Metsän petoja

Myyrmäen jälkeen oli vuorossa Kartanonkosken asuinalue, joka sijaitsee vain puolentoista kilometrin päässä Flamingosta. Kartanonkoski kiinnosti minua siksi, että se on kuuluisa ainutlaatuisesta arkkitehtuuristaan, jollaista ei löydy muualta Suomesta.

Kartanonkosken suunnittelu aloitettiin 90-luvulla ja rakentaminen 2000-luvulla, ja vuoteen 2010 mennessä alue oli suurin piirtein valmis. Alueen suunnittelussa huomioitiin ympäröivä luonto sekä alueen historia, mm. lähellä komeileva Backaksen kartano. Suunnittelukilpailun voitti ruotsalainen arkkitehtitoimisto Djurgårdsstadens arkitekter toteutuksella, jossa oli paljon vehreyttä ja puutarhakaupunkimaisuutta. Vaikutteita suunnitelmaan otettiin Backaksen kartanosta, 1930-luvun hengestä sekä Tukholman Röda Bergen -asuinalueesta ja Helsingin Puu-Käpylästä.

Kartanonkoski on saanut asukkailtaan paljon kiitosta, ja se kuuluukin Vantaan suosituimpiin asuinalueisiin, mikä näkyy myös neliöhinnoissa (alue on hinnoiltaan Vantaan kärkipäässä). Talot ovat matalahkoja – kerrostalotkin korkeintaan kolme- tai neljäkerroksisia – mikä luo alueelle kylämäisen tunnelman. Kartanonkosken asukkaat arvostavat tutkimusten mukaan erityisesti alueen omaleimaista ja idyllistä arkkitehtuuria, yhtenäistä ilmettä, rakennusten väritystä ja vanhanaikaisuutta. Myös alueen yhteisöllisyys on monen mieleen. 

Arkkitehdit ovat kuitenkin Kartanonkoskesta täysin eri mieltä, sillä heidän mielestään alueen vanhaa mukaileva tyyli on pelkkää menneen kulissia, epäaitoa jäljitelmää. Arkkitehtien tunteman antipatian on selitetty johtuvan ainakin osittain perinteisestä Suomi–Ruotsi-vastakkaisasetelmasta (eihän se nyt ole mitenkään mahdollista, että suomalaiset arkkitehdit voisivat pitää jostakin, minkä ruotsalaiset ovat suunnitelleet), mutta on asiassa varmasti muutakin. Moni suomalainen arkkitehti on esimerkiksi toivonut, että perinteisen näköiseksi suunnitellut rakennukset olisi myös toteutettu perinteisillä menetelmillä. Nyt rakennukset ovat aivan tavallisia betonielementtitaloja, eikä talojen yhteys historiaan ulotu ulkokuorta pidemmälle. Ei siis ilmeisesti riitä, että uusi vain näyttää vanhalta, vaan homma pitäisi viedä loppuun asti. 

Koska joka asiasta pitää olla aina jotain mieltä, niin sanonpa tähän väliin, että en oikein ymmärrä, mikä ongelma siinä on, jos rakennus näyttää ulkoapäin vanhalta mutta on sisäpuolelta moderni. Nykyajan tarpeet ovat erilaiset kuin 1930-luvun tarpeet, enkä käsitä, miksi ei voitaisi rakentaa ihmisille samalla ulkoapäin menneisyyttä henkiviä ja kuitenkin sisätiloiltaan arjessa toimivia ja mieleisiä asuntoja, kun se kerran on mahdollista. Ei kaikkea tarvitse ottaa aina niin tosissaan.

Vaikka Kartanonkoski on asukkaiden keskuudessa niin suosittu, samantyylistä asuinaluetta ei ole noussut muualle Suomeen. Näyttääkin siltä, että Kartanonkoski on jäämässä ainoaksi laatuaan. Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun professori Panu Lehtovuori arvioi (lähde täällä), että suurin syy tähän on luultavasti se, että valtavirrasta poikkeavien talojen suunnittelu ja toteutus on usein rakentajille kalliimpaa, ja asunnosta saatava tuotto saattaa jäädä pienemmäksi. Siinäpä tulikin selitys sille, miksi nykyaikana rakennetaan pelkästään isoja, rumia ja epäkäytännöllisiä kolosseja, jotka ovat täynnä pieniä, ankeita ja persoonattomia asuntoja!

