Vuorossa olisi taas vaihteeksi hautausmaakeikka.
Kirjoittelin viime syksynä (täällä) käynnistäni Savonlinnan Talvisalon hautausmaalla ja ihmettelin silloin sitä, miten moneen hautakiveen oli kirjoitettu vainajan ammatti. Jäin postauksen jälkeen pohtimaan sitä, mahtaako pääkaupunkiseudun hautausmaiden hautakivissäkin olla ammatteja, vai onko kyseessä vain jokin paikallinen tapa laittaa ammatit näkyville. Oli siis lähdettävä tekemään empiiristä tutkimusta, ja päädyin Espoon kirkon hautausmaalle, joka on Espoon vanhin hautausmaa.
Hautausmaan parkkipaikalla minua oli vastassa mustarastas.
 |
| Mustarastas on varma kevään merkki – ja melkeinpä meikäläisen lempilintu. Mustarastaan laulelussa on jotain tavattoman lohdullista. ❤️ |
Nyt ukkelikin on palannut Suomeen, joten en saa enää lintupäivityksiä, mutta ehkä on tullut jo aikakin jättää hyvästit Lintuselle.
 |
| Espoon tuomiokirkko. |
Tuomiokirkon pihalla oleva kyltti väitti tuomiokirkon olevan pääkaupunkiseudun vanhin säilynyt rakennus, vaikka olin luullut sen olevan Pyhän Laurin kirkko Vantaalla. Aika erikoinen väite, sillä Pyhän Laurin kirkko on valmistunut 1450-luvulla, kun taas Espoon tuomiokirkon vanhimmat osat ovat peräisin (samaisen kyltin mukaan) 1480-luvulta. Tuomiokirkko on remontissa jouluun 2027 asti, joten en päässyt pällistelemään sitä sisältä. Mutta hautojahan minä olin tullut tänne katselemaankin.
Ensivaikutelma oli se, että ammatteja oli hautakivissä vähänlaisesti, ja nekin vähäiset olivat enimmäkseen ruotsiksi.
Joitakin suomenkielisiä ammattejakin löytyi.
Ammattien sijaan joissakin hautakivissä luki, mitä sukua vainajat olivat keskenään, mikä oli mielestäni hyvin kiinnostavaa.
 |
| Sisarukset Amalia ja Sofia. |
 |
| Serkukset Martin ja Wiljam. |
Serkukset kuolivat samana päivänä ja huomattavan nuorina, 21- ja 19-vuotiaina. Jos pitäisi arvata kuolinsyy, veikkaisin hukkumista.
 |
| "Sinulla oli kultainen sydän." 🥲 |
Äiti-Lundell eli vain vajaan vuoden tyttärensä syntymän jälkeen ja kuoli 22-vuotiaana. Ennen muinoin ihmiset saattoivat kuolla hyvinkin nuorina, mutta nykyään nuorena kuoleminen on onneksi harvinaista.
 |
| Tämä hauta herkisti eikä vähiten nallejen takia. |
Nalleista tuli mieleeni, että kysyin kerran ukkelilta, että jos minusta aika jättäisi, huolehtisiko hän nalleista, ja hän lupasi tehdä sen. Tosin saattaisi olla, että nallejen jatkuva näkeminen vain pahentaisi ukkelin surua, joten siinä mielessä voisi olla parempi ottaa nallet mukaani roviolle.
