Aion elää ikuisesti tai kuolla yrittäessäni.


tiistai 25. heinäkuuta 2023

Korsuja ja sinisiipiä

Tein Savonlinnassa ollessani kaksi pientä retkeä lähiympäristöön. Ensimmäinen suuntautui Raikuun kanavalle, jossa kiersin Salpa-aseman luontopolun, ja toinen Pihjalaniemeen, jossa tein Suurijärven kierroksen. 

Raikuun kanavalle minua houkuttelivat tietenkin Salpalinjan korsut, joita luontopolku esitteli kolme kappaletta. Korsut ja muut Salpalinjan rakenteet kiinnostavat minua jostain syystä kovasti, ja joka kesä pitää käydä bongaamassa ainakin yksi korsu. Muistelin käyneeni yhdessä Raikuun kanavan korsuista aiemminkin, ja googlettamalla löysin vanhan postaukseni, josta kävi ilmi, että olen käynyt Raikuun kanavan korsussa numero 63 vuoden 2013 elokuussa – melko tarkalleen kymmenen vuotta sitten siis! Kirjoitin tuolloin, etten ollut nähnyt koskaan aiemmin korsua, joten kiinnostukseni korsuja kohtaan sai alkunsa siis Raikuun kanavalta, ja nyt ympyrä tavallaan sulkeutui.

Polku esittelee kolme teräsbetonikorsua, kahdenlaisia kiviesteitä sekä taisteluhautoja, ja ensimmäisenä tuli vastaan panssarivaunun kivieste.

Kiviesteen tarkoitus oli – nimensä mukaisesti – estää tai ainakin hidastaa panssarivaunujen eteneminen. Panssarivaunun kiviesteitä ehdittiin rakentaa Salpalinjalle 225 kilometriä.

Salpalinjasta tuli mieleeni, että jos joku ei muista, mitä Salpalinja tarkoittaa, niin se oli talvisodan jälkeen vuosina 1940–1941 ja 1944 Suomen itärajan läheisyyteen rakennettu puolustuslinja. 

Salpalinja. (Kuva Wikipediasta)

Salpalinja koostui kiviesteistä, taistelu- ja yhteyshaudoista sekä korsuista ja muista kantalinnoitteista, joita rakennettiin noin 170 kappaletta.

Skippaan tässä ensimmäisen korsun (eli korsun numero 63), koska esittelin sen jo kymmenen vuotta sitten.

Kyseistä korsua ulkoapäin.

Korsu numero 64 oli minulle uusi tuttavuus, vaikka loppujen lopuksi kaikki korsuthan ovat aika samanlaisia, ja niissä on aina samat tilat ja varustukset: sulkuhuone, asekammioita, majoitustiloja sekä paikat korsuhellalle, kaivolle ja kokoojakaivolle (mitä se sitten mahtaa tarkoittaakaan). 

Varoituksia korsun ulkopuolella.


Korsun numero 64 sisäänkäynti.

Kaksi ensimmäistä korsua olivat erittäin kävijäystävällisiä, sillä niissä oli liiketunnistimella toimivat valot. Yleensä otan korsureissuille mukaani otsalampun, mutta nyt olin unohtanut sen matkasta, ja viimeisen korsun tutkiminen osoittautuikin siitä syystä hieman haasteelliseksi. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. 

Panssarintorjuntatykin asekammio.

Sulkuhuone ja sisäänkäynti.

Majoitustiloja. Keskellä oikealla olevassa kulmauksessa oli paikka korsuhellalle.

Kaivo.

Fiksut kävijät olivat jättäneet seinään (puu)merkkejään.
Taisteluhautoja.
Muurimaista kiviestettä.

Muurimaiset kiviesteet olivat harvinaisia rakenteita Salpalinjalla. Kivenlohkareita louhittiin mm. Puruveden Vartiosaaresta, ja ne tuotiin paikalle talvella jäätä pitkin hevosella. Muuri on rakennettu ilman laastia, ja kivilohkareet on nostettu paikoilleen miesvoimin kolmijalkavinssin avulla. Muuri on noin 3,3 metriä leveä ja 2,6 metriä korkea.

