En ole rasisti, mutta... 🙈

Olen tehnyt viime aikoina epämiellyttäviä havaintoja itsestäni. 

Viime viikolla, kun olin varaamassa aikaa kolesterolilääkärille, selailin lääkärikeskuksen vapaita aikoja ja silmäilin vapaana olevia lääkäreitä. Minulla on yksi hyväksi todettu luottolääkäri, mutta seuraava vapaa aika hänelle olisi ollut vasta kahden viikon päästä. Koska en halunnut odotella niin pitkään, oli valittava summamutikassa joku toinen lääkäri. Mehiläisen varausjärjestelmässä näkyvät lääkäreiden nimet ja kuvat, ja lääkärin nimeä klikkaamalla avautuu lisää tietoa lääkärin koulutuksesta, työkokemuksesta, erityisosaamisalueista, kielitaidosta – jopa hänen omista harrastuksistaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Lääkäreille voi myös antaa arvosteluja, ja jos arvosteluita on tullut riittävästi (yli 25 kappaletta), arvostelupisteiden keskiarvo näkyy myös asiakkaalle.

Jotkut lääkärit ovat intoutuneet kuvailemaan itseään hyvinkin monisanaisesti. Suora lainaus erään henkilön omakuvauksesta:

"Lääkärinä koen vuorovaikutussuhteen potilaan kanssa hoitosuhteen tärkeimmäksi tekijäksi. Huolellinen kuuntelu, potilaan asiaan perehtyminen, kysymykset ja potilaalle osoitettu empatia ja ymmärrys ovat ne asiat, joihin henkilökohtaisesti uskon. Suhtaudun jokaiseen potilaaseen yksilönä omine erityispiirteineen ja pyrin nämä ottamaan aina mahdollisimman hyvin huomioon.

Ihmisenä olen valoisa, optimistinen, hyväntuulinen ja huumorintajuinen. Vaikka asiat usein ovatkin vakavia, positiivinen ja tulevaisuuteen uskova asenne vie niitä aina hyvään suuntaan."

Kukapa ei haluaisi asioida tällaisella lääkärillä? 

Suuret puheet eivät kuitenkaan suuta halkaise. Eräs lääkäri kehui kerran esittelytekstissään itseään maasta taivaaseen, ja minä lankesin myyntipuheisiin. Kävi ilmi, että sama oman navan ympärillä pyöriminen jatkui vielä vastaanotollakin, sillä lääkäri puhui suuren osan vastaanottoajasta (joka oli hulppeat 45 minuuttia) itsestään. 

Seuraavassa on suora lainaus vanhasta postauksestani (täältä), jossa kerroin kyseisestä lääkärikäynnistä ja voivottelin silloista olotilaani hyvinkin perusteellisesti: 

"Lämminhenkinen ja paneutuva vastaanotto sai aivan uuden merkityksen, sillä lääkäri puhui ainakin puolet vastaanottoajasta itsestään. Vastaanoton aikana selvisi mm. lääkärin poliittinen kanta, hänen mielipiteensä Trumpista, hänen asuinpaikkansa sekä se, miten hän tulee töihin (sähköpotkulaudalla); hänen harrastuksensa (sukellus) ja perhetaustansa (lääkäri oli kasvanut neljän naisen kanssa ja piti kuulemma aina naisten puolia). Lisäksi lääkäri kertoi seikkaperäiset kuvaukset kahdesta asiakkaastaan, joiden kohdalla ikä oli todellakin vain numero, sekä selkävaivan takia peruuntuneesta Italian-matkastaan. Muistipa lääkäri suositella minulle vielä Perseilevän Pertin Instagram-tiliäkin. Kaksi kertaa vastaanoton aikana lääkäri huudahti minulle yllättäen, että "aivokasvainta sinulla ei ole!". Ensimmäisellä kerralla jätin huudahduksen noteeraamatta, kun se tuli niin puskista, mutta toisella kerralla vastasin, että "eipä ole tullut mieleenikään, että olisi, mutta kiitos kumminkin tiedosta". Vastaanoton lopuksi lääkäri totesi vielä tapaukseni olevan monimutkainen mutta mielenkiintoinen ja vannoi löytävänsä syyn vaivoihini."  

Tuon kokemuksen jälkeen olen suhtautunut hyvin varauksellisesti lääkärien kaunopuheisiin omakuvauksiin. Mitä asiallisempi linja, sitä parempi. Arvostelupisteisiinkään en enää luota, sillä tuokin huru-ukko oli saanut 9,8/10. 

Minusta koko varausjärjestelmä on vähän huono, ja voisin kuvitella, että joillakin lääkäreillä riittää asiakkaita ja sitten taas toisilla on jatkuvasti vapaita aikoja. Huomasin itsekin arvottavani lääkäreitä tietyn kaavan mukaan. Mieslääkäri ei käynyt, vaan lääkärin piti olla nainen. Nainen ei käynyt, jos hänen nimensä kuulosti ulkomaalaiselta. Supisuomalaista naislääkäriä ei kumminkaan löytynyt kyseiselle päivälle, joten oli palattava tutkimaan mieslääkäreitä, joihin pätivät samat säännöt kuin naisiinkin: lääkärin piti näyttää ja kuulostaa suomalaiselta. Arvottaminen ei loppunut vielä tähänkään, vaan viimeisen päätöksen tein sillä perusteella, miten ystävälliseltä ja helposti lähestyttävältä lääkäri kuvassa näytti. 

