Maahanpanijaiset

Torstaiaamuna oli vuorossa Bhuumi Puja eli talon rakentamisen aloittamisseremonia. Yritin selvittää anopiltakin, millä perusteella minun ja ukkelin nimet valikoituivat pujalle suotuisiksi, mutta anoppikaan ei osannut vastata tähän. Paras arvaus oli, että sopivuus katsottiin nimien alkukirjaimista. Tähtien asennot merkitsevät myös yleensä tällaisissa jutuissa, mutta en usko, että niillä oli merkitystä tässä tapauksessa – tai mistä minä tiedän, vaikka olisi ollutkin. 

Kysymyksestä saatiin kuitenkin taas aikaiseksi kiivasluontoinen keskustelu, kun anoppi ja ukkeli innostuivat kertomaan mielipiteitään epäsuotuisista ja suotuisista ajankohdista. Papitkin ovat kuulemma eri mieltä ajankodista, eikä yhtä oikeaa vastausta ole. Jonkun mielestä torstai on huono päivä Bhuumi Pujalle, kun taas jonkun toisen mielestä torstai on erinomainen päivä. Joku taas saattaa olla sitä mieltä, että koko helmikuu on huonoa aikaa aloittaa talon rakentaminen ja että pujakin pitäisi siirtää maaliskuulle. 

Kaikki ovat sen sijaan yhtä mieltä Rahu Kalamista, joka on päivittäin esiintyvä epäsuotuisa ajanjakso, joka ei sovi uusien ja tärkeiden asioiden aloittamiselle. Rahu Kalam lasketaan sillä tavalla, että auringonnousun ja auringonlaskun välinen aika jaetaan kahdeksaan jaksoon. Kunakin päivänä yksi näistä jaksoista on epäsuotuisa. Kuka sen sitten määrittelee, mikä ajanjakso on kunakin päivänä epäsuotuisa, se on taas korkeampaa tiedettä. Ajat vaihtelevat paikkakunnittain, mutta epäsuotuisan ajankohdan voi selvittää vaikkapa netistä löytyvällä laskurilla. Esimerkiksi torstain Rahu Kalam olisi ollut Hyderabadissa kello 13.57–15.25. Helsingissä Rahu Kalam näyttäisi olevan tänään kello 9.58–11.16, jos joku haluaa ruveta uskomaan hindujen humputuksiin. 🤭 

Tässä yhteydessä tuli mieleeni toinenkin asia, josta pitää mainita. Minua on pyydetty useampaan kertaan kirjoittamaan kastilaitoksesta, mutten ole kirjoittanut siitä lähinnä siksi, että tiedän asiasta hyvin vähän. Teoriassa kastilaitos on minulle toki tuttu, koska olen lukenut siitä paljonkin, mutta omakohtaista kokemusta minulla on siitä hyvin vähän. Kastit tulevat arjessa ilmi lähinnä siinä, miten lähipiirissäni kohdataan kotiapulaiset, autonkuljettajat ja muut vastaavat, ja näistä kohtaamisista olen kirjoitellut monesti aiemmin. 

Minun on vaikea kirjoittaa asiasta senkin takia, että tulkitsen asioita suomalaisesta näkökulmastani, joka saattaa poiketa hyvinkin paljon intialaisesta totuudesta. En viitsi ruveta jeesustelemaan ja siunailemaan sitä, kuinka epäreilua ja epätasa-arvoista elämä täällä on, koska en ole elänyt ja kasvanut Intiassa syntymästäni asti. Minun tavassani nähdä asioita on ja tulee aina olemaan suomalainen pohjavire, koska olen kasvanut suomalaisessa yhteiskunnassa. Ymmärrän, että kastilaitos on kiinnostava asia, mutta koen, että minä olen väärä ihminen kertomaan siitä. Sen kuitenkin sanon, että on ihan kukkua väittää, että kastilaitos olisi lakkautettu ja että se ei vaikuttaisi ihmisten elämään enää millään lailla. Virallisesti kastilaitosta ei ehkä enää ole, mutta kyllä sen vaikutus näkyy täällä edelleen hyvinkin selvästi.

