torstai 16. heinäkuuta 2026

Itä-Viro

Tonttineuvottelut ovat edelleen käynnissä, joten siltä rintamalta ei ole uutta kerrottavaa. Palaankin muistelemaan tässä välissä viimeviikkoista matkaa, jonka tein ystäväni kanssa Itä-Viroon. Olen seikkaillut Virossa aika paljon, ja osa Itä-Virostakin oli minulle jo entuudestaan tuttua, mutta pääkohteemme eli Narva oli minullekin uusi kohde. 

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme Tallinnan jälkeen oli Virun rämeen luontopolku Lahemaan kansallispuistossa. Luontopolun parkkipaikalle ei ole matkaa Tallinna–Narva maantieltä kuin parisensataa metriä, joten luontopolku suomaisemineen on loistava pysähdyspaikka kiireisemmällekin autoilijalle. Parkkialue oli suurentunut sitten viime käyntini (vuonna 2018), ja parkkialueen laidalle oli rakennettu isot huoltorakennukset vessoineen. 

Suomaisemat sykähdyttävät aina. 

Kävelimme näkötornille, josta tämäkin kuva on otettu.

Tykkään perinteisistä virolaisista kievareista (körts), ja Viitna körts oli sopivasti matkan varrella.  

Lounaalle ei voi antaa kovin korkeaa arvosanaa, mutta nälkä lähti, ja pääsin ratsastamaan karhullakin. 

Omat nalleni eivät olleet tällä matkalla mukana, vaan he olivat jääneet iskän seuraksi kotiin. 🤭

Heti alkumatkasta alkoi haikaranpesien ja haikaroiden bongailu. 

Sagadin kartano oli harmillisesti suljettu, sillä kartanossa oli häät. Jouduimme siis ihailemaan kartanoa vain ulkoapäin. 

Virossa on mukava ajella, koska koko ajan näkee jotain mielenkiintoista, ja maisematkin ovat kivan erilaiset Suomeen verrattuna. 

Nämä veijarit kipittivät pellolta aidan viereen, kun luulivat saavansa jotain ruokaa. Kiinnostus lopahti kuitenkin yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, kun eläimet tajusivat, että herkkuja ei ole tulossa. 

Ontikan rantatörmää. 

Valasten vesiputous, joka on Viron korkein (30 metriä). Kuvassa se tosin näyttää pieneltä lirulta.

Orun puistoa Toilassa.

Narva-Jōesuu oli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Viron suosituin loma- ja kylpyläkaupunki. Se oli erityisesti varakkaiden pietarilaisten suosiossa, eikä ihme, sillä kaupungissa on Viron pisin meren rannalla oleva hiekkaranta. Narva-Jõesuuta kutsuttiinkin Pohjolan Rivieraksi. Hiekka oli pehmeää, uimarannat matalia, meri-ilma puhdasta ja mäntymetsät kauniita, ja kylpylöitäkin alkoi valmistua vuodesta 1876 alkaen. 

Viron ja Venäjän raja kulkee keskellä jokea.

Narva-Jõesuu sijaitsee Narvajoen suulla, ja siitä kaupunki saa nimensäkin. Joki erottaa Viron ja Venäjän, ja Venäjä on Narva-Jõesuun aallonmurtajalta näköetäisyyden ja kirjaimellisesti kivenheiton päässä.

Joku on uimassa Venäjän puolella. 

Ihmiset uivat ja veneilivät Narvajoessa, ja mietin, kuinka usein joku käy vahingossa toisen maan puolella.

Narva-Jōesuun rantaa loiston päivinä. (Kuva: Idaviru.)
Nykyään Narva-Jõesuun suosiota on vaikea kuvitella, sillä rannat ovat lähes autiot, hotelleja on vähänlaisesti, ja rantapalveluja ei juurikaan ole. 

Rantaa hotellimme edustalla.

Tilaa täällä kyllä olisi, sillä Narva-Jõesuun ranta on noin kahdeksan kilometriä pitkä.

Yksi harvoista rantaravintoloista eli vanhaan ratikkaan perustettu Tramway.

Rannan läheisyydessä voi bongata useita uimakoppivaunuja, jotka ovat sympaattisia muistoja menneestä. 

