Tiki Puka Puka

Autonvuokraus ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan. Lähdimme perjantaina heti edellisen postauksen kirjoitettuani hakemaan varaamaamme autoa läheisen ostoskeskuksen autovuokraamosta, mutta perillä saimme kuulla, että mitään varausta ei ollutkaan. Jostain syystä varauksemme ei ollut kirjautunut vuokraamon järjestelemään, ja kun vuokraamolla ei ollut tarjota sillä hetkellä muita vastaavia autoja, palasimme kotiin miettimään seuraavaa siirtoa. 

Lopulta ukkeli päätti käyttää erään tuttavansa suosittelemaa autovuokraamoa nimeltä Rotana Star, joka toimittaa auton vaikka asiakkaalle kotiin. Meidän ei tarvinnut siis kuin istuskella talomme ala-aulassa ja odotella auton saapumista.  

Olen pitänyt itseäni hyvänäkin autokuskina, joka pystyy ajamaan autoa missä päin maailmaa tahansa, mutta Dubai on osoittautunut yllättävän haastavaksi paikaksi ajaa. Liittymät ovat valtavia; kaistoja ja ramppeja on yhdessä liittymässä lukuisia, ja uusia teitä rakennetaan niin kiivaasti, että Google Maps tai Waze eivät pysy ajan perässä. Liikenne on myös äärimmäisen nopeatahtista: täällä ajetaan tosi kovaa, takapuskurissa kiinni ja omaa etua tavoitellen, mikä tarkoittaa jatkuvaa puikkelehtimista kaistalta toiselle ja kiilaamista toisten eteen. 

Tämmöisessä ympäristössä on painajaismaista yrittää seurata samalla kännykästä ajo-ohjeita ja tehdä liittymissä nopeita ratkaisuja, jotta päätyisi oikealle kaistalle. Tiet saattavat haarautua liittymissä ihan yhtäkkiä, ja ratkaisu siitä, kumpaan suuntaan lähtee, pitää tehdä tyyliin sekunnin sadasosassa. Kun vauhti on vielä yleensä kohtalaisen kova ja joku on todennäköisesti ihan takapuskurissa kiinni, tilanne ei ole erityisen miellyttävä. Melkein joka kerta, kun olen ollut matkalla jonnekin pidemmälle, olen päätynyt ainakin kerran väärälle tielle ja joutunut tekemään (usein monen kilometrin mittaisen) ylimääräisen lenkin. 😞

Ensimmäinen liittymäsumppu, joka on vastassa, kun lähtee ajelemaan täältä.

Saimme lopulta perjantai-iltana auton, ja oma parkkiruutukin löytyi parkkihallista pienen sekoilun jälkeen. En nimittäin päässyt ensi alkuun koko parkkihalliin, koska en saanut kulkukortilla puomia auki. Lopulta menin kysymään neuvoja vastaanotosta, ja siellä selvisi, että olin näyttänyt kulkukorttia ihan väärään paikkaan. Lukija olikin ylhäällä katonrajassa, ja riitti, että korttia vain heilautti tuulilasin läpi. 

Sen lisäksi että auto on punainen, siinä on myös punaiset nahkaistuimet. 😎

Jonkun auto. Kirjoitukset eivät ole minun tekemiäni. Minähän olisin piirtänyt autoon jonkin rivon kuvan, mistä tulikin mieleeni, että pitäisköhän käydä vähän taiteilemassa... 

Parkkihallissa on myös pyörävarasto.

Kellarista ihmisten ilmoille. 

Saatuamme auton allemme ajoimme ensimmäiseksi – yllättyneet parijonoon – intialaiseen ravintolaan Discovery Gardensin alueelle. Kyseinen kaupunginosa on kuulemma vähän sellainen lähiö, jossa asuminen on edullista ja jossa ruokakin on halpaa. Alueella asuukin paljon mm. intialaista työväestöä, ja siellä asui joskus aiemmin yksi ukkelin kaverikin. 

Discovery Gardensin taloja. Talojen pohjakerroksissa on lukemattomia ravintoloita, varsinkin intialaisia. 

Minä tunsin Discovery Gardensissa oloni heti kotoisaksi, ja vielä kotoisampi olo tuli, kun pääsimme Amma's-ravintolaan sisälle. 