Kivimuuri näkyi myös luontopolun pysäköintipaikalle.

Viimeinen korsu (numero 65) oli haastavin, sillä sisäänkäyntiaukko oli syvällä kivenmurikoiden välissä, ja portaat, joiden loppupään askelmat olivat varsin kuluneet, olivat lehtien peittämät eli todella liukkaat. 

Sukellus syvyyksiin.

Korsu ei myöskään ollut valaistu, kuten jo aiemmin kerroinkin, joten korsussa oli säkkipimeää.

Näkyvyys nolla metriä.

Kylmä kosteus yhdistettynä pilkkopimeään herätti minussa hetkeksi jonkinlaisen järjen äänen, joka kysyi, tarvitsiko minun oikeasti mennä korsuun sisälle. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton ja vaimensi järjen äänen tuota pikaa. 😆

Kännykän taskulampulla näki korsussa kohtuullisen hyvin, mutta ongelmaksi muodostui valokuvaaminen: kännykän taskulamppu ja kamera kun eivät toimineet yhtä aikaa. Lopulta ratkaisin ongelman niin, että kaivoin laukustani oikean kameran, jolla otin kuvat, ja kännykkä toimitti taskulampun virkaa. Korsu oli kumminkin hyvin samanlainen kuin muutkin korsut, joten siellä ei ollut mitään sen kummempaa nähtävää.

Kaivo.

Majoitustiloja.
Takaisin valoon.

Luontopolku oli korsuista ja yleensäkin Salpalinjasta kiinnostuneelle oikein antoisa, eikä kierroksella ollut mittaakaan kuin 1,7 kilometriä.

Toinen retkikohteeni oli Suurijärven kierros, jonka lähtöpaikka sijaitsee Tervastuvalla, viidentoista kilometrin päässä Savonlinnasta. Tervastuvalla oli harmillisesti jokin yksityistilaisuus ja tie tuvalle oli suljettu, joten tupa ja sen ympäristö jäivät tutkimatta, kun en viitsinyt mennä paikalle kuokkimaan.

Suurijärven kierroksella on pituutta vajaat seitsemän kilometriä, ja kuten kuvasta näkyy, vain pieni osa reitistä kulkee järven ympäristössä. Loppureitti kulkee suurelta osin metsässä, ja vaikka reittiä ei ole merkitty maastoon mitenkään, polut ovat niin selvät, että reitiltä on miltei mahdoton eksyä. Muutamassa polkujen erkanemiskohdassa on hyvä olla apuna esimerkiksi Karttaselain-sovellus, jotta osaa varmasti kääntyä oikelle polulle.

Ensisilmäys Suurijärveen.

Metsäisillä osuuksilla hyttysiä oli todella paljon, eikä tehnyt mieli juuri pysähdellä. Järven rannalla tuuli reippaasti, joten hyttysetkään eivät siellä kiusanneet. 

Matkan varrelle osui kaunis lampi.

Noin kolmen kilometrin patikoinnin jälkeen saavutaan Kollaan laavulle.

Kollaan laituri.

Laavu oli peitetty pressulla, mutta pressun takaa paljastui varsin viihtyisät oltavat.

Oli mattoja, makuualustoja ja styroksinpaloja, joten laavulla olisi voinut vaikka yöpyä (joku muu kuin minä siis 😆).

Nurkassa oli vanha lääkekaappi, joka piti sisällään kaikenlaista retkeilijälle tarpeellista.

Kierros jatkui järven läheisyydessä, ja järven itäpuolinen osuus olikin minusta kivoin osuus reitistä.

Suurijärven pohjoispohjukassa.

Matkalla näkyi hämmästyttävän paljon perhosia, lähinnä sinisiipiä, nokiperhosia ja hopeatäpliä(?). Olen tosi huono tunnistamaan perhosia, joten korjatkaa, jos meni lajit väärin.

