Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


lauantai 28. marraskuuta 2015

Arjen pieniä ylellisyyksiä

Täytyy tässä taas yrittää kirjoitella jotain, jos ei muusta syystä, niin siksi, etten enää kestä tuota karmeaa sairaalakuvaa, joka keikkuu tuossa melkein ensimmäisenä.

Tänä aamuna, kun heräsin eilen vaihdetuista petivaatteista, ajattelin, että puhtaat petivaatteet ovat kyllä melkoista ylellisyyttä. On niin ihana nukkua puhtaankarheilla petivaatteilla, että voisin vaihtaa petivaatteet vaikka joka päivä, ellei siinä olisi aivan liikaa hommaa. Siellä vällyjen välissä rupesin miettimään muita arjen ylellisyyksiä - niitä asioita, jotka tekevät arjesta erityisemmän.

Aikainen aamu on minulle paras hetki päivästä (tai sanotaan, että se on jaetulla ykköspaikalla sen hetken kanssa, kun saan illalla painaa pään tyynyyn), ja tykkään nousta hyvissä ajoin ennen lähtöä. Inhoan yli kaiken sitä, jos aamulla tulee kiire. Minun pitää saada käynnistää päiväni rauhassa - juoda kahvit, lukea lehti, käydä suihkussa ja pelata muutama peli Mahjongia. Aikaa rauhalliseen käynnistymiseen tarvitsen tunnin ja 50 minuuttia, mikä tarkoittaa sitä, että tätä nykyä kello herättää tavallisesti 4.20 (ja naapurit riemuitsevat, kun meillä käydään tuohon aikaan suihkussa).

Halusin ostaa viime Intia-käynnillä aamuhetkiäni varten sellaiset kahvikupit, jotka ilahduttaisivat minua joka aamu ja jotka muistuttaisivat minua Intiasta. Pitkällisen etsinnän jälkeen löysinkin mieleiset. Kupeista on ollut todella paljon iloa - että näinkin yksinkertainen asia jaksaa ilahduttaa päivästä toiseen.



Vähän arvelutti, miten kupit kestäisivät konepesua, mutta kupit taitavatkin olla intialaista laatutyötä, sillä ainakaan näiden neljän kuukauden jälkeen niissä ei ole minkäänlaisia käytön merkkejä. (Haha, kurkkasin juuri kupin pohjaan, ja siellä luki että Made in China.)

Päivän lehti kuuluu myös aamuhetkiini, ja lehden pitää ehdottomasti olla paperisessa muodossa. Kyllä oli kamalaa, kun lehteä ei lakon takia tullut, vaan jouduin lukemaan lehteä netin kautta! Sivuhuomautuksena sanottakoon, että lehti ei tule enää yhtä aikaisin kuin ennen, ja usein joudunkin odottelemaan, kun Hesari mätkähtää luukusta vasta joskus 4.45.

Tähän vuodenaikaan arjen ylellisyyksiin kuuluvat myös kaikenlaiset tunnelmavalot eli ns. jouluvalot. Kovin kummoisia ripustuksia meillä ei ole, kun ukkeli ei oikein ymmärrä jouluvalottelua; on vain pari perinteistä valosysteemiä, joista tämä Petteri on suosikkini.


Aiemmin laitoin jouluvalot vasta marraskuun lopussa, kun "virallinen" jouluvaloaika alkoi, mutta pari vuotta sitten koin herätyksen. Ajattelin, että helvetti sentään, minähän saan laittaa jouluvalot vaikka heinäkuussa, jos huvittaa. Jos valot jotakuta häiritsevät, niin voi voi. Tänä vuonna kotimme on ollut jouluvalaistu lokakuun puolesta välistä asti. Glögiäkin olen nauttinut jo aika monta purkillista, kun lempiglögini ilmestyi tänä vuonna kauppoihin harvinaisen aikaisin. Jouluihminen en muuten juurikaan ole, ja jouluvalot ja glögi ovatkin minulle ennemminkin syksyyn kuin jouluun liittyviä elementtejä.


