Hiekkarantoja ja hienoston asumuksia

Ajattelin kirjoitella tässä välissä yhdestä kävelyretkestä, jonka tein juhannuksen jälkeen. Mieleni teki silloin taas jonnekin patikoimaan, ja mietiskelin, minne lähtisin. Sitten keksin, että eihän minun tarvitse lähteä välttämättä mihinkään, vaan voisin lähteä kävelylle ihan kotioveltakin ja kävellä esimerkiksi Helsinkiin. Kävelisin niin pitkälle kuin huvittaisi ja palaisin sitten metrolla kotiin. Ei muuta kuin suunnitelmaa toteuttamaan!

Ison Omenan viereisellä tyhjällä tontilla oli ulkomaalaisryhmä pelaamassa mölkkyä. Joku intialainen oli juuri heittovuorossa. 😅

Matinkylän kuningas -ravintola, joka paloi viime uutenavuotena ja jota nyt remontoitiin.

Asuimme aiemmin melkein Matinkylän kuninkaan vieressä, ja silloin vanha ostarikin oli vielä pystyssä. Nyt ostarin tilalla on kerrostaloja – mitäpä muutakaan. Matinkylän kuninkaan tilalla oli aiemmin Makuunin videovuokraamo, josta oli näppärä hakea elokuvia katsottavaksi. Nyt koko Makuunia ei ole enää olemassa, enkä jaksaisi katsella oikein elokuviakaan. 

Alkumatka sujui pitkin rantaraittia, jonka merimaisemia rakastan. 

Matinkylän ranta. 

Haukilahdessa on ison uimarannan lisäksi pienempiä poukamia, joissa omaa rauhaa kaipaavat voivat nauttia auringosta.

Haukilahdessa on myös koirien uimaranta. 

Harvoin näkee näin hienoa uimapaikkaa koirille. 😅

Toppelundin uimaranta.

Edesmenneen Kirsti Paakkasen kotitalo Westendissä. Talosta on ollut juttua julkisuudessakin, mm. täällä. 

Seuraavaksi rantaraitti siirtyi kulkemaan Westendin asuinalueella, joka on Suomen suurituloisin postinumeroalue. Monet Westendin taloista ovat hyvin samantyylisiä "laatikoita", ja asialle on selityksensä: suuren osan Westendin taloista on suunnitellut sama arkkitehti, Pet Michael. Kuukausiliitteessä oli jokin aika sitten kiinnostava artikkeli Westendin taloista ja Pet Michaelista, ja Hesarin tilaajat voivat lukea artikkelin täältä. 

Myllätty piha.

Toki Westendissä on myös muunlaisia taloja. 

Vanhempaa rakennuskantaa.

Rantaraittia Westendissä. 

Westendin ranta. Tapasimme käydä aiemmin täällä ukkelin kanssa.

Westendin rannan maisemat ovat kokemassa muutoksen tuulia, sillä viereen on nousemassa asuintaloja. Tontin alue oli aidoitettu ja suljettu yleisöltä. 

Matka kohti Helsinkiä jatkui hieman tylsissä maisemissa Länsiväylän tuntumassa. Pysähdyin ihmettelemään poikkeuksellisen matalaa ja ankeaa kevyen liikenteen alikulkusiltaa, joka alittaa Länsiväylän.

Tästäkin on ollut juttua lehdessä (täällä). 

Liikennevirta kulki ihan vieressä, mutta onneksi seuraava luontokohde, Karhusaari, näkyy jo kuvan oikeassa laidassa.

Karhusaarella bongasin ensimmäiseksi suloisen oravan. 

Karhusaaren uimaranta.

Jäi epäselväksi, oliko tämä Otso vai Ohto.

Kahusaaressa on myös entinen Sinebrychoffin huvila, jota voi vuokrata nykyään esimerkiksi häiden pitopaikaksi. Siitä olikin vuosia, kun olin käynyt täällä viimeksi, ja silloin alueella tehtiin remonttia.

Lasiseinäinen huvimaja.

Karhusaaren vieressä on Hanasaari, jossa on myös Hanaholmen-hotelli. Sielläkin on tehnyt mieli joskus yöpyä. Kuvan taideteos on nimeltään Maan laulu.

Kävelin vielä muutaman metrin Länsiväylän vartta, ja sitten olinkin saapunut todistetusti Helsinkiin. 

Seuraava saari oli Koivusaari, jossa on myös metroasema. En halunnut hypätä metron kyytiin vielä Koivusaarella, vaan päätin jatkaa ainakin Lauttasaaren asemalle. 

Koivusaaren metroasema.

Tässä voisi olla seuraava kävelyni!

Vaskilahden venekerho.

Koivusaaressa oli myös pari hylättyä rotiskoa. 

Lauttasaaressa on mielestäni ihan omanlaisensa viehättävä tunnelma. Lauttasaaren nimi otettiin käyttöön vuonna 1919, ja nimi tuli siitä, että Ruoholahden ja Lauttasaaren välillä liikennöi vuosina 1914–1936 lautta. Nykyään Lauttasaareen pääsee siltaa pitkin, ja Lauttasaaren metroasemakin valmistui vuonna 2017.

Lauttasaaren kerrostalot ovat hyvin samantyylisiä, mutta niiden väritys vaihtelee. 

Mietin hetken, jatkaisinko vielä seuraavalle eli Ruoholahden metroasemalle, mutta jalkapohjani olivat sen verran hellät, että päätin päättää kävelyni tähän ja hypätä metron kyytiin Lauttasaaressa. 

Kilometrejä kertyi 13,5, ja aikaa kului kaksi ja puolia tuntia.

Olipa kiva kaupunkipatikka!

Mutta palatkaamme nykyhetkeen. 

Ukkeli lähti Intiaan, ja minä kävin hakemassa äidin meille. Intian tontti on nyt menneen talven lumia, ja herra pääministeri suostui maksamaan tontin käyvästä hinnasta noin puolet. Eihän puolikas summa ole mikään ihanteellinen ratkaisu, mutta ei auta muu kuin tyytyä siihen, sillä jollekulle toiselle pääministeri ei olisi kuulemma välttämättä maksanut rupian rupiaa. 

Appiukko oli ottanut uutisen tontin menetyksestä suhteellisen hyvin, mutta anopille asia oli vaikeampi pala purtavaksi. Anoppi oli pyytänyt jo Tirupatin liepeillä asuvia sisariaan lähettämään itselleen laatikkokaupalla erilaisten kasvien siemeniä, jotta hän pääsisi istuttamaan tontille kauan haaveilemansa kasvimaan. Nyt kasvimaa jäi luonnollisesti haaveeksi. 😭 

Ystäväni poika, joka valmistui muutama vuosi sitten juristiksi, olisi halunnut taistella herra pääministeriä vastaan, mutta noin vaikutusvaltaisia ihmisiä vastaan ei kannata taistella. Poliitikot pystyvät lahjomaan kenet tahansa, ja siinä olisi voinut ukkelin mukaan käydä lopulta niin, että olisikin saanut itse syytteen siitä, että oli muka rakentamassa taloa laittomasti jonkun toisen tontille. 

Ukkeli soitteli eilen Hyderabadista ja kertoi lähtevänsä huomenna Tirupatiin. Ukkelilla on siskonsa ja veljensä kanssa Tirupatissa tontti, ja nyt joku oli kuulemma vallannut tontin ja väitti sitä omakseen. 🫣  

Mitäpä tähän enää sanoisi. 

Kaikesta huolimatta kivaa viikonloppua!