Mausteinen manteli
oli käynyt kuvaamassa brasilialaista supermarkettia, ja idea oli
minusta niin kiva, että päätin vähän lainata sitä. Lähdin siis kamera
kädessäni Hypercityyn, joka on minun vakisupermarkettini ja joka
muistuttaa aika lailla suomalaista Prismaa ja Citymarketia ainakin siinä
mielessä, että sieltä saa kaikkea huonekaluista ruokatuotteisiin.
Tarkoituksenani olikin ottaa kuvia jokaiselta osastolta, mutta en
ehtinyt kuin maustekastikehyllyjen eteen, kun luokseni juoksi kai
jonkinlainen myymäläpäällikkö, joka kielsi minulta kuvien ottamisen.
Olin etukäteen arvellutkin, että näin saattaisi käydä (koska ovella oli
valokuvauksen kieltävä merkki), mutta olin kuitenkin päättänyt ottaa
kuvia niin pitkään, kunnes joku tulisi sen minulta kieltämään.
Viritin
myymäläpäällikölle leveimmän hymyni ja pyytelin hirveästi anteeksi
tapahtunutta. "Ajattelin vain näyttää vähän kuvia kavereille",
selittelin (eikä se nyt niin hirveän kaukana totuudesta ollutkaan).
Päällikkö oli tiukkana ja sanoi, että heidän tuotteitaan ei saa kuvata,
mikä on toisaalta tietysti ihan ymmärrettävääkin. "Kuinka monta kuvaa
kerkesitte ottamaan? Näin, että otitte kuvia tuolla sisäänkäynnin
luonakin." Nyt piti hieman miettiä. Jos mies oli kerran nähnyt minut
kuvaamassa sielläkin, ei kannattanut tarjota vastaukseksi yhtä tai
kahta. "Ööh, ehkä jotain kymmenen?" "Täällä ei tosiaankaan saa kuvata.
Voisitteko poistaa kuvat kamerastanne?"
Pyytelin
tapahtunutta kauheasti anteeksi, ja lupasin poistaa kuvat heti. Lupasin
myös, että tapaus ei tulisi toistumaan. Jäin soijakastikkeiden eteen
seisomaan ja räpläämään kameraani sen näköisenä, että muka poistin kuvia
kamerastani. Oikeasti kävin vain kuvia läpi ja laskeskelin, kuinka
monta kuvaa olin kerennyt ottaa. Kolmekymmentäkaksi. Ehkä niistäkin
saisi jotain aikaiseksi.
Siinä kameraa räplätessäni
kuulin, kuinka myymäläpäällikön vieressä seissyt myyjä selitti
tohkeissaan päällikölle hakeneensä tämän heti paikalle, kun oli nähnyt
minut kuvaamassa. "Teit aivan oikein", päällikkö vakuutteli myyjälle.
Miehet seisoivat hetken aikaa siinä kuuloetäisyydelläni jankuttaen samaa
- kuinka myyjä oli heti hakenut päällikön ja kuinka oikein mies oli
päällikön mielestä toiminut - kunnes he lähtivät menemään. Mieleni teki
tintata molempia. Mitähän hyvän miehen lisää myyjä mahtoi valppaan
toimintansa ja liukkaan kielensä ansiosta saada?
En
uskaltanut enää sen jälkeen kaivaa kameraa laukustani, koska pelkäsin
saavani porttikiellon kauppaan, ja se olisi ollut erittäin noloa. Siksi
minulla ei ole kuvia esimerkiksi huonekalu-, siivoustarvike-, vaate-,
kodinkone-, urheiluvaruste- ja sisustusosastoista, mikä harmittaa aika
tavalla. Toisaalta ei niissä loppujen lopuksi mitään kovin ihmeellistä
olisi ollutkaan; mitä nyt vaatteet ja sisustustekstiilit ja -tavarat
olisivat olleet intialaishenkisiä (ylläri). Käsipainot, nitojat ja
pyykkipojat näyttävät varmasti loppujen lopuksi aika samanlaisilta
kaikkialla.