Mieleinen musiikki on mitä parhainta arjen ylellisyyttä. Musiikki on minulle melkein kuin huumetta: se nostaa mielialan hetkessä, ja tulee sellainen tunne, että kaikki on mahdollista, jopa mahdoton. On melkoista luksusta, kun voi täpötäydessä ruuhkabussissa uppoutua lempimusiikkiinsa ja nähdä elämän musiikkivideona.

Nykyinen suosikkilistani sisältää seuraavat kappaleet (joukossa on myös muutama vanhempi biisi, jotka pysyvät suosikkeina aina vain):




Jotenkin vähän arastuttaa laittaa mielimusiikkilistaani näkyville - ikään kuin se, millaisesta musiikista tykkään, paljastaisi minusta jotakin. Jotain se varmasti paljastaakin; onhan musiikkimaun ja luonteen yhteydestä tehty jos jonkinlaista tutkimusta.

Jos pelkkä musiikki ei jostain syystä kohottaisikaan mielialaa, katson tämän seuraavan videon, joka on potentiaalisesti ehkä maailman hyväntuulisin musiikkivideo:



Uskotteko muuten, että semmoinenkin asia kuin uusi silityslauta voi tuntua ylellisyydeltä?

Hyvin suunnitellussa kuvaustilanteessa jätetään asiaankuuluvaa rekvisiittaa taustalle.

Aiempi silityslauta oli aivan kamala: se oli niin vanha, että päällyskangas oli kulunut puhki, eivätkä ruuvit enää pysyneet laudassa kiinni. Yhdestä kohtaa tuli ruuvi läpi, ja siinä kohtaa ei voinut silittää, kun ruuvi naarmutti silitysraudan pohjan ja repi vaatteet. En saanut ostetuksi uutta lautaa, kun vanha olisi pitänyt heittää ensin pois, ja alakerran varastossa oli vielä toinenkin vanha silityslauta odottamassa silityslautojen taivaaseen pääsyä. En halunnut talouteen enää kolmatta silityslautaa, ennen kuin vanhoista olisi päästy eroon.

Muutama viikko sitten kävi niin, että meidän pihalle tuotiin siirtolava, johon asukkaat saattoivat heittää pihatalkoiden (joihin minä en tietenkään osallistunut) jälkeen käyttökelvotonta tavaraa. Minulla oli alun perin tarkoitus roudata lavalle vain puolihomeinen parvekekalustomme sekä se silityslauta. Menin kuitenkin alakerran varastokopille ihmettelemään sitä roinan määrää, joka kopissa oli, ja päätinkin sitten ruveta lauantai-illan ratoksi käymään rojuja läpi. Kuinka ollakaan, parin tunnin päästä olin tehnyt sen, mitä olen jo parin vuoden ajan suunnitellut mutta mitä en ole koskaan saanut tehtyä: olin tyhjentänyt kopin kaikesta roinasta ja vienyt lavalle kaiken tarpeettoman. En voinut uskoa, että olin saanut homman vihdoinkin tehtyä! Kaiken lisäksi raivaus oli sujunut paljon kivuttomammin kuin olin etukäteen ajatellut, mikä todistaa sen, että monesti jonkin työn ajatteleminen on työläämpää kuin sen tekeminen. Siirtolavallekin tuli vihdoin käyttöä: aiemmin lavalle oli tuotu vain pari tuolia, mutta nyt lavalla oli oikein tavaraakin.

Nyt eksyin aiheesta ihan totaalisesti. Pointtini oli siis se, että kaunis ja ennen kaikkea ehjä silityslautakin voi olla iso arjen ilahduttaja.

Jos olisin kosmetiikkaihmisiä, arjen ylellisyyksiin kuuluisi varmasti myös jonkinlainen itsensä hemmottelu kosmetiikan avulla, mutta koska olen kosmetiikka-asioissa tällainen pragmaatikko, en osaa ajatella kosmetiikkaa muuta kuin käytön kannalta. Hyväntuoksuinen saippua kuuluu kyllä arkeni ylellisyyksiin! Tällä hetkellä fanitan granaattiomenan tuoksuista saippuaa, vaikka olenkin alkanut epäillä, että saippua ärsyttää ihoani, sillä kaulaani kutisee varsinkin iltaisin. Toisaalta olen saanut googlesta selville, että minulla saattaa olla myös HIV, imusolmukesyöpä tai maksakirroosi.

Olen ollut aina äärimmäisen huono ostamaan mitään lehtiä, mutta nyt olen ottanut tavakseni ostaa Me Naiset. Harkitsin lehden tilaamistakin, mutta pikaisella laskutoimituksella sain selville, että irtonumeroiden ostaminen tulee halvemmaksi kuin tilaaminen. Luen lehteä keittiön pöydän ääressä aina yksin syödessäni, ja lehti kestää aika tarkalleen viikon, eli juuri sen ajan, kun uusi lehti taas tulee. Smiley Aiemmin lueskelin äidiltä saamiani vanhoja lehtiä, joten on melko ylellistä lukea ihan tuoreita seurapiiritapahtumia.

Lottotyttö lähtee Singaporeen. Tämä olikin tärkeä tieto.

Muitakin ylellisiltä tuntuvia asioita arjestani varmaan löytyy, mutta nämä tulivat nyt ensimmäisinä mieleen. Olisi kiva kuulla, millaisia pieniä ylellisyyksiä teidän arjessanne on, ja lukea ihan vaikka oma postaus aiheesta!

Mukavaa viikonloppua ja joulun odotusta!

30 kommenttia:

  1. Hih. Tätä oli hauska lukea näin hitaan ja ylellisen aamun kunniaksi. Mun pitää vaihtaa silityslautaan uusi kangas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :-) Mun täytyy tunnustaa, että olen niin omituinen otus, että taidan tykätä arkiaamuista enemmän kuin viikonloppuaamuista. Ihme vetkuilua nämä viikonloput. ;-)

      Poista
  2. Allekirjoitan aika lailla kaikki nämä ylellisyydet. Tosin aamutoimiini ei kuulu Mahjong! ;)

    Minun lempikahvikuppini ovat Belizestä. Ne ovat kanafirman mainoskuppeja, sopivan suuria mutta ennen kaikkea tärkeitä siksi, että kyseistä kanafirmaa johtaa sikäläinen ystävä jonka vaimo on minun tärkeitä ihmisiäni maailmassa.

    Tämä oli kaikkinensa ilahduttava kirjoitus! Pitäisiköhän itsekin keskittyä blogikirjoituksen verran vaihteeksi miettimään kaikkea hyvää elämässä - nyt kun on taas ajatukset viime aikoina ollut ennemminkin alamaissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ihan sentään joka aamu Mahjongia pelaa. Mutta täytyy tunnustaa, että on myös ollut aamuja, että on meinannut tulla sen takia kiire. :-D

      Ihana tarina liittyy kahvikuppeihisi. Minun kuppini ovat hieman liian suuret (n. puolitoista kertaa normikahvimukin kokoisia), mutta ihastuin niin noihin elefantteihin, että oli pakko jossakin tinkiä.

      Välillä on alamaisia kausia, ja se näkyy ainakin itselläni kyllä blogissakin. Toinen vaihtoehto on sitten olla kirjoittelematta mitään. Mutta minusta on hyvä, että antaa itselleen luvan kirjoitella sellaisia juttuja kuin sillä hetkellä tuntuu.

      Poista
  3. Tuo sinun silityslautasi on ihana. Koin himon saada oma silityslauta välittömästi, nyt silitän sänkyni päällä. Mutta ei, taistelen lautahimoja vastaan koska silitettävää on minulla niin vähän ja tuo silityslauta vie niin paljon tilaa. Ja olet kyllä reipas kun heräät tuohon aikaan, jos itsellä soisi kello samaan aikaan en usko että menisin ollenkaan nukkumaan vaan nukkuisin päivät ja valvoisin yöt.

    Kiva juttuaihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään uudesta silityslaudasta, kun se on niin värikäs siihen edelliseen verrattuna. Edellinen oli sellainen harmaa, ja laudasta tosiaan tursusivat ne täytteetkin useammasta paikasta. Ei mikään mieltä ilahduttava näky!

      Minä en ollut koskaan ajatellut, että sängyn päälläkin voi silittää, ennen kuin tutustuin kyseiseen tapaan Intiassa. Anoppi silitti aina ennen sängyn päällä, mutta sitten kun me muutimme pois, meidän vanha silityslautamme pääsi anoppilaan, ja siellä se nyt on ahkerassa käytössä. :-) Minulla silityspuuhat kertyvät aina viikonloppuun, ja äskenkin silitin neljä koneellista pyykkiä, eli silityslauta on kovassa käytössä!

      Minä olen siinä(kin) mielessä outo, että minua ei juurikaan väsytä päivällä, vaikka yöunet jäisivät vähiinkin. Kuusi tuntia on ihan riittävä määrä unta, ja tuntuu, että kahdeksasta tunnista tulee vain pää kipeäksi.

      Poista
  4. Minun kahvikuppini ovat puolen litran kaljamukeja. Ei lopu heti kesken.

    Tuoreet lakanat on tosiaan nautinto. Naistenlehti tai hyvantuoksuinen vartalovoide piristaa paivaa. Alkuun ajattelin etta ilman paperista sanomalehtea aamu ei ole se oikea, mutta ei tunnu mitaan puuttuvan aamusta nytkaan.

    Ompa sinulla aikainen nousu aamulla, huh. Minulla menee aamutoimiin korkeintaan reilu puoli tuntia. En osaa nauttia hitaasta olosta aamulla, jos kumminkin pitaa tanne toimistoon lahtea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas juon kahvini niin hitaasti, että liian suuri kuppi ärsyttää, kun kahvi ehtii jäähtyä, ja sitten sitä pitää mikrottaa monta kertaa.

      Aah, hyväntuoksuinen vartalovoide pitäisikin hommata. Tosin olen vähän arka käyttämään voimakkaasti tuoksuvia voiteita, kun kerran ostin kookokselle tuoksuvan voiteen, joka tuoksui mielestäni niin ihanalta, mutta sitten se haju alkoikin vähän ajan päästä ällöttää.

      Ehkä paperittomaan lehteenkin tottuisi? Minulta tosin saattaisi mennä totutteluun aika kauan..

      Poista
  5. On sulla aikainen herätys, herranjee! Nostan hattua. Hattu nousee myös sivousurakallesi, huh.

    Puhtaat lakanat on minullekin todellinen arjen nautinto. Pitää miettiä niitä muita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin onnellinen, että sain tuon siivousurakan tehtyä. En voi oikeastaan vieläkään uskoa, että sain sen oikeasti tehtyä, niin kauan olen sen kanssa vitkuillut. Pitäisi varmaan käydä varastossa kurkkaamassa, olenko vain uneksinut tehneeni homman.

      Poista
  6. Onpa mukava lukea sinusta pitkästä aikaa ja tyrästäkin olet jo päässyt onnellisesti eroon.

    Nuo sinun kellonajat eivät minua hätkäytä. Itse heräilen huonounisena vähän miten sattuu. Olen esimerkiksi aloittanut tekemään kaalikääryleitä kello kolmelta aamuyöllä.

    Puhtaat lakanat on yllellisyyttä, varsinkin saunan jälkeen. Olen joskus pohdiskellut, että vaihdetaanko esimerkiksi Ruotsin Victorian ja Silvian huusholleissa puhtaat lakanat joka päivä. Entäpä Englannin Elisabetilla?

    Glögin nauttimista ja hamstrausta on täälläkin harrastettu jo useamman viikon ajan. Glögi on sokeroimatonta joten sen kanssa voi kalorivajeen tasapainottamiseksi nauttia joulusuklaata. Oih, nautinto sekin.

    Oikein hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyrä on tosiaan saanut kyytiä, ja vointi on mitä parhain. Vähän jäin kyllä miettimään sitä, kun lääkäri sanoi, että vaikka tämä tyrä ei voi uusiutua, toiselle puolelle voi kuitenkin vielä tulla tyrä. Että en ihan hirveästi viitsi rempoa, etten ole taas kuukauden päästä leikkausjonossa. ;-D

      Kaalikääryleiden teko kuulostaa mielenkiintoiselta aamuyöpuuhalta. :-) Minullakin oli alkusyksystä nukkumisongelmia ja saatoin herätä myös ihan ihme aikoihin. Mutta jos totta puhutaan, en pannut sitä edes niin hirveän pahakseni, sillä aamun varhaisissa hetkissä, kun kaikki muut vielä nukkuvat, on jotakin ihan erityistä. Tosin harmittaa, kun silloin yöllä olisi aikaa puuhastella kaikenlaista, mutta pitää vähän ajatella sitäkin, ettei herättäisi muita. Astianpesukoneen yritän esimerkiksi tyhjentää vähän säädyllisempään aikaan.

      Minullakin on lakananvaihtopäivä sovitettu saunapäivään. Muina päivinä puhtaista lakanoista ei saa ihan samanlaista nautintoa...

      Kyllä minä luulisin, että kuninkaallisilla vaihdetaan lakanat joka päivä? Tai ainakin jos minä olisin kuninkaallinen, niin vaatisin, että niin tehtäisiin. :-)

      Minunkin lempiglögini on sokeritonta, ja siksi sitä voi nauttia hyvällä omallatunnolla. Tosin olen ajatellut, että sekin saattaa jotenkin allergisoida.

      Oikein hyvää ensimmäistä adventtia sinullekin! Kohta saa korkata joulukalenterin!

      Poista
  7. Kiva postauksen aihe. Pitääkin laittaa korvan taakse. Mä tarvitsen aamulla aikaa herätä, mutta en ihan noin paljon. Reilu tunti riittää ja sanomalehti PITÄÄ olla paperinen. En jaksa aamulla tihrustaa näytöltä mitään tekstiä. Me veimme viime keväänä kaksi kertaa varstostamme tavaraa kierrätyskeskukseen, mutta valitettavasti vieläkin jäi tavaraa periaatteella: kyllä aika tavaran nauttii =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin vielä roinaa on. Seuraava projekti olisikin sitten vaatehuoneen, yläkaappien jne. läpikäyminen. Saas nähdä, milloin saan siihen puuhaan tartuttua. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin ehkä vuonna 2017?

      Tulipahan tuon lakon aikana todettua sekin, että minusta ei tosiaankaan ole nettilehden lukijaksi. Ukkelikin haahuili aamulla ihan toimettomana, kun ei ollut lehteä. :-)

      Poista
  8. Sinapa tempun teit kun linkkasit tuon Mahjong-pelin. Ei tule toimiston toista nyt mitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Olisi varmaankin pitänyt varoittaa, että peli saattaa koukuttaa!

      Poista
  9. Puhtaat lakanat ovat kyllä arjen ylellisyyksiä. Minulla listan kärkipäässä ovat aamu-unet viikonloppuisin. Mikään ei ole niin ihanaa kuin viikonloppuaamuna kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Tolkuttoman aikainen aamuherätys, huh! Minulla soi ti-to klo 5:30 ja se on veret seisauttava kokemus joka aamu :D

    PS. Kuuntele soittolistaasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisipa asua aina hotellissa, jossa joku muu vaihtaisi lakanat joka päivä. :-)

      Minä taas en tykkää nukkua pitkään viikonloppuisinkaan, kun liiasta nukkumisesta tulee huono olo, ja päiväkin tuntuu menevän ihan hukkaan, jos vain makoilee sängyssä. Ongelmansa kullakin. :-/

      Veret seisauttava aamuherätys nauratti. :-D

      Poista
  10. Melkoisen vaatimattomasti on täälläkin tota kosmetiikkaa. Itseasiassa aattelin, että voisin kaiken sen esittelemäni tavarapaljouden vastapainoksi esitellä mun kosmetiikkavarastot. Siinä ei kauaa nokka tuhisis. Eniten käytössä on tällä hetkellä tiikeribalsami ja hevoslinimentti :D. Sen verran räväkästi lähti kuntoremppa käyntiin, että niille oli heti käyttöä..

    Hirmu hatunnosto tulee täältä tolle sun aamuherätykselle. Huhhuh. Mun ukkeli on samanlainen aamu-ihminen. Heti kun kello 3.55 pärähtää, on skarppina pystyssä ja viheltelee menemään. Onneks ei olla samaan aikaan pystyssä. Ei tulis aamuista mitään. Mun täytyy saada kaikessa rauhassa olla mykkänä ensimmäiset pari tuntia.

    Katotaan, jos joku päivä pääsisin kaaoksen selätyksessä niin pitkälle, että pystyisin taas keskittymään johonkin muuhunkin. Tää olis ainakin kiva aihe, koska arki on ihmisen parasta aikaa. (Eilen oli vuoden ainoo meno. Pikkujoulut, joihin menneinä vuosina oisin ehkä halunnut ostaa jonkun kivan vaatteen tai korun tai edes vähän paremmat sukkahousut. Nyt ainoo hankinta oli vaivaisenluulaastari kumpaankin jalkaan :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kaameeta, toivottavasti et ole kovin pahasti itseäsi kuntoilulla kipeyttänyt! Mulla oli liikunnan kanssa melko totaalinen pitkähkö tauko, ja uudelleen aloittaminen on kyllä ollut melko työlästä. Mutta kai siellä vielä jotain lihaksiakin on, kun kerran kipeäksikin ovat tulleet. :-)

      Mä olen tainnut (onneksi) saada aamuherätyksissä meidän iskän geenit. Se on kanssa sellainen, että voi herätä mihin aikaan vaan ja olla heti skarppina pystyssä (tai ainakin nuorempana niin oli). Meidän äiskä on taas noita ihmisiä, joiden pitää saada olla pari tuntia mykkänä. Äiskän suuntaan ei uskalla edes katsoa, ennen kuin se on kunnolla herännyt, kun se on niin ärhäkkä. :-D

      Mulla ei ole yksiäkään pikkujouluja tiedossa, enkä kyllä hirveästi harmittele asiaa. Kai musta on tullut niin mukavuudenhaluinen (tai laiska), etten jaksaisi lähteä mihinkään. Toisaalta jos osaisi ottaa noin lunkisti, ettei tarvitsisi juhlia varten kuin vaivaisenluulaastarit, niin ei niistä juhlista sitten varmaan mitään stressiäkään olisi. :-D

      Poista
  11. Ai kauhistus, jos pitäisi neljältä nousta, siis pitäisi onnistua nukkumaankin jo puoli 10, en ikinä onnistuisi! Nostan hattua kaikille aamuvirkuille.
    Täällä silittivät lattialla, iik mikä asento, tein sen pari kertaa pakosta ennen kuin löysin itselleni laudan, sen jälkeen muutkin siitä innostuivat. Noin kukkivalla laudalla on ilo silittää! Valoista olen samaa mieltä, miksi pitäisi varrota joulukuuta, pimeän iloksihan valo on tarkoitettu.
    Tämä olikin kiva lista arjen pienistä ylellisyyksistä, joita yleensä pitää itsestäänselvyyksinä. Hyvää tekee katsoa välillä asioita positiivisin silmin.
    Toispa joku meillekin siirtolavan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein siinä puoli kymmenen maissa menenkin nukkumaan ja ihme kyllä, uni tuleekin nykyään aika pian. Ennen saatoin pyöriskellä sängyssä parikin tuntia, ennen kuin nukahdin, ja se oli kyllä syvältä.

      No huh, lattialla silittämisestä en ole ennen kuullutkaan. Siinä voi kyllä saada kroppansa aika kipeäksi. Toisaalta Intiassakin tehdään kaikenlaista lattialla – anoppi esim. leikkaa lihaa sellaisella lihaleikkurilla lattialla istuen. En voi käsittää, miksei sitä voi tehdä jossakin muualla kuin lattialla...

      Tuo siirtolava on kyllä näppärä. Yleensä tuovat sen pihalle kaksi kertaa vuodessa, kevät- ja syyspihatalkoiden aikaan, mutta viime keväänä siirtolavaa ei tullut, kun ei muistaakseni ollut pihatalkoitakaan. Olin suunnitellut heivaavani parvekekaluston lavalle jo keväällä, mutta nyt jouduimme katselemaan sitä hirvitystä vielä yhden kesän.

      Poista
  12. Hienot kahvikupit vaikkakin made in China and not India;D Minun kahvikuppini on sellainen punainen Red Mug-kuppi joka on joskus tullut Nestlen kahvin kylkiäisenä... Kivoja ylellisyyksiä. Nyt kun olin Helsingissä just marraskuussa niin kyllä huomasin miten ne kaikki pling pling valot ja joulukoristeet piristävät kun on harmaata,,niin että jopa toin itselleni muutaman joulukoristeen tänne piristämään kotia.Siirtolava on tosi kätevä silloin kun sellainen on oikeaan aikaan eli oli hyvä juttu kun muutin kotiani Suomesta tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiltä kulmilta maapalloa katsottuna taitaa olla kyllä ihan sama, ovatko kupit made in India vai China. :-D

      Melkein tekisi mieli sanoa, että voisihan sitä luntakin jo tulla vähän maisemaa valaistamaan, mutta ihan vain melkein. Vielä en kuitenkaan ole niin epätoivonen, että lunta kaipaisin. ;-) Jouluvalot riittävät toistaiseksi ihan mainiosti.

      Poista
  13. Voi, minäkin ottaisin meille heti siirtolavan. Miehen mielestä olen hamsteri, kun en kuulemma heitä mitään pois. Ei ole kyllä totta... Juuri eilen katselin meidän vanhaa ja likaista silityslautaa ja mietin, että pitäisi vaihtaa ainakin sen päällys. Minulla on aamulla aina kiire. Ei auta vaikka kuinka valmistelisin asioita edellisiltana.
    Minulle on luksusta päiväunet viikonloppuna. Kuppi teetä ja hyvä lehti. Juuri nyt poltan kynttilöitä joka ilta ja pistän jouluvalot päälle heti, kun kotiudun töistä. Nautin myös neulomisesta. Se rentouttaa kummasti. Eikö muuten ole hieno asia, että näistä luksuksista ei tarvitse maksaa paljon? Mukavaa viikkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silityslauta taitaa olla sellainen kapistus, että sitä ei vaihda ihan vasta kuin pakon edestä, kun ei se mikään varsinainen sisustuselementtikään ole. Olinkin valtavan ilahtunut ja myönteisesti yllättynyt siitä, että nykyään myydään ihan nättejä silityslautojakin!

      Minäkin haluaisin osata nukkua päikkäreitä, mutta jostain syystä en vain osaa. Äänet, valot tai muut vastaavat muka aina häiritsevät.

      Kivoja luksusasioita sinulla! Minäkin olen joskus neulonut, ja nyt heräsi taas kaipuu sitä kohtaan. Mutta minulle neulomisen aloittaminen on aina niin vaikeaa, kun pitäisi ensin löytää sopiva ohje, oikea lanka ja oikeankokoiset puikot, ja sitten pitäisi neuloa vielä joku koetilkkukin. :-D

      Jäin muuten miettimään sitä, että ainakin itse taidan nauttia yksinkertaisista (ja edullisista) luksusjutuista enemmän kuin hienommista ja kalliimmista. Mutta ehkä se johtuu siitä, että olen itsekin niin yksinkertainen. :-)

      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  14. Toi Petteri jouluvalo on NIIN sun näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäs arvasit, että mulla on aika usein punainen nenä. ;-D

      Poista
  15. Aikaiset aamut on kans mun mieleen. Herään mieluusti reilusti yli tuntia ennen sitä hetkeä, kun pitää olla kotioven ulkopuolella. Hyvä kahvi/tee pelastaa aamun kuin aamun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaiset aamut ovat parhaita. :-) Tänään nukuin yli yhdeksään (ihan tarkoituksella, kun illalla/yöllä pitää jaksaa valvoa), ja tuntuu, ettei tämä päivä lähde käyntiin ollenkaan, kun meni aamu niin pitkäksi.

      Kiitos kommentista, Sirpale. ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3