Minusta Kartanonkoski oli valloittava, ja tuntui aivan kuin olisi ollut ulkomailla. Kyllä ne ruotsalaiset arkkitehdit osaavat!

Viimeisenä aamuna urbaani kaupunkiympäristö sai jäädä, ja suuntasin pienelle retkelle Haltialan aarnimetsään.

Heti alkuun on tunnustettava, että en ollut tätä ennen edes tiennyt, mitä aarnimetsä tarkoittaa, mutta aarnimetsässähän se viimeistään selvisi. 😆 Aarnimetsä tarkoittaa siis luonnontilaista metsää, jonka puusto on saanut kasvaa ilman metsänhoidollisia toimenpiteitä. Kaatuneet tai pystyyn kuolleet puut jäävät niille sijoilleen, ja kasvit saavat elää metsässä ilman, että ihminen kajoaa niihin millään lailla. Haltialan aarnimetsä suojeltiin hakkuilta jo 1930-luvulla, joten osa puista on hyvinkin vanhoja. Alueella saa kulkea vain merkittyjä polkuja pitkin, eikä poluilta saa poiketa.

Aarnialue sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä Flamingosta, joten kauas ei tarvinnut tätäkään varten lähteä. Pysäköin auton Haltialan kotieläintilan parkkipaikalle, kun en tiennyt, että lähempänä, Niskalan arboretumin vieressä, olisi ollut myös pysäköintialue. Mutta tulipahan nähtyä vähän eläimiäkin!

Parkkipaikalta aarnialueelle tuli parin kilometrin kävelymatka, mutta matka sujui joutuisasti peltomaisemia katsellessa.

Yhden pellon laidassa lähellä Niskalan arboretumia näin puussa jotain punaista, ja sitä piti mennä tutkimaan lähempää. 

Mitä ihmettä? McDonald's-lintupönttö?

Jäi mysteeriksi, miksi tuolla – keskellä ei mitään – oli McDonald's-lintupönttö. Marko Ruuskanen on tuskin ollut tällä kertaa asialla. 😆

Arboretumin parkkipaikan vieressä oli talon jäänteet, ja mietin, mikä mahtoi olla tuonkin talon tarina. 

Sisällä kävi ilmi, että talo oli palanut. 

Lopulta tulin aarnialueen rajalle.

Aarnialueella polut kulkivat enimmäkseen pitkospuita pitkin, ja tunnelma metsässä oli sellainen, että sitä on vaikea kuvailla sanoin. Täällä luonnon ja eläinten ei tarvinnut kilpailla metsän herruudesta ihmisen kanssa!

Kiertelin aarnimetsän polkuja ja vähän muitakin Haltialan polkuja hyvän tovin, ja paluumatkalla keksin, että otan pienen videon metsästä. Kerkesin kuvata videota ehkä minuutin, kun havahduin: kuka tuijottaa minua kaukaa metsän keskeltä? Onko se kenguru? 

Pian kuitenkin älysin, että jos se on kenguru, jotain on pahasti vialla. 😆 Sitten näin, että metsässä oli kaksi peuraa, jotka olivat samalla hyvin uteliaita mutta myös vähän epäluuloisia metsässä hiippailevaa outoa olentoa kohtaan. Kävelin hyvin hiljaa eteenpäin ja kokeilin, miten lähelle peurat päästäisivät. Aika lähelle ne päästivätkin, ennen kuin ne kirmasivat metsän siimekseen. 

Paluumatkalla kotieläintilan parkkipaikalle huomasin, että tässähän tulee kuvaan kolme kohdetta kerralla:

Etualalla on Haltialan peltoa, ja sen takana näkyy Kartanonkosken asuinalue, jonka takana näkyy Flamingo.

Tässä olivat Vantaan kohteet, joihin kävin tutustumassa. Täytyy kyllä sanoa, että Vantaa ylitti odotukseni, monellakin tapaa!