Minä haluaisin selvittää kaikki kuolemaan liittyvät käytännön asiat selviksi jo etukäteen, koska fakta on se, että kukaan ei jää tänne ikuisesti pyörimään, vaan meille kaikille tulee lähtö ennemmin tai myöhemmin. Minusta tuntuisi kauhealta ruveta miettimään surun keskellä sellaisia käytännön asioita, jotka olisi voinut selvittää toisen kanssa vielä tämän eläessä. Kuolemaan liittyviä käytännön asioita on joka tapauksessa valtava määrä, joten kaikki mahdollinen pitäisi tehdä etukäteen selväksi. Ukkeli kuitenkin torppaa keskusteluyritykseni heti alkuunsa, sillä aihe on hänelle selkeästikin kiusallinen. En tiedä, miten saisin asian puheeksi, kun eihän toista voi pakottaakaan keskustelemaan kuolemasta. En pystynyt itsekään vielä jokin aika sitten edes ajattelemaan kuolemaa, saati sitten puhumaan siitä, ja olisi ollut aika tuskastuttavaa, jos joku olisi pakottanut keskustelemaan aiheesta.
Mielenkiintoisin piirre Espoon kirkon hautausmaalla oli minusta se, miten paljon siellä oli erikoisia ja tavallisuudesta poikkeavia hautakiviä. En ole nähnyt millään suomalaisella hautausmaalla näin paljon vaihtelua kivien muodossa ja koossa.
 |
| Tämä oli minusta hauska – jos nyt hautakivestä voi näin sanoa. 🫣 |
 |
| Hautakivi voi olla upotettu maahankin. Eipä ole tullut aiemmin mieleeni. |
Tiedätte varmaan, miten käy, kun kävelee metsässä ja etsii kantarelleja: kaikki keltainen alkaa näyttää lopulta kantarelleilta. Minulle kävi nyt hautausmaalla niin, että kaikki alkoi näyttää hautakiviltä. 🤣
 |
| Aika erikoinen hautakivi. |
Tykkäsin siitä, että hautakiviä oli ryhmitelty muutenkin kuin tiukkoihin riveihin.
 |
| Uurnalehto (arvatenkin). |
Tykkäsin myös uurnalehdon laattojen omaperäisestä asettelusta.
 |
| Kevät on tullut hautausmaallekin. |
Viimeiseksi vielä Korsikan rallissa vuonna 1986 menehtyneen Henri Toivosen hauta.
Mä en taas edelleenkään pääse yli siitä, kun Pariisissa kävimme en-muista-millä-hautausmaalla (Pere Lachaise?) katsomassa kuuluisuuksien hautoja ja siellä oli ihmisiä piknikillä ja koirat ja lapset leikkimässä.
VastaaPoistaMullakin saattaisi olla vaikeuksia päästä tuommoisen yli. 😅 Hautausmaa ei kyllä tulisi ihan ekana mieleen piknikpaikkaa miettiessä. 🤭
PoistaOikein arvasit kuolinsyyn lokakuulta 1922. ”Serkukset Martin Wilhelm ja Werner Wiljam Fyhr hukkuivat viime sunnuntaina Pitkäänjärveen Espoon Gammelbyn luona. Hukkuneet, joista edellinen oli 21- ja jälkimäinen 18-vuotias, olivat aamusella lähteneet kävelylle. Matkalla he olivat pistäytyneet myöskin jäälle, joka oli murtunut heidän allaan.”
VastaaPoistaEn tiedä, miten tämän selvitit tämän, mutta suuret kiitokset! Yritin googlettaa serkusten nimillä, mutten löytänyt mitään tietoa. Eipähän nyt ainakaan jää askarruttamaan. 😊
PoistaTykkään kävellä hautausmailla ja hautakivet saavat kyllä mielikuvitukseni liikkeelle. Netistä löytyy sanomalehtiarkiston kautta hetkessä vanhat uutiset. https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu
PoistaMinäkin olen ollut aina innokas hautausmaakuljeskelija, jos näin voi sanoa. Hautausmailla on ihan omanlaisensa rauhoittava tunnelma.
PoistaKiitos vielä Kansallisarkiston linkistäkin! En ollut tiennyt, että on edes olemassa tuommoinen paikka, josta voi lukea vanhoja sanomalehtiä.
