Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Elä vaarallisesti (eli viikon kootut)

Ajattelin tehdä paremman puutteessa tällaisen viikkokoosteen, johon tulee vähän jotakin viikon jokaiselta päivältä. Aivojen toiminta on nyt sitä luokkaa, etten jaksa syventyä oikein mihinkään.

MAANANTAI

Maanantaihin oli tarkoitus tulla ihan muuta asiaa, mutta aihe oli niin synkkä, että itseänikin alkoi ahdistaa. Laitan siis vain muutaman kuvan kävelylenkiltä.

Nämäkin kuvat ovat yhdestä ja samasta koirasta, joka oli minusta niin suloinen, että olisin voinut kaapata sen kainalooni.

Mitä mahtaa Mancha-koira miettiä?



Koiralla oli kaulassaan luunmuotoinen laatta, jossa luki koiran nimi, Mancha. Suomeksi Mancha kääntyisi esimerkiksi Laikku. Siinä Mancha istuskeli nätisti portin edessä ja ihmetteli ympäristön tapahtumia.












TIISTAI

Tiistaina oli Beauty Plaza -ostoskeskuksen avajaiset, ja päätin lähteä uteliaisuuksissani käymään paikalla, kun ostoskeskus on aivan tuossa vieressäkin. Beauty Plaza on toki ollut avoinna jo aiemminkin, mutta kokonaisuudessaan se aukesi vasta tiistaina.

Ken tästä käy...
Ulko-oven vieressä jaettiin tulijoille punaviiniä, mutta minä huomasin viinin vasta poislähtiessäni. Eipä olisi viini kyllä siinä kohtaa maistunutkaan.

Väkeä oli paikalla vähänlaisesti, mutta naiskauneutta riitti. Liukuportaiden ylä- ja alapäissä sekä kauppojen ovilla seisoskeli kauniita naisia lyhyissä mekoissaan ja korkeissa koroissaan.




Minulle tuli vähän kiusallinen olo naisten keskellä, kun en oikein ymmärtänyt, mikä naisten virka oli - muuta kuin näyttää kauniilta. Jos tuollainen tyhjäntoimittaminen ei ole naisten esineellistämistä, niin ei sitten mikään. Olen huomannut muutenkin, että Boliviassa (ja ehkä muissakin Etelä-Amerikan maissa?) sellainen macho-kulttuuri kukoistaa, ja naisten ulkonäköön kiinnitetään todella paljon huomiota.







Beauty Plaza ei ole mikään tavallisen bolivialaisen jokapäiväinen ostospaikka, vaan sitä markkinoidaan luksuskauppakeskuksena, joka sisältää myös gourmet-ravintolakokonaisuuden.

Three Sisters -lastenvaateliike.
Bolivialaisen vaatemerkin, Alman, liike.
Mysore-joogastudio.
Myös Casa Moda -kodinsisustusliike avasi ovensa tiistaina.




Minun ei tarvinnut avajaisissa kovin kauan pyöriä, kun totesin, että eiköhän nämä pippalot ole nähty.

KESKIVIIKKO

Keskiviikkoinen salikäyntini oli oikea katastrofi. Oloni tuntui hirveän heikolta ja voimattomalta, ja sydän hakkasi ihan hulluna. Oli pakko tehdä kevyempi treeni, ja silti minusta tuntui, että olisi pitänyt lähteä kesken kaiken pois. Sisu ei kuitenkaan antanut periksi, kun olin kerran salille asti tullut.

Kun menin treenin jälkeen menin suihkuun, minulle tuli samanlaisia näköhäiriöitä kuin pari kertaa aiemminkin. Oli sellaisia kimaltelevan villalangan oloisia viiruja ja jonkinlainen sokea alue. Koska mitään muita oireita ei kuitenkaan tullut, ja oireet menivät ehkä reilussa varttitunnissa ohi, en huolestunut asiasta. Jälkeenpäin mietin, että ehkä tuo ja ne aiemmat näköhäiriötkin olivat kivuttomia migreenikohtauksia, vaikka on kai aika harvinaista, että joku saisi pelkästään kivuttomia migreenikohtauksia (kivullista migreeniä minulla ei ole koskaan ollut).

