Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 20. huhtikuuta 2009

Pieni pala Intiaa

Juhlat on juhlittu ja taas on palattu kotiin ja arkeen. Viikonloppu oli aika pitkälti oleilua (lue: tylsää), mutta Nelloreen menopäivä, perjantai, oli kaiken kaikkiaan melko vaiheikas päivä. Tervetuloa mukaan matkalle!

Lento Hyderabadista Tirupatiin kesti huimat 45 minuuttia. Sanomalehdet ovat Intiassa hyvin monikäyttöisiä, ja ne sopivat esimerkiksi lentokoneen ohjaamon aurinkosuojaksi.

Tirupatin kaupunki tunnetaan lähinnä Venkateswara-temppelistä, joka sijaitsee Tirumala-kukkulan laella ja joka on Intian suosituin pyhiinvaelluskohde. Kyseinen temppeli on myös maailman rikkain temppeli. Monet taittavat matkan Tirupatin kaupungista ylös Tirumalaan kävellen, ja kukkulan laelle johtaa kaksi eri kävelyreittiä. Kävelymatka on tärkeä osa temppelikäyntiä, sillä jo siitä alkaa jumalalle "omistautuminen". Itsekin olen viisi vuotta sitten kävellyt reiteistä pidemmän, jolla on pituutta noin 11 kilometriä ja jonka varrella sanotaan olevan 3600 porrasta. Matkaan taisi kulua jotakin kolme, neljä tuntia - paljon nopeamminkin perille olisi päässyt, mutta me halusimme nautiskella matkanteosta. Tuo kävely oli ikimuistoinen kokemus monellakin tapaa, eikä vähiten siksi, että reitin ensimmäisen osuuden aikana koin elämäni ensimmäisen nestehukan. Ensimmäinen osuus muodostuu noin 500 jyrkästä portaasta, ja näiden portaiden kapuaminen polttavassa keskipäivän auringossa oli minulle liikaa, vaikka join osuuden aikana pullollisen vettä. Perillä ylätasanteella silmissä yksinkertaisesti sumeni ja olin vähällä pyörtyä. Onneksi kanssani matkaa taittamassa oli yksi S:n lääkäriserkku, joka hommasi minulle oikeanlaista ensiapujuomaa!

Tällä kertaa olimme Tirupatissa kuitenkin vain läpikulkumatkalla, koska mukaamme Nelloreen oli tulossa myös S:n kaveri Bobby, joka asuu Tirupatissa. Bobby haki meidät lentokentältä, minkä jälkeen söimme lounaan Bobbyn luona.

Bobbyn poika, Sinu, piirtää.

Tirupatissa on paljon vehreitä kukkuloita.

Ennen kuin lähdimme ajelemaan Tirupatista kohti Nellorea, kävimme katsomassa S:n perheen "kesämökkiä" (guest house), joka sijaitsee Tirupatin kyljessä olevassa pienessä kylässä. Talo oli keskellä suurta mangopuutarhaa, joka oli valtavan hyvin hoidettu.

Sisällä talossa vallitsi ihana, hieman pysähtynyt tunnelma.

Talon watchmanin vaimo, joka asuu talon vieressä olevassa rakennuksessa.

Pojat halusivat lepäillä talossa hetken, mutta koska minusta kaikenlainen lepäily on tylsää, karkasin omille teilleni. Tarkoituksenani oli kävellä kylän "keskustaan", joka näkyi talon portille, mutta en päässyt naapuritaloa pidemmälle. Pysähdyin nimittäin ottamaan kuvaa lypsävästä naisesta, mutta tietä pitkin tulikin talon isäntä, joka innostui kovasti kamerastani, ja halusi päästä lehmänsä kanssa kuvaan.

Seuraavaksi minut vietiin heidän puutarhaansa mangopuita ihailemaan.

Talon pihalla istui puoli sukua, ja pian minäkin läysin itseni istumasta riippukeinusta ja maistelemasta tuoretta mangoa. Koskaan en ole mangosta tykännyt, mutta tämä mango oli kyllä hyvää! Istuskelin siinä melkoisen tovin keskustelemassa puutteellisella telugullani niitä näitä talonväen kanssa. Sain tietää muun muassa, että kylässä on 300 taloa ja että kaikki ovat maanviljelijöitä. Olipa talossa yksi poikamieskin, jota minulle kovasti kaupiteltiin (tuossa vaiheessa heille ei vielä ollut selvinnyt, kuka olin ja millä asioilla kylässä liikuin). Kun yritin tehdä lähtöä - olinhan vain kadonnut guest housesta kenellekään mitään sanomatta - se ei tullut kuuloonkaan, vaan piti vielä juoda kuppi kahvia.

Poikia huvitti kovasti, kun he kuulivat, missä olin aikaani viettänyt. Moitteitakin sain kuitenkin taas kuulla: "Tuolla lailla menet kahville ihan vieraaseen paikkaan - nehän olisivat voineet sekoittaa kahviisi vaikka mitä!". Just joo. Varmaan joku vanha mamma sujauttaakin kahviini tyrmäystippoja.

Näitä naisia nauratti kovasti, kun otin kuvan heidän luuttuamisestaan.

Kun kerran kylässä oltiin, siellä asuvien tuttujen luonakin piti vierailla. Kylässä oli meneillään päivän normaali sähkökatkos - päivittäinen katkos kestää kuusi tuntia, kello 11:stä kello 17:ään - ja oli niin kuuma, että hiki vain valui ohimoilta, vaikka vain istui paikallaan. Tuo päivä oli jostakin syystä muutenkin poikkeuksellisen lämmin.