Idaviru kertoo uimakoppivaunuista: 

"1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Narva-Jõesuun uimarannalla oli vallasväen edustajille tarjolla hevosvetoisten uimakoppivaunujen palvelu. Hienostuneet daamit ja herrat saivat kohtuullista maksua vastaan vaihtaa vaunussa vaatteensa uima-asuun, minkä jälkeen vaunu vedettiin hevosten avulla veteen pulahtamista varten. Näin eivät uhkeat leningit ja puvut likaantuneet suotta rantahiekassa, ja samalla vaunu tarjosi näkösuojaa rannalla käyskennelleiden vastakkaisen sukupuolen edustajien varalta.

Idealtaan alun perin brittiläisen imperiumin maista peräisin olleet uimakoppivaunut ovat säilyneet Narva-Jõesuun epävirallisena symbolina."

Uimakoppivaunuja tositoimissa. Kuva on hotellimme seinältä.
Narva-Jõesuun loiston päivät päättyivät toiseen maailmansotaan, kun suuri osa rakennuksista tuhoutui pommituksissa. Ihmettelin, miksei kaupunkia ollut rakennettu uudestaan ja miksi turismi oli Narva-Jõesuussa niin vähäistä, enkä voinut olla vertaamatta sitä Pärnuun. 

Narva-Jõesuussa on lukuisia tyhjillään olevia hotelleja ja muita rakennuksia.

Kuursaal eli Kaivohuone, joka oli aikoinaan Narva-Jõesuun kesäelämän keskipisteitä. 

Kuursaal vaurioitui pommituksissa ja on sen jälkeen palanutkin, mutta viimeisimpien suunnitelmien mukaan sitä ollaan entisöimässä kouluksi ja päiväkodiksi. 

Mereranna-luksushotelli, joka valmistui 1970-luvulla.

Valtava Mereranna-hotelli on ollut vuosikaudet tyhjillään, mutta pihalla oli autoja, koska ulkona oli jotkin paikallisten bileet. 

Seuraavana päivänä ajelimme Viivikonnan hylättyyn kaivoskaupunkiin, jossa kävin vuonna 2018 (postaus siitä täällä). Huvittava juttu liittyen vanhaan postaukseen: katselin nyt postaukseen laittamaani karttaa paikoista, joissa olin ajellut, ja Narva-Jõesuukin näytti olevan mukana. Olinko muka käynyt Narva-Jõesuussakin? En varmasti ollut! Mutta juttua lukiessani muistin, että olin tosiaan käynyt sielläkin, vaikka olisin voinut vaikka vannoa, etten ollut. 

Viivikonna oli aiemmin parintuhannen asukkaan pikkukaupunki, jonka asukkaat saivat elantonsa kaivostoiminnasta. Kun kaivostoiminta loppui vuonna 1974, kaupunki jäi lähes tyhjilleen. Muutama talo vaikutti vielä asutulta, mutta luulen, että kaupunki tyhjenee lähivuosina kokonaan.


Sisällä taloissa ei ollut enää sitäkään vähää näkemistä, mitä niissä oli vuonna 2018, sillä kaikki paikat oli hajotettu. Lattiatkin näyttivät monin paikoin siltä, että jalat saattavat mennä niistä läpi. 


Arvelen Viivikonnan tulleen tiensä päähän siitäkin syystä, että kaivinkoneet panivat paraikaa rakennuksia maan tasalle. 

Täytyy ehkä käydä taas joskus kymmenen vuoden päästä katsomassa, mitä Viivikonnasta on silloin jäljellä. Outoa oli se, että vaikka kaupunki oli muuten niin edesmennyt, siellä oli tuliterä leikkialue lapsille, uuden näköisiä kuntosalilaitteita ja viimeisen päälle hoidettu grillaus- ja oleskelualue. 

Todella erikoista, että lähes täysin hylätyssä kaupungissa on panostettu näin paljon yleiseen viihtyvyyteen.