Sinisiipi päätti tunkea myös kuvaan.

Reitin loppupuolella tuli vastaan pieni suoalue, mikä miellytti soihin viehtynyttä ihmistä kovasti. 

Suurijärven kierrokselle on pakko antaa erityismaininta siitä syystä, että Suurijärvi ei ilmeisestikään ole mikään retkeilijöiden kansainvaelluspaikka, sillä en nähnyt koko kierroksen aikana yhtään ihmistä. Se on aika harvinaista näinä aikoina! Ainoat äänet, joita matkalla kuulin, olivat hyttysten ininä, lintujen laulu ja satunnainen tuulen humina. Mikä ihana rauha!

Nyt on äiti (ja Enska!) jätetty Savonlinnaan ja palattu takaisin Espooseen. Tuntuu aika erikoiselta olla pitkästä aikaa yksin, kun ukkelikin on Intiassa, mutta enköhän minä jotain keksi.

Nämä kaksi palasivat kotiin, mutta Enska jäi Ääslinnaan odottelemaan seuraavaa tapaamiskertaa. 😊

22 kommenttia:

  1. Oi siis tolla Suurijärven kierroksella on just niitä maisemia, mitä rakastan luontopoluilla! Kangasmetsää, rantakallioita, järvi ja nuo pitkokset suon poikki... <3
    Mutta noi korsut... En mä uskaltais mennä sinne sisään. Ei pimeyden tai ahtauden yms. takia, vaan olen jostain syystä varma, että joku (kuka muka?) laittaisi sillä aikaa korsun oven kiinni, enkä pääsisi sieltä enää ikinä pois! Onneksi se joku ei sulkenut sua sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan ihan samoja maisemia, varsinkin järviä, rantakallioita ja pitkoksia ja suota. Suurijärvellä oli ehkä vähän liikaa metsää suhteessa noihin muihin. 😅

      Mulle ei ole koskaan aiemmin tullut mieleen, että joku voisi sulkea korsun oven takanani, mutta nyt tuli ekan kerran tuommoinenkin ajatus päähäni tuossa vikassa korsussa. Onhan niitä kaikenlaisia sekopäitä, jotka saattavat tehdä vaikka mitä! En viitsi edes ajatella, miten kamalaa olisi jäädä korsuun ja odotella siellä hidasta kuolemaa. Kännykässäkään ei ole verkkoa tuolla maan uumenissa.

      Poista
  2. Hetken luulin, että nallet olivat korsukierroksella.....vai olivatko sittenkin??
    Miten tämä vaikuttaa jotenkin "ajankohtaiselta", olen nimittäin kuunnellut uusiksi jo aikaa sitten lukemiani Hirvisaaren Lehmusten kaupunki -sarjaa. Siinä on juuri talvisota sodittu ja ollaan kesässä ennen jatkosotaa. Vaikuttavia ilmestyksiä nuo korsut. Näiden kuvien katselu selkeästi vielä elävöitti kirjasarjaa. T. Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nallet eivät olleet korsukierroksella. Jotain rajaa sentään. 😅

      Hauska kuulla, että tämä osui sinulla hyvään saumaan. Varmasti tuo vähän toisenlaista näkökulmaa Salpalinjaankin.

      Kivaa heinäkuun loppua, Sartsa!

      Poista
  3. Kertakaikkisen U-P-E-A postaus, sopivan informatiivinen upein kuvin ja tyylisi kirjoittaa, se vaan saa päivän kuin päivän alkamaan hyvin. Osittain tuttuja polkujakin (Karhuovuoren luontopolku polkaistiin toissa kesänä Tanhuvaarasta käsin) ja korsut, kuten Salpalinja kiehtoo aina...
    Makrokuvasi - wau!! Keskiviikkoosi kepeyttä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Repolainen. ❤️ Ihana jos tykkäsit. Mä ajelin ensi kertaa Tanhuvaaran ohi viime viikolla, kun menimme sinne siskon mökille. Paljon on mulla Savonlinnassa ja sen ympäristössä tuntemattomia paikkoja!