Lopuksi vielä muutama sananen Flamingon kylpylästä ja hotellista – sekä tietysti siitä himoitsemastani aamiaisesta. 

Hotelliasukkaat saattoivat painella kylpylään kylpytakissa (jos sellainen löytyi huoneesta).

Kävin kylpylässä kaksi kertaa, tulopäivänä ja sitä seuraavana, ja kumpanakin päivänä minulla oli kylpylässä myös hoito. Ensimmäiseksi illaksi olin varannut rentouttavan päähieronnan ja toiseksi yrttipallohieronnan. Hoitoja katsellessani ja valintaa tehdessäni ihmettelin suuresti hoitojen pituuksia. Esimerkiksi himoitsemani vartalonkuorinnan kesto oli vain 15 minuuttia ja vartalokääreen 25 minuuttia. Mitä noin lyhyessä ajassa ehtii muka tehdä? Hieronnoissa pisin mahdollinen aika oli vain 50 minuuttia, ja monessa oli tarjolla 25 minuutin mittainen vaihtoehtokin. 

Olen tottunut ulkomailla siihen, että hieronnat ja muut hoidot kestävät vähintään tunnin, usein puolitoista ja joskus jopa kaksikin tuntia, ja tunti olisi minusta ehdoton minimiaika, jotta viitsin edes vaivautua paikalle. Mitä tuommoinen 15 tai 25 minuutin pituinen hoito voi olla muuta kuin kamalaa häsläämistä ja kellon kyttäämistä? Minulle rentoutuminen ja rauhoittuminen on olennainen osa hoitoja, enkä mitenkään pysty tavoittamaan oikeaa fiilistä noin lyhyessä ajassa. 

Valitsemani rentouttava päähieronta maksoi 59 euroa, ja sen kesto oli 25 minuuttia. Olin haaveillut päähieronnasta niin kauan, että päätin ottaa hieronnan sen lyhyydestä huolimatta. Eipä olisi kannattanut, sillä hierojalla (joka oli kaiken lisäksi mies) ei tuntunut olevan oikein käsitystä siitä, mitä hän oli tekemässä. Ensinnäkään mies ei käyttänyt öljyä (tai edes kysynyt, haluaisinko sitä käytettävän), ja osan aikaa hän vain silitteli hiuksiani (toki välillä hieroikin, tai lähinnä puristeli kalloani). Teki mieli kysyä, oletko kampaaja vai hieroja. 

Yrttipallohieronta (pituus 50 minuuttia, hinta 99 euroa) oli miellyttävämpi kokemus, mutta hieman ihmettelin tätäkin hoitoa. Hoito oli kovin yksitoikkoinen, ja kerkesin jopa ajattelemaan, että olisi ehkä kannattanut ottaa se 25 minuutin versio, kun tämä pidempi tuntui väkisin venytetyltä. Hieroja oli kuitenkin niin miellyttävä ja ystävällinen, että annettakoon tämä anteeksi. Eikä se tietysti ole muutenkaan hierojan päätös, millainen hieronta häneltä sattuu tänään tulemaan, vaan eivätköhän nuo hieronnat ole aika samanlaisia, oli hieroja kuka tahansa (näin ainakin olettaisin). Mutta ehkä pitäisi katsoa peiliin ja lakata vaatimasta Suomessa samaa kuin ulkomailla, sillä varmasti jo pelkästään hinta rajoittaa täällä hoitojen pituutta. Lyhyt hoito maksaa vähemmän, ja pitkästä tulisi niin kallis, ettei kukaan ottaisi sellaista.

Yrttipallohierontaa. (Tämä ja seuraavat allaskuvat ovat Flamingon sivuilta.)

Ehkä eri maiden hierontoja ja hoitokulttuureja ei pitäisi yleensäkään vertailla, sillä onhan esimerkiksi Aasian maissa käsittääkseni näissä asioissa paljon pidemmät traditiot. En siltikään voi olla muistelematta esimerkiksi Vietnamissa ottamaani bambuhierontaa, joka oli todella monipuolinen ja ihana käsittely, joka alkoi lämpimällä jalkakylvyllä. Lisäksi juomaa tarjottiin sekä ennen että jälkeen hieronnan, ja koko hoito alusta loppuun oli hyvin hienovarainen ja huomioon ottava.