|
Hypercityn pääsisäänkäynnin edusta, jossa on esitteillä aina sesongin
mukaista tavaraa. Diwalin alla oli kodinkoneita, joulun alla on
joulukamaa ja mangosesonkina mangoja. |
|
Diwalina kuuluu lahjoittaa kaikille suklaata, joten suklaarasioita oli tyrkyllä sisäänkäynnin luona kasapäin. |
Kävin Hypercityssä aiemmin vähän milloin
sattui, mutta aika pian huomasin, että erityisesti hevi-osaston
valikoima riippuu aika tavalla käyntiajankohdasta. Jos käy ostoksilla
satunnaisena ajankohtana keskellä viikkoa, vihanneslaarit saattavat
huutaa tyhjyyttään, ja nekin vähäiset vihannekset, joita on tarjolla,
ovat nahistuneita ja aikansa eläneitä. Paras valikoima hevi-osastolla on
kokemukseni mukaan lauantaiaamuna: silloin vihanneslaarit ovat täysiä,
vihannekset ovat hyvälaatuisia ja - mikä on minulle myös hyvin tärkeää! -
ihmisiä on kaupassa hyvin vähän. Yritän vältellä erityisesti
hevi-ostosten tekoa viikonloppuisin (paitsi juuri lauantaiaamuna), koska
kaupoissa on silloin hirveä ryysis, ja minulta menee hermot, kun
intialaisia mammoja tunkee oikealta ja vasemmalta.
|
Melkein tyhjä käytävä. |
Vihanneksia ja hedelmiä ei punnita täällä
itse, vaan kaupassa on yleensä maksimissaan kaksi punnituspistettä,
joissa ne täytyy käydä punnituttamassa. Ihmiset näyttävät ostavan
viikonloppuna vihannekset koko viikoksi (niin teen usein itsekin), sillä
monen kärryt ovat ihan täynnä punnittavia vihanneksia. Jonot
punnituspisteille ovat pitkät, ja aina joku yrittää kiilata kärryllään
sivusta eteen. Siinä vaiheessa, kun vihdoinkin pääsen punnituttamaan
omat tuotteeni, näen punaista ja kaikkia muitakin värejä. Hermojani
säästääkseni ostankin vihannekset ruuhka-aikojen ulkopuolella, jos vain
suinkin mahdollista.
|
Röykkiöittäin tuoreita vihanneksia. |
Vihannesten
yleislaadun voi minusta todeta parhaiten lehtivihanneksista.
Lauantaiaamuna pinaatti, sarviapila, amarantti ja muut paikalliset
lehtivihannekset sekä yrtit (lähinnä minttu, korianteri ja tilli) ovat
houkuttelevan tuoreen näköisiä.
|
Huomatkaa, että nämä eivät ole missään
kylmäsäilytyksessä. Jos siis lehtivihannekset eivät ole tuoreita, niistä myös näkee sen. |
Lehtivihannekset ovat Intiassa aivan
käsittämättömän halpoja: nippu pinaattia maksaa esimerkiksi 3,5 rupiaa
eli noin 5 senttiä! Voitteko kuvitella?! Yrtit ja muut lehtivihannekset
ovat samanhintaisia, joten niitä voi ostaa jopa hieman tuhlaillen.
Syömmekin Intiassa todella paljon lehtivihanneksia, ja ostan
lehtivihanneksia melkein aina, kun vain näen niiden olevan tuoreita.
Suomessa tuore pinaatti on niin törkeän kallista, että oikein oksettaa.
Eilen juuri appivanhempien autonkuljettaja kyseli Suomesta saatavista
vihanneksista ja niiden hinnoista, ja hän oli aivan kauhistunut, kun
kerroin, että nippu pinaattia maksaa meillä sata rupiaa!
Vihanneksia
ja hedelmiä myydään valmiiksi pakattuinakin, ja laiskempia kokkeja
ilahduttaa se, että monet vihannekset voi saada valmiiksi paloiteltuina
tai raastettuina. Myös valmiita tuorevihannessekoituksia (esimerkiksi
sambhar-keittoa varten) on saatavilla.
|
Pilkottuja ja raastettuja vihanneksia. Alarivissä täällä vähän eksoottisempia vihanneksia, purjoa, fenkolia ja kesäkurpitsaa. |
|
Valmiita hedelmäsalaattianoksia, pakattuja hedelmiä ja taateleita. |
Paikallisten
vihannesten ja hedelmien valikoimat ovat kaupassa tavallisesti hyvät,
mutta hieman vieraampien tuotteiden saaminen on hieman tuurista kiinni.