Viivikonnasta jatkoimme Sillamäen kaupunkiin, jonka yllä leijui pitkään salaperäisyyden verho. Sillamäe oli vuosina 1947–1991 ns. suljettu kaupunki, jonne virolaisilla ei ollut asiaa. Sillamäessä rikastettiin uraania ja sotilaallisesti tärkeitä kemikaaleja, ja kaupungissa asui ja työskenteli vain muista neuvostotasavalloista tulleita ihmisiä. Sillamäen kaupunkia ei löytynyt edes kartalta, vaan se tunnettiin vain nimellä "kaupunki numero seitsemän". Kaupunki avautui vasta vuonna 1991 Neuvostoliiton hajottua. 

Sillamäen asukkaiden elämä oli hyvin erilaista verrattuna virolaisten arkeen. Kaupungissa oli saatavilla tuotteita, joita pidettiin ylellisyystuotteina, kuten appelsiineja. Toisaalta työntekijät altistuivat säteilylle, ja moni kuoli ennenaikaisesti. 


Sillamäen viehättävältä rantapromenadilta löytyi hieman erikoisempi riippusiltakin. Ei ollut edes pelottava!

Narvan kaupunki on Viron kolmanneksi suurin kaupunki Tallinnan ja Tarton jälkeen, ja siellä asuu vajaat 54 000 asukasta. Narva ei ole siis kuin hieman Porvoota suurempi, mutta silti se vaikutti minusta isommalta kuin olikaan. 

Narva on rajakaupunki, ja sama Narvajoki erottaa täälläkin Viron Venäjästä. 

Ilmassa leijui Venäjän valvontapallo.

Saavuttuamme Peetri-aukiolle huomiomme kiinnittyi ensimmäiseksi raja-asemaan ja ihmisiin, jotka jonottivat rajalla matkalaukkuineen. 

Jonottamisessa saattaa kestää.

Joen toisella puolella eli Venäjän puolella on Ivangorodin kaupunki, ja aina silloin tällöin joku pääsi kävelemään sillan yli ja ylittämään rajan jomminkummin päin.

Rajan pääsee ylittämään nykyään ainoastaan jalkaisin, joten sillalla ei ole minkäänlaista autoliikennettä.

Kummallakin rajakaupungilla on oma linnansa, Viron puolella Hermannin linna ja Venäjän puolella Iivananlinna. 

Viiden kruunun näköalapaikalta näkyivät kivasti molemmat linnat.

Iivananlinna Hermannin linnasta nähtynä.

Taloja Venäjän puolella.

Venäläiset talot olivat minusta oikein kivan näköisiä.

Uudempi asuintalo Narvassa.

Hermannin linna.

Hermannin linna oli entisöity komeasti ja oli omaan makuuni ehkä liiankin fiini. 

Parasta linnassa olivatkin minusta tornista avautuvat näköalat Narvan kaupunkiin ja Venäjän puolelle.

Narvan ortodoksinen katedraali.

Linnan pihalla oli karavaaniparkki, mikä oli minusta hupaisaa. Olisiko vähän komeaa yöpyä asuntovaunussa tai -autossa linnan pihalla!



Jos ruokapaikan nimi on Muna, niin siellähän täytyy ehdottomasti käydä. Narvan Muna löytyi Tarton yliopiston Narvan rakennuksesta, jossa oli kiinnostava katto. Katon muoto näytti vaihtelevan riippuen siitä, mistä suunnasta kattoa katsoi. 

Vieressä oli Narvan raatihuone. 

Muna tarkoittaa ilmeisesti samaa sekä viroksi että suomeksi (siis kananmunaa; ei sitä toista 🤣), koska kahvila oli hyvin kananmunateemainen.

Munan terassia.

Valitsin ruoakseni grillattua lammasta, ja lammas olikin annoksen paras osa. 

Harmaa mössö puistatti jo ulkonäöltään, mutta maku se vasta kamala olikin. Piti oikein käydä hakemassa ruokalista uudestaan, jotta pääsin tutkimaan, mitä olin tilannut. Mössö osoittautui peruna-tryffelisoseeksi. En ole varma, olenko syönyt koskaan aikaisemmin tryffeliä, mutta siitä olen varma, että toistamiseen en tule sitä syömään.