Flamingon aikuisten kylpylässä on kolme allasta ja kahdeksan saunaa, ja kävin niistä kaikissa muissa paitsi kylmävesialtaassa. Saunoja oli riittävästi, mutta altaita olisi minusta saanut enemmän, sillä niissä oli välillä tungosta. Kylpyläkokemus olisikin ollut varmasti hieman toisenlainen, jos kylpylässä olisi ollut vähemmän porukkaa, vaikka ei väkimäärä nytkään minua mitenkään varsinaisesti haitannut, vaan pystyin nautiskelemaan olostani ihan kivasti. Omaksi lempparipaikakseni muodostui mineraalivesiallas, jossa oli ihana kellua lötköpötkön päällä ja kuunnella vedenalaista musiikkia. Pääsin siellä kivasti meditatiiviseen tilaan. 😊

Mineraalivesiallas.

Sen sijaan lämminvesialtaasta en pitänyt lainkaan, enkä oikein ymmärtänyt sen funktiota. Allas oli niin matalakin, etten tiennyt, miten siellä olisin ollut – huonossa asennossa istuen vai puoliksi maaten. Jos minulla olisi ollut drinkki kourassa (kuten suurella osalla ihmisistä näytti olevan) ja joku, kenen kanssa lätistä, kokemus olisi saattanut olla hieman toisenlainen, mutta en silti usko, että olisin viihtynyt lämminvesialtaassa yhtään sen paremmin.

Lämminvesiallas.

Drinkeistä tuli mieleeni, että en nykyään oikein välitä alkoholin juomisesta (syistä, joihin palaan ehkä joskus myöhemmin), mutta en usko, että kylpylänautinto jäi mitenkään vajaaksi alkoholittomuuden takia, päinvastoin. Sitä paitsi appelsiinimehu jäillä oli tavattoman hyvää. 😊

Sitä ihmettelin, onko ihmisten pakko tuoda nykyään kännykät joka paikkaan. Monella oli kännykkä altaan reunalla, ja siinä sitten kuvattiin jotain Insta-tarinaa. Eipä tämä minua mitenkään henkilökohtaisesti haitannut, mutta mietiskelin vain, osaavatko ihmiset olla enää lainkaan läsnä hetkessä, vai meneekö koko elämä muille siitä kertomiseen. Ymmärrän toki senkin, että ihmiset tulevat kylpylään eri syistä, ja jollekulle juomien nautiskelu altaan reunalla hyvässä seurassa ja tapahtuman kuvaaminen kännykällä voi olla juuri se oikea tapa rentoutua.

Saunoista suosikkini oli ehkä tervasauna, mutta myös perinteinen suomalainen sauna ja höyrysaunat olivat jees. Suolasaunassa muistelin kaiholla Toilan kylpylän suolasaunaa Virossa, jossa suolaa sai oikein hieroa itseensä. Flamingon suolasaunassa vain istua tönötettiin ja yritettiin imeä suolan hyviä terveysvaikutuksia seinästä (kuvaannollisesti siis; ei kirjaimellisesti!). 

Kaikesta huolimatta Flamingon kylpyläkokemus oli kiva, ja voisin mennä kylpylään toistekin – tai itse asiassa kolmannen kerran, sillä olen käynyt Flamingossa joskus tosi kauan sitten. Loppukaneettina pitää vielä sanoa, että tykkäsin kylpylän valaistuksesta, arkkitehtuurista ja hämyisestä tunnelmasta tosin paljon.

Ei ollut tarkoitus kirjoittaa kylpylästä näin pitkästi, mutta tämähän taas venähti, kun pääsin vauhtiin. 😬

Matkan koko tarkoitus (eli se aamiainen) hieman vesittyi jo siinä, että jouduin syömään aamiaiseni niin aikaisin. En normaalisti syö aamiaista heti herättyäni, vaan kahvittelen ensin rauhassa Hesaria lukien. Aamiaisen vuoro saattaa olla tunnin tai vasta kahden päästä. Oli siis vaikeuksia ajatella Flamingossa aamiaista heti ensimmäiseksi aamulla. Kaiken kukkuraksi olin syönyt kumpanakin edeltävänä iltana raskaan illallisen, eikä minulla ollut aamulla yhtään nälkä.