Mukavia pääsiäispyhiä! 🐥
Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Tämä postaus sopikin hyvin tähän pääsiäisen aikaan, jolloin kristikunta muistelee Jeesuksen kuolemaa ja juhlii ylösnousemusta. Onpa siellä tosiaan monenmuotoisia hautakiviä, aivan kuin taidetta tai patsaita. Minusta on hyvä, että hautakivi voi olla oman mielen (tai omaisten mielen) mukainen.
VastaaPoistaViimeksi hautausmaalla täällä Ruotsissa ajattelin, että hautausmaa oli kuin ympäröivä yhteiskunta pienoiskoossa: sielläkin oli leveä pääkatu, jonka varrella oli isoja muhkeita sukuhautoja ja sitten sivukatuja, joiden varsilla oli pienempiä hautoja suorissa riveissä. Hautausmaan laitamilla oli sekä heidän hautansa, joiden tuhkat oli haudatta pienen metallikyltin alle, että myös heidän, joiden tuhkat oli ripoteltu multaan lehtoon. En tiedä toimisiko tämä vertailu Suomessakin. Ehkä joillakin hautausmailla?
Espoon tuomiokirkon haustausmaalla näyttää olevan eri järjestys kuin tämä kaupunkimainen, koska siellä on ryhmitelty haudat pieniksi ryhmiksi. Näyttää selkeältä ainakin ylhäältäpäin, eikä niin rivimäiseltä.
Jos en aivan väärin muista niin Uppsalan Vanhalla hautausmaalla on portti, jossa lukee Memento mori - Tänk på döden, tai muista kuolevaisuutesi ja tämä lause muistutuksena taitaa olla Ruotsissa tavallinen muillakin hautausmailla. Minusta se on jotenkin kaunis ja sopiva, mutta toisaaltahan se on juuri hautausmaalla ehkä siinä mielessä tarpeeton, että koko paikka muistuttaa kuolevaisuudesta. Hautausmaalla on helppo kuitenkin kuolevaisuuden lisäksi muistaa myös eläväisyytensä, sen että itse on elossa! Kiitos samoin sinulle: elämäniloa! Pääsiäisterveisin, Hanna
Mukava kuulla, että tykkäsit! 🤗
PoistaMinustakin on kiva, jos hautakivet ovat persoonallisen näköisiä. Pitkät rivit mustia ja samanlaisia hautakiviä ovat jotenkin niin masentavan näköisiä. Jotkut hautakivet ovat tosiaan kuin taideteoksia tai patsaita. Minua ilahdutti myös se, miten luonnonkiviä oli hyödynnetty hautakivissä.
Kyllä varmasti Suomessakin voi nähdä hautausmaalla jonkinlaisia yhtäläisyyksiä yhteiskuntaan, ainakin vanhemmissa haudoissa. Mutta yleisesti ottaen hautakivet ja hautausmaat ovat minusta Suomessa aika samannäköisiä, eikä vainajan varallisuutta tai asemaa voi päätellä hautakivestä. Muualla maailmassa varallisuuserot näkyvät hautausmaalla ainakin oman kokemukseni mukaan paljon selvemmin.
Uppsalan hautausmaan portin lause on erinomainen muistutus meille kaikille! Minähän en pystynyt aiemmin edes ajatelemaan kuolemaa, koska se olisi muistuttanut minua sitä, että minäkin kuolen joskus. Työnsin asian mielestäni siten, että en ajatellut kuolemaa millään lailla. Vasta kun henkisyys- ja läsnäolojutut tulivat elämääni, ymmärsin sen, miten tärkeää on pitää mielessä se, että olemme kuolevaisia ja että kukaan meistä ei elä täällä ikuisesti. Jollakin oudolla tavalla kuolevaisuuden muistaminen auttaa elämään täysipainoisemmin – nauttimaan joka hetkestä ja näkemään sen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Myös ihmissuhteisiin tulee uudenlaista lempeyttä ja arvostusta, kun muistaa sen, että läheinen voidaan ottaa meiltä pois koska tahansa ja että mikä hetki tahansa saattaa olla viimeinen.
