Juhannus perusviivalla

Viime postauksessa jäin pohtimaan, viettäisimmekö juhannusta vai emme, ja melko pian sen jälkeen päätimmekin lähteä kaupungille. Tykkään kaupunkijuhannuksista kovasti, varsinkin kun niin moni paikka on nykyään juhannuksenakin auki. Meistä kumpikaan ei viihtyisi mökillä, vaan pitkästyisimme siellä varmasti jo parissa tunnissa, joten on ihanaa, että kaupunkijuhannuskin on varteenotettava vaihtoehto. 

Suuntasimme ensimmäiseksi Kaivopuiston Mattolaiturille, jossa emme olleet vielä tänä kesänä käyneetkään. Meillä on monta paikkaa, joissa pitää käydä ainakin kerran kesässä, ja Mattolaituri on yksi niistä.  

Juomakin on aina sama eli Moëtin Ice kaikilla mausteilla. 

Tullessamme Mattolaiturilla oli vielä väljää; lähtiessämme ei niinkään. 

Toki Kaivopuiston rannassa on myös alkuperäinen mattolaituri eli matonpesupaikka, jolla on pitkä historia ja joka näyttää olevan hyvin suosittu paikka edelleen. 

Vertailun vuoksi matonpesua samaisella laiturilla 1900-luvun alussa: 

Lähde: Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja Irin Timiriasew.

Mattolaiturin merimaisemia ihastellessa pääsi helposti juhannustunnelmaan, kun sääkin oli mitä parhain. 

Juhannuskoivuja! 

Siinä istuskellessamme palasimme aiheeseen automme jarrut. Oli nimittäin tapahtunut seuraavaa.

Palattuani Lapista rupesin kuuntelemaan, että automme alta kuului outoa ääntä. Ensin ajattelin, että kyse on jarruista, kun jarruttaessa kuului samanlainen raapiva ääni kuin viime vuonna, kun jarrut olivat kuluneet. Autoonhan tehtiin täysi jarruremontti viime lokakuussa, jolloin kaikki jarrulevyt ja -palat vaihdettiin uusiin. Jarruista ei siis voinut olla tällä kertaa kyse, koska ne olivat melkein tuliterät. Päätin kurvata autohuoltoon siinä toivossa, että siellä löydettäisiin jokin syy äänelle.

Sain huoltoajan seuraavaksi päiväksi, ja jätettyäni auton huoltoon jäin odottelemaan jännittyneenä, löytyisikö autosta jotain vikaa – ja millaista vikaa. Minua hermostuttavat nämä autojutut aina hirveästi, koska en itse ymmärrä autoista yhtään mitään, ja korjaamisesta saattaa tulla hyvinkin iso lasku. Kului monta tuntia, mutta sitten huoltopäällikkö soitti. "Kyllä täältä vikaa löytyi", mies totesi ja jatkoi: "missä sinä olet oikein ajellut?" 

Jarrupalojen ja jarrulevyjen väliin oli mennyt "jotain", mikä oli palanut kiinni kuumiin jarruihin ja naarmuttanut jarrulevyt pilalle. Etujarrut olivat kokonaan mennyttä kalua – eteen pitäisi siis vaihtaa taas sekä jarrulevyt että -palat –  ja taaksekin pitäisi vaihtaa jarrupalat. Huoltomies hämmästeli tilannetta ja yritti arvaili jarrujen väliin menneen aineksen olomuotoa – soraa, savea, jotain muuta? Mies ei ollut kuulemma nähnyt koko uransa aikana mitään vastaavaa. 

Yritin miettiä kuumeisesti, olinko ajellut jossain epätavallisessa paikassa, mutta en ollut ajellut kuin yleisillä teillä. Eihän yleisiltä teiltä pitäisi irrota mitään, mikä pilaa auton jarrut! Lapissa olin toki ajellut hiekkateitäkin, mutta mikäs auto se sellainen on, joka ei hiekkatiellä ajamista kestä? 

Kun huoltopäällikkö mainitsi materiaalin olevan mustaa, muistin äkkiä, että Juvalla oli ollut päällystystöitä mennen tullen. Voisiko materiaali olla upouudesta asfaltista irronnutta pikeä? Huoltopäällikkö piti tätä hyvin mahdollisena, sillä myös automme kyljessä oli asfalttiroiskeita ihan konkreettisena todisteena siitä, että tiestä oli todellakin irronnut pikeä. 