Nukkuminen on ollut taas viime aikoina todella hankalaa, enkä ymmärrä, mikä nyt mättää. En keksi muuta syytä kuin sen, että treenini ovat olleet liian rankkoja, vaikka en millään pysty uskomaan (enkä haluaisi uskoa!) sitä todeksi. Ihan selkeä ylirasituksen tai alipalautumisen merkki nuo nukkumisvaikeudet kuitenkin ovat, varsinkin, kun ne ynnää yhteen tuon salilla tapahtuneen kanssa.

Illalla kävimme syömässä perulaisessa ravintolassa, jonka ruokalistavihkonen on kaunis mutta perulaiseen ruokaan vihkiytymättömälle vähän vaikeaselkoinen.

Pari sivua ruokalistalta.
Kävimme kyseisessä ravintolassa (Sach'a Rest) nyt toistamiseen, ja tällä kertaa tilaaminen oli jo huomattavasti helpompaa kuin aiemmin. En ole koskaan ollut raakojen kalajuttujen ystävä, mutta Santa Cruzissa olen (jostakin kumman syystä!) tullut sellaiseksi.

El Ahumado -rolls (aivan järisyttävän hyvää!).
Ceviche Tigre.
Ruoka oli niin kevyen raikasta ja maukasta, että kyllä jäi hyvä mieli. Jälkkäri ei tosin oikein miellyttänyt, mutta omapa oli vikani: päätin nimittäin elää siinä kohtaa vaarallisesti ja tilata jotain sellaista, minkä sisällöstä minulla ei ollut mitään muuta tietoa kuin annoksen nimi.

Clásico.
Perulaista olutta.
Aiemmin kun kävimme ravintoloissa harvemmin, minun piti pelata aina varman päälle ja ottaa sellainen annos, joka varmasti miellyttäisi. Nykyään syömme ravintoloissa niin usein, että on oikeastaan ihan sama, mitä eteeni saan. Maailmani ei kaadu huonoon annokseen, koska tiedän, että seuraava ravintolakerta tulee pian.

TORSTAI

Olemme ruvenneet katsomaan ukkelin kanssa paikallisia iltauutisia telkkarista aika usein. Se on aika hauskaa, vaikka emme ihan kaikkea ymmärräkään (ukkeli vielä vähemmän kuin minä) ja vaikka uutisista tulee harvoin mitään mukavaa. Monet tuntevat ahdistusta uutisia katsoessaan, mutta minä olen aina ollut sillä lailla kummallinen yksilö, etten ole koskaan potenut mitään maailmantuskaa maailmalla tapahtuvien kauheuksien vuoksi. Uutiset ovat vain uutisia, jotka menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Onhan tämä maailma joskus aika kauhea paikka, mutta asian kauhisteleminen ei muuta asiaa miksikään. En myöskään osaa surra täysin tuntemattomien ihmisten kohtaloita, enkä näe siinä oikein mitään järkeäkään. Mitä hyötyä siitä on yhdellekään kärsivälle, jos minä otan hänen murheensa sydämelleni? Se on taas asia erikseen, jos ihmisiä pystyy oikeasti auttamaan jollakin tavalla.

Kollektiivinen suru kiinnostaa minua muutenkin, ja olen pohtinut, mitä sen takana oikeasti on. Onko kollektiivinen suru ihan oikeasti surua muiden ihmisten puolesta, vai kumpuaako se jonkinlaisesta itsekeskeisyydestä, ja taustalla on ajatus, että noin olisi voinut tapahtua myös minulle, lapselleni tai jollekin läheisistäni? Eipä sillä, että asialla olisi mitään väliä, sillä jokainen elää ja tuntee omalla tavallaan. Jotkut elävät enemmän tunteella, ja minä taas olen enemmän sellainen "tilanne on tämä; miten tästä eteenpäin" -tyyppi. En myöskään halua tuntea oloani ehdoin tahdoin surkeaksi, jos on mahdollisuus valita, ja se on yksi syy, miksi suljen silmäni maailman pahuudelta. Voihan se toki olla niinkin, että olen itsekäs paska, kun minusta omissa ja läheisten asioissa on ihan tarpeeksi miettimistä. Jos miettimistä ei ole, niin hyvä niin!

Telkkariuutisten mielenkiintoisin osuus on monen mielestä varmasti säätiedotus, sillä säätytön pukeutuminen ei ole talvea nähnytkään.

