Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 22. helmikuuta 2010

Kaksikulttuurista avio-onnea?

Lueskelin äskettäin jostakin kaksikulttuurisista avioliitoista, mikä sai minutkin pohtimaan omaa avioliittoani - siis sitä, millaisia vaikeuksia kahden kulttuurin liitto on tuonut, mitä mahdollisuuksia se on avannut ja mitä hyviä ja huonoja puolia on tullut vastaan.

Minusta 'kaksikulttuurinen' on vähän huono ilmaus siinä suhteessa, että meillä naimisiin ovat menneet persoonat, eivät kulttuurit. Vaikka miehelläni (joka siis on intialainen) ja minulla onkin hyvin erilaiset kulttuuritaustat, kulttuurit eivät näy meidän jokapäiväisessä elämässämme oikeastaan mitenkään, vaan erot ja yhtäläisyydet syntyvät pitkälti siitä, millaisissa ympäristöissä olemme kasvaneet. Mieheni suku- ja ystäväpiiri on iso; minä taas olen "metsän keskellä kasvanut", kuten mies asian ilmaisee. Tämä sosiaalisen taustan eroavaisuus on aiheuttanut ehkä suurimmat eripurat ja kiistat meidän parisuhteessamme. Minä en ole aina tajunnut, miksi jotkut kaukaisimmat sukulaisetkin ovat niin tärkeitä, kun itselläni suku on muodostunut lähinnä ydinperheestä ja muutamasta lähisukulaisesta. Mies taas ei ole tajunnut sitä, miksi en pidä sukulaisiini enemmän yhteyttä - ovathan sukulaiset minun omia ihmisiäni, joihin pitäisi pitää yhteyttä jo senkin takia, että he sattuvat olemaan minulle sukua.

Toisaalta, jos ihan totta puhutaan, olen aina vähän kadehtinut isoja ja läheisiä sukuja ja olisin salaa halunnut kasvaa semmoisen keskellä. Ehkä minustakin olisi tullut ihmisenä hieman toisenlainen - ihmisläheisempi, joustavampi ja epäitsekkäämpi - jos olisin joutunut luovimaan suuressa sisarusparvessa tai viettänyt kaikki lomani viiden serkun kanssa, kuten mieheni aikoinaan. Mutta olenhan sentään avioliittoni myötä saanut uuden ja ison suvun, joten siinä mielessä loppu hyvin, kaikki hyvin.

Uskonto on varmaankin monessa kaksikulttuurisessa avioliitossa yksi tärkeä erottava (miksei myös yhdistävä) tekijä, varsinkin jos uskonto on toiselle osapuolelle kovin tärkeä ja toiselle ei lainkaan. Tässäkään suhteessakaan meillä ei ole ollut mitään ongelmaa, sillä emme kumpikaan ole kovinkaan uskonnollisia ihmisiä. Mies ei Intiassa ollessaan käy edes koskaan missään temppeleissäkään, mitä ihmettelen kovasti. Minä - suomalainen vaimo! - taidan käydäkin niissä enemmän kuin mies. :-D Hindulaisuus kiinnostaa minua muutenkin kovasti, lähinnä siksi, että se on niin suvaitsevainen ja mukautuvainen uskonto. Monesti olenkin yrittänyt tiedustella jotain hindulaisuuteen liittyviä juttuja mieheltäni, mutta lopulta olen lopettanut kyselyni, koska mieheltä ei koskaan tuntunut löytyvän vastauksia. Monet hindulaisuuden jutut tuntuvatkin tulevat intialaisille (hinduille siis; onhan Intiassa monia muitakin uskontoja!) äidinmaidossa, jolloin niitä ei välttämättä osata selitellä tyhmille länsimaalaisille.