Palataanpa kuitenkin Bhuumi Pujaan. Luulin, että Bhuumi Puja olisi samanlainen pieni seremonia kuin se porakaivopujakin, mutta jo pujan valmistelut olivat sitä luokkaa, että tajusin, että tämä taitaakin olla vähän isompi juttu. Koska puja suoritettaisiin minun ja ukkelin nimissä, pelkäsin, että me ukkelin kanssa joutuisimme suorittamaan pujan. Millainen talosta tulisi, jos pujan suorittaisi kaksi uunoa, joilla ei ole mitään kokemusta pujista? 🤭 

Olinkin siis varsin helpottunut,  kun kuulin, että pujan tulisi suorittamaan pujari eli pappi. Pujaa varten piti hankkia kaikenlaisia tykötarpeita, ja pappi lähetti listan tarvittavista tavaroista.

Kuvakaappaus papin kirjoittamasta ostoslistasta ukkelin padilta.

Osaan lukea painettua telugua esimerkiksi sanomalehdestä – tosin hyvin hitaasti – mutta käsinkirjoitettu telugu tuottaa minulle suuria vaikeuksia. En tunnista tästäkään kuin muutaman sanan: toisella rivillä lukee kobbari kaaya eli kookospähkinä, keskivaiheella putnala pappulu eli paahdetut tummat kikherneet ja samalla rivillä bellam eli palmusokeri. 

Listatut asiat selvisivät kuitenkin pääpiirteittäin, kun tutkin valmiiksi pakattuja koreja. 

Koreissa oli muun muassa kahta lajia riisiä (toisen seassa oli myös muita jyviä), kookospähkinä, palmusokeria, paahdettuja tummia kikherneitä, banaaneja, pujaöljyä, betelpuun lehtiä sekä pähkinöitä, kurkumaa, kumkumia eli punaista värijauhetta, suitsuketikkuja, savisia diya-lamppuja sekä puuvillasydämiä niihin ja monenlaisia kukkia. Pujaa edeltävänä iltana piti käydä vielä ostamassa intialaisia makeisia useampi rasia, koska makeisia pitäisi kuulemma jakaa seremonian jälkeen arkkitehdille, talonvahdille, papille ja parille muullekin.   

Torstaiaamuna nousimme ylös hyvissä ajoin. En uskaltanut juoda kuin puoli kuppia kahvia, kun pelkäsin vessahätää, sillä tontilla ei ole mitään paikkaa, jonne pyllistää muiden katseilta piilossa. Kävimme tällä kertaa myös kaikki asianmukaisesti suihkussa, koska pujaa varten pitää olla puhdas. Viimeksihän minulla oli se keuhkotauti, ja pesin vain kasvoni. 

Tontille vievä lyhyempi tie oli edelleen suljettu, ja jouduimme kiertämään taas pidemmän kautta. Perillä meitä odottivat talonvahti ja pari muuta ukkoa, mutta pappia ei vielä näkynyt, joten saatoin dokumentoida, mitä ystäväni perheen tontilla oli tapahtunut sitten viime näkemän (eli viime lauantain). 

Puut oli istutettu tasaisesti pitkin tonttia, ja talon perustassakin oli tapahtunut huomattavaa edistystä. Olin ihmetellyt lauantaina, miksi työmiehet mittasivat naapurin pihaa mittanauhalla ja piirsivät maahan pyöreitä rinkuloita senttimetrin tarkkuudella, mutta nyt tämäkin asia selvisi: puiden istuttamista varten. Ihmettelimme anopin kanssa myöhemmin kotona, että mitä järkeä on istuttaa koko piha täyteen puita. Eikö olisi kivempi, jos puut olisivat pihan reunoilla, ja keskellä olisi tyhjää tilaa. Meillähän on anopin kansssa aina hyvin selvät mielipiteet joka asiasta – sellaisistakin asioista, joista emme ymmärrä mitään. 🤭 

Porakaivomme löytyi tonttimme perältä eli ihan päinvastaisesta suunnasta kuin se ensimmäinen porakaivoyritelmä. 

Talonvahti oli tehnyt pihalle paikan, jossa puja voitaisiin suorittaa, ja hän esitteli sitä ylpeänä. 

Puja-paikka näkyy vasemmassa reunassa harmaana alueena, ja sen vieressä ovat rautakanki ja kuokka, jotka osoittautuivat hyvin keskeiseksi osaksi pujaa. Kuinkas muutenkaan, koska on maatöistä kyse. 😅

Pujassa tarvittavia esineitä.

Siihen loppuivatkin ihmettelyni, sillä paikalle päräytti pappi mopedillaan. 

Seuraavaksi maahan piti levittää matot minulle ja ukkelille sekä papille, jotta meidän olisi mukavampi istua maassa.

Pappi oli tarkkana mattojen sijoittelun kanssa, sillä minun ja ukkelin tuli istua kasvot itään päin. 