Tällaista säätä oli luvassa loppuviikolle (viernes=perjantai; sábado=lauantai). Aika hyvin piti paikkansa.




PERJANTAI

Perjantai oli kauhea päivä, mikä johtui siitä, että olin nukkunut yöllä ehkä kaksi tai kolme tuntia. Nukkumattomuuden syy oli se, että joku ilmeisesti remontoi asuntoaan ja hakkasi lekalla (tai muualla vastaavalla) seinää, ja meteli oli aivan kaamea. Hakkaaminen alkoi yhdentoista aikaan illalla, ja sitä jatkui aamukolmeen asti.

Kahden aikaan olin jo aivan epätoivoinen, kun ajattelin, että eikö tämä meteli ikinä lopu. Miten on edes mahdollista, että joku hakkaa seinää keskellä yötä? Eikö täällä ole mitään sääntöjä, mihin aikaan tuollaisia meteliä aiheuttavia töitä saa tehdä? Epäilin jo hetken, että olin tullut hulluksi ja että kuvittelin kaiken, mutta koska ukkeli kuuli saman kuin minäkin, ei kyse voinut olla siitäkään. Kun kävin ulko-ovella kuuntelemassa, mistä ääni mahtoi tulla, näin erään papparaisen hiippailevan portaikossa samoin aikein.

Mietin taas näitä tyypillisiä suomalaisia valitusten aiheita, kuten sitä, että joku häiriintyy, kun naapuri vetää yöllä vessan. Tekisi mieli kysyä tällaiselta valittajalta, että tiedätkö, miltä tuntuu, kun joku jyskyttää keskellä yötä lekalla seinää neljä tuntia putkeen.

LAUANTAI

Olin todella kaukana mukavuusalueeltani, sillä meille tuli siivooja. Asunnon omistaja oli ehdottanut siivoojakäyntiä jo aiemmin, kun meillä on yksi käyttämätön siivouskerta, mutta olin kieltäytynyt. En nähnyt siivoojan käynnissä mitään järkeä, kun minä kuitenkin pidän huushollin päivittäin varsin siistinä. Nyt en kuitenkaan viitsinyt enää kieltäytyä omistajan ehdotuksesta, vaan ajattelin, että tulkoon sitten.

Minulla on jostain syystä hirveän kiusaantunut olo, jos joku siivoaa huusholliamme, ja minun pitää olla itse paikalla. Siksi en Intiassakaan halunnut meille koskaan kotiapulaista, vaan tein kaiken itse. Perimmäinen syy kiusaantuneisuuden tunteeseen on kai se, että tuntuu nololta vain olla ja laiskotella, kun toinen painaa vieressä töitä niska limassa. Tuntuu myös järjettömältä teettää toisella sama työ, jonka olisin itsekin täysin kykeneväinen tekemään. Tosin on pakko myöntää, että siivooja siivosi varsin perusteellisesti ja teki työnsä todella hyvin - varmasti paljon paremmin kuin minä olisin sen tehnyt. Nainen oli muutenkin varsin työteliään, luotettavan ja vastuuntuntoisen oloinen, toisin kuin vaikkapa moni intialainen kotiapulainen. Esimerkiksi anoppilan nykyinen apulainen on sellainen, että hän tekee työn hyvin juuri niin kauan, kun joku katsoo, mutta heti kun silmä välttää, aletaan sluibailemaan.

Siivooja oli asetellut tyynyt ja nallen sängylle. 😊





Illalla kävimme syömässä La Casonassa, joka osoittautui saksalaishenkiseksi bistroksi. Santa Cruzissa vietetään tapasviikkoja - ensimmäistä kertaa ikinä - joiden aikana viisitoista santacruzilaista ravintolaa tarjoaa espanjalaistyylisiä tapaksia. Meidän oli ollut alun perin tarkoitus mennä ranskalaiseen Dossieriin, mutta koska se oli jostain syystä suljettu, päädyimme La Casonaan.  Laitan kuvan La Casonan tapaskokoelmasta silläkin uhalla, että kuvasta ei saa mitään tolkkua, koska ukkeli halusi asetella lautaset tuolla lailla.


Ruokalistaa selatessani tajusin, että La Casona oli jonkinlainen saksalainen ravintola (kokkikin näytti saksalaiselta!), joten päätin ottaa pääruoaksi spätzleä eli saksalaista pastaa.

