Kesän paras päivä

Olen aina suhtautunut kesään vähän kaksijakoisesti. Toisaalta tykkään siitä, että on lämmintä ja aurinkoista, koska lämpimänä ja aurinkoisena päivänä maailma tuntuu jotenkin turvallisemmalta ja lempeämmältä paikalta. Toisaalta inhoan valoisia kesäöitä ja liiallista kuumuutta. Hämmästyttävää kyllä, mutta tänä kesänä en ole häiriintynyt sen enempää valoisuudesta kuin kuumuudestakaan. Toki hikoilu on ärsyttänyt siivotessa ja treenatessa, mutta kun en ole antanut ajatusteni jumittua ärsytyksen tunteeseen, en ole myöskään kärsinyt asiasta sen enempää. Parasta kesässä on kuitenkin se, kun saa kulkea pienissä vaatteissa, eikä tarvitse käyttää pitkiä housuja ja takkeja. Ne kun nykyään jotenkin ahdistavat. 

En ole matkustellut tänä kesänä lainkaan, ellei mukaan lasketa kahta käyntiä Savonlinnassa, kun hain ensin äidin meille ja sitten vein hänet takaisin kotiin. Olen viihtynyt kotona ja nautiskellut lähipaikoista ja todennut, että kesä menee oikein kivasti näinkin. Kesän paras päiväkin oli jonkun muun mielestä varmasti aika mitäänsanomaton, mutta minusta päivä oli aivan ihana, eikä vähiten siksi, että päivä eteni hyvin spontaanisti. Tykkään tehdä asioita hetken mielijohteesta jo senkin takia, että tekemisestä jää silloin pois suorittamisen maku, joka tulee mukaan usein aikataulujen ja suunnitelmien myötä. 

Kesän paras päivä – eli parin viikon takainen lauantai – alkoi omalla kohdallani aikaisin, kuten aina, ja aamukahvin ja Hesarin jälkeen keksin, että lähdenpä varhaiselle aamukävelylle. Se oli hyvä päätös, sillä lähtiessäni oli vielä ihanan viileää.  

Rakastan näitä Espoon kävelypolkuja.

Kuvasin samat variksenpelättimet jo juhannuksena, mutta nyt tyypit olivat vaihtaneet hieman paikkaa ja saaneet aurinkolasit silmilleen. 

Ukkelikin heräsi yllättävän aikaisin (hän kun saattaa nukkua viikonloppuisin yhdeksään, joskus pidempäänkin), joten päätimme lähteä jo ennen kymmentä rannalle. Se olikin kesän ensimmäinen rantakäyntimme, ja koska oli viikonloppu ja päivästä oli tulossa kuuma, olin varma, että rannalla olisi jo runsaasti väkeä. Olin intopiukeana, sillä olin päättänyt heittää vihdoin talviturkkini. En tykkää isommin uida tai edes kastautua luonnonvesissä, mutta viime päivinä oli ollut niin kuuma, että meri houkutteli jopa minua. 

Yllätys oli suuri, kun ranta oli lähes autio. Syykin selvisi heti: rannalla oli sinilevää. 

En ollut koskaan aiemmin nähnyt sinilevää, ja kylläpä se näyttikin vastenmieliseltä. Ihan kuin vedessä olisi ollut vihreää maalia. Miksiköhän levän nimi on sinilevä, kun eihän tuo mitään sinistä ole.

Yllättäen ei tehnytkään enää mieli uimaan. Jäimme kuitenkin rannalle.

Intialainen istuu rannalla varjossa vaatteet päällä ja pelaa tabletilta krikettiä. 😆

Suomalainen riisuu päältään kaiken mahdollisen ja valitsee mahdollisimman aurinkoisen paikan. 

Välillä piti vähän jumppailla.

Katson autiota hiekkarantaa.

Venäjää puhuvat ukot kävivät laiturin päästä uimassa ja pyysivät ukkelia vahtimaan kamojaan sillä aikaa. 

Pari tuntia rannalla vietettyämme päätimme lähteä kotiin, mutta autoon päästyämme ukkeli keksikin, että hän haluaisi oikeastaan käydä Allas Poolilla. No sehän sopi! Lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä, kunnes tajusin, mitä minulla oli ylläni. Koska olin lähtenyt vain rannalle, minulla oli päälläni lyhyt ja vähän kulahtanut mekko ja jalassani Crocsit, eikä minulla ollut edes käsilaukkua, jossa olisi ollut lompakot sun muut. Olin luonnollisesti muutenkin hehkeimmilläni hikoiltuani pari tuntia auringossa. 🙈 Crocsit kelpaavat mielestäni rannalle ja roskien viemiseen, mutta eivät todellakaan mihinkään kaupunkiravintolaan. Ukkeli kysyi, haluaisinko käydä kotona vaihtamassa vaatteet, mutta sanoin, että ei tässä mitään vaatteita lähdetä vaihtamaan. Nyt mentäisiin Altaalle, ja juuri tämän näköisenä. 