Ei kannata lähteä kauppaan thaimaalaisen currytahnan resepti kädessä
luottaen siihen, että kaupassa on sitruunaruohoa ja galangalia, kun
niitä viime viikollakin oli. Vierasmaalaisten vihannesten ja hedelmien
laatu vaihtelee aika tavalla, ja hintakin on paljon korkeampi kuin
paikallisten tuotteiden.
Salaattitarpeiden saatavuus on
sekin erittäin heikkoa, lähes olematonta. Ainoa saatavilla oleva
salaattilaatu on jäävuorisalaatti, joka sekin on usein ruskeaksi
painunutta. Rucolasta, lehtisalaatista ja sen semmoisista voi vain
haaveilla...
|
Banaaneja "puussa". |
Maitovalmistevalikoimat ovat täällä
todella surkeat, ainakin jos Suomeen vertaa. Maitopohjaiset
ruoanvalmistustuotteet (ruokakermat, ranskankerma, kermaviili, rahkat,
vaniljakastike jne.) helpottaisivat ruoanlaittoa todella paljon, mutta
täällä on tarjolla vain maitoa ja kermaa, ja nekin tuppaavat jostakin
syystä aina juoksettumaan (ainakin minulla). Toisaalta olen Intiassa
tajunnut, että esimerkiksi vaniljakastikkeen voi valmistaa ihan itsekin.
Välipalamaisia maitotuotteita (viilejä, jogurtteja, rahkoja) en syö
Suomessakaan, joten niitä en edes kaipaa. Purkkijogurtteja täältä kyllä
saakin - sekä halpoja paikallisia että kalliita tuontijogurtteja - sekä
intialaista paksua, Bulgarian jogurtin tyyppistä, jogurttia, jota on
tarjolla monen monta merkkiä.
|
Paneer-juustoa, voita ja sulatejuuston tapaisia valmisteita. |
Juustohyllyjä hallitsevat intialainen
paneer-juusto ja Aamupalan tyyppiset yksittäispakatut juustot, joita on
saatavilla useaa eri merkkiä. Näissä yksittäispakatuissa juustoissa
minua huvittaa aina se, kun juustopalan ympärillä olevan muovin päällä
lukee, että "remove the outer packing before consumption". Onkohan joku
kenties yrittänyt syödä juustoa muovineen päivineen?
Ulkomaisia
juustojakin (mm. fetaa, mozzarellaa, ricottaa, tuorejuustoa,
homejuustoa, parmesaania, emmentalia, goudaa) on saatavilla, mutta ne
ovat niin kalliita (noin 350 rupiaa, viitisen euroa), että harkitsen
niiden ostamista kaksi kertaa, varsinkin kun tiedän, että loppu jää
kuitenkin kaappiin kuljeskelemaan.
Olen juuston suuri
ystävä, ja jos pitäisi elää yhdellä ruoalla koko loppuelämänsä, se olisi
minulla kyllä ehdottomasti juustovoileipä (mitä teillä muilla on?).
Siihen en vain kyllästy! Jos intialaisista ruoista pitäisi valita, se
olisi sitten dosa-lätty, eli minusta ei saisi kyllä karppaajaa
tekemälläkään. Intialaiset juustot ovat aika karmeita, ja minulta on
mennyt tosi kauan, että olen oppinut syömään täkäläisiä juustoja.
Leipävalikoimat ovat suomalaisittain ajatellen pienet, mutta minusta silti ihan kelvolliset.
Tarjolla
on ihan valkoista leipää ja vähän tummempaa täysjyväleipää. Olen
tykästynyt täkäläiseen täysjyväleipään, enkä edes kaipaa ruisleipää,
vaikka Suomessa sitä kyllä syönkin. Vaaleat leivät ovat täällä usein
hirveän makeita, sellaisia pullamaisia (tungetaanko niihin siirappia tai
jotain?).