Osui ja upposi.

SUNNUNTAI

Tästä päivästä en vielä tiedä, mitä tänään tulee tapahtumaan, mutta ainakin vuokraamme auton. Sitä tullaan nimittäin tarvitsemaan ensi viikolla.

Suomessa ruvetaan jo heräilemään aamuun, mutta minä meinaan nyt käydä pehkuihin, sillä kello on täällä vasta vähän yli puolenyön.

Nähdään taas!






32 kommenttia:

  1. No olipa paljon pitkiä koipia siellä avajaisissa, tosiaan ihan kuin esineitä esille laitettu. Hauska, että sait siellä Spätzle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, spätzleä oli oikein kiva saada. Harvoinpa sitä saakin!

      Poista
  2. Joo,naiskauneutta näytteillä... Ruokakatsaus oli kiinnostava. Mutta komein ja kiinnostavin tietysti Nalle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Nalle vie kiinnostavuudessaan aina voiton kaikesta muusta. <3 Pus!

      Poista
  3. Oisin kääntyny takaisin ulos heti kun ensimmäisen "tipun" näin ja todennut että ei ole mun ostoskeskus , tulkoon miehet tänne ......onkohan jossain kaupas niitä "tipuja " naisille katsottavaksi......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mäkin haluaisin sellaiseen ostoskeskukseen, jossa olisi naisille "tipuja". Mieluiten sais vielä olla sellaiset valkoiset uikkarit jalassa. :-D Malttaiskohan sieltä lähteä poiskaan. ;-)

      Poista
  4. Olen samaa mieltä siitä, että joukkohysteria ei käytännön tasolla auta ketään, ainakaan todennäköisesti. Eri mieltä taas siitä, että muilla ihmisillä ja heidän kohtaloillaan ei olisi niin sanotusti mitään väliä. Siksi mä en välitä seurata uutisia, koska minua muiden ihmisten kärsimys koskettaa. Ennemmin teen muiden hyväksi sen minkä itse pystyn / on resursseja, niin täysin tuntemattomien kuin omien läheistenkin hyväksi. Toki tämän sanominen ei kyl hyödyttänyt ketään eikä mitään. Sie provosoit ;D

    Kivoja päiviä sinne kauas! Sun raportteja on hauska lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no eipä ollut tarkoitus provosoida. :-) Eikä mielipiteiden tarvitse hyödyttääkään ketään. Minusta on kiva, kun joku on eri mieltä, koska silloin näkee itsekin omat mielipiteensä uudessa valossa.

      En tietenkään tarkoittanut, ettei muiden ihmisten kohtaloilla olisi väliä. Tietenkin sillä on, ihmisille itselleen ja heidän läheisilleen, ja kyllä se minuakin koskettaa, jos rupean asiaa oikein ajattelemaan. Ehkä se on jonkinlainen selviytymiskeino, etten halua pysähtyä ajattelemaan, miltä jonkun kärsimys tuntuu. Ja minäkin olen samanlainen, että teen mieluusti voitavani ihmisten auttamiseksi, oli kyseessä sitten tuttu tai tuntematon ihminen.

      Kiva kuulla! Mukavaa kesän jatkoa sinulle! <3

      Poista
    2. Kiitos täsmennyksestä <3 Kummalliselta kuulostikin, että olisit jotenkin tunteeton muita ihmisiä kohtaan.

      Varpisti on meillä kaikilla omia selviytymiskeinoja myös taustalla, tiedosti sen tahi ei. Mun omat toimintatavat varmaan kans. Ennemmin autan muita, kuin katkerana vatkaisin omaa kaukaista historiaani, kuinka tiedän miltä omin voimin selviytyminen tuntuu. Vatkaus kun ei hyödytä mua eikä ketään muutakaan, mutta jokin muu voi hyvinkin tehdä niin :)

      Kiits! Täällä on paarmakausi just iskenyt kovat piipussa. Tarttee aika pikaseen hankkia kunnon myrkkyjä, vaikka luontoihmisiä ollaankin. Joku raja silläkin kuitennii :)