Uudenvuodenkoristeet roikkuivat vielä katosta, vaikka oli jo helmikuu. 🤣

Ruoka oli ihan superedullista, ja esimerkiksi hyvin runsas kanadosa-annokseni kustansi kokonaiset 15 dirhamia eli 3,4 euroa. 

Dosani tuotiin vahingossa ukkelin eteen.

Lauantaina kävimme Alserkar Avenuella, joka on entistä teollisuusaluetta, jonka teollisuushallit on nyt muutettu taidegallerioiksi, myymälöiksi, ravintoloiksi ja kahviloiksi. 

Saksa tutustui kissaan.

Koska oli lauantai, Alserkar Avenuella oli myös jonkinlaiset myyjäiset. En tiedä, kuinka aktiivinen alue on arkisin, mutta ainakin nyt viikonloppuna paikka tuntui olevan äärimmäisen suosittu. 

Summittaiset eurohinnat saa, kun jakaa dirhamit neljällä. 

Söimme alueella ensin lounaan, ja sitten kahvittelimme Subko Speciality Coffee Roaster -nimisessä paikassa. 

Salata-niminen ravintola, jonka tonnikalakulho oli 10/10.

Subko-kahvilassa paahdetaan kahvia ja valmistetaan suklaata, ja tuotteita oli tietysti myynnissäkin.

Suklaita sai myös maistaa. 

Piipahdimme muutamassa galleriassakin, joista toisessa oli näytteillä Saif Azzuzin näyttely nimeltä Invisible Fish eli Näkymätön kala.

Asioimme myös paikallisessa viinakaupassa, kun piti saada oluita. Alkoholia myydään MMI- tai African & Eastern -nimisissä kaupoissa, ja kävimme läheisen kauppakeskuksen MMI-liikkeessä. Liikettä ei tosin meinannut löytyä kauppakeskuksesta millään, mutta sitten tajusimme kävellä kauppakeskuksen ovista ulos parkkihalliin. 

Kaupan sijainti ja ulkomuoto olivat niin hämyiset, että ukkeli ihmetteli ulko-oven nähdessään, että tuostako meidän pitää mennä. 🤣

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.

Sisältä paljastui kuitenkin ihan asiallisen näköinen alkoholiliike.

Kaljakaapitkin löytyivät. 

Ja ginihylly.

Viinakauppaan pääsy ei kuitenkaan vielä takaa sitä, että kaupasta saisi ostaa jotain. Ulkomaalaiset tarvitsevat nimittäin alkoholia ostaessaan passin, ja kaupassa on hyvä ruveta muistelemaan, tuliko otettua passi mukaan vai ei. 

Minä en päässyt kokeilemaan kaljan ostamista passilla, sillä ukkelilla on Dubain henkilökortti, ja hän hoiti tällä kertaa asioimisen.

Kuvan kyltti huvitti: naiset saavat käyttää pikakassaa! Mitä luksusta! 

Naisten lisäksi pikakassaa saavat käyttää myös vanhukset sekä "päättäväiset ihmiset". Jälkimmäinenkin nauratti: päättäväisyydellä pääsee vaikka mihin – viinakaupan pikakassallekin. Myöhemmin näin parkkihallissa invapaikalla samaisen termin 'people of determination', ja silloin epäilykseni heräsivät. Ehkä termi tarkoittikin jotain ihan muuta kuin olin kuvitellut. 

Googletuspuuhat paljastivat, että näin todellakin oli. 'People of determination' tarkoittaa Arabiemiraateissa erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä eli siis heitä, joilla on jokin toimintarajoite tai vamma (fyysinen, psyykkinen, aistillinen tai älyllinen). Sen sijaan, että näistä henkilöistä puhuttaisiin vammaisina tai joillakin lailla rajoitteisina, käytetään tätä termiä, jolla korostetaan ihmisten päättäväisyyttä, voimavaroja ja saavutuksia. Mielestäni tämä on taas pikkuisen liian pitkälle vietyä, sillä eihän se poista ihmisiltä heidän rajoitteitaan, vaikka rajoitteista puhuttaisiin millaisin kiertoilmaisuin tahansa. 

Kaljat jäivät kuitenkin juomatta, sillä päivä sai yllättävän käänteen. 