Olen ajanut elämäni aikana todella monen päällystystyömään ohi, mutta autoon ei ole koskaan tullut ensimmäistäkään tahraa. Nyt koko auton kylki oli täynnä tuollaista pikirihmaa. Jos piki oli sotkenut auton kyljen noin pahasti, miksei sitä olisi voinut mennä jarrujen väliinkin? 

Huoltopäällikkö kertoi puhelimessa, että he olivat laittaneet automme takaisin pakettiin (jarrut kasaan siis), koska heillä ei ollut kaikkia tarvittavia osia jarrujen korjaamiseen. Osat piti tilata, joten jarruremontti tehtäisiin myöhemmin, mutta autolla voisi kuitenkin tällä välin ajaa.  

Ukkeli oli palannut Intiasta vasta sen jälkeen, kun olin käyttänyt auton huollossa, eikä hän uskonut, että jarruissamme oli mitään vikaa, varsinkaan kun sitä ääntä ei kuulunut enää huollossa käyttämisen jälkeen. Nyt Mattolaiturilla ukkeli keksi, että lähetetään jarrukuvat Intian autonkuljettajalle ja katsotaan, mitä hän sanoo. Huoltopäällikkö oli laittanut minulle kuvia jarruista sähköpostiini, jotta voisimme nähdä, mikä oli tilanne. Kuvat eivät kuitenkaan sanoneet minulle ja ukkelille juuri mitään, kun emme tienneet, miltä jarrut yleensäkin näyttävät. Toki aavistelin, että jarrujen ei kuulu näyttää sellaisilta, miltä meidän jarrumme näyttivät.

Autonkuljettaja totesi kuvat nähtyään, että jarrut olivat romuna – mutta kuinka se voi olla mahdollista, jos jarrut oli uusittu vain reilut puoli vuotta sitten? Tämän jälkeen ukkelillakaan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tosiasiat. Näin meillä on edessä taas melkein täydellinen jarruremontti – toinen alle vuoden sisään. Kiva, kiva. 

Tuli nyt tämmöinen pieni juhannuskevennys tähän väliin. 🫣

Mattolaiturilta jatkoimme Altaalle, koska ukkelille oli tullut nälkä. Altaallakin oli paljon porukkaa, niin uimassa ja ottamassa aurinkoa kuin syömässä ja juomassakin. 

Juhannuskoivuja täälläkin!

Altaan biitsi. 

Minun Salmon tatakini.

Kävin Altaalla vessassa, ja kun nousin pöntöltä, kuului yhtäkkiä plumps. Minulla oli jalassa löysät housut, joissa oli isohkot taskunsuut, ja taskusta oli pudonnut jotain pönttöön –enkä ollut ehtinyt vielä edes vetää pönttöä. Käännyin salamana katsomaan, mitä pönttöön oli pudonnut. Autonavain, voi perkele sentään! Sen enempää miettimättä riuhtaisin paidastani hihan ylös, työnsin käteni pönttöön ja ryhdyin onkimaan avainta. 🫣 Tuli siis käytyä juhannuskalassakin. 

Kuivailin avainta vessapaperilla ja panikoin mielessäni: toimisikohan avain enää? Jos avain ei enää toimisi, miten selittäisin asian ukkelille? Yhtään hyvää valkoista valhetta ei tullut mieleeni, mutta totuuttakaan en kyllä kertoisi.  

Palattuani pöytäämme laitoin avaimen pöydälle toivoen, että avaimen kuivattelu auringossa pelastaisi tilanteen. Ukkeli kummasteli, miksi pidin avainta pöydällä. "Etkö voi laittaa avainta laukkuusi? Katoaa vielä tuosta." Tietäisitpä, missä avain oli jo käynyt. 🤭

Altaalta jatkoimme vielä Kappeliin, jossa istuimme tovin, ennen kuin lähdimme takaisin kotiin. Autonavain toimi! Halleluja!

Juhannusaatto oli ollut tosi kiva, mutta hupi ei loppunut tähän, koska vielä oli juhannuspäiväkin. Mitähän kivaa sitä tänään tekisi? 