      Touhukasta keskiviikon jatkoa sinulle! Jokohan siellä alkaa olla lähtö lähellä...

      Poista
    2. No jopas selvisi miksei tämä pönttö ole pönttöjä nähnyt, vaikka usein kävelee pää pilvissä... siitä on aikaa kun Sulosaaressa on asteltu.
      Ja harvenee entisestään... Olenkohan jo vinkannut Tervolan kirkkoa, yhtä Suomen suurimmista siirtolohkareista... se me käytiin tässä männä-covid-vuonna bongaamassa... äitikin jaksoi teputella sinne ja komia makkaranapaistopaikka jylhien lohkareiden välissä. Savonlinna säilyy kyllä aina sydämessä... ja palanen sydäntä Savonlinnassa... mutta kysymykseesi vastaan, että YKSI yö lähtöön.... tarttis kai pakatakin...

      Poista
    3. Hyvä, että mysteeri selvisi! Pönttöjä on tullut minusta viime vuosina lisää kiihtyvällä tahdilla, joten täytyy aina välillä käydä päivittämässä pönttötietokanta. 😅

      Tervolan kirkosta en ollut kuullut aiemmin, mutta lähden heti tästä googlettamaan sitä. Eilen kävin yhdellä hienolla rotkolla! Kyllä Suomen luonto tarjoaa upeita nähtävyyksiä!

      OOOOH, enää yksi yö lähtöön! Toivon teille niin paljon onnea matkaan, että sanat eivät riitä. Toivottavasti kaikki menee loistavasti – ja paremminkin! Minä olen telepaattisella yhteydellä mukana. ❤️

      Poista
  4. Muistan hämärästi sen aiemman postauksesi,pitääkin käydä sitäkin lukemassa uudestaan.Tosi mielenkiintoinen kierros,ja vähän pelottavalta näyttävät nuo pimeät paikat.Mutta mausemat ja vihreys,upeaa💚Tosi upeat kuvat perhosista.Hyvää heinäkuun loppua Satu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiset järvi- ja metsämaisemat ovat kyllä vertaansa vailla. 😊

      Kiitos, Jael, ja hyvää heinäkuun loppua sinullekin! ❤️

      Poista
  5. Ulrika50v.blogspot.com27.7.2023 klo 15.59

    Tosi jännittävä postaus korsuista !
    Tosi tosi kivaa viikonloppua huomenna💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olit mukana tutkimassa korsuja!

      Ihanaa viikonloppua sinullekin, Ulrika! Pus! 😘

      Poista
  6. Hui hitto! Ajatuskin yksin pimeässä korsussa..tokihan joku sen oven silloin kiinni laittaa. Itellä on lähes joka vuosi sukulaisvierailulla tarkoitus pysähtyä Luumäellä Salpalijalle. Aina se auto vaan huristaa ohi. Mutta hieno muistutus postauksesi hyväksemme tehdystä työstä noina vuosina❤.
    Muuten kun lähipäivänä kävin metsässä näin niitä pikkuisia sinisiipisiä perhosia jälleen paljon. Luulin pienenä (tai kuvittelin) niiden olevan pieniä keijuja. Ja kun nyt seurailin niiden lentoa ja kisailua voisin vieläkin kuvitella pikkuiset keijut liihottelemassa. Huisin hienot kuvat jälleen, mukavaa kesää.
    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli aiemmin sama juttu, kun vanhemmat asuivat Kiteellä, että ajoin aina kuutostietä siitä Luumäen ohi, enkä koskaan "ehtinyt" pysähtymään siinä Salpa-asemalla. Nolona pitää tunnustaa, että en tuolloin edes tiennyt, mikä Salpa-asema oli. En muista, miksikä sen kuvittelin – oisko ollut joksikin lukkoliikkeeksi tai jotain. 🤭 Kerran sitten pysähdyin jostain syystä, ja sitten harmittelin, kun en ollut tajunnut pysähtyä aikaisemmin. 😅