Ihanaa pääsiäistä sinulle, Hanna! ❤️
Oma suosikki-hautuumaani on Porvoon hautausmaa, jossa äitini sukulaisineen majailee. Siellä on vanhoja ja uusia hautoja, mutta aika perinteiseen tyyliin ja vanhemmissa on ruotsiksi ammatit. Hautausmailla on mukava vaellella.
VastaaPoistaOlen itsekin ajatellut, että pitäisi tehdä joku hautaustoivelista. Olen kyllä jo miehelle ja pojille sanonut, että haluan tuhkat heitettäväksi mereen niin kenenkään ei tarvitse repiä itseään haudanhoidolla. Meillä kun oli jossain vaiheessa hautoja Malmilla, Honkanummella ja Porvoossa käytävänä ja se oli kyllä liikaa.
Hei kiitos vinkistä! En olekaan käynyt koskaan Porvoon hautausmaalla. Porvoossa käynnistäkin on aivan liian pitkä aika, joten pitääpä hurauttaa Porvooseen joskus lähiaikoina. Hautausmailla on tosiaan mukava vaellella, ja hautausmaiden puutkin ovat aina niin isoja ja komeita, että niistäkin näkee ajan kulun. 😊
PoistaHautojenhoito on kyllä semmoinen asia, että se saattaa käydä pidemmän päälle hermoille, jos kukaan ei asu lähellä. Meillä on sukua Tohmajärven hautausmaalla, jossa ei käy enää kukaan, ja isän isä oli aikoinaan Honkanummella. Kerran kun menimme käymään siellä, hautaa ei ollut enää olemassakaan... 🫣 Olen myös ajatellut, että tuhkani saisi heittää mereen tai jonnekin. Ehkäpä lentokentän kiitoradan viereen? 🤣 (Ei taida onnistua.)
Luovia hautakivimalleja.miltähän tuntuisi olla hautakivisuunnittelija ja tekijä 🤔
VastaaPoistaTosi vanhat haudat ovat kiintoisia. Hautausmaalla muuttuu todemmaksi se seikka että elämää on ollut ennen meitäkin ja vielä aika kauan 🤭
Sinusta tulisi varmasti hyvä hautakivisuunnittelija, kun olet niin luova ja idearikas! Näen jos silmissäni Sartsan uniikit hautakivet. 🤭
PoistaMakoisaa pääsiäistä! Merrille ja Frodolle myös! 🐈🐈
Muaki kiinnostaa erilaiset hautausmaat mutta en viitsi oikeen pahemmin sielä kävellä. Mitä jos joku sielu lähtee mun mukaan 😱
VastaaPoistaKivaa pääsiäistä 💛💛
Kaipa se tuommoinenkin on mahdollista. 🤭 Mutta räyhähenget majailevat varmasti jossain muualla, ja hautausmaan sielut ovat ystävällisiä kavereita. 🤗
PoistaKivaa pääsiäistä sinullekin! ❤️
Hieno kuva mustarastaasta.Espoon tuomiokirkko on minulle tuttu bussin ikkunasta,sillä monet kerrat matkustin bussilla sen ohi matkalla ystävän luo,joka asuu lähellä.Mielenkiintoinen hautuumaakierros;monet haudat hienon näköisiä, ja myös surullisia tarinoita liian aikaisin pois nukkuneista.En ole pahemmin itse tehnyt hautausmaakierroksia,paitsi kerran Espanjassa,eksän kanssa roadtripin aikana.Hyvää Pääsiäisen aikaa Satu💛🐣
VastaaPoistaHauska kuulla, että Espoon tuomiokirkko on tuttu sinullekin. Taitaa olla tutumpi sinulle kuin minulle. 😅
PoistaHautausmaalla voisi viettää vaikka kuinka paljon aikaa pohtien vainajien mahdollisia elämäntarinoita. Minun kierrokseni typistyi tällä kertaa vähän turhan lyhyeen, kun tuli niin kova vessahätä. 🤭 Olikin pitänyt juoda iso kuppi kahvia vähän aikaisemmin. Niin kova kiire tuli, että piti kyykkiä puun alla, kun en malttanut lähteä ajoissa pois. 🤣
Hyvää ja rauhallista pääsiäisen aikaa sinullekin, Jael! ❤️
Hautausmaat ovat kiehtovia ja rauhallisia paikkoja. Korona-aikaan kiertelin paljonkin tutkimassa hautausmaata.