Nämä pojat pelasivat krikettiä talon edessä kadulla, ja aioin ottaa kuvan heidän pelaamisestaan. Pari lähimpänä olevaa poikaa rupesivat kuitenkin poseeraamaan, ja kauempana olevat pojatkin pysäyttivät pelinsä kuin epäröiden, voisivatko hekin tulla kuvaan. Huusin heidätkin kuvaan mukaan, ja kuvan ottamisen jälkeen katsottiin vielä yhdessä, millainen kuvasta tuli. Hyvä kuva tuli, pojat totesivat.

Joskus viiden kieppeillä läksimme vihdoinkin ajelemaan kohti Nellorea, ja tiedossa oli muutaman tunnin ajomatka. Bobby on niin pitkä kaveri, ettei meinaa mahtua autoon: pää ottaa kattoon kiinni ja jalat rattiin, joten etuistuin on työnnetty melkein takapenkkiin kiinni. Kaiken lisäksi Bobby kärsii ruoansulatusvaivoista ja piereskelee ihan estottomasti, joten minulla oli aika mielenkiintoiset oltavat Bobbyn takana takapenkillä. Bobby on myös varmasti maailman hulluin kuski: jos muut eivät väistä, päälle todennäköisesti tullaan - ja kovaa. Aika monta kertaa jouduinkin peittämään silmät, kun näytti siltä, että nyt osutaan johonkin...

Välillä pysähdyttiin temppelikäynnille. Tällaisten uskonnollisten kaverien, kuten Bobbyn, kanssa on mielenkiintoista olla automatkalla, kun pitää pysähtyä jokaisen tienvarsitemppelin kohdalla. Siellä mies sitten kipaisee "moikkaamassa" jumalhahmoa (darshan), ja hetken päästä matka jatkuu taas.

Matkasta ei ollut enää kovin paljon jäljellä, kun Nelloren laitakaupungilla vastassa oli poliisien tiesulku: taas tarkastus, löytyisikö autosta epämääräisiä rahakuljetuksia. Muistin takapaksissa olevat lentolaukut ja kiukkuni alkoi nousta, kun mietin, pitääkö kaikki laukuissa olevat tavarat levitellä siihen kaiken kansan nähtäväksi.

Minulta löytyy temperamenttia, joka valitettavasti ilmenee yleensä ihan väärään aikaan. Nyt kävi juuri niin. Kun kaikkien piti nousta autosta ulos ja poliisit käskivät avata minun laukkuni, vedin niin sanotusti pultit. Rupesin nostelemaan raivostuneena vaatteita laukusta ulos ja huusin: "Housut, paita, alusvaatteita... ei täällä ei ole mitään muuta kuin vaatteita! Levittäkää ne kaikki vaikka tuohon tielle, että varmasti näette kaiken kunnolla!" Jotakin muutakin taisin huutaa, mutta en enää viitsi muistella mitä. En suutuspäissäni tullut katselleeksi poliisien reaktioita, mutta aika pian he totesivat, että autossamme ei ollut mitään heitä kiinnostavaa, ja antoivat meille luvan jatkaa matkaa.

Sathish yritti tyynnytellä minua, mutta Bobby oli hieman kauhistunut purkauksestani ja torui minua: "Suomessa on Suomen säännöt; Intiassa Intian säännöt..." Kyllä minua itseänikin hävetti oma käytökseni, ja loput kilometrit istuinkin suu mutrussa auton takapenkillä mököttäen. :-D Myöhemmin koko tapaus nauratti jo kaikkia kovasti, ja minulle kerrottiin, että edes Bobby, joka ei muuten pelkää ketään eikä mitään (paitsi vettä ja käärmeitä), ei uskalla sanoa poliiseille puolittaista sanaa vastaan, vaan on heidän edessään suorastaan nöyrä. Tästä taisi tulla taas hieman kyseenalaista kunniaa minulle ja jonkinlainen legenda...

Nellore oli muuttunut neljässä vuodessa todella paljon, ja S:n vanhempien asutusaluekin oli kasvanut huimasti. Talon molemmille puolille oli tullut talo ja takapuolellekin semmoinen oli rakenteilla, vaikka edellisen MLA:n mukaan siihen ei pitänyt taloa tulla. Raha oli kuitenkin taas puhunut, ja aiemmat suunnitelmat olivat muuttuneet.


S:n kotitalo näyttää valmiina tältä. Kiva pinkki väri!

Iltaa istuimme talon kolmannen kerroksen kattoterassilla, jossa on myös yksi huone, joka on tehty ihan pelkästään poikien party roomiksi. Terassille kävi ihana, Hyderabadissa niin harvinainen tuuli, joka tuli mereltä. Joukkoomme liittyi vielä yksi S:n parhaista kavereista, joka toi tullessaan paljon kaikenlaista ruokaa. Viikonlopun aikana tuli muutenkin syötyä (liha)ruokaa enemmän kuin laki sallii, ja nyt pitäisi aloittaa taas jonkinlainen kuuri. En vain ole vielä keksinyt, millainen!

Yöllistä näkymää katolta.

2 kommenttia:

  1. Tas tosi kiva postaus Hippu! Tuo talo mangopuutarhan keskellä kuulostaa ihanalta;rakastan mangoja! Ja hieno tuli siitä Nelloren talosta!

    Voin kuvitella että sulla tosiaankin oli aika tukalat oltavat siellä autossa Bobbyn piereskellessä koko ajan......

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Yaelian, kiva kuulla! :-) Tuo talo puutarhan keskellä oli todella ihana, varsinkin kun se puutarha oli niin viimeisen päälle hoidettu.

    Heh, ikkunaa availtiin autossa aika tiuhaan tahtiin...:-D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3