Hypercityn vihannesosaston vieressä on pieni
makeis- ja snack-tiski, josta saa intialaisia makeisia. Olen erittäin
perso intialaisille makeisille, vaikka en aluksi tykännyt niistä
ollenkaan, ja minun täytyykin kiertää tämä tiski hyvin kaukaa.
Makeiskaupoista
suosikkini on muuten Almond House, joka avasi pienen liikkeen tähän
meidän lähelle, Fresh-marketin yhteyteen. Haemmekin ukkelin kanssa
herkkumme nykyään sieltä. (Tai mähän en hae enää mistään, kun mun pitää vahtia syömisiäni.)
Jos
täällä himoitsee suomalaisten irtokarkkien tyylisiä nameja, joutuu
kyllä pettymään aika tavalla, sillä sellaisia ei täältä saa. Muutenkin
länsimaisten namien valikoimat ovat aika köyhät.
|
Valikoimat saadaan näyttämään suurilta niin, että laitetaan hyllyille paljon samaa tavaraa. |
Intialainen
suklaa on Maraboun ja Fazerin suklaisiin tottuneelle aika kamalaa,
mutta onneksi olen nyt löytänyt niistäkin oman suosikkini (yläkuvassa
näkyvät 5 star -patukat, ja niistä erityisesti Crunchy-versio), ettei
tarvitse ihan kärvistellä.
Monet säilyttävät suklaan Intiassa jääkaapissa, koska varsinkin kesällä
suklaa sulaa ihan muodottomaksi mössöksi, mutta itse en koskaan säilytä
suklaata jääkaapissa, vaikka muoto kärsisikin. Jääkaappikylmä suklaa ei
maistu ollenkaan sellaiselta kuin suklaan kuuluisi! Se takertuu
kitalakeen ja maistuu vain rasvalle. Suklaan kuuluu olla suunlämpöistä
ja sulaa suuhun... (joo, rakastan suklaata, hih).
Länsimaisille ruokatuotteille on Hypercityssä erillinen hylly.
Tarjolla
on pastoja, kahvia, hilloja, säilykkeitä, kastikkeita, tahnoja, öljyjä,
etikkaa, keksejä, aamiaistarvikkeita, suodatinpusseja ja niin edelleen.
|
Ruisleipääkin olisi tarjolla. Hinta vain 350 rupiaa (5 euroa) per paketti. | | | | | |
Ostan
itse hyvin harvoin mitään länsimaisia erikoisuuksia, koska syömme
lähinnä intialaista ruokaa. Joskus saatan ostaa soijakastiketta, pastaa,
pestoa tai sen sellaista, mutta aika harvoin oikeastaan. Minusta on
vissiin tullut nuukakin, kun tuntuu ihan hirveältä haaskaukselta laittaa
monta sataa rupiaa johonkin kastikepulloon, kun tietää, mitä kaikkea
muuta samalla rahalla saisi.
Yksi mikä minua hirveästi
ilahduttaa Intiassa on se, että täällä saa kaikkea pienenä. Kun Suomessa
esimerkiksi perunalastupussit, limsapullot ja sen sellaiset ovat
muuttuneet aina vain suuremmiksi, täältä saa kaikkea myös pienenä. Ehkä
siinä on kysymys siitäkin, että kaikilla ei ole varaa ostaa mitään
jättipusseja.
Pahisten osastot, eli lihaosasto ja
viinakauppa, ovat Hypercityssä erillisissä huoneissa. Kasvissyöjien ei
siis edes tarvitse nähdä lihaa. Muistan kun ukkelin kaveri kävi
Suomessa, ja hän oli aivan kauhistunut, kun näki Citymarketin lihatiskin
ja sen punaisen lihan määrän!
Lihaosastosta minulla
ei ole (sattuneista syistä) kuvaa, mutta viinakaupasta on yksi
hätäisesti uutenavuotena näpsäisty vanha kuva.
|
Yleensä kauppa ei kyllä ole noin täynnä, eikä siellä varsinkaan ole naisia (paitsi länsimaalaisia ).
|
Alkoholivalikoimat
ovat aika intialaiset, ja varsinkin viskejä on tarjolla paljon.
Saatavilla on myös votkaa, intialaisia viinejä, olutta ja breezereitä,
mutta myös tuontialkoholia, josta saa kyllä maksaa itsensä kipeäksi.
