdetiin perään. No meidän vikahan se oli, kun liian lähellä ajettiin. Typerin onnettomuuden syy ikinä: setelit tuulilasissa. Kohta tuli poliisit ja sitten tuli englantia osaava eukko, jonka avulla asia selvisikin aika hyvin. Ei siinä mitään: a) kenellekään tyypille ei käynyt mitään, b) autossa ei ole muuta vikaa kuin näkö, eikä sekään kovin pahasti, c) vakuutus korvaa melkein kaiken."

Emme ihastuneet Unkariin.

"Viimeinen ilta Unkarissa, eikä mitenkään itketä, päinvastoin."

Ruokakin oli usein pettymys.

"Alkuruoaksi salaatit+kastikkeet, sitten gulassikeitto+leipä, pääruoaksi täytetyt paprikat perunoilla ja jälkiruoaksi espressokahvia. Hinta vaivaiset reilut 300! Ja paprikat oli gulassikeitossa niin mausteisia, ettö Kekkutia (=kivennäisvesi) meni useita pulloja. Illalla käytiin syömässä huoltoasemalla, hinta oli taas reilun kympin per annos (wienerleike). No, sitä wienerleikkeen makua saikin sitten maistella koko loppuillan."

Kirjoittelin myös syömistäni ruoista nasevia arvioita.

 

"Maistettuja unkarilaisia ruokia:

1. Täytety paprikat (töltött paprika, "kuin kaalikääryleitä")
2. Gulassikeitto ("tosi mausteista")
3. Kalaa ("no meni")
4. Paprikoita ("ihan itketti")
5. Espressokahvi ("väkevää")"

*****

Nämä 16-vuotiaana kirjoitetut muistot takaraivossani oli hyvä lähteä katsastamaan, vieläkö Unkari tökkisi ja vieläkö unkarilainen ruoka olisi yhtä pahaa kuin aiemminkin! 

Ennen Unkaria kuitenkin muutama kuva siitä uudesta lähtöterminaalista.

Istuskelimme odottamassa koneeseen pääsyä Schengen-alueen Finnair Loungessa, joka oli ihan asiallinen.

Tuskin kukaan käytti enää kentällä tai lennoilla maskia, ja menomatkalla vain yhdellä naisella taisi olla minun ja ukkelin lisäksi maski.

Kuvasinpa sitten lentokoneenkin, joka oli tyypiltään Embraer E190LR, eli varsin pieni kone.

Lennolla tarjottu aamiainen.

Unkarissa näyttää vihreältä!

Lukemani mukaan unkarilaiset taksit ovat äärimmäisen epäluotettavia, ja ne yrittävät huijata turisteja mennen tullen, joten otimme Budapestin lentokentältä ns. virallisen taksin kentän ulkopuolella olevasta kopista. 

Systeemi on näppärä, sillä virkailijan tulostamasta kuitista näkyy taksin rekisterinumero sekä matkan hinta.

Meidät hotellille kyydinnyt kuski varoitteli hänkin kaupungin takseista ja kehotti käyttämään aina mahdollisuuksien mukaan taksiapplikaatiota eikä ottamaan taksia kadulta. Hän neuvoi myös meille luotettavan firman, jota emme kuitenkaan käyttäneet, sillä käytimme Boltia. Uberia ei ole ollut Unkarissa sitten vuoden 2016. Taksikuski neuvoi välttämään taksin tilaamista jopa hotellin vastaanotosta, sillä "hotellivirkailija soittaisi kumminkin jollekin kaverilleen". Kokemuksemme mukaan Budapestin taksit ovat varsin kalliita, mutta julkiset kulkuneuvot ovat edullisia ja helppoja käyttää. Toki julkisten kulkuvälineiden kanssakin onnistuu mokaamaan, jos on oikein tunari (nimimerkillä kokemusta on, mutta siitä lisää myöhemmin). 😆

Hotellimme (Marriott Budapest) oli kaupunkia halkovan Tonavan rannalla, ja kaikista hotellihuoneista oli näköala joelle.

Ulkoapäin hotelli ei ollut mikään arkkitehtuurin tyylinnäyte, kuten ei ollut moni muukaan kaupungin hotelli, ja vähän ihmettelin, miksi hotelleista oli tehty niin rumia. Muuten Budapest tarjosi arkkitehtuurin ystävälle paljon kaunista katseltavaa.  