VastaaPoistaKerran yritin etsiä erään tuttavan hautaa, anoppi opasti että menet ensin sinne ja sitten vasemmalle ja sitten kolme käytävänväliä tuonne ja kaksi hautaa tänne ja siinä se on. Ja minä kiersin ja kiersin ja etsin, lopulta piti ottaa mies mukaan ja anoppi luurin päähän, kun minä päädyin aina jonkun minkälie-mutikaisen haudalle. Anoppi siihen että joo, ei tällä tutulla olekaan ole mitään omaa kiveä siellä, se mikälie-mutikainen on hänen serkkunsa, samassa haudassa ovat.
Ja toisen kerran etsin (edelleen anopin ohjeilla) jonkun toisen sukulaisen hautaa. Tällä tyypillä oli eri sukunimi kuin mitä minulle oli kerrottu. Hyvin hämmentävää.
Mutta näillä retkillä onnistuin löytämään oman sukulaiseni haudan, sellaisen jonka kaikki luulivat sijaitsevan jossain missälie Mynämäellä. Että kannatti eksyillä.
Ne edigilehdet ovat todellinen aarreaitta!
Ja niin, on olemassa sellaisia täytettäviä kirjoja, joihin voi kirjata muistiin kaikki toiveensa hautajaisvärssyistä aina salaisiin testamentteihin asti, helpottaa tilanteita, joissa kuolemasta on vaikea puhua.
Nauratti tuo sinun haudan haeskelusi. 🤭 Hautausmaat ovat olevinaan hyvinkin selkeitä paikkoja, mutta rupeapas tosiaan etsimään sieltä jotain tiettyä hautaa, niin et varmasti löydä. Minäkin olin aiemmin katsellut Espoon tuomiokirkon hautausmaan karttaa, johon oli merkitty joitakin hautoja. Pyörin etsimässä yhtäkin vaikka kuinka kauan, ja lopulta luovutin, kun en jaksanut enää etsiä. Ja yhtäkkiä hauta olikin silmieni edessä! Oli ollut siinä vissiin koko ajan, vai mistä lienee siihen yhtäkkiä ilmestynyt. 🤭
PoistaSinulla on ollut kyllä hauskoja ja yllättäviä hautausmaaseikkailuja. 😅
Minä en ollut tosiaan tiennyt tuommoisten digilehtien olemassaolosta mitään, mutta onneksi minulla on viisaampia lukijoita. ❤️
Kiitos kirjavinkistä! Omat toiveet voisi tosiaan raapustaa vaikka paperille, mutta mitenkäs ongit ilmi ne toisen toiveet. 🫣
Lokoisaa pääsiäistä! 🤗
Minulla on myös vaikeuksia keskustella hautausasioista. Ihan vaikeuksia aloittaa keskustelu. Anoppi on haudattu apen sukuhautaan ja on sovittu, että appi haudataan sinne myös. On sovittu, että apen sisko miehensä kanssa haudataan sinne myös. Minä ja mieheni olemme ilmaisseet halumme päätyä sinne myös, ja luulen, että mieheni lapseton serkku päätyisi sinne myöskin. Sitten alkaa kohta olla uurnapaikatkin myyty. Hautapaikka on apen siskon hallinnassa. Hänen jälkeisistään vain yhdellä on lapsia ja hän ei asu Suomessa. Olisi parasta, että hautapaikan huolehtiminen siirtyisi sellaiselle, jolla on seuraavan seuraava polvi Suomessa kasvamassa eli siis meidän perheelle. Mun pitäisi saada nyt sitten sanottua mieheni tädille, että ennen kuin menet kuolemaan, niin näistä syistä olisi hyvä, että siirrät hautapaikan hallinnoin mulle. Olen yrittänyt laittaa appea asialle, mutta hänen mielestään on parempi, että hoidan asian itse, koska silloin on selvää, että otan vastuun vapaaehtoisesti. Appi siis ei myöskään halua avata keskustelua hautapaikoista. Minulla on huolinnassa jo yksi hautapaikka 100km päässä kotoani ja sitten on tuo anopin hauta. Kolmatta lokaatiota en omille jälkeläisilleni haluaisi jättää. Toki minulle sopii kyllä tuhkien sirottelu ja muistolaatta mökillekin yhtä hyvin.