Vaikka kuinka haluaisin saada matkan kerralla purkkiin, niin nyt on kuitenkin tehtävä semmoinen ratkaisu, että katkaisen tähän ja kirjoitan loput joskus toiste. 

Näkemisiin! 

20 kommenttia:

  1. onpas taas kiehtovia ja kauniita kuvia!
    Jotenkin traagisia tai surumielisiä nämä hylätyt kaupungit ja rajakaupungit. (erityisesti tuo rajasilta näyttää jopa vähän pelottavalta!)
    Traagisia (tai surullisia) ovat monet entisen Neukkulan jäänteet: sitä mietin ainakin itse Riiassa (Riikassa, jos minulta kysytään!) - miten joku kaukainen loisto on kadonnut, sen tilalle tuli pitkäksi aikaa kollektiivinen välinpitämättömyys, joka raunioitti ihmiset ja kaupungit, ja nyt sitä välinpitämättömyyttä yritetään paikata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hylätyt kaupungit ja talot ovat mielestäni vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta ne kiehtovat tällaista satunnaista urbex-harrastajaa, mutta jos rupeaa pohtimaan rakennusten ja asukkaiden kohtaloita, niin onhan se surullista. Kauniiden rakennusten rapistuminen surettaa muutenkin.

      Minunkin suuhuni Riikassa kuulostaa paremmalta kuin Riiassa, mutta täytyy yrittää noudattaa kielioppisääntöjä. 😅

      Poista
  2. Onpas mielenkiintoisia paikkoja. Mua tosin karmii jo Suomessakin, jos ollaan liian lähellä Venäjän rajaa. En mä ehkä mihinkään Narvaan uskaltais mennä.

    Loppuun yksittäiset huomiot; onks toi oikee lintu tossa kuvassa? 😯 Noi Sillamäen kuvat tuo jotenkin mieleen Monacon, onpa tosi hämy toi katto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en osaa pelätä Venäjän rajalla yhtään, vaan lähinnä uteliaisuus ottaa vallan. 🤭 Toki mitä tahansa voi sattua, mutta niin voi sattua missä tahansa muuallakin. Vähän outo logiikka... 😅

      Lintu on ihan oikea, jos siis tarkoitat sitä tien vieressä tepastelevaa yksilöä (en muista, oliko postauksessa muitakin lintuja, paitsi ne pesissä olevat). Jotkin haikarat olivat yllättävänkin rohkeita. Sillamäe oli tosiaan erikoinen paikka, samoin kuin se kattokin. Sillamäessä olisi saanut kulumaan pidemmänkin aikaa taloja kuvaillessa, mutta meillä oli aika vähän kortilla.

      Poista
    2. Ortodoksisen katedraalin kuvan yllä olevassa kuvassa oleva lintu...

      Poista
    3. Ai se, juu on sekin. Siellä ylhäällä lenteli valtavasti pääskysiä(?), ja kun tarpeeksi monta kuvaa otti, niin sain yhden tallentumaan kuvaankin. 😅

      Poista
  3. Mielenkiintoisia paikkoja, hienoja rakennuksia ja maisemia! Antoisa reissu ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan antoisa reissu. Jäi hyvät muistot. Kiva, jos koit postauksen kiinnostavaksi. 🤗

      Poista
  4. Oliskohan se Venäjää valvova pallo tai jotain, kun perässä roikkuu lippu Viron väreissä. On kyllä taas tosi mielenkiintoinen ja monipuolinen postaus.
    Narva on tuttu, varsinkin rajanylitysongelmineen, mutta ei juurikaan tuo koillisnurkka, joka on kukoistanut lomailu- ja kylpyläseutuna ja kokenut kovia saksalaisten aloitettua suurtuhon, ja nyt sitten muututtuaan kannattamattomaksi rajaseuduksi.
    Rajoja on turha noteerata koska missä vain voi sattua ja tapahtua.
    pieni h

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tajunnut, että pallosta roikkuva sininen lirpuke voisi olla lippu. Luulin, että pallo oli tehty hain malliseksi ja että se sininen on evä. 🤣 Mutta totta kai se voi olla Vironkin pallo. Itse kuvittelin sen olevan Venäjän pallo siksi, kun tekoäly sanoi niin ja minä sokeasti uskoin. 🤭

      Narva-Jōesuun tyhjyys yllätti, mutta eihän sitä tietysti tarvitse jokaista paikkaa turismille valjastaakaan. Onhan Narva-Jõesuu hieman syrjäinen paikka esimerkiksi Pärnuun verrattuna, ja siinä mielessä voi ymmärtää, miksi siitä ei ole tullut samanlaista turistikohdetta.