Matoista (jotka ovat kai jonkinlaisia olkimattoja) tuli mieleeni, että ne toimivat ainakin entisaikaan (uskon että nykyäänkin) intialaisissa kodeissa vieraspatjoina. Täällähän nukkumismukavuus on toissijainen asia silloin, kun talo on täynnä vieraita. Kukaan ei oleta, että jokaiselle vieraalle olisi tarjota jokin kymmenen sentin paksuinen vaahtomuovipatja, vaan ihmiset sopeutuvat nukkumaan kuka missäkin. Minusta intialainen sopeutuvuus on hieno asia, ja olen yrittänyt itsekin oppia tätä taitoa intialaisilta. 

Seuraavaksi otettiin mittanauha esiin ja ruvettiin mittailemaan. Mitattuun pisteeseen iskettiin myöhemmin rautakanki. 

Tuo sinipaitainen on arkkitehti, joka on suunnitellut talon, mutta toista ukkoa en tunnistanut.

Arkkitehdistä puheen ollen, laitanpa tähän talon pohjapiirustuksenkin. 

Tämä pohjapiirustus on alkuperäinen suunnitelma joulukuun lopusta, ja taloon on tullut sen jälkeen joitakin muutoksia. Master bedroom eli suurin makuuhuone on kasvanut pituudeltaan kuuteen metriin; makuuhuoneen vaatekaapit on poistettu, ja niiden tilalle on tehty walk-in closet eli vaatehuone tuohon kylpyhuoneen jatkeeksi. Vasemmanpuolimmainen sivu avautuu järvelle päin, ja ikkunat ovat suurentuneet niin, että lähes koko seinä on nyt lasia. Intiassa harrastetaan melko suuria huoneita, mikä on minusta kiva asia. Inhoan suomalaista nykyarkkitehtuuria, kun ihmisten oletetaan nukkuvan vaatekomeron kokoisissa makuuhuoneissa. Laskin pikaisesti, että tässä kahden makuuhuoneen talossa olisi 178 neliötä, eli onhan tämä aika kookas kahden makuuhuoneen taloksi. 

Papin asu.

Pappi rupesi valmistelemaan pujaa ja levittämään tarvikkeita maahan. 

Ensimmäinen hämminkiä aiheuttanut asia oli se, että betelpuun lehtiä oli vain muutama, kun niitä olisi pitänyt olla kolmekymmentä. Anoppi ja autonkuljettaja väittivät kivenkovaan, että pappi ei ollut kirjoittanut lehtiä listaansa, ja pappi taas oli sitä mieltä, että kyllä hän oli ne listannut. Joku ehdotti, että kävisimme hakemassa lisää betelpuun lehtiä, mutta pappi tokaisi, että hän ei jouda odottelemaan, koska hänellä oli kiire. Niinpä jostain riivityt mangopuun lehdet saivat toimia korvikkeina. 🤭

Mitattuun paikkaan iskettiin rautakanki ja sen viereen kuokka.

Lehtien ja pähkinöiden pilkuntarkka asettelu jatkui.

Banaanitkin ilmestyivät kuvaan, kuten myös riisi, diya-lamput ja tuli.

Esivalmistelujen jälkeen se olikin sitten menoa.   

Seuraava kuva minulla on vasta hetkestä, kun kaikki oli jo ohi:

Tähän voisi kirjottaa vaikkapa, että etsi kuvista seitsemän eroavaisuutta. 🤣

Näiden kuvien välissä oli ehtinyt tapahtua paljon. Minä ja ukkeli jouduimme koko ajan tekemään jotain papin ohjeiden mukaan, ja tapahtui muun muassa seuraavaa:

Pappi ripotteli mangopuun lehtien ja banaanien päälle kurkumaa, kumkumia, kahdenlaisia riisejä jyvineen, linssejä ja palmusokeria. Me ripottelimme ukkelin kanssa lehtien ja banaanien päälle kurkumaa ja kumkumia, kahdenlaisia riisejä jyvineen, linssejä sekä kukkia. Pappi sytytti diyat ja suitsuketikkuja ja lausui puoliksi laulaen sanskriitinkielisiä mantroja. Minun piti toistaa sanskriitinkielisiä lauseita papin perässä. Pappi sytytti kamferinpaloja palamaan messinkisessä lusikassa, ja ukkelin piti pyörittää lusikkaa rautakangen ja kuokan ympärillä kolme kertaa. Meidän piti "huiskutella" tulta silmiimme. Pappi sitoi betelpuun lehdistä ja punakeltaisista naruista hauskat paketit ja sitoi ne minun ja ukkelin ranteisiin. Minun piti sivellä sekä kuokkaan että rautakankeen kurkumaa ja kumkumia. Heiluin pienen saviruukun kanssa siellä sun täällä, laitoin ruukkuun kukan ja otin sen hetken päästä pois. Ripottelin ruukusta vettä yhdeksän banaani-lehtikasan päälle. Joku haki talikon viereen kiven, joka kasteltiin. Ukkeli rikkoi kiveä vasten kookospähkinän ja roiskutteli kookosveden yhdeksän lehti-banaanikasan päälle. Ukkeli kaivoi rautakangella maahan (viidellä kaivuukerralla) kuopan, ja me ripottelimme syntyneeseen monttuun ainakin kahta lajia riisejä jyvineen, kurkumaa ja kumkumia. Ukkeli laittoi monttuun myös yhden laddu-makeisen ja peitti montun kuokalla. Minä heittelin isosta kulhosta kaikki kukat peitetyn montun päälle. Pappi piirsi minun ja ukkelin otsaan punaiset kumkum-täplät siunatakseen meidät. Meidän piti heitellä riisinjyviä ilmaan ja toistemme päälle. Lopuksi laitoimme makeiset kiertämään, ja jokaisen tuli ottaa pala makeista.

Tässä on vain osa tapahtumista, enkä todellakaan muista kaikkea. En myöskään muista ihan tarkkaa järjestystä enkä todellakaan tiedä, miksi kaikki nämä suoritettiin.   

Seremonia kesti ehkä kolme varttia, ja koska istuimme kasvot aurinkoon päin, hiki valui noroina kasvoiltani – ehkä kuumuudesta, ehkä jännityksestä johtuen. Tapahtumaa seurasi vierestä kymmenisen silmäparia, autonkuljettaja videoi pujaa kahdella kännykällä ja anoppi huuteli koko ajan minulle sivusta neuvojaan. Anopin huutelut hieman ärsyttivät, koska en tiennyt ketä kuunnella, pappia vai anoppia. En siis ollut ihan omalla mukavuusalueellani, jos näin voi sanoa. 🤣 En kuitenkaan antanut sen haitata, vaan päätin keskittyä pujaan niin hyvin kuin pystyin. 

Koko seremonia oli hyvin nopeatempoinen – ilmeisesti papin kiireestä johtuen – eikä mistään hartaasta tunnelmasta ollut tietoakaan. Ilmeisesti sellaista ei tavoitellakaan, vaan tärkeintä on saada puja suoritetuksi.  

Makeisrasiasta puuttuu yksi laddu, koska se on uhrattu Bhuumi Deville eli Äiti maalle.

Lopuksi maksoimme papille hänen liksansa eli 2000 rupiaa (18,5 euroa), keräsimme kaikki pujatarvikkeet maasta pois ja lähdimme kotiin.

Kaivuuhommia ei tarvitse aloittaa välittömästi pujan jälkeen, kuten porakaivopujan jälkeen alettiin heti porata vettä, mutta työt alkoivat kuitenkin jo heti samana päivänä.  

Vielä hengissä. 🤣

Kuljimme ukkelin kanssa koko päivän nuo betelpuunlehtinyytit ranteissamme, koska ne olivat meistä niin hauskat. Illalla saimme kuulla, että nyyttejä ei saisi heittää menemään, koska se tuottaisi huonoa onnea, vaan nyytit pitäisi ripustaa puuhun. Autonkuljettajan mukaan puun tulisi olla pyhä basilika eli tulsi-puu, mutta anopin mukaan mikä tahansa puu kävisi. 

Niinpä leikkasin saksilla ukkelin ja oman nauhani poikki ja kävin ripustamassa nauhat anopin tulsiin. 

Päivän huipennus.

P.S. Tämänkin postauksen kirjoittaminen oli hyvin pitkä ja monivaiheinen prosessi, joka sisälsi monenlaisia keskeytyksiä. Hupaisin keskeytys oli se, kun anoppi pelmahti makuuhuoneemme ovelle eilen ja kysyi, oliko hänellä värit päässään silloin, kun minä tulin salilta. "Väriä pitää pitää päässä puoli tuntia, ja mitäs se kello sinun tullessasi olikaan?" Olin tullut kotiin kello 16.10, ja koska kello oli nyt 17.05, anoppi päätti, että hänpä menee pesemään värin pois. 🤭