Siitä huolimatta sain tungettua kumpaisenakin aamuna naamariini nämä:

En syö tavallisesti karjalanpiirakoita, mutta nyt kun päätin kerrankin ottaa piirakan, ei ollut munavoita. Valivali.

Alla on luonnonjogurttia ja päällä marjoja sekä mysliä. Jostain syystä minun pitää saada hotellin aamiaisella aina jogurttia – ja munakokkelia!

Flamingon aamiainen oli ihan perushyvä, mutta ei millään lailla erityinen tai mieleenpainuva. Aamiaisella oli oikeastaan samat asiat kuin muidenkin suomalaisten hotellien aamiaisilla – nakkeja, keitettyjä munia, munakokkelia, puuroa, leipää, piirakoita, jogurttia, rahkaa, (kokonaisia) hedelmiä, tuoreita marjoa jne. Lisäksi oli smoothieita tai vastaavia paria lajia, ja kahvin kanssa oli tarjolla jotain marjapiirakan tapaista ja keksejä sekä suklaaputous (lapsille?). Erikoisruokavalioista tai -kahveista en tiedä, kun en niitä katsellut. En mennyt muutenkaan tekemään mitään aamiais- tai hotellianalyysia, vaan tarkoitus oli vain katsella Vantaata ja nauttia kylpylästä.

Silti tätä analyysia näyttää tulevan. 😆 Hotellista ei ole oikeastaan mitään kielteistä sanottavaa muuta kuin että suunnistaminen siipirakennukseen oli ensimmäisellä kerralla hieman hankalaa, kun piti vaihtaa hissiä ja mennä siitä ja tästä ovesta, aulojen ja käytävien läpi. Onneksi samoille askelille osui herrashenkilö, joka opasti ystävällisesti. 

Matkalla siipirakennukseen.

Huoneeni oli todella hiljainen, ehkä jopa yksi hiljaisimmista hotellihuoneista, joissa olen koskaan ollut (minulla oli siis siipirakennuksen ylimmän kerroksen Harmony-huone). Liikenteen ääntä kuului huoneeseen kyllä, mutta muista hotelliasukkaista ei kuulunut pihaustakaan, enkä kuullut esimerkiksi yhtään oven paukautusta, vaikka kerroksessa asui todistettavasti muitakin ihmisiä. Hiljaisuus ei ollut välttämättä mikään hyvä asia, sillä liiallinen hiljaisuus on minulle ongelma, mutta onneksi olen löytänyt ongelmaan omat ratkaisuni. Ei niistä sen enempää.

Kylppäri. Oli kiva, että sain itse valita, halusinko suihkun vai kylpyammeen.

Kahvin- ja vedenkeitin kuuluvat minusta hotellihuoneen perusvarustukseen, ja täällä olikin harvinaisen käyttäjäystävällinen kahvikone. Käyttöohjeet piti toki malttaa ensin lukea. 😆

Alkoholittomat juomat kuuluivat huoneen hintaan, mutta en juonut kuin nuo vesipullot. Pöydällä oli vielä punaviinipullokin, jonka olisi voinut halutessaan kumota napanderiin (hinta oli muistaakseni jotain 24–25 euroa).

Hyvät pysäköintitilat ja hyvät kävely-yhteydet parkkihallista hotellille ilahduttivat, samoin kuin se, että hotellilta olisi saanut halutessaan lainata liikuntavälineitä. 

Hotelliin mentiin tuolta perältä. Pysäköintipaikka oli ilmainen, kunhan ilmoitti rekisterinumeronsa respaan.

Miten mahtava idea! Tämmöisen soisin yleistyvän hotelleissa muutenkin (toki välinevalikoima saisi olla vähän laajempi 😅).

Tulipas perusteellinen kirjoitus kaiken kaikkiaan. 

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

😘