Nyt on maalainen lähtenyt isolle kirkolle.  

Käytän lyhyitä mekkoja ja hameita toki muutenkin, ja mieleeni tuli yksi tapaus Vietnamista. Laitoin siellä yhtenä iltana päälleni uuden mekon, joka oli todella lyhyt. Ukkeli silmäili jalkojani hieman huolestuneen näköisenä ja kysyi: "oletko varma, ettet ole unohtanut jotain?". Ukkeli luuli, että olin unohtanut laittaa housut jalkaani. 😆

Menimme Altaalla toisen kerroksen Sea Grilliin ja saimme kuulla, että joutuisimme odottelemaan ruokia 45 minuuttia. Otimme drinkit ja kotiuduimme pehmeille sohville. Siinä samalla oli hyvää aikaa kuvailla merinäkymiä ja Allas Poolin aluetta. 

Yhtään aurinkotuolia ei tainnut olla vapaana. 

Altaan hiekkaranta.

Tapahtuma-alueelle oli rakentumassa ilmeisesti illaksi jotain. 

Merelle katsellessaan ukkeli pohti, että olisipa kiva lähteä parille drinkille jonnekin risteilylle. Miten olisi semmoinen sightseeing-risteily? Minä en olisi tohtinut edes ehdottaa mitään tuollaista, kun ukkeli ei ole koskaan ollut mitään risteilyihmisiä. Panaman kanavassakin hän meinasi tylsistyä kuoliaaksi, kun laivalla ei ollut edes wifiä. Toki risteily kesti muistaakseni jotain seitsemän tuntia, ja aloin kieltämättä itsekin jo odotella perille pääsyä. 

Lopulta päätimme, että veisimme auton kotiin ja palaisimme taksilla kaupunkiin risteilemään. Niin minäkin saisin jalkaani toiset kengät ja ehkä vielä käsilaukunkin käsivarteen.

Ruoka antoi odotuttaa itseään, mutta tätä perhettä se ei haitannut, sillä porukka kaivoi pelikortit esiin. 

Ruoka saapui lopulta reilun 55 minuutin kuluttua. Nälkä ehti tulla ja mennä. 

Summer salad katkaravuilla. Hyvää!

Kävimme kotona ja selasimme siellä eri sightseeing-risteilyjä, ja varasimme lopulta yhden, joka kuulosti kestoltaan ja lähtöajaltaan sopivalta. 

Taksikuskiksi osui musta mies, joka oli selkeästi noussut aamulla väärällä jalalla. Miksi koko tie on rikottu asvalttitöitä varten? Miksi jotkut autoilijat ovat hulluja ja kiilaavat miten sattuu? Miksi ihmiset eivät osaa kävellä vaan ylittävät tien mistä sattuu? Miksi täällä ylipäänsä on näin paljon ihmisiä? Kyllä yöllä ajaminen on paljon kivempaa, kun tiet ovat tyhjät ja liikennevalotkin ovat pois päältä! Missä tämmöinen Eteläranta edes on? Onko se siellä ison kaupan vieressä? Miten sinne ajetaan? 

Pääsimme kuin pääsimmekin perille ajoissa – parin mutkan kautta tosin – ja lähtölaiturille saavuttuamme tajusin, että paikkahan on meille tuttu. Olimme risteilleet samalla laivalla (tai ainakin tämän laivan sisaraluksella; en ole ihan varma) lähes tarkalleen 20 vuotta sitten, kun olimme menneet naimisiin. Olimme viettäneet 20-vuotishääpäiväämme juuri pari päivää aiemmin, ja tavallaan kahdenkymmenen vuoden yhteinen taival kulminoitui tähän hetkeen, kun olimme palanneet ikään kuin lähtöpisteeseen. Vieläpä sattumalta.

Yleensä muistan vuosien takaisia asioita tosi huonosti, mutta hääpäivämme on jäänyt jostain syystä varsin kirkkaana mieleeni: Kuinka koko aamu- ja iltapäivän satoi; mitä minulla oli päälläni; miten jäykkä tunnelma maistraatissa oli ja miten noloa oli pussata ukkelia "kaiken kansan" edessä. Taivas kuitenkin selkeni illaksi, ja saimme nauttia laivaillallisesta auringonpaisteessa. Laivan kannella ei pystynyt kuitenkaan olemaan, sillä siellä oli liian kylmä.