      Poista
    3. Luulen, että noita vatkaajia ja katkeroituneita ihmisiä on paljonkin. On niin paljon helpompaa lannistua ja jäädä jumittamaan kielteisiin tunteisiin kuin saada niistä niskaperseote (anteeksi, nyt ei tullut hienompaa ilmaisutapaa mieleen :-D). Saati sitten, että pystyisi käyttämään omia kokemuksiaan muiden hyväksi. Tosi hienoa, että sinä olet pystynyt siihen! <3

      Paarmat ovat kyllä oikeita pirulaisia. Inhoan niitä syvästi, vaikka tuskin kukaan muukaan niitä rakastaa! Hyttyset eivät ole mitään niihin verrattuna. Paarmojakin inhottavampia ovat hirvikärpäset... Jouduin kerran mustikkametsällä niiden hyökkäyksen kohteeksi, ja siitä jäi “pienoiset” traumat. Myrkkyjä vaan peliin! Ei sitä ihan kaikkea kumminkaan tarvitse sietää. :-)

      Poista
  5. En minäkään jaksa "välittää" uutisten kauheuksista. En myöskään ymmärrä niitä itkeviä ihmisiä, kun vaikka joku maan päämies/-nais kuolee. Joo, surullist, mutta ei se ole minulle mitenkään läheinen. Ei se silti tarkoita, että tällaiset tapahtumat olisivat minulle (/sinulle) yhdentekeviä.

    Ja minua taas mietityttää tuo naisjuttu. Minä ajattelen niin päin, että latinomaissa naiset kiinnittävät ulkonäköönsä huomiota eikä niin, että naisten ulkonäköön kiinnitetään huomiota.
    Kyllä nimittäin Suomessakin naisten ulkonäköön kiinnitetään huomiota; joka kerta, kun kesä tulee ja tämä opettajanaisihminen vetää lomalla ylleen lattarikesävaatepartensa vaikkapa kauppareissulle, voi luoja niitä mahdollisesti samaan kauppaan sattuvien oppilaiden saati oppilaiden vanhempien ilmeitä ja katseita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aina ihmetellyt noita valtion päämiehen kuoleman takia itkeviä. Vaikka voihan se olla, että sellaisissa maissa, joissa päämiehellä on itsevaltaisempi asema, myös suhde häneen on jotenkin henkilökohtaisempi ja läheisempi.

      Varmasti on niinkin, että täällä päin naiset itse kiinnittävät huomiota ulkonäköönsä. Latinomaissa naiset haluavat näyttää naisilta ja tietysti myös kauniilta, ja varmasti siksi kauneusleikkauksetkin ovat huomattavasti suositumpia täällä kuin muualla maailmassa. Mutta kyllä miehetkin kiinnittävät naisten ulkonäköön huomiota, tai ainakin omakohtaiset kokemukseni puhuvat sen puolesta. Olen saanut kuulla kadulla minihameessa kävellessäni monesti vihellyksiä, ja vaikka ensin tietysti ajattelin, että ukot vihelsivät jonkun muun perään, niin ei siinä ketään muutakaan lähistöllä silloin ollut. Ja pari miestä on jopa kehunut vastaantullessaan kauniiksi, mikä tuntuu minusta ihan käsittämättömältä, kun en ole edes mitenkään kummoisen näköisen ja tämmöinen vanha kurppakin jo.

      Opettajan asema on minusta Suomessa hieman erikoinen, tai ainakin minun lapsuudessani se oli. Opettajia katsottiin ylöspäin, ja heitä pidettiin jonkinlaisina yli-ihmisinä. Ja annas olla, jos opettajan lapsi teki jotain pahaa, niin siitähän puhuttiin, kun olihan hän sentään opettajan lapsi! En tiedä, missä mummokaavuissa ihmiset olettavat, että opettajien pitäisi kesällä kulkea. Ihmisiähän he kuitenkin ovat ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin ja haluavat nauttia kesästä.

      Poista
  6. Mielenkiitoinen raportti :)

    Pidä nyt huoli itsestäsi, jos tuollaisia näköhäiriöitä tulee vielä uudestaan. Äläkä treenaa puolikuntoisena.

