Isoveli valvoo

Äidin silmäleikkausreissu Espooseen oli onnistunut, ja palautin äidin ja Enskan eilen kotiin Savonlinnaan. Ukkeli oli lähtenyt edellispäivänä Intiaan ja päässyt sinne jo perillekin, ja hän lähetteli jatkuvasti matkalla viestejä, että missä te olette ja miten te nyt vasta siellä olette. 😆

Taas mennään.

Enska jaloittelemassa Imatralla.

Ukkelia hermostutti selvästikin auto (pysyisikö se tällä kertaa ehjänä), vaikkei hän sitä ääneen sanonutkaan, ja äitikin oli hieman jännittynyt, mutta kaikki meni tällä kertaa onneksi hyvin. En silti uskalla vielä ruveta suunnittelemaan mitään Viron-matkaa. Ajellaan nyt ensin vähän täällä Suomessa ja tarkkaillaan tilannetta.

Evästimme Nesteellä, ja äiti käski ottaa kuvan lehtipihviannoksensa päällä olevista heinistä. 😆

Meikäläisen lihapullat. Nyt on lautasmalli kunnossa, kun kastiketta on puoli lautasellista. 😆

Ajelemisesta tuli mieleeni, että ukkeli latasi sekä omaan kännykkäänsä että minun puhelimeeni ärsyttävän sovelluksen, jolla pystyy seuraamaan esimerkiksi auton akun lataustilaa, polttoainemäärää ja ajokilometrejä. 

Oikein rupesi vituttamaan, että ukkeli pystyy sieltä Intiasta käsin kyttäämään, kuinka paljon ajelen autolla. Jos nyt päräyttäisin esimerkiksi Lappiin, reissu tuskin jäisi ukkelilta huomaamatta, kun auton ajokilometrit lisääntyisivät äkkiä usealla tuhannella. Onneksi auton paikannus ei sentään ole päällä!

Kun eilen illalla tutkailin tuota sovellusta, kävi ilmi, että sillä voisi ilmeisesti myös esimerkiksi lukita ja avata auton ovet. Ties mitä muuta sillä voi tehdä! Mietin, pitäisiköhän minun poistaa koko sovellus, etten saa aikaiseksi sillä mitään vahinkoa...

Toki teknologia voi tuoda myös iloa ajamiseen, ja erityisesti olen nauttinut siitä, että autossa voi kuunnella musiikkia kännykästä Bluetooth-yhteyden kautta (Audissahan ei tämmöistä "luksusta" ollut). Äidin kanssa liikenteessä ollessa kuuntelemme yleensä radiota – lähinnä Novaa – mutta eilen oli pakko laittaa Spotifysta hetkeksi aikaa (äidin sanoin) jumputusmusiikkia, jotta pysyin hereillä. Novan musiikki kun on usein karmeaa "ranteet auki" -tyyppistä depressiivistä vuodatusta.

Spotifykin tunnistaa auton. 😊 (Soimassa tämänhetkinen lempibiisini.)

Meillä kesti matkanteossa siksi hieman pitkään, että pysähdyimme kyläilemään äidin ystävän luona Kotkassa. Ystävän luona vierailusta oli tarkoitus tulla jokakesäinen perinne, mutta viime vuonna käynti jäi välistä, kun olin niin huonossa kunnossa, että en pystynyt oikein istumaan autossa. 

Olen muistellut monesti viime kesää ja sitä, miten hirveä se oli, kun minulla oli kipuja joka paikassa enkä pystynyt tekemään juuri mitään – en istumaan, en kävelemään pidempiä matkoja enkä oikein makaamaankaan. Tuntui, että koko kroppa hajosi yhtä aikaa. Viime kesä menikin sumussa, monesti sängyssä itkien, kun ulkona paistoi aurinko ja olisi pitänyt nauttia kesästä, enkä minä pystynyt mihinkään.

Vaikka tämä kesä on sujunut aivan toisenlaisissa tunnelmissa (luojan kiitos!!!), olen kokenut tärkeäksi palauttaa aina välillä mieleeni, millainen viime kesä oli. En tykkää menneisyydessä elämisestä enkä varsinkaan menneiden tapahtumien märehtimisestä, mutta välillä on hyvä muistella vaikeita aikoja, jotta tajuaa, miten hyvin asiat tällä hetkellä ovat. Kiitollisuus siitä, että saa olla terve, on valitettavasti sellainen asia, joka unohtuu ainakin itseltäni helposti, ja terveyttä tulee pidettyä itsestäänselvyytenä.

Savonlinnassa suunnistin ensimmäiseksi Prismaan, koska äidin jääkaappi oli luonnollisesti aika tyhjä. Ostotapahtuma oli muuten menestyksekäs, mutta kaupassa piti käydä samojen ostosten takia kahteen kertaan, kun ensimmäisellä kerralla ei ollut lompakkoa mukana. Helpottaa huomattavasti kaupassa käymistä, jos on jotain, millä maksaa ostokset. 😆

Illalla kerkesin vielä lempipaikalleni, rantakalliolle istuskelemaan – ja vähän valokuvailemaankin.

Illalla piti vielä käydä lähirannassa näpsäisemässä kuva auringonlaskusta.

Auringonlasku Ääslinnassa.

😘