Niin ovat vuodet kuluneet ja ihmiset vanhentuneet, eikä iskääkään enää ole.

Suuntasimme ylös kannelle, ja saimme laidasta kivan pöydän. 

 

Tämä oli yhteisselfie, mutta poistin ukkelin kuvasta...

Nyt mennään!

Laivan lähdettyä liikkeelle ukkeli ihmetteli, että mihinkäs tämä oikein menee. Olimme nähneet kesällä pariinkin otteeseen Mattolaiturilla käydessämme vastaavia sightseeing-laivoja, jotka ajoivat Kaivopuiston editse, mutta tämä laiva otti ihan toisen suunnan. Vasta jälkeenpäin selvisi, että olimme ostaneet liput Iltaristeilylle Itäsaaristoon. Nyt oli risteilykonkarit asialla, kun ei ollut edes tietoa siitä, mihin oltiin menossa. 😆 Loppujen lopuksi olimme kuitenkin erinomaisen tyytyväisiä valintaamme, sillä Kaivopuiston ja Suomenlinnan alue on nähty niin moneen kertaan, mutta itäisen Helsingin saaristo oli meille ihan tuntematon. 

Kaivopuistossa pääsee taas benjihyppäämään.

Totesin, että taidan olla jonkinlainen pahanilmanlintu Kaivopuiston benjihyppypaikalle, kun aina kun kuvaan benjihyppyjä ja postaan kuvat blogiini, tapahtuu jotain ikävää. Vuonna 2020, kun kuvasin tornia, koko 150-metrinen hyppytorni kaatui muutaman päivän päästä mereen. Nyt kun otin taas kuvia, parin päivän päästä yksi hyppääjä loukkasi jalkansa ja joutui sairaalaan. Taidanpa lopettaa hyppypaikan kuvaamisen, ettei tule enempää onnettomuuksia. 🙈

Ihastelimme laivan kannelta merellisiä mökki-idyllejä. 

Laivan vessa ajoi asiansa.

Kesän kaamein vessakokemus on muuten Tuomiokirkon portaiden varrella olevasta Bell Tower Barista, jossa oli bajamaja-tyyppinen vessaratkaisu. En nyrpistele vessoille kovin helposti nenääni, koska kun hätä on suuri, melkein mikä tahansa käy, mutta Bell Towerin vessa oli jo minullekin melkoinen elämys.  

Santahaminan Hevossalmen kääntösilta avataan risteilylaivoja varten, ja jouduimme odottelemaan avaamista hetken. 

Ja taas mennään!

Kruununvuorensilta, jonka alkupäässä kävin jokin aika sitten pyörimässä, jos muistatte.

Kalasataman tornitalot mereltä päin.

Allas Poolilla oli esiintymässä Anssi Kela, eli hänen showtaan siellä silloin aiemmin valmisteltiin.

Risteily alkaa olla lopuillaan.

Illan päätteeksi piti vielä syödä jotain, koska laivan sapuskat eivät olleet houkutelleet, ja muistin ihan Kauppatorin kupeessa olevan uudehkon intialaisen ravintolan, Induksen, jonka olimme bonganneet juhannuksena. 

Induksen sisustus oli kivan moderni verrattuna moneen muuhun intialaiseen ravintolaan (suoranaista kitschiä).

Illallisaika alkoi olla jo lopuillaan, mutta kerkesimme vielä hyvin syömään. 

Meinasimme ottaa Kingfisherit, mutta tarjoilija suositteli Tikka Goldia, joka oli hyvää sekin.

Alkupalat (en muista enää, mitä tilasimme).

Päät.

Induksen ruoka oli hyvin samanlaista kuin muidenkin intialaisten ravintoloiden. Paikasta ei ole siis mitään erityistä mainittavaa, muuta kuin hyvin ystävällinen palvelu. Voisin vaikka vannoa, että kaikkien intialaisten ravintoloiden soossit tulevat samasta purkista – niin saman makuisia ruoat kaikkialla ovat. Näkyvin ero intialaisissa ravintoloissa on minusta naanleivissä, ja tämän paikan naanleivät olivat hyviä, aika ohuita ja rapsakoita.

Täysin vatsoin oli hyvä purjehtia kadun laitaan odottamaan taksia. 

Päivä pulkassa.

Tähän ajankohtaiseen toivotukseen onkin hyvä lopettaa.

Sellainen oli kesäni paras päivä. Nyt se on talletettu tänne blogiin – yksityiskohtia myöten.  