Surffailin umpimähkään Google Mapsia, ja silmiini osui jotain kiinnostavaa: Nummelan normaaliperusviiva. Perusviiva kuulosti niin kertakaikkisen kummalliselta, että sitähän oli lähdettävä katsomaan. Kysäisin ukkelilta, lähtisikö tämä Nummelaan katsomaan perusviivaa, ja ukkeli oli heti valmis, vaikkei hänellä ollut hajuakaan, mistä oli kyse. Mies minun makuuni. 😂 

Olin lukenut normaaliperusviivan kuvauksen Maanmittauslaitoksen sivuilta kolmeen kertaan, enkä sittenkään oikein ymmärtänyt, mistä oli kyse. 

"Nummelan normaaliperusviiva on geodesian pituusmittauksissa käytetty mittanormaali. Pilariväleillä voidaan mitata pituuksia 24 metristä 864 metriin. Perusviiva on perustettu vuonna 1933 invarlankojen kalibrointia varten. Näitä tarvittiin mittakaavan määrittämiseksi Suomen kartoille. – –

Perusviivan pitkä historia, suotuisat olosuhteet ja äärimmäinen tarkkuus ovat tehneet siitä kansainvälisesti tunnetun mittauspaikan. Nykyään Nummelan normaaliperusviivalla kalibroidaan maailman tarkimpia elektronisia etäisyysmittareita. Niiden avulla metrin määritelmään jäljitettävä mittakaava on siirretty viime vuosina muun muassa Viroon, Liettuaan, Itävaltaan, Saksaan, Espanjaan, Kiinaan ja Etelä-Koreaan. Perusviiva toimii myös uusien absoluuttisten etäisyysmittarien testauspaikkana."

Perusviivalle kuljettiin aitojen välistä. 

Aidan sisäpuolelle ei päässyt pällistelemään. 

Kalibrointiperusviivan lieriönmuotoisia havaintopilareita oli suorassa jonossa (seuraava näkyy tuolla polun päässä 120 metrin päässä). 

Mielenkiintoinen ja erikoinen paikka, vaikkei tuo mikään varsinainen turistinähtävyys olekaan.  

Pyöriskelimme Nummelassa vielä hetken aikaa ja kävimme mm. lentokentällä ja uimarannalla. Sitten ukkeli keksi, että ajetaan Lohjalle Aurlahden rantakahvilaan, joka on myös yksi kesämme vakipaikoista. Olimme käyneet Aurlahdessa jo toukokuussa, ja jäimmekin nyt pyörimään Lohjan rannalle.

Juhannussalko oli mukava bongata, sillä en muista, milloin olen viimeksi nähnyt juhannussalon. 

Rantakahvila vaihtuikin jäätelökioskiin. Pehmis maistuu minullekin silloin, jos siihen saa "mausteita" päälle. Tosin kinuskikastiketta ja Oreota olisi saanut olla jäätelön päällä huomattavasti enemmän. Itse asiassa mausteita saisi olla jäätelön allakin, jotta syöminen olisi kivempaa. 🤭

Istuskelimme Lohjalla aikamme ja päätimme lähteä Matinkylän Cafe Merenneitoon. Matinkylä vaihtui kuitenkin matkalla lennossa Jätkäsaareksi, sillä ukkeli keksi, että mennään käymään hotelli Clarionin kattobaarissa. Minä en ollut käynyt Clarionissa vielä koskaan, vaikka asuimme kolme vuotta melkein sen naapurissa. Ukkeli oli käynyt kattobaarissa pari kertaa muttei kertaakaan näin selkeällä säällä. Ukkeli soitti vielä matkalta baariin ja varmisti, että se olisi auki (koska juhannuspäivä). Olimmekin perillä heti viiden jälkeen baarin avauduttua.  

Hissi Skyroom-kattobaariin.

Tykkäsin paikasta todella paljon! Toisella laidalla oli ikkunan vieressä mukavia nahkatuoleja, joilla saattoi rojottaa mukavasti samalla kun katseli maisemia ja siemaili juomaansa. Musiikkikin oli hyvää!

Jätkäsaarta. Meidän entinen asuintalo ei näkynyt tänne.

Kruunuvuorensilta.

Maanantain Iltalehdestä: Jätkäsaaren Clarionissa nähtiin juhannuksena kolme karhua.

  

Seikkailut jatkuivat vielä sunnuntainakin, mutta taidan rajata tämän postauksen juhannukseen ja lopettaa tähän.