Konserttitalo.

Dunacorso-ravintolaa.

Budan linna iltavalaistuksessa.

Hotellin hissit (joista toiminnassa oli vierailumme ajan kaksi kappaletta) tarjosivat jännittäviä hetkiä ja kysyivät hermoja, kun hissejä oli aivan liian vähän suhteessa hotellivieraisiin. Yksi mies, joka oli asunut hotellissa jo kuukauden, kertoi, että hissiongelmat olivat jatkuneet jo pidempään.

Nälkäisinä suuntasimme ensimmäisenä päivänä hotellin vieressä olevaan ravintolaan, jossa pääsinkin heti tilaamaan unkarilaista ruokaa. Kaalikääryleet ovat yksi lempiruoistani, ja kun nyt oli tarjolla unkarilaista kaalikäärylettä, kuola alkoi valua suupielistäni, ja päätin tilata kaalikääryleannoksen.

Alkupalaksi otimme unkarilaisen tapas-lautasen, joka osoittautui hyvin lihaisaksi.

Kaalikääryleiden aiheuttama kuolan tulokin tyrehtyi, kun sain annoksen eteeni. 

Missä se kaalikääryle on?

Annoksessa oli minun makuuni aivan liian paljon lihatuotteita, ja varsinkaan tuo läskinen lihanpala ei houkutellut yhtään (makkara kyllä aina kelpaa!) Kaalikääryle löytyi lopulta tuon rehukasan alta. Syön kyllä lihaa, mutta syön sitä tosi harvoin, ja kotioloissa syömme punaista lihaa ehkä kerran kuukaudessa, jos sitäkään. Näiden kahden annoksen jälkeen minusta tuntuikin, että lihakiintiöni oli tälle kuukaudelle täynnä, eikä unkarilainen ruokakaan oikein enää houkutellut. Lyhyeksi jäi tämä kokeilu! 😆

Ratikka kulki aivan hotellin edestä.

Mehu- ja struudelimyyjiä.

Tonavan toisella puolella kukkulalla sijaitseva Kalastajanlinnake (eli Fisherman's Bastion eli unkariksi Halászbástya) oli nähtävä, koska se oli näyttänyt kuvissa niin kauniilta. Unkarilaisia paikannimiä ja muita unkarinkielisiä sanoja tavatessani ihmettelin suuresti, miten muka suomi ja unkari voivat olla sukulaiskieliä (vaikka ilmeisesti hyvin kaukaisia sellaisia). Unkari ei kuulostanut eikä näyttänyt yhtään suomelta, ja suurin osa kirjoitetuista sanoista oli niin vaikeita, että ei ollut toivoakaan, että niitä olisi pystynyt lausumaan jotenkin. Puhe taas kuulosti minun korvaani joltain venäjän ja kreikan sekoitukselta. 

Lapsuudenaikaiselta asuntovaunumatkalta minulle ei ollut jäänyt Budapestistä mieleen mitään muuta kuin se, että kaupungissa oli tosi paljon siltoja. Niitä kaupungissa tosiaan oli, sillä Tonava halkaisee kaupungin kahtia, ja joen toisella puolella sijaitsee Buda ja toisella Pest. Hahaa, ihan älynystyröitä hyväili tämäkin oivallus.

Kalastajanlinnakkeella.

Kalastajanlinnake on tyyliltään lähinnä uusgoottinen tai uusromanttinen, ja se rakennettiin vuosina 1895–1902. Nimestään huolimatta Kalastajanlinnaketta ei ole koskaan käytetty puolustustarkoituksiin, vaan se rakennettiin koristeeksi ja näköalapaikaksi. 

Kassi-Alma on lähtenyt taas liikenteeseen.

Linnakkeesta avautuivat hienot näköalat Tonavalle. 

Vastarannalla, kuvan keskellä näkyvä rakennus on muuten Unkarin parlamenttitalo. Rakennus oli huikean kaunis, ja minulla on rakennuksesta jossain parempikin(?) kuva, ja laitan sen myöhemmin, kun löydän sen. Parlamenttitalo oli jostain syystä suljettu, eikä sinne päässyt tavanomaisille turistikierroksille, mikä jäi vähän harmittamaan.