😎 

Tähän väliin tulee... majoneesi

Kukkapilli on ollut näköjään kesälaitumilla, mutta nyt on aika yrittää ryömiä taas takaisin sorvin ääreen. Tätä valtavaa ponnistusta helpottaakseni tartuin Fat Mum Slim- blogin kuukausihaasteeseen nimeltä Photo a Day ja yritän ottaa kullekin päivälle annettuun aiheeseen liittyvän kuvan koko elokuun ajan, kun kuukausikin vaihtui tässä juuri sopivasti. Postailen näitä koosteita aina silloin kuin siltä tuntuu, ja jos oikein innostun, saatan postata välissä jotain muutakin. En ota kuitenkaan paineita, ja jos haaste tyrehtyy kesken kuukauden, niin sitten se tyrehtyy. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, kuvien yhteyteen saattaa ilmestyä asiaan kuuluvaa – ja varsinkin kuulumatonta 🙈 – pohdintaa. 

1. elokuuta: Jalkojeni alla (Under my feet)

Minulla oli aamulla käynti autohuollossa, kun autoon piti vaihtaa öljyt, öljysuodatin ja raitisilmasuodatin. Autoliikkeeseen saavuttuani minut opastettiin odotustilaan, jossa voisin odottaa huollon valmistumista. Tuoliin istuttuani huomasin, että nytpä onkin erikoisen värinen matto jalkojeni alla. Otetaanpas kuva! 

Kaivoin veskastani kuulokkeet, koska meinasin kuluttaa aikani (huollon oli arvioitu kestävän puolitoista tuntia) katselemalla Katsomosta Australian Ensitreffejä alttarilla, mutta sitten pari automyyjää tuli viereiselle kahviautomaatille, ja rupesinkin kuuntelemaan heidän keskusteluaan. Minusta ihmisten keskustelujen kuunteleminen on suunnattoman mielenkiintoista, ja korvani venyvät aina puolen metrin mittaisiksi, jos kuulen läheltä jotain kiinnostavaa. 

Yksi automyyjä tiedusteli toiselta, että "onko meillä tänään kuin monta autoa lähdössä?" Toinen myyjä vastasi, että kahdeksan, ja ensimmäinen päivitteli, että kahdeksan! Mahtaa olla melkoinen härdelli tulossa tälle päivälle! Sitten kuulin, että esimieheltä oli tullut myyjille viesti, että kuun ensimmäinen ja viimeinen päivä pitäisi rauhoittaa ja että uusien autojen luovutuksia ei saisi sopia näille päiville, mutta "täällä ei vissiin lueta viestejä kovin tarkkaan". Seurasi päivittelyä, miten kahdeksan auton luovutus saman päivän aikana onnistuisi. Toinen myyjä puolusteli, että hänen oli ollut pakko sopia luovutus tälle päivälle, koska hän jäisi huomenna lomalle, ja ostaja oli halunnut saada uuden auton viikonlopuksi. Kolmaskin myyjä liittyi keskusteluun ja totesi lähdössä olevien autojen määrän kuullessaan, että "sehän on positiivinen ongelma". 

Myyjät hajautuivat kuka minnekin, ja minä rupesin katselemaan niitä Ensitreffejä. On kyllä tosi kiva, kun Australian Ensitreffejä näkee nykyään suomalaiselta kanavaltakin. Ennen niitä piti käydä kytistämässä erinäisiltä ilmaiskatselukanavilta netistä mahdollisimman pian sen jälkeen, kun jakso oli esitetty Australiassa, koska jaksot poistettiin palveluista tosi nopeasti. 

Pian minulle tuli vessahätä, koska olin jo käynyt hakemassa hanasta kuplavettä ja koneesta kahvia, ja lähdin etsimään vessaa. Kun nousin ylös, kuului valtava pamahdus, kun pääni osui kattolamppuviritelmään. Näkikö kukaan? Olin toki tullessani huomannut, että yläpuolellani roikkui lamppuja, mutta asia oli päässyt Ensitreffien tuoksinassa unohtumaan, eikä lippalakki ainakaan parahtanut näkyvyyttä yläsuuntaan. Vessa löytyi lopulta ja oli harvinaisen miellyttävä. Olen ollut aina sitä mieltä, että paikan (oli se sitten ravintola, ostoskeskus, autoliike tai mikä tahansa) vessa kertoo hyvin paljon paikan tasosta ja ylläpidosta. 

Lumous hieman laantui, kun huomasin vessakopin lattialla vipeltävän sokeritoukan. 

Kuvasin aikaa kuluttaakseni myynnissä olevia autoja – ja avaimenperiä. 