    Herkullisen näköisiä ruokia paitsi tuo jälkiruoka :) Minusta olisi kiva olla nyt sellaisessa elämäntilanteessa, että voisi syödä paljon ravintoloissa. Arkikokkaaminen, tai oikeastaan kaikki kokkaaminen, tökkii tosi pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy yrittää kuulostella, miten tästä olisi paras jatkaa eteenpäin. Tai kyllähän minä sen jo tiedänkin, mutta sen toteuttaminen on vain niin vaikeaa.

      Mulla on ihan sama juttu, että kokkaaminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Se on sinänsä kummallista, koska kokkaaminen kiinnosti joskus niinkin paljon, että piti oikein opiskella ravintolakokiksi. Mutta ihminen saa muuttaa mielensä, ja sitä oikeutta olenkin käyttänyt elämäni aikana aika usein. ;-)

      Poista
  7. http://a-rou.indiedays.com/2017/06/27/mista-tunnistaa-ylikunnon/
    Luepa tämä ja kommentit myös!
    T. Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, Marsa!

      Ylikunto onkin minulle tuttua muistaakseni parin vuoden takaa. Univaivani ovat ihan samanlaisia kuin silloinkin, vaikka eivät onneksi niin pahoja kuin silloin. Toisaalta mitään muita ylikunnon oireita ei ole, ja treenikin kulkee hyvin tuota yhtä kertaa lukuun ottamatta. Levosta olisi tuskin ainakaan mitään haittaa, joten se olisi varmasti paras lääke, oli kyse sitten mistä hyvänsä.

      Poista
  8. Satu, olen vähän varovainen neuvojen antamisessa, mutta jos sinulla ei ole diagnosoitu migreeniä, tuollaiset näköhäiriöt kannattaa kyllä ottaa ihan vakavasti. Jotain ylimääräistähän siellä aivoissa tapahtuu. Voipi olla, ettei mitään vaarallista, mutta koska itselläni on tapana vähätellä omia oireitani, patistan nyt ainakin sinua olemaan tarkkana.

    Niin ja ensimmäiseksi pitäisi kyllä varmaankin huolehtia jollain keinolla siitä, että saat tarpeeksi kunnollista unta ja lepoa. Näin maallikkona sanoisin myös, että jätä tiukka treeni hetkiseksi. Hyppää tuonne sängylle Nallen viereen ja nauti mukavasta seurasta.

    Mutta, muttan en tietenkään ole mikää asiantuntija, pelkkä myötäelävä blogiystävä vain.

    Ihana maanantain koirulainen, kauppakeskuksen misut vähän parkoja ja Ahumado-rollsit aivan syötäviä. Taas niin kiva postaus!

    Voi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huolehtimisesta. <3 Mikähän siinä muuten on, että omia oireitaan tulee niin helposti vähäteltyä? Minulla on ihan sama juttu. Muiden oireet otan heti vakavasti ja olen käskemässä heitä lääkäriin, mutta omat vaivat eivät ole "koskaan mitään". Luulevat vielä luulotautiseksi!

      Vakavasti puhuen se ensimmäinen näköhäiriö tuli puheeksi aikoinaan lääkärikäynnillä jossakin toisessa yhteydessä. Lääkärin mielestä se ei kuulostanut vakavalta, mutta se oli tietysti vasta ensimmäinen kerta, kun häiriö tuli, ja tapauskin oli vähän eri.

      Nukkuminen on ollut hieman hankalaa siitäkin syystä, että tuossa viereisen toimistotalon katolla on työmaa, jossa ei voi ilmeisesti työskennellä muuta kuin silloin, kun toimiston väki ei ole töissä. Se tarkoittaa siis iltoja ja viikonloppuja. Monena iltana työt ovat jatkuneet jopa puoleenyöhön, joten työn ääniä on riittänyt sieltäkin suunnalta.

      Nalle köllöttelee tuossa vieressä ja lähettää ison muiskun Leena-tädille! Sanoo myös, että sie oot kiva. :-)

      Kiitos mukavasta kommentistasi ja hyvää jatkoa viikkoon! <3

      Poista
    2. Työ ootta kivoja, Nalle ja Sinä!
      Tuli mieleen, että kannattaa varmaan ottaa tirsat siellä päivällä, kun toimistoväki ahertaa naapurissa. Se on hiljaisempaa hommaa, kuin remonttireiskojen reuhtominen.
      Tsempit joka tapauksessa :-)

      Poista
    3. :-)

      Hyvä idea, mutta siinä on vain sellainen ongelma, että olen hirveän huono nukkumaan päivällä. En jostain syystä kerta kaikkiaan osaa nukkua päivällä. Mutta eiköhän tämä tästä!