VastaaPoistaPahoittelut hirvittävän myöhäisestä vastauksesta. 🫣
PoistaKuulostaa todella monimutkaiselta tilanteelta. Näissä hautajutuissa on tosiaan pakko ajatella omaa sukupolveaan pidemmälle, mikä tekee asioista vieläkin monimutkaisempia. Ei varmaan auta muu kuin nostaa kissa niin sanotusti pöydälle ja ottaa asia puheeksi miehesi tädin kanssa, vaikka vaikeaa se varmasti on. En kyllä tiedä, miten pystyisin itsekään ottamaan asiaa puheeksi. 🫣 Voisikohan miehesi vaikka toimia keskustelun avaajana? Toivottavasti asia järjestyy! 🙏
Upea postaus hautakivistä... harvoin Suomessa tulee käytyä hautausmaalla...
VastaaPoistaOmat "esi-isätkin" lepää niin kaukana (toispuol-Suomea), no, Wappuna olemme ehkä menossa ja äitini haluaa ehdottomasti mennä käymään haudoilla.
Meillä oli tapana lapsuudessani käydä aina jouluaattona haudoilla, sytyttämässä kynttilät... ei siitä pikku-tyttö, eikä teinikään liiemmin nauttinut, joten omat toiveet jäämistäni muotoutuivat jo varsin nuorena "ei hautausmaalle" - ei mitään paikkaa, jossa pitäisi käydä... käykööt mieluummin elävänä tykönäni.. ei sitten enää... siirryn mieluusti vain muistoihin. Meillä on kyllä juteltu monastikin kunkin toiveista "tuonpuoleiseen siirron rituaaleista" Pappanikin sai ahvenfileet hautajaisiinsa... kuten toivoi.. kalaa toivoo äitinikin... Vanhimman tyttären mies, eli ensimmäinen vävymme aikoinaan (n. 20-vuotta sitten) otti nämä asiat puheeksi perhepäivällisellä... tuolloin äitini vielä meinasi tukehtua patonkiin... kun tuleva vävy esitti meille kysymyksen, mihin haluamme jäämistömme kun aika meistä jättää? Niin yllättävä keskustelun aihe se oli, mutta kun oli saatu "hanat auki" - niin siitä muodostui normi-asia, kuten mikä muu tahansa.
Halloweenin aikaan tapaamme käydä Halikon hautausmaalla lukemassa hautakiviä lastenlasten kanssa... siellä on ne Kurpitsaviikot ja kirkon seinääkin heijastetaan milloin minkäkinlaisia kuvioita tanssivista luurangoista vanhoihin teksteihin... monenmoista tabujen rikkomista.