Kyllähän näillä ajelisi. Hintaakin autoilla oli vain jonkin verran yli 100 000 euroa. 🙈

Maksaako joku oikeasti avaimenperästä yli viisikymppiä? Toki jos auto on maksanut reilut satatuhatta, niin viidenkympin avaimenperä ei tunnu enää missään...

Ostajia oli ruvennut valumaan liikkeeseen, ja tilanne rupesi vaikuttamaan hieman kaoottiselta. Kaikki eivät voi saada autojaan yhtä aikaa, ja ihmiset joutuivat istumaan ja odottelemaan. Viereeni istui nainen, jonka odotteluajaksi oli arvioitu puoli tuntia, mutta naisen aika lähti kulumaan rattoisasti, sillä hän kaivoi kassistaan sukankutimet. Hämmästyin, kun nainen riisui toisen kenkänsä, mutta asia sai pian selityksen, kun hän rupesi sovittamaan villasukanraakiletta jalkaansa. Kohta olisi kärkikavennusten aika! 

Reilun kahden tunnin odottelun päästä sain tekstiviestin, että autoni olisi valmis noudettavaksi. Kun menin maksamaan laskua, sain kuulla, että mekaanikko oli auton tarkastusta tehdessään huomannut, että jarrupalat olivat lopussa ja etulevyt ruosteessa. Kaikki jarrupalat ja -levyt pitäisi siis vaihtaa ensi tilassa. Jaaha. 

2. elokuuta: Äänetön ilo (Quiet joy)

Näiden kuvausaiheiden suomentaminen on hieman hankalaa, ja voi olla, että en ihan tavoita sitä, mitä englanninkielisellä aiheella on ajettu takaa. Mutta väliäkö tuolla. Otan vapauden suomentaa aiheet, miten haluan.

Merimaisemat tuovat minulle aina suunnatonta iloa.

Tällä kertaa katselimme maisemia yhdessä Helsingin ihanimmista kesäkahviloista, Villa Salmelassa, jossa pitää käydä ainakin kerran kesässä. Villa Salmela on kaunis puuhuvila, joka sijaitsee Jollaksessa, ja kahvinsa voi nauttia joko sisällä tai ulkona. Pihalla on paljon erilaisia istuskelupaikkoja, leivonnaiset ovat hyviä, maisemat vertaansa vailla, ja rannalla on saunakin, jota voisi vuokrata. Erittäin viehättävä paikka.

Ainoa pieni harmi ovat ampiaiset, joita pyörii paikalla runsaasti ja joiden takia kaikki makea täytyy olla peitettynä. Liinan alla oli raparperipiirakkaa. 

3.elokuuta: Pilvien muotoja (Shapes in the clouds)

Tämän päivän pilvet ovat olleet tähän mennessä ohuella siveltimellä ja kevyellä otteella vedeltyjä. 

Aamulla parvekkeella.

Äsken rannalla.

Päätin alkukesästä, etten ottaisi tänä kesänä aurinkoa ollenkaan, mutta sitten tulivat kuumat ja aurinkoiset päivät, enkä voinut vastustaa kiusausta. Olen enimmäkseen makoillut tuossa meidän pihalla, joka on minusta aivan ihana. Piha on aika iso, siellä on omenapuita ja jotain marjapuita ja kaunis nurmikko, joka on ollut tänä kesänä poikkeuksellisen vihreä ja tuuhea. Jostain syystä juuri kukaan muu ei viihdy pihalla, mitä olen vähän ihmetellyt. Ehkä asia johtuu siitä, että piha on talojen ympäröimä, ja kaikilta parvekkeilta on suora näkyvyys pihalle. Ehkä ihmiset eivät tykkää olla mahdollisten katseiden kohteena? Itseäni asia ei haittaa, sillä olen tottunut Intiassa siihen, että minua töllistellään. 

Joskus minulla on ollut sentään lokki seuranani.

Olen tykännyt olla pihalla senkin takia, että en viitsi olla auringossa kuin maksimimissaan puolitoista tuntia kerrallaan, koska en jaksa läträtä aurinkorasvojen kanssa (vaikka tiedänkin vaarat). En ole viitsinyt lähteä moisen ajan takia rannalle, paitsi nyt loppukesästä, kun ukkelikin on innostunut lähtemään mukaan. Olimme tänäänkin rannalla pari tuntia, ja mietin, mahtoikohan tämä olla jo kesän viimeinen rantakäynti. 

Koska kolmesta päivästä tuli jo näin paljon asiaa, laitan postauksen ilmoille ja palaan haasteeseen taas jossain vaiheessa. 

Toivottavasti olette nauttineet kesästä eikä kuumuus ole haitannut olemista liikaa!

😘