Lähdimme ukkelin kanssa Marina Beachille ensin yksille olusille Hiltonin rantabaariin, ja sieltä siirryimme samaisen hotellin toiseen kerrokseen Trader Vic's -ravintolaan. Siellä oli meneillään happy hour, jolloin joitakin drinkkejä sai huokeampaan hintaan, ja vaikka olisi tehnyt mieli ottaa gin tonic, edullisemmat hinnat veivät lopulta voiton. 

Päädyin ottamaan Tiki Puka Pukan ensinnäkin siksi, että se kuulosti niin hassulta ja toiseksi siksi, että sen sanottiin olevan talon mahdollisesti vahvin juoma. Totta kai meikäläinen kiinnostuu heti tällaisesta. 🤭 Ukkeli otti ensin Zombien ja sitten talon Mai Tain, kun taas minä pysyttelin valitsemallani linjalla ja join kaksi Puka Pukaa.  

Tiki Puka Puka.

En tiedä, mitä juomat mahtoivat sisältää, mutta ne olivat käsittämättömän vahvoja. Minä olin yhden oluen ja kahden Puka Pukan jälkeen ihan nakit silmillä. Ukkelilla oli sama juttu, ja hän kertoi seuraavana aamuna, ettei edes muistanut, miten olimme tulleet kotiin. 🫣 (Olimme sentään onneksi liikkeellä taksilla, enkä minä ollut auton ratissa.)

Minä saan kaataa normaalisti kurkustani alas aika paljonkin alkoholia, ennen kuin voin sanoa olevani humalassa, ja siksi nuo drinkit ihmetyttivät. Eipä ole tehnyt tuon illan jälkeen mieli juoda niitä suurella vaivalla metsästettyjä kaljojakaan. 🤣 Lisäksi kummankin puhelimet putosivat illan aikana lattialle intialaisessa ravintolassa, jossa päätimme päivämme (noin niin kuin kuvaannollisesti). Minun puhelimelleni ei käynyt mitään, mutta ukkelin puhelimen kulmaan tuli pieni nirhauma. 

Olemme syöneet intialaisessa ravintolassa todistetusti Dum Biryania.

Kuvasin Trader Vic'sin terassilta antaumuksella Ain Dubai -maailmanpyörää, joka näkyikin terassille 90-prosenttisesti. 

Myös vessaselfieitä löytyi kännykästä.

Jostain syystä uni tuli illalla aika pian. 

Kävin eilen yksinäni Miracle Gardenissa, joka on maailman suurin kukkapuutarha. En ole vähäisimmässäkään määrin kukkaihminen, vaikka toki arvostan kukkien kauneutta ja tykkäisin, että kotona olisi aina tuoreita kukkia. Kukkien nähtävyysarvo on minulle kuitenkin nolla, joten en lähde normaalisti katsomaan niitä minnekään.

Tällä kertaa piti kuitenkin tehdä poikkeus, sillä olin nähnyt Miracle Gardenin kuvissa A380-lentokoneen, joka on myös alueella ja joka on sekin kukkien peittämä. Lentokoneet kiinnostavat aina, kukilla tai ilman! 

Saavuin puutarhaan myöhemmin kuin olisin toivonut, mikä johtui siitä, että tuli taas sekoiltua liikenteessä. Kun ajoin parkkipaikalle, viereeni ilmestyi parkkipaikan rahastusmies, joka sanoi myyvänsä minulle kivan parkkilipun, jolla saisin pysäköidä niin kauan kuin halusin. Tiedustellessani lipun hintaa sain kuulla, että lippu kustansi vaatimattomat 100 dirhamia (23 euroa). En suostunut maksamaan pysäköinnistä noin paljon, vaan tiedustelin, mitä muita vaihtoehtoja miehellä oli myynnissä. Minähän meinasin viipyä puutarhassa ehkä korkeintaan tunnin. Mieheltä löytyi lopulta neljän tunnin pysäköintivaihtoehto, joka kustansi 50 dirhamia, joka oli sekin minusta kaamea kiskurihinta. 

Myöhemmin kun tutkiskelin Miracle Gardenin pysäköintiasiaa, kävi ilmi, että puutarhalla olisi ollut ilmainen pysäköintialuekin ja että olin tainnut pysäköidä jollekin maksulliselle VIP-alueelle. Ilmankos parkkialueelta käveltiin portille punaista mattoa pitkin. 🤣

Miracle Gardenin portti.