      Kiva jos tykkäsit postauksesta. Mukavaa kesän jatkoa! ☀️

      Poista
  5. Mielenkiintoisia paikkoja. Mahtaako rajan läheisyys vaikuttaa rakentamis- ja remontointi-intoon. Eikös täälläkin näy, että itäisessä maan puoliskossa on asiat rempallaan. '
    Uimakoppivaunu on hieno! Kiva, kun laitoit kuvat myös vanhoista ajoista.
    Tuohon harmaaseen mössöön minunkin silmäni kiinnittyivät ja kaikki ympärillä oleva katosi ;D
    Leirintä linnan pihalla vaikuttaa kiinnostavalta! Ainakin todella erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti vaikuttaa. Ja samahan se meillä on tosiaan Suomessakin, nyt varsinkin, kun venäläisiä matkailijoita ei enää ole.

      Jos ruoka näyttää noin karmealta, niin ei kai makukaan voi kovin kummoinen olla. 🤭

      Vähän harmittaa, kun ei ole asuntovaunua tai -autoa. Jos olisi, niin lähtisin heti karavaanireissulle Narvaan. 😅

      Kivaa viikonloppua! 🤗

      Poista
  6. Harvoin arvailen-mut nyt tuli BINGO, et missä seikkailet! Kiitos-nautin-paljon on muuttunut, koska aikaa omasta seikkailusta on PALJON!
    Ja minäkään en osaa pelätä missään… arkuus huomataan, mutta uteliaisuus ”palkitaan”!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin arvattu. 😊 Viro on sydäntäni lähellä, ja jos aikaa ei ole paljon, niin Viro on loistava kohde.

      Uteliaisuus on oikein hyvä matkakumppani. Tulee kyllä mieleen hetkiä, jolloin olen pelännytkin ulkomailla, ja ne ovat olleeet kaikki Kolumbian Medellinissä. Kerran jäin pois väärällä metropysäkillä, ja kyseinen alue oli täynnä huumeidenkäyttäjiä, jotka makasivat kadulla huumehoureissaan. Toisen kerran päädyin kävelemään viikonloppuna alueelle, jolla ei liikkunut ketään muuta, ja yksi auto lähti seuraamaan minua ja ajoi vieressäni pitkän aikaa. Todella kuumottava tilanne. Joskus tarvitaan myös hyvää onnea. 😅

      Kivaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  7. Olipa mielenkiintoinen juttu ja mahtavat kuvat! Tekee mieli itsekin lähteä käymään, kiitos siitä! T/ Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! ❤️ Kesäistä heinäkuun jatkoa!

      Poista
  8. Ulrika50v.blogspot.com20.7.2026 klo 11.06

    Olipa kiva nähdä tämäkin paikka !!
    Tosi järkevät viikonpäivät viroksi 😃
    Kivaa kesän jatkoa 💛💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä opettelin muistaakseni viime vuonna viikonpäivät viroksi, ja ne oli kyllä hauskat. Nyt olen kyllä jo unohtanut ne. Ei ehkä kannata aloittaa enää tällä iällä kielten opiskelua. 🤣

      Kivaa kesän jatkoa sinullekin! ❤️

      Poista
  9. Kiinnostava paikka, olisi itsekin kiva joskus käydä! Joskus kävin Saarenmaalla, sekin oli ihan kiva, mutta muuten Viron matkailu on kyllä rajoittunut Tallinnaan vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas on vielä Saarenmaa käymättä. Piti tehdä tämä matka sinne, mutta siellä ei ollut enää mitään kunnon majoituspaikkoja jäljellä, joten päädyimme Itä-Viroon. Viro on kiva ja monipuolinen matkailukohde!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3