Ei ole kiva huomata harrastavansa rotusyrjintää, eikä tällaista käytöstä voi oikein mitenkään hyväksyä eikä perustella. Suurin syy, miksi haluan supisuomalaisen lääkärin, ovat mahdolliset kieliongelmat. Terveysasiat kun ovat sellaisia, että niissä toivoisi ymmärryksen toimivan kumpaankin suuntaan sataprosenttisesti. Minulla on sekä omakohtaisia että muilta kuultuja kokemuksia, kuinka kaikki ei ole mennyt ulkomaalaistaustaisen lääkärin kanssa ihan putkeen, ja syynä ovat olleet suurimmaksi osaksi juuri kieliongelmat. Toisaalta tuosta huru-ukosta voi päätellä, että eipä kaikki ole mennyt ihan putkeen suomalaisten lääkärien kanssakaan. Sitä paitsi olenhan minä käynyt lääkärissä lukuisia kertoja ulkomaillakin ja asioinut englanniksi ja jopa espanjaksi, eikä ymmärrys tai sen puute ole ollut mikään ongelma. Mitenkäs se sitten täällä Suomessa on? 

Lääkärin saama koulutuskin (jos se on suoritettu ulkomailla) hieman epäilyttää. Vastaako se kaikilta osin suomalaista lääkärikoulutusta, ja näkyvätkö koulutuksen tai kulttuurien eroavaisuudet vastaanottotilanteessa jotenkin? Jos nyt ajattelen omaa tilannettani, niin olisiko ulkomaalaistaustainen lääkäri määrännyt minulle kolesterolilääkkeet yhtä hanakasti kuin suomalainen lääkäri teki, vai olisiko hän halunnut kokeilla ensin jotain muuta? Entäpä sitten vaikka masennus? Lähestyisivätkö suomalainen ja ulkomaalaistaustainen lääkäri masennusta samalla tavoin, ja jos eivät, niin miten hoidot eroaisivat toisistaan? 

Rotusyrjinnän lisäksi harrastan näköjään vielä sukupuolisyrjintääkin, joka on tosin paremmin perustelua. Mieleeni ei nimittäin tule kovinkaan monta myönteistä kokemusta mieslääkäreistä. Miehillä on hyvin asiakeskeinen ja suorasukainen tyyli, joka tuntuu vastaanottotilanteessa epäystävälliseltä töksäyttelyltä. Naislääkäreistä huokuu usein edes jonkinlainen empatiakyky, joka puuttuu miehiltä lähes täysin.  

Toivoisin pääsevän eroon kaikenlaisesta syrjinnästä, mutta sitä ei kai tule tapahtumaan niin kauan kuin on valinnanvaraa. Tosiasiahan on se, että jos Suomessa ei olisi ulkomaalaistaustaisia lääkäreitä, olisimme kusessa. Sama pätee moneen muuhunkin ammattikuntaan, kuten siivoojiin, hoitajiin, taksikuskeihin sekä rakennus- ja ravintola-alan työntekijöihin. Minulla ei ole mitään vaikeuksia hyväksyä ulkomaalaistaustaisia muilla aloilla, vaan olen päinvastoin sitä mieltä, että ulkomaalaistaustaisia saisi olla töissä Suomessa enemmänkin, jos vain ammatillinen osaaminen on kohdallaan. Raja kulkee kuitenkin näköjään terveydessäni: sitä hoitamaan kelpaavat vain harvat ja valitut. 

Toinen asia, johon olen itsessäni pettynyt, on se, että puhun lähes aina ulkomaalaiselta näyttäville ihmisille englantia. En nähnyt asiassa mitään ongelmaa, ennen kuin luin kerran Hesarista artikkelin, jossa ulkomaalaiselta näyttävät mutta koko ikänsä Suomessa asuneet ja suomea äidinkielenään puhuvat ihmiset kertoivat, miten ärsyttävää on, kun heille puhutaan koko ajan englantia. Olen saanut itse nolostua hyvinkin monta kertaa, kun olen puhunut englantia esimerkiksi aasialaisessa ruokakaupassa, ja myöhemmin on käynyt ilmi, että kyseinen henkilö puhuu sujuvampaa suomea kuin minä itse. 

Ajattelin aiemmin, että on varmempaa lähestyä ulkomaalaiselta näyttävää ihmistä englanniksi, koska on todennäköisempää, että hän osaa englantia kuin suomea. En osannut kuvitellakaan, että joku voisi loukkaantua siitä. Ajattelin englanniksi puhumisen olevan jopa hyvä asia, jos kävisikin ilmi, että toinen ei osaakaan suomea. Sillä tavalla kenenkään ei tarvitsisi nolostua, ja kommunikointikin olisi tehokkaampaa, kun ei tuhrautuisi aikaa yhteisen kielen etsiskelemiseen. 

Toisaalta jos kuvittelen itseni sellaisen ihmisen asemaan, joka on asunut koko ikänsä Suomessa ja joka puhuu äidinkielenään suomea, niin olisihan se nyt pirun ärsyttävää, jos joku yrittäisi koko ajan tyrkyttää englantia ihan vain siksi, että satun näyttämään erilaiselta kuin kantasuomalaiset. Olisin varmasti hyvin turhautunut ja tuntisin itseni jollakin tapaa ulkopuoliseksi, kun en tule koskaan olemaan joidenkin ihmisten silmissä suomalainen, vaikka puhuisin kuinka täydellistä suomea ja olisin tavoiltani kuinka suomalainen. 

Suomalainen yhteiskunta muuttuu koko ajan monestakin syystä, ja se pitäisi vain itsenikin hyväksyä. Uskon, että nykynuorison ei tarvitse pohtia tällaisia asioita lainkaan, vaan he luovivat sujuvasti kaikenlaisten ihmisten kanssa. Toista on tämmöisellä pystymetsässä varttuneelle kääkälle. Toisaalta en voi puolustautua iälläni tai kasvuympäristölläni, koska olen kuitenkin matkustellut ja nähnyt maailmaa sen verran, että minun pitäisi osata käyttäytyä toisella tavalla.