      Poista
  9. Kiva viikkopostaus, mun pitäisi myös tehdä mutten muita kirjoittaa ja perjantaina en muista enää mitä tein maanantaina :) Tuo remonttimies aamuyöhön asti, apua! Olisin varmasti käynyt karjumassa mutta ehkä se ulkomaalaisena olo tuo asiassa eteen tenkkapoon eikä oikein tiedä että onko touhu ihan normaalia vai ei. Joukkohysterialle sanon ei mutta uutisia en jaksa kovin paljon seurata Turkissa, täällä viime vuodet ovat olleet sen laatuisia että parempi olla kaikkea lukematta. Eläinten puolesta koen niin vahvasti ja seuraan silti kaikenmaailman ryhmiä ja palstoja liittyen asiaan, pitäisi ehkä seurata hieman vähemmin sillä menetän usein yöunetkin. Olehan varovainen ja pidä vaikka pieni treenitauko, saisinkohan mä jotenkin osan siitä ylikunnosta tänne portattua kun olisi tarvetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan sitä voi skipata jonkin päivän, jos ei muista, mitä tuli tehtyä. :-) Tai sitten voisi näpätä pari kuvaa joka päivä muistin virkistämiseksi.

      Minullakin kävi mielessä käydä karjumassa remontoijan ovella, mutta kun ajattelin asiaa tarkemmin, en sitten viitsinytkään. Mietin nimittäin, että siellä voi olla vaikka joku remppamies kokaiinipäissään, joka on saanut yllättävän tarmonpuuskan ja ruvennut riehumaan oikein kunnolla. Ei tee ihan hirveästi mieli mennä selittämään mitään sellaiselle tyypille. Joskus meikäläinenkin miettii, ennen kuin tekee. :-)

      Minäkin koen eläinten puolesta vahvasti, enkä pysty lukemaan mitään eläimiä koskevia surullisia uutisia, vaan hyppään otsikon ohi niin nopeasti kuin pystyn. Jos asuisin Boliviassa pysyvämmin, niin haluaisin ehdottomasti tehdä jotain eläinten hyväksi. Kai täälläkin jonkinlaisia eläinsuojeluyhdistyksiä on. Minä olen kai niitä ihmisiä, jotka surevat eläinten puolesta joskus melkein enemmän kuin ihmisten...

      Minä yritän telepatian avulla siirtää sinulle kuntoiluun innostavia ajatuksia. Jospa se auttaisi? :-)

      Poista
  10. Minulla on lapsesta pitäen ollut noita näköhäiriökohtauksia, jotka oireiden perusteella diagnosoitiin migreeniksi. Sukurasitettakin migreeniin on ihan kahta puolen. Minulla tulee vain näköhäiriö, joka kestää noin reilun vartin. Sitten jää vähän kuvottava olo, mutta särkyä ei ole. Olen selvinnyt 50+ ikään tuon "vaivan" kanssa. Usein tuota provosoi liian vähäinen nesteytys, tai suolatasapainon heikkous esim. voimakkaan hikoilun vuoksi. Yleensä molemmat yhdessä, eli liian vähän juomista kera hikoiluttavan työn. Ei tämä ole vaarallista ollut, mutta näköhäiriöiden aikana ei kannata olla ratissa. Lähinnä kiusallista - ei vaarallista. Mutta jos huolettaa, niin käy lääkärissä. Tämä oli vain minun tarinani. Hauskaa jatkoa sinne kauas maailmalle! Lueskelen hiljaisena tätä blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tita, kommentistasi. Olen iloinen, että kerroit tarinasi, sillä se kuulostaa niin samanlaiselta kuin omani. Epäilin itsekin nestevajausta syyksi heikkoon olooni, sillä tajusin jälkeenpäin, että olin juonut edellisenä päivänä todella vähän, enkä muistanut juoda ennen treeniäkään kunnolla.