Koska miehen perhe on aika moderni ja länsimaalaistunut, kiistaa ei ole myöskään tullut naisen asemasta, työssäkäynnistä tai muusta vastaavasta. Tähän myötävaikuttaa myös se, että en itse ole mikään ultrafeministi, jonka naisarvoa muka alentaisi jotenkin se, jos teen kaikki kotityöt. Minä olen tehnyt kotityöt aina ihan mielelläni ja osaksi siitä syystä, että mies ei tekisi niitä mielestäni kuitenkaan tarpeeksi hyvin (mutta tätähän ei miehelle kerrota!). Jos minua ei jonakin päivänä huvita laittaa ruokaa, niin sitten mies laittaa ruoan, menemme ulos syömään tai syömme jotakin valmisruokaa. Ja jos minua ei huvita siivota, niin sitten eletään paskan keskellä, tai ehkä mies siivoaisi. En tiedä, koska tähän pisteeseen ei vielä ole tultu.

Ruokakulttuuri saattaisi olla meillä potentiaalisesti hyvinkin paljon närää aiheuttava tekijä, mutta tässäkin suhteessa pullat ovat aika hyvin uunissa. Mies on kaikkiruokainen - hän on syönyt mm. hevosenlihaa, poron maksaa ja sammakonreisiä, joihin minä en välttämättä koskisi - vaikka yleensä intialaiset ovat aika kaavoihinsa kangistuneita ja suostuvat syömään vain oman alueensa ruokaa. Erityisen paljon mies tykkää anoppinsa sapuskoista, konstailemattomasta perusruoasta, ja appiukon savustamista kaloista! Ruoka-asiat ovatkin meillä vähän nurinkurisesti, sillä minä tykkäisin syödä intialaista ruokaa enemmänkin, kun taas mies ei aina jaksaisi intialaista. Miehen ansioista/takia oikeastaan vasta innostuin ruoanlaitosta (joskus viime vuosituhannella), sillä en aiemmin tykännyt ruoanlaitosta yhtään ja olin sen suhteen aika epävarmakin. Innostuin intialaisesta ruoasta ja sen tarjoamista uusista mahdollisuuksista niin kovasti, että ruoanlaitto rupesi kiinnostamaan muutenkin. Lanttukukkoa en silti tee, vaan sen jätän suosiolla äidille. :-)

Sosiaalisten erojen lisäksi kieli on asettanut jonkin verran rajoituksia avioliitossamme, varsinkin alkuaikoina. Kun en ensimmäisillä kerroilla Intiassa käydessäni ymmärtänyt mieheni äidinkieltä telugua ollenkaan, minulla oli vähän epämukava olla, kun en ymmärtänyt sanaakaan, mitä ihmiset puhuivat. Nyt osaan sitä jo sen verran, että pystyn kommunikoimaan esimerkiksi anopin kanssa pelkästään teluguksi. Kaikkea en tietenkään ymmärrä, mutta loput arvaan. :-D Mieheni osaa myös sen verran suomea, että pystyy juttelemaan ihan kiitettävästi minun vanhempieni kanssa. Yhteisenä kielenä meillä on kuitenkin englanti, ei siis kummankaan äidinkieli, ja varsinkin riidellessä on raivostuttavaa, kun ei löydä oikeita ja tarpeeksi nasevia sanoja heti!

Vaikka kaksi"kulttuurisessa" avioliitossa on ollut omat hankaluutensa, luulen, että läheinen yhteys vieraaseen kulttuuriin on rikastuttanut elämääni aika tavalla. Maailmankatsomus on avartunut, suvaitsevaisuus on lisääntynyt ja ehkä minusta on väkisinkin tullut myös hieman joustavampi, ihmisläheisempi ja epäitsekkäämpi. Olen myös päässyt näkemään Intiaa "sisältäpäin", minkä ansiosta olen saanut Intiasta aivan erilaisen kuvan kuin mitä olisin pelkästään jonkun Goan aurinkotuoleissa makailemalla saanut. Omaa kotimaatanikin olen oppinut katsomaan hieman eri tavalla, kun olen päässyt näkemään sitä vierasmaalaisten silmin.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus Hippu.Hyvä,kun olette pystyneet yhdistämään nuo kulttuurin eroavaisuudet hyvällä tavalla. Suomalaiset eivät tosiaankaan ole yhtä perhekeskeisiä kuten ollaan monessa muussa maassa.

    VastaaPoista
  2. Yaelian, suomalaiset eivät tosiaankaan ole hirveän perhekeskeisiä. Tätä mieheni jaksaakin aina ihmetellä... Mutta on sitä kyllä ollut mullakin ihmettelemistä intialaisissa perheissä! :-)

    VastaaPoista
  3. Hyva kirjoitus tosiaan. Monet jutut oli tuttuja minullekin, paitsi ehka nuo mieheni ruokajutut, silla han on painvastainen kuin miehesi mita ruokaan tulee! Hyva, etta olet pystynyt kaantamaan kulttuurieroavaisuudet eduksenne :)

    VastaaPoista
  4. Anna, tuosta ruokajutusta varsinkin olen kovasti kiitollinen, siis siitä, että mies on niin kaikkiruokainen. Minä kyllä voisin vaikka laittaakin joka päivä intialaista ruokaa, mutta esimerkiksi vanhempieni luona vierailu on paljon helpompaa, kun ei äiskän tarvi erikseen stressata, että mitähän sille vävylle oikein laittaisi. Sekä miehen veli että heidän isänsä ovat kaikki samanlaisia kaikkiruokaisia tapauksia (paitsi että isä ei syö lihaa), joten ilmeisesti tämä on kai perheen miesten osalta suku"vika".

    VastaaPoista
  5. voi että kun tuolla minunkin ukolla olisi iso suku/kaveripiiri... täällä kun on niin äärettömän yksinäinen olo aina. huokaus. Täällä ei ole kuin ukon vanhemmat, koska he muuttivat tänne Englannista Paulin ollessa pieni.

    VastaaPoista
  6. Laura, tosi ikävää. :-( Toisaalta isossa suvussa ja kaveripiirissä on tietysti omat rasittavuutensakin, kuten se, että täällä kaikki sekaantuvat kaikkien asioihin. Anoppi esimerkiksi tarkistaa aina meille tullessaan ensimmäiseksi jääkaapin sisällön; vissiin sen takia, että onko siellä tarpeeksi ruokaa hänen pojalleen. :-D Suurin osa suvusta (anoppi mukaan lukien) asuu onneksi tarpeeksi kaukana, ettei heitä tarvitse tavata kovin usein. ;-)

    VastaaPoista
  7. hihittelee. voi tuota sinun anoppia. :) Sinun juttuja on kyllä äärettömän hauska lueskella! Olet kyllä oikeassa, että kyllä se tosiaan olisi välillä rasittavaakin kun joku olisi jatkuvasti käymässä jne.

    Minä olen katsellut noita sinun intialaisohjeita ja voi hitsi kun haluttaisi kokeilla sitä leiväntekoa.. hmm... oliko se rotia? Ei uskalla kuitenkaan vielä. iiik!

    VastaaPoista
  8. Laura :-D Täällä Hyderabadissa on tänä viikonloppuna jonkun sukulaisen häät, ja anoppikin on tulossa sinne, kahden sisarensa kanssa. Onneksi he sentään asuvat hotellissa, mutta luultavasti he tulevat käymään meilläkin. Saattaa olla ruuhkaa jääkaapin ovella, jos anopin sisaretkin osallistuvat inventaarioon. :-D Toivon itselleni pitkää pinnaa. ;-)

    Juu, se leipä on nimeltään roti, tai chapati, nimitys vähän vaihtelee alueittain. Kokeile ihmeessä, ei se ole vaikeaa! Jauhojen laatu vaan on aika tärkeä, ja jotenkin mä saan aina tehtyä parhaat leivät täällä Intiassa, atta-jauhoilla, ja kaasuliedellä. En tiedä, millaisia jauhoja siellä Australiassa on, millaisia täysjyvävehnäjauhoja, mutta perusvehnäjauhoillakin saa tehtyä hyvät leivät! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3