Pahoittelut sinullekin myöhäisestä vastauksesta. Ei nyt oikein lähde. 🫣
PoistaKiitos paljon kommentistasi. Oli kiva lukea muistoistasi ja teidän perheen tavoista. Tuonpuoleinen ei ole todellakaan tyypillisin keskustelunaihe perhepäivällisillä. 🤭 Mutta hienoa, että vävynne uskalsi ottaa aiheen puheeksi ja saitte ikään kuin pään avattua. Jonkun pitää vain rohkaistua puhumaan asiasta, ja vaikka aihe ei ehkä joitakuita miellytäkään, kuolema on kuitenkin meille kaikille yhteinen asia. Kuolemanjälkeisistä toiveistaan puhuminen on tavallaan myös eräänlaista läheisenrakkautta ja läheisten huomioimista, koska sillä tavalla pystyy helpottamaan läheisten taakkaa käytännön asioiden osalta, sitten kun oma lähtö tulee. Surussa kun on jo monesti ihan tarpeeksi kestettävää.
Aurinkoista ja kaunista kevään jatkoa! ❤️
Postauksesi oli, jälleen kerran, niin mukaansatempaava ja mielenkiintoinen!
VastaaPoistaRakastan hautausmailla käppäilyä, oleskelua ja tutkimista. Rakastan jopa siinä määrin, että koulun ekalla luokalla kun piti tehdä äitienpäiväkortti, piirsin kaikkinen tuoreine kukkasineen hautakummun, jonka ristissä oli äitini nimi. Ope yritti kyllä maanitella minua vaihtamaan aihetta, mutta pidin pääni. Äitiäni kortti huvitti, sillä tiesihän hän kuinka suuresti ihailin uusia hautakumpuja värikkäine kukkineen :)
Kun muutin tänne Turun saaristoon aloin kierrellä eri saarien vanhoja kirkkoja ja niiden hautuumaita. Kuinka kauniita ovatkaan nuo rautaiset ja patinoituneet ristit ketjuineen, ankkureineen. Kuinka eksoottisilta vanhat tittelit ja nimet kuulostavatkaan!
Tulepa joskus tänne Nauvoon saaristoa ihailemaan. Yövy jossain lämminhenkisessä majatalossa, kapua kanssani näköalakalliolle, koe autolauttojen viehätys ja tutustu samalla paikallisiin hautausmaihin ja upeisiin kirkkovanhuksiin. Lounas paikallisissa vierasvenesatamissa on must! :) (ghesof@gmail.com)
Kiitos paljon, kiva kuulla! 🤗
PoistaÄitienpäiväkorttisi nauratti. 😂 Onneksi äitisi tunsi sinut eikä hämmentynyt kortista.
Turun saaristo kiinnostaisi kyllä kovasti (kiitos vain kutsusta!) ja on ollut haaveissani jo pitkään. Nauvo samaten. Sikäläiset hautausmaatkin kuulostavat upeilta ja todellakin näkemisen arvoisilta. Ehkä suurin syy, miksi en ole koskaan tullut lähteneeksi kiertämään saaristoa, on ne lautat. Pelkään kai, että en mahdu lautalle, ja sitten jään ikuisiksi ajoiksi rannalle ruikuttamaan. 😅 Viime vuosinahan on ollut juttua siitä, miten ruuhkaista saaristoreiteillä on kesällä.
Aurinkoista kevään jatkoa! 😊
Ei niitä lauttoja kannata pelätä! :) Paraisilta Nauvoon kulkee kaksi suurta lauttaa vartin välein ja matka kestää vain 8 minsaa. Perjantaisin/sunnuntaisin alkuillasta voi hieman jonoa kesäkaudella kertyä, mutta silloinkin se tarkoittaa maximissaan yhden lautan missaamista. Tavallisina arkipäivinä ei ruuhkia ole. Hyvä jos lautta on edes puolillaan. Seuraavaan saareen, Korppooseen, ajetaan non-stop ja ylitys vie vain muutamia minuutteja. Kurvaa siis aivan huolettomasti tänne! :)
PoistaKiitos rohkaisusta! 🤗 Eihän tuo nyt kovin pelottavalta kuulosta. 🤭
Poista