Kalastajanlinnakkeen edessä oleva aukio.

Tuo ruma möhkälemäinen rakennus linnakkeen vasemmalla puolella on Hilton-hotelli.

Näistä kuvista saa Kalastajanlinnakkeesta aivan liian seesteisen kuva, joten laitan tähän videon, josta saa paremman käsityksen siitä, millainen tunnelma paikalla oikeasti oli. Yhdessä linnakkeen osassa oli klubi, jossa bileet olivat jo alkaneet, musiikki raikasi ja jengi bailasi. Onhan se tietysti hienoa päästä bailaamaan sellaiselle paikalle, että sieltä näkee Tonavalle, mutta mielestäni tällainen historiallinen ja kaunis paikka ei oikein sovellu biletoimintaan.

Hotellimme katolla oli terassi, Sky Lounge, joka oli kuitenkin täyteen buukattu. Ukkeli rakastaa kattoterasseja (toki minäkin), joten päätimme käväistä lauantai-iltana kysymässä, josko ihan vain yksien drinkkien ajaksi löytyisi pöytä – ja sehän löytyi! 

Tullessamme oli vielä aika tyhjää.

Kaiken lisäksi satuimme tulemaan paikalle juuri auringonlaskun aikaan, joten näimme, kun aurinko laski Budan linnan taakse.

Se yksi drinkki.

Jokea piti tietysti taas kuvata, kun valaistuskin oli erilainen kuin päivällä. 

Olin ihmetellyt joella kulkevia, yli sata metriä pitkiä mutta hyvin matalia laivoja ja kuvannutkin niitä pariin otteeseen.

Alusten bongaaminen taitaa olla minulla verissä, sillä nyt seuraa taas hieman laivatietoutta. Pahoitteluni!

Kuukkeloituani laivoja kävi ilmi, että nämä alukset tekevät jokiristeilyjä, jotka saattavat kestää jopa 25 päivää! Laivat risteilevät Tonavaa pitkin (tai pidemmällekin), ja tässä on yhden, 16 päivää kestävän risteilyn reitti Budapestista Amsterdamiin, Tonavaa sekä Main- ja Rein-jokia pitkin. 

Jälkimmäisessä laivakuvassani näkyvä SS Maria Theresa oli lähdössä kahdeksan päivää kestävälle risteilylle Budapestista Passauhun, Saksaan. Kävin nyysimässä muutaman kuvan laivan sisätiloista yhtiön nettisivuilta, eikä ulkoapäin laivaa katsellessa voisi kyllä ikinä uskoa, että on samasta aluksesta kyse! 

Perushytti.

Sviitti.

Laivan portaikkoa.

Kahvila.

Loungea.

Uteliaana piti käydä katsomassa hinnatkin, mitä esimerkiksi tuommoinen kahdeksan päivän risteily maksaisi. Kävi ilmi, että mitään ilmaista touhuahan tämä ei ole. Halvimmassa perushytissä matka maksaa 3 799 euroa ja suurimmassa sviitissä 8 499 euroa. Tosin hintoihin kuuluvat kaikki ateriat, juomat (myös hienoimmat viinit), retket, gaalaillalliset ja paljon kaikkea pientä sälää (kuten polkupyörien ja kävelysauvojen käyttöoikeus 😆).

Tonavalla tehtiin myös lukematon määrä lyhyempiä risteilyjä, kuten sightseeing-risteilyjä, illallis- ja lounasristeilyjä ja hanaoluiden maisteluristeilyjä. Viimeksi mainittu kiinnosti niin paljon, että melkein menimme sellaiselle, mutta lopulta ukkeli totesi, että risteilyllä saattaisi käydä aika pitkäksi (risteilyn kesto oli siis kaksi tuntia!). Kun minäkään en hinkunut hirveästi risteilylle, jätimme sen välistä. Ukkeli ei ole yhtään risteilyihminen, ja muistan vieläkin, miten tuskissaan hän oli Panaman kanavaristeilyllä (juttu siitä täällä), joka kesti seitsemän tuntia, eikä laivalla ollut edes wifiä. 😆

Tässä näkyy käyvän taas perinteiset, eli postaukseni paisuu kuin pullataikina, ja vielä olisi paaaaaaljon kuvia jäljellä. Lopetan siis tähän ja jatkan toisella kertaa.

😘