      Tuo mielikuva keijuista on kyllä niin totta, kun näkee sinisiipiä lentelemässä! Jotain erityistä sinisiivissä on, siitä olen ihan varma. Perhosia näkee muutenkin nykyään niin harvoin (ainakin täällä kaupunkiolosuhteissa!), että olen aina ihan haltioissani, kun näen perhosia. Ja tuolla Suurijärvellä niitä oli vielä ihan laumoittain.

      Kiitos, ja oikein mukavaa kesän jatkoa sinullekin! ❤️

      Poista
  7. Korsut ja juoksuhaudat ovat minusta mielenkiintoisia. Kävin muutama vuosi sitten Raatteentiellä ja se oli vaikuttava kokemus. Minulla kyllä pitäisi olla kaveri korsuretkellä :) Pelkäisi lähinnä sitä, että kaatuisin ja satuttaisin huonot jalkani ja tarvitsisin apua poispääsyssä.

    Hienot perhoskuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raatteentie on hieno, mutta valitettavasti oma käyntini jäi varsin pikaiseksi, kun pysähdyimme siellä äidin kanssa ohikulkumatkalla Rukalle.

      Korsut ovat liikkumisen kannalta kyllä vähän haasteellisia paikkoja, kun ovat niin syvällä maan alla, ja portaat ovat usein liukkaat ja/tai kuluneet.

      Kiitos. 😊

      Poista
  8. Blogista onkin kätevä tarkastella tekosiaan! Ellei siis ole pamauttanut blogejaan aina välillä bittiavaruuteen niin kuin minä :D

    Tosi kiinnostavia nuo korsut. Olen joskus aikoja sitten käynyt Lappeenrannan lähistöllä jossain bunkkereissa. En enää tarkasti muista missä, mutta oli aika erikoinen kokemus. Noin paljon ja isoja korsuja en siellä muista nähneeni kuin noissa sinun kuvissasi, wow! Tuo korsu 65 on super spooky eli just kiinnostava fiilistelymesta :D

    Näyttää idylliseltä tuo Suurijärven kierros, mutta hyttysistä kyllä iso miinus. Sen sijaan iso plussa siitä, ettei tarvinnut nähdä muita ihmisiä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todellakin samaa mieltä siitä, että blogista on tosi hyvä tarkistaa, mitä on tullut milloin tehtyä. Toki samat asiat voisi kirjoittaa esim. päiväkirjaan, mutta silloin niitä ei voisi hakea Googlella. 😅

      Lappeenrannan lähistöllä ja yleensäkin Kaakkois-Suomessa on valtavasti korsuja, ja niiden koko ja kunto vaihtelevat aika paljon. Pari vuotta sitten (postaus siitä täällä) tein oikein perusteellisen korsukierroksen Virolahden bunkkerimuseon liepeillä ja näin silloin tosi monta korsua (ja kyllä, googletin tämänkin 😂 ). Ja mitä epämääräisempi korsu, sitä kiinnostavampi kohde!

      Oli aivan ihana yllätys, kun sain olla Suurijärvellä yksinäni! Multakin sataa siitä pluspisteitä!

      Poista
  9. Olipa taas ihania maisema- ja perhoskuvia! Tykkäisit varmaan Sturmbockstellungista eli Järämän museoidusta saksalaisten puolustuslinjasta Enontekiöllä. Aattelin kirjoittaa siitä pikkujutun blogiini, kunhan tässä jaksan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pidit kuvista!

      Olen itse asiassa käynytkin Järämässä yhdellä Lapin-reissulla (olen kirjoitellut siitä täällä). Oli kyllä kiinnostava paikka, ja hyvin ylläpidetty. Kiva olisi lukea sinunkin juttusi siitä!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3