Tuontialkoholia myydään tavallisesti myös vain isoissa pulloissa, mikä
on vähän harmillista. Joskus kaipaisin johonkin jälkkäriin vain hieman
alkoholia, esim. Bayleysia, mutta ostohalut katoavat kyllä aika äkkiä,
kun tarjolla on vain litran pullo, joka maksaa lähemmäs 3000 rupiaa
(yli 40 euroa). Paikalliset väkevät ovat erittäin halpoja, joten täällä
saa tarvittaessa itsensä hyvin halvalla tainnoksiin.
Hypercityn
liha- ja kalaosasto on erittäin epähoukutteleva jo hajunsakin puolesta.
En koskaan osta sieltä mitään, koska nekin harvat kerrat, kun olen
sieltä jotain ostanut, ovat olleet kaameita pettymyksiä. Käyn kuitenkin
siellä aina säännöllisin väliajoin tarkistamassa, vieläkö siellä haisee
yhtä pahalta ja vieläkö lihat ovat yhtä epäilyttävän näköisiä. Kun
viimeksi kävin siellä, kalatiskin jääpediltä putosi maahan yksi iso
kala, joka rupesi sätkimään maassa. Kalatiskillä seissyt pariskunta
vinkkasi myyjälle, että lattialla oli kala, mutta myyjä jatkoi vain
hommiaan sen näköisenä kuin olisi ihan jokapäiväistä, että kalat
sätkivät lattialla.
Hypercityn lihahuoneessa on liha-
ja kalatiskit sekä valmiiksi pakattuja lihoja hyllyllä. Lihatiskiltä saa
joitakin leikkeleitä ja makkaroita, mutta ne ovat kyllä sen näköisiä,
että en tiedä, kuinka kauan ne ovat tiskillä olleet. Kanaa ja lammasta
saa valmiiksi pakattuina, ja tarjolla on yleensä luullisia
curry cut
-paloja, luuttomia paloja, broilerinfileitä sekä jauhelihaa.
Naudanlihaa saa Hypercitystä vain pakasteena, mutta Sparista sitä saa
myös tuoreena. Pihvilihan tyyppistä lihaa ei kuitenkaan ole saatavilla,
enkä muista nähneeni possunlihaakaan missään (ainakaan tuoreena). Mitään
marinadeja täällä ei tunneta.
|
Hypercityssä on myös pieni kahvila. |
Löysin arkistoistani myös yhden kuvan hyllystä, jota luulin askartelutarvikehyllyksi.
Olin
hirveän ilahtunut, kun kauppaan oli ilmestynyt askartelutarvikkeita!
(En ole koskaan ollut mikään askartelija, mutta Intiassa on tämmöisiäkin
tarpeita ilmennyt.) Lähempi tarkastelu kuitenkin paljasti, että
eiväthän nuo mitään askartelutarvikkeita olleetkaan, vaan ne olivat
puja-tarpeita, joita käytetään kotialttareissa (ei ole kyllä hajuakaan,
miten). "Askartelutarvikkeiden" vieressä oli myös melkoiset valikoimat
suitsukkeita, joita käytetään niitäkin kotialttareissa.
Koska
meillä syödään lähinnä intialaista ruokaa ja koska syömme
90-prosenttisesti kasvisruokaa, meiltä menee ruokaan aika vähän rahaa.
Intia on ihan oikeasti kasvissyöjän paratiisi, niin hintojen kuin
valikoiman puolestakin - jos siis tykkää syödä paikallisista aineksista
valmistettua ruokaa.
Kuvasin yhtenä lauantaina senkertaisen saaliini.
Arvatkaapa, mitä tämä kaikki maksoi?
5
kurkkua, kilo porkkanoita, 4 nippua pinaattia, puoli kiloa papuja, yksi
luffa, puoli kiloa okraa, 2 keittobanaania, puntti currylehtiä,
kourallinen vihreitä chilejä, reilu puoli kiloa intialaisia
pikku"kurkkuja", 2 munakoisoa, 2 punaista paprikaa, jäävuorisalaatti ja
kilo sipuleita, jotka unohtuivat kuvasta?
Tämä kaikki maksoi 185,97 rupiaa eli noin kaksi ja puoli euroa!