      Aiemmat näköhäiriökohtaukseni liittyivät minusta kummatkin kirkkaaseen valoon, mikä sekin viittaisi migreeniin. Ensimmäisellä kerralla olin marketissa, jossa oli poikkeuksellisen kirkkaat valot, ja toisella kerralla olin ajanut autoa kirkkaassa auringonpaisteessa. Ja molemmat kohtaukset kestivät ehkä viitisentoista minuuttia, ihan kuten sinullakin. Jälkimmäiseen liittyi muistaakseni myös lievää huonovointisuutta.

      Mukavaa kesän jatkoa sinne kohtalotoverille! <3

      Poista
  11. Minulla pää ei särje käytännössä koskaan (joskus kuumeessa lapsena on särkenyt), mutta näköhäiriöitä olen saanut aika ajoin hyvin harvakseltaan kylläkin kolmisenkymmentä vuotta. Sokeita pisteitä ei tule, mutta sellaista siksakkina väreilevää spektriä, kuin hyvin hermostunutta sateenkaarta, joka voi olla pieni näkökentän sivussa tai niin suuri, ettei näe oikein mitään. Ensimmäisellä kerralla menin lääkäriin. Minun näköhäiriöni diagnoosiksi tuli "tension neck" eli niskan jumi, liian kireät lihakset. Sain lähetteen hierojalle. Jonkun toisenkin kerran kävin lähetteen hakemassa, mutta sittemmin olen saanut kireydet sekä ennaltaehkäistyä että itte venyteltyä pois. Ja kuten edellinenkin sanoi: tämä oli vaan minun tapaukseni.

    Ja vielä: on tosi kivaa, kun kerrot näitä kansainvälisiä juttuja. Itse olen matkustanut vain Euroopassa ja nämä avartavat näkökulmia kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kerroit kokemuksistasi! Niinähän se on, että ihmisten kokemukset ovat aina yksilöllisiä, eikä niitä voi yleistää, mutta samankaltaisuuksia voi löytää ja sitä kautta saada ehkä apuakin.

      Niskan kireyttä on minullakin, varsinkin kun salilla tulee jossakin liikkeessä jännitettyä niskaa ihan turhan takia. Hieronta tekisi todella hyvää, mutta en ole oikein löytänyt sellaista hyvää paikkaa (syystä että en ole juuri etsinytkään :-D).

      Kiitos kovasti kommentistasi ja oikein mukavaa juhannusta sinulle! :-)

      Poista
  12. Kylläpä vaan paljon kerkiää viikkoon mahtumaan:) Heti tuli tuolle siivojalle roimasti niitä plop plop plussa-pisteitä kun oli noin hienosti nallukkaa kohdellut♥ Toinen saa siitä aitio paikalta katsella siivousta ja tarkkailla millaista jälkeä tulee:) Nuo näkökenttähäiriöt on sellaisia että niitä ei kannata missään tapauksessa sivuttaa..vaan kannattaa niistä kertoa lääkärille, syitähän tuollaiseen on paljon, joista osa on sellaisia että niiden hoito on hyvä päästä aloittamaan mahdollisimman pian. Toki toivotaan ettei tuollaisia enää tule!♥ Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivooja ansaitsee ehdottomasti lisäpinnoja nallen hyvästä kohtelusta. Muutenkin tykkään sellaisista siivoojista, jotka huomioivat nallen jotenkin. :-) Ja nalle onkin hyvä pomo, vaikka saattaakin joskus nukahtaa kesken työnjohtamisen. ;-)

      Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin! <3

      Poista
  13. Hei! Onko kaikki hyvin? On jo ikava hauskoja Bolivian tarinoitasi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, kaikki on ihan hyvin. Meikäläisellä on vaan näköjään jonkinlainen blogitauko meneillään. Katsotaan jos saisin itseni aktivoitua. Mukavaa loppuviikkoa! <3

      Poista
  14. Ensimmäinen kerta kommentoimassa mutta monta kertaa lukeneena ja meinanneena tikahtua nauruun koska niin tykkään sun kertomuksista ja kuvaelmista. Toivottavasti kaikki on hyvin ja saadaan nauttia lisää sun elämän seuraamista, niin hyvässä kuin pahassakin .
    btw oliko sulla joku instatili ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, Nina. :-) Kiitos kommentistasi, ja pahoittelen suuresti myöhästynyttä vastausta. Mukavaa kesän jatkoa!

      Instagramissa olen tunnuksella satu3857, mutta harvoinpa insta-tililläni mitään tapahtuu.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3