Postausten kirjoittaminen on todella haasteellista, koska ikinä ei ole niin pitkää aikarupeamaa, että saisin postauksen valmiiksi. Nyt pitää lähteä kuulemma katselemaan jotain asuinaluetta ja sen jälkeen illalliselle parin tuttavan kanssa. Ei siinä mitään, lähden kumpaankin mukaan oikein mielelläni, mutta olisi kiva saada joskus postauskin valmiiksi. 🙄 

*** 

Kello oli puoli neljä, kun kirjoitin tuon edellisen lauseen. Sen jälkeen lähdimme liikenteeseen, ja ulkona menikin koko ilta, sillä palasimme kotiin vasta äsken (kello on nyt 23.30). Olen nyt kuitenkin päättänyt saada tämän kirjoitettua, vaikka joutuisin valvomaan puoli yötä. Huomisesta kun ei taas tiedä.  

Miracle Gardenissa oli aivan valtavasti porukkaa, kuten kaikissa muissakin turistikohteissa Dubaissa tähän aikaan vuodesta. Minun ei tarvinnut kävellä puistossa kauankaan, kun tajusin, miten mieletön paikka oli kyseessä. Kukka-antipatiastani huolimatta olin mykistynyt, ja Miracle Garden oli ehkä hämmästyttävin paikka ikinä. Paikka suorastaan pursusi kukkia! Kuvat eivät tee todellakaan oikeutta puutarhalle, mutta pitäähän niitä kuitenkin tunkea tähän, jotta saisitte edes jonkinlaisen käsityksen paikasta. 

Harmitti vähän, että olin liikkeellä niin tiukalla aikataululla, mutta minkäs teet. Toisaalta puisto tuli nähtyä, joten ehkä aikaa ei olisi tarvinnut ollakaan sen enempää – vaikka olinhan minä maksanut neljän tunnin VIP-pysäköinnistä. 🤣

Tämän illan reissu oli liikenteen kannalta katastrofaalinen, sillä päädyin ajeluttamaan ukkelin tuttaviakin ympäri kaupunkia. 🫣 Onneksi kaikki suhtautuivat ylimääräisiin sightseeing-kierroksiin erinomaisen hyvin ja ymmärtäväisesti. 

Ensimmäiseksi kävimme tutkailemassa ukkelin kanssa Dubai Hillsille nousevaa asuinaluetta ja kahvittelimme Dubai Hills Mallin Bakerist-kahvilassa. Näin kahvilan vitriinissä niin houkuttelevan näköisiä tölkkikakkuja, etten voinut vastustaa kiusausta, vaan oli pakko tilata kahvin kanssa semmoinen. 

Kakkuja tutkaillessani huokaisin helpotuksesta: kakkuihin ei ollut merkitty kaloreita, joten ne olivat silloin kalorittomia. 🤭

Tilasin Lotus Biscoff -tölkkikakun, joka oli niin iso ja makea, että minulle tuli kakun syömisen jälkeen paha olo, ja jouduin katselemaan vieressäni olevia puskia siltä varalta, että joudun laatoittamaan. 

Tuossako on kakun viimeinen leposija? 

Tarjoilija silmäili laskua tuodessaan tyhjää tölkkiäni ja totesi, että olin näköjään saanut syötyä koko kakun yksinäni. Tarjoilija ei ollut kuulemma vielä tähän päivään mennessä onnistunut samassa. 🤣 

Tuon annoksen jälkeen ei siis todellakaan ollut nälkä, vaikka olimme menossa illalliselle, mutta matka ravintolaan venähti aiottua pidemmäksi, ja kakku ehti vähän laskeutua. Liikenneruuhkat olivat niin valtaisat, että eipä käy kateeksi paikallisia, jotka joutuvat istumaan samoissa ruuhkissa joka päivä. 

Illallista nautimme Al Karaman kaupunginosassa Calicut Paragon -ravintolassa, joka oli jo entuudestaan tuttu ukkelille ja tämän Keralasta kotoisin olevalle tuttavalle. Olin nähnyt ravintolasta Youtube-videon ja toivonut pääseväni joskus ravintolaan syömään, ja nyt se toive toteutui. 

Tässä kuva vain muutamasta keralalaisesta erikoisuudesta.

En enää muista, mitä nämä lehtiin käärityt kananpalat olivat nimeltään, enkä jaksa nyt googlettaakaan.

 

Puttu-"sylintereitä", joissa on riisiä ja kookosta.

Appam-lättyjä.

